sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Mikä meitä yhdistää
Maahanmuuttajat, persut, poliitikot, metelöivät lapset; feminismi, kommunismi, uusliberalismi; verot, Big Brother ja Ruotsin jääkiekkomaajoukkue. Mikä meitä niin yhdistäisi kuin yhteinen vihollinen? Yhteenkuuluvaisuutta luodaan erottautumalla muista: eihän voi olla meitä jos ei olisi heitä, jotka eivät meihin kuulu. Vaivattomimmin ryhmäidentiteetti muodostuu negaation kautta. Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla.
Itsenäisen Suomen alkutaipale oli vaikea - vihollinen löytyi omista. Sisällissodan luoma kahtiajako alkoi lientyä vasta seuraavassa sodassa, kun vihollinen saatiin selkeästi maan rajojen ulkopuolelta. Syntyi asevelihenki, Talvisodan ihme, ja kovaäänisesti propagoitu kansallinen yhtenäisyys.
Kansallisuus on tietysti vain yksi identiteetin taso, ja nykyään kenties varsin heikko sellainen. Ryhmän tasolla kansallisuuden korostaminen voi kuitenkin toimia yhteenliittävänä tekijänä. Uusnatsien viholliskuva on selkeä.
Ulkoinen vihollinen toimii kaikenlaisissa joukoissa. Työporukan illanvietoissa lämmitellään haukkumalla pomoa, sisarukset liittyvät yhteen urpoja vanhempia vastaan, pihan lapset valitsevat yhden, jota vastaan ovat muut. Jengit ja porukat lähentyvät kokemalla ulkopuolisuutta muusta yhteiskunnasta, kapinallinen rakkaus oikeuttaa itsensä "me vastaan muu maailma" (tai ainakin meidän vanhemmat). Koitin tässä pohtia miten meidän porukkamme nähtiin lukiossa muiden silmin. En tiedä, koska se ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Avo- tai avioliitto määritellään tyypillisesti joukkona, johon kuuluu vain kaksi erikseen nimettyä henkilöä. Liitto ei tietenkään vaadi ulkoista vihollista, mutta kyllä se vaan kuulkaa helpottaa. Kun kaikkia väsyttää, lapset kirkuvat ja saappaatkin ovat kadoksissa, niin onhan paljon mukavampaa jos ei tarvitse miettiä kumman vika se on tällä kertaa vaan voi reilusti syyttää naapurin koiraa.
Jos keskinäisen kinastelun sijaan saa ohjata ärtymyksensä yliveloittavaan autokorjaamoon, myöhästelevään bussiin, verottajaan, enoon tai yläkerran kanta-astujaan, niin kyllähän siinä me-henki vahvistuu ihan kohisten.
"Vastoinkäymiset vahvistivat meitä." Niinpä, saitte vastoinkäymisestä yhteisen vihollisen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aika ovela pointti! Nauroin kyllä alkukappaleesta ääneen, sitten vakavoiduin.
VastaaPoistaTämä on kyllä sinänsä totta. Me-hengessä on jotain. Ryhmä on vahvempi kuin yksinolo. Onhan se kiva, kun on joku joka ihan varmasti painaa sitä tykkää nappia. Yksin olevana pitää olla niin vahva?
No kiitos. Tämä tuli ihan käytännön tasolla eteen parisuhteessamme juuri haasteen alla. :D Ikävää tässä yhteisen vihollisen tarpeellisuudessa on tietenkin se vihollisuuspointti. Mutta onneksi sen voi ymmärtää laveasti, ei niinkään uhkana vaan määrittelypintana. Juurikin, että voi tukeutua joukkoon.
PoistaOot niin oikeassa, tietenkin! Muistan kuulleeni käsitteen yhteinen vihollinen ensimmäistä ehkä teini-iässä. Se oli häkellyttävä oivallus, mutta aina se vain todeksi osoittautuu.
VastaaPoistaIhmisyyden kannalta olisi tosin ihanaa, että yhteinen vihollinen ei koskaan ole vain se yksi pihan paaria.
No, niin tai näin, kirjoitin juuri to do -listalleni, että pitää muistaa hankkia yhteinen vihollinen.
Mä muistan (melko traumaattisena kokemuksena) lapsuudesta, miten pihan tytöt aina valitsivat yhden, jota pilkattiin ja joka suljettiin ulos. Leikit perustui siihen. Sitten aina pelkäsi, että koska on taas oma vuoro olla se ulkopuolinen. Eli valitettavasti ilmiö todentuu etenkin ja myös kaikenlaisissa kiusaamistilanteissa.
PoistaOnneksi vihollisen voi hankkia jostain turvallisesta ei-ihmiskohteesta. Kynttiläillallisten puutteessa paikkaa parisuhdetta nopealla aikavälillä :D
No totta mooses! Silloin kun tuntuu, ettei enää tiedä kenen kanssa oikein on sattunut nuo kolme lasta lykkäämään maailmaan, niin kyllä helpottaa haukkua hallitusta - ja meillä on vielä kahden maan hallitukset haukuttavina (niin, ja ainahan voi vielä haukkua Amerikan siihen samaan syssyyn).
VastaaPoistaAivan. Ja yhteisissä vihollisissahan se yhteys määritellään. Ajattele nyt jos toinen riehuisi jostain rakenneuudistuksista ja toista ei voisi vähempää kiinnostaa joku tyhmä politiikka. Siinäpä sitä oltaisiin, niin!
PoistaHaa, sinuun voi luottaa! Juuri sellainen teksti, jota en osannut odottaa! :D
VastaaPoistaKiitos haasteeseen osallistumisesta! :)
No kiitos kiitos. Kai? :D
PoistaTällä olis kyllä paukkunut kovat pisteet ylppäreissä!
VastaaPoistaMeillä tosin on niin, että kun yritän ruveta haukkumaan jotain väärässäolijaa oikein tohkeissani, niin puoliso meneekin sen toisen puolelle ja alkaa puolustaa sitä. Ja minäkin taidan tehdä niin. Että yleensä meillä onkin sitten toinen sen aiotun yhteisen vihollisen puolella. Noin arjessa. Mutta onneksi tosiaan on esim. puoluepolitiikka, josta aina löytyy yhteistä haukuttavaa!
Hih, kiitos! Sitä tietenkin tässä haettiin!
PoistaTuo on kyllä ongelma, ehdottomasti! Meilläkin tapahtuu samaa, siis tuntemattoman vihollisen puolustelua, ja sitten saattaa olla, että riidellään keskenämme jostain täysin turhasta ulkopuolisesta asiasta. Teille ei varmaan kuitenkaan käy näin - en ainakaan voi kuvitella teidän riitelevän ikinä mistään. <3
"sitten saattaa olla, että riidellään keskenämme jostain täysin turhasta ulkopuolisesta asiasta" No just näin siinä käy! :) Minä varsinkin hyväntahtoisena ja diplomaattisena ihmisenä lähden puolustamaan ja ymmärtämään vihollista.
PoistaTää oli mainio! "Liitto ei tietenkään vaadi ulkoista vihollista, mutta kyllä se vaan kuulkaa helpottaa." :D
VastaaPoistaKiitos! Joskus pitää itsestäänselvyyksiä sanoa ääneen :)
PoistaYhdessä koetut vaikeudet vie voittoon ja vahvistaa. Totta!
VastaaPoista:D
VastaaPoistaJäin vain miettimään noita yhteisiä vihollisia joita listasit.. kun jotenkin taas olisin (muutaman kirjoituksen perusteeella?) mieltänyt sinut feministiksi (siis ihan vain pikavalintana), niin onko feminismi siis sinun ja miehen yhteinen vihollinen? :)
Ihan oikein olit tulkinnut eli ei todella ole feminismi meidän vihollinen! Tuossa alussa vain luettelin satunnaisia kollektiivista kiukkua herättäviä asioita. Olipa hyvä että varmistit! :)
Poista