Lautaset jakoon

Kaikki alkoi Valeäidistä (kiitos vaan). Ja varoitan nyt heti alkuun, että tästä tulee pitkä ja polveileva postaus, jossa esitän lukuisia apua kaipaavia ongelmia, joista pienin ei ole maailman pikkuporvallisin aihe: pöytäporsliinien valinta ja hoito.

Valeäiti oli siis käynyt ostoksilla Iittalassa ja mainosti, että Kartio-laseja saa kaksi kuuteen euroon. No, käytyäni kommenttiboksissa hehkuttamassa miten Kartio-lasit eivät millään hajoa, ja muistettuani, että yksi juuri hajosi (hajottaen yhden lautasen mennessään), päätin kipaista meillekin muutaman lasin täydennystä.

Tämä kaikki olisi ollut vielä ihan ok, ellen sitten olisi huomannut alennuksessa myös Paratiisia ja Runo-sarjaa. Olen Paratiisista haaveillut kauan, mutta A. hinta on liian kova, että olisin koskaan saanut aikaiseksi sitä hankkia ja B. pelkään pientä unikoitumista siinä kuosissa. 35 euron kappalehintaan ostettavia astiastoja ei nimittäin uusita kovin usein.

Runo taas on uusi (eikö ole?), eli siinä on vaarana liian tässä hetkessä oleminen, jotta se miellyttäisi silmää 20 vuoden päästä. Ja hintahan siinä on yhtä korkea. 

Ja tässä päästään siihen pikkuporvarillisuuteen: arvostan suuresti kauniista astioista syömistä. Ja meidän astiamme eivät ole järin kauniita. Ruokalautasia on kolmea eri mallia: teinin makumieltymyksin varman päälle valittua Arcticaa, äidin ja isän häälahjaksi saaman vihreäkukallisen kaluston rippeet sekä miehen poikamiesboksiin aikanaan ostettua valkoistaa ikeaa.

Vanhempieni häälahjakalusto on ihan kaunis, mutta on alkanut jo vähän kulahtaa. (Päällimmäinen lautanen on käytetympää ruokakokoa, alempi kahvileipäkokoa.) Arctica nyt on arcticaa (so. tylsää) ja Ikea ikeaa (so. paitsi tylsää myös klohmoa).

Riehaannuin siis ja ostin Runoa. Neljä syvää ja pari ruokalautasta - ajattelin pikku hiljaa kerätä niitä lisää ja käyttää rinnan sen Arctican kanssa, vaikka muotokieli onkin erilainen. Muut kulahtaneet ajattelin hiljalleen hävittää.

Mutta miten?

Innoissani kaivoin Project mamasta vanhan postauksen posliinin kierrätyksestä, mutta suureksi pettymyksekseni huomasin kyseessä olleen vain kertaluontoinen kampanja viime syksynä.

Ja rämä rikkimenneetkin kun ovat vain tovin odottaneet sopivaa hetkeä, että veisin ne sinne kierrätykseen... (Kun kaivoin roskiskaapin takaosasta tämän "kierrätyskassin", jonka koko sisältö ei suinkaan ole kuvassa, vietin jälleen hiljaisen hetken pohtien pitäisikö muoviin kuitenkin taipua. Mutta sitten muoviastioihin pitäisi siirtyä koko perheen; lapset kun näitä kuitenkin ovat vähemmän tainneet hajottaa kuin aikuiset.)

Mutta, keramiikkaa ei siis voi kierrättää. Se ei hajoa kaatopaikalla ikinä. Ja sille kuitenkin olisi jatkokäyttömahdollisuus tiilimurskan raaka-aineena. Maailmassa on virhe. Laitoinkin heti positiivishenkistä palautetta Iittalalle, että organisoisivat tällaista jätekeramiikan keräystä jatkuvasti tai ainakin toistuvasti. (Tee toki samoin!) Varmasti viehättäisi kuluttajapalveluna puunhalaajaurbaania sukupolvea ja eiköhän aina yksi Runo-lautanen tarttuisi mukaan aina rikkinäisiä palauttaessa. (Ja pitäähän elektroniikkamyymälöidenkin huolehtia elektroniikkaromun palautuskeräyksestä, apteekkien lääkkeiden hävityksestä. Nih!)

Toinen huomio tuohon kuvaan liittyen: tiesitkö sinä, ettei juomalaseja saa hävittää lasinkeräyksen mukana? Minä en tiennyt, vaan olen niin tehnyt aina. Ilmeisesti juomalasin sulamislämpötila on paljon korkeampi kuin pakkauslasin, ja pienikin määrä juomalasia voi pilata suuren erän kierrätyslasia. Lue lisää täältä ja syyllisty, jos olet minulaiseni, jutun nimeämä "liian innokas kierrättäjä."

Mikä morkkis.

Ja vielä, kun kerran lupasin moniongelmaisen postauksen: nuo häälahja-astiat kestivät käytössä moitteettomasti 40 vuotta, ja ovat haalistuneet lähes kuviottomiksi kahdessa, uuden astianpesukoneemme myötä.

Kone jätti astiat toistuvasti likaisiksi, joten ensin siirryimme ekopesusta kattilanpesuohjelmaan ja sitten hippiaineista (so. Ecover) likaa räjäyttäviin ja maailmaa varmasti tuhoaviin powerdropseihin. Sillä yhdistelmällä koneemme saa puurolautasen puhtaaksi. (Joo joo huuhtelu, mutta ihan puhtaaksi hinkkaaminen tavallaan poistaa sen tiskikoneen tarpeen kokonaan.) Mutta, ruoantähteiden lisäksi se näemmä poistaa myös kuviot astioista. Olisi kauhean kiva tietää onko se vain huono kone (Electrolux) vai missä on ongelma.

Tähän tilanteeseen peilaten uudet investointini vähän jännittävät - että miten Runo päivittäisessä pesussa kestää. Mutta kuvittelisi, että uudet astiat on suunniteltu nykyiset pesutehot tuntien. Ainakin muumimukit ovat kestäneet hyvin. (Suhteestani niiden edustamaan estetiikkaan jatkan ehkä kuitenkin toisella kerralla.)

Tätä Budapestin tuliaista ei olisi tarvinnut laittaa koneeseen ensimmäistäkään kertaa.