Puoli seitsemän aikaan sitten jo vähän kyseenalaistin päätöstäni - oliko se hetki sittenkään niin hyvä. Mutta tutti oli jo rikki. Ja periaatteena on, että jos tarpeeksi kauan on jotain sanottu, sitä ei enää peruta - jo lapsenkin takia. Lapsi voi luottaa, että aikuisen sana pitää.
Nukahdimme me lopulta vielä hetkeksi, mutta voi sitä loukkaantuneen naaman määrää, kun päiväkodin pihalla kerroin hoitajalle lapsen raskaasta yöstä. "Sinä se olit," ilme sanoi.
Illan mittaan aina harmistuksen tullen tyttö kaipaili tuttia. Mutta ihme: illalla lapsi nukahti nopeammin kuin tavallisesti. Jos se tuolla yhdellä puolentoista tunnin huudolla meni, niin... No, koputetaan puuta.
Samaan aikaan esikoisella on käynnissä motivaatiokampanja, että pysyisi koko yön omassa sängyssään. Esikoinen on aina tykännyt nukkua vieressäni, kuopus ei yösyöttöajan jälkeen koskaan. Paitsi nyt. Eli viimeisen kuukauden on sängyssä alkanut olla ahdasta kun mies valtaa korkeampine petareineen 90 cm sängystä ja molemmat tytöt haluavat olla minun kainalossani siinä toisella yhdeksälläkymmenellä sentillä.
Eihän se tosiaan iso asia olisi kantaa tytöt takaisin sänkyynsä yöllä, mutta kun se on. Olen maailman huonoin unikouluttaja, koska pitkäntähtäimen palkinto ei kannusta minua luopumaan juuri tämän yön unista. Unikoulu kuuluu asioihin, jotka aloitetaan aina ensi kuussa.
Mutta nyt taas toiveikkaana uuteen elämään. Esikoinen omassa sängyssään (ollut ainakin jo kaksi yötä) ja kuopukselta tutti pois, niin sitä ei tarvitse enää kontata sängyn alta yön pimeinä tunteina.
Eiköhän tämä tästä (kunnes raskaus parin kuukauden päästä vie unet. Ja sen jälkeen vauva.)
Hulvatonta.
Niin. Meidän napero ei ole ikinä tuttia syönyt, ja yösyötöistä luovuttiin noin kuukausi sitten (aamun eka safka tulee noin puoli 7. Joka sekin on monen mielestä aikaisin, mutta minun mielestäni paljon myöhemmin kuin kello 5).
VastaaPoistaMikä neuvoksi, jos muksu silti herää? Kun ei sitä voi tutilla vaimentaa hiljaiseksi, eikä tissillä.
Onneksi ei herää usein, mutta kyllä 5:30 herätykset pitäisi kieltää lailla.
Perimmäisten kysymysten äärellä. Meillä esikoista "tassuteltiin", niin typerä nimi kuin sillä onkin. Hän kun tosiaan luopui tutista yhdeksänkuisena (mut tassuteltiin sitä ennenkin). Anna Wahlgrenin oppeja kai, jonkun videonkin näin netissä - toinen käsi tiukasti selässä ja tiukka rytmikäs taputtelu takapuoleen. Tai sitten selän suht. voimakas sively ylhäältä alas. Se lapsi siis periaatteessa painetaan siihen vuoteeseen, ettei se pääse ylös, tasainen rytmi sitten nukuttaa sen.
PoistaSittemmin Wahlgren on paljastunut juopoksi ja julmaksi lastenhakkaajaksi, mutta esikoisella tämä kyllä toimi hyvin ja pitkään. Kakkosta sen sijaan ei ole pienenä tassuteltu (kun nukkui pääosin hyvin) ja hän ei moisia yrityksiä nykyään siedä - rupeaa huutamaan kahta kauheammin... Nämä pari yötä mitä mulla huikeasti on kokemusta, se vain rauhoittuu kun on rauhoittuakseen - olen luottavainen, että palaa hyväunisuuteen tuttipettymyksestä (toivottavasti pian) toipuessaan.
Meilläkin on tassuteltu, ja joskus (kuten tänään) se auttaa. Joskus (kuten eilen) ei.
PoistaMulle tuon naperon nukkuminen on ihan henkimaailman asioita. Tuntuu ettei unien kestolla ole minkäänlaista logiikkaa. Päiväunien tai iltapuuron määrä eivät ainakaan korreloi aamuherätyksen ajankohdan kanssa. Oisko se sitten tuulen suunta tai tähtien asento.
Mutta, ainakin hyvinä aamuina jaksan olla tyytyväinen siitä, että pääasiassa lapsi nukkuu hyvin.
Ah, nukkuminen!
VastaaPoistaMeidän tyttö on keinoista riippumatta nukkunut välillä hyvin, enimmäkseen huonosti. Yllättävän vaikeaa on tuo omassa sängyssä nukkuminen, vaikka sänky on meidän sängyssä kiinni ja minä peittelen/silitän tarvittaessa. Mut pitäis kuulemma päästä "toiseen kainaloon", eli siihen, jossa nukkuis vanhempien välissä. En tajuu miten toiset saa lapset nukkumaan omassa huoneessa, kun itse en saa tuota takiaista edes kainalosta irti! Tosin nyt on lahjottu tarroilla (viidestä saa lahjan) ja edistystä saattaa havaita tapahtuneen.
On ihan totta tuo, että just tämän yön unista ei ikinä halua luopua. Meillä venähti samasta syystä tutista luopuminen vähän yli kaksivuotiaaksi - eikä sitten tullutkaan yhtään huutoyötä. Luulin (koska en jaksanut toimia) kainalonukkumisen olevan "vaan joku vaihe", kunnes sitä oli jatkunut kolme kuukautta enkä kasvavan mahan (1,5kk raskautta jäljellä) pystynyt nukkumaan ollenkaan. Ei siitä nukkumisesta kyllä tuu mitään vaikka laps onkin omassa sängyssään, mutta saanpahan kääntyillä rauhassa.
Oi miten toivon, ettei unipulmat olis geeneissä, vaan uusi tulokas nukkuis syntymästä lähtien pitkät, katkottomat yöunet! (eh eh)
Elina
Justhan viikolla uutisoitiin, et se on geeneissä (tai ehkä siihen viittasitkin), ja et uniongelmat lapsena ennakoi uniongelmia aikuisena... Mä ainakin heti keksin, että mä olen huono nukkuja, ja/koska mun isä on huono nukkuja, ja/koska sen äiti oli huono nukkuja... Ilmeisesti se huonounisuus on siis se voimakkaampi geeni joka tuppaa aina periytymään ;)
PoistaMut tsemppiä unikoulutukseen! Ja onnea loppuraskauteen! (Minähän en neuvoja jakele, mut kerron, että oli jonkin verran tuskaisaa kun esikoinen kamppaili kainalopaikasta vauvan kanssa... Eli kannattaa varmaan ottaa tuplatarrat käyttöön, jotta esikoinen nukkuisi omillaan sit kohta. Siis jos neuvoisin, niin neuvoisin niin.)