Elämme spekulatiivisen fiktion, maagisen realismin ja dystopian kulta-aikaa. Näin totesi taannoin esimerkiksi Lukuhoukka, joka pohti blogissaa sitä, mihin realistinen nuortenkirjallisuus on kadonnut. Turtschaninoffin Helsingin alla ei tuo helpotusta realisminkaipuuseen, mutta se sekoittaa oivallisesti realistiselta tuntuvaan teini-ikäisten elämään jännittävää, suomalaismyyttistä fantasiaa. Paranormaalit romanssit ovat tästä kaukana: Helsingin alla on omaa luokkaansa, eikä sitä oikein osaa verrata mihinkään genren kirjallisuuteen.
Alva on kokenut aina olevansa jotenkin erilainen. Hän ei muista ensimmäisistä elinvuosistaan mitään, ja halu muistaa piirtyy hänen jokaiseen päiväänsä. Joel katselee Alvaa mielenkiinnolla, eikä tiedä miten herättäisi persoonallisen tytön huomion. Varsinkaan sitten, kun kuvioon ilmestyy Nide, ja Joelille selviää, ettei Alva oli samanlainen kuin muut tytöt. Hän ei kuulu Helsinkiin, vaan maan alle Alistadiin, peikkojen ja velhojen valtakuntaan.
Olen viime aikoina saanut yliannostuksen kaikkea paranormaalia, yliluonnollista ja fantasiaa henkivää. Silti näihin pitää aina tarttua. Helsingin alla on ollut lukulistallani siitä saakka, kun bongasin sen kustantamon luettelosta. Alunperin ruotsiksi kirjoitettu fantasiaromaani on vaikea asettaa mihinkään lokeroon. En oikein osaa kuvitella sitä lastenkirjana, vaikka päähenkilöt ovat yläkouluikäisiä. En tavoita kirjasta lasten ja nuorten maailmaa, vaikka pidän siitä muuten kovasti. Olen aikaisemminkin pohtinut sitä millaisille kohderyhmille nuortenkirjoja kirjoitetaan, mutta ehkä joudun vain toteamaan, että pystyn lukemaan kirjaa vain omasta subjektiivisesta näkökulmastani riippumatta siitä millaiselle kohderyhmälle kirja on toteutettu.
Helsingin alla on iso teos, joka kuljettaa lukijan maanalisista valtakunnista aina Lapin tuntureille saakka. En tiedä ovatko kesäkiireeni vaikuttaneet siihen, että juoni tuntui välillä vähän liiankin polveilevalta. Tuli sellainen vaikutelma, että kirjan maailmaan liittyvillä elementeillä on keskeisempi rooli kuin itse juonella ja juonenkuljetuksella. Seikkailufantasiana tämä toimii, mutta jotain jäi sanomatta, ja se vaivaa minua.
En yleensä pohdi käännettyjen kirjojen kieltä, mutta tämän kohdalla on todettava, että jostain syystä ärsyynnyin, kun välillä dialogi oli puhekielellä ja välillä kirjakielellä. En tiedä alkuperäisestä versiosta, mutta ratkaisu tuntui joka tapauksessa oudolta, enkä nähnyt sille mitään järkevää syytä.
Tämä on luettu myös Kirjamielellä -blogissa sekä Lastenkirjahyllyssä. Käykää katsastamassa.
Kyllähän tämän passaa lukea, jos tykkää fantasiasta, kotimaisista myyteistä ja on kaiken lisäksi kyllästynyt "ihana vaarallinen vampyyri" -romansseihin, joita tuppaa joka tuutista. Tässä ei ainakaan imetä kenenkään kaulaa, vaikka synkeitä sävyjä välillä saavutetaankin.
2 kommenttia:
Minä luin tämän aivan hiljattain ja pidin tästä kovasti. Tosin kirjan alkupuolella nuorten puhekielisyys hieman vaivasi ja tuntui epätodelliselta. Olikohan alkukielisessä sama vaihdos dialogin osalta. Kiinnitin siihen huomiota, mutta se ei vaivannut, kun tarina itsessään alkoi viedä. Minä tempaannuin tarinan vietäväksi tämän kirjan kohdalla.
Minuakin se puhekielisyyden ja kirjakielen ristiriita vähän häiritsi. Pitää lukea kirjailijan muutakin tuotantoa, niin pääsen vähän kärryille pidänkö hänen tyylistään vaiko en.
Lähetä kommentti