Triathlon: miten?

Kiinnostuin triathlon-ajatuksesta, kun keväällä intoilin pitkästä aikaa uimisesta. Ajattelin, että pikamatka ei ole niin paha (300 m uintia, 20 km pyöräilyä, 5 km juoksua), vaan sopivan kutkuttava haaste.

Kallavesi +18C, kyllä täällä tarkenee. Toiselta poijulta oikealle. 

Oletin, että uinti olisi mun bravuuri. Märkäpuvun lainasin, lopulta päätin lähteä viivalle ilman. Tiesin, että mulle käy joskus niin, että hengitys salpaantuu, kun menen kylmään veteen. Yritin harjoitella hengityksen tasaamista räpiköimällä järvessä silloin tällöin viileähköstä kesästä huolimatta. Yrittäminen ei riittänyt, +18-asteinen Kallavesi ja kisaajien aallot ja pärskeet tekivät tepposet, ja uinti meni järkyttävän huonosti. Uin lähes koko matkan mummorinulia ja selkäuintia, kun hengitys oli hyperventilointia enkä saanut omasta uinti- ja hengitysrytmistä ollenkaan kiinni. Olen lapsesta asti pitänyt itseäni hyvänä uimarina, nyt kävi ensimmäistä kertaa ikinä mielessä ajatus, että sopivissa olosuhteissa minäkin voisin hukkua ongelmitta. Ei tilanne oikeasti niin paha ollut, mutta oivallus oli herättävä.

Ilmiö on normaali lueskelemieni blogi- ja facebook-kokemusten pohjalta. Jännitys, kylmä vesi ja joukkolähtö sekoittaa monen pakan kokonaan. Kuulin, että Kuopiossa kuntosarjan pikamatkan neljä uimaria oli ongittu valvojien toimesta kesken suorituksen pois, joten isompia tai pienempiä ongelmia uinnissa oli muillakin.

Se, että juostessa näytän kömpelöltä norsulta on ihan ok, koska en ole koskaan ollut kepeä ja taitava juoksija. Mutta se, että uidessa olin kuin puolihalvaantunut keuhkotautinen mummo, oli suuri järkytys. Minä olen taitava ja sulava uimari, paitsi kerran yhtenä lauantaina. Pääsiin vaihtoon 8 min räpiköinnin jälkeen, se siitä. 

I <3 Fuji

Pyöräily meni hyvin. Ensin meinasin lähteä matkaan 3-vaihteisella Monarkillani ja jättää lastenistuimen tarakalle. Sain kuitenkin lainaan maantiepyörän, ja rakastuin siihen täysin! Mikä ihana kulkupeli! Poljin reippaasti, en täysillä, koska halusin vetää juoksuosuuden kahdella jalalla enkä kontaten. Olin ajatellut, että pyöräilyyn menee noin tunti, selvisin 45 minuutissa.

Hetki ennen maalia jaksaa jo hymyillä kannustusjoukoille

Juoksu meni puuskuttavan elefantin hengessä. Jalat painoi tonnin ja hengästytti. Ajattelin, että kyllä minä 5 kilsaa jaksan, ja jaksoinkin. Muutaman askeleen kävelin, maalissa sain viritettyä hymyä naamaan, kun Mies ja lapset tuli tsemppaamaan ja antamaan läpsyjä. Juoksuun meni odotetusti puolisen tuntia. 

Ahteriaan maaliin hilaa hän

Jätin ilmoittautumisen viime tinkaan, elokuussa tuntuu usein olevan räkätautia, kun töihin ja päiväkoteihin palataan kesän aikana haalittujen pöpöjen kanssa. Kisa oli lauantaina, ilmoittauduin keskiviikkona, kun halusin olla varma, että en ole lentsussa. Kisaa edeltävään viikkoon mahtui monta surkeasti nukuttua yötä ja perjantaina pärskin koko päivän. Pohdin jo pois jäämistä. Kun lauantaiaamuna oli hyvä olo, ja päätin lähteä matkaan. Raskaalta kokonaisuus joka tapauksessa tuntui, en tiedä oliko vaan kyse heikosta kunnosta, jostain allergiajutusta, jännityksestä vai näistä kaikista. Uinnissa tuhraantui suhteenttoman paljon voimia, kun se oli paniikinomaista sekoilua.

Maali!

Kisan jälkeen ei heti ollut voittajan superhyvä olo, olin vaan tosi uupunut. Iltaa kohden fiilis kohosi, kun sain lepäiltyä ja tankattua. Lapset hinkui mummolaan, minne ne ilomielin kiikutettiin. Illalla hyvän italialaisen sapuskan ja mukavan seuran parissa oli mulla juhlat. 

Kuopio Triathlon oli älyttömän kiva tapahtuma. Osallistujia kuntosarjan pikamatkalla oli noin 180. Koko skaba vedetään kaupunkialueella, matkan varrella tarjoillaan Järvi-Suomen maisemaherkkua pyöräilyn Saaristokatu-osuudella ja juoksun Väinölänniemen kierroksella. Kisassa vaikutti olevan paljon muualta kuin lähialueilta olevia, tapahtuman maine on ilmeisen hyvä laajemminkin.

No jes!

Triathloniin taisi syttyä kipinä! Tykkään lajin monipuolisuudesta: uinti ja pyöräily tuntuu kropalle lempeämmiltä kuin juoksu. Epäilemättä niitäkin voi treenata niin paljon, että paikat hajoaa, mutta oman laiskan itseni tuntien, en pidä sitä suurena huolena. Avovesiuinti ja juoksu vaatii treeniä. Ehkä vaan jätän lainapyörän kaikessa hiljaisuudessa palauttamatta, ja toivon että ne ei huomaa mitään.

Oletko sinä koittanut onneasi triathlonissa? 

Kuvat: Mies

Triathlon: miksi?

Tattadaa: tein sen! Nimittäin Kuopio triathlonin pikamatkan: 300 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua. Tavoitteeni (alle 2 h, en ole viimeinen) ylittyi roimasti, pääsin maaliin nippa nappa alle 1,5 tunnin.

Keskustelin urotekoni jälkeen erään siivojan kanssa siitä, mitä miksi kannattaa räpiköidä kylmässä vedessä ja hikoilla tuntikaupalla, kun voisi köllöttää sohvalla tai pyyhkiä pölyjä. Olisin voinut tehdä vastakysymyksen ja tiedustella, miksi kannattaa huhkia sukulaisten toivottomissa talkoissa, kun voisi maata sohvalla, mutta koska alkuperäinen kysymys kävi kieltämättä mielessä muutaman kerran suorituksen aikana itselläkin, niin kerrataan syyt.

• Liikuntatapahtuma kalenterissa tsemppaa liikkumaan. Lenkki tekee hyvää kropalle ja päälle, siitä on tieteellistä ja empiiristä näyttöä. Kaltaiseni mukavuudenhaluinen laiskimus tarvitsee motivaatiota, ja tapahtumatavoite toimii minulle. 
• Kun liikkuu, saa mussuttaa melko huoletta ruokaa ja herkkuja, ja pysyy tutuissa mitoissa. Minulle 10% lisäys liikunnassa tarkoittaa noin 50% lisäystä ruokahalussa, laihtumista en ole hakenut eikä sitä ole tapahtunutkaan. 
• Kun testaa rajojaan, voi saada onnistumisen kokemuksia.  
• Liikuntatapahtumassa ja treenatessa tapaa tosi kivoja ihmisiä. En usko, että olisin tavannut livenä Liinaa tai Johannaa, jos en olisi höyrynnyt Naisten Kympistä tai HCR:stä. Voi mistä olisinkaan jäänyt paitsi! 
• Kaikissa isommissa tapahtumissa on ollut älyttömän hyvät vibat. Kanssakilpailijoista, järjestäjistä ja yleisöstä saa huikean hyvät fiilikset. 
• Täytyy myöntää, että suoritushenkiselle ihmiselle tulee hyvä mieli, kun pääsee maaliin ja saa "homman hoidettua". 
• Kesän aikana on ollut kaikenlaista säätämistä ja stressaamista. Mulla on tapana kerätä kierroksia, ja jollain lailla jää levy jumiin, enkä osaa rauhoittua. Kun vetää itsensä aivan piippuun, on hetken aikaa täydellisen zen. Kun on saanut neste- ja ravintotasapainon kuntoon ja päikkärit, on yhtäkkiä hyvin seesteinen ja rauhallinen olo. "Mitä tässä melskaamaan? Kaikki on hyvin. Peace and love!" 

Piti ihan ottaa selfie, kun niin kivasti oli naaman väri täydellisen sävy sävyyn paidan kanssa kesäisen lenkin jälkeen.

Oikeastaan moni yllä mainituista syistä toteutuu talkoissa. Ehkä zen vähemmän, mutta sosiaalinen puoli, arkisten murheiden unohtaminen ja fyysinen touhuilu istumatyön vastapainoksi. Kukin tyylillään. Peace.