Tänä päivänä kun syysaurinko paistaa

minä unohdan

 kaikki jäytävät, piinaavat huolet

heitän taakan selästäni

ja lasken sen viereeni.

Nojaan selkäni

keltaisen koivun runkoon

ja suljen silmäni

kerään mieleni täyteen valoa

varastoin itseeni syksyn viimeisen lämmön.

Eikä se haittaa

että tiedän taakan odottavan

ihan lähellä

Sillä nyt

olen murheista tyhjä

ja aurinko paistaa

sieluni pohjaan asti.

 

 

 

 

Elokuun hämärät illat

tummat päilyvät veet 

metsissä lintujen laulut

ovat jo hiljenneet.

Kesä on vielä tässä

illassa lämpimässä

vaikka jo laulua syksyn

tuuli kuljettaa...

 

 

Elämästä

Kirkuva kurjenpolvi

laidassa leimikon

on epätoivoinen koska

kohta jo syksy on.

”Eloni ohi on aivan,

kylmä mun voimani vie.

Kuivun ja kokoon vaivun.

Tämä on tuskien tie!”

Älähän mitään, silloin

suhina siipien soi.

Runkojen lomasta varis

paikalle toikkaroi.

”Kauheaa huutoa kuulin,

mikä on tuskasi syy?

Jonkun jo kuolevan luulin.

Äänesi käheytyy!”

”Kuolenhan minä, oi kuolen”,

nyyhkivi kukkanen.

”Syksy vie eloni kauniin.

Tätä mä kestä en!”

Rykäisi varis ja lausui:

”Puheesi hullua on.

Nyt en ymmärrä miksi

olet niin onneton.

Et sinä mihinkään kuole.

Lepäilet talven vaan.

Kevään ja auringon tullen

alat taas kukkimaan.

Lopeta poru ja parku!

Hyväksyt kohtalon:

Kasvaa ja kuihtua...Kyllä,

sellaista elämä on.”

Ruskea kurjenpolvi

laidassa leimikon

syksyn ja talven jälkeen

uljaasti kukkiva on.

(13.8.2014)

 

Ei kesää

ilman järviä

ilman suuria avaria selkiä

ajatusten juosta.

Ei kesää ilman

voimakasta tuulta,

turvallista

joka tulee suurilta seliltä

ja kietoo syliinsä

Ei kesää

 ilman peilityyntä vettä

auringonlaskua

kuikan huutoa

rannan tuoksua

järven lohdutusta.