Sinä aamuna lintu ei enää laulanut
ja taivas oli tyyni
kuin tuulta ei olisi koskaan ollutkaan
Hän oli mennyt
Tiesin sen nyt eikä ajatus ollut vaikea

Jokainen meistä lähtee ajallaan
sinäkin
minäkin
Jokainen laulu loppuu kerran
ja aina joku jossain itkee ikävää

He sanoivat että elämä jäi kesken
Mutta kuinka voi kulkea
jos polku loppuu

Sinä aamuna
kaikki oli valmista
Hiljaisuus puhui enemmän
kuin mitkään sanat milloinkaan

Mutta jostain kaukaa hiljaisuuden takaa
helkähti pois lentävän linnun
onnellinen liverrys

 

  Ehkä menetit jotakin, ehkä elämä otti enemmän kuin olisit halunnut antaa.

Ehkä kaikki tuntui vaikealta, ylitsepääsemättömältä, lohduttomalta.

Mutta ehkä aika kuitenkin korjaa, ei poista surua mutta lieventää.

Ehkä vielä kasvaa jotakin uutta.

 Ehkä aurinko vielä paistaa. 

Tämä runo on kirjoitettu pyhäinpäiväksi 2019. 

Kun aika on kulunut

ja sinä yhä olet poissa

minun on uskottava

että kaikki se mitä oli

on mennyttä

En tiedä

mihin elämä minua nyt kuljettaa

mutta sen tiedän

että polku kulkee jalkojeni alla

ja minä seuraan sitä

minne ikinä se minua vie

On tullut uusi aika

ja tyhjyys minussa täyttyy vähitellen

jos annan niin tapahtua

Sen mitä oli

vien aarteena uusiin päiviin

Kuoleman edessä

ihmisellä ei ole

mitään sanottavaa

ei puolusteluja

ei selityksiä

ei ymmärrystä

On vain tyhjä hiljaisuus

ja ahdistus jota ei voi paeta

Mutta jossain syvällä kuoleman alla

kulkee kirkas virta

loistaa valo joka lävistää kaiken

Pohjalla elää toivo

joka kantaa uuteen aamuun