Messut ylitse muiden

Suomen mielenkiintoisimpien messujen vuoro on muutaman päivän päästä. Habitare 2013 kokoaa Messukeskuksen täydeltä kalusteita, kodinsisusteita, kirjoja ja muita – asioita, jotka antavat ajatuksille ja sitä myöten myös maalisudeille ja muille remontointivälineille vauhtia. Täten messut ovat tehneet aina, ja täten saavat tehdä nytkin: meikäläinen tarvitsee potkun persauksille, jotta saisin seinille oikean valkoisen, lattioille lipeät taikka maalit ja eteiseen tilaa. Tuntuu kuin syksyn myötä sitä kiinnittäisi enemmän huomiota epäkohtiin kuin kesällä. Tai mikäpä ihme se on: nyt tulee kökittyä kotona aivan eri tavalla kuin auringon pannessa parastaan.

Minä aion kuluttaa valtaosan Habitare-hetkistäni Ahead!-alueella, sillä siellä ne ykkösideat ovat. Protoshop, EcoDesign-erikoisnäyttely ja Lukunurkka, kyllä kiitos. Lupaan katsastaa myös Trash Designin, vaikka romumuotoilu ei suursuosikkeihini lukeudukaan. Sitten hiplaan tekstiilejä: mattoja ja vilttejä ja toivon, että tekisin samanmoisia löytöjä kuin 2011, kun tilasin A!ku Designin Pesä-peitteen, joka palveli enemmän kuin hyvin, kunnes siippani, tuo kodinhenki, pesaisi sen kokoon nukenpeitto.

Mutta hei – nähdäänkö ensi viikonvaihteessa Helsingissä? Sain ilon arpoa viisi (5) kahden lipun settiä, joten kirjatkaapa kommenttilaatikkoon sähköpostisosoitteenne, jos mielitte mukaan arvontaan. Vastausaika päättyy jo huomis- eli maanantai-iltana (kello 24.00), jotta saan piletit pikaisesti postiin.

Haluan...

... enää harvakseltaan uusia tavaroita taikka vaatteita. Karsin niistäkin vähistä, joita kaapeissani säilön, ja koetan keskittyä oleellisiin.

Siis koetan. Voisin varmasti tulla toimeen ilman Marimekon uutta Taapeli-kangasta (1.), joka vetoaa kahden sahatyöläisen tyttäreen sellaisella tenholla, että oksat pois. Vaikka kiinnitinkin ensin huomiota kuosiin ja ennen kaikkea väreihin, tarina Jenni Tuomisen kuosin takaa rakensi tarpeelleni raamit: "Tilkkutäkkimäisessä Taapelissa kuljetetaan tukkeja metsän halki sahalle. Siellä sahuri sahaa tukeista lautoja, jotka asetellaan pinoihin eli taapeleihin kuivumaan kesää varten." Että Taapelia tähän talouteen, kiitos. Tyynyiksi ainakin ja vaikka verhoksikin yläkertaan.

Ja Herra Vuoka, pallomahainen maatiaiskattimme, arvostaisi, jos saisi kaksi uutta Muuton Restore-säilytyskoria (2. ja 3.) raapimapuikseen. Vanha vihreä saa kynttä joka päivä ja paljon. Ja kestää sen kaiken – mitä nyt nukkailee.

Mutta jos tässä aletaan oikein toden teolla toivoa, niin hyvät karamellinvalmistajat, minä RAKASTAN HOPEA TOFFEETA!

On my wishlist. Can't remember the last time I did this, it's been ages. I seldom need anything nowadays, it seems. But these things, the new Marimekko fabric and Muuto baskets, are must-haves. 

Kerällä

Vasta painetut Kerällä-kirjani matkailivat kustannustoimittajani pöydälle perjantaina. Niistä löytyvät muun muassa nämä kuvat helppoine ohjeineen, joita on yhteensä 45 kipaletta. Vallan kelvollisesti tekemistä muutamaksi syksyiseksi ja talviseksi kuuksi, kun käsityöt maittavat aivan eri mallilla kuin keskikesän kuumilla.

Kirjoitan lisää, kunhan pääsen selailemaan omaa kappalettani. Myyntikipaleet saapunevat Kerään loppuviikosta, toivon. Huh, pää lyö paraikaa tyhjää, sydän sataatuhatta. Mutta seuraava on jo työn alla.

Pictures from my book, Kerällä, which will be released next week – at least in our little yarn store, Kerä.

Pictures: Jukka Salminen

Jyllannissa

Onni on työmatka paikkaan, jonne ei ehkä muuten menisi. Jyllannin pohjoisosat ovat omintakeisia, lämpimän lempeitä, pehmoisiakin, vaikka muistuttavat eteläisestä Irlannista, Toscanastakin. Etenkin, kun alavat niityt kääntyvät kumpuileviksi viljapelloiksi.

Näissä maisemissa syntyvät tanskalaiset Isager-langat, jotka ovat kaikkea sitä, mikä minua puhuttelee niin neulojana kuin kaiken kauniin ystävänä ylipäätään. Jos suunnittelisin lankoja, suunnittelisin juuri tällaisia: luonnollisia ja aitoja, väreiltäänkin. Jättäisin säpäkät sävyt suosiolla muille. Eivät ne tällaisiin neuleisiin sopisikaan, katsokaahan itse. Helga Isagerin Amimono-mallistot ovat ertakaikkisen kauniita – ja aika perhanan kaukana perinteisistä ja hyvä niin. Alkaa olla aika uudelle.

Mutta on siinä vanhassakin vara parempi, nimim. soijanakkikastiketta, perunamuusia ja porkkanaraastetta ruoaksi. Olisin kuvannut, jos en olisi jättänyt kameraani töihin, justiinsa sellaisena arkisen ankeana, mutta voi morjes, miten hyvänä!

Spent a long weekend in Tversted, Denmark. Visited my favourite yarn brand, Isager. Those colors and those patterns, pure perfection. Take a look at their website, especially the Amimono collections by Helga Isager.

Perus

Kello on 4.41. Rakastan näitä aikaisia aamuja: hiljaista kotia, ikkunasta kantautuvaa linnunliverrystä ja olohuoneeseen lankeavaa auringonvaloa, viileänkeltaista, joka maalaa valkoisille seinillemme kuvioita. Ja satunnaisia autonääniä, jotka tekevät olon turvalliseksi tai ainakin tietoiseksi siitä, että ei ole yksin. Kaupungissa on aina kavereita, mikä tuntuu tärkeältä, vaikka vetäydynkin usein, hyvin usein, omiin oloihini ja viihdyn luvattoman hyvin. Ihan vain seiniä katsellen ja neuloen.

Tekeillä on muun muassa Veera Välimäen Color Affection. Harmaa ja rusehtava saavat vielä seurakseen mustan mutta eivät vielä, sillä sormet syyhyävät suunnittelemaan lyhyttä, vähän laatikkomaista paitaa, joka sopii maksihameen seuraan. Ja olisi tuossa pari pääteltävääkin, kun vain viitsisi.

Ja noin niin kuin loppukaneettina sanottakoon, että Ebba Masalinin maalaama opetustaulu on harvinaisen määrittävä asia sisustusmielessä. Tekisi näet mieli tilata Klaus Haapaniemen uusia, sinisiä tyynyjä, mutta minun ajatusmaailmassani ne eivät mahdu samaan huoneeseen viheriäisen kanssa. Voisin silti kokeilla, koska ovathan nuo nyt taas aivan järisyttävän hienoja. Niin kuin on Masalinkin, ja siinä se pulma justiinsa piileekin.

Klaus Haapaniemi has designed new cushions. Yes, please – with an enormous pleasure, I might add. :-)

Någonting annat

Sanotaan, että tukholmalaiset ovat kuin yhdestä muotista. En allekirjoita, vaikka kaupunki kertookin alta aikayksikön, mikä on muotia. Viimeksi, kun kävin, joskus joululomalla, katukuvan valtasivat parrat, ja siinä se homogeenisyys sitten olikin. Keskisiniset farkut, ne tavallisimmista tavallisimmat, taisivat tehdä tuloaan.

Ja osaavat ne tukholmalaiset sisustaakin. Tässä kungsholmenilaiskodissa (jonka bongasin Huslighterista) on moni asia kuten pitääkin, eli ei ihan justiinsa. Kellertävä lautalattia, vähän vintagea, väriä ja perus-Ikeaa, sellaista mahdollista, vaikka ei varsinaisesti kolikoissa kylpisikään.

En tiedä teistä, mutta minä alan olla korviani myöten täysi turhan tarkasti harkittuja koteja, joilla voisi pelata sisustusblogibingoa (kiitos termistä, J). 

Mutaviivoja

Jos omistaa peiton alla ja päällä ja tyynyllä viihtyviä karvaisia elikoita, päiväpeite on paikallaan. Enemmän kuin paikallaan. Ajattelin, että sinnittelen ilman, ihan vain valkoisilla pussilakanoilla, mutta paskanmarjat, päiväpeittokaipuu on kova ja käytännön sanelema. Jos se vaikka vähän suojaisi suuhun, silmiin, korviin ja nenään tunkevilta villahahtuvilta, jotka valtaavat kotimme joka päivä. Imuri pyörii pitkin huushollia tämän tuosta, mutta kaikesta päätellen se saisi vaellella täällä useamminkin. Ja kyllä, se vaeltelee täällä yksiksensä, koska on robottisellainen. Suosittelen.

Sopiva päiväpeitto löytyi lontoolaisesta Folkloresta – tai olisi löytynyt, jos olisin ollut ajoissa liikkeellä. Loppuunmyytyhän se. Malilainen bogolan-peite on tehty käsin ja värjätty joenpohjan mudalla, vuosisatoja vanhalla tekniikalla. Haluaisin totta kai kokeilla, onnistuisiko homma kotikonstein. Ihan mitä vain, kunhan saan taas sormet saveen.

Dash bedspread from Folklore. How beautiful can a textile be?!?

Svenskt Tenn 4-ever

Jos ja kun vielä jonakin päivänä päästän monotonisesta sisustamisestani irti, matkaan ensitöikseni Tukholmaan ja tuhlaan rahani Svenskt Tennin pellavatyynyihin ja verhoihin ja muutan kotini kasvitieteelliseksi puutarhaksi, jossa kasvit elelevät tosin tekstiileissä. Parempi kai sekin kuin mullasta puskevien jatkuva kiduttaminen. Tapoin taas yhden viherkasvin, eikä se ehtinyt kököttämään kuin kuukauden ikkunalaudalla.

Mutta tätä hypoteettista tilannetta odotellessa tyydyn ihastelemaan Svenskt Tennin sisustajien tyylinäytteitä. Kesänäyttely on auki vielä ensi viikon, että wink, wink vain.

Svenskt Tenn is one of my all time favorites. I'm especially in love with Josef Frank's botanical patterns. Some day I'll grab a huge bag, take a boat to Stockholm's Svenskt Tenn and buy linen pillows. Lots of linen pillows.

Papatti

Tapettia vaiko litratolkulla valkoista maalia. En osaa päättää. Jos kuuntelisin 1920-luvun lopun puista kotiamme, tapetoisin (vaikkakin 70-lukulaisella Lumikiteellä), mutta toisaalta tunnen valkoisissa kuutioissa viihtyvän itseni. Hirsiseinän ajattelin kyllä kaapia esille.

Tapettipohdintoja pidättelee sekin seikka, että seinillämme on suuria tauluja: alakerrassa Hanna-Riikkaa, yläkerrassa Sanna Annukkaa. Jos tapetoisin olohuoneemme, veisivätkö voimakkaat, vaikkakin mustavalkeat, kuviot tehon tauluilta?

Tauluista en kuitenkaan luovu, enkä suosikkitaiteilijoistanikaan. Alakerta tarvitsee vielä yhden Heikkilän, yläkerta ainakin yhden Sanna Annukan. Vaikkapa punasävyisen Papatin, kesän kunniaksi ja vuodenvaihteen muistoksi.

I have a problem. I have an urge to cover our living room walls with wallpaper, even though I know myself better than anyone: I love white walls, plain and simple white walls. But still, these old walls would look perfect with a right kind of paper... One of the biggest questions concerning this wallpaper matter is the paintings we have. What happens to them, do they disappear, loose their power in some way? How have you coped with situations like this?

One thing is fo sure, though. I love art. Sanna Annukka's print, Papatti, might be my next purchase.

How Are You

On sanoja ja sanontoja, jotka tuovat aina jonkin muiston mieleen. How are you muistuttaa minua laulusta, jota hoilasin kolmannella luokalla, vasta englannin aloittaneena – "good morning, how are you? Good morning, how are you? Good morning, good morning, I'm fine and how are you". Voi hyvää päivää.

Päähän reippaasti yli 20 vuotta sitten painautuneista korvamadoista on mahdotonta päästä eroon, mutta onneksi ne tuppaavat olemaan sympaattisia. Niin sympaattisia, että kaikki niihin liittyvä on yhtä lailla sympaattista, kuten ruotsalainen How Are You. Colors-kokoelman liukuvärjätyt tyynyt ovat kuin karamelleja, ja Made for us -vanerikaapit muuten vain kauniita. Paljas puu näyttää hyvältä ihan minkä vain värin rinnalla, niin se vain on.

How Are You is a Swedish brand. I like the Colors-collection, especially the pink pillow plus plywood cabinets. They show, once again, that you can't go wrong with raw wood and an accent color. 

Kuivahtaneet tussit + vähän sinistä = win, win

Onni on ystävä, joka koskettaa, vaikka ei olisikaan kaiken aikaa kyynärän päässä. Vaikka onhan se oikeastaan, melkein naapurissa, mutta joskus vierähtää viikko, kaksi, kolme näkemättä. Koskaan ei kuitenkaan tunnu, etteikö se olisi lähellä, ja se piisaa, se tunne.

Että onneksi marssin morjestamaan HooÄrrää Designtorilla syyskuussa 2011.

Ja Designtorilla se eilenkin oli. Sain kassillisen uusia Papu-vaatteita, joita kuvasin eilen ja joiden parissa jatkan tänään. Siellä kassissa oli myös yllätys, uudet Kanelimaa-kortit. Vähän kuivahtaneet tussit (tiedän, se yksi sananmuuntaa jo ja se toinen ylöjärveläinen kanssa) ja juuri oikea sininen ovat sellainen kaksikko, että enpä heti keksi parempaa. Paitsi akvarellit, joita H-R oli käyttänyt uusissa julisteissaan. Nyt on jonkin muun kuin viivaimella vedetyn graafisuuden aika.

I've written before that one of my favorite artists is Hanna-Riikka from the Kanelimaa blog. Thank god I was brave enough to shake hands with her a year and a half ago – from that moment on I've had a friend with a capital F. Her latest cards show the same figures as before but the feeling, the way she uses the colors, is somehow new. And the best thing, as always with her work, is the freedom. There are no straight, graphic lines, no strict structures. 

Esimerkillistä

Tuntuu kuin olisin jossakin toisaalla töissä: Kerä ei näytä enää siltä, miltä se näytti marras-joulukuussa, kun hyllyt täyttyivät paksuista langoista, mustista, valkoisista, harmaista, ruskeista, kylläisistä kullankeltaisista ja kupareista. Se on se kevät, joka saapui lankakauppaankin koralleineen, vadelmineen ja lappapuuronpunasineen. Mietin kaiken aikaa, mihin tarraisin, mutta mihin se seepra raidoiltaan pääsisi: tekeleeni ovat mustia ja harmaita ja jos vallan villiksi heittäydyn, kellertäviä. Tai roosaisia, sellaisia puuterisia.

Samat värit kuuluvat kotiinkin, mutta kera valkoisen ja puunruskean. Väriä tuovat viherkasvit, jos ne vain jaksavat sinnitellä hengissä. Kirsikkapuunoksatkin ovat kauniita – ja magnoliat! Vai ovatkohan nuo Vosgesgesparis'n risut niitä?

Siinä on muuten koti, jonka hengessä on jotakin ainutkertaista ja elämänmakuista, semmoisen rauhallisen elämän, josta tykkään. Vaikka olohuoneen matosta ja keittiön mustista maskiteippirukseista luopuisinkin.

Love these pictures of Vosgesparis' home. (c) Debi Treloar.

1kertaa2

Parasta pitkään aikaan, totesin Piia Kalliomäelle ja Marika Lehdelle, kun he pakkasivat villatyynyjään ja -peittojaan pienen kodin kokoiseen kassiin ja suuntasivat kohti seuraavaa palaveria. Onneksi pistäytyivät välissä Kerässä ja yllättivät.

Suunnittelijakaksikon 1kertaa2-sisustustekstiilit tulevat myyntiin ensi kuussa eri puolille Suomea. 100-prosenttisesta villasta neulotut viltit ja tyynyt ovat jotakin, jota ainakin minä olen odottanut kauan: koruttoman yksinkertaisia, tyylipuhtaita käyttötekstiileitä, jotka kestävät kulutusta eivätkä nukkaa alta aikayksikön. Tai menetä muotoaan. Tiedättehän ne viltit, joiden reunat eivät ensimmäisten päiväunten jälkeen enää koskaan kohtaa toisiaan viikattaessa...

Onneksi tässä on se kuukausi, ennen kuin pääsen ostoksille. Ehdin säästää euron ja toisen, sillä tilauslistastani tuli pitkä. Ja se sisälsi yllätyksekseni sini-harmaata. Ja musta-harmaata. Ehkä musta-valkoistakin... Mutta minkäs teet, kun kerrankin kolahti ja kunnolla. 1kertaa2-tekstiileissä on jotakin sellaista orgaanista tyyneyttä, jota tarvitsen ympärilleni.

1kertaa2 is a brand new Finnish company producing woolen blankets and cushions. This is the best I've seen in a while.

Köyden varassa

Vasily Butenkon Acorn lukeutuu "pakko kokeilla kotona" -listalleni. Olohuone onkin kaivannut uutta valaisinta. Tiedä sitten, onko se mustasta köydestä pykätty kyhäelmä vaiko pari mustaa Myytä. Haluan silti kokeilla – ihan vain väkertämisen ilosta.

Vasily Butenko's Acorn pushes my DIY-buttons.

Playtype

Tiedän tismalleen (kerrankin), mitä tahdon olohuoneeltamme, mutta toteuttamispuolessa taitaa kestää. Kokonaisuuteen kuuluisi myös Playtypen uusi juliste. Pronssi passaa mustan, valkoisen ja harmaan peesiin. Pastellit eivät pääse vieläkään meille, pysyttelen maanläheisissä. Tiesittekö muuten, että toteemivärini on okra. Sen sanoi Hanna-Riikka taannoin Tallinnassa ja oli oikeassa.

I would love to have a new Playtype poster in our living room. Love the colors. 

Toimistosta kodiksi

Liike- tai toimistotilan muokkaaminen asunnoksi on asia, joka on kiinnostanut minua iäisyyden. Jos olisin vaurasta sorttia, ottaisin itselleni projektin, vaikka projekti se on tämä nykyinenkin koti – täynnä mahdollisuuksia, joihin en jaksa vielä tarrata. Ensi kesälle on yksi tehtävä: maalata kaikki seinät samalla valkoisella. Nyt ne ovat erilaisia. Ei sillä, että sitä huomaisi (ei huomaa), mutta tieto siitä ei sovi periaatteessa pedantille luonteelleni. (Käytännössä sitä pedanttisuutta ei huomaa, ei ainakaan sekasotkun määrällä mitattuna.)

Desire to Inspire -blogi esitteli eilen hollantilaisen liiketilan muutoksen. 90-neliöisestä, pitkulaisesta tilasta kehkeytyi hieno koti, jossa viihtyisin. Ajatus kodin etenemisestä pituussuunnassa on kiinnostava, käytännöllisyydestä en tiedä, mutta toisaalta: tarvitseeko kaiken kulkea käytännöllisyyden ehdoilla? Aika monen asian kyllä, mutta suosittelen lämmöllä esimerkiksi suosikkimekon käyttämistä, vaikka se päällä ei saisi pyllistääkään. Ei yhtään.

From an office to a home is a thing that has interested me for a long time. If I was loaded with money, I would definitely do it. In the meanwhile (ha, ha) I just keep admiring other's work. This office made to an apartment was found via Desire to Inspire.