Blogisuosikkini kiitävät Bloglovinin ensimmäisellä sivulla sellaista kyytiä, että en kerkiä mukaan, en ole kerinnyt aikoihin. Tänään oli taas 700 lukematonta postausta, jotka merkitsin samoin tein luetuksi. Lupasin ja vannoin, että perehdyn uusiin paremmin. My ass, sanon minä, mutta yritys on kova.
Jos tekee kahta työtä, kirjoittaa kirjaa, luo jotakin uutta ja vielä salaista ja kunnostautuu tapahtumatuotantorintamallakin, ei jää aikaa millekään muulle, liian vähän lapsellekin. Kahden kuukauden karmea putki kostatui: sain vatsakatarrin ja 80 euron arsenaaliin lääkkeitä. Ja käskyn nukkua. Aion noudattaa ja olla paremmassa kunnossa jo kahden viikon kuluttua.
Jätän yhden työn toviksi telakalle ja keskityn tärkeään: kotiin, rakkaisiin ja kukaties sisustamiseenkin. Jos vaikka siivoaisinkin. Ensimmäinen inspiroiva kuva löytyi Ikean Livet Hemma -blogista, johon Husligheter-blogin Maria Soxbo oli luetellut kuvastosuosikkikuvansa.
Komppaan Mariaa naulakkoasiassa, mutta vaihtaisin puisen Molgerin mustaan Bolmeniin. Ja sitten se kasa tauluja killumaan. Kätevänpuoleista.
A nice idea Ikea has in their new catalogue. I too want to hang some pictures like this – but instead of Molger hanger I'll choose the black Bolmen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikea. Näytä kaikki tekstit
maanantai 27. elokuuta 2012
Idea. Kopioitu toki.
Tunnisteet:
DIY,
ikea,
inspiraatio,
inspiration,
seinät,
storing,
säilytys,
taide
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Lempipaikka
Kerä avasi ovensa eilen. Aamulla jännitti ja paljon, mutta möykky mahassa katosi ensimmäisten asiakkaiden myötä. Ja niitä piisasi tasaisen vuolaana virtana koko päiväksi. Kiitos ja kumarrus kaikille, te teitte kahden kauppiaan päivän.
Meikäläisen suosikkinurkka Kerässä on harmaa. Sen seinillä on vaihtuva kokoelma käsityölehtiä ja kortteja, pöydällä kasa kirjoja ja kirjontadomino. Jos vaikka pelityttäisi. Ikean korituoleissa on hyvä neuloa, niin hyvä, että hankin kotiinkin sellaisen.
We opened our yarn store, Kerä, yesterday. It was a fine day, we are extremely thankful to all our visitors. Wanted to show you my favorite place at the shop. This corner is like a piece of living room, a cozy place for all he knitters. Those Ikea chairs, by the way, are so good I have to buy one for home as well.

interiors,
kerä,
lifestyle
tiistai 22. toukokuuta 2012
Kollektion Blå by Ikea
Vihreä vitriini, josta äitini tuumasi, että "jo on retroa", teki sellaiset temput, että joudumme tuumailemaan taulujemme paikat uudelleen. Tai sitten tein hutioston, vaikka juuri väitin, etten tee sellaisia. Yläkertamme on joka tapauksessa muuntumassa siniseksi, valkoiseksi ja vedenvihreäksi, syvän meren.
Siksipä kesäkuussa kauppoihin matkaava Ikean Kollektion Blå sattuu enempi kuin hyvään saumaan. Sovinpa sitten itsekin kotiimme, sinisen kantoliinani kanssa.
Ikeas Kollektion Blå, Blue Collection, will hit the stores in June. Good. Our bedroom was in the need of blue.

inspiration
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)