Nimeä etsimässä

Pieni tyttö istahtaa vanhan hopeapajun, Muistajan nimeltään, juurakolle eikä kysyttäessä osaa sanoa nimeään, ei tiedä mikä se on.

Tyttö katsoi hämmästyneenä Muistajaa ja unohti alakulonsa.

- Miten niin annettu? Ei meillä ole tapana antaa toiselle nimeä. Jokaisen tulee itse löytää oma nimensä. Ajattele nyt, jos minulle olisi annettu nimeksi vaikka Rauha. Enhän minä ole ollenkaan rauhallinen, en pysty hetkeäkään istumaan aloillani. Suutahdan tosi nopeasti, mutta lepyn myös, tyttö selitti kädet ilmaa viuhtoen ja jalat heiluen.

Muistajaa nauratti. - Ei, Rauha sinun nimesi ei tosiaan ole. 

Niinpä Nimetön lähtee etsimään nimeään. Sen löytäminen ei ole kovin helppoa, vaikka Nimetön kysyy sitä kaikilta vastaantulijoilta, joihin hän tutustuu ja joita hän auttaa. Lempikohtaamiseni on tapaaminen kirjoja ahmivan toukan kanssa:

- Tänään minulla onkin menossa erityisen mittava ateria, 12 osaa Historian suurmiehiä. Tästä riittää useammallekin. Hieman puisevaa purtavaa, mutta kyllä tällä vatsa täyttyy, toukka sanoi ja iski hampaansa kiinni kirjaan. Se rouskutti paperia posket pullollaan.

 

Loppujen lopuksi nimi löytyy kuin löytyykin - ja Nimetön löytää sen ihan itse.

Katri Kirkkopellon tarinoima ja kuvittama Nimetön on herkkä kertomus itsensä löytämisestä. Se on myös kertomus ystävyydestä. Opimme tuntemaan itsemme, kun tutustumme muihin. Emme heidän kauttaan, vaan heidän avullaan.

Katri Kirkkopellosta on tullut meidän perheemme suosikki lastenkirjailijoiden joukosta. Hän tarttuu tärkeisiin ja mielenkiintoisiin aiheisiin ja kirjoittaa niistä todella taitavasti ja kiintoisasti, hauskasti tai vakavasti tunteisiin vedoten. Hänen kuvituksensa ovat herkkiä ja kauniita, eikä niissä ole mitään liikaa. Yksinkertaista ja eleetöntä (hyvällä tavalla).

Katri Kirkkopelto: Nimetön (Lasten Keskus 2004)

Taidekasvatusta

Muusa ja Maestro tutustuvat Katri Kirkkopellon kuvakirjassa Muusan ja Maestron taideseikkailu taidemuseon kokoelmiin. Samalla tulevat tutuiksi erilaiset taiteen muodot. Lapsilukijalle selviää, mikä on realistisen ja abstraktin taiteen ero (tosin termit eivät kyllä jää kuusivuotiaan päähän), että videotaideteoksiakin on ja mitä erilaisia materiaaleja voi käyttää veistosten tekemiseen.

Muusa ja Maestro päätyvät museon taidepajaan, jossa saa työskennellä vapaasti kaikkia materiaaleja käyttäen. Päähenkilöiden tekemisen kautta lukijalle tulevat tutuiksi muun muassa erilaiset piirustustekniikat ja värien sekoittaminen.

Kirja on todella onnistunut johdatus lapselle taiteen maailmaan. Teksti on selkeää ja kuvat havainnollistavat hyvin. Parasta on, että taidemuseota ei kuvata pölyiseksi, luutuneeksi ja tylsäksi paikaksi vaan oikeasti mielenkiintoiseksi. Lisäksi ajatus siitä, että taidetta voi tehdä jokainen itsekin on hieno ja innostava. Kirjan lopussa on taidesanasto selityksineen. Siitä on apua niin kirjaa lapselle lukevalle aikuiselle (jee, kaikkeen ei tarvitse itse keksiä selitystä!) kuin jo lukevalle lapsellekin. Voisin kuvitella, että ainakin esiopetuksen kuvistunneilla kirjasta ja sanastosta saattaisi olla iloa.

Muusa ja Maestro seikkailevat myös teatterissa Muusan ja Maestron teatteriseikkailu -kirjassa, joka sekin on meille tuttu. Sen idea on sama kuin taideseikkailussa: ensin katsotaan teatteriesitys ja sitten tehdään itse. Nämä kirjat pitäisi saada omaan hyllyyn!

Osallistun kirjalla Lasten linnoitus -haasteeseen.

Katri Kirkkopelto: Muusan ja Maestron taideseikkailu (WSOY 2008)

Hirviö aakkostarinoiden pauloissa

Suna Vuoren kirjoittamat ja Katri Kirkkopellon kuvittamat hirviökirjat ovat meidän perheen suosikkeja. Likka tykkää hauskoista teksteistä, kuten Äitikin. Kuvituskin on onnistunutta ja tukee tekstin sanomaa. Kirkkopellon hirviöt ovat hirviön näköisiä, mutteivät kuitenkaan lapselle liian pelottavia vaan sympaattisia ja jopa inhimillisiä.

H niin kuin hirviö -kirjassa pieni Odysseus-hirviö opettelee kirjaimia aakkostarinoiden avulla. Tarinat ovat aakkostarinoita sillä tavalla, että niissä on paljon aina kulloinkin opeteltavaa kirjainta:

Arvaamatta kajahtaa karmea parahdus aaveenkalvaassa aamussa. "Auttakaa, karvakallot!" parkuu raavas hirviövaari. "Raastakaa minut irti!"

Aikuista - tai ainakin minua - ilahduttavat hirviömaailman viittaukset antiikin Kreikan ja Rooman mytologioihin. Niiden avulla saadaan käsiteltyä suomen kielelle harvinaisemmatkin kirjaimet.

Pikkuinen hirviö on kovin pohdiskeleva ja kirjassa käsitellään mm. sitä, mikä elämässä on totta, kirjainten merkitystä elämään ja vapauttakin. Likka pitää enemmän hassuista tarinoista, mutta minun lempikohtani on tämä:

- Mutta kirjaimet ovat kyllä jännittäviä. Opettaja sanoi, että ne saavat nauramaan ja itkemään, toivomaan ja pelkäämään, uskomaan ja epäilemään. Niillä voi tehdä vaikka mitä!
- Paitsi halata, sanoo äiti ja sulkee Odysseuksen syliinsä.
- Ja arvaa mitä, nuori hirviö mumisee äitinsä kainalosta. - Opettaja kertoi, että sana 'koulu' on alunperin kreikkaa ja tarkoittaa vapautta.
- Sehän on mitä sopivinta, äitihirviö huudahtaa. - Vasta sitten kun osaa ja tietää tarpeeksi, on vapaa tekemään mitä haluaa.
- Vaikka seikkailemaan? Odysseus kysyy toiveikkaasti.
- Vaikka seikkailemaan, vastaa äiti.


Katri Kirkkopelto - Suna Vuori: H niin kuin hirviö  (WSOY 2007)