keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Mysteerikukka
Ystäväni pihamaalla kasvaa tällainen kukka. Hän ei ole sitä aiempina vuosina havainnut ja nyt kun sen havaitsi, niin puolen metrin päässä oli vielä lumikasa... Mikähän tämä mahtaa olla?
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Mustattua!
Ystäväni Eini piipahti eilen illalla tilkkujen päättelytalkoissa. Heti kun hän oli astunut ovesta sisälle, hän pysähtyi ja kuunteli hetken. "Täällä on ihanan hiljaista!" (Meillä on molemmilla kolme tenavaa)
Ensin tosiaan niiden laattojen saumaaminen viimeinkin ja nyt perään leivinuuni-puuhella -kompleksin luukkujen ja liesilevyjen (ja myös pirtissä pilarimuurin luukkujen) mustaaminen liesimustalla. Ja kahden Ikea -jakkaran pläästiminen petsilakalla. Toinen kerros pitää vielä vetää. Tässä ennen jälkeen kuvia muutamasta kohteesta.
Olen aika tyytyväinen saavutuksestani. Mutta nyt pitää mennä nukkumaan että jaksaa taas tehdä työpäivän huomenna.
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Leopardinnahkaa?

Äh... Eipäs olekaan. Siinä vaan on siitepölyä paljolti ja se pikkuinen ukkoskuuro heitti vähäsen vettä päälle. Autot on ihan saman näköisiä... Oikunkivaa...
Muurahaiskatastrofi jatkuu vielä hetken, mutta kohta saan jo siirtää tietokoneen pöytineen takas paikoilleen. Huh! Johan tässä ollaan evakossa jo oltukin viikon verran.
Fufoilutempaukseen saan kohta lisätä selätetyksi yhdet sukat, enää on muutama pikkunöttönen jäljellä. Ryijyyn en ole tänään koskenutkaan. Lapset tuunasivat tyttöjen huoneen rullaverhon, valkoisesta tosi värikkääksi. Myös itsensä siihen asti kunnes komensin pesulle. Raparperiä on jalostettu jos johonkin muotoon ja munkkeja paisteltu... Mies on ollut keikkareissulla kohta 12 tuntia, kotiutunee piakkoin... Ystävän (Einin) kanssa on taas yhdessä neulottu ja muutoinkin käsitelty lankaa sekä siinä sivussa paranneltu maailmaa.
Nyt voisi mennä katselemaan Saw II:sta ja neulomaan siksi aikaa kunnes isäntä reissusta kotiutuu...
Kohtalaisen hulinahko päivä takana....
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Uuvuttavaa mutta mukavaa
Käytiin taas Lankaliigailemassa Einin kanssa. Mukana oli myös "vieraileva tähti" eli meillä pääsiäistä lomaileva Satu.
Palautin Silmu&Solmuun katia paperinarut kukalliseksi verhoksi muokattuna ja sain työpalkkaa kerän Regia Hand-Dye effect -lankaa ja jokusen metrin kumilankaa, joista tyttöjen kanssa tehtiin kuvassa olevia hiuspompuloita. Tytöt saivat itse maalata omiin pompuloihinsa puuhelmet.
Murisen vielä sen verran että ei ole kivaa että mies livahtaa kotoa samointein kuin itse ennätän kotiin ja on sillä tiellä vielä nytkin vaikka kello paukka jo yhtä yöllä. aiemmin päivällä oli puhetta yhden bändin treeneistä mutta lähtiessään ilmoitti että niitä onkin kahdella pumpulla. tänään olisi ollut saunapäivä mutta ei minusta ole vesiä kipeällä kädellä kantamaan... poikakin kiukutteli nukkumaan menon kanssa kun "itä puuttuu"...
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Kukkia maaliskuussa

Eilen (tänään) oli jälleen Lankaliigan tapaaminen ja sinne matkasin jälleen (kuten kaksi viikkoa sittenkin) Einin ja Noran kanssa. Kaffeet juotiin, kakkua syötiin ja puikkoja heiluteltiin ja lankaa laitettiin muotoon uuteen. Työn alla ihmisillä erilaisia käpälänlämmittimiä sekä ylä- että alaraajoihin, pienempää ja isompaa paitaa/takkia, pyöreää pitsihuivia ja monenlaista muuta.
Etiopian nuttuprojektistakin oli juttua, ja siihen liittyen itsellänikin on taas puikot suihkimassa.
maanantai 15. helmikuuta 2010
Mitäs sitä tänään tekisi?
Ystäväni kun menee huomenna toimenpiteeseen sairaalaan ja tarvitsee jonkun kuskaamaan hänet sieltä kotiin; yksin ei ole auton rattiin asiaa kevyenkään anestesian jälkeen. Ja toki vien hänet sinne myös, ja kun ei ole ihan 100% varmaa että mihin aikaan toimenpide tapahtuu, niin tekemistä on hyvä ottaa mukaan.
Ajoistaan tarvii mennä nukkumaan, että sitä olisi aamulla ajoissa hereillä ja matkalla! Voisinpa väittää että se on mulle lähes Mission impossible, mutta kun olen luvannut niin siitä pitää pitää kiinni.
Mutta juurikin nyt tulevaisuus vieressä haisee niin lujaa että pitänee mennä tekemään asialle jotakin :)
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
The Taylored Sweater -paitapaja
Ilmottauduin mukaan Sastamalassa sijaitsevan lankataivaan (Silmu&Solmu) tiloissa järjestettävään paitapajaan. Rahaahan siihen kuluu, mutta uskoisin että se on takaisin kunhan tuo tekniikka on täydellisesti hallussa. Ja mallineuleeseen langat löytyy kepoisesti tuolta eteisestä, jahka vain saisin tukevan niskaotteen itsestäni ja jaksaisin vain mennä mylläämään... Tässä sisätiloissa olevia ihkulankoja en viitsisi mallineuleeseen haaskata.
Se olisi sitten niinkuin ystävänpäivä. Ajatuksena tuo on kyllä ihan kiva, mutta mua itseäni henk.koht. hitusen ällöttää moinen kaupallistaminen. Eikö muka jokainen päivä ole ystävänpäivä. Kyllä niitä kavereita ja ystäviä tulee muistaa muulloinkin kuin vain yhtenä päivänä vuodesta. Eipä tällaistakaan päivää ollut suomalaisessa kalenterissa ennen kuin vasta joskus -80 luvun lopummalla puolen; sen jälkeen kun kekkos-slovakialaisuudesta oltiin päästy yli. Suurinpiirtein siinä vaiheessa kun värit palasivat katukuvaan pitkän seepiasävyisen kauden jälkeen. Ja ystävänpäivän taisi joku Posti-Telen markkinapäällikkö keksiä jotta joulun jälkeen ja ennen pääsiäistä ihmiset lähettelesivät enempi kortteja...
Kaikesta tästä huolimatta toivotan kaikille hyvää päivää! Oltiinpa ystäviä tahi ei :)
maanantai 30. marraskuuta 2009
Väsynyt mutta hyväntuulinen
Perille pääsimme jokusen kymmenen kilometrin harhaan ajon jälkeen ja ryhdyimme oitis kahvinkeittoon :) kun vein ystävälle myös kahvinkeittimen. Siitä ei ole tietoa että kauanko kahvinkeitin vielä jaksaa kahveja keitellä, mutta on nyt kuitenkin.
Sulatimme umpijäätyneen pakastimen jotta sitä voi taas käyttää, siivosimme vc/kylpyhuonetilat, pesimme pyykkiä, kokosimme sängyn, imuroimme ja moppasimme lattiat, pesimme ikkunat "olohuoneesta" sisäpinnoilta, ripustimme verhot ja jouluvalot, teimme ruokaa ja söimme, leivoimme joulutorttuja ja pipareiksi menneitä pipareita.
Siivouksessa ja etenkin pakastimen sulatuksessa oli apuvälineenä höyrypesuri, jollaisen haluaisin ehdottomasti itsellenikin.
Sillä lähti jopa sellaiset tahrat melamiinipinnasta, jotka eivät olleet hankaussienellä lähteneet, todella "tatinoitunut" uuniritilä muuntui sen avulla kuin uudeksi, uunipellitkin se puhkui uudenveroisiksi! Puhumattakaan siitä että ilman höyrypuhdistinta olisi pakastimen ikiroudan sulatukseen mennyt aikaa enemmän kuin se reilu tunti.
tiistai 5. toukokuuta 2009
:( on tää kans
Tytöt eivät itse auta yhtään. :( tappelevat vaan tai livistävät pihalle.
Huomenna menen Einin kanssa hakemaan hänelle uuden auton, Riihimäelle pitää lähteä. Siinä palaa aikaa jonkin verran. Torstaina pitää hakea se keskimmäisen piirustuskilpailuvoitto. Siinäkin menee aikaa. Sitten olisikin enää perjantai jolloin voisin leipoa pojan synttäreitä varten. Pakastimeen ei voi leipoa kun sinne ei mahdu. Enkä saa tätä hemmetin kämppää siivottuakaan pojan synttäreihin mennessä kun kukaan ei auta!
Mies tosiaan lähti prätkäilemään pojan kummisedän uudelle asunnolle ja sieltä jatkaa matkaa uudelle treenikämpälle. Mulla on ihan sellainen fiilis että ei munkaan tartte mitään tehdä! *kele!
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Sauna siivottu
Ystäväni Einin kanssa kävin tänään kaupassa kun hänellä ei ole nyt autoa käytössä. Oli ihan mukava käydä välillä kaupassa jonkun muun kuin oman perheen kanssa. Paljon rentouttavampaa. :)

lauantai 25. huhtikuuta 2009
Juomaa

Illalla lähden Einin kanssa Heimolinnaan kuuntelemaan live-musiikkia (mies muunmuassa siellä soittelee pojan kummisedän kanssa). Liput kävin jo eilen ostamassa. Lapset menee miehen vanhemmille, isommat yöksi ja poika haetaan kun kotiinpäin tullaan.
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Vielä noin sata pitää laskurin kiriä että päästään arvontaan!
Mulla on lievästi sanottuna infernaalinen ketutus päällä tällä hetkellä. En ole ennättänyt ryijyä tekemään moneen päivään ja miehelläkin tuntuu olevan taas muut asiat tärkeämpiä kuin lasten ja etenkin pojan kanssa oleminen. Tokihan se eilinen puusavotalla oleminen oli tärkeää mutta ne kaikki muut siinä ohessa. Ja onhan se toki tärkeää että treenaa sormensa verille keikkaa varten, mutta... Ylioppiminenkin on pahasta!
Onneksi sentään eilen Einin luona käydessä sai hetkeksi ajatuksen muualle. Mukuloilla oli hauskaa ilmapallojen kanssa.
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Nuamakirjaan liityin sitten minäkin
Pitkään sitä on porukka tivannut ja nyt sitten otin itseä niskasta ja liityin sekaan. En mä siitä ymmärrä juurikaan mitään, mut kai tää sen vielä oppii... Olenhan henkiseltä iältäni vasta 25 v :)
Vielä aikaa ottaa osaa arvontaan.
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Vapaalle lähdössä
Viimeksi olen ollut ulkona näin joskus 12 vuotta sitten, ennen kuin tuohon mieheen törmäsin... Siskon polttareissa olin yksin (ilman miestä siis) mutta silloinkin ihan selvinpäin. Nyt menen siis ihan jokusen siiderin "ryyppäämään". Tytöt menee mummulaan kun niitä ei kuitenkaan saisi hereille kun mua lähdetään hakemaan. Poika nyt kuitenkin on vielä puoliltaöin hereillä.
Mut jos tälle fledalle jotain menis tekemään... --->
perjantai 27. maaliskuuta 2009
-18°C -> +3,1°C
Kangaspuut on edelleen eteisessä kasaamatta. Eikä taida valmiiksi keritä tänäänkään sillä mies lähtee kohtapian treenikselle (Postin kautta) kiinnittelemään uutta kaiutinelementtiä bassokaappiinsa (joo, se korjaus oli vain tilapäinen, toinen elementti paukahti oitis) ja sitten soittavat treenit. Huomenna mennään hyvissä ajoin saunaan sillä illalla menen itse liesuun... Ollaan jo pitkään Einin kanssa suunniteltu että tarttis mennä vähän ulkoilemaan kahdestaan. Sunnuntaista en sitten vielä tiedä mitään...
Omat sukat pitäisi vielä päätellä että saisin ne taas käyttöön. Pojalle aloitin raglanpaitaa eilisiltana Moniraidasta. Luulen vaan että tähänastinen työ pitää purkaa, sillä näyttäisi tulevan aika oudon kokoinen. Vihreää kypärämyssyäkin pitäisi modata, kun se oli liika pieni siskonpojallekin... Eihän tää työ tekemällä lopu.
lauantai 21. maaliskuuta 2009
Odotellaan
Lankapaketti lienee saapuva maanantaina. Sitten pääsee neulomaan pirtsakoita sukkia :)
Eilen kun käytiin kaupassa ennen matkan jatkumista Einille, niin mun vain oli pakko-pakko ostaa yksi lila kimppu tulppaaneita. Ne vaan niin huuteli siinä käytävällä että me halutaan Einille :) Ja olikin ihan juuri Einin värinen kimppu, on tosi kiva ilahduttaa ystäviä pienillä jutuilla.
Olen nyt kotona nelijalkaisten kanssa; mies ja muksut menivät mummulaan kun tänään on Pappan nimipäivä. Mä jäin kotiin tekemään ruokaa. Tuossa on turpoamassa jauhelihataikinan pohja. Tulee pihvejä kerallaan ranskalaiset. Pitäis varmaan kohta käydä sotkemassa jauhelihat siihen sekaan.
perjantai 20. maaliskuuta 2009
Väsyttää
Laitoin tänään ruuaksi hyvin mielikuvituksellisesti kalapuikkoja ja riisiä sekä keitettyjä kanamunia. Uunissa muhii jälkiruokamme eli rahkapiirakan pohjalle tehty omenapiirakka.
Tänään mennään muksujen kanssa taas pitkästä aikaa Einin luo siksi ajaksi kun mies on treeneissä. Minkähän neuleen sitä ottaisi mukaan? Jos sitä vaikka ehtisi muutaman silmukan neuloa... Tosin nyt ruokailun jälkeen iski ihan hirvittävä väsy, että ei tosikaan.
Pyykkiä pesty pari koneellista ja kuivurissa pyörii nyt toinen satsi. (Kuka viikkaisi ja kaapittaisi?) Astianpesukone on tyhjennetty ja täytetty mutta ei vielä käytetty kun ei sitä ilkeä yksikseen tänne jättää. Kaupassa pitää käydä kun maidot on taas aika vähissä. Pakastimessa on onneksi tuota lihapuolta jonkin verran että sitä ei nyt ole mikään ihan pakko ostaa, paitsi jos haluan tehdä jauhelihapihvejä vaikka sunnuntaiksi. Olisikohan kaupassa jo Aurajuustoa? Kauppias kun lähetti tuossa päivänä eräänä tarjouskuponkeja joista yhdellä saa ostaa Auraa euron hintaan. Ja tietty ne olivat viimeksi käydessämme loppu.
Poika keksi tulla tuohon viereen pyytämään että peffa pitäis pestä; ja melkoiset myrkyt olikin sinne pöräyttänyt. Mutta nyt on poika haisuton ja voi taas mennä vaikka levittämään Massen vessasta pellettipurut lattialle... Tosi kivat askareet tuolla ipanalla... :/
Mutta kai sitä itsekin saisi mennä tekemään jotain ihan muuta...
torstai 26. helmikuuta 2009
Pyörylä etenee sittenkin...
Eilen vein Einille lainaan sen meidän hehtokattilan (10 litran höyryosallisen) että hän voisi laittaa isompia annoksia ruokaa ja saisi täytettyä uutta pakastintaan hätävararuualla :) Oli toinen kyllä erittäin noopean näköinen kun jokin (in?)flu(e)nssa oli löytänyt tiensä sinne. En arvannut pitkään olla etten ota tautia itse mukaani ja että toinen pääsi takaisin poikien viereen nukkumaan. Unihan on se paras lääke. Toivottavasti koko perhe paranisi pian!
Mutta kaipa mä meen tota pylpyrää jatkamaan...
lauantai 21. helmikuuta 2009
"Saisiko olla 69 grammaa tiskirättiä?"
Lankaa....
Meille kotiutui tänään 350 g Novitan Mayaa (alpakka-villa -sekoitetta), 750 g Nallea ( 600 g valkoisena ja 150 g ruskeasävyinen colori), 50 g reumalankaa (villaa ja klorokuitua), reilu 50 g merinovillaista Woolia ja 100 g Tennesseetä. Enemmänkin noita lankoja oli paketissa mutta ystäväni Eini adoptoi niistä mielihyvin osan (100 g Mayaa, 200 g Woolia, reilu 200 g Nallea, Bambinoa v.punaisen kerän, n. 200 g Tennesseetä ja taisi siinä olla muutakin?) (Kaksi ylempää kuvaa on otettu Einin luona, seassa näkyvät suklaalevyt ei kuuluneet asiaan, olivat vain meidän kaffehetkeen tarkoitettuja)


Tämä läjäys lankoja tuli meille. Oli melkoinen yllätys kun paketin avasin ja sain kaikki teipit irti, niin laatikko alkoi "tursuta". En olisi kyllä ilman Einin adoptioita saanut tuohon laatikkoon millään mahtumaan lankoja takaisin :)

Tänään olen saanut neulottua Palma-kerän loppuun ja sitä myötä jonkin verran muitakin lankoja yhteensä 103 gramman edestä. Tilkkuja tuli 8 kpl.

Odottelen vielä päätöstä, että putosinko hamsteroinnista antamalla näille saamilleni langoille kodin. Ovat etenkin nuo Mayat aivan ihania! Kiitos Maddaleena!
2283 g kulutettu varastoja pois tässä kuussa