Eilen oli Vammalassa Lankaliigan järjestämä Knit In Public -päivä. Sinnehän mentiin ystäväni Einin kanssa Kivaa oli ja pöytä notkui herkkuja :) Paikan päällä oli jokusia pikkuisiakin...
Eini toi mulle kassillisen harsovaippoja jotka olivat ilmeisesti olleet jokusen vuoden säilytyksessä. Pyykkäsin ne 90°C:n pesussa ja nyt ne riippuvat tuolla ulkona kuivumassa. Pyykkäämisen apuaineitakin sain eilen "vähän" lisää, sillä ostin yhden Liigalaisen kautta 2 pönttöä Allegro Plus -pesujauhetta. Muutahan en tuossa koneessani ole käyttänytkään, vaan ihan uudesta asti tuo on tottunut Allegroon. Kuten myös minun ja muun perheen nahka.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Julkineulomista. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
perjantai 20. tammikuuta 2012
Omput toimitettu huoltoon
Tehtiin tänään pikainen Turku -keikaus. Vietiin isännän MDD G4 PM ja mun G5 PM Turkuun Varimportiin huoltoon. Toivottavasti edes se G5 saadaan kuntoon!
Samalla reissulla tipautettiin siskolle riisinkeitin jonka isäntä oli saanut ehjättyä. Lapset jäivät reissun loppupuoliskon ajaksi "matkan varrelle" vanhempiemme luo koiraa lepyttelemään (ettei raukka olisi vallan seonnut). Vanhempien luota otimme kyytiin "uuden" G5 PM:n jollaisen ostin Huutonetin kautta. Sitä en kyllä vielä ole kytkenyt kiinni, sillä nestejäähdytteisenä sen on parempi tasata lämpötila ympäristöön nähden ennen käynnistystä. Jos vasta huomenissa.
Nyt on takki aika tyhjä! Huomenna taas LankaLiigailemaan :) Piiiiitkästä aikaa :)

lauantai 10. syyskuuta 2011
Leimattu!
Tänään oli Forssan Autokeitaan takana sijaitsevalla katsastusasemalla ilmainen pakokaasupäästömittaus, joten pitihän se 23€ hyöty käydä ottamassa irti. Auto meni katsastuksesta läpi, kaksi korjauskehoitusta toki tuli ja kuukausi aikaa korjata, uutta näyttöä ei tarvitse.
Huomenna ajellaan sitten mun vanhemmille hakemaan suojakaasupullo lainaan että mies saa korjata ne kaksi reikää.
Mutta tosiaan siellä katsastuksessa vierähti tovi ja toinenkin aikaa. Näillä seuduin kun ihmiset tuppaavat olemaan allekirjoittaneen tavoin kovia hakemaan ilmaisia juttuja... melkein kaksi tuntia siellä vartoilin että tuli oma vuoro, mutta onneksi oli Alinan teelmys mukana joten aika kului ihan mukavasti.
Siinäpä kai sitten viikon huippukohdat...

perjantai 20. toukokuuta 2011
Aika kuluu kuin siivilä
Tai lävikkö tai jotain...
Viime sunnuntaina kävin elämäni ensimmäisillä lankakutsuilla Turussa. Ja tokihan sieltä jäi vähän neulottavaa mukaan...
Töissä olen käynyt ja muutenkin tämä viikko on ollut matalentoa vähän sinne sun tänne. Tiistaina ajattelin hakea uuden puhelimen, mutta en sitten sellaista vielä saanut. Kaksi kuukautta vielä pitää odottaa :( Vanha puhelin oikuttelee jo niin ettei siihen oikein voi kunnolla luottaa. Se tarttis lähettää huoltoon, mutta en uskalla lähettää ennen uutta puhelinta koska haluan synkronoida tiedot vanhasta puhelimesta.
Keskiviikkona olikin sitten taas palkintojenjakotilaisuus Osuuspankin kokoustiloissa, jossa keskimmäisemme sai jälleen oman sarjansa ykköspalkinnon; ruusun ja Twister -pelin
Torstaina olikin sitten suhteellisen tavallinen päivä, paitsi tyttäret eivät olleet kotona kinastelemassa kun koulusta lähtivät yön yli leirikouluun. Otettiinkin sitten pojan kanssa päiväuinoset kotiin kerettyämme. Ihana rauha!
Perjantaina töissä tuli sitten jotain juttua autoista ja niiden pesusta. Tunnustin nolona, etten ollut autoani pessyt vielä kertaakaan, joten laiskuudestani suivaantuneena perjantaina kotiin kerettyäni pistin hihat heilumaan ja pesin autoni.
Samalla lutrauksella sitten pesin kaksi mattoakin. Joista toisen ensimmäisen ja viimeisen kerran; siitä ritisi loimilangat poikki. Puran sen jahka on kuivunut ja kudon kuteista uuden matton jahka olen tuon ryijyn saanut tehtyä.

![]() |
Vähän kehyksen lasi heijastelee kun en hoksannut ottaa kuvaa ennen kehyksiin laittoa |
Torstaina olikin sitten suhteellisen tavallinen päivä, paitsi tyttäret eivät olleet kotona kinastelemassa kun koulusta lähtivät yön yli leirikouluun. Otettiinkin sitten pojan kanssa päiväuinoset kotiin kerettyämme. Ihana rauha!
Perjantaina töissä tuli sitten jotain juttua autoista ja niiden pesusta. Tunnustin nolona, etten ollut autoani pessyt vielä kertaakaan, joten laiskuudestani suivaantuneena perjantaina kotiin kerettyäni pistin hihat heilumaan ja pesin autoni.
Samalla lutrauksella sitten pesin kaksi mattoakin. Joista toisen ensimmäisen ja viimeisen kerran; siitä ritisi loimilangat poikki. Puran sen jahka on kuivunut ja kudon kuteista uuden matton jahka olen tuon ryijyn saanut tehtyä.
lauantai 30. lokakuuta 2010
Liigailtu on taasen
Tänään oli taasen liigapäivä. Aamulla tosin nukutti pidempään kuin vielä eilen suunnittelin, mutta suunnilleen ajoissa kuitenkin pääsin liikekannalle. Oli sikäli poikkeuksellinen reissu, että olin luvannut hakea ystäväni Einin kotoaan ja lähdettiin siitä liikkeelle. Mullehan siinä tuli liki 80 kilsaa enempi ajoa, mutta nyt se on mukavaa kun on Auto joka ei napsuttele ja kitise :)
Kivaa oli taas neuloa kimpassa vaikkei työ kovin paljon edennytkään. Paluukuormassa oli vähän matkaa kolmaskin leidi kun Silmu&Solmun puotipuksu tarvitsi kyydin. Mutta eipä ollut pahan pitkä matka kuljettaa :) Autolla on vaan niin kiva taittaa matkaa.
Neulonnan alla tällä hetkellä siis SYTYCKin toinen kansantanssi; tällä kertaa siis vähäsen modattuna. Neuloin yhden pikkupalmikonkierron (4 kerrosta siis) enemmän korkeutta ja pikkupalmikko on tällä kertaa kuuden silmukan levyinen ja sen toisella puolella on kaksi nurjaa silmukkaa yhden sijasta, eli silmukoita työssä on 3 x 8 enemmän. Nyt toivon että tämä olisi omaan päähäni sopiva laitos. Korkeuttahan tulee vielä vähän lisää kun nuo kolme mallikerran extrasilmukkaa kaventelee pois sitten siellä lopummassa päässä tätä pääasiaa.
Mullahan olisi nyt Sylviin langat jos vain olisi vähäsen enempi tuota valuuttaa, mutta kun eipä ole... Oli pari vähän isompaa laskua jotka piti maksaa pois joten tuli taas sellainen klassinen tilanne; tili tuli, tili meni. Mutta niiden suhteen voi taas hengittää vapaasti pidemmän aikaa.
Mutta nyt sitten pitäisi jakaa (neulonta-)aika kansantanssien ja lapastelun lisäksi tossutehtailulla. Äiti kun toimitti mulle jo kesällä tilkkuja joista pitäisi tehdä Pirteitä palatossuja.
SKY-kierrokselta (salainen kirjaystävä) tiputtauduin pois. Syitä oli parikin, mutta niistä ei sen enempää.
Huomenna tytöt menevät Halloween -discoon ja molemmilla on naamiaisasut oheistarpeineen. Esikoinen on Noutaja elikäs viikatemies mustine kaapuineen ja kasvottomine naamareineen kerallaan verinen viikate. Keskimmäinen on vampyyri mustapinkkeine peruukkeineen, torahampaineen ja viittoineen. Nuoremmalle pitää sitten vielä maalata verinorot kasvomaalein suupieliin. Huu! Tällään siskoksista kuvat jahka ovat huomenna pukeutuneet...

9 paria tulossa |

Etiketit
Autot,
Iloisia asioita,
Irtiotto,
Julkineulomista,
Käsityöt,
Lapaset,
Lapaskuu,
Lapset,
Neuletapaamiset,
Neulontaa,
Pääasioita,
Salainen KirjaYstävä,
Suunnitelmia,
SYTYCK
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Sataa, sataa ropisee...
Senhän siitä sai kun alun alkaen ajatteli että olisi moottoripyörällä mennyt Sastamalaan KIP-tapahtumaan... Jos en olisi moisen ajatuksen antanut päästä päähäni, niin olisiko keli parempi? Todennäköisesti.
Mutta pääseehän sinne autollakin, vaikka moottoripyörällä se olisi vielä virkistävämpää sekä fyysisesti että henkisesti. Oma pinna on ollut viimepäivät aika koetuksella, tyttöjen lomaa on kestänyt vajaan viikon ja ovat jo nyt koko ajan kiinni toistensa kurkuissa. Jestas sitä tappelun määrää!!!
Mutta jos sitä taas kupposellisen kahvetta ja sitten alkaisi odotella kyytiseuraa :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)