Mies tuli treeneistä ja valitteli peukalontyveä ja rannetta. Aiemmin parilla keikalla on käsivarsi krampannut. Mulla on ollut lankavarastojen pohjalla kaksi kerää mustaa TeeTeen alpakkaa odottamassa syntymistään miehen ranteenlämmittimiksi, mutta kun se on niin hiiskatin ohutta lankaa ja pitää peijjoonin ohuilla puikoilla (2,5 mm) neuloa, niin on sitten jäänyt toteuttamatta. Tänään sitten kaivoin nuo langat esille ja loin 60 silmukkaa per lämmitin ja aloin neulomaan 2 o, 2 n -joustinta. Saa nähdä milloin sitten lienee valmiit; ensi vuosikymmenellä?
Oma vasen ranteeni ei ole juurikaan vihoitellut nyt enää sen jälkeen kun neuloin reumalangasta sen oman (lyhyen) ranteenlämmittimen. Vaikka olen puikkoja heilutellut liki maanisesti viimeajat, niin ranne ei ole kipeytynyt sillä tuo ranteenlämmitin on ollut paikoillaan yötä päivää. Alkaa jo näyttääkin siltä. Pitäisi varmaan tehdä itselle toinen samanmoinen niin tämä joutaisi välillä vaikka pestäväksikin...
Nyt tässä odottelen että Tapion kaupasta tilaamani langat saapuisivat, että saisin yhdet sukat Jättiraidasta neulottua ennen kuin ryijypaketti tulee ryöväämään aikaani...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aloitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aloitus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Sukkia muutteeksi puikolla
Äiti kun pyysi joulumyyjäisiin Tuulan sukkia muutamat myyntiin, niin sitten minä teen... Ekat sitä sorttia tulossa 32 silmukalla 7-veljestä langasta, herneenvihreänä.
Pitää toivoa että sähköt pysyy tästä hirvittävästä lumimyrskystä huolimatta, että näkee neuloa...
Tulisijoissa on ollut tulet tänään jo aamusta alkaen. Ei vaan meinannut saada valkeeta syttymään kun niin kova veto tuon myrskytuulen ansiosta oli, että tikku sammui kun sitä koitti lähellekään pesänluukkua. Kynttilät ja öljylyhty on haettu jo valmiiksi että näkee edes kulkea jos sähköt menee. Pitäis varmaan vielä varuiksi ottaa pari Mister Max -pullollista vettä... Tuo vedenottamo kun on samojen linjojen päässä kuin mekin, joten jos on sähköttä tämä torppa niin on vedenottamokin. Ja kahvia tarvitsee että kone käy... (niin sen kahvin voi keittää puuhellalla siten että kiehauttaa veden ja laskee sitä pikkuhiljaa porojen läpi tuon Moccamasterin suodattimesta vaikka suoraan termoskannuun. Eli sähköä siinä ei välttämättä tarvitse)

sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Mjauahtavaa!

Eilen illalla poika simahti sohvalle eikä mennyt kovin pitkään kun Masse otti tilanteesta hyödyn ja käpertyi pojan kainaloon nukkumaan. Suloista!
Tänään mies kävi viemässä saunalle puita Keskimmäisen ja Peten kanssa. Ei kestänyt kovin kauaa kun mies tuo Peten takas sisälle ja käskee pistämään oven hakaan. Kissa palasi kuukauden reissultaan kotiin! Ei ollenkaan nälkiintyneen näköisenä, vaan ehkä ennemminkin pulskistuneena tai sitten vain nuo talvikarvat hämäävät... On tuolla Kissalla ollut reissu, en tiedä missä on mahtanut käydä kun pantansakin oli hukannut ja kova halipula on.

Sukkasatoon ennättänee vielä nämä tänään aloitetut sukat, Kirjo-Pirkkaa lilasävyisenä sain Helmikseltä taannoin läjästä nappeja.
tiistai 18. maaliskuuta 2008
Toinen blogi
Kuten niin moni muukin, niin myös minä olen tuskastunut Vuodatuksen tökähtelyihin. En ole sitä blogiani hylkäämässä, mutta pikkuhiljaa siirtelen tekstejäni tännekin.
Tuossa paketit jotka saapuivat tänään. Pohjalla kymmenen peittotilkkua ja sitten Novitan hyvitys möykyistä jättiraidassa, eli kevään Novita-lehti ja kaksi kerää jättiraitaa

Tuossa paketit jotka saapuivat tänään. Pohjalla kymmenen peittotilkkua ja sitten Novitan hyvitys möykyistä jättiraidassa, eli kevään Novita-lehti ja kaksi kerää jättiraitaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)