Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kierrätys. Näytä kaikki tekstit
torstai 15. tammikuuta 2015
Bim! Paidasta boksereiksi
Nyt ensin pitää harjoittaa mielikuvitusta ja kuvitella alla olevaan kuvaan kokoa 58 olevat trikoohousut kissapetokuosilla ja koon M Hummelin poolopaita mustana.
tiistai 23. syyskuuta 2014
Raa-raa-raapsuteltu
Tästä se rapsutteluinto lähti. Tai tää on jo toinen, mutta noin niinkuin periaatteessa.
Keskimmäinen tyttäristä kun onnistui kesällä särkemään tämän ikkunan kaverin, niin sen viereen olisi ollut hullua laittaa korjaamaton tupla takaisin.
SNYn lähettämistä langoista alkaa jo muotoutua verkkokassi. Ei kyllä orjallisesti ohjetta seuraten, mutta sinnepäin :-)
Ja tässä tämä tuleva lankalipastoni... Kansi on jo rapsutettu.
Näin kurjassa kunnossa maalipinta kauttaaltaan.
Oikea sivukin jo rapsuteltu
Lähikuvaa rapsutellusta pinnasta.
lauantai 19. tammikuuta 2013
Kirpparilta löydettyä
Hytistiin perheen naisväki käymään Alastarolla kirpparilla kun entinen työkaveri ja myöhemmin työnantaja -kaveri vinkkasi että siellä olisi tokatenavan jalkaan sopivat luistimet. Ne ostettiin ja mukaan tarttui myös esikoiselle ja pojalle monot sekä tuo kuvan pupu Lyydialle. Itselleni löysin höyrysilitysraudan työhuoneelle.
Rahaa meni se mitä olin automaatilta nostanut (40€) mutta sekin on vähemmän kuin olisi uudet monot maksaneet.
Olen tässä nyt odotellut, että yhdeltä toiselta kirpparilta soitettaisiin jotta olisi pöytä vapaana. Olisi tuota pieneksijäänyttä vaatetavaraa ja vaippoja paljon...

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Katedraalin ikkunaa, katedraalin ikkunaa...
(Tuon otsikon voisi hyräellä vaikkapa "Avaruuden ikkuna" -biisin sävelin.)
Ompelin uusimmasta (7/2012) Suuri Käsityö -lehdestä inspiroituneena tyynyn. Kierrätysfarkkuja kun vielä löytyy. Ja muutakin kangasta ja vetoketjujakin on laatikollinen. Näitä voisin ehkä jossain vaiheessa askarrella toisenkin, ehkä 4x4 ruuduin...
Ihan mainiota koeponnistelua "uudelle" koneelleni. Tai no, olen mä muutaman vaipan tässä ommellut jo, mutta otan sitten kuvaa koko läjästä kerralla kunhan ehdin ostamaan ensin lisää tarranauhaa...

torstai 20. lokakuuta 2011
Syysloma.
Ha, sallikaa mun nauraa! Loma, syysloma...
No joo, lapsilla on koulusta ollut tämä viikko syyslomaa. Mutta minulla ja miehellä on ollut ihan koko viikon töitä. Ja vielä sen päällekin. Mutta onneksi vanhempani suostuivat sijoittamaan tenavat luokseen viikoksi :) Iso kiitos siitä!
Kokinpunttiasioita olen vähäsen suunnitellut tällävälin ja muun "vapaa-ajan" olen heilunut saunalla hiomakoneen, maalipensselin ja -telan kanssa. Lopputulemasta tulee sitten kuvaa kunhan se on saatu valmiiksi, mutta tässä nyt kuitenkin pari otosta matkan varrelta.

Ommeltavaa |
Ekaan kertaan maalatut päädyt |
Ripustettu toista maalausta varten |
Vielä maalaamattomat laidat |
Ja kaikki kuivumassa |
perjantai 20. toukokuuta 2011
Aika kuluu kuin siivilä
Tai lävikkö tai jotain...
Viime sunnuntaina kävin elämäni ensimmäisillä lankakutsuilla Turussa. Ja tokihan sieltä jäi vähän neulottavaa mukaan...
Töissä olen käynyt ja muutenkin tämä viikko on ollut matalentoa vähän sinne sun tänne. Tiistaina ajattelin hakea uuden puhelimen, mutta en sitten sellaista vielä saanut. Kaksi kuukautta vielä pitää odottaa :( Vanha puhelin oikuttelee jo niin ettei siihen oikein voi kunnolla luottaa. Se tarttis lähettää huoltoon, mutta en uskalla lähettää ennen uutta puhelinta koska haluan synkronoida tiedot vanhasta puhelimesta.
Keskiviikkona olikin sitten taas palkintojenjakotilaisuus Osuuspankin kokoustiloissa, jossa keskimmäisemme sai jälleen oman sarjansa ykköspalkinnon; ruusun ja Twister -pelin
Torstaina olikin sitten suhteellisen tavallinen päivä, paitsi tyttäret eivät olleet kotona kinastelemassa kun koulusta lähtivät yön yli leirikouluun. Otettiinkin sitten pojan kanssa päiväuinoset kotiin kerettyämme. Ihana rauha!
Perjantaina töissä tuli sitten jotain juttua autoista ja niiden pesusta. Tunnustin nolona, etten ollut autoani pessyt vielä kertaakaan, joten laiskuudestani suivaantuneena perjantaina kotiin kerettyäni pistin hihat heilumaan ja pesin autoni.
Samalla lutrauksella sitten pesin kaksi mattoakin. Joista toisen ensimmäisen ja viimeisen kerran; siitä ritisi loimilangat poikki. Puran sen jahka on kuivunut ja kudon kuteista uuden matton jahka olen tuon ryijyn saanut tehtyä.

![]() |
Vähän kehyksen lasi heijastelee kun en hoksannut ottaa kuvaa ennen kehyksiin laittoa |
Torstaina olikin sitten suhteellisen tavallinen päivä, paitsi tyttäret eivät olleet kotona kinastelemassa kun koulusta lähtivät yön yli leirikouluun. Otettiinkin sitten pojan kanssa päiväuinoset kotiin kerettyämme. Ihana rauha!
Perjantaina töissä tuli sitten jotain juttua autoista ja niiden pesusta. Tunnustin nolona, etten ollut autoani pessyt vielä kertaakaan, joten laiskuudestani suivaantuneena perjantaina kotiin kerettyäni pistin hihat heilumaan ja pesin autoni.
Samalla lutrauksella sitten pesin kaksi mattoakin. Joista toisen ensimmäisen ja viimeisen kerran; siitä ritisi loimilangat poikki. Puran sen jahka on kuivunut ja kudon kuteista uuden matton jahka olen tuon ryijyn saanut tehtyä.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Vesihaude
![]() |
Keittiössä porisee |
Ehkä vähän myöhemmin tänään koitan tämän postauksen alalaidan kulhoa... Muutama naarmiintunut LP-levy kun löytyy.
![]() |
Levy oli jo valmiiksi ottanut lämpöä |
![]() |
Uunissa tuosta muotoutui tällainen, ehkä olisi saanut olla hieman syvempi. |
tiistai 18. tammikuuta 2011
Olen kesytellyt ompelukonetta
Kässäpusseja tuli surauteltua kahdeksan kappaletta ja tälläsin niitä huutikseen myyntiin. Sitten ostaa pläjäytin ohjeen vetoketjupussukkaan ja surauttelin niitä kolme kappaletta, tosin tässä vain kahdesta kuvia.
Pari Pääasiaakin on valmistunut. Äitille Brambles Beret ja tyttöjen koulukaverille pipotus
Lisäksi mies sai työmaalle torkkupeiton; tästä en tosin voi ottaa kunniaa kuin yhdistelyn osalta. Toinen samanmoinen pitäisi vielä tehdä, mutta siihen ei tule näin säännöllistä vinoraitaa muodostumaan kun ei ole ihan riittävästi enää erivärisiä tilkkuja, mutta parhaani koitan.
Kiirusta siis on pitänyt ja jatkuu...
lauantai 27. marraskuuta 2010
Tänään
Tänään ajattelin
- käydä kirpputoreilla (done)
- siivota uunin (done)
- imuroida (not done)
- neuloa robottitanssi -paitaa muutaman kerroksen (done)
- Päivittää Sny-blogin (done)
- ja jos aikaa jää niin nostaa ompelukoneen pöydälle ja ommella muutaman kässäpussukan kun kankaita tuossa on osa jopa valmiiksi leikattuna (not done)
(aika hyvin kuitenkin 4/6 tehty)
Kirpparilta löytyi:
- pojalle leikkitraktori 20 snt
- miehelle talvitakki 40€
- pojalle kirja 1€
- koko perheen iloksi kynttilä"kruunu" jota tuunataan ennen käyttöön ottamista. 4€

Kynttiläkruunu |
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Tanssikenkäni
Sytyckissä heitettiin porkkana ja kehoitettiin esittelemään tanssikengät. Mullahan näitä on kaksi.
![]() |
Sohvannurkka (selkänojalla majailee kässäpussukka) |
![]() |
Nurkka |
Tästä nurkasta tykkään muutenkin; kaivoimme usean tapettikerroksen ja pinkopahvien alta vanhat savupirtin hirret näkyviin joten nurkassa on vanhaa tunnelmaa. Vanhaan tunnelmaan liittyy myös tuo tuoli; sen on isoenoni (??) tehnyt joskus edellisen sodan jälkeen. Tuoli pitäisi verhoilla uudelleen, mutta olen saanut siitä siedettävän heittämällä päälle ensimmäisellä isommalla kesätyötienestillä ja ensimmäisillä henkilökunta-alennuksilla Eka-Marketista ostamallani nuotti -pussilakanalla. Ja tuo on siis noin 21 vuotta vanha lakana... Tykkäsin siitä silloin ja tykkään edelleen; musiikki kun kuitenkin on lähellä sydäntäni ollut aina.
Nurkka oli aiemmin aikalailla vähemmällä käytöllä kun valaistusolosuhteet oli aika onnettomat, mutta viime viikolla päätin ostaa sinne jalkalampun ja lähdinkin sitä kirpputorilta metsästämään. Ja kävipä tuuri; ensimmäiseltä kirpparilta löytyi tämä lamppupari ja jopa 40€ huokeampaan hintaan kuin olin lamppuostoksille varannut valuuttaa... Olin siis budjetoinut lampun hankintaan 40€. Eikä muutakaan tullut ostettua, joten selvää säästöä :)
![]() |
Ja nurkanvaltaaja |
Tämän isommin en juurikaan voi kenkiäni esitellä; väsy taas painaa päälle. Perjantaina mulle soitettiin että olisi taas töitä tarjolla. Alustavasti piti olla 1,5 viikkoa, mutta se kutistui tähän kuluvaan viikkoon josta tästäkin perjantai on vain puolikas.
lauantai 15. toukokuuta 2010
Lampustin varjostettu tai jotain
Tästä se lähti. Kirpparilta löytynyt varjostin kehikko. (14.4.)
Ja tällaanen siitä tuli! Monenlaisia sukkalankojen jämiä tuli tähän tuhottua, aivan summittaisessa järjestyksessä vailla suunnitelman häivääkään.

Huomenna tuo saa vielä vähäsen kimalletta pintaansa kun käyn ruiskimassa tuohon lankaan metallihohtolakkaa. Tytöt saavat siis viimeinkin huoneeseensa lampunvarjostimen.
Eihän se ole mikään desingin helmi ja kehikkokin oli jo valmiiksi viutilo, mutta onpahan persoonallinen :)
perjantai 7. toukokuuta 2010
Kierrätysvaihto

Sain Pingviinitaivaan Majulta tällaisen paketin.
Askartelun pikkujättiläinen mulla olikin jo, mutta tämä on paljon parempikuntoinen; ei ole sivut liimantuneet kiinni ja revenneet kun niitä on yritetty irrottaa toisistaan. =)
Suuri ompelu ja käsityökirja tullee tarpeeseen, perusasiat kun eivät vuosi(kymmeni)ssa muutu mihinkään.
Mittanauha on aina tarpeen, lapset ihastuivat teippeihin, kuminauhallekin on varmasti käyttöä joissain korjausompeluissa, serveteille ehkä tullee käyttöä pojan synttäreillä (on vielä niin pieni, että tykkää kukkasistakin). Kulholle keksinkin jo käytön; silmukkamerkit ja päättelyneulat sinne jotta ovat helposti löydettävissä. Peilitaulu päätynee makuuhuoneeseemme seinälle. Ja lakut päätyivät parempiin suihin jo matkalla postilta kotiin (takapenkin kolmikko pisteli menemään)
Taisimme molemmat onnistua lähettämään paketit yhtäaikaa :) Minun pakettini vaan on aika paljon vaatimattomampi :(
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Rähmälän rähmälä
Oli vähän sellainen into päällä tuon ompelukoneen kanssa, että olisi voinut tehdä vaikka ja mitä... Mutta sitten se vaikka jäikin kun en löytänyt mistään säkillistä vetoketjuja. Tiedän että se on jossain eikä niin kauhean kaukanakaan, mutta kun ei osu käpäliin niin ei osu käpäliin.
No, verhot kuitenkin tullee piakkoin valmiiksi vaikka se muu jääkin ompelemati... Pitää lauantaina ostaa yksi pieni pätkä vetoketjua, niin ainakin varmistan sen vetoketjusäkin löytymisen. Näinhän se aina on ollut ja tullee aina olemaan...
Aloittelin myös tekemään vähän erikoisempaa lampunvarjostinta tyttöjen huoneeseen. Löysin kirpparilta ilmaisen varjostinkehikon. Näin siinä oivan tavan hukata lankoja joita en tykkää neuloa mutten raaskinut kirpparillekaan viedä. Tuloksen tulette näkemään myöhemmin...

maanantai 12. huhtikuuta 2010
Huomenna labraan
Huomenna pitää mennä antamaan pari putkilollista verta kun pitää seurata kuinka tuo filtteri selviää tästä piikittelystä. Piikittäminen sinänsä sujuu ihan kivasti, mutta ennen pistämistä on pakko muistaa ottaa tulehduskipulääke, sillä muutoin tulee lämpöä/kuumeilua. En ainakaan ihan vielä ole valmis kokeilemaan ilman. Ensimmäisen 22 mikrogramman annoksenhan otin ilman ibuprofeenia ja kuumeilin melkein 38°C:n lukemissa.
Samalla reissulla poiketaan pojan kanssa kirppareilla, josko jotain pingviiniaiheista löytyisi. :)
Tänään otin tukevan "niska-pers" -otteen itsestäni ja kävin läpi kaikki lankalaatikot kangaspuiden alta. Kirpparille lähteviä lankoja löytyi aika paljon... Ja itsellekin jääviä hirmuisesti... Ei paljoa siellä ollut sellaisia joita en muistanut olevan, mutta se määrä kuitenkin hämmensi lujasti.
Jokusia pieniä pläjäyksiä nöttösiä olen virkannut peittotilkuiksi. Lähtevät huomenna postiin.

perjantai 9. huhtikuuta 2010
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Ihania ihmisiä
Kyllä netti on pullollaan ihania ihmisiä. Eilen ajelin Turkuun ja takas Auran kautta kiertäen. Turusta kävin hakemassa meille "uuden" kirjahyllyn ja tv:n sekä dvd-soittimen. Saadaan välillä muksut makkariin tölläämään elokuvia jos me halutaan katsoa televisiosta suorana tulevaa ohjelmaa. Ja tämä satsi ei maksanut mitään kun bongasin ilmoituksen naamakirjan Annetaan/ lahjoitetaan/ vaihdetaan/ vastaanotetaan -palstan kautta.
Vanhemmillani poiketessa sain sieltä matkaan esikoiselle toppasaappaat ja kissalle sekä koiralle ruokanäytepussukoita ison säkillisen. Ja mukavimpana yllärinä oli isän mulle ostama GoreTex ajohaalari ensikesän päristelyitä varten. Onhan se aika PUNAINEN, mutta erottuupa liikenteessä ehkä hitusen mustaa paremmin.
Eikä tässä vielä kaikki kiva eiliseltä. Vaihdoin muutaman sähköpostin erään foorumin jäsenen kanssa ja mulle tulee jossain vaiheessa vihdoin tuohon tulostimeeni se virtajohto ilmeisesti monen lankakerän keralla :) Kiitän tätäkin kautta sinua Leena62!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)