Presto – pastafanin uusi lempi-italialainen

Olen löytänyt uuden lempparin italialaisten ravintoloiden joukosta. Tämä ihastus on menossa jo pakkomielteen puolelle. Vai onko normaalia käydä kolme kertaa samassa ravintolassa viikon sisällä?

Helsinkiin avattiin Etelä-Espalle Presto-niminen ravinteli jo kevättalvella, mutta itse löysin sinne tieni työkaverin seurassa vasta tänä kesänä. Ja se oli rakkautta ensimaistamalla.

Ensimmäisestä käynnistä muodostui pizzalounas. Tarjoilija kertoi niin houkuttelevasti, kuinka pizzataikina tehdään talossa itse, leivotaan roomalaiseen tapaan hieman paksummaksi ja kulmikkaaksi sekä paistetaan meheväksi kiviuunissa. Juustopizza oli ihana, mutta silti kaihoisin katsein seurasin, kun viereisiin pöytiin kannettiin täydellisen näköisiä pasta carbonaroja.

Toinen käynti ajoittui lauantaipäivälle mieheni kanssa. Alkuun otimme Hugo-drinksut (toimii myös virgininä) ja alkunälkä taitettiin pehmeällä foccacialla.

Tällä kertaa en päästänyt carbonaraa karkuun, vaan tilasin sen niin isona annoksena kuin vain sai. Jokainen haarukallinen oli niin maukasta, että ihan itku meinasi päästä, kun viimeiset spagetit suuhuni vein. Herrani puolestaan otti Arrabiata-pastan. Sekin oli hyvää, mutta ei mitään kotikeittiötä ihmeellisempää.

Jälkkäriksi otimme limesorbetit ja apua! Varokaa sitä! Me ei millään tapaa voida suositella sitä. Sorbetti oli niin ärpäkän kirpeää, että edes mieheni, joka vetää sitruunamehua raakana, ei pystynyt syömään annospalloa kokonaan. En tiedä oliko kokilla mennyt sorbettimassaan vahingossa tupla- tai triplamäärä limeä, mutta sitä vaan ei pystynyt millään syömään.



Kolmas visiitti tapahtui jo seuraavalla viikolla, kun kävimme ystäväpariskunnan kanssa vielä kevyellä iltapalalla Prestossa. Pojat ottivat mozzarellasalaatit, minä tryffelirisoton ja ystäväiseni jättikatkarapu-pastan. Ja jälleen kaikki annokset olivat huumaavan hyviä. Näistä annoksista ei ole kuvia, kun näköjään ahmatilla oli kiire syödä…

Jokaisella kerralla ollaan menty ilman pöytävarausta, mutta lauantain käynnillä paikka tuli heti saapumisemme jälkeen täyteen. Ja vaikka tässä nyt hehkutankin ruokia lautaselta taivaaseen, niin ihan omalla rahalla on joka kerta sapuskat maksettu, eikä kyseessä ole sponsoroituja keikkoja.

Erityistä Prestossa on mozzarellabaari, josta löytyy perus-Valiota harvinaisempia mozzarellamakuja. Lisäksi ravintolassa on kauppa, josta voi hankkia aineksia mukaan kotikokkailuja ajatellen. Keliaakikoille tiedoksi, että Preston pastat ja pizzat saa myös gluteenittomina.

Kaikille tuleville viikonloppu-vieraillemme tiedoksi, että teidät roudataan varmasti Prestoon syömään ensi kerralla kun tulette.

Millaisen taustamusiikin valitsisit Ravintola Brondan soittolistaksi?

Vietimme herrani kanssa kihlautumisen vuosipäivää, jota juhlistimme perinteisesti ranskalaissävytteisessä ravintolassa. Itse kosinta kun pari vuotta sitten tapahtui kevätsateen kastelemassa pariisilaispuistossa. Viime vuonna paikaksi valittiin Brasserie Le Havre. Tänä vuonna varasin pöydän Brondasta, vaikka täysin ranskalainen paikka se ei olekaan.

Valitsimme Brondassa 6 ruokalajin maistelumenun. Nammmmm!!! Haarukan kohteeksi pääsivät:

• Mushroom & Truffle arancini: Tryffelillä ja sienillä maustettua rapeaa risottoa ja tryffelimajoneesia
• Beetroot & smoked yoghurt: paahdettua punajuurta ja punajuuren lehtiä, savustettua jogurttia, saksanpähkinää, salviaa, rapeaa leipää
• Local fish stewed basque style: paahdettua taimenta, sinisimpukkaa, sherryllä maustettua tomaatti-sahramilientä, poltettua purjoa, sahrami-aiolia, rakuunaa, chorizoa
• Risotto Milanese: sahramilla maustettua risottoa
• "Cotoletta parmigiano" & fennel salad: parmesaanilla ja salvialla maustettu rapea possunkyljys, suolaista tomaattihilloketta, sitrus-fenkolisalaattia
• Chocolate & toffee: lämmintä suklaavanukasta, toffeejäätelöä, vaniljakastiketta, paahdettua valkosuklaata.

Ruoat tulivat pöytään ilman pitkiä odotteluja. Tästä ruokamäärästä tuli todellakin täyteen. Possun jälkeen vähän kauhistutti, että mahtuuko jälkkäri enää vatsaan. Mutta sinnehän sekin tuli lusikoitua. Mua ihastutti ravintolan sisustus ja erityisesti katosta köysien varassa roikkuvat valopallot.

Ainoa asia mikä jäi mietityttämään oli ravintolan soittolista. Itse en ehkä olisi valinnut ruokailun taustamusiikiksi Madonnan Like a virginiä tai Berlinin Take my breath awayta. Äänimaisema kun on tärkeä osa ravintolakokemusta, niin miksi ihmeessä biisivalinnat muistuttaa Novan soittolistaa. Käsittääkseni Bronda on Helsingin trendikkäimpiä ravintoloita juuri nyt.

Tästä saatiinkin hyvä keskustelu aikaiseksi: Jos olisit tämän paikan musiikkipäällikkö, millaisen soittolistan tekisit? Itse varmaan päätyisin Mad Men-sarjan soundtrackiin. Herrani puolestaan rakentaisi äänimiljöön ennemminkin fuusiojazzin varaan.

Irtiotto arjesta – miniloma Leville

Tänä talvena kun lumivaihe meni täällä Etelä-Suomessa niin nopeasti ohi, päätimme varata parin päivän lumifiilistelyn Leville.

Suunnitelmissa on ollut jo useamman vuoden ajan lähteä Lappiin kahdestaan, mutta jotenkin se vaan joka vuosi on jäänyt. Samalla rahalla kun saa lennot Keski-Eurooppaan kuin sesonkiaikana Lappiin. Nyt kuitenkin vastaan tuli sopivat päivät ja huokeat Finnairin lennot.

Olimme perillä kolme päivää, joten lentäminen oli oikeastaan ainut vaihtoehto matkatavaksi. Autolla tai junalla Suomen toiseen päähän suhaaminen ei oikein innostanut. Helposta matkustamistavasta huolimatta jännitysmomentteja riitti lähdönhetkellä. Kellot nimittäin siirrettiin edeltävänä yönä tunnilla eteenpäin ja meidän piti olla kentällä ennen kuutta. Onneksi kännykän automaattinen ajanpäivitys toimi, emmekä missanneet aamulähtöä.

Näkymä hotellista

Perillä Levillä autottomana oli helppoa. Kittilän kentältä hypättiin bussin kyytiin, joka vei hotellin kulmalle saakka. Yövyimme Break Sokos Hotel Levissä. Se sijaitsi keskellä Levin keskustaa, joten laduille ja ravintoloihin oli lyhyt kävelymatka. Hotelli oli kyllä erinomainen ja sisustuksessa oli mukana elementtejä Lapin luonnosta.

Vaikka Suomessa nyt ei hirveästi tule hotelleissa yövyttyä, niin täytyy kyllä sanoa, että Levin hotelli on Sokos Hotelleista paras. Meillä oli huoneessa mm. oma sauna ja siellä rentoutuminen teki latulenkin jälkeen niin hyvää.

Kokolattiamatto Lappi-twistillä

Loman urheilumuotona meillä oli perinteinen sivakointi. Mä kun en alamäkikammoisena oikein enää rohkene mäkeen mennä. Mutta hiihtäminen oli niin ihanaa! Ladut oli kunnossa, aurinko paistoi ja latukahvilat kerrassaan ihastuttavia. Kolmen päivän aikaan vedettiin pertsaa 50 km, syötiin suussa sulavia lettuja ja munkkeja ja juotiin lämmintä mehua. Kyllä oli niin kansallisromanttista taas!

Lisäpuhtia ladulle

Viimeisen päivän iltapäiväksi varasimme hieronnat molemmille. Ai että se teki hyvää hiihtourakan jälkeen. Sen päätteeksi menimme vielä Hotelli Levitunturin kylpylään lillumaan. Kylpylään tehtiin pari vuotta sitten iso laajennus ja sieltä erityisesti jäi mieleen ulkoaltaat ja kylmän & kuuman veden kävelyaltaat.

Tulopäivän lappi-lounasbuffaa lukuun ottamatta päivien ruokailut ajoittuivat iltaan. Ekana iltana haukattiin poroburgerit Bistrossa, mutta ne maistuivat harmillisesti melko väsyneiltä. Toisena iltana meillä oli varattu pöytä Saamen Kammiin. Paikka on aito saamelainen maan alle rakennettu turvekammi, jossa ravintola siis toimii. Tarjolla oli perinteisiä lappilaisia ruokia, joita valmistettiin elävän tulen äärellä keskellä ravintolaa. Kajauttipa illan isäntä ruokailun päätteeksi vielä joikut ja kertoi parit tarinat saamelaisista.

Poro-parkaa, mutta niin hyvää!

Vikana iltana haluttiin pororuokiin jo vaihtelua, joten nautimme päivällisen Asia Brasseriessa. Mainiota ruokaa sielläkin. Erityisesti jälkiruoka, inkivääri creme brulee ja limesorbetti, löysi paikan mun sydämestä.

Inkivääriä ja limeä, nam!

Vaikka Levi nykyään onkin melkoinen hiihtokeskus ja aiheuttaa välillä mielikuvan talven Kanariansaarista, niin silti mä niin tykkään siitä paikasta.
Lapsuudessa me matkustettiin sinne perheen kanssa aina talvilomilla. Niiltä ajoilta on paljon rakkaita muistoja ja siksi Leville palaaminen lämmittää sydäntä kovin. Hienoa, että viimein päästiin sinne myös ihan kahdestaankin.

Näkymä Levin keskukseen Express-gondolihissin yläpysäkiltä.

Hyvinvointia kera ystävien

Tammikuussa saatiin sovittua kahden pitkäaikaisen ystävän kanssa, että vietetään hyvinvointi-viikonloppu. Ajatus lähti siitä, että ilman kasvokkain oloa jää niin paljon asioita puimatta. Kaikille sopivan viikonlopun löytämiseen meni monta kuukautta, mutta odotus kannatti.

Mitä me sitten tehtiin? Lähinnä tietenkin rupateltiin ja parannettiin roppakaupalla maailmaa, mutta sen lisäksi oikeasti otettiin mukaan hyvinvointia edistäviä juttuja. Perjantaina tehtiin maukas kana-halloumi-wokki. Kevyttä apetta, mutta ei liian. Tämän jälkeen parkkeerattiin viinilasien kanssa Voice of Finlandin äärelle ja upotettiin koivet jalkakylpyyn. Ai että oli näppärää, kun ihan kotikonstein sai talven kovettumat kantapäistä pois.

Lauantai aloitettiin astangajooga-tunnilla, jonka jälkeen olikin jo vuoro kevyen kenttälounaan. Näillä eväillä jaksoi hyvin siirtyä shoppailemaan kylille. Kauppojen sulkeuduttua suunnattiin yhteen tämän hetken lempiravintolaani Krog Madameen. Lampaan potka Osso Bucco-tyyliin on niin hyvää!

Ja koska kaupungin valot ei jostain syystä näin 30+ -iällä enää innosta, tulimme lasilliselle kotiin ja laitoimme pyörimään Kauniiden ja rohkeiden Parhaat häät –dvd:n... Voi apua!

Konsepti oli niin toimiva, että lähes sama setti tuli toteutettua siskojen (=elämän ystävien) kanssa pari viikkoa myöhemmin, kun oli meidän perinteisen siskoviikonlopun vuoro.

Onneksi nämä teemaviikonloput saatiin aikaiseksi. Sydänystäviltä kun oikeasti saa voimaa pysyä pystyssä silloin, kun omat jalat alkaa hapottaa. Ja siitä kiittäminen on tärkeä näin ystävänpäiväviikolla! Sitä kun ei koskaan tiedä, milloin omaan elämään tulee särö ja iso paha mieli. Silloin tuntee, että joku pitää kädestä, vaikka tätä ei olisikaan vieressä.

Ei siis muuta kuin hilirimpsis ja hyvää ystävänpäivää!

Ranskalaistunnelmaa ja aitoa omenasiideriä

Vietettiin siipan kanssa merkkipäivää juhlistamalla sitä extempore ravintolatreffeillä. Helsingin ytimeen avattiin maaliskuun alussa uusi ranskalainen ravintola nimeltä Brasserie Le Havre, ja se sopi mainiosti paikkavalinnaksi. Me kun olemme hurahtaneet Midnight in Paris-elokuvan tunnelmasta ja koko kaupunki muutenkin liittyy juhlapäivään. Onneksi meille löytyi vapaa pöytä ilman varausta.

Brasserie Le Havre on Engelin suunnitteleman Hotelli Seurahuoneen yhteydessä ja atmosfääri kattokruunuineen oli sen mukainen. Tunnelmaa viritti vielä soittolista, jolle oli kerätty mm. La Vie En Rose -kaltaisia klassikoita. How romantic! Kliseistä kenties jollekin, mutta tämän naisen makuun se upposi. Ei olisi heti uskonut YkkösBonus- & Plussa-paikaksi. Vaikka olenkin kanta-asiakaskorttien suurkuluttaja, niin ravintoloiden kohdalla valtaketjujen kortit epäilyttävät.

Valitsimme Menu Chefin ja juomaksi kysyimme viinisuositusta tarjoilijalta. Meidän mainio herra-tarjoilija kuitenkin ehdotti viinin sijasta siideriä. Ei siis mitään kotimaan panimoiden tiivisteestä tehtyä siideriä, vaan ehtaa ranskalaista omenasiideriä.

Siiderin (Cidre Fermier) värikin jo kertoi, että pulloon on imetty useamman ompun mehut. Tavallisista kaupanhyllysiidereistä kun voi nähdä läpi. Ja voi itku sitä makua. Sehän oli mutkatonta kuin tuore omenamehu. Tällaista kaikkien siiderien tulisi olla.

Leikin tällä kertaa oman elämän ruokakriitikkoa toteamalla, että ruoka oli myös rehtiä ja maukasta. Alkuruoaksi oli etanoita valkosipulivoissa ja tryffeliöljyssä murennetun leivän kera. Nam! Etanat on ollut siitä asti mun herkkua, kun vaan ekan kerran rohkenin niitä maistamaan. Etanapannu tosin puuttuu edelleen omasta keittiöstä.

Pääruoaksi oli bouillabaissea sahramiaiolin kanssa. Kumpikaan ei ollut aiemmin ruokaa maistanut ja se kävi ilmi jo lausumisesta. Itsehän tilasin ruoan sanomalla ’puillapaisse’. Oikeaoppinen lausunta ilmeisesti olisi kuulunut ’bujabees’. Hups!

Bouillabaisse oli niin herkkua. Tässä ranskalaisessa kala-äyriäiskeitossa oli mm. lohta, sinisimpukoita, kampasimpukoita ja jättikatkarapuja. Omassa keittiössä tämä resepti päätyisi osastolle liian monimutkainen valmistaa.

Jälkkäriksi oli creme brulee ja mustaherukkasorbettia. Se oli toimiva duo. Creme brulee olisi yksistään jättänyt liian makean jälkimaun ja sorbetti puolestaan olisi ollut soolona turhan kirpakkaa. Mutta yhdessä, tai siis vuorotellen, nautittuna jälkiruoka oli erinomainen.

Kaikki meni simpukankuoria lukuunottamatta!

Palvelu oli ehkä hippasen liian verkkaista, mutta samaan aikaan kyllä saapui iso ryhmä. Mutta hei, mikäs tässä odotellessa, kun seuralaisen kanssa kuitenkin on tarkoitus olla koko elämä yhdessä.