Isyyspakkaus – vastine äitiyspakkaukselle

Nykyään on kovin trendikästä kerätä tulevalle isälle isyyspakkaus, joka sisältää erinäisiä hyödyllisiä tarvikkeita vauva-arkeen ja myös viihteellisempiäkin lahjoja. Niinpä minäkin sellaisen keräsin ja annoin sen symbolisesti isänpäivänä.

Ajatus tämän keräämiseen lähti siitä, että mua alkoi korpeemaan Kelan äitiyspakkaus. Siis pakkauksessa itsessään ei ole mitään valittamista. Sehän on aivan mahtava kädenojennus valtiolta. Mutta miksi se on nimetty äitiyspakkaukseksi? Miksi se ei ole vanhemmuuspakkaus, koska suurin osa sisällöstä kuitenkin liittyy vauvaan eikä äitiin.

 
Tämän ajatuksen pohjalta aloin kerätä tulevalle iskälle ja vauvalle jotain heitä yhdistäviä tekijöitä. Käytännössä tämän yhteyden sai parhaiten aikaiseksi hankkimalla heille tiimivaatteet. Ostin molemmille pöllökuvaiset vaatteet: Isälle Pelisan Owl yeah! t-paidan vaihtopaidaksi pukluja varten ja vauvalle Mainion Huu-collegehaalarin.

Pelisan verkkopuodissa asiakasnumerokseni tuli pyöreäluku, joten putiikin pitäjä lähetti kaupanpäälle ostoskassin. Lopulta keräsin tähän kassiin koko isyyspakkauksen sisällön. Kiitos vaan tästä!

Ruokailuun liittyen vauva sai Lifefactoryn pienen tuttipullon sekä pari purkkia NAN-äidinmaitokorviketta varastoon varmuuden vuoksi, jos imetys ei ihan käskystä käynnistykään. Lisäksi tuleva oman elämän siniverinen sai Elodie Detailsin Petit Royal-ruokalapun sekä mustavalkoisen Monster block -tuttinauhan. Name It:stä nappasin mukaan myös harsoja. Isukki puolestaan sai Kismet Rakkaalle-suklaata sekä jääkaappiin kylmenemään lempioluttaan Brooklyn American Alea, jonka voi haluamallaan hetkellä korkata.

Jos isä ja lapsi tarvitsevat välillä rauhaa toisistaan, niin tähän hain Clas Ohlsonilta volyymin madaltamiseen isälle korvatulpat ja lapselle pienet Peltorit.

Lisäksi mielenrauhan ja henkisen tuen lisäämiseksi hankin pakkaukseen Veikkauksen arpoja (ei voittoa) sekä Pamela Druckermanin Bébé päivä päivältä-kirjan. Luimme molemmat samaisen kirjailijan Kuinka kasvattaa bébé?-kirja, jossa perehdyttiin ranskalaisten kasvatusmallin saloihin ja siinä tuntui olevan hyödyllisiä knoppeja esim. syömiseen ja nukkumiseen. Tässä päivä päivältä-opuksessa on samoja asioita, mutta helppolukuisemmassa muodossa, jos väsymyksen hetkellä ei muistakaan, että miten ranskattaret saavat lapsensa yhteiskuntakelpoisiksi.

Hetken mielijohteesta nappasin ruokakaupasta mukaan vielä molemmille uudet hammasharjat. Eipä tartte sitten kulahtaneella matkahammasharjalla sairaalassa hymyään kiillottaa, kun bebe näkee päivänvalon.

Isäihminen oli otettu lahjasta, eikä ollut osannut odottaa moista. Tästä tuli hyvä mieli niin hänelle kuin minullekin. 

Sylillinen tulppaaneja

Kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla 40 tulppaanista? Todella onnelliseksi, jos kyseessä olen minä.

Tykkään tosi paljon leikkokukista ja melkein joka viikko ostan kotiin uuden kimpun. Eilen tulin kotiin 40 tulppaanin kanssa, jotka nappasin mukaan Sokoksen 3+1-tarjouspäivien myllerryksestä. Siis niin mahtavaa, että kerrankin on koko maljakko pullollaan kukkia.

Lehdet on näköjään vähän littaantuneet, mutta itse kukkaosuus on kunnossa. Kukat eivät olleet vielä auenneet kaupassa, joten nyt niistä saa nauttia kotona pitempään. Sorruin aiemmin tällä viikolla tulppaanitarjoukseen myös Citymarketin Mammuttimarkkinoilla, mutta ne tulpukat olivat jo ihan auki ja kestivät kotona vain pari päivää.

Mutta nyt oon tästä violetista kimpusta niin innoissani. Ja hauska asia on myös se, että tehtiin tänään lounaaksi punajuurikeittoa, mikä oli lähes samanväristä.

Pienet ilot, parhaat ilot!

Kirpparimyyjän laiha tili

Keväisen pihakirpparin jälkeen mun kirpparitarjooma jäi Ikea-kasseihin sillä ajatuksella, että vien ne perinteiselle pöytäkirpputorille lähiaikoina. Viimein sain vaatteet ja tavarat hinnoiteltua ja laitoin ne läheiselle kirpputorille viikoksi myyntiin. Jännäksihän tämä meni, koska en ole aiemmin vienyt tavaraa perinteiselle kirpparille.

Onneksi ystäväni auttoi hinnoittelussa, kun itselläni ei oikein ole tatsia sopivista hinnoista. En nimittäin hirveästi tykkää itse ostaa kirpputoreilta, mutta myyminen onkin ihan eri juttu.

Myynti lähti käyntiin melko säyseästi. Vaatteet eivät liikahtaneet juurikaan kassalle saakka. Sen sijaan myyntipöydälle niitä oli tiputeltu henkareista. Myyntipiste täytyi siis käydä siistimässä päivittäin.

Kiinteä tavara sen sijaan lähti uusien omistajien matkaan paremmin. Kirjoja, astioita, verhoja ynnä muuta vein viikon aikana lisää myytäväksi, koska niissä tuntui olevan potentiaalia.

Viimeiseksi päiväksi laitoin kaiken puoleen hintaan. Viikon aikana mulla oli myynnissä yhteensä 91 tuotetta. Kaupan näistä meni 40 ja puolella hintaa ostopäätös syntyi 14 tuotteen kohdalla. Noin kolmesta Ikea-kassista takaisin tuli 1,5 lastia.

Olikohan hinnat sittenkin liian korkeat, vaikka mielestäni pidin ne melko maltillisina? Ja olisiko tuo -50% -lappu pitänyt viedä paikalle jo aiemmin? Toisaalta toiseksi viimeinen päivä oli lauantai ja ajattelin sen olevan hyvä kirpparipäivä. Liian täynnä myyntipöytä ei ainakaan ollut.

Pöytävuokran (36€) jälkeen käteen jäi parikymmentä euroa. Ei mikään valtavan hyvä business, jos tästä elantonsa pitäisi saada. Mutta onhan tuo 20 euroakin nyt enemmän kuin ei mitään. Jos viime kerralla tienasin seuraavaa matkaa varten taksin kentälle ja ekat lomaoluet, niin näillä myyntituloilla saadaan oluet ja pientä särvintä lentojen vaihtokentällä.

Summa summarum, kokemus oli kyllä positiivinen ja jännä. Oli hauska käydä katsomassa päivittäin, että mitkä tavarat tai vaatteet olivat lähteneet omille teilleen. Vaikka en ole super-ekoilija, niin oli järkevää laittaa omaisuutta edullisesti kiertoon. Omassa kaapissa ne olisivat vain möllöttäneet ryttyisinä käyttämättömyyttään. Ja lupaan iskeä silmää, jos joku päivä mun vanhan Sex and the City-paidan uusi omistaja kävelee vaate yllään mua vastaan.

Heti kun ehdin ja saan kaverin ylipuhuttua mukaan seuraksi, menen myymään loput tavarat ulosheittohinnalla vaikka Hietalahden torin lauantaikirpputorille. Siellä tosin tinkaavat ostajat täytyy kohdata silmästä silmään, mutta hällä väliä. Seuraavaksi tavara lähtee ulosheittohinnoin.

Ja jos ei mene, niin lahjoitetaan loput vaikka UFF:lle maailmanparannushommiin.

Älä ikinä lopeta Muse!

Nyt on eletty hetkessä, menty fiiliksen mukaan ja tehty nopeita päätöksiä.

Muse kuuluu ehdottomasti mun levylaukun lemppareihin. Hassua itse asiassa sanoa nykyään mikä on lempibändi. Sitä kun on varmaan viimeksi tiedusteltu lapsuuden ystäväkirjoihin kirjoiteltaessa.

Oon ollut useamman kerran Musen keikalla ja nyt ajattelin, että eiliselle Helsingin stadionkeikalle en osta lippuja. Eihän sitä nyt joka kerta tarvitse mennä katsomaan, kun liput kuitenkin maksavat melkoisesti ja valoisa kesäyö ei varmaan edes tekisi valoshowsta yhtä vaikuttavaa kuin areenatiloissa. Lippuaikeita toppuutteli sekin, että herrani oli matkoilla tämän viikonlopun ja olisin joutunut mennä katsomaan konserttia yksin.

Mutta mitä lähemmäs keikkapäivä tuli, sitä enemmän Muse-polte kasvoi sisälläni. Lehdissä tuntui olevan paljastuksia showsta, radiossa soitettiin bändin parhaimmistoa ja katukuvassa näkyi ulkomainontaa.

Lauantai koitti ja sää oli mitä helteisin jo aamusta alkaen, eikä sadetta ollut tiedossa illallekaan. Niinpä päätin kurkata Huuto.nettiin. Sieltähän löytyi myytäviä lippuja vaikka kuinka paljon. Hetken epäilin, että ovatko liput aitoja, mutta pyh. Nyt elin ”vaarallisesti” ja tein tarjouksen yhdestä myytävästä kohteesta.

Pari tuntia jännäilin, mutta kukaan muu ei korottanut hintaa, joten lippu napsahti minulle! Ai että ilostutti! Varsinkin kun maksoin pääsystä melkein puolet vähemmän kuin oikealla lippuluukulla. Ystävällinen myyjä toimitti lipun vielä läheiselle huoltsikalle.

Niinpä illan tullen lähdin stadionille itsekseni 25.000 muun katsojan sekaan. Eli ihan yksin en ollut. Niin ja tietenkin istumapaikkani oli kahden keski-ikäisen pariskunnan välissä. Se onkin sitten asia erikseen ja avaudun siitä tuonnempana.

Paikkani ei ollut ihan parhaalla sijainnilla, sillä A-katsomon yläpuolella oleva kattolippa oli niin matalalla, että se hieman rajoitti näkyvyyttä lavalle. Jatkossa ei kannata ainakaan ihan A-katsomon yläriviltä lippuja hankkia. Mutta näköhaasteet eivät haitanneet! Keikka oli niin hyvä ja parin biisin jälkeen siirryin muutaman energisen tyypin mallia noudattaen tyhjälle takariville laulamaan, tanssimaan ja taputtamaan. Oli ehkä kesän parhaita päätöksiä lähteä keikalle!

Toki kaksin kokeminen olisi ollut parempaa kuin sooloilu ja toivoin, että herrani olisi ollut vierellä. Mutta kyllä olisi harmittanut, jos olisin tyytynyt lukemaan Facebookista tuttujen keikkahehkutuksia. Viime hetken lippushoppailukin oli niin positiivinen kokemus, että saatanpa tehdä toistekin saman tempun.

No mikä siinä Musessa nyt sitten on niin ihmeellistä? Noh. Ennen kaikkea bändin soittotaito on niin huippuun viritettyä. Livetilanteissakin soitto ja laulu osuu tarkalleen oikealle nuotille (ainakin omissa korvissani). Biisit ovat älykkäitä ja jollain tapaa hypnoottisia, ja niistä saa energiapiikin. Aikoinaan opinnäytetyötä tehdessäni laitoin Musen soimaan korviin, kun halusin päästä hyvään kirjoitusflowhun. Niin ja ei Musen karismassa ole mitään moitittavaa ja menestyksestä huolimatta bändi arvostaa yleisöään. Toivottavasti nämä herrat soittavat vielä, kun ovat Rollareiden iässä.

Päättäkäämme tämä kertomus yhteen lemppariini Muselta eli Starlightiin.

Ensikertaa pihatalkoissa ja kirpparimyyjättärenä

Vaikka tässä on ehtinyt kertyä vuosirenkaita yli kolmekymmentä, niin en ole koskaan aiemmin vielä päässyt osallistumaan taloyhtiön pihatalkoisiin. En ole suuremmin puutarhaihminen, joten aikaisempina vuosina on sattumalta tullut jotain muuta menoa. Tämän vuoden talkoopäivänä ei ollut mitään valmiita suunnitelmia, joten suuntasimme reippaan ujosti ahkeroimaan yhteisen pihan vuoksi.

Ja sehän oli itse asiassa ihan kivaa. Kunnostauduin haravan varressa ja se oli kiertoliikkeineen hyvää treeniä. Siistin sisätyöntekijän kämmenet tosin oli fyysisestä työstä hellänä loppupäivän.

Lauantaisten talkoiden jälkeisenä päivänä oli jälleen tiedossa oleskelua ulkona naapureiden kanssa. Taloyhtiömme pihalla nimittäin järjestettiin pihakirppis. En ole aiemmin myynyt Huutoa lukuun ottamatta mitään kirppareilla, mutta nyt innostuin täysin oman myyntipisteen pystyttämisestä. Tässä tapauksessa kun ei tarvinnut kantaa tavaroita muuta kuin ulos. Myyntituotteita valitessani tuli samalla tehtyä siivousoperaatio kaappeihin. Mahtavaa!

Onneksi sää oli mainio, eikä vesisade kastellut mun pientä boutiqueta. Ilma oli jopa niin aurinkoinen, että ihoni paloi ensimmäisen kerran tänä suvena. Eihän mulle tullut edes mieleen laittaa aurinkorasvaa toukokuussa!

Kolmen tunnin aikana olisi saanut käydä enemmänkin ostajia, mutta nyt on seuraavaa matkaa varten taksimatka ja lentokenttäoluet tienattu.

Tärkeämpää ehkä kuitenkin oli tutustuminen naapureihin. Todella harvoin tulee törmättyä edes saman rappukäytävän asukkeihin saati sitten pihan toisella puolella asuviin. Kaupustelun lomassa oli hyvin aikaa rupatella ja ideoida, mitä vastaavanlaisia yhteistempauksia voitaisiin jatkossa tehdä. Meillähän on kivoja naapureita!

Kirpparin päätteeksi ja myyntipaikan kasaamisen jälkeen roudasimme vielä porukalla taloyhtiön grillin ulos ja paistoimme parit makkarat. Ja mikä parasta, eilisistä pihatalkoista oli vielä jäänyt olutta ja siideriä. Ai että maistui hyvältä, kun oli päivän puhunut tohkeissaan. Ihan siinä kärtsänneen ihon punakin haaleni.

Kukkivat serpentiinit

Tänä vappuna meillä ei näy vappukoristeena serpentiiniä. Päätin nimittäin vaihtaa paperinauhat kirjavaan kukkakimppuun. Kukkakauppa oli asetellut näytille vappukukiksi nimettyjä kimppuja varmasti juuri mua varten, joten pakkohan oli ostaa yksi setti kotiin ohikulkiessani. Vappukukka on kyllä osuva nimitys. Sen verran luonnottoman kirkkaissa väreissä nämä vehkat kylpevät.

Kukkatäti ystävällisesti muistutti, että uudet imupinnat täytyy tehdä ja virkistepussi on pakattu mukaan. Helppo homma, ajattelin minä. Kotona paperikääreistä tipahti tarkempi hoito-ohje lattialle. Siinä sitten katselin ohjetta ja pähkäilin yleistietämättömyydessäni, että mitähän kukkia nämä ovat. En siis todellakaan ole mikään kukkatietäjä.

Tekisi mieli laittaa nämä vappukukat kategoriaan eksoottiset. Sen verran villiä meininkiä suomalaisten juhlinta on turistin silmiin, jos joku ulkomaanelävä sattuu nimenomaan Helsingin keskustaan tupsahtamaan vappuna.

No mutta, tuskin veden lämpötila kovin ratkaisevaa on, koska huoneenlämpöiseksi se muuttuu ennen pitkää.


Kylpyankankeltainen arki toivottaa kaikille ilomielistä vappua!

Rintamalinja hallintaan

Pörräilin urheilukaupassa ja polkuni vei urheiluliivihyllylle. Järkytyin siellä syvästi! Seinään nimittäin oli kiinnitetty tämä fakta rintojen venymisestä:

Pahoittelen kuvanlaatua, mutta se kuvastaa myös mielenrauhani horjahtamista. Ei tämä uutena tietona mulle tullut, mutta silti nuo luvut pistävät ikävästi silmiin. Eikä pinkki fontti yhtään hillitse asian räikeyttä.

Pidän kyllä aina urheiluliivejä sporttaillessani, mutta tämän tiedon valossa taidan ottaa ne kokopäiväiseen käyttöön. Heh, no se oli vitsi!

Eniten pisti miettimään tuo lause ”mikään lihaskuntoharjoittelu ei palauta rinnan sidekudosnauhoja”. Oon nimittäin joskus pähkäillyt, että rintalihasliikkeillähän saa tarvittaessa hankittua boostia rintamalinjaan. Tietenkin treenaamalla saa rintafileet kukoistamaan, mutta maanvetovoimalle ne silti häviävät.

Voitte arvata, että minkä tuotteen kanssa kävelin kassalle. Ostin niin napakat sporttiliivit, että melkein tuli hiki niitä sovittaessa.

Aiemmin olen lukenut jostain lehdestä, että suomalaisnaiset ovat laiskimpia rintaliivien ostajia. Asiantuntijoiden mukaan liivit tulisi pistää vaihtoon puolenvuoden välein. Mutta kuka myöntää, että heittää lempiliivinsä menemään kuuden kuukauden käytön jälkeen. En ainakaan minä. Kerran kun on hyvät ja istuvat löytänyt, niin niillä mennään kunnes kangas on käytössä väsähtäneen näköistä.

Taidan kuitenkin lähiaikoina pörräillä ostamaan myös uudet tavisliivitkin ja suosittelen sitä muillekin. Tehkäämme se sidekudostemme vuoksi!

Siro 37

Taidan olla siinä mielessä poikkeava nainen muodinkuluttajana, että en ole kenkäfriikki. En ainakaan ostettujen parien määrää tarkasteltaessa. Tykkään kyllä pyöriä kenkäkaupoissa, mutta yleensä ajaudun niihin silloin, kun oikeasti tarvitsen uudet popot. Jos en löydä mielikuvaani vastaavia, jatkan etsintöjä myöhemmin. Olen tainnut tehdä nuorempana niin monet plan b-ostokset, joiden ansiosta päähäni on tullut järkeä. Jos en löydä tietynlaisia, niin ei se alkuperäinen kenkäajatus mielestä lähde. 

 

On kuitenkin yksi paikka, mistä ostan joka kerta uudet kengät. Tämä paikka on Korkkari 37. Tämä sirojen kenkien kauppa myy naisten kenkien malli- ja näytepareja. Kaikki liikkeen kengät siis ovat kokoa 37. Toisin sanoen kaikki kengät teoriassa sopivat minulle, juhuu! Toki eroja löytyy valmistajien välillä ja koon heitto suuntaan tai toiseen voi käytännössä olla mahdollista.

Käyn liikkeessä muutaman kerran vuodessa ja visiitteihin on olemassa jo rutiinit. Ensin ovelta ostoskori käteen, tämän jälkeen silmäilen ihan kaikki kengät läpi ja poimin mielenkiintoiset koppaan mukaan. Lopuksi parkkeeraan tuolille ja alan sovittaa ehdokkaita. Tällä kertaa koriin valikoitui keväisiä nauhakenkiä. 

Kenkien hinnat ovat myyjän mukaan noin puolet alkuperäisestä hinnasta, koska myytävät kengät ovat olleet tehtaalla tai tukkureilla esittelykäytössä. Alennetusta hinnasta huolimatta pyrin ostamaan vain yhdet kengät kerralla. Miksi? No siksi, että jos ostan kahdet kerralla, niin kuitenkin toinen pari tulee ahkerampaan käyttöön ja toinen jää surullisena kenkähyllylle. Onko tässä mitään logiikkaa teidän mielestä?

Tällä kertaa kassalle pääsivät siniset Höglin kiilakorkoiset kengät. Koska teen kenkähankintoja harkiten, niin tietty kengilläni on omat nimet. Näitä kutsuttakoon sairaalakiiloiksi, koska kengissä on ripaus mummo-tunnelmaa ja sairaalan lakanoiden väriä. Ei muuta kuin sisäänajamaan!