Mitä mukaan pitkälle lennolle?

Iiiiik! Me ollaan lähdössä tähänastisen elämän pisimmälle matkalle, kun etäisyyttä mitataan kilometreissä. Lähdemme nimittäin lentoon illalla ja määränpää on Telluksen toisella puolella Australiassa.

Ystäväpariskuntamme teki irtioton arkisesta elämästään ja muuttivat Down Underiin opiskelemaan. Tietenkin tästä saatiin hyvä tekosyy uudelle reissulle. Täytyyhän kavereita mennä moikkaamaan, koska muuten tulisi niin pitkä tauko tapaamiseen.

Matkakuume on lähtenyt jo nousemaan ja pakkauslistaan on kertynyt ranskalaisia viivoja kohta A4:n verran. Matkustamista kertyy suuntaansa vuorokauden verran. Täytyy siis aloittaa pakkaaminen matkavirikkeistä.

Matkustusmukavuus on ensiarvoisen tärkeää. Ajattelin laittaa ihan vaan leggarit ja joustavan mekon matkaksi. Villasukat löytyy myös laukusta, koska koneessa kuitenkin on sen verran ilmastoitu sää. Ai niin ja lentosukat on viritettävä sääriin jo ennen lentokentälle lähtöä.

Kuivan ja viileän ilman vuoksi mulla on aina kova jano koneessa. Täytyypi siis ostaa kentältä vettä gallonan verran. Sapuskaa lentoemot varmaan tarjoilevat riittävästi, mutta nappaan silti parit proteiinipatukat mukaan yllätysnälkää varten.

Kosteuttavaa huulirasvaa en saa unohtaa, sillä kärsin pienestä huulirasvapakkomielteestä, vaikka teinivuosista se onkin helpottanut. Meikillä en varmaan pakkeloi naamaani ollenkaan. Lennot kestävät vaihtoineen vuorokauden ympäri, joten hammasharja lienee myös aiheellinen.

Tarkoitus olisi heti nousun jälkeen painaa pää niskatyynyyn ja nukahtaa 10 kilometrin korkeuteen. Mutta näin ei kuitenkaan matkainnon vuoksi käy, joten mukaan lähtee myös monisatasivuinen pokkari (Bancol: Krokotiilin keltaiset silmät) ja lukemattomia akkainlehtiä. Toivottavasti myös lentokoneen viihdevalikoimassa on paljon hyviä romanttisia leffoja.

Onko lukijakunnassa kokemuksia reseptittömistä unilääkkeistä? Käyn varmaan vielä hakemassa sellaisia jostain luontaistuoteliikkeestä (esim. Sininen uni), sillä jos en saa unta, niin tämän naisen suusta saattaa tulla levotonta juttua.

Mitähän kaikkea mä unohdan pakata? Paikanpäältä kuitenkin saa hankittua kaiken unohtuneen, joten no worries mate! Lähtöselvitys on jo tehty netin kautta eli matka on käytännössä jo alkanut. Kohta lennetään ja seuraavaksi saattekin ihastella kuvasatoa koalista!

Kirpparimyyjän laiha tili

Keväisen pihakirpparin jälkeen mun kirpparitarjooma jäi Ikea-kasseihin sillä ajatuksella, että vien ne perinteiselle pöytäkirpputorille lähiaikoina. Viimein sain vaatteet ja tavarat hinnoiteltua ja laitoin ne läheiselle kirpputorille viikoksi myyntiin. Jännäksihän tämä meni, koska en ole aiemmin vienyt tavaraa perinteiselle kirpparille.

Onneksi ystäväni auttoi hinnoittelussa, kun itselläni ei oikein ole tatsia sopivista hinnoista. En nimittäin hirveästi tykkää itse ostaa kirpputoreilta, mutta myyminen onkin ihan eri juttu.

Myynti lähti käyntiin melko säyseästi. Vaatteet eivät liikahtaneet juurikaan kassalle saakka. Sen sijaan myyntipöydälle niitä oli tiputeltu henkareista. Myyntipiste täytyi siis käydä siistimässä päivittäin.

Kiinteä tavara sen sijaan lähti uusien omistajien matkaan paremmin. Kirjoja, astioita, verhoja ynnä muuta vein viikon aikana lisää myytäväksi, koska niissä tuntui olevan potentiaalia.

Viimeiseksi päiväksi laitoin kaiken puoleen hintaan. Viikon aikana mulla oli myynnissä yhteensä 91 tuotetta. Kaupan näistä meni 40 ja puolella hintaa ostopäätös syntyi 14 tuotteen kohdalla. Noin kolmesta Ikea-kassista takaisin tuli 1,5 lastia.

Olikohan hinnat sittenkin liian korkeat, vaikka mielestäni pidin ne melko maltillisina? Ja olisiko tuo -50% -lappu pitänyt viedä paikalle jo aiemmin? Toisaalta toiseksi viimeinen päivä oli lauantai ja ajattelin sen olevan hyvä kirpparipäivä. Liian täynnä myyntipöytä ei ainakaan ollut.

Pöytävuokran (36€) jälkeen käteen jäi parikymmentä euroa. Ei mikään valtavan hyvä business, jos tästä elantonsa pitäisi saada. Mutta onhan tuo 20 euroakin nyt enemmän kuin ei mitään. Jos viime kerralla tienasin seuraavaa matkaa varten taksin kentälle ja ekat lomaoluet, niin näillä myyntituloilla saadaan oluet ja pientä särvintä lentojen vaihtokentällä.

Summa summarum, kokemus oli kyllä positiivinen ja jännä. Oli hauska käydä katsomassa päivittäin, että mitkä tavarat tai vaatteet olivat lähteneet omille teilleen. Vaikka en ole super-ekoilija, niin oli järkevää laittaa omaisuutta edullisesti kiertoon. Omassa kaapissa ne olisivat vain möllöttäneet ryttyisinä käyttämättömyyttään. Ja lupaan iskeä silmää, jos joku päivä mun vanhan Sex and the City-paidan uusi omistaja kävelee vaate yllään mua vastaan.

Heti kun ehdin ja saan kaverin ylipuhuttua mukaan seuraksi, menen myymään loput tavarat ulosheittohinnalla vaikka Hietalahden torin lauantaikirpputorille. Siellä tosin tinkaavat ostajat täytyy kohdata silmästä silmään, mutta hällä väliä. Seuraavaksi tavara lähtee ulosheittohinnoin.

Ja jos ei mene, niin lahjoitetaan loput vaikka UFF:lle maailmanparannushommiin.

Mökötystä yleisössä?

Mikä ihme siinä on, kun aina löytyy kulttuuririennoista sellaisia, jotka seuraavat esitystä naama apeana? Kyseessä ei suoranaisesti ole mököttäminen, mutta ei se kaukana ole pariin todistettuun kertaan ole ollut. Ovatko ihmiset epäkohteliaita esiintyjää kohtaan vai onko kyse vaan suomalaisesta perusmentaliteetista?

Lupasin palata Muse-hehkutuksessani näihin pariin pariskuntaan, joiden keskeltä löysin paikkani. Nimittäin tapahtui niin, että kumpikaan pariskunta ei näyttänyt elettäkään siihen, että olisivat nauttineet esityksestä. Siinä vaan jököttivät paikoillaan hiljaa hurraamatta ja taputtamatta. Ensimmäisten hetkien aikana olin jo masentua, että täytyykö munkin olla hiirulaisena yleisössä. Mutta onneksi en voinut luonnolleni mitään ja hurrasin, taputin ja hytkyin paikallani vierustovereistani huolimatta.

Kaikenlisäksi oikeanpuolimaisen pariskunnan rouva oli annostellut itseensä Chanel 5:sta huolella ja jakoi tuoksua ympärilleen viuhkan avulla. Herrallaan sen sijaan oli niin kiharat käsikarvat, että melkein jouduin tirskumaan kutituksesta, kun kätemme kohtasivat. Toisen puolen pariskunta puolestaan oli viihtynyt jo tovin anniskelualueella ja varmaan haaveilivat takaisin oluthanan kylkeen.

Mikä takia ei voi edes taputtaa silloin hetken, kun esiintyjä näyttää siihen hetken ajan mallia? Vai olivatko nämä henkilöt ostaneet liput tietämättä millainen bändi kyseessä on? Vai ajatteleeko suomalainen peruskuulija, ettei menestyvälle artistille tarvitse taputtaa, kun sillä kuitenkin on jo tarpeeksi rahaa ja rikkauksia. Ylpistyy pian liikaa.

Tottahan se on, että yhdestä käsiparista ei lähde stadionin täydeltä ääntä, eikä lavalle huomaa, jos joku jättää rytmiliikkeen välistä. Mutta vierustoveri sen huomaa ja se vaikuttaa suoraan keikkakokemukseen.

Toinen kalsea tapaus oli keväällä, kun menimme ystävien kanssa katsomaan Rock the Balletia Savoy-teatteriin. Tanssi oli upeaa ja ihoni meni välillä kananlihalle, kun meininki oli niin mukaansa tempaavaa. Mutta kuinkas ollakaan vieressäni istui taas daami, joka ei hievahtanutkaan koko esityksen aikana. Ensin ajattelin, että ehkä hän ei sunnuntai-iltapäivänä nyt vaan jaksa innostua tanssimuuveista. Mutta luultavasti täti oli luullut tulevansa katsomaan klassista balettia, eikä ylävartalot paljaana piruetteja vetäviä uroita ja hiukset vapaana hulmuavaa naistanssijaa.

Tietenkin jokaisella keikalla ja muulla kulttuuririennolla on aina rokkipoliisinsa, jonka sisintä on vaikea liikuttaa fyysisesti. Mutta minkä ihmeen takia minusta on tullut tämän lajityypin magneetti?

Toinen ääripää sitten on villinä riehuva yleisö, jonka vellonta haastaa oman tasapainon. Se on täysin tervetullutta, JOS siihen ei ole yhdistettynä täyttä alkoholilasia. Mulla nimittäin on taipumuksia vetää puoleensa myös oluenläikyttäjiä, jotka välillä kylvettävät laukkuani ja toisinaan huuhtelevat hiukseni mallasuutteellaan. Jälkimmäinen tapahtui taannoin Elastisen keikalla ja voi sitä poikaparkaa, joka joutui kuuntelemaan ripitystäni. Uskon kuitenkin, että sen jälkeen juoma on pysynyt hänen tuopissaan paremmin.

Voi kun nämä populaarikulttuurin lieveilmiöt laimenisivat ja menoista voisi nauttia iloisin mielin. Mutta melko skeptinen olen, että suomalaisten yleisökäyttäytyminen muuttuisi.

Ja sama meininki taitaa olla urheilupuolella. Eilen ilmeisesti stadionilla on ollut ennätysyleisö, kun yli 39.000 jalkapallosta kiinnostunutta seurasi kahden Englannin valioliigan huippujoukkueen harjoituspeliä. Kuuleman mukaan tunnelma on ollut säyseä, kun yleisö on kirjaimellisesti seurannut peliä. Voi itku! Sellainen määrä ihmisiä ei voi olla väärässä; Suomalainen vaan on laiska katsoja.

Ohhoh! Tulipas tästä nyt paatosta! Pirteää mieltä ja tunnetta peliin!