Kaksi kirjaa: Rata ja Poika joka pelastui

Nyt viime aikoina on tullut luettua kaksi varsin erilaista kirjaa Ihminen sodassa -lukuhaastetta varten. Tungen ne nyt tähän samaan postaukseen, vaikka ne tosiaan onkin aika erityyppisiä.

Antti Tuuri: Rata. Otava 2010.
(Kansi: Hannu Taina)

Rata on sotakertomus, joka kertoo vuonna 1942 tehdystä Murmanskin radan tuhoamisretkestä. Se on kuvaus tapahtumista ja joukkueen etenemisestä, tavallaan kirja siis muistuttaa tietokirjaa. Mukana ei ole dialogia eikä oikeastaan mitään tunteilua, vain kuvaus siitä, mitä tapahtui. Ei tämä nyt jaksanut kauheasti sytyttää ja luulen, että kirja olisi jäänyt kesken, jos kirjoittajana olisi ollut joku muu kuin Antti Tuuri. En siis ole periaatteessa kauhean kiinnostunut taisteluiden kulusta, vaan ihmisten kokemuksista.

Leon Leyson: Poika joka pelastui. Tammi 2014.
(Kääntäjä: Annika Eräpuro, kansi: Laura Lyytinen)

Sain kirjan alkuvuodesta pyytämättä ennakkokappaleena. Kirjoittaja on taustaltaan Puolan juutalainen ja hän selvisi hengissä toisesta maailmansodasta. Perheen isä pääsi Oskar Schindlerin tehtaaseen töihin ja sitä kautta osa perheestäkin pelastui, vaikka he olivat myös ghetossa ja leirillä. Mulla on takavuosina ollut heikko kohta näihin juutalaistarinoihin, niin tämäkin tuli luettua suurella mielenkiinnolla. Pidin kirjaa siis kiinnostavana ja myös hyvin kirjoitettuna. Tätä voi suositella myös nuorille lukijoille: vaikka aihe on periaatteessa rankka, niin kirja ei ollut traumatisoiva ja tyyli oli muutenkin nuorille sopiva.

Lukuhaasteet:
Ihminen sodassa - Maailmansodat ja Sotakokemukset

Kirja: Siellä jossakin

Laila Hietamies: Siellä jossakin. Otava 2008. 

Tämä on kuudes osa Lehmusten kaupunki -sarjassa. Kirja kertoo vuoden 1943 keväästä jatkosodan aikana. Siinä kuvaillaan ihmisiä ja tapahtumia sekä rintamalla että kotijoukoissa kaupungissa. Tämä ei ole mikään sotatoiminnan kuvaus, vaan kuvaus ihmisistä sodan aikana. Ihmissuhdesekasotkuja tässä on tosiaan mukana ihan riittävästi.

Olen lukenut koko sarjan viimeksi joskus vuosituhannen alkupuolella, kun sen uusimmat osat ilmestyivät. Tässä välissä olin ehtinyt unohtaa aika hyvin kaikki tapahtumat, mutta se ei haitannut, kun tässä oli kuitenkin kerrattu aikaisempia tapahtumia. Muistelen, että tämä taisi olla suosikkisarjani Hietamieheltä. Se saattaa pitää edelleen paikkansa, kun ainakin tästä osasta tykkäsin vieläkin.

Lukuhaasteet:
Ihminen sodassa - Maailmansodat

Kirja: Murhia Mankalassa

Ursula Auer: Murhia Mankalassa. WSOY 2007.

Yllätin itseni valitsemalla kirjastosta tämän tuntematta kirjailijaa ennestään edes nimeltä. Kuten nimestä voi päätellä, niin Murhia Mankalassa on siis tyylilajiltaan dekkari. Sen päähenkilö on Brysselissä työskentelevä Olavi Ström, joka perii Suomesta Iitistä talon, jonka omistajaa hän ei tuntenut entuudestaan. Talosta löytyy romaanin käsikirjoitus ja Ström voittaa sillä dekkarikilpailun.

Mysteerinä Strömille on, että miksi kylältä kuolee joitakin ihmisiä ja hän pelkää itsensä puolesta. Toinen tärkeä selvitettävä asia on, että kuka perinnön jättäjä oli ja miksi hän valitsi juuri Strömin edunsaajakseen.

Henkilögalleria ei ollut liian iso ja se oli melko rajattu. Alueellisesti liikuttiin melkein koko ajan samassa kylässä. Kirja oli kirjoitettu sen verran vetävästi, että sitä ei voinut jättää pitkäksi aikaa kesken. Jännitystä oli mukana yleisesti ottaen aika vähän, mutta silti sitä oli riittävästi.

Tyyliltään kirja muistuttaa perinteisiä salapoliisikertomuksia tai puzzle-dekkareita. Toisista kirjailijoista ainakin Pirkko Arhippa kirjoittaa samantyylisiä kirjoja kuin mitä tämä oli. En joutunut pettymään kirjaan, vaan löysin uuden dekkarisuosikin. Auerin kaksi muuta kirjaa löytyi juuri divarista ja nekin tulee luettua varmasti.

Täällä Pohjantähden alla 2 ja 3

       

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 2 ja 3. WSOY 2007.
(Lukija: Veikko Sinisalo)

Noi kannet on niin kivan värisiä, että piti laittaa tuohon molemmat näkyviin.

Aloitin tosiaan alkuvuodesta kimppalukua Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta. Ensimmäisestä osasta kirjoitin täällä. Kakkososasta kirjoittaminen jäi, kun sain sen loppuun muutaman päivän myöhässä ja nyt sain kolmannen osan loppuun melkein kuukauden jäljessä aikataulusta. Kuittaan nyt molemmat tässä samalla kertaa. Kuuntelin nämäkin siis äänikirjana. Kyllä, olen edelleen sitä mieltä, että tässä on suunnilleen parhaat kirjat ikinä ja tarina tosiaan parani loppua kohden.

Toinen osa keskittyi sisällissotaan ja kolmas ajasta sen jälkeen 1950-luvulle asti. Pidän kolmatta osaa parhaimpana kaikista kolmesta. Siinäkin sota oli läsnä, muttei kuitenkaan koko kirjan ajan pääosassa kuten tokassa osassa. Itsenäisyyden aika on Suomen historiassa omasta mielestäni kiinnostavampaa kuin sitä aikaisempi.

Mä en oikein osaa nyt kuvailla tähän mitään järkevää, kun en kerennyt vielä toipua kunnolla viimeisen kirjan loppumisen aiheuttamasta järkytyksestä. Tai eihän siinä mitään radikaalia siis tapahtunut, mutta kun tämän kirjasarjan kanssa tuli vietettyä monta hetkeä tässä alkuvuoden aikana, niin tulihan siitä loppumisesta kunnon tunnereaktiokamaa. On tuo pikkukylän elämän seuraaminen reilun 50 vuoden ajan näköjään aika kiinnostavaa.

Ai niin, tässä pitää vielä kiitellä lukijana ollutta Veikko Sinisaloa! Hän oli lukijana tosi eläväinen ja sai erilaisille ihmisille luonteeseen sopivia ääniä. 

Lukuhaasteet:
Ihminen sodassa - Sisällissodat (2. osa) ja Maailmansodat (3. osa)

Vanhan kirjan arvostuspäivä

Kirjabloggaajat keksivät pitää Vanhan kirjan arvostuspäivän muun muassa siksi, kun kirjan elinkaari julkisuudessa on lyhentynyt (ja ehkä siksikin, ettei kaikkien tarvitsisi aina kitistä, että blogeissa luetaan vain uutuuksia, heh). Tarkoituksena on esitellä joku kirja, joka ei ole vielä klassikkoasemassa, josta ei oteta koko ajan uusia pokkaripainoksia ja jota ei löydy alestakaan enää.

Meinasin esitellä tässä ensin jonkun suosikeistani, joka olisi suuremmalta yleisöltä unohtunut kirja, mutta en osannut valita, niin nyt sitten mennään tällaisella hätävararatkaisulla.

Kiti Kokkonen: Purukumi karusellissa. Gummerus 2006.
(Kansi: Getty Images/Deborah Jaffe)

Kävin tutkailemassa kirjaston viihdehyllyä ja sieltä sattui vahingossa löytymään tällainen kirja. Kiti Kokkonen oli kyllä tuttu nimi ennestään, mutta hänen kirjansa olivat tähän mennessä jääneet lukematta (tai eihän niitä tämän lisäksi taida ollakaan muita kuin Terveisin Karo).

Purukumi karusellissa on sähköpostiromaani, jossa vanhat ystävykset Ronja ja Emilia alkavat kirjoitella toisilleen viestejä monen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Ronja on ollut jo pitkään naimisissa, kun taas Emilia vasta järjestelee häitään. Viestit muuttuvat lähinnä parisuhdeongelmien käsittelyksi.

Hmm, tää on taas niitä kirjoja, joista on hirveän vaikea määritellä mikä mun mielipide nyt taas olikaan. Toisaalta sain siis sitä mitä halusinkin eli kevyttä viihdettä hetkeksi, mutta toisaalta tämä ei sitten ollutkaan kovin erityinen kirja. (Ei kovin erityinen tarkoittaa varmaan suunnilleen samaa kuin mitäänsanomaton, mutta se taas ei tarkoita samaa kuin huono.) Kirja oli aika lyhyt eli noin 150 sivua ja luulen, että pidempänä se olisi saattanut jäädä kesken. Pelkkien parisuhdejuttujen vatvominen ei ole omasta mielestäni pidemmän päälle kovin kiinnostavaa ja se tuntui olevan tämän kirjan ainoa pointti.

No mutta joo, ainakin tuli esiteltyä unohduksiin jäänyt kirja. Tavallaan ehkä jopa ymmärrän, miksei tästä ole otettu kasoittain uusintapainoksia. Mutta jotain suomalaista viihdekirjaa kaipaaville tämä on kuitenkin ihan kohtuullinen valinta.

Kirja: Sata kummaa kertomusta

Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta. Kuoriaiskirjat 2013.

Shimo Suntilalla oli viime vuoden aikana projektina kirjoittaa sadan sanan mittaisia raapaleita nettiin yksi joka päivä. Projekti onnistui ja sen tuloksista on valittu tähän kirjaan sata tekstiä.

Joskus aikanaan olen todennut scifin puolelta novellit eniten mun jutuksi ja tämäkin vahvisti sitä käsitystä. (Tai en mä edes ole ihan varma, että onko tämä edes scifiä, jos tyyli onkin spefi tai uuskumma tai mikä lieneekään.) Tykkäsin siis tästä ja sen takia vähän säästelinkin kirjaa, kun luin sitä vaan pienissä erissä.

On se aika taitolaji saada sataan sanaan mahtumaan järjellinen kertomus. Osa teksteistä oli vähän outoja, mutta en sitten ole ihan varma, että olisivatko ne toimineet paremmin pidempinä novelleina. Useammassa tekstissä seikkailivat tytöt Milla ja Meri, joilla oli kaikkia ihme keksintöjä ja niistä jutuista tykkäsin eniten.

Kirja on pyydetty arvostelukappaleena.

Kirja: Täällä Pohjantähden alla 1

Tea with Anna Karenina -blogin Noora järjestää kimppalukua Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta ja pointtina oli postata omaan blogiin ensimmäisestä kirjasta tänään. 

 Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1. WSOY 2007.
(Lukija: Veikko Sinisalo)

Mä olen lukenut sarjan aikaisemmin kaksi (vai olikohan se kolme?) kertaa ja olen pitänyt näitä lempikirjoinani. Kuuntelin tämän kirjan äänikirjana, näissä on jokaisessa 24 levyä eli aika paljon kuunneltavaa ja mietin vielä, että kuuntelenko vai luenko loput.

Ensimmäisessä osassa aloitetaan ajallisesti 1800-luvun lopusta ja jatketaan parikymmentä vuotta eteenpäin. Kirjassa seurataan pikkukylän elämää ja erilaisten kansanryhmien edustajia. Pääosassa taitavat kuitenkin olla torpparit: he käyvät maatöissä kartanolla, hoitavat omaa pikku tilustaan ja huolehtivat sopimustensa jatkosta. Sosialismi ja työväenaate leviävät myös tälle kylälle.

Olen aikaisemmin lukenut kirjat yhteisniteenä ja tällä tavalla osissa luettuna kokonaisuus hahmottuu eri tavalla. Toisaalta tässä ensimmäisen osan aikana vasta päästään alkuun, vaikka tämä onkin oma itsenäinen pakettinsa. Mitään isompia mullistuksia (=sotia) tässä ei siis vielä ehtinyt olla. Kirja antaa käsityksen siitä, millaista tavallisen kansan elämä maaseudulla Venäjän vallan aikana oli, kun tuntuu, että yleensä painotetaan Helsinki-keskeistä näkökulmaa tai muita suurempia linjoja.

Vaikka kaikenlaisia hyviä kirjoja tuleekin luettua säännöllisesti, niin eipä ole silti osunut kovin usein viime aikoina vastaan toista yhtä puoleensavetävää kirjaa. Ja mikäli muistan oikein, niin tarina vaan paranee edetessään.

Kirja: Vänrikki Stålin tarinat

Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat - Fänrik Ståls sägner. WSOY 2008.
(Kääntäjä: Juhani Lindholm, lukija: Lars Svedberg)

Kuuntelin äänikirjana Vänrikki Stålin tarinoiden kaksikielisen version. Se on runoteos, joka kertoo Suomen sodan (1808-1809) tapahtumista ja sankareista. Kirjan jälkisanojen mukaan Runeberg on käyttänyt teoksessa taiteellista vapautta eikä historiallista tarkkuutta.

Tulipahan nyt sitten kuitattua tämäkin klassikko pois lukulistalta. Suomen sota on ollut itselleni aika vieras juttu (toinen maailmansota on ollut kiinnostavin), mutta ei tämä nyt loppujen lopuksi kovin paljoa tietoa siitä tarjonnut, vaan enempi jonkinlaisia fiiliksiä. En nyt innostunut niin paljoa kirjasta, että suosittelisin tätä kauheasti muille tai hankkisin sitä omaksi - pääpointti tosiaan oli vaan täyttää se aukko sivistyksessä.

Tässä äänikirjaversiossa oli runot peräkkäin ensin suomeksi ja sitten ruotsiksi, mutta ei tässä silti toistaminen häirinnyt niin paljoa, että olisin halunnut niiden olevan erillisinä nippuina. Kuunneltuna runokokoelmat ei nyt oikein ole hyvä juttu, tässäkin tapauksessa olisi kannattanut varmaan valita se paperiversio. Ainakin käännösvertailu olisi onnistunut paremmin.

Lukuhaasteet:
Ihminen sodassa - Kaukaiset sodat

Kirja: Alussa oli sana / Alguses oli sõna

Uuno Kailas: Alussa oli sana / Alguses oli sõna. Eesti keele sihtastus 2002.

Kirjassa on Uuno Kailaan runoja eri vuosilta sekä suomeksi että viroksi. Olin kyllä lukenut Kailaan runoja aikaisemminkin, mutta ne eivät sillä kertaa tainneet nousta kovin korkealle suosikkilistalla. Tällä kertaa taas tuntui, että niitä olisi voinut lukea enempikin. Tyyliltään runot olivat aika perinteisiä ja tunnelmaltaan synkkiä.

Osasta on useampi kuin yksi käännös mukana. Pelkästään viroksi en olisi saanut tästä niin paljoa irti, joten oli hyvä, että alkuperäistekstit oli mukana. Vertailun ja kielitaidon kehittämisen vuoksi tällaiset kaksikieliset (runo)kirjat on tosi hyvä, olen aikaisemmin lukenut jonkun saksankielisen.

Lukuhaasteet:
Kirjavuori Mount Everestille

PS. Hyvää joulua!

Kirja: Porrashuoneet

Liisa Suvikumpu (toim.): Porrashuoneet. Helsingin kaupunginmuseo 2012.

Helsingin kaupunginmuseo on inventoinut helsinkiläisten kantakaupungin alueen talojen porrashuoneita ja niiden historiaa. Vanhimmat mukana olevat talot ovat 1800-luvulta ja uusimmat 1940-luvulta. Tekstit kertovat muun muassa erilaisista arkkitehtuurin tyylisuunnista, rakentamisperiaatteista, suojelusta ja konservoinnista. Kuvituksena on sekä uusia että historiallisia kuvia.

Aikoinaan rakennuspiirtäjäkoulussa mun suosikkiaine oli juuri rakennustaiteen historia. Huomasin edelleen olevani aika fiiliksissä aiheesta. Varmaan pitäisi hankkia tämä kirja omaksi, että voisin tutustua kaikkiin sen teksteihin kunnolla ajan kanssa. Nyt ensimmäisellä lukukerralla luin siis niitä vain vähän pätkittäin ja keskityin enempi kuvien katseluun. Kuvat oli tosi laadukkaita ja kiinnostavia, ihan vain niiden perusteella tuli inspiraatio lähteä itsekin kiertelemään ja kuvaamaan.

Myös Kaupunginmuseon sivuilta pääsee vilkuilemaan inventoinnin tuloksia.

Lukuhaasteet:
Kiinteistöhaaste

Kirja: Rafaelin enkeli

Tuija Lehtinen: Rafaelin enkeli. Otava 2003.

Mikaelan velipuoli Rafael kuolee tapaturmaisesti. Mikaela perii veljeltään talon, jossa toimii tämän omistama ravintola. Hän jättää työnsä mainostoimistossa ja lähtee pikkukaupunkiin järjestelemään asioitaan. (Ja koska siinä samassa talossa ollaan suuri osa ajasta, niin kiinteistöhaasteeseen tulee tästä yksi suoritus.)

Tämä oli aikoinaan ensimmäinen Tuija Lehtisen aikuisten kirja, jonka luin. Siitä meni vuosia, ennen kuin aloin lukea niitä suuremmissa määrin, vaikka olin tykännyt tästäkin.

Pidin kirjasta edelleen. Siinä on sitä samaa kuin muissakin Lehtisen kirjoissa: kevyt, mutta vetävä juoni, joka on hyvin kirjoitettu. Osassa - kuten tässä - on lisäksi sitten sotkettu mukaan pientä mysteerinpoikasta. En mä näiltä mitään korkeakulttuuria odota, vaan viihdyttävää hetkeä kirjan parissa ja sitä myös sain.

Lukuhaasteet:
Kiinteistöhaaste

Kirja: Siniset mokkakengät / Mikä laulaen tulee

Vexi Salmi: Siniset mokkakengät / Mikä laulaen tulee. WSOY 2001.

(Olen kirjoittanut tekstin alunperin joskus 2000-luvun alussa ja se on yksi silloisista kirja-aiheisilla kotisivuillani olleista teksteistä. En ole muokannut sitä ollenkaan tätä julkaisua varten.)

Siniset mokkakengät kertoo ajasta 1960-luvulla, jonka Hamppari ja Emil eli Irwin Goodman ja Vexi Salmi viettivät Saksassa siirtotyöläisinä. Nuoret miehet ovat kyllä tehokkaita työmiehiä – tehokkaampia kuin "sakut" ja "mikkihiiret".  Miehille tyypillisesti näitä kahta viina ja naiset kiinnostavat paljon enemmän kuin työnteko: he käyvät suomalaisten rekkakuskien kanssa ryyppäämässä ja riehumassa baareissa, aina välillä pitää päästä naisten kanssa sänkyyn.

Mikä laulaen tulee kertoo Hampparin muutoksesta Irwiniksi. Kirja kertoo parista ekasta keikkavuodesta 1960-luvun lopulla. Biisejä aletaan tehdä tosissaan, hankitaan levytyssopimusta, keikkaillaan ja aina välillä vähäsen ryypätään.

Ajanvietelukemiseksi tämä kelpasi oikein hyvin, opus kuin ei kauhean syvällinen sattunut olemaan. Mikään maailmankirjallisuuden klassikko kumpikaan kirja ei siis ole. Tosin jos aihe sattuu kiinnostamaan, niin katsokaa mielummin elokuva Rentun ruusu – varsinkin jälkimmäisestä kirjasta löytyi tuttuja kohtauksia elokuvasta. Mikä laulaen tulee oli parempi kuin Siniset mokkakengät, koska se oli laaja-alaisempi – mua nimenomaan rasittaa se, ettei suomalaisia perusmiehiä kiinnosta kuin ne viina ja naiset.

Kirja: Aurora ja Molly

Anna Amnell: Aurora ja Molly. Kirjapaja 1999.
Kansi: Matti Amnell

Sen verran teen poikkeusta yleiseen linjaani, että kopioin tähän osan kirjan takakansitekstistä:

Rakastettujen Aurora -kirjojen henkilöistä kertova tyttökirja, jossa kerrotaan Auroran lapsuudesta viime vuosisadan Helsingissä ja hänen sekä palvelustyttö Mollyn jännittävästä muutosta Kanadaan. Hauska ja tunteisiin vetoava kertomus kahden tytön ystävyydestä vuosisadanvaihteen maailmassa.

Tämän perusteella saa kirjasta ihan eri käsityksen kuin mitä se oikeasti oli. Kirjassa Aurora-tyttö lähtee isänsä luokse Kanadaan. Helsingissä käydään vain pikaisesti ohikulkumatkalla eikä kerrota lapsuudesta siellä (olisin halunnut lukea siitä!). Mukana Suomesta lähtee samalta kylältä palvelustyttö Iida ja irlantilainen Molly tavataan vasta myöhemmin Kanadassa, kun Aurora työskentelee itsekin palvelustyttönä.

Historiallisia lastenkirjoja luen ihan mielelläni, joten tämä sopi ihan hyvin lukumakuuni eikä ollut mikään huono kirja. Tunteisiin vetoavaksi en kuitenkaan tätä kuvailisi.... Juonen olisin toivonut hetkittäin olevan vähän vähemmän suoraviivaista, kun osa henkilöistä jäi vähän turhan ohuiksi ja ikään kuin vain täytteenä oleviksi.

Lisäksi ihmettelen takakannen määritelmää "rakastettu Aurora-sarja". Olen itse lukenut ehkä yhden kirjan aikaisemmin. Ei näitä kukaan tuttuni ole lukenut uutena 90-luvulla (jolloin olin siis itsekin kohderyhmän ikäistä) ja mulla on aikoinaan ollut hyvä käsitys esim. luokkakavereitteni lukemisesta ja heistä moni luki paljon. Näistä oli joskus myös puhetta aikuisporukassa, että kyllä kirjailijasta on kuultu, mutta kukaan ei näitä tunnustanut lukeneensa.

Kirja: Bröderna Pixon och TV:ns hemtrevliga sken (Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo)

Malin Kivelä ja Linda Bondestam: Bröderna Pixon och TV:ns hemtrevliga sken. Berghs, Schildts & Söderström 2013. (suom. Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo)

Kuvakirja Bröderna Pixon och TV:ns hemtrevliga sken kertoo neljästä eri-ikäisestä Pixonin veljeksestä. Pojat istuvat television edessä koko ajan. He ovat laihoja, kalpeita ja huonossa kunnossa. Kun televisio hajoaa, he ovat aivan hukassa eivätkä osaa keksiä itselleen tekemistä: ulos leikkimään lähteminen on ihan outoa heille.

Kirja toimii varoittavana esimerkkinä lapsille, että kannattaa joskus poistua television äärestä. Pidin itse kirjaa hauskana ehkä siksi, ettei omassa tuttavapiirissäni ole tällaisia näin pahasti jumittuneita lapsia. Kirjan tehoa taitaa lisätä synkähkö ja tummasävyinen kuvitus, joka ei ole tosiaankaan yhtä värikäs kuin Linda Bondestamin normaali tyyli on.

Kirja: Raksa

Tuomas Vimma: Raksa. Gummerus 2011.

Kuuntelin äänikirjana Tuomas Vimman Raksan. Tämä oli ensimmäinen kosketukseni kyseisen kirjailijan teoksiin ja saatan kokeilla jotain muutakin joskus toiste.

Kirjan päähenkilö on Sami, joka saa alkuhankaluuksien jälkeen työpaikan projektinjohtajana huoneistoremontteja tekevässä yrityksessä. Yleisellä tasolla tämä ei välttämättä kuulosta kovin kiinnostavalta lähtökohdalta, mutta kunnon kirja tästä oli saatu aikaiseksi. Ainakin tästä saa hyvän käsityksen siitä, miten rakennusalalla on oikeasti monenlaista yrittäjää. Mutta sehän ei toisaalta ole ihme, kun miettii, että miten isot rahat siellä liikkuu....

Sen verran on mainittava taustaksi, että mulla on rakennuspiiirtäjän koulutus, mutta töitä en ole tehnyt talopuolella ollenkaan, vaan pelkästään yhdyskuntarakentamiseen liittyen. Kirjan totuudenmukaisuutta en siis osaa arvioida kunnolla enkä oikeastaan uskottavuuttakaan. Koska kiinnostusta alaan kuitenkin löytyy, niin sikäli tämä oli hyvä valinta aiheen puolesta ja osoittautui myös hyväksi valinnaksi lukukokemuksenkin puolesta, kun kuuntelua oli hirveän vaikeaa jättää kesken välillä.

Tykkään myös kirjan kannesta: se on yksinkertainen, mutta toimiva.

EDIT: Lisään tämän vielä suoritukseksi kiinteistöhaasteeseen, kun eri rakennukset on sen verran paljon läsnä kirjassa.

Satupäivä 18.10. ja kirja Anna Talven outo viivytys

18. lokakuuta eli Sadun nimipäivänä vietetään Suomessa satupäivää ja osallistun päivään tällä postauksella.

Lisää tietoja päivästä ja sen ohjelmasta löytyy Suomen teatterit ry:n kotisivuilta. Omat pitkäaikaiset satusuosikkini ovat Eduard Uspenskin Fedja-setä-kirjat ja Astrid Lindgrenin kuvakirjat. Janosch on aika kova juttu kanssa.

Valitsin esiteltäväksi sattumanvaraisesti kirjan kirjaston satuhyllystä.

Sinikka Nopola - Linda Bondestam: Anna Talven outo viivytys. WSOY 2008.

Kirjan teemana ovat vuodenajat, joiden vaihtumiseen vaikuttavat tietyt henkilöt. Talvea ei tule, koska Anna Talvi liikuskelee missä huvittaa Kimmo Kesän kanssa. Kirja esittää siis tietynlaisen näkemyksen siitä, millaista olisi, jos jotain vuodenaikaa ei tulisikaan joko samanlaisena kuin nykyään tai ei tulisi ollenkaan.

Suhteellisesti ottaen tämä on siis lähempänä "oikeaa" satukirjaa kuin kuvakirjaa, koska tekstiä on aika paljon. (Toisaalta se ei olekaan ihme, kun ottaa huomioon kirjoittajan....) Sinikka Nopola on yksi mun suosikkikirjailijoista sekä lasten että aikuisten puolella. Myös kuvittaja Linda Bondestam on yksi mun suosikeista viime vuosilta. Tällä tekijä-kombinaatiolla on aika vaikeaa saada huonoa lopputulosta aikaan, joten pidän kirjaa onnistuneena ja lukisin mielelläni jatkossa parin yhteistuotoksia.

Kirjasta on kirjoitettu myös Leppislampun alla -blogiin.

Kirja: Kolme kuningatarta

Merja Jalo: Kolme kuningatarta. WSOY 2009.

Kirja kuuluu Nummelan ponitalli -sarjaan. Tallin omistaja Pena on perinyt kartanon, jonne on luvatta muuttanut kolme sukulaistätiä, jotka eivät halua häipyä pois talosta. Porukka tallilta lähtee siis kartanolle ratsastusleirille ja tarkoituksena on saada samalla tädit häädettyä pois.

Näissä sarjan uudemmissa kirjoissa ei pahemmin edes ratsasteta, vaan pääpaino on seikkailuilla tai satunnaisilla mystisillä tapahtumilla. En ole lukenut vanhempia osia pitkään aikaan, mutta muistelen, että niissä tosiaan ratsastettiin enempi. Näin yksittäisinä luettuna kirjat ovat hyviä välipalaksi ja tarinat tuntuvat toimivilta. Jos niitä lukisi enemmän putkeen, niin luultavasti ne alkaisivat toistaa itseään.

Nummelan ponitalli on pitkä sarja: nyt ilmestyneitä osia on joku 80 ja lisää tulee koko ajan, viime vuosina useampi kuin yksi vuodessa. Perushahmot ja -puitteet ovat edelleen samoja, mutta aika kulkee eteenpäin sarjassa jonkin verran ja uusia hahmoja on tullut mukaan joitakin kappaleita.

Jalon sisarukset ovat dominoineet jo vuosia hevoskirjagenreä. Nykyään ei enää pahemmin ilmesty muiden suomalaisten kirjailijoiden kirjoja eikä ulkomaalaisia käännetä usein. Genren kulta-aika taisi olla 20 vuotta sitten. En ole itse koskaan ratsastanut, mutta siitä huolimatta aloitin lukemaan hevoskirjoja ala-asteella ("no kun kaikki muutkin") ja satunnaisesti luen niitä edelleenkin.

Olisikohan hyvä idea ottaa ensi vuoden projektiksi lukea koko sarja järjestyksessä läpi? Ainakin voisin yrittää tehdä jonkunlaista vertailua sarjan kehityksestä, hmmm....

Lukuhaasteet:
Kiinteistöhaaste
Nykyajan tyttökirjat

Kirja: Khao Lakin sydämet

 

Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet. Tammi 2013.
(Kansi: Laura Lyytinen)

Tämä on nuortenkirja, jossa lomaillaan Thaimaassa ja jossa on tärkeässä osassa vuosia aikaisemmin tapahtunut tapaninpäivän tsunami. En ole kyllä aikoihin itkenyt kirjan kanssa, mutta nyt olin tippa linssissä suunnilleen joka välissä. Mä en ole koskaan käynyt Thaimaassa enkä ole ihan heti suunnitellut sinne menevänikään. En tunne ketään, joka olisi ollut siellä tsunamin aikaan (tai no, oikeastaan mä tiedän yhden joka oli). Kuitenkin kirja onnistui vetoamaan muhun sen verran paljon, etten nyt kykene saamaan mitään järkevää tekstiä tähän. Tässä taitaa nyt sitten olla yksi tämän vuoden parhaista nuortenkirjoista.

Kirja: Balladi kauniista Petronellasta

Mauno J. Pyhtilä: Balladi kauniista Petronellasta - Lemmenjoen legenda. Karisto 2008.

Hollantilainen Petronella van der Moer tuli Suomeen vuonna 1949. Hän työskenteli periaatteessa toimittajana, muttei kuitenkaan saanut juttuja pahemmin julkaistua. Seurapiireissä liikkuminen oli sillä hetkellä tärkeämpää. Petronellalla ei käytännössä ollut paljoa rahaa, joten hotellilaskut jäivät maksamatta.

Hän lähti velkojiaan pakoon Lappiin ja liikkui siellä kullankaivajien parissa. Suojelupoliisi luuli naista agentiksi ja pidätti hänet. Lopputuloksena oli karkoitus maasta ja jälkeenpäin myös useita legendoja.

Kirja on ollut varmaan ollut joskus jossain alennusmyynnissä tai ainakaan mulla ei ole mitään muistikuvaa, että mistä tämä on omaan hyllyyni päätynyt. Tietoisesti en ollut koskaan ennen Petronellasta kuullut, en edes sitä Reino Helismaan laulua.

Tämä oli taas niitä elämänkertoja, joissa itse henkilön lisäksi kuvataan reilusti myös omaa aikaansa. Lapin kultaryntäys ei ole ollut itselleni entuudestaan tuttua, enemmän olen aikaisemmin tiennyt kullankaivuusta Amerikassa.

Lukuhaasteet:
Kirjavuori Mount Everestille
Kansankynttiläin kokoontumisajot - Elämäkerrat ja muistelmat

Kirja: Maan kätkemät

Reeta Aarnio: Maan kätkemät. Otava 2008.

Maan kätkemät on lasten fantasiasarjan ensimmäinen osa.

Pääosassa ovat neljäsluokkalaiset Liina, Eetu ja Siri, jotka käyvät tavallisen koulun lisäksi myös erillisillä taikatunneilla, kun heillä on erityiskykyjä. Alueelta alkaa kadota lapsia ja kolmikko lähtee etsimään heitä.

Kirjassa yhdistetään reaalimaailmaa fantasiaan. Tapahtumat sijoittuvat oikeastaan koko ajan oikeaan maailmaan, mutta täällä sitten kuitenkin liikkuu kaikenlaisia outoja hahmoja, kuten maahisia ja tonttuja. Tähän "Taikaolennot" ovat kaikki sellaisia kansanperinne-tyyppisiä eivätkä mitään eksoottisia. Tähän tulee sitten lisäksi se taikominenkin, joka ei kuitenkaan ole sellaista taikasauva pystyssä loitsimista.

Tästä tuli vähän mieleen Maria Turtschaninoffin kirja Helsingin alla. Jotenkin on sellainen tuntuma, että myös Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon saattaisi olla samaa tyyliä. (Molemmat linkit menee Risingshadow.fi:hin.) Tai oli tässä kanssa jotain samaa kuin Harry Potterissakin....

Tyylilajina kotimainen lasten fantasia, joka on enemmän kuin tavallinen satukirja, on hyvä asia ja tämä kirja edusti hyvin kyseistä genreä. Jatko-osat menee lukupinoon heti, kunhan ensin jaksan hakea ne kirjastosta. Lyhyesti sanottuna siis tykkäsin tästä.

Lukuhaasteet:
Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013