Kirja-arvio: Ragnarök

Villy Sörensen: Ragnarök - jumalten tuho. Nemo 1998.
Edda on muinainen skandinaavinen jumaltarusto, joka on vähän niin kuin meidän Kalevala. Tanskalainen kirjailija Villy Sörensen on tehnyt Eddasta uudistetun version, jonka lopputulos on siis lukemani kirja Ragnarök. Wikipedia tiesi kertoa, että alkuperäisistä islantilaisista teksteistä runoversio on arviolta tuhatkunta vuotta vanha ja uudempi proosamuodossa oleva 1200-luvulta.

Joskus olin kiinnostuneempi erilaisista mytologioista, mutta vuosien kuluessa se on sitten vaan tipahtanut matkasta pois. Periaatteessa teema kiinnostaa vieläkin, niin siksi tämä kirja oli ihan hyvä kokemus. Kirja sisältää lyhyitä novelleja jumalien elämästä, jättiläisistä ja eri maailmoista. Nämä jutut on siis niitä, missä esiintyvät Odin, Tor, Freija ja muut vastaavat jumalat. Valhalla-sarjiksia olen joskus lukenut, niin taruston maailma oli jo jossain määrin ennestään tuttu, mutta tästä se aukeni paremmin. Kirja sopii luettavaksi sekä aikuisille että lapsille, siis ihan kenelle tahansa, joka nyt vaan sattuu olemaan aihepiiristä kiinnostunut.

Ikkunat auki Eurooppaan: Islanti

Kirja-arvio: Zigge zetalla

Inger Lindahl: Zigge zetalla. Tammi 2005.

Kirjan Zigge zetalla päähenkilö on viisivuotias ruotsalainen Sigge, joka haluaisi nimensä kirjoitettavan Z:llä, koska se on hänen lempikirjaimensa. Kirjaimien ja sanojen lisäksi hän on todella paljon kiinnostunut hyönteisistä. Kirjassa seurataan hänen normaalia elämäänsä ja hänen perhettään. Tämä oli ihan kohtuullinen kirja, joka sopii kuitenkin ehkä parhaiten pienille lapsille luettavaksi. Mielestäni tämä olisi just hyvä kirja iltasatuna luettavaksi.

Sekä kirjailija että kirjasarja olivat itselleni entuudestaan tuntemattomia. Nappasin tämän sattumanvaraiseksi luettavakseni kirjastosta, kun tarkoitukseni on lukea lastenkirjahaasteeseen jotain itselleni entuudestaan tuntemattomia kirjoja ja eurooppalaisista erityisesti pohjoiseurooppalaisia. Ainakaan tällä perusteella en kuitenkaan aio lukea enempää samalta kirjailijalta ihan heti yhtään mitään, niin paljoa en tyyliin tai hahmoihin tykästynyt.

Lasten linnoitus: "Lastenmaa"
Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi

Pekka Töpöhäntä

Osallistun molemmilla kirjoilla Lasten linnoitus -lukuhaasteen kohtaan "Eläimellisiä elämyksiä" ja jälkimmäisellä Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa Ruotsi-kohtaan. Pekka Töpöhäntä nyt vaan on sellainen klassikko, etten vaan voinut jättää sitä lukematta kummassakaan haasteessa.

Gösta Knutsson: Eläköön Pekka Töpöhäntä. Gummerus 2009.

Tämä on viidestä Pekka Töpöhäntä -kuvakirjasta tehty yhteisnide hahmon 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kaikissa kirjoissa on Lisbeth Holmberg-Thorin kuvitus, jonka tyyli on omasta mielestäni tosi hyvä.

Mukana ovat seuraavat tarinat:
* Pekka Töpöhännän jännittävä juhannus. Pekka on käymässä Ahvenanmaalla ja koirat tulevat häiritsemään kissojen juhlimista. Tämä oli näistä mukana olevista ehkä paras, kun ympäristö ja muut hahmot olivat erilaisia kuin yleensä.
* Pekka Töpöhäntä urheilukilpailuissa. Kissat järjestävät yleisurheilukilpailut, mutta kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu. Tätä muistan lukeneeni lapsena aika paljon ja muista jutuista pari tuntui aluksi jopa täysin vierailta.
* Pekka Töpöhännän silakkaretki. Tarkoituksena olisi saada pyydystettyä kaloja, mutta taas asiat poikkeavat Monnin suunnitelmista. Tässä oli jotenkin pehmeämpi ja pastellivärisempi kuvitus kuin muissa, mutta taida silti pitää siitä tavallisesta ehkä vähän enempi.
* Pekka Töpöhäntä ja lumiukko. Kissat tutustuvat lumiukkoihin. Talviaiheita on sarjassa vähempi, niin siksi tämä on kivaa vaihtelua.
* Pekka Töpöhäntä tivolissa. Kaupunkiin tulee tivoli ja totta kai kaikki menevät sinne.


Gösta Knutsson: Pelle Svanslös på nya äventyr. Adelphi Audio 2008. (Suomennos: Pekka Töpöhännän uudet seikkailut)

Tämä oli sellainen kunnollinen pitkä kirja, jonka kuuntelin äänikirjana. Mitään koko kirjan läpi jatkuvaa selkeää juonta ei ole, vaan kirja koostuu aika irrallisista palasista, jotka ei periaatteessa liity toisiinsa mitenkään. Mun mielestä nää toimii siis paremmin kuvakirjoina, olen aina tykännyt niistä enempi. Pilli ja Pulla on hahmoista omia suosikkejani, vaikka tässä kirjassa ne eivät saakaan niin paljoa näkyvyyttä kuin monissa kuvakirjoissa.

Se tuntuu vähän oudolta, kun näissä kertomuskirjoissa on mukana myös Pekan ihmisperhe. Olin kerinnyt unohtaa sen ihan totaalisesti ja sitten se tuli pari vuotta sitten yllätyksenä, kun kuuntelin pari suomenkielistä Pekka-kirjaa.

Tää ruotsiksi kuunteleminen/lukeminen on kanssa vähän outoa, kun joittenkin hahmojen kohdalla pitää erikseen miettiä, että mikä sen nimi on suomeksi, kun ne suomenkieliset nimet on mulle niin paljon tutumpia. Jos joku haluaa kokeilla äänikirjaa ruotsiksi, silloin tämä on ihan hyvä vaihtoehto. Itse kirja eikä myöskään lukijan aksentti ei ole kumpikaan erityisen hankalia kuunneltavia.

Kirja-arvio: Noidan laulu

Martin Widmark: Noidan laulu. Tammi 2010.

Kirja on neljäs osa Davidista ja Larissasta kertovassa lasten seikkailusarjassa. Tämä oli jostain syystä jäänyt itseltäni aikaisemmin lukematta, vaikka edelliset osat oli jo todettu hyviksi.

Jokainen sarjan osa on suhteellisen erilainen. Tässä osassa Davidin vanhempien tuttava Johan lähettää viestiä ongelmista kaivosyhtiön kanssa. David päättää sitten lähteä ystävänsä Larissan kanssa Lappiin tutkimaan tilannetta. Ensin Johania ei meinaa löytyä mistään ja mystiset miehet ajavat lapsia takaa.

Tarina on kyllä tosi kiinnostava ja seikkailua on mukana riittävästi. Kirja loppui silti liian äkkiä, kun tässä oltiin vasta päästy vauhtiin. Lisäsivujen aikana olisi myös keritty syventää tarinan ydintä lisää ja vähän ehkä hahmojakin. Sarja on kumminkin tosi laadukas. Sitten kun Viisikot ja vastaavat on luettu, niin sen jälkeen nämä on sopivaa luettavaa. Widmark on kirjoittanut myös jonkun helppolukuisen sarjan, mutta se olen vielä jättänyt odottamaan testaamista.

Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi
Lasten linnoitus: Salaseura X

Kirja-arvio: Koko kadun kasvatti

Maeve Binchy: Koko kadun kasvatti. WSOY 2011.

Olen tässä vuosien varrella yrittänyt etsiä omaan makuuni sopivia uusia viihdekirjailijoita, mutta Cecelia Ahernia ja Sophie Kinsellaa voittanutta ei ole vielä löytynyt. Monet ovatkin jääneet vain siihen yhteen testikirjaan, jos olen sitäkään saanut loppuun asti. Koko kadun kasvatti on ensimmäinen kirja, jonka Maeve Binchyltä luin. Itselläni oli äänikirjaversio siitä, kun kirjastossa se osui sattumalta vastaan.

Tässä on samaan aikaan mukana monta yhteenkietoutunutta tarinaa. Noel tulee isäksi tahtomattaan, kun lapsen äiti kuolee synnytykseen. Hänen vanhempansa keräävät rahaa pyhimys-patsaalle. Emily-serkku saapuu vierailulle Irlantiin Amerikasta ja on heti kuin kotonaan. Noelin kanssa samoilla kursseilla käyvä Lisa on onnettomasti rakastunut Anthonyyn, joka on perustamassa omaa ravintolaa. Heidän lisäkseen mukana on vielä monia monia henkilöitä ja yhtä monta tarinaakin. Henkilöitä oli niin paljon, etten aina pysynyt kärryillä ihmisten välisissä suhteissa ja välillä kerkisin jo unohtaa, että mitä samoille ihmisille oli aikaisemmin tapahtunut. Ilmeisesti näitä samoja hahmoja on jonkun verran käytetty jo aikaisemmissa kirjoissa...?

Takakannen mukaan kirja kertoo pikkutytöstä, josta kaikki kadun asukkaat huolehtivat. Sen tekstin perusteella odotin jotain ihan muuta kuin mitä kirja sitten loppujen lopuksi olikaan. Tyttö oli kirjassa vain pienessä sivuroolissa ja saattoi olla välillä pitkäänkin unohduksissa. Periaatteessa mukana oli kuitenkin sen verran kiinnostavia henkilöitä, ettei lukeminen ihan tylsääkään ollut. Vähemmillä henkilöillä ja sivujuonteilla tästä olisi luultavasti tullut huomattavasti parempi kirja, kun niihin kiinnostavimpiin tarinoihin olisi keskitytty paremmin. Teksti oli kuitenkin sujuvaa eikä aiheuttanut samanlaista ärsytysreaktiota kuin äskettäin kuuntelemani Danielle Steelin kirja, jossa oli hirveästi toistoa ja lässytystä.

Vaikka tämä kirja ei mikään loistavin mahdollinen ollutkaan, niin en ainakaan tällä perusteella vielä tiputa Binchyä pois lukulistaltani. Pari kirjaa onkin jo odottamassa lukemista tai kuuntelua. Vaikka periaatteessa pidänkin enemmän chick litistä ja kotimaisesta viihteestä, niin tämän tyyppiset kirjat ovat ihan hyviä luettavaksi siellä välissä. Ainoa ongelma näissä ulkomaisissa viihdekirjoissa vaan on se, että laatu vaihtelee tosi paljon ja sieltä on hankala suodattaa ne hyvät kirjat. Toivottavasti ne Binchyn muut kirjat vaan sitten olisivat parempia....

Muita arvioita: Nenä kirjassa, Kirjojen keskellä ja Kirjavinkit.

Ikkunat auki Eurooppaan: Irlanti

PS. Potter-kirjailija kirjoittaa nyt aikuisille - jee!

F niin kuin Finnhits

Finnhits. Se on paras musiikkityylilaji ikinä. Tiukimman määritelmän mukaan Finnhitsejä ovat vaan samannimisillä levyillä 1970-luvulla julkaistut kappaleet. Mä olen yleensä määritellyt sen vähän väljemmin ja laskenut mukaan eri esiintyjiä ja aikaväli on vähän leveämpi molempiin suuntiin. Kyseessä on joka tapauksessa suomalainen ei-ihan-perus-iskelmä, jossa on mukana vähän disco-tyyppistä menoa.

Mä reissasin alle kouluikäisenä enempi kahdestaan isän kanssa autolla. Isä soitti siellä jotain finnhits- ja humppakasetteja enkä mä tainnut pahemmin kitistä vastaan. Siitä se sitten lähti. Välissä oli tosin joitakin vuosia taukoa, mutta aina olen palannut siihen samaan tyylilajiin.

Suurin osa niistä mun lapsuuteen kuuluneista esiintyjistä oli sellaisia, etten itsekään muista niitä enää. Tuttuja biisejä hypähtelee esiin säännöllisesti vieläkin, mutta silloin oli yleisempää, että samaa kappaletta saattoi esittää useampi eri ihminen. Jälkikäteen olen tunnistanut esim. Tarja Ylitalon ja Hannen, jotka on sieltä suosikkieni kärkipäästä myös tällä hetkellä.

Sitten taas esimerkiksi Jamppa Tuominen ja Eini on sellasia, joista olen alkanut pitää oikeasti vasta myöhemmin, vaikka ainakaan Einiltä en lapsena välttynyt. Selkeästi vasta aikuisiällä aloitin kunnolla esim. Matin ja Tepon ja Katri Helenan kuuntelun. Yleensä tuntuu, että olen joku mutantti, kun ei kukaan tämänikäinen (tai vielä nuoremmat silloin joskus) tunnu kuuntelevan mitään samaa.

Video: Tarja Ylitalon esittämänä kappale Onni yhteinen, joka on yksi niistä mun lapsuussuosikeista.

Ankkalammikko-kirja ja suomenruotsalaisuudesta

Luin Peter Nymanin kirjan suomenruotsalaisuudesta ja vähän innostuin pohtimaan asioita.


Peter Nyman: Ankkalammikko. WSOY 2007.
Uutisvuodostakin tunnettu Peter Nyman on kaksikielinen suomenruotsalainen ja kirja on kirjoitettu suoraan suomeksi. Ankkalammikko on kirja suomenruotsalaisuudesta. Se esittelee kyseistä kansanryhmää, mutta on osittain myös mielipidekirjoitus.

Kirjassa yritetään määritellä Svenskfinland, mutta kuvaillaan myös alueellisia eroja mentaliteetissä ja kielessä. Toisaalta välillä vertaillaan myös suhteessa Ruotsiin ja pohditaan naapurimaan vaikutusta täällä. Moneen otteeseen kirjan aikana todetaan, että Ahvenanmaa on oma ihan oma lukunsa ja Nyman toteaakin, että manner-Suomen suomenruotsalaisuus on aika eri asia kuin ahvenanmaalaisuus.

Nyman pohtii myös suomenruotsalaisen määritelmää ja identiteettiä. Loppujen lopuksi sitä on aika vaikea määritellä, esimerkiksi kaksikieliset ovat oma lukunsa. Ruotsinkielisten määrä on kuitenkin käytännössä suurempi, kuin mitkä virallinen luku väestörekisterissä on. Kirjassa on kerrottu sekä Nymanin omia kokemuksia kaksikielisyydestä että yleisemmällä tasolla. Hän myös kannattaa edelleen ruotsin kielen aseman säilyttämistä Suomessa ainakin jossain määrin. Hän miettii myös Suomen puoluejärjestelmää, muun muassa että onko aika ajanut jo RKP:n ohi.

Nyman peräänkuuluttaa sitä, että suomenkieliset yrittäisivät puhua ruotsia ja ruotsinkieliset eivät heti vaihtaisi suomeksi, vaan jatkaisivat ruotsiksi. Tämä on hyvä ajatus, sitten kieltä pääsisi käyttämään eri tavalla ja eikä syntyisi erottelua kieliryhmien välillä samalla tavalla kuin nyt.

Kirja sopii ensisijaisesti luettavaksi suomenkielisille suomalaisille, jotka haluavat tutustua suomenruotsalaiseen maailmaan. Savon sanomien arvostelun mukaan kirja ei ollut niin hyvä kuin millaisena itse sitä pidin.

----

Tunnen itse hävettävän vähän suomenruotsalaista kirjallisuutta. Suurempia määriä olen lukenut vain Claes Anderssonia ja Tove Janssonia enkä osaa nimetä kovinkaan montaa kirjailijaa heidän lisäkseen. Kirjavan kammarin Karoliinan järjestämä Underbara finlandssvenskor vid papper -lukuhaaste sattui hyvään saumaan. Tunnen sen myös jotenkin velvollisuudekseni lukea enempi suomenruotsalaisia kirjoja. Luen kyllä paljon kotimaisia noin muuten, mutta nämä ovat koko ajan jääneet sivuun. Niin ja en siis laske vanhoja ruotsiksi kirjoittaneita klassikoita suomenruotsalaisiksi (tyyliin Runeberg), kun kyseinen ideologia ei ollut periaatteessa vielä edes syntynyt siihen aikaan.

Taustaksi sen verran, että itse olen suomenkielisestä perheestä ja käynyt kouluni suomeksi. Olisin ottanut ruotsin koulussa jo ala-asteella, mutta A1-tasolla ei tullut ryhmää eikä A2-tasolla sitä ollut edes vaihtoehtona. Olen siis lukenut kieltä saman verran koulussa kuin suuri osa muistakin ihmisistä. Suoritin sitten kuitenkin ammattikorkeakoulututkinnon ruotsinkielisessä koulussa. siellä kielitaitoni vahvistui sen verran, että päätin sen jälkeen vaihtaa viralliseksi äidinkielekseni ruotsin. Suomen taitoni on silti edelleen vahvempi enkä tunne itseäni suomenruotsalaiseksi muutenkaan. Tuntisin varmaan enemmän, jos liikkuisin enemmän niissä piireissä. Nykyisin pääsen harvemmin puhumaan kieltä missään ja se harmittaa. Ruotsiksi lukeminen on aina tuntunut hankalammalta kuin englanniksi lukeminen, vaikka osaan sitä paremmin. Nyt enemmän tahkottuani se on alkanut onneksi helpottaa. Mitään asennevammaa mulla ei siis myöskään ole ikinä ollut ja sekin on osaltaan varmaan auttanut.

Tänä vuonna siis aion pitää huolen, että luen enempi tähän kategoriaan sopivia kirjoja. Vertailun vuoksi viime vuoden luvut: luin yhteensä 384 kirjaa, joista 235 oli kotimaisia ja niistä 26 suomenruotsalaisiksi luokiteltavia. Tämäkin luku oli tosin mielestäni suurempi kuin normaaleina vuosina, koska innostuin viime vuonna vetämään niitä Claes Anderssonin kirjoja useampia.

2x Tuija Lehtinen

Tuija Lehtinen: Laura kesätöissä. Otava 2004.
Tarvitsin kevyttä välipalalukemista, joten nappasin omien kirjojeni joukosta kirjan Laura kesätöissä. Se kertoo 17-vuotiaasta Laurasta, joka viettää kesää. Melkein kaikki omat kaverit ovat muualla. Työpaikka retkeilymajassa ei ole kauhean hohdokas: vastaanottotyön sijasta siivousta eivätkä työkaverit ole helpoimpia mahdollisia. Kesän aikana ehtii myös tapahtua vähän säpinää poikien kanssa. Aikoinaan tämä sarja oli ensimmäinen, joka Lehtisen kirjoista kolahti ja pitkään myös ainoa. Nämä ei ole sellaisia angstisia nuortenkirjoja, vaan hyvän mielen kirjoja, jotka kuvaavat tavallista arkielämää. Lukemani kirja on sarjan loppupäästä ja myös parhaasta päästä.
(Lasten linnoitus -haaste: "Nuorten nurkka")



Tuija Lehtinen: Asvalttisoturi. Otava 1997.
Näitä yksittäisiä Lehtisen kirjoja on itseltäni jäänyt lukematta, joten lainasin tämän kirjastosta paikatakseni niitä puuttuvia aukkoja. Tämä kirja on niitä ensisijaisesti pojille suunnattuja kirjoja. Päähenkilönä on peruskoulunsa päättävä Kim, joka harrastuksenaan pelaa roolipelejä. Aikaa vievät myös kaverit ja tytöt. Lukiessa muistin taas, että miksi välttelin Lehtisen kirjoja vuosikausia ja varsinkin niitä vanhempia. Tämä on juuri malliesimerkki niistä, joissa homma ei vaan jostain syystä toimi. En myöskään ole kauhean kiinnostunut tälläisistä "tavallisista" roolipeleistä, larppausta tosin olisi kiva testata joskus. En siis tykännyt kirjasta oikeastaan ollenkaan. Lisäksi täytyy sanoa, että kirjan kansi on aika luotaantyöntävä. Kirja on saanut palkinnon Topelius-palkinnon vuonna 1997.
(Lasten linnoitus -haaste: Palkittujen paraati)

E niin kuin Erlend Loe

Norjalainen Erlend Loe on yksi suosikkikirjailijoistani. Monet hänen kirjansa ovat hauskoja tai nerokkaita. Hänen tekstinsä ovat ihan omanlaisiaan enkä oikein osaa kuvailla, että mikä niissä iskee. Toisaalta hän kuitenkin jakaa mielipiteitä: toiset tykkää tosi paljon ja toiset ei ymmärrä ollenkaan, että mikä niissä kirjoissa on niin hyvää. Jos joku on niiden lukemiselta vielä välttynyt, niin kannattaa kokeilla. Omasta mielestäni parhaimmat kirjat ovat Supernaiivi ja Doppler.

Luin juuri norjaksi Loen viime vuonna ilmestyneen kirjan Fvonk (Damm 2011). Se kertoo Fvonk-nimisen miehen ja pääministerin ystävyydestä. Huomasin, ettei tämä tosiaankaan ollut helpoin valinta kyseisellä kielellä luettavaksi.... Jos hyvin käy, tämä kuitenkin saattaisi olla tulossa suomeksi ehkä syksyllä (toivottavasti!).

Sitten sain suoritettua Lasten linnoitus -haastetta varten yhden pisteen lukemalla Loen lastenkirjoista yhden:
Kurt blir elak. Alfabeta 2003. (suomennettu nimellä Kurtin käytöshäiriö)

Trukkikuski Kurt on Loen lastenkirjasarjan päähenkilö. Kielellisesti ja fiilikseltään nämä on vähän samantapaisia kun Loen muutkin kirjat. Tässä osassa Kurt rikastuu sattumalta ja perheen harmiksi hänen käytöksensä muuttuu. Keväällä on tulossa suomeksi uusi osa tätä sarjaa, joten luin tämän kertauksen vuoksi ja toivottavasti ehdin lukea myös muut sarjan kirjoista ennen uuden tuloa.

Molemmat kirjat on myös Ikkunat auki Eurooppaan -haasteen suorituksia Norjasta.

Kirja-arvio: Kulla-Gulla

Martha Sandwall-Bergström: Kulla-Gulla. Bonnier 2008.
(suomennos nimellä Gulla, torpan prinsessa)

Kuuntelin äänikirjana tyttökirjaklassikko Gulla-sarjan ensimmäisen osan. Tämä oli muuten ensimmäinen äänikirja, jonka kuuntelin på svenska ja totesin, että homma toimii tälläkin kielellä ihan hyvin. Päähenkilö Gulla on orpotyttö, joka siirtyy uuteen sijoituskotiin apulaiseksi. Se on köyhän torpparin perhe, jossa on useita lapsia. Tässä osassa päästään vasta alkuun, esitellään henkilöitä ja kuvaillaan normaalia arkielämää. Tapahtumaympäristö on kiinnostava ja kirjan teksti mukaansatempaavaa. Muistaakseni tämä ensimmäinen osa ei kuitenkaan ole kaikkein paras sarjan kirjoista, vaan seuraavat ovat sitäkin parempia.

Suomeksi sarjan kirjoista ei ole otettu vuosikausiin uusia painoksia, viimeiset taitaa olla 1970-luvulta. Olisko näitä ehkä pidetty vähän vanhentuneina...? Alunperin kirjat on siis tehty joskus 40-luvulla ja ne kuvaavat ehkä suunnilleen 1900-luvun alkua. Omasta mielestäni nämä on kuitenkin edelleen toimivia historiallisina tyttökirjoina. Luulen, että sarjaan tarttuvat nykyisin lähinnä ne nuoret, joille äidit suosittelevat tätä oman nostalgiantunteensa takia. Itsekin aloitin lukemaan näitä aikoinaan juuri äitini suosituksesta. Koko sarjan lukemisesta on kuitenkin sen verran aikaa, että voisin vaikka lukea ne kaikki uudelleen joskus lähitulevaisuudessa.

Myös Sara on kirjoittanut blogiinsa Gulla-kirjoista.

Lasten linnoitus: Klassikko kiikarissa
Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi

Kirja-arvio: Hullu luokka eetterissä

Kaisa Ikola: Hullu luokka eetterissä. Kirjapaja 1995.

Luin yhden osan nuorille suunnatusta Hullu luokka -sarjasta. Tässä kirjassa 9B-luokka yrittää tienata luokkaretkirahoja muun muassa työskentelemällä radiossa. Tällä porukalla lopputuloksena on pelkkää sekoilua. Henkilöhahmot ovat tavallaan karikatyyrejä erilaisista nuorison edustajista, nykyisin vastaavat hahmot olisivat varmaan ihan toisenlaisia. Paikoitellen kirja on niiiin 90-lukua ja sen huomaa olevan oman aikansa tuote. Vaikka kirja yrittää olla huumoria kuten koko muukin sarja, niin ainakaan itseäni se ei hirveästi naurata. Kirja ei ole mitenkään erityinen, mutta on kuitenkin kohtuullista tasoa ja se sopii hyvin välipalalukemiseksi.

Sarja edustaa mulle mielikuvissa juuri 90-luvun nuortenkirjallisuutta, vaikka sitä alettiinkin julkaista jo 80-luvun puolella. Käsittääkseni tämä oli tosi suosittu sarja silloin aikoinaan. Itse en näitä tosin silloin vielä lukenut. Taisin 80-luvun puolivälissä syntyneenä olla silloin vielä vähän nuori kohderyhmää ajatellen ja sitten oikeassa iässä nämä tuntui jo vanhentuneilta. Olen kuitenkin aikuisiällä lukenut pari osaa, jotta saisin tietää, mistä näissä sitten olikaan kyse.

Susan kirjastosta löytyy vähän innostuneempi arvio sarjan yhdestä toisesta osasta.

Lasten linnoitus -haaste: Huumoripläjäyksiä

Runokirja ja asian vierestä

Tartun jostain syystä tosi harvoin pienten kustantamojen julkaisemiin teoksiin. Ja tarkoitan siis pienellä vielä pienempää kuin Minerva, Teos ja muut vastaavan kokoiset. Mä en tiedä, että mikä mulla siinä tökkii. Välillä mä taidan alitajuisesti ajatella, että ne olis laadullisesti jotenkin huonompia, vaikka ei mulla ole silti yhtään käytännön esimerkkejä pienkustantamojen huonoista kirjoista. Yleensä ne isompien kustantamoiden kirjat saa enempi näkyvyyttä eri medioissa, niin ehkä en vaan osaa aina löytää itselleni sopivia kirjoja muilta julkaisijoilta.

Esikoisteoksia taas välttelen usein niin kauan, kunnes sama kirjailija on julkaissut enemmän kuin yhden kirjan. Mulla oli olevinaan tähän joku fiksu teoria liittyen niiden kirjojen laatuun, että useamman kirjan julkaisseet osaisivat kirjoittaa paremmin tai jotain. Vaikka ei se ekan kirjan laatu siitä miksikään muutu myöhemminkään.... Ne kirjailijat, jotka jää yhden kirjan ihmeeksi, skippautuvat yleensä automaattisesti mun lukulistalta. Teen silloin siis oletuksen, että kirjailija on niin huono, ettei teoksia ole haluttu julkaista enempää. Näistä ajattelumalleista olen yrittänyt päästä eroon. Osittain taas syynä on se, että jos innostun kirjasta, niin haluan että samalta tekijältä on saatavissa enempi luettavaa.

Periaatteessa esikoisteoksien ja pienien kustantamojen esiinnostaminen blogeissakin on kuitenkin mielestäni tärkeää, kun niitä ehkä näkee vähemmän muualla. Siksi vinkkaan tässä samalla yhden kirjastosta sattumalta löytämäni runokirjan, joka sopii molempiin kategorioihin (ja joka oli olevinaan se postauksen alkuperäinen tarkoitus).

Tuomas Kesäläinen: Kivissä on kartta. Mäntykustannus 2010.

Kirjassa on runoja ja kuvituksena luontokuvia Lapista. Takakannen mukaan kirjan runot ovat saaneet innoitusta shamaaneista ja henkisistä voimista, mutta myös Lapin luonnosta. Joissakin runoissa nämä yhteydet huomaa tosi selvästi. Paikoitellen puuttui vain se noitarummun ääni.... Kirjan parasta antia itselleni olivat ne valokuvat, jotka olivat tosi laadukkaita. Eivät ne runotkaan huonoja olleet. Voisin lukea näitä mielelläni lisää jatkossakin eli toivottavasti jatkoa on tulossa. Vastaavat kuvitetut runokirjat ovat aika helmiä, itselläni hyvä kuvitus lisää aina lukuhalua.

Elokuva: Häpy endkö? eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin rikkaan ja kauniin vaimon

Häpy endkö? eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin rikkaan ja kauniin vaimon
Valmistumisvuosi: 1977
Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Tapio Hämäläinen, Ritva Valkama
Ohjaus: Ere Kokkonen
Käsikirjoitus: Spede Pasanen
Tyylilaji: Komedia

Mulla on jäänyt jostain syystä osa Uuno Turhapuro -elokuvista katsomatta ja tämä oli yksi niistä. Kyseessä taitaa olla sarjan neljäs osa. Se kertoo siitä, kun Uuno muuttaa Helsinkiin ja tapaa tulevan vaimonsa Elisabetin. Ennen häitä mahtuu matkalle monta mutkaa.

Tämä pääsee siihen Uunojen parhaaseen kärkeen toimivan tarinan ja hauskuutensa takia. Spede on vaan nero, ei sille voi mitään. Ei ne myöhemmät Ere Kokkosen käsikirjoittamat Uunot ole yhtä hyviä. Tasapuolisuuden vuoksi täytyy tosin myöntää, ettei ne kaikki Spedenkään tekemät ihan tasalaatuisia ole.

Mä nauroin katsoessani vaihteeksi tosi paljon, kun jotkut toiset komediat eivät ikinä onnistu naurattamaan. Tähän oli kasaantunut useampi hauska juttu. Mersuun jääneet jalokivennäiset jaksavat naurattaa joka kerta (tästä on toisessa leffassa nähty hivenen eri versio).

Miinusta täytyy antaa väärästä anopista. Vaikka ei se Ritva Valkaman suoritus silti huono ollut, on niitä huonompiakin nähty.

D niin kuin Diggi-loo diggi-ley

Kun en nyt parempaakaan tälle kirjaimelle keksinyt, niin tämän kulttuuriaakkonen on Diggi-loo Diggi-ley, joka on Herreysin esittämä Euroviisujen voittajakappale vuodelta 1984. Tämä on näistä "uudemmista" euroviisuhiteistä parhaasta päästä.

Kirja-arvio: Uusi maa ikkunani takana

Theodor Kallifatides: Uusi maa ikkunani takana. Like 2005.

Tämä kirja kuuluu niihin löytöihin, jotka olen tehnyt sattumalta kirjastossa silloin, kun en ole hyllyjen välissä ollut ihan varma, että mitä oikein etsin sieltä.

Theodor Kallifatides on alkuperältään kreikkalainen kirjailija, joka on asunut Ruotsissa suuren osan elämästään. Kirjassa hän miettii kreikkalaisuutta, ruotsalaisuutta ja muukalaisuutta. Hän ei tunne itseään enää kunnolla kreikkalaiseksi, kun on ollut niin pitkään poissa sieltä, muttei kuitenkaan käy kunnon ruotsalaisestakaan. Kirjassa hän pohtii jonkin verran myös maiden kulttuureja ja niiden eroja.

Kirja oli tosi kiinnostava. Erilaiset kulttuurit on aina mielenkiintoisia ja varsinkin silloin, jos niissä on tälläinen vähän poikkeava näkökulma, joka on samaan aikaan sekä ulkopuolisen että sisäpiiriläisen näkemys. Kallifatides on muuten kirjoittanut myös useampia romaaneja, mutta tämä lukemani teos oli siis asiaproosaa.

Mä olin ihan varma, et mulla olis hyllyssä yks niistä romaaneista, mutta en vaan löydä. Huomaa taas sen, että liiallinen kirjojen omistaminen ei tee hyvää, jos haluaa löytää jonkun tietyn sieltä seasta. Täytyy siis käydä uudestaan kirjastossa, kun olis ollut inspiraatio lukea lisää samalta tekijältä nyt heti.

Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi

2x Bo Carpelan

Bo Carpelanin runoteoksia en ollut koskaan aikaisemmin lukenut, vaikka olin jo sitä jonkun aikaa suunnitellut. Underbara finlandssvenskor vid papper -haasteen takia päätin sitten viimeinkin testata hänen kirjojaan.

Bo Carpelan: Diktamina. Schildts 2003.
Myös suomennoksella on sama nimi, Diktamina. Tämä kirja sisältää "tavallisia" runoja. Osa kertoo jonkin tarinan, osa muistuttaa enemmän tuokiokuvia. Tällä perusteella Carpelan ei tuntunut mitenkään erityiseltä kirjailijalta, jonka teksteihin olisin tykästynyt välittömästi. Mietin lukiessa sitä samaa, mitä olen miettinyt monta kertaa aikaisemminkin: saisinko näistä ruotsinkielisistä runoista enemmän irti, jos lukisin niitä suomeksi ja kuinka paljon käännöksissä häviää siitä alkuperäistekstistä (runojen kääntäminen on vaikeampaa). Luin siis viime kesänä Claes Anderssonin runoja just på svenska ja samat pyöri mielessä. Vaikka toisaalta enhän mä kaikkia suomenkielisiäkään runoja ymmärrä, että ei se periaatteessa siitä kielestäkään taida olla kiinni.



Bo Carpelan: Namnet på tavlan Klee målade. Schildts 1999.
Kirjan suomennettu nimellä Kleen taulun nimi. Tuon toisen kirjan luettuani pidin pientä taukoa ennen kuin tartuin tähän toiseen Carpelanin kirjaan. Tämä kokoelma sisälsi pelkästään proosarunoja. Lyhyitä kappaleita, joissa oli runollinen tunnelma - eivät näytä eivätkä oikein tunnukaan runoilta. Näitä on paljon helpompi lukea kuin tavallisia runoja ja helppous on tällä hetkellä itselleni tärkeä kriteeri runojen valinnassa. Toisaalta nämä tarjoaa kevyemmän vaihtoehdon myös novelleille. Nyt alkaa tuntua entistä enemmän siltä, että jatkossa valitsen ensisijaisesti juuri proosarunoja luettavakseni. Niiden perimmäinen idea on tosin vielä saavuttamatta, mutta kai se siitä sitten valkenee.... Lukupinossa on onneksi muutama kirja valmiina odottamassa.

Kirja-arvio: Häiriötekijä

Scifi-haaste (5/12): Aikuisten science fictionJ. K. Miettinen: Häiriötekijä. Turbator 2010.

Aikaisempien kokemusteni mukaan parasta scifiä ovat kotimaiset scifinovellit: aiheet ovat vaihtelevia ja jaksan jostain syystä lukea niitä paremmin kuin kokonaisia romaaneja. Ulkomaisia en ole lukenut yhtään, niin en niiden hyvyydestä tiedä (pitäis varmaan kokeilla joskus).

Tähän kirjaan on koottu 15 novellia, joista monet on julkaistu aikaisemmin joissain lehdissä. Tämä oli tähän mennessä huonoin lukemani kotimainen scifinovellikokoelma. Osittain tässä taisi tökkiä se, että melkein jokaiseen tekstiin oli sotkettu mukaan seksuaalisuus jossain muodossa (toisiin enempi ja toisiin vähempi) ja se alkoi käydä tylsäksi jo alkuvaiheessa. Osa novelleista ei myöskään tuntunut kunnolliselta scifiltä, mutta toisaalta mä en ole paras ihminen arvioimaan mikä on kunnollista ja mikä ei. Se on joka tapauksessa laskettava kirjalle plussaksi, ettei tämä ollut sitä perinteistä avaruus- tai robotti-scifiä, joitten iso fani en itse ole.

Suosittelen pitämään silmät auki scifikirjoja etsiessä, monet muut novellit on ihan oikeasti olleet testaamisen arvoisia.

Kiinnostuneet voivat tsekata myös Turun Sanomien ja Pohjolan Sanomien arvostelut.

C niin kuin Carcassonne

Tämänkertainen kulttuuriaakkoset-teksti tulee vähän poikkeuksellisemmasta aiheesta....

Innostuin joku aika sitten uudestaan lautapeleistä, vaikka peliseuraa ei olekaan riittävästi. Ostin omakseni Carcassonne-nimisen pelin, joka on eräänlainen taktiikkapeli ja yksi tämän hetken suosituimmista lautapeleistä aikuisten keskuudessa. Siinä rakennetaan laattojen avulla keskiaikaisia kaupunkeja ympäristöineen ja niistä saa eri tavoin pisteitä. Peli on sellainen, ettei siihen pääse kyllästymään ihan heti. On kuitenkin olemassa myös lisäosia, joilla peliin saa muutoksia ja vaihtelua. Olen tietokoneellakin tykännyt pelata erilaisia äly- ja taktiikkapelejä, niin tästä tuli heti uusi suosikkipelini.

Lautapelioppaasta voi lukea pelin tarkemman arvioinnin tästä. Muutenkin toi lautapeliopas on tosi suositeltava sivusto, jos erilaiset pelit kiinnostaa. Siellä on arviointien lisäksi myös artikkeleita ja videoita erilaisista peliaiheista.

Kirja-arvio: Suuri Panamakirja

Janosch: Suuri Panamakirja. WSOY 2004.

Suureen Panamakirjaan on koottu yhteen kuusi Janoschin kuvakirjaa, jotka kertovat pikku karhusta ja tiikeristä sekä heidän ystävistään. Tarinoiden yhtenä tärkeänä teemana onkin juuri ystävyys ja sen eri muodot. Mä en muista, että luettiinko mulle näitä jo ihan pienenä (tai luinko itse), mutta myöhemmin Janosch on noussut yhdeksi lastenkirjailija-suosikeistani. Tarinat on mukavia ja kuvitus kivan tyylistä. Ihan kaikissa kirjoissa ei tavata karhua ja tiikeriä ollenkaan, mutta on ne muutkin kirjat pääosin olleet hyviä. Tässä Panamakirjassa on kuitenkin ne parhaat jutut, erityisesti tarina "Oi ihana Panama" on mun suosikki.

Ikkunat auki Eurooppaan: Saksa
Lasten linnoitus: Eläimellisiä elämyksiä

Kirja-arvio: Pankkiryöstö

Anna Jansson: Pankkiryöstö. Gummerus 2012.

Ruotsalainen Anna Jansson kirjoittanut aikuisille Maria Wern -dekkareita, mutta lapsille sitten taas tämän pojasta kertovaa Emil Wern tutkii -sarjaa. Nää on sellasia lasten dekkareita. Mun mielestä on kiva, että lapsillekin on jotain oikeitten dekkarien tyylisiä eikä vaan jotain ihme seikkailuja (vaikka on niistäkin kyllä monet hyviä).

Kirjassa pankista on kadonnut rahaa ja Emil saa sattumalta selvitettäväkseen asian. Yksi häiritsevä juttu on se, että Emilin pikkusisko on tosi ärsyttävä. :D Näiden kirjojen tapahtumapaikka on muuten Visbyn kaupunki Gotlannissa. Kaupunki on aivan ihana paikka (olen käynyt siellä vuosia sitten) ja siinä on mulle yksi tärkeä syy lukea näitä kirjoja.

Näitä kirjoja on ilmestynyt nyt suomeksi neljä osaa. Toinen tämän kevään uutuuksista on vielä odottamassa lukupinossa.

Lastenkirjoja on muutenkin useampi odottamassa lukemista. Näillä näkymin luulen, että postaan niistä erikseen kaikista enkä tee mitään kokoelmapostauksia (kuvakirjoja lukuunottamatta). Jos joku ei niistä välitä, niin saatte nyt kärsiä nahoissanne seuraavat 3,5 kuukautta Lasten linnoitus -lukuhaasteen takia, sitten ne arviot varmaan taas vähenee.

Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi
Lasten linnoitus: Salaseura X

Kirja-arvio: I det stora hela

Gösta Ågren: I det stora hela. Söderströms 2011.

Tämä on ensimmäinen kirjani Underbara finlandssvenskor vid papper -haastetta varten. Seurailen näitä haasteita tuolla yläpalkista löytyvällä omalla sivullaan ja ainakin tästä on tulossa oma koosteensa sitten vuoden lopussa.

Tutkailin kirjastossa ruotsinkielistä runohyllyä ja sattumanvaraisesti nappasin tämän sieltä mukaani. Gösta Ågren on suomenruotsalainen, on kirjoittanut erilaisia teoksia ja saanut Finlandia-palkinnon vuonna 1989. En ollut kuullut kirjailijasta aikaisemmin, mutta se ei olekaan mikään ihme, kun en ole yhtään kärryillä vanhemmista Finlandia-voittajista. Niin ja ainakaan tätä kyseistä kirjaa ei löydy suomeksi ollenkaan.

Hmm, tämä ei nyt ollut mitenkään erityinen runokirja, mutta tulipahan luettua. Yritin lukiessa tutkailla runojen rakennetta ja rytmityksiä, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Eniten tökkäsi silmään kirjailijan tapa jakaa lausteita säkeiksi ja säkeistöiksi ihan miten sattuu: säkeistö saattoi vaihtua kesken lauseen ja uusi lause alkaa kesken säkeen. Ågren taitaa kuitenkin olla sellainen runoilija, että voisin kokeilla hänen tekstejään myös suomeksi. Vaikka haluaisin kyllä periaatteessa lukea näitä haastekirjoja enempi alkukielellä ruotsiksi....

Mulla ei ole vieläkään tullut mitään kunnollista ahaa-elämystä runoja lukiessa, että tuntisin ymmärtäväni niitä. Kunnollista äidinkielen opettajan oppien mukaista tulkintaa en ole vielä siis edes yrittänyt enkä varmaan ihan heti edes pääse siihen vaiheeseen. Mitään erityistä suosikkirunoilijaakaan ei ole lukemieni joukosta noussut (ehkä pari on ollut keskivertoa parempi), niin etsintä jatkuu siis yhä.

Kirjajuttuja on muuten tulossa nyt tänne blogiin enempi, jos saan purettua lukupinoani suunnitellussa tahdissa!

Elokuva: Kung Fu Panda

Kung Fu Panda
Valmistumisvuosi: 2008
Tyylilaji: Animaatio

Kungu Fu Panda on animaatioelokuva, joka oli jäänyt multa jostain syystä aikaisemmin katsomatta. Se kertoo pandasta, joka ei halua ravintoloitsijaksi, vaan kung fu -taistelijaksi. Hänet valitaan lohikäärmesoturiksi kokeneempien taistelijoiden sijasta. Kung fu -ura ei meinaa sujua ollenkaan ja hän joutuu siitä huolimatta taistelemaan yksinään kaikkien aikojen pahista vastaan.

Täytyy sanoa, että tämä oli aikamoinen pettymys, ainakin verrattuna muihin Dream Worksin animaatioihin. Elokuva ei vedä kung fun osalta ollenkaan vertoja kunnollisille kiinalaisille wuxia-elokuville (esim. Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme). Tarina perustui tosi pitkälti pandan tunaroinnille eikä se riittänyt kantamaan riittävästi. Välillä taas tarina tuntui turhan opettavaiselta. Myöskään hahmot eivät olleet kovinkaan onnistuneita. Monet jäivät etäisiksi tai tuntui, ettei niitä oltu kehitelty kunnolla loppuun asti.

Kirja-arvio: Den stora gåtan

Tomas Tranströmer: Den stora gåtan. Bonnier 2004.

Lukupinon pienentämiseksi tartuin ensiksi tähän lyhyeen runokirjaan. Sen kirjoittaja, ruotsalainen Tomas Tranströmer on Nobel-voittaja vuodelta 2011. Hän on vuosien varrella saanut myös monia muita palkintoja. Joitakin Tranströmerin runokirjoja löytyy siis myös suomen kielellä. Tätä lukemaani kirjaa ei kuitenkaan ole suomennettu.

Kirja sisältää lähinnä lyhyitä haiku-runoja. En olekaan sellaisia pahemmin lukenut, ainakaan viime aikoina, niin kirja oli hyvää vaihtelua. Tranströmer on kuitenkin kirjoittanut myös muunlaisia runoja ja tällä perusteella voisin lukea niitäkin.

Tämä on ensimmäinen pohjoismainen kirjani Eurooppa-haastetta varten. Näihin pohjoismaisiin olisi tarkoitus tutustua tässä vuoden aikana enemmänkin, mahdollisuuksien mukaan alkukielellä. Jos vaikka saisi samalla vaivalla luettua enemmänkin näitä nobelisteja....

Elokuva: Pekka ja Pätkä Lumimiehen jäljillä

Saatte nyt poikkeuksellisesti luettavaksi kaksi postausta saman päivänä, kun Globalia-kirjoituksen lisäksi halusin julkaista jonkun "oikean" postauksen. Niin ja tämän vuoden eka teatterilippu on varattu! Suunnistan parin viikon päästä Espooseen katsomaan Sarasvatin hiekkaa. :)

Pekka ja Pätkä Lumimiehen jäljillä
Ohjaus: Armand Lohikoski
Pääosissa: Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski
Valmistumisvuosi: 1954
Tyylilaji: komedia

Kun törmäsin kirjastossa kahteen Pekka ja Pätkä -elokuvaan, päätin ottaa ne mukaan ja korjata taas yhden aukon sivistyksessä. Tämä oli siis eka sarjaan kuuluva filmi, jonka katsoin. Siinä Pekka ja Pätkä lukevat aprillipäivänä lehdestä, että Lapissa on havaittu lumimies. Palkkion toivossa he sitten lähtevät metsästämään sitä.

Lumimies-idea on ehkä vähän vanha juttu jo, mutta silti yhtä kiinnostava vieläkin. Elokuva oli ihan okei, muttei mitenkään erityisen mieleenpainuva. Tässä parasta olivat Lapin maisemat. Olen nähnyt sekä parempia komedioita että parempia vanhoja kotimaisia. Varmaan katson vielä sen toisen leffan, minkä lainasin samalla kertaa, mutta luultavasti nämä jää mun osalta siihen.

Toisaalta se ei ole mikään ihme, ettei tästä tullut uusi suosikkini. Olen lukenut joskus niitä Pekka Puupää -sarjakuvia enkä tykännyt niistä mitenkään erityisesti. Tässä tapauksessa elokuvan laatu ei siis ollut paljoa korkeammalla.

PS. Tämä teksti ilmestyy reilun viikon katsomisen jälkeen. Tässä välissä olen ehtinyt katsoa sen toisen, Pekka ja Pätkä miljonääreinä. Se oli paljon parempi kuin tämä.

Blogistanin Globalia

Joku aika sitten äänestettiin kirjablogien omaa Finlandia-palkintoa. Itse en saanut aikaiseksi omaa listaani. Nyt oli mahdollisuus äänestää Globaliaa, ulkomaista käännöskirjaa viime vuodelta. Kirjavassa kammarissa on tarkemmat tiedot ja sitä kautta pääsee näkemään muiden listat.

Omat suosikkini tulee siis tässä:
* Alexander McCall Smith: Teetä ja sympatiaa (arviointini kirjavinkit.fi:ssä)
* Sophie Kinsella: Minishoppaaja

En pahemmin lukenut vuoden aikana uutta käännettyä kaunoa. Lasten- ja nuortenkirjoja tähän olisi löytynyt, mutta ne ei tällä kertaa käyneet.