Josh Malerman: Punainen piano

Pianisti Philip Tonka herää koomasta lähes kaikki luut murskana. Puoli vuotta aiemmin hän ja hänen bänsinsä, toisen maailmansodan kolmekymppisistä veteraaneista lppstuva The Danes, sai Yhdysvaltain armeijalta rahakkaan tehtävän: Namibin aavikolla on kuultu ääni, joka on saattanut ydinpomminkin toimintakelvottomaksi. Onko kyseessä uusi kylmän sodan voimasuhteet mullistava ase? Mitä bändi oikein löysi aavikolta? Tai.. mikä löysi heidät?

"Philip, en kuvittelekaan että sattuisit tietämään ihmiskehon kaikkien luiden nimet, mutta minä yritän tässä kertoa, että sinulta ei ole murtunut ainoastaan ranteet ja kyynärpäät. Sinulta on murtunut melkein kaikki."

Kirjan juoni on todella mielenkiintoinen. Olin ihan myyty jo heti ensimmäisistä sivuista lähtien. Malerman osaa todellakin pitää lukijan otteessaan ja tietää tarkalleen miten se tapahtuu. Kirjassa ei ole lainkaan pitkästyttäviä kohtia, vaan se on kannesta kanteen täynnä mielenkiintoisia tapahtumia.

Henkilöhahmot ovat myös mieleeni. Philip on hurmaava naistenmies, joka saa pelkällä hymyllään naisten jalat veteliksi, mutta joka ei ole tehtävän jälkeen enää omaitsensä, ei sisäisesti eikä varsinkaan ulkoisesti. Ellen on empaattinen ja sydämellinen hoitaja, joka tuntee vetoa koomasta heränneeseen Philipiin.

"Kun Philip pääsee pimeydestä, Ross on poissa. Ja vain sorkanjäljet, matkalla aavikolle, ovat jäljellä."

Olen vähän hämilläni kirjan "pahiksen" osalta. En lopussa tuntunut ymmärtävän enää ollenkaan mitä oikein tapahtui ja kuka oli kaiken takana. Mikä oli todellisuudessa tuon äänen lähde tai miten koko homma oikein toimii. Ilmeisesti kaikki on vain katsojan silmässä.

Alkuteos: Black mad wheel, 2017
Sivumäärä: 326
Karisto, 2020
Arvosana: 4,5

Mats Strandberg: Risteily

Hilpeät risteilymatkustajat nousevat Tukholmassa aivaan suurin odotuksin. Kummallinen nainen ja hänen poikansa herättävät kuitenkin levottomuutta, sillä parivaljakossa on jotain outoa, jotain uhkaavaa. Kun äidin silmät välttää, poika käynnistää karmivan tapahtumaketjun, ja risteily muuttuu verilöylyksi veden päällä. Laiva lipuu vääjäämättä kohti Suomea ja aamua, joka voi muuttaa ihmiskunnan historian lopullisesti. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan.

Risteilyssä on todella monta eri kertojaa ja välillä tapahtumat vaikuttivat hieman sekavilta sen vuoksi kun aluksi alkoi miettiä että kukas tämä tyyppi nyt oikein olikaan. Aluksi kirjasta tuntui kokonaan puuttuvan se jokin, joka olisi saanut minut jatkamaan lukemista luvun toisensa jälkeen, mutta kun tapahtumat laivalla alkoivat toden teolla alkoi minunkin kiinnostus heräilemään.

"Hän ei voi liikkia eikä huutaa. Hänen elimistönsä on lakannut toimimasta. Jäljellä on enää sydän joka lyö lujaa kovaa penkkiä vasten, ja päässä kuuluva ritinä."

Kirja oli paikka paikoin melko raaka, joten en todellakaan voi suositella tätä kirjaa herkimmille lukijoille. Olin siinä uskossa että laivaa alkaa piinata joku räyhähenki, mutta tulikin yllätyksenä että pääosassa ovat vampyyrit. Ehkä olisin toivonut piinauksen johtuvan jostain muusta kuin vampyyreistä, että olisi ollut vaihteeksi muunlaistakin luettavaa.

"Ylemmällä kannella, heidän päänsä päällä, joku huutaa kovaan ääneen. Calle näkee kuinka jotain lepattaa ohi reelingin toisella puolen, ja tajuaa että ilmeisesti joku on hypännyt. Heidän takaansa kuuluu lisää huutoja."

Tapahtumapaikka oli loistava, paikka josta et pääse pakoon vaikka haluaisit. Risteily tarjoaa toiminnallista kauhua sitä janoaville, eikä tapahtumien puutteesta voi kirjaa sakottaa, niitä nimittäin on enemmän kuin tarpeeksi.

Taitaa omat risteilyt jäädä hetkeksi tekemättä.


Alkuperäinen nimi: Färjan, 2015

Arvosana: 4
Sivut: 517
Like, 2016

Marko Hautala: Unikoira

Raastava ero on ajanut Joonaksen epätoivoon. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: löytää elämälle merkitys tai tappaa itsensä. Edes hypnoosi ei tunnu missään, hän ei löydä sisimmästään paljon puhuttuja tervehdyttäviä voimia. Viimein alkaa tapahtua, muttei sitä, mitä Joonas odotti.
Eidolon-terapian vetäjä Aliisa kiinnostuu Joonaksesta ja rakkaussuhde alkaa orastaa. Joonaksen työpaikalla puolestaan alkaa tapahtua outoa ilkivaltaa, ja nuoruudenystävä Jyri ilmestyy takaisin kuvioihin.
Yllättäen terapia alkaa kantaa hedelmää. Tähän asti Joonas on nähnyt hypnoositilassa pelkkiä yliopiston käytäviä, mutta nyt ilmestyy elävä olento. Omituinen koira, joka haluaa johdattaa hänet jonnekin. Onko unikoira pelkkää mielikuvitusta vai jotain muuta, vierasta ja vaarallista?

Marko Hautala kuuluu yksiin lempikirjailijoistani, olen pitänyt hänen teoksistaan, ne osaavat sekoittaa lukijan päätä. Myös Unikoira kuuluu näihin kyseisiin teoksiin, kirjan loppu yllätti todella paljon, eikä ollut ainakaan omassa päässäni ennustettavissa, mutta kirjan loppuun päästyäni jäi mieleen monia kysymyksiä ja jäin miettimään tajusinko loppujen lopuksi yhtään mitään mitä kirjassa tapahtui.

Tästä huolimatta pidin kirjasta ja sen ideasta, vaikkei kaikki ihan täysillä mulle auennutkaan. Hautala osaa kirjoittaa koukuttavasti ja sekoittamaan päähenkilön pääkopan niin totaalisesti, että se sekoittuu myös lukijalla.

Arvosana: 3½
Sivut: 266
Tammi, 2012

 

Robert Bloch: Psyko

Mary Crane ei aavista mitään kaartaessaan syrjäisen motellin pihaan rankkasateen piiskatessa tuulilasia. Motellin pitäjä Norman Bates osoittautuu mukavaksi mieheksi - ehkä hieman omalaatuiseksi tosin, mutta ystävälliseksi. Mary päättää yöpyä ja jatkaa matkaa huomenna. Herra Batesin tarjoaman leppoisan ilta-aterian ja hyvin nukutun yön jälkeen asiat alkavat varmasti näyttää valoisemmilta...

Päätin vihdoin ja viimein tarttua tähän suuren suosion saavuttaneeseen teokseen, niin elokuva- kuin kirjamaailmassakin. Täytyy myöntää, etten ole koskaan katsonut itse elokuvaa alusta loppuun, tiedän kyllä pääpiirteittäin mitä siinä tapahtuu, joten sinänsä tämä oli ensikosketukseni Psykon maailmaan.

Tapahtuman menivät nopsasti eteenpäin, mutta pysyin silti kiitettävästi mukana. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia, varsinkin itse Norman Bates, kun alkoi enemmän oppia hänestä.

Kirjaa on kuvailtu todella pelottavaksi ja yhdeksi kauhukirjallisuuden kuninkaaksi, itse olen aivan toista mieltä. Tämä kirja ei itseäni juurikaan pelottavuudellaan säväyttänyt, se oli kuitenkin siitä huolimatta viihdyttävää luettavaa, vaikka en siitä itselleni mieluista kauhua saanutkaan irti. En tiedä millainen kirjan pitäisi oikein olla, että se saisi ihokarvani nousemaan pystyyn pelosta, ehkä olen itsekin vähän psyko.

Alkuperäinen nimi: Psycho, 1959

Arvosana: 3½

Sivut: 228
Gummerus, 1960

Päivi Alasalmi: Riivatut

Kun kaksi outoa kulkijaa ilmestyy Sunilan kylänraitille marraskuussa 1891, kylän rauha järkkyy. Kohta räyhähenki riivaa torppari Manu Lauhaa, hänen vaimoaan Lahjaa sekä heidän keuhkotautista piikaansa Herttaa. Koko kylä todistaa henkensä uhalla Lauhan tuvassa, kuinka kirveet ja huonekalut lentävät ilmassa. Onko kyseessä kostonhimoinen piru vai vaarallinen joukkoharha?
Sanomalehtimies Hugo Untamo lähetetään paikalle selvittämään, onko Tampereelle asti kantautuneilla huhuilla todenperää. Naisten kertomukset kylän salatusta elämästä ja maalaisidyllin pimeästä puolesta kietovat lehtimiehen pelon ja intohimon tahmeaan verkkoon. Kunnianhimon riivaaman lehtimiehen on löydettävä juorujen keskeltä totuus, ja kun hän löytää sen, hänen henkensä on vaarassa.

Riivatut on hyvin kuvailtu teos, jossa tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1891. Kirjassa pääsee hyvin käsiksi myös siihen, millaista Suomessa on ollut tuona aikakautena. Tykästyin paljon kirjan hahmoihin, kaikilla tuntui olevan omanlaisensa persoona ja ne sopivatkin hyvin tuohon aikakauteen. Erityisesti pidin toisesta kertojasta, lehtimies Hugosta, joka oli kunnianhimoinen ja hyväsydäminen. Myös toisena kertojana toiminut Hertta sai aluksi kaikki sympatiani puolelleen, kunnes ne pikku hiljaa alkoivat juonen edetessä rapistua, kun Hertan todellinen luonto alkoi paljastua.

Odotin ehkä vähän enemmän karvoja nostattavaa jännitystä, nyt tapahtumat jäivät pitkälti pienen pelottelun tasolle. Iitan kuoleman jälkeen aavistin jo miten kirja suurinpiirtein tulee lopumaan ja olin siinä aivan oikeassa.

Kaiken kaikkiaan kerronta on sujuvaa ja kirja oli kokonaisuudessaan viihdyttävää luettavaa, huolimatta siitä että odotin että olisin saanut vilkuilla olkani taakse kirjaa lukiessani.

Arvosana: 4

Sivut: 267
Gummerus, 2018

Marko Hautala: Leväluhta

Meeri palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen. Keskellä puimattomia peltoja seisova talo on pysynyt entisellään, mutta kaikki sen sisällä on muuttunut: isä on kuollut hämärissä olosuhteissa, äidistä on tullut puhumaton hauras vanhus ja veli on suljettu psykiatriseen hoitolaitokseen.
Lisäksi on jotain muutakin: talon uumenista löytyvä outo esine, joka ei jätä Meeriä rauhaan - sekä Leväluhta, pellon toisella puolella siintävä soinen lähde, johon on aikoinaan upetettu kymmeniä ruumiita ja joka yhä vetää ihmisiä oudolla tavalla puoleensa.

Olen aiemmin lukenut Hautalalta kaksi kirjaa ja kun huomasin Leväluhdan olevan tulossa, oli se pakko laittaa varaukseen. Kirjan lukemisessa ei kauaa mennyt, oli se sen verran koukuttavaa luettavaa. Jotkin kohtauksista olivat todella hämmentäviä ja tipuin välillä kyydistä, mutta kirjasta sai pian uudelleen otteen. Kerronta on uskottavaa ja vei hetkessä mukanaan. Kirjan loputtua oli "Mitä mä just luin" -fiilis kun en enää tiennyt mikä oli totta ja mikä ei, mihin tapahtumiin uskoa ja mihin ei. Loppupeleissä kaikki on lukijan pääteltävissä. Taidan välttää hetken epämääräisiä lätäköitä.

Täytyy myöntää etten ole ikinä kuullutkaan Orismalan Leväluhdasta, mutta totta se on, kyseinen paikka on oikeasti olemassa ja sieltä on tosiaan löytynyt kymmeniä kiloja luita. Aina oppii jotain uutta.

Arvosana: 4
Sivut: 320
Tammi, 2018

Andrew Michael Hurley - Paholaisen päivä

Joka vuosi John Pentecost palaa juurilleen syrjäiseen kylään Luoteis-Englannin nummille. Laaksossa asiat pysyvät muuttumattomina vuodesta toiseen, mutta tänä vuonna on toisin. Johnin isoisä - kyläläisille Ukko - on kuollut ja John tuo hautajaisiin myös tuoreen vaimonsa, Katin. Onko laakson lumo niin vahva, että jonakin päivänä he tulevat jäädäkseen?
Kauan sitten sakea lumipyry eristi koko laakson viikoiksi ja paholainen livahti lammasten vaatteissa kylään. Tuho oli valtava. Nyt kylässä vietetään Paholaisen päivää joka syksy, ulkopuolisten mielestä perin kummallista juhlaa.
Mutta kyläläiset tietävät, että perinteitä pitää kunnioittaa ja vanhat rituaalit varmistavat, että kaikki ovat turvassa paholaiselta tänäkin vuonna. Vaan kuinka käy?

Varasin tämän kirjastosta aikaa sitten kun luin että kyseinen kirja on tulossa, takakannen mukaan luvassa olisi jännittävää ja samalla kauhistuttavaa luettavaa, vaan toisin kävi. Kirjassa ei juurikaan tapahtunut mitään, vasta aivan viimeisillä sivuilla ja nekin tapahtumat sivuutettiin tuosta vain. Kertoja palasi tuon tuostakin vanhoihin, aikaa sitten tapahtuneisiin asioihin, joissa ei juurikaan ollut mitään sen kiinnostavampaa kuin naapureiden asioiden muistelua. Itse en saanut tästä teoksesta oikein mitään irti, enkä todellakaan saanut kauhunnälkääni tyydytettyä, edes alkupalan vertaa. Kirjan loppu oli myös jotenkin töksähtävä, juuri kun kirjassa alkoi enemmän tapahtua, hypättiin 11 vuotta eteenpäin, eikä tapahtumiin palattu enää kuin pikaisesti.

Kirjan idea itsessään oli todella hyvä ja siinä olisi ollut valmiudet oikeasti hyvään kauhuun, mutta kirjoittaja ei ole osannut ottanut härkää sarvista tämän teoksen kohdalla. Kirja olisi muuten ollut ihan kohtalainen, mutta kun teos luetaan kauhukirjallisuudeksi niin odotan myös saavani sitä.


Alkuperäinen nimi: Devil's day, 2017

Arvosana: 1,5
Sivut: 379
WSOY, 2018

Erin Hunter - Karkotus

Myrskyklaanin parantajaoppilas Närhitassu on saanut tietää ennustuksesta, joka lupaa hänelle ja hänen sisaruksilleen pahaenteisen suurta mahtia. Hän uskoo, että mahti saattaa olla peräisin muinaisilta kissoilta, jotka ilmestyvät hänelle unissa. Yllättävän tilaisuuden tullen hän lähtee klaanitoveriensa kanssa vuoristoon, Kuohuvan Veden Heimon kotiseudulle, ja toivoo ennustuksen salaisuuden selviävän siellä. Vuoret kätkevät kuitenkin paitsi vastauksia myös uusia salaisuuksia, ja nuoret kissat joutuvat elämänsä seikkailuun.

Taas on ollut aika matkata eläinfantasian pariin kun Karkotus jatkaa Soturikissojen kolmikon mahdin kolmantena osana. Pieni joukko kissoja lähtee auttamaan pulaan joutunutta Kuohuvan Veden Heimoa vuorille, mukaan pääsevät myös Myrskyklaanin kolme nuorta oppilasta Paatsamatassu, Leijonatassu ja Närhitassu, joilla jokaisella on omat syynsä haluta mukaan matkalle. Perillä heitä on vastassa joukko vihaisia kulkukissoja, eikä heimokaan ota heitä lämmöllä vastaan.

Kirja tuntui aluksi olevan aika paljon saman toistamista, mitä aikaisemmissa kirjoissa on jo käyty läpi. Kaikki kuitenkin muuttui kun kaksi heimokissaa tulee pyytämään Myrskyklaanista apua ja joukko lähtee yhdessä auttamaan heimoa. Vaellus ei ole helppo ja oppilaat onnistuvat tietenkin ajamaan itsensä vaaraan. Oli mukavaa päästä taas pitkästä aikaa heimokissojen mukaan ja vaihtaa välillä maisemaa. Kirjaan onnistuttiin taas lisäämään vähän jännitystä tulevasta, vaikkei ennustuksesta vielä päässytkään jyvälle. Ehkä seuraava osa avaa tätä jo vähän enemmän?

Alkuperäinen nimi: Outcast, 2008

Arvosana: 4
Sivut: 311
Art house, 2015

Glen Duncan - Viimeinen ihmissusi

Jake Marlowe elää hedonistista mutta tyhjää elämää Lontoossa, jonka varjoihin on helppo kadota, vaikka olisi ihmissusi. Kun lajin toiseksi viimeinen edustaja surmataan, Jake jää yksin ihmissudenmetsästäjien tähtäimeen. Jake lähtee pakomatkalle, mutta ei voi mitään luonnolleen. Vainoojat seuraavat hänen jälkeensä jättämää ruumisvanaa, ja silmukka viimeisen ihmissuden ympärillä kiristyy kiristymistään.

Viimeinen ihmissusi aloittaa vauhdikkaan ihmissusi trilogian, jonka pääosassa on elämästään kamppaileva viimeinen ihmissusi Jake Marlowe. Pidin kirjan juonesta ja koko ideasta todella paljon, mutta se ei iskenyt minuun niin kovasti dekkarimaisen kerrontansa takia. Odotin myös paljon kauhistuttavia kohtauksia, joita ei juurikaan kirjassa ollut, jopa vähän kuvottavia kohtauksia kylläkin tuli vastaan muutamia. Myös vampyyrit ovat päässeet osaksi kirjaa. Kirjassa vaan oli se jokin, joka ei minuun nyt tältä saumaa iskenyt. Ja sanottakoon nyt vielä, että kirja ei todellakaan sovellu niille nuoremmille lukijoille.

Täytyy myöntää että kirja jäi jännittävään ja mielenkiintoiseen kohtaan, mutta en silti usko että jatkan sarjaa tämän enempää. Vähän kyllä harmittaa kiinnostamattomuuteni kirjan kahta jatko-osaa kohtaan, ihmissusi kirjoja kun ei ole turhan paljoa, ainakaan sellaisia mitä haluaisin lukea. Tai ehkä en vain tiedä niistä kaikista. Jos sinulla on mielessäsi joku hyvä ihmissusi kirja/kirjasarja niin hihkaise ihmeessä.

Alkuperäinen nimi: The last werewolf, 2011

Arvosana: 2,5
Sivut: 414
Like, 2013

Marko Hautala - Kuiskaava tyttö

Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä. Mitäpä siitä. Kuiskausta se vain on. Taukoamatta. Myös nukkuessa. Joskus saattaa tuntea hengityksen. Aivan kuin perhonen lepattaisi korvalehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että ne välillä koskettaisivat. Se saa hieromaan korvalehteä, joskus verille asti. 
Työtoveri on kuollut oudolla tavalla ja jättänyt Antonille punaisen kansion, Iida Hallaston potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään vuosiin. Eikä kansiokaan paljon kerro, pelkkää huuhaata koko juttu. Vai onko? Ehkä joku kuiskaa vastauksen. Haluat tai et.

Hautalalta olen aikaisemmin lukenut teoksen Kuokkamummo, nämä kaksi teosta muistuttavan paljon toisiaan, vaikka juoni onkin erilainen. Kuiskaava tyttö tarjoaa psykologista kauhua, joka osuu ja uppoo lukijan mieleen. Kirjaa lukiessa välillä alkaa tuntua että joku kuikuttelee omaankin korvaan, mutta onneksi se on vain mielikuvitusta. Vai onko?

Antonin kollega Unto Mäkilä kokee karmaisevan lopun kun hänet murhataan työpaikallaan. Psykoterapeutti Mäkilä jättää kuitenkin jälkeensä punaisen kansion, joka johdattaa Antonin Kuiskaavan tytön legendaan, kansio olisi kuitenkin kannattanut jättää avaamatta. Pian Anton huomaa olevansa keskellä psykedeelistä kauhua, jossa pelinappulana toimii hänen oma elämänsä.

Juoneltaan kirja on hyvä ja uskottava, siinä on paljon realistisia piirteitä, jotka tuovat kirjaan vain lisää elävyyttä ja aitouden tunnetta. Välillä tuntui ettei kirjaa vain voinut laskea käsistään, vaan olisin heti halunnut kauhaista ison osan siitä. Myös paljon jäi itselleni kuitenkin pimentoon ja olisin kaivannut näihin mietteisiini vastauksia, mutta olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikken vastauksia saanutkaan. Marko Hautala alkaa kyllä sijoittua yhdeksi omaksi lempparikseni, mitä tulee kotimaiseen kirjallisuuteen.

Arvosana: 4,5
Sivut: 255
Tammi, 2016

Steinar Bragi - Sumu

Sumu on niin sakeaa, että matkalaisten jeeppi törmää talon seinään. Yksinäisessä talossa keskellä Islannin autiota erämaata asuu salaperäinen vanha pariskunta, joka vastentahtoisesti tarjoaa seurueelle yöpaikan. Taloa ympäröivä erämaa huokuu uhkaa, ja pian myös majapaikasta paljastuu karmaisevia salaisuuksia. Puhelimet eivät löydä kenttää, seurueen koira katoaa ja selittämättömät tapahtumat alkavat horjuttaa ystävysten mieltä. Minne voi paeta, kun pakopaikkaa ei ole?

Sumu lupailee hyvää psykologista kauhua, itse kuitenkin vähän petyin teokseen, jota kohtaan itselläni oli suuret odotukset. Teos jäi mielestäni vähän vaisuksi kauhun osalta, kirjassa oli kyllä muutamia jännittäviä kohtauksia ja todellista salaperäisyyttä, mutta siihen se sitten omalta osaltani jäikin. Kirjassa koiran kohtalo oli niin kuvottava, että se sai minut lyömään kannet kiinni ja jatkamaan teoksen lukemista vasta parin päivän päästä. Ehkä nämä psykologiset kauhut eivät oikein sovi omaan kirjakuntaan.

Hahmot olivat kyllä osuneet naulan kantaan, ja erityisesti pidin Vigdísistä. Vanhuksien salaperäisyys tuntui välillä jopa vähän karmivalta, varsinkin ukon.

Niin moni asia jäi vielä auki ja näihin saakin heittää omia näkemyksiä. Mitä kirjassa lopulta oikein tapahtui ja mikä oli vanhusten osuus tähän kaikkeen? Mikä on kirjan hahmojen kohtalo? Mikä oli salaperäisen perheen tarina?

Alkuperäinen nimi: Hálendið, 2011
Arvosana: 2,5
Sivut: 287

Like, 2016

Robert Kirkman & Jay Bonansinga - Kuvernöörin tuho osa 1

Kuvernööri hallitsee laumaansa pelolla ja kauhulla, mutta kaikki eivät suostu peloteltaviksi. Ihmisyyden nurjat puolet tulevat esiin ja välienselvittelyä on luvassa, kun kaunat kiehuvat yli äyräiden. On tullut aika valita puolensa.

The walking dead -sarja nousi suureen suosioon sen astuttua tv -maailmaan. Itse en ole koskaan ollut mikään sarjakuvien lukija, joten en ole perehtynyt myös kyseisen sarjan sarjakuviin. Uskoisin että kirja on uskollinen sarjakuville, koska tv-sarjasta se ainakin poikkesi paljon. Kuvernöörin julmuus astuu aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun hän kiduttaa Michonnea, mutta mies saa kyllä samalla tavalla takaisin, vähän suuremmalla mittakaavalla vaan. Tässä kyseisessä kohtauksessa tulikin jopa etova olo, oli kohtaus sen verran raakamainen.

Harmikseni kirjassa ei niinkään ollut zombiemeininkiä, mutta ehkä viimeisessä osassa senkin edestä. Plussaa oli että tv:stä tutut suosikkihahmot astuivat nyt Woodburyyn, joten seuraavassa osassa on tiedossa menoa ja meininkiä.

Kirjan kerronta tuntuu tässäkin osassa vähän sekavalta. Yhdessä luvussa voi olla neljäkin eri kertojaa, joita vaihdellaan kesken toisen kertojan olevien tapahtumien. Tämä tekeekin kirjaan vähän sekavan vaikutelman.


Alkuperäinen nimi: The fall of the Governor: part one, 2013
Arvosana: 4
Sivut: 288
Like, 2016

Robert Kirkman & Jay Bonansinga - Tie Woodburyyn

Lilly Caul pakenee henkensä kaupalla alati kasvavaa zombilaumaa Woodburyn kaupunkiin. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää. Lakia ja järjestystä pitää yllä itsensä kuvernööriksi nimittänyt Philip Blake, joka on valmis äärimmäisiin tekoihin suojellakseen asemaansa. Uhmatessaan kuvernööriä Lilly ja joukko kapinallisia päästävät helvetin valloilleen.

The walking dead -kirjasarjan toisessa osassa tarinaa kerrotaan enimmäkseen Lillyn ja hänen ystäviensä näkökulmasta, kuinka viiden hengen ryhmä lähtee telttakaupungista ja päätyvät Woodburyyn. Pidin tästä kirjasta enemmän kuin ensimmäisestä osasta, tässä teoksessa tuntuu tapahtuvan paljon enemmän kuin aiemmassa osassa ja päästään kunnolla käsiksi zombimeininkiin.

Juoni piti hyvin otteessaan ensimmäisistä sivuista aivan viimeisille sivuille asti. Tapahtumia oli juuri sopivasti, eikä verisiltäkään kohtauksilta vältytty. Myöskään jännitystä ei tästä kirjasta puuttunut, koskaan ei tiedä kuka kuolee seuraavana tai keneen todellisuudessa voi luottaa.

Pidin kirjan henkilöistä paljon, etenkin Lillysta ja Joshista. Joshin kohtalo olikin surullista luettavaa. Toivottavasti kolmannessa osassa päästään seuraamaan vielä Lillya ja hänen kohtalonsa selviää lukijoille. Toisaalta myös Scott oli piristävä henkilö ja jäinkin vähän kaipaamaan tietoa Scottin kohtalosta - miten kaverille kävi niin?

Adlibris. 

Alkuperäinen nimi: The road to Woodbury, 2012

Arvosana:4½

Sivut: 362
Like, 2015

Robert Kirkman & Jay Bonansinga - Kuvernöörin nousu

Kun kuolleet kulkijat astuvat maan päälle, maailma loppuu sellaisena kuin ihmiset ovat sen tunteneet. Philip Blake seurueineen lähtee pakomatkalle kohti Atlantaa, jonne on uutisten mukaan perustettu pakolaiskeskuksia. Radio- ja TV-kanavat mykistyvät yksi kerrallaan, ja seurueen verinen kujanjuoksu kohti turvapaikkaa johtaa vain umpikujiin. Philip Blakella on pienen tyttärensä henki vastuullaan, ja harvalukuisten selviytyjien taistelu alati kasvavaa zombiearmeijaa vastaan saa hänet epäröimään, onko ihmiskunta tullut tiensä päähän. Kuinka Philip Blakesta tulee Woodburyn sadistinen hirmuhallitsija, Kuvernööri?

Kuvernöörin nousu starttaa hiuksia nostattavan The Walking dead -kirjasarjan.

Kuvernöörin nousun tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Walking dead sarjan tapahtumia ja pääset lukemaan tarkemmin tuosta Woodburyn sadistisesta hallitsijasta, joka on kaikille tv-sarjaa seuranneille tullut tutuksi, kuinka hän halusi vaihtaa koko identiteettinsä toiseen ihmiseen menettäessään vähäisestä elämästään kaiken.. Itse olen totaalisesti hurahtanut Walking dead -sarjaan, joten päätin perehdyttää itseni lukemalla myös siihen liittyvän kirjan. Kirja on mielenkiintoinen ja jopa yllättävä. Kirjan lukemalla ymmärrän paremmin kuinka Blakesta tuli totaalisen ilkeä ja lähes tunteeton sadisti, ja kuka hän todellisuudessa onkaan. Juoni kulki sujuvasti eteenpäin ja piti hyvin otteessaan alusta loppuun asti. Vaikka kirja ei ollutkaan niin täynnä zombeja ja suolenpätkiä kuin odotin, oli se viihdyttävää luettavaa siitäkin huolimatta. Kirjan loppu oli todella yllättävä ja ennalta-arvaamaton, jäänkin innolla odottamaan seuraavan osan lukemista.

Kirjassa on pieni ryhmä ihmisiä, joiden selviytymistaistelua lukija pääsee seuraamaan. Pienestä henkilömäärästä johtuen, on myös hahmoihin helpompi tutustua ja päästä paremmin mukaan heidän elämäänsä, eivätkä hahmot jää niin kylmiksi kuin isommassa köörissä.

Kirjan voi lukea, vaikkei tietäisikään itse tv-sarjasta mitään, juurikin tapahtumien sijoittuminen ennen tv-sarjan tapahtumia tekee sen luontevaksi. En kuitenkaan suosittele kirjaa heikkohermoisille, kirjassa on kuitenkin mukana väkivaltaisia, aika raakojakin kohtauksia.

Alkuperäinen nimi: Rise of the Governor, 2011

Arvosana: 4

Sivut: 361

Like, 2014

Mia Vänskä - Valkoinen aura

Mia Vänskän kolmas teos Valkoinen aura kertoo nuoresta Iinasta, joka muuttaa sairaanhoitajaopintojen takia lapsuudenkodistaan asuntolaan. Iina kuulee, että asuntolassa on joskus murhattu nuori nainen ja pian hän saa huomata, ettei asuntolassa ole kaikki ihan kunnossa. Iina saa kuulla menneisyydestään karmivan totuuden, jonka hän itse on kokonaan unohtanut ja pian hän tempautuukin mukaan outoihin ja kammottaviin tapahtumiin, eikä kuolonuhreilta voi välttyä.

»"Minä olen lääkäri -", hän aloitti, mutta Kujala pysäytti hänet ja pudisti päätään. "Ei siellä tarvita enää lääkäriä."»

Juoneltaan kirja on hyvä ja Mia Vänskä osaakin kirjoittaa tekstiään hyvin ja koukuttavasti, mutta tästä teoksesta puuttuu kuitenkin se jokin - nimittäin kauhu. Kirjassa olisi ollut hyvät ainekset hiuksianostattavaan kauhuun, mutta Vänskä on onnistunut tekemään siitä jollain tavalla laimean. Tästäkin huolimatta pidin kuitenkin kirjasta, vaikken sitä varsinaisesti ihan kauhun puolelle laskisi. Täytyy myöntää että pidän Vänskän aikaisemmista teoksista Saattajasta ja Mustasta kuusta paljon enemmän kuin tästä. Satuin myös huomaamaan että aiempien teosten nimetkin Vänskä oli onnistunut sujauttamaan mukaan tähän teokseen. Pidin kirjan juonessa sen yliluonnollisuudesta ja varsinkin aiheesta, mutta kuten mainitsinkin niin jotenkin se ei kuitenkaan puhunut tässä edukseen.

Hahmot olivat myös mielenkiintoisia ja Iinan "kuudes aisti" oli jotenkin kiehtova, vaikkakin karmiva. Kirjassa esiintyi myös vanhempi rouva nimeltään Rosalind, en ole ihan varma miten häneen olisi pitänyt suhtautua ja kuka hän loppujen lopuksi oli. Kirjassa ei sen kummemmin käynyt ilmi, että kuka hän oli ja mitä hänelle tapahtui, vai oliko häntä loppujen lopuksi edes olemassakaan. Pidin myös kirjassa esiintyvästä pienestä romanssinpoikasesta Iinan ja hänen hetkellisen sijaisopettajansa Aleksin välillä, olisinkin toivonut että tämä olisi voinut jatkua, mutta Vänskä oli päättänyt haluta Iinan joutuvan samanlaiseen oravanpyörään kuin Elisen äitikin oli joutunut, jotenkin se saikin kirjalle onnistuneen ja kieroutuneen loppuratkaisun.

Adlibris.

Samuli Antila - Rajat ja muita kauheita tarinoita

Kirja sisältää seitsemän Samuli Antilan parhainta kauhunovellia Keikka, Juoksuhauta, Viheltäjä, Rallikuski, Rajat, Synnytetty ja Tapulinrakentaja. Novellien pääteemoina ovat kummitukset.

»Miehet kaivavat pahojen aavistusten vallassa. Seuraavaksi löytyy pääkallo, jonka silmäkuoppia peittää puoliksi lahonnut sidottu liina.» 

Olen lukenut pitkälti vain positiivista palautetta Samuli Antilan kauhunovellikokoelmasta, mutta olen melko pettynyt teokseen. Saattaa olla että odotin kirjalta ihmeitä ja tämän takia petyin niin pahasti. Odotin hiuksia nostattavia kummitusjuttuja, mutta tekstit ovat mielestäni melko laimeita, eivätkä saa ainakaan omia niskakarvojani pystyyn.

Mielestäni paras kirjan novelleista oli Rajat, jossa perheenisä törmää pelottavaan rajahuutajaan. Miehen vaimo yrittää käskeä rajahuutajan jatkamaan matkaansa, mutta vaimon teolla on kohtalokkaat seuraukset. Pidän novellin juonesta ja sen kulusta. Tässä novellissa olisi hyvät pohjat vaikka kauhuromaanille, jolla voisi olisi valtaa isommallekin lukijakunnalle.

Adlibris. 

Jukka Nieminen - Zombie vyöhyke

Verenhimoiset zombit ovat vallanneet maailman ja niillä on elämässään vain yksi tarkoitus - syödä ihmislihaa. Yksi puraisu riittää ja pian muuttuu samanlaiseksi laahustelijaksi kuin nekin ovat ja menettää itsensä kokonaan. Pieni ryhmä on onnistunut pelastamaan itsensä zombie apokalypsiltä, mutta heidän taistelunsa elämästä jatkuu edelleen, turvapaikkaa on vaikea löytää ja ruoan hankkiminen on haastavaa, jokainen ruoanhakureissu voi jäädä viimeiseksi. Zombieiden lisäksi vaarana ovat myös toiset selviytyneet.

»Neea yritti syöksyä portaikkoon, mutta oli viivytellyt liikaa. Hän tunsi suun kaulavaltimoaan vasten, ja tiesi - oli varma - kuolemastaan.»

Jukka Niemisen Zombie vyöhyke on teemaltaan kiinnostava kirja, itse kun en ainakaan zombie kirjoja juurikaan tiedä. Juoni oli tavallaan ihan hyvä, vaikkakin ennalta-arvattava, mutta jäi kyllä aika vaisuksi. Olisin toivonut juoneen vähän enemmän yllättäviä käänteitä, nyt tuntui että porukka pysyi pitkälti koko ajan turvassa, eikä verisiä kohtauksia juurikaan päässyt mukaan tekstin joukkoon.

Hahmot olivat aika mitäänsanomattomia, eivätkä juurikaan erottunut edukseen. Hahmoista sai todella vähän irti ja kuvauksetkin tuntuivat jäävän jotenkin puutteellisiksi. Olisin toivonut myös zombeihin vähän enemmän raakuutta. Ostoskärryjä lykkäävä tai rollaattorin kanssa liikkuva zombi ei nyt juurikaan saa mitään pelkoa aikaiseksi, vaan saa lähinnä silmien pyörittelyä osakseen.

Aiheessa olisi ollut valinnanvaraa vaikka ja mihin, mutta nyt se tuntui jäävän jotenkin vaisuksi ja keskeneräiseksi. Tämän voi luetella kirjoihin, jotka nyt kerran elämässään voi lukea, mutta mistään ei jää paitsi jos ei niin tee.

Adlibris. 

Marko Hautala - Kuokkamummo

Samuel palaa kotipaikkakunnalleen Suvikylään isänsä kuoltua. Kaikki teini-iän muistot alkavat pikku hiljaa hiipiä takaisin nyt jo aikuisen miehen mieleen, eivätkä kaikki muistot ole niinkään muistamisen arvoisia, varsinkaan teini-iän ensirakkauden, Julian kohtalo.

Maisa palaa myös lapsuusmaisemiinsa Vaasan Suvikylään tehdessään väitöskirjaa Suvikylän historiasta, johon liittyy myös erittäin voimakkaasti paikallisten asukkaiden kertoma tarina palottavasta, lapsia tappavasta kuokkamummosta. Maisa tarttuu tähän ja alkaa selvittää Kuokkamummon legendaa, mutta olisiko legendan pitänyt vain antaa olla? Samaan aikaan Maisan tuntema teinityttö Sagal katoaa ja hän saa huomata paikallisen teinijengin liittyvän myös asiaan.

»Joiltakin se syö sydämet. Se kaivaa ne rinnasta kuokalla, olit elossa tai et.»

Kirjaa on paljon kuvailtu "epätasaisen hyytäväksi" ja itse olen myös paljon samoilla linjoilla epätasaisuuden kanssa. Juoni hyppi ja pomppi melko paljon ja juuri kun tuntui ettei pysy enää juonessa lainkaan mukana, tapahtui taas jokin yllättävä käänne joka sai katsomaan kokonaisuutta täysin uudella tavalla. Juoni on myös kekseliäs ja kiinnostava, oli mielenkiintoista seurata miten kyläläisten urbaani legenda alkoi kehkeytyä yhä todellisemmaksi ja todellisemmaksi.

Kirjassa ei ollut hyytäviä kohtauksia niin paljoa kuin olisin odottanut, mutta Hautala onnistui kuitenkin lisäämään niitä sinne tänne kirjaan onnistuneesti. Teksti oli muutenkin sujuvaa ja helppolukuista, ja huolimatta pelottavien kohtausten vähäisyydessä piti todella hyvin otteessaan. Tekstiin mahtui myös tunteita herättäviä kohtauksia, kuten itseäni kuvottava koiran tappaminen, joka oli kuvattu varsin yksityiskohtaisesti.

Pidin kirjan henkilöhahmoista. Erityisesti Samuelin ja Julian tarina oli kiinnostava, johon myös kirjassa eniten keskityttiin. Hahmot tuntuivat aidoilta ja kaikilla oli omat yksityiskohtaiset piirteensä, jotka elävöittivät kivasti. Olisin toivonut vähän enemmän paneutumista hahmojen kohtaloon, nyt monien kohtalot jäivät kokonaan auki - mitä hahmoille lopulta tapahtui?

Adlibris.

Mia Vänskä - Musta kuu

Takakansi kertoo:

Eristynyt mökkikylä lupaa rauhaa lomailijoille: nelikymppinen perheenäiti Annukka tarvitsee hermolepoa, lööpeissä ryvettynyt bändi lähtee paikkaamaan välejään, iäkäs pariskunta viettää kuherruskuukautta, Idyllisen mökkikylän historia kiehtoo lomailijoita - lähistöllä sijaitsee muinainen uhripaikka.
    Mökkiläiset tekevät kapean kuunsirpin valossa uhripaikalle yöllisen tutkimusretken, jonka seurauksia kukaan ei osaa aavistaa. Pian myyttien ja todellisuuden rajat alkavat sekoittua: metsä puristuu mökkien ympärille, tuuli hengittää kuin elävä olento ja kuu hohtaa taivaalla keskellä päivää. Sitten rannasta löytyy ruumis. Se on peittynyt mustiin perhosiin.


Arvostelijan mielipide:

Mia Vänskän Musta kuu on kirjailijan toinen teos ja se kertoo pienestä mökkikylästä, jonka tapahtumat alkavat pian piinata mökkiläisiä. Annukka, rock bändi, iäkäs pariskunta, sekä pieni lapsi ja hänen isänsä ovat päättäneet lähteä mökkeilemään samalle mökkikylälle. Mökkiläiset tutustuvat paikalliseen nähtävyyteen, jolla on musta menneisyys. He saavat kuitenkin pian huomata, ettei  mökiltä pääsekään enää pois kun sinne kerran on mennyt, eikä piinaavat tapahtumat aio jättää heitä rauhaan. Pian kaksi mökkiläistä katoaa ja toinen löytyy kuolleena mustien perhosten päällystämänä.

»"Reino ja Ursula on kadonneet", Aurora sanoi. "Niiden mökissä on tapahtunut jotain... outoa."»

Kirja on juoneltaan melko tasapaksu, mutta ei kuitenkaan tylsä, vaan teksti kulkee sujuvasti eteenpäin. Itse pidin tästä kirjasta enemmän kuin kirjailijan ensimmäisestä teoksesta Saattajasta, joka menee myös samaan genreen mutta ei ihan yltä tähän asti. Kirjan tapahtumista tuli yllättävän paljon mieleen Evil dead -kauhuelokuva, jotenkin se elokuva vain hyppäsi ensimmäisenä mieleen tätä lukiessani. Kirjassa ei ollut oikeastaan yhtään piinaavaa kauhua, mökkitapahtumat saivat vain oloni jännittyneeksi, mutta ihoni ei missään vaiheessa noussut kananlihalle. Kirjan tapahtumat olivat osittain jopa raakoja, varsinkin kun mukaan oli liitetty pikkulapsen kuolema, onnekseni tästä ei sen tarkemmin selitetty. Mustat perhoset alkoivat itsenikin mielestä olla jo karmivia ja toivon etten sellaisiin ikinä missään törmää. :D Kirjan loppu jäi häiritsevästi auki, itse kun en pidä lopputuloksien spekuloinneista. Pidin kuitenkin kirjailijan teoksesta, se huokui erilaisuudellaan, varsinkin kun en ole tämänkaltaisia kirjoja aiemmin lukenut.

»Mies oli viipynyt kauan, ja palattuaan tämä oli sanonut ettei hänen tarvitsisi enää pelätä. Äiti oli nyt lopullisesti poissa.»

Pidin kirjan hahmoista ja heidän erilaisuudestaan, mukaan mahtui elämäänsä kyllästynyt perheenäiti, kapinoiva rokkari, äkkipikainen Erkka, aistillinen Markus. Kaikki hahmot olivat luonteeltaan juuri sellaisia, että katastrofin ainekset hyökyivät ilmassa. Ainoana hahmona oli Äijälä, josta en saanut yhtään mitään irti, tuntui kuin tämä hahmo olisi laitettu mukaan vain jotta tämä voisi kuolla. Jäi ärsyttämään tuo henkilöhahmojen kohtalo, tai siis neljän jäljelle jääneen. Jääkö Annukka pahan valtaan? Pelastaako Aurora valon pimeydeltä?

Ruumiittomat: Suomalaisia aavenovelleja

Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 286
Kustantaja: Osuuskumma-kustannus












Takakansi kertoo:

Kun kuolema ei ole päätepiste, henki jää elämään ja koskettaa myöhemmin maailmaan tulevia. Tai kun elävät kutsuvat, kurottavat rajan yli ja luovat tilan aaveen tulla. Kohtaamiset eivät aina ole rauhallisia viestejä tuonpuoleisesta, vaan ne tuovat kylmän mukanaan. Mutta myös lohtua.

Arvostelijan mielipide:

Ruumittomat sisältää neljätoista suomalaista aavenovellia, joista jokaisella on oma kirjoittajansa. Kirja sisältää seuraavat novellit: Kielolinna (J.S. Meresmaa), Maitoa mandariinilasista (Anni Nupponen), Uudet perunat (Kari Välimäki), Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa (Taru Luojola), Ruusunnuppuni, kaikkeni (Maria Carole), Synnytetty (Samuli Antila), Syyllisyyden varjot (Heikki Nevala), Henkien polku (Tarja Sipiläinen), Tyttö niityllä (Anne Leinonen), Vielä yhdet jäähyväiset (Minna Roininen), Odottaja (Jussi Katajala), Tyhjiö 29B (Jani Kangas), Vespula (Janos Honkonen) ja Chudakovin aaveet (Shimo Suntila).

Kaikki novellit olivat helppolukuisia ja ymmärrettäviä. Näinkin lyhkäisiin teksteihin oli onnistuttu ujuttamaan jokaiseen pieni juoni mukaan, joskin joissakin novelleissa oli mukana vähän turhia asioita. Tämä kirja ei nostattanut ihoani missään vaiheessa kananlihalle tai tuonut kylmiäväreitä pitkin selkääni, kuten olin tekstistä toivonut. Novellit olivat jokseenkin vaisun oloisia ja lällyjä.

Joistakin novelleista olisi saanut kunnon kauhuromaaninkin aikaiseksi, kuten esimerkiksi novellista Kielolinna, jos juonta olisi vain muuttanut jonkin verran ja tehnyt juonesta paljon pelottavamman. Olen tosiaan aika pettynyt tähän kirjaan, tai ehkä odotin kirjalta vain vähän liikoja.

Adlibris.