Erin Hunter: Hehkuva tähti

 

Vuoristokissojen joukkioiden ensimmäisessä suuressa taistelussa on vuodatettu verta neljän tammen notkoon, ja kaikkien pesätovereita on kaatunut. Nyt kissojen on keksittävä, miten jatkaa eteenpäin.

Vaikka kissat ovat vannoneet keskinäistä rauhaa, asiat eivät ota sujuakseen. Harmaa Siipi on menettänyt Kilpikonnan Hännän ja luovuttanut päällikkyyden Myrskylle, eikä hän enää löydä paikkaansa. Kirkkaan Taivaan ote metsän kissoista alkaa lipsua, kun hänen joukkoonsa liittyy vaarallinen yksisilmäinen kulkukissa.

Ja mikä pahinta, kissaleirejä uhkaa jokin tuntematon, kohtalokas sairaus. Vain yksi asia voi pelastaa heidät: heidän on löydettävä hehkuva tähti.

Klaanien synty -saaga saa jatkoa Hehkuvalla tähdellä, joka on sarjan neljäs osa. Kissat kohtaavat taas vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään ja kissojen usko toisiinsa alkaa horjua. Klaanit ovat vihdoinkin alkaneet elää rinnakkain, kunnes yksi kissa on tuhota kaiken.

Kirjassa on onnistuttu taas hienosti kuvaamaan kissojen elekieltä ja elämää. Soturikissojen pariin on aina mukava uppoutua kerta toisensa jälkeen, vaikka kirjat ovatkin alkaneet toistaa itseään, on niissä silti jokin koukku joka saa minut palaamaan aina uudelleen kissojen seikkailujen syövereihin.


Alkuperäinen teos: Warriors, Dawn of the Clans: The Blazing Star, 2014
Sivumäärä: 294
Art house 2020
Arvosana: 4/5

Lotta-Sofia Saahko: Papan kanssa kahvilla

 

"Pappa, millainen on karjalainen?" kysyn papalta kahvipöydän ääressä.
Pappa hörppää kahvia ja raapii päätään. "No onpas metka kysymys", hän sanoo. "Mistä sie tuollaisen keksit?"

Jorma on pikkupoika, kun hänen perheensä saa tiedon, että viimeinen evakkojuna Karjalan Impilahdesta lähtee kahden tunnin kuluttua. Siitä alkaa pojan pitkä matka, joka on täynnä syrjintää ja seikkailuja, muuttoja ja musiikkia, sekä kummituksia ja karjalanpiirakoita. Kun Jorma etsii omaa paikkaansa uudesta kodista, hän oppii, mitä asioita elämässä ei voi ostaa rahalla.

Jorma-papan tarina on täynnä lämmintä huumoria ja suuria tunteita. Samalla se on sydäntäsärkevän koskettava vastaus Lotan kysymykseen.

Papan kanssa kahvilla on todella koskettava kirja Jorma-papan lapsuudesta ja nuoruudesta. Pappa vei todellakin oman sydämeni, aivan ihana persoona. Hän muistuttaa minua paljon omista edesmenneistä isoisistäni, jotka olivat niin kultaisia ja huumorintajuisia, mutta omasivat myös semmoisen suorasanaisenkin puolen, aivan kuten kirjan kautta välittyy myös tämän papan luonne.

Papan muistelmista käy hyvin ilmi miten vaikeaa tohon aikaan elämä on ollut, varsinkin evakkoperheillä joiden on pitänyt muuttaa jopa nimensä sopeutuakseen uuteen yhteisöön. Kirjasta välittyy myös miten vanhat tavat ovat jääneet elämään vanhemmissa ihmisissä, kun on tyydytty paljon vähempään kuin nykyään.

Kirja on koskettavaa luettavaa monellakin tapaa, kuinka pappa muistelee omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja puhuu omista vanhemmistaan ja tuntemuksistaan. Lotan ja papan kahvipöytäkeskustelut muistelujen välillä piristivät kirjaa todella paljon.

Kirjassa oli mukana vanhoja valokuvia Jorman elämänvarrelta. Yllätin itseni hymyilemästä kun katsoin vuoden 2002 mökkikuvaa, jossa Jorma on saanut komean saaliin.

Seurasin jonkin Lotan ja papan saamaa höykytystä joka on aivan käsittämätöntä, kuinka jotkut ihmiset voivat olla niin sydämettömiä että alkavat haukkua heitä heidän lauluäänestä lähtien. Aivan käsittämätöntä. Tällä parivaljakolla on sydän täynnä kultaa, eikä heidän lauluissaan ole todellakaan mitään vikaa, päin vastoin, tämä kaksikko on varmasti piristänyt monien ihmisten korona-arkea - itseni mukaan lukien.


Sivumäärä: 312
Tammi, 2020
Arvosana: 5/5

Tiina Saari & Maiju Majamaa: Ei jälkeäkään

 

Mitä tapahtui 16-vuotiaalle Raisa Räisäselle Tampereen yössä 20 vuotta sitten?
Mihin raumalainen 18-vuotias Markus Leväniemi katosi ruotsinlaivalta aamuyöllä?
Ei jälkeäkään kertoo yhdentoista kadonneen suomalaisen tarinan. Osa heistä on yhä kadoksissa, osa on löytynyt tavalla tai toisella. Laadukkaasti kirjoitetut tarinat perustuvat pääosin poliisien ja omaisten haastatteluihin. Kirjassa tarkastellaan katoamisten taustalla olevia syitä ja sitä, miten omaiset selviävät: Jos kadonnutta ei löydy, surutyö ei voi kunnolla alkaa. Läheiset jatkavat etsimistä.

Kirjassa tutustutaan 11 kadonneeseen suomalaiseen, joista heidän omaiset ja läheiset kertovat. Jokainen tapauksista on surullista luettavaa, enkä voi kuvitellakaan millainen tuska omaisilla on ollut tai on yhä edelleen, ei kai tuollaisesta koskaan pääse kokonaan yli.

Joissain tapauksista jäin vähän miettimään poliisin panosta, toki heilläkin on omat sääntönsä ja ohjeensa joita kuuluu noudattaa, mutta vähättely omaisten hätään ei liene yksi niistä, saatika se että puhutaan kadonneen pojan äidille että poika on joutunut kalanruoaksi ruotsinlaivalla, järkyttävää.

Kirja saa miettimään että kuinka pienestä elämä on oikeasti loppujen lopuksi kiinni. Sinun tarvitsee suututtaa vain yksi ihminen tai nousta kerran väärään autoon ja se on siinä. Kirja on mielenkiintoista luettavaa ja herättää lukijassa varmasti paljon ajatuksia ja itse ainakin aloin pohtimaan enemmänkin kadonneiden kohtaloita.


Sivumäärä: 276
Into, 2020
Arvosana: 4,5

Eddy De Wind: Pääteasema Auschwitz

 

Hollanninjuutalaisen lääkärin Eddy de Windin keskitysleiripäiväkirja on tiettävästi ainoa Auschwitzin sisällä kirjoitettu kirja. Vuonna 1943 de Wind ja hänen vaimonsa Friedel kuljetettiin Auschwitziin. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä molemmat selvisivät hengissä kuukaudesta toiseen. Sodan loppuvaiheessa, neuvostojoukkojen jo lähestyessä Auschwitzia, de Wind alkoi pitää peitenimellä salaista päiväkirjaa. Syntyi ainutlaatuinen dokumentti historian synkimmästä loukosta, jonka pimeyteen Eddyn ja Friedelin välinen rakkaus toi valoa.

Olen odottanut tämän kirjan lukemista kuin kuuta nousevaa, varatessani tämän olin lähes sijalla 300, eli aikaa on mennyt monta kuukautta. Nyt sain sen vihdoinkin kirjastosta luettavaksi.

Pääteasema Auschwitz on synkkää luettavaa, ja on ihmeellistä kuinka positiivisiakin jotkut ihmiset kirjassa ovat, vaikka käytännössä odottavat vain milloin on heidän aikansa lähteä - tavalla tai toisella. Ihmiset osasivat suurimmaksi osaksi pitää yhtä, vaikka raa'at SS-miehet tekivätkin heidän elämästään suoraan sanottuna helvettiä.

Kirja on kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoista luettavaa, sillä se antaa realistisen kuvan Auschwitzin tapahtumista, onhan sen kirjoittaja ollut yksi monista onnettomista vangeista. En voi kuvitellakaan kuinka hankalaa kaiken tapahtuneen jälkeen on ollut yrittää elää taas normaalia elämää.

Tämä teos on todella hyvää historiallista luettavaa ja suosittelen lämpimästi tutustumaan siihen, vaikka sen lukemista voikin joutua odottamaan jos kirjastosta aikoo lainata. On se kuitenkin odottamisen arvoinen.

Alkuperäinen teos: Eindstation Auschwitz, 1943-1945
Sivumäärä: 253
WSOY, 2020
Arvosana: 4,5

Tuomas Nyholm: Samu Haber

 

Samu Haber ei esiintyjänä paljoa esittelyjä kaipaa, mutta kuka oikeasti on esiintyjän "maskin" takana? Itse olen vuosien varrella enemmän ja vähemmän fanittanut Sunrise avenueta ja kuullessani kuinka Samu Haberista julkaistaisiin kirja, lisäsin sen samantien luettavien kirjojen joukkoon. Olihan se pakko päästä lukemaan.

Haberin kunnianhimo on käsin kosketeltavaa ja nostan hattua kuinka kaveri päätti kuitenkin lopettaa bändin, vaikka suosiota löytyi ympäri maailman. Haber ei kuitenkaan itse saanut siitä enää niin paljoa irti kuin aikaisemmin ja kyllä se tekstin kautta välittyi hyvin kuinka hankalan matkan Haber on käynyt päästäkseen pinnalle. Menestyksellä on ollut hintansa. Välillä tekstin läpi kuulsi että Haberilla olisi aika iso ego ja välillä vähän itseään täynnä, mutta eihän tuollaista julkisuutta saakkaan pelkästään nurkassa istuskelemalla.

Kirjan loppupuolella käsiteltiin myös huumevyyhtiä, johon Haber joutui osalliseksi alkuvuodesta ja kerrottiin miten asiat olivat menneet niin kuin ne olivat menneet.

Kirjassa puhuttiin myös kuinka usein Sunrise avenue sai pakit levy-yhtiöiltä, voisin veikata että näitä lemppaajia on myöhemmin enemmän tai vähemmän harmittanut kun bändi iskikin lopulta ulkomaita myöten kuuluisuuteen.

Kuten aikaisemmin totesin, Haber on käynyt vaikean polun päästäkseen huipulle, mutta ovathan he sen huipun kyllä bändinsä kanssa ansainneetkin.


Sivumäärä: 509
Otava, 2020
Arvosana: 4,5

Paula Noronen: Tarja Kulho Räkkärimarketin kassa

 

Terse. Näin sinua tervehtii korsolaisen Räkkärimarketin kassalta Tarja Kulho. Hän on profeetta omalla liukuhihnallaan, terapeutti ja kokemusasiantuntija, eikä hän epäröi jakaa näkemyksiään tiskin takaa, halusit sitä tai et. Tämän kirjan avulla opit ymmärtämään paremmin paitsi Tarja Kulhoa myös itseäsi.

Tarja Kulho on viikonloppu illan päätteeksi mennyt selailemaan netistä harrasteopiston kursseja ja ilmoittanut itsensä uusi suunta työelämälle -kurssille. Kirja pyöriikin pitkälti kurssinvetäjän ja Tarjan sähköpostiviestien ympärillä ja välillä maisema siirtyy Tarjan työpaikalle.

Summa summarum teiniaikani oli ihan ok, Hurja-Tardea ahdisti, koska hän kuvitteli olevansa ruma ja kömpelö, mutta sellainen taisi johtua hormoneista ja olla yleistä. Mitä voisin ammentaa tästä kaikesta nykyiseen työhöni. En oikein mitään.

En pitänyt yhtään päähenkilöstä ja se tekikin kirjan lukemisesta aika vaikeaa, en saanut siitä oikein mitään irti. En juurikaan perusta kirjoille, joissa ei ole juonta tai sitten juoni ei vain johda minnekään ja tämä teos oli itselleni juuri sellainen.

Kepeää luettavaa kirja kylläkin oli, sillä sai omat aivot nollattua aika hyvin ja jäinkin miettimään että onneksi meidän lähikaupan kassalla ei ole Tarja Kulhoa.


Sivumäärä: 166
Tammi, 2020
Arvosana: 1,5

Erin Hunter: Savannin laki

 

Paviaani, joka on paljastanut petoksen. Norsu, joka on epävarma kohtalostaan. Leijona, joka on valmiina iskuun.
Savannin lakia on rikottu. Oka, Taivas ja Peloton saavat taistella yhteistuumin, jotta oikeus voittaisi - ennen kuin Uljasmaan eläinlajien herkkä tasapaino särkyy ikiajoiksi.

Uljasmaan toinen osa on aivan yhtä koukuttavaa luettavaa kuin ensimmäinenkin, ellei jopa enemmän. Juoni kulkee tasaisesti eteenpäin ja juonenkäänteitä riittää. Lukiessa ei voi koskaan tietää miten hahmojen tulee oikeasti käymään tai kuka heistä kuuluu hyvien ja kuka pahojen puolelle. Itse ainakin yllätyin muutaman kerran kirjaa lukiessani.

Kohdasta, jossa virtahevot ja krokotiilit olivat taistelleet, levisi järveen tumma tahra. Taivas kahlasi pahoinvoivana takaisin laumansa luo. Tällaistako elämä tulee olemaan ilman suurta emoa?

Hahmot ovat niin ihastuttavia ja loppuun asti mietittyjä, jokaiselta löytyy oma persoonallisuus. Kirjan tapahtumiin on helppo sukeltaa ja pystyn oikeasti ajattelemaan tapahtumat sijoittumaan savannille.

Savannin laki jäi todella jännään kohtaan ja ajatukseni on, että joudunko oikeasti odottamaan vielä kuukausia ennen kuin saan tietää Okan kohtalosta. Toivon että lopputulema on yhtä hyvä kuin ensimmäisessä osassa Pelottomalla.


Alkuperäinen teos: Bravelands: Code of honor, 2018
Sivumäärä: 390
WSOY, 2020
Arvosana:4,5

Estelle Maskame: Oikealla tavalla vääränlainen

 

17-vuotias Vanessa ei usko vakaviin parisuhteisiin. Oikeastaan hän ei usko minkäänlaisiin parisuhteisiin. Kun hänen kevyt juttunsa Harrisonin kanssa päättyy siihen, että Vanessa on raivoissaan. Hän aikoo maksaa takaisin samalla mitalla.
Onneksi Vanessalla on suunnitelma, ja sopiva rikoskumppanikin löytyy. Eikä Vanessaa haittaa lainkaan se, että hänen kätyrinsä on pitkä, hauska ja häkellyttävän hyvännäköinen... Kuka olisi arvannut, että kosto voi olla näin suloinen?

Oikealla tavalla vääränlainen ei yllä aivan samalle tasolle kuin aikaisemmat Maskamen kirjat, jotka olen lukenut, mutta ei se missään nimessä ollut kuitenkaan huono. Kirja on koukuttavaa luettavaa kannesta kanteen ja vaikka onkin täysin ennalta-arvattava, ei se lopulta paljoa haitannut.

Kaappini oveen on raapustettu kirkkaanpunaisella tussilla "#hymyilekameralle". Kuulen ihmisten tirskuvan ympärilläni, tunnen heidän tuijottavan, kun huomaan sen, mutta nielaisen, avaan oven ja otan kirjani.

Vanessa ei halua luoda itselleen parisuhdetta, kun taas Harrison tuntuu haluavan Vanessasta enemmän kuin pelkkää hauskanpitoa. Vanessa lopettaa juttunsa Harrisonin kanssa, jonka jälkeen hänestä alkaa levitä alastonvideo. Vanessa vannoo kostavansa Harrisonille ja saakin puolelleen vetävännäköisen kostokumppanin, eikä parisuhde välttämättä tunnukaan niin huonolta vaihtoehdolta.

Vanessalla on myös aika mitäänsanomaton suhde isäänsä. Isä ei ole koskaan läsnä, ei ole ollut siitä asti kun Vanessan äiti kuoli. Vanessasta tuntuu kuin hän olisi samana päivänä menettänyt molemmat vanhempansa. Onneksi tämäkin tunne korjaantuu kirjan edetessä.

Kirjan aihe saa miettimään miten teknologia on oikeasti vaikuttanut negatiivisestikin nuorten elämään ja kuinka helppoa nykyään on ihmistä kiusata, ihan anonyymisti.


Alkuperäinen teos: The wrong side of Kai, 2019
Sivumäärä: 261
Gummerus, 2020
Arvosana: 4

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

 

Rajun riidan jälkeen Alex ymmärtää kantavansa sisällään selittämätöntä vihaa. Lapset pelkäävät isäänsä, ja vaimo kärsii miehensä raivonpuuskista. Alex alkaa etsiä sukunsa menneisyydestä selitystä käytökselleen.

Alex Schulman yhdistää mestarillisesti lapsuusmuistonsa, sukunsa aidot kirjeet ja dramatisoimansa menneisyyden. Kirja on koskettava ja henkilökohtainen kuvaus intohimosta ja mustasukkaisuudesta sekä niiden traagisista seurauksista monen sukupolven elämässä. Jännittävä kolmiodraama pitää otteessaan kuin dekkari.

Polta nämä kirjeet kertoo 1900-luvun alkupuolen rakkaustarinan kielletystä rakkaudesta kirjeiden muodossa. Kun Alex alkaa penkoa sukunsa menneisyyttä, hänelle valkenee että hänen isoäidillään Karinilla on ollut aikoinaan suhde toisen miehen kanssa Alexin isoisä Svenin selän takana.

"Löysitkö sen mitä etsit?"
"Löysin", minä vastaan. "Mummillani taisi olla suhde Olof Lagercrantzin kanssa."

Sven vaikuttaa juurikin niin jurolta ukolta, kuin monet miehet ovat tuohon aikakauteen käsittääkseni olleet. Karenin suuri rakkaus Olof puolestaan vaikuttaa juurikin sellaiselta mieheltä, joka on voinut hyvällä käytöksellään saada monet naiset haaveilemaan itsestään. On surullista miten Karen joutuu kärsimään jatkuvasta arvostuksen puutteesta ja uhkailusta Svenin osalta, Sven päättää vielä lyödä viimeisen naulan arkkuun ja katkaista vaimonsa suhteen kertaheitolla.

"Jos sinä joskus olet minulle uskoton, ammun ensin sen miehen ja sitten sinut. Lopuksi ammun itseni."

Kirja on todella mielenkiintoinen alusta loppuun asti, siitä tekee vieläkin mielenkiintoisemman tieto siitä että kyseiset kirjeet ja päiväkirjamerkinnät ovat oikeasti aikoinaan olleet kirjan rakastavaisten käsissä.

Alkuperäinen teos: Bränn alla mina brev, 2018
Sivumäärä: 277
Otava, 2020
Arvosana: 4,5

Marja Kangas: Miestä näkyvissä

 

 Kesken varsin intiimin hetken Sirkun aviomies päättää vetäytyä, sekä Sirkusta että heidän avioliitostaan. Jalon päätös sysää Sirkun kriisiin, jossa lähetetään liikaa tekstiviestejä, hankitaan uusi tukka, käydään mielijohteesta urkukonsertissa ja juodaan laatikkoviiniä morsiuspukuun sonnustautuneena.
Kaupunginteatterin näyttelijänä Sirkun pitäisi osata käsitellä kaikenlaisia tunteita, mutta tätä myrskyä hän ei osaa hallita. Apuun kutsutaan niin ystävät, terapeutit kuin universumikin.
Mitä jää jäljelle kun avioliitto kaatuu? Mitä tapahtuu, kun pakon edessä täytyy siirtyä oman elämänsä päähenkilöksi? Miten tavoitella täydellisyyttä ja lopulta päästää siitä irti?

Aivan ensimmäinen reaktio kirjasta oli että päähenkilöhän on aivan kaheli. Sirkku vaikuttaa todella epätasapainoiselta ja lapselliselta ihmiseltä, jonka ajatusmaailma vaikuttaa välillä olevan teinin tasolla. Sirkun kuullessa Jalon erohaluista, alkaa tämä vaikuttaa oikein kunnon riippakiveltä kaikkine miljoonine tekstiviesti vinkumisineen ja aneluineen. Toki Jalokaan ei ansainnut omalla käytöksellään ja petoksellaan papukaijamerkkiä. Ehkä voisin itsekin vähän seota jos mies töksäyttäisi tuollaisessa tilanteessa ja tuollaisella tavalla haluavansa erota.

Jalo kierähtää minusta pois. En käsitä vielä ollenkaan, että minulta saattaa puuttua pian aviomies. Liimaudun Jalon selkään kiinni, mutta hän riuhtaisee itsensä irti minusta:
- Sirkku, tää on nyt tässä.

Täytyy myöntää että en juurikaan pitänyt kirjan sivuhahmoistkaan. Alma on vähän hassumainen, mutta hänestä pidin ehkä kaikkein eniten. Alma on jotenkin sympaattinen. Margaretha puolestaan on liian räväkkä ja suorapuheinen, eikä ajattele elämää kuin yhtenä isona taideteoksena. Puhumattakaan nyt teatterin väestä, ehkä siellä todella on noin surkuhupaisa meininki oikeastikin kuin Sirkun työpaikalla. 

Ja sen kummempia ajattelematta minä kurlautan kurkusta räkäklimpin ja sylkäisen sen Jalon päälle. Se osuu silmiin. Puukoru hyökkää pöydän yli ja työntää minut selkänojaan kiinni:
- Nyt tyttö! Täällä täytyy käyttäytyä!

Kävin kirjaa lukiessani monta erilaista tunnetilaa läpi, koin myötähäpeää Sirkun touhuista, mutta osasi hän myös naurattaa. Ero on varmasti todella raskas prosessi, varsinkin kun se tulee aivan puskista, mutta Sirkku ei tuntunut huomaavan omia virheitään lainkaan käsitellessään eroa, vaan hän etsi virheitä vain miehestään.

Ei voi muuta sanoa kuin: jos mielit eroon kumppanistani, toimi kuten Sirkku ja onnistut siinä varmasti.

 
Sivumäärä: 351
WSOY, 2020
Arvosana: 3

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata

 

 

 

Klaara rakastaa Ilmaria, mutta kuuden yhteisen vuoden jälkeen parisängyn toiselle puolelle jaksaa könytä kerran kvartaalissa. Asiantuntijat neuvovat piristämään seksiä, mutta ruuhkavuosien keskellä voimat eivät riitä sirkustemppuihin. 

Kun lapsuudenystävä kuolee, Klaara päättää, että elämä on liian lyhyt velvollisuusseksiin. Hän pussailee työpaikan pikkujouluissa, ja ehdottaa Ilmarille avointa suhdetta. Molemmat kirjautuvat Tinderiin ja alkavat treffailla.

Kipinä syttyy taas kotimakuuhuoneessakin, mutta ystävät epäilevät. Mitä, jos joku ihastuu - tai enemmän?

Suhteellisen vapaata kertoo kuinka avioparin seksielämä on lakastunut, koska vaimo ei enää halua miestään, vaan on kiinnostunut enemmänkin seksistä vieraiden miesten kanssa. Kirjoittaja todellakin tietää mistä puhuu kun on kirjoittanut kirjan vapaasta suhteesta, sillä hän elää myös itse sellaisessa avioliitossa.

 

Seksissä on hienoa, että keho tietää, mitä se haluaa eikä teeskentele muuta. Jos se haluaa, se kostuu, kovettuu, turpoaa ja venyy. Jos se ei halua, ei tapahdu mitään. Tällä hetkellä tapahtuu aika vähän.

En oikein pitänyt kirjan päähenkilöstä Klaarasta, hän on jotenkin todella pikkumainen, eikä mikään tunnu oikein riittävän hänelle. Myös hänen miehensä Ilmari jäi todella etäiseksi ja samalla myös koko heidän parisuhteensa. Suhteellisen vapaata on kerrottu Klaaran näkökulmasta, joten miehen todelliset ajatukset Klaaran ehdotukselle vapaasta suhteesta jäivät mysteeriksi. Välillä tuntui kun Klaaran avioliitto olisi hänelle joku suurempikin mörkö, ainakin siihen malliin hän välillä laukoo ajatuksiaan puhuessaan parisuhteesta persoonana.

"En mä käytä vapauttani etsimällä parempaa suhdetta. Se mitä mä vapaudellani teen tapahtuu meidän suhteen ulkopuolella. Mua ei kiinnosta mitä sä teet omallasi. Vaikka pukeutuisit vaippoihin tai panisit Saarnin kanssa. Se ei ole multa pois. Mua kiinnostaa vaan, millaista meillä on keskenämme."

Kirjan alkupuoli oli aika tylsää ja tasapaksua luettavaa, tuntui ettei juoni edennyt yhtään minnekkään ja meinasinkin jättää kirjan kesken kun ajattelin ettei tämä teos ole ollenkaan mun juttu, mutta sinnikkäästi jatkettuani aloin pitää siitä enemmän ja enemmän.

Oli mielenkiintoista uppoutua asiaan, joka on itselleni kovin vieras. Itse en välttämättä pystyisi avoimeen suhteeseen, mutta hyvä että jotkut ihmiset pystyvät pelastamaan liittonsa tai seksittömyytensä avoimen suhteen avulla.

Sivumäärä: 380

Otava, 2020

Arvosana: 4

J. S. Meresmaa: Dodo

 

 

 

Yksinhuoltajaäidin kasvattamalla Iinalla on edessään paha paikka. Arvosanoja pitäisi nostaa, jotta lukiosta ja aikanaan yliopisto-opinnoista tulisi totta. Iina tuntuu kuitenkin onnistuvan vain poissaolojen määrän nostamisessa. Hänellä on syitä. Ensinnäkin on Tuukka. Poikaystävää on nykyään vaikea saada aamuisin edes sängystä ylös, saati hoitamaan asioitaam. Toiseksi on Dodo, heidän vaarallinen salaisuutensa. Luonnontieteellinen ihme, joka vaatii huolenpitoa 24/7.

Sitten äiti pakottaa Iinan kesäksi isän luokse maalle. Isän, joka valitsi mielummin viinan kuin Iinan, ja jota Iina ei ole nähnyt vuosiin. Että sellainen unelmien kesä edessä.

 

Kun avasin kirjan ekan kerran, ajattelin että olen lainannut runokokoelman, en ole ikinä ennen lukenut säeromaania, joten alkuun tämä vähän hämmästytti. Tekstiä on kirjassa loppujen lopuksi todella vähän sivumäärään nähden, mutta asiaa sitäkin enemmän. Iinan päässä käy sellainen ajatusten vilske että kirjassa ehditään punoa Iinan omia suhdekiemuroita masentuneen poikaystävänsä kanssa, ihastusta parhaaseen ystäväänsä, isä- ja äitisuhdetta ja eriskummallista dodoa.

 

Tapetissa on viiltoja, niin syviä, että niiden alta pursuaa massaa. 

Jalkalistat: syöty 

Verhoja: ei ole, enää 

vain sälekaihtimet turvassa ikkunoiden välissä.

 

En ole nyt aivan varma ymmärsinkö lopulta mikä tarkoitus Dodolla kirjassa loppujenlopuksi oli. Aluksi Dodo oli satoja vuosia sitten sukupuuttoon kuollut dodo, mutta lopulta se olikin jotain ihan muuta. Kuvastiko tämä Dodo jollain tavalla ehkä Iinan mielessä käytävää tunteiden sekamelskaa.

 

Alkoholi on ollut sille aina tärkeämpi kuin mä.

Humala on sen jumala.

Iinan äiti on yksinhuoltaja, joka palaa loppuun tyttärensä kanssa vaikkei tunnu edes tietävän että Iina käytännössä asuu poikaystävänsä luona eikä kotonaan äidin kanssa. Iina kuitenkin vaikuttaa ihan kiltiltä tytöltä, lukuunottamatta poissaoloja koulusta. Äiti päättääkin lähettää Iinan raitistuneelle isälleen, jonka kanssa tyttö ei ole ollut missään tekemisissä vuosiin, ei edes jutellut puhelimessa. Iinan täytyy oppia uudelleen tuntemaan isänsä kesäloman aikana, joka on muuttunut hänelle vieraaksi noiden vuosien aikana.

Tämä oli todellakin nopeaa luettavaa, sen lukemiseen ei mennyt tuntiakaan, mukaanlukien kaikki muistiinpanot joita tein kirjaa lukiessani. Kirja yllätti minut siinä, miten paljon se herätti itsessäni ajatuksia, vaikka sivumäärä ja tekstin paljous ei päätä huimaa.

 

 

Sivumäärä: 157

Myllylahti, 2020

Arvosana: 3,5

 

 

Beth O'Leary: Kimppakämppä

Kustannustoimittaja Tiffy on vailla asuntoa sikamaisen kalliissa Lontoossa. Yöhoitaja Leonilla on yhden makuuhuoneen asunto ja kova tarve rahalle. He päätyvät loistavaan ratkaisuun, jota heidän ystävänsä pitävät hulluna: Tiffy nukkuu sängyssä yöt ja Leon päivät, eikä heidän tarvitse edes tavata toisiaan.

Mutta kun yhteiseloon sotkeutuu romanttisia tunteita, menneisyyden traumoja ja vankilassa väärin perustein istuvia veljiä, kämppikset kohtaavat hankalampia haasteita kuin toisen pesemättömät tiskit keittiön altaassa.

"Sinä nukkuisit hänen sängyssään, Tiffany!" Gerty sanoo.

"Kaikki tietävät, mikä on kimppakämpässä asumisen sääntö numero yksi: älä mene sänkyyn kämppiksesi kanssa."

Ihastuin kirjan juoneen heti kun luin tämän kirjan ilmestymisestä ja laitoin sen heti varaukseen kirjastosta ja olihan se ihastumisen arvoinen. Kirjan juoni pitää tiukassa otteessaan ja saa lukemaan sivun toisensa jälkeen. Juoni etenee hyvässä tempossa, eikä kämppikset hyppää oitis toistensa kauloihin, vaan tunteet alkavat nostaa pikku hiljaa päätään kirjan edetessä. Mitään räiskyvää romantiikkaa ei kirjassa ole, mutta itseäni se ei haitannut ollenkaan, välillä vähempi on parempi.

Hahmot ovat kiinnostavia ja aidon tuntuisia, inhimillisiä tyyppejä. Leon on hyväsydäminen ja vähän ujokin reppana, joka on tyttöystävänsä tossun alla, kun taas Tiffy on suorasanainen ja hassumainen nainen. Pari oudoksuu aluksi toisiaan ja varsinkin Tiffyn mielikuvitus alkaa aluksi laukata kuvitellessaan millaisen miehen kanssa hän oikein asuu yhdessä. He tutustuvat toisiinsa pitkälti muistilappujen kautta, joiden välityksellä he juttelevat keskenään.

Justin on poissa. Se on ohi. Ahdistava tukehtumisen tunne jää kuitenkin hänen jälkeensä, ja tarratessani nihkein sormin kiinni Rachelista ja Mosta minut valtaa äkillinen, oksettava pelko, etten vapaudu ikinä Justinista, täysin riippumatta siitä, kuinka monta kertaa näen hänen kävelevän tiehensä.

Kirjassa käsitellään myös Tiffyn vaikeaa suhdetta hänestä eronneeseen Justiniin. Justin on stalkkaava ja pelottava narsisti, joka haluaa julkisesti tuhota Tiffyn suhteen Leoniin saadakseen Tiffyn takaisin itselleen. Mies on menossa aika äärimmäisiin tekoihin saadakseen Tiffyn taas tossunsa alle.

Kimppakämppä saa varmasti lukijan käymään monia tunteita läpi, sen parissa saa niin nauraa kuin vähän itkeäkin.

Alkuperäinen teos: The flatshare, 2019

Sivumäärä: 445

WSOY, 2020

Arvosana: 5

Erin Kelly: Kiviäidit

Marianne kasvoi vanhan viktoriaanisen mielisairaalan varjossa, joka vainoaa häntä yhä hänen unissaan. Marianne oli 17-vuotias lähtiessään pakoon kaupunkia, perhettään, poikaystäväänsä Jesseä - ja ruumista, jonka he hautasivat. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Mariannen on pakko palata, ja hän tuntee heti menneisyyden kuristavan otteen. Yhä katkera Jesse uhkaa viimein paljastaa totuuden.
Marianne tekisi mitä vain vaaliakseen rakentamaansa elämää ja tytärtään, jonka ei halua koskaan kuulevan menneisyydestään. Mutta Marianne ei tiedä koko tarinaa - eikä hän ole ainoa, joka on valmis epätoivoisiin tekoihin varjellakseen salaisuuksiaan.

Mariannen mies on ostanut osakkeen remontoidusta entisestä mielisairaalasta, joka saa Mariannen ihon nousemaan kananlihalle ja muistamaan taas oman menneisyytensä kauhut. Vihjailut Mariannen karmeasta menneisyydestä alkavat jo siis aivan kirjan alkupuoliskolla, joka sai itseni jatkamaan lukemista innolla, sillä halusin tietää mikä se jokin oikein on, mikä karmea teko saa Mariannen kavahtamaan entistä mielisairaalaa.

Suustani ei lopulta pääse kirkaisua vaan sen vastakohta, kuiva ja epätoivoinen hengenveto, jossa ei ole happea, vain pölyä. "En pysty menemään sisälle", saan sanottua. "Sa,, ole kiltti äläkä pakota minua palaamaan tuonne."

Mariannen menneisyys alkaa toden teolla kummitella kun hän kohtaa ensirakkautensa Jessen, joka vaikuttaa luonteeltaan yhä siltä samalta teinipojalta, johon hän kerran rakastui, totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Myös Jesse liittyy vahvasti näihin Mariannen vaalimiin salaisuuksiin.

Juoni oli ihan hyvä, joskin paikka paikoin vähän tuntui junnaavan paikoillaan, eikä asiat tuntuneet liikkuvan suuntaan tai toiseen. Plussaa tulee juonen ennalta-arvaamattomuudesta, ainakaan itse en osannut etukäteen tietää miten kirjan henkilöille tulee loppujen lopuksi tapahtumaan.

Alkuperäinen teos: Stone mothers, 2019
Sivumäärä: 427
Gummerus, 2020
Arvosana: 4

Josie Silver: Tule takaisin

Lydia Bird on onnentyttö, sillä hän on menossa naimisiin elämänsä rakkauden, Freddie Hunterin kanssa. Mutta kun Freddie menehtyy yllättäen auto-onnettomuudessa, Lydian elämältä putoaa pohja.
Musertavan surun keskellä Lydialle avautuu mahdollisuus elää rinnakkain kahta elämää: yhtä, jossa Freddie on yhä elossa, ja toista, jossa hän jatkaa vähitellen elämäänsä ja huomaa rakastuvansa uudelleen. Lopulta Lydian on tehtävä valinta kahden maailman välillä.
 
Tule takaisin on todella koskettava selviytymistarina puolisonsa menettäneen Lydian elämästä, jossa hän opettelee elämään uudelleen ilman rakasta miestään. Kirja on mielenkiintoinen kannesta kanteen, eikä tämän lukemisessa mennyt todellakaan kauaa kun sen viimein sain ensimmäisen kerran avattua. Kävin itsekin monia tunteita läpi kirjaa lukiessani, se osasi naurattaa, mutta myös itkettää ja sai itsenikin ajattelemaan asioita monelta kantilta.

"Pitikö hän kiirettä minun takiani? Oliko onnettomuus minun syytäni? Olisinpa vain sanonut rakastavani häntä. Tietenkin olisin sanonut niin, jos olisin tiennyt, että sain silloin puhua hänen kanssaan viimeisen kerran."

Lydia yrittää kovasti päästä takaisin jaloilleen Freddien kuoleman jälkeen, mutta kaikki muistuttaa häntä vain siitä ettei näkisi tätä enää koskaan - kuinka lakanoiden vaihtaminenkin ensimmäisen kerran kuoleman jälkeen saa hänet romahtamaan. Lydia alkaa elää rinnakkaistodellisuutta uniensa kautta, jossa hänen rakas Freddie on edelleen elossa, pian hän kuitenkin joutuu huomaamaan ettei rinnakkaiselo olekaan aina niin hyvä vaihtoehto. Pikku hiljaa Lydia alkaa kuitenkin saada taas elämänilonsa takaisin ja ryhtyy tapaamaan jälleen uusia ihmisiä.

Kirjan loppu on aivan ihana ja se pakahdutti ainakin oman sydämeni totaalisesti. Loppu oli kyllä ennalta-arvattava, mutta oli ihanaa kun kirja loppui juurikin tällä tavalla. En keksi tästä teoksesta mitään huonoa sanottavaa.

Alkuperäinen teos: The two lives of Lydia Bird, 2020
Sivumäärä: 431
Otava, 2020
Arvosana: 5

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Lukiossa Connell on suosittu jalkapalloilija, Marianne paarialuokkaa. Heidän välilleen muodostuu yhteys, jonka Connell kuitenkin salaa muilta. Yliopistossa osat vaihtuvat: Mariannen outous alkaa säkenöidä ja Connell jää paitsioon. He tapaavat muita ihmisiä, mutta jokin vetää heidät kerta toisensa jälkeen yhteen.

Kirja on kertomus vaikeasta rakkaudesta, kuinka mikään ei tunnu menevän oikein ja pari saa aikaiseksi vain leikkiä toistensa kanssa kissa-hiiri -leikkiä. Kirjassa käsitellään myös vaikeaa aihetta, nimittäin perheväkivaltaa, jonka uhrina Marianne on, oman veljensä toimesta. Henkisesti ja fyysisesti loukatun Mariannen luonteessa näkyy pieniä pilkahduksia jäljistä, joita väkivalta on häneen jättänyt.Kirjassa käsitellään myös masennusta ja siihen liittyviä itsemurha-ajatuksia.

Sitten etuovi sulkeutuu, ja Marianne ja Connell ovat kahdestaan. Marianne tuntee, miten hartialihakset rentoutuvat niin kuin heidän yksityinen rauhansa olisi huumetta.

Connell vaikutti aluksi aika kylmältä, mutta tarinan edetessä jääsydämeksi osoittautuikin välillä myös Marianne. Mariannella oli kuukausien aikana useitakin poikaystäviä, kun Connell puolestaan löysi itselleen ensimmäisen tyttöystävän Mariannen jälkeen, tuntui se olevan seurustelevalle Mariannelle maailmanloppu. Connell ja Marianne ovat molemmat mielestäni hyviä ja onnistuneita hahmoja, ja kaiken kaikkiaan aitoja ja uskottavia.

Marianne hymyilee pientä hymyä, niin kuin olisi voittanut kiistan. Connellista on mukava saada hänessä aikaan sellainen olo. Hetken tuntuu mahdolliselta pitää molemmat maailmat, molemmat versiot elämästä ja liikkua niiden välillä niin kuin kulkisi ovesta.

Normaaleja ihmisiä on loppujen lopuksi aika hämmentävä teos, itselleni jäi ainakin vähän hämmentynyt olo tämän luettuani. Johtunee varmaankin tuosta mainitsemastani kissa-hiiri -leikistä, jota päähenkilöt Connell ja Marianne tässä harrastavat heidän jatkuvalla on-off suhteellaan.

Alkuperäinen teos: Normal people, 2018
Sivumäärä: 258
Otava, 2020
Arvosana: 4

Salla Simukka: Lukitut

Te olette nyt vankilassa. Teidät on vangittu, koska on olemassa vahvat perusteet olettaa, että jokainen teistä tekee jossain vaiheessa rikoksen, josta teitä kuuluu rangaista. Ette ole tehneet noita rikoksia vielä, mutta todennäköisyyslaskelmat osoittavat, että teette ne. Olette täällä siksi, että nyt on viimeinen hetki tehdä parannus. Jos pystytte ennen kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväänne tunnustamaan tulevan rikoksenne ja osoittamaan katumusta, pääsette vankilasta. Mikäli ette, jäätte kärsimään rangaistustanne.

Pidin paljon kirjan juonesta, mutta valitettavasti toteutus ei ollut niinkään hyvä. Lukitut tuntui hätäisesti tehdyltä, ja juonen toteutus ontui, välillä tuntui että kirjan idea unohtui itseltäkin ihan kokonaan.

"Illalla ajatukset kiertyivät toistensa ympärille kiihtyvällä vauhdilla Vegan mielessä eikä hän saanut unta. Internet. Niin oli lukenut hänen rikosvihjeessään. Vegaa se oli naurattanut, sillä hän tiesi kyllä, mitä hän voisi tulevaisuudessa tehdä. Hän voisi tehdä kyberhyökkäyksiä."

Hahmoja löytyy monenkirjava joukko, mutta en päässyt oikein kunnolla perehtymään yhteenkään heistä. Kertojahahmoja oli mielestäni liian monta näin pieneen teokseen ja olivat jääneet vähän vajaavaisiksi ja latteiksi. Eniten pidin Oliverista, mutta hänkin jäi kovin etäiseksi.

Lukitut on selvästi tarkoitettu nuoremmille lukijoille, se käsittelee paljon nuorten ongelmia ja heidän ajatuksiaan mm. omasta seksuaalisuudestaan. Ehkä olen jo liian vanha tämänkaltaisille kirjoille, koska en saanut siitä mitään irti. Voisin kuvitella että muutama vuosi sitten olisin voinut pitää teoksesta enemmän.

Sivumäärä: 284
Arvosana: 1,5
Tammi, 2020

Niko Rantsi: Sinun puolestasi vuodatettu

Veli-Matti Suojasen elämä on solmussa. Vanha tuttu pikkurikollinen on vainonnut järjestyspoliisissa työskentelevää Veli-Mattia ja hänen perhettään jo pitkään, eivätkä viranomaiset voi painostavalle tilanteelle mitään. Lopulta Suojasen mitta täyttyy ja hän päättää toimia, ennen kuin kenellekään käy huonosti. Samaan aikaan Suojasen lapsuudenystävä sotkeutuu tunnetun ammattirikollisen bisneksiin. Päästäkseen niistä irti hän tarvitsee Suojasen apua. Kun poliisi löytää hylätystä vajasta vainajan, alkaa murhatutkinta, jossa Suojanen istuu kuulustelupöydän väärällä puolella.

"Viime vuonna, joskus keväällä, yksi tyyppi alkoi seurailla ja uhkailla mua. Asia eteni rikostutkintaan, ja siitä pitäisi olla oikeudenkäynti lähiaikoina."

Kirjassa käsitellään vaikeita asioita, sekä poliisin puolesta, että tavallisen maallikon jonka yhden virheen takia hänen koko elämänsä on pilalla. Kirja on taidokkaasti kirjoitettu ja ainakin minut se piti otteessaan alusta loppuun asti. Kirjasta tekee vielä paremman se tosiasia, että sen on kirjoittanut poliisi, joka todellakin osaa asiansa. Kirjaa lukiessa saa huomata, että poliisitkin ovat virkapukunsa alla aivan tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat myös taistelemaan virkatehtävissä omienkin tunteidensa kanssa.

Henkilöhahmot ovat uskottavia ja pidin varsinkin Suojasesta, joka joutuu totuuden  kuultuaan kamppailemaan tunteidensa kanssa, ja joutuu tekemään vaikean valinnan - onko hän lojaali virkapukuaan vai läheistään kohtaan.

"Päivää päivää, minkälaista asiaa teillä on? nainen kysyy. 
Kauluspaidassa on vain sukunimi. Rinne.
Tuota, tulin tänne, koska ex-mieheni on kadonnut. Jussi Lehto."

Jussin kohtalo jäi vähän surettamaan, kun ei saatu tietää mitä hänelle tarkalleen tapahtui. Mutta tämä on valitettavasti monelle ihmiselle tapahtunut oikeasti, joten ymmärrän miksi tietoisuus Jussin kohtalosta jäi pimentoon.

Lukisin ehdottomasti rikosylikonstaapeli Niko Rantsilta lisääkin teoksia ja toivon että hän jatkaa myös kirjailijan roolissa poliisityönsä lisäksi. Kiitos Suomen poliisille heidän arvokkaasta työstään, jossa he joutuvat riskeeraamaan oman henkensä meidän muiden puolesta.

Sivumäärä: 346
Tammi, 2020
Arvosana: 5

Suzanne Collins: Balladi laululinnuista ja käärmeistä

On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon?

Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen - jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan... ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.

Coriolanusta oksetti, mutta hän ei pystynyt kääntämään katsettaan pois. Olisi ollut kauheaa nähdä mitä tahansa olentoa kohdeltavan sillä tavalla - koiraa, apinaa, jopa rottaa - mutta että ihmistä? Ja vieläpä poikaa, jonka ainoa rikos oli ollut paeta henkensä edestä?

Coriolanus Snow on joskus ollut kuin kuka tahansa muu ihminen, oikeudenmukainen ja seurannut omaa sydäntään. Uusimmassa Nälkäpelissä lukijat saavat vihdoin tietää miten Coriolanus muuttui tuosta tavallisesta pojasta koko Panemin tyrannimaiseksi hallitsijaksi, jolta ei löydy empatiaa ketään kohtaan. Kirjassa selviää myös miksi Corniolanus vihaa juuri vyöhykettä 12 niin paljon.
Coriolanus ihastuu päätä pahkaa ohjaamaansa tribuuttiin, Lucy Grayhyn ja on valmis tekemään rakkautensa eteen mitä vain, vaikka se tarkoittaisi koko Panemin pettämistä.

Aiemmissa Nälkäpeleissä en pitänyt yhtään Snowsta, en sitten tippaakaan. Mutta tässä kirjassa Coriolanus on oikeasti mielenkiintoinen ja pidettävä hahmo, joka haluaisi olla kaikkia kohtaan oikeudenmukainen ja haluaisi kovasti tehdä oikeita ratkaisuja.

Jos Coriolanuksella olisi ollut parempi olo, hän olisi nauranut sille, kuinka ironisen nopeasti heidän suhteensa oli taantunut henkilökohtaiseksi Nälkäpeliksi. 

Kirja on todella hyvä lisä Nälkäpeli sarjaan, joka auttaa edes vähän ymmärtämään Snown tyrannimaisuutta ja hänen vihaansa vyöhykkeitä kohtaan, varsinkin vyöhykkeen 12 tribuuttia.


Alkuperäinen teos: The ballad of songbirds and snakes, 2020
Sivumäärä: 598
WSOY, 2020
Arvosana: 4,5

Josh Malerman: Punainen piano

Pianisti Philip Tonka herää koomasta lähes kaikki luut murskana. Puoli vuotta aiemmin hän ja hänen bänsinsä, toisen maailmansodan kolmekymppisistä veteraaneista lppstuva The Danes, sai Yhdysvaltain armeijalta rahakkaan tehtävän: Namibin aavikolla on kuultu ääni, joka on saattanut ydinpomminkin toimintakelvottomaksi. Onko kyseessä uusi kylmän sodan voimasuhteet mullistava ase? Mitä bändi oikein löysi aavikolta? Tai.. mikä löysi heidät?

"Philip, en kuvittelekaan että sattuisit tietämään ihmiskehon kaikkien luiden nimet, mutta minä yritän tässä kertoa, että sinulta ei ole murtunut ainoastaan ranteet ja kyynärpäät. Sinulta on murtunut melkein kaikki."

Kirjan juoni on todella mielenkiintoinen. Olin ihan myyty jo heti ensimmäisistä sivuista lähtien. Malerman osaa todellakin pitää lukijan otteessaan ja tietää tarkalleen miten se tapahtuu. Kirjassa ei ole lainkaan pitkästyttäviä kohtia, vaan se on kannesta kanteen täynnä mielenkiintoisia tapahtumia.

Henkilöhahmot ovat myös mieleeni. Philip on hurmaava naistenmies, joka saa pelkällä hymyllään naisten jalat veteliksi, mutta joka ei ole tehtävän jälkeen enää omaitsensä, ei sisäisesti eikä varsinkaan ulkoisesti. Ellen on empaattinen ja sydämellinen hoitaja, joka tuntee vetoa koomasta heränneeseen Philipiin.

"Kun Philip pääsee pimeydestä, Ross on poissa. Ja vain sorkanjäljet, matkalla aavikolle, ovat jäljellä."

Olen vähän hämilläni kirjan "pahiksen" osalta. En lopussa tuntunut ymmärtävän enää ollenkaan mitä oikein tapahtui ja kuka oli kaiken takana. Mikä oli todellisuudessa tuon äänen lähde tai miten koko homma oikein toimii. Ilmeisesti kaikki on vain katsojan silmässä.

Alkuteos: Black mad wheel, 2017
Sivumäärä: 326
Karisto, 2020
Arvosana: 4,5