Viisitoistavuotias Harry kohtaa ankeuttajat jo ennen kuin lukuvuosiTylypahkassa alkaa. Koulussa hän joutuu uuden opettajan, Dolores Pimennon, silmätikuksi. Arpea särkee polttavasti ja Harry näkee niin merkillisiä unia, että pelkää menettävänsä järkensä. Lordi Voldemort on liikkeellä, vai onko? Aina ei ole helppo tietää, mikä on totta ja kehen voi luottaa.
Harry Potter sarjan viides kirja Feeniksin kilta on ihan mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa. Harry Potter hahmona alkoi itseäni vähän ärsyttää jatkuvalla mököttämisellä ja kiukuttelullaan kun itse olen tottunut kilttiin ja reippaaseen Harryyn jonka olen tottunut elokuvissa näkemään. Harryn kaverit yrittävät tukea Harrya parhaansa mukaan, mutta silti kaveri jatkaa angstaamistaan, kuinka kukaan ei ymmärrä hänen ongelmiaan.
Harryn kiukku nousi pintaan kuin korkeassa ruohossa ylös kavahtava
käärme. Hän on lopen uupunut, hän on mittaamattoman ymmällään, hän oli
kokenut kauhua, helpotusta ja taas kauhua koko viime vuorokauden eikä
Dumbledore vieläkään halunnut puhua hänen kanssaan.
Kirjassa oli mukana surullisempiakin kohtia, kuten Sirius Mustan kuolema. Hahmon kuolema harmittaa vieläkin, sillä pidin paljon Siriuksesta. Huumoriakaan ei ole unohdettu tässäkään osassa kun Weasleyn kaksoset tekevät tihutöitään tylypahkassa kiusatakseen pinkkiä rakastavaa Pimentoa, joka tekee kaikkensa että oppilaiden elämässä ei olisi mitään sisältöä oppituntien lisäksi.
Myöskään tässä osassa ei olla unohdettu suurta lopputaistelua, tällä kertaa Harrylla on isompi tukijajoukko puolellaan, eikä hänen tarvinnut selviytyä siitä ihan yksikseen. Kirjassa oli tähänastisista osista eniten tapahtumia ja juonikin puski urakalla eteenpäin. Juuri sen vuoksi tämä on tähänastisista Pottereista lempparini, vaikka yksi lempihahmoistani kuolikin.
Alkuperäinen teos: Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2003
Sivumäärä: 1050
Tammi, 2004
Arvosana: 4
