Mutta nyt tämä lähti ihan oudoille poluille aivan alkutelineissä. Anteeksi. Tarkoitukseni oli viihdyttää itseäni blogin parissa näin perjantai-illan kunniaksi, ja itsensä viihdyttäminen ja lukijan viihdyttäminen eivät tunnetusti aina käy ihan käsi kädessä.
Tarkoitukseni oli tietysti sanoa, että blogini on kuin
Haamuraaja.
Olen hieman saanut täytettyä tätä osa-aluetta elämässäni perustamalla työhön liittyvän sometilin - eli paitsi, ettei minun enää tarvitse kätkeä Facesivua, kun joku kävelee huoneeni ohi, minulla on kanava, jossa maanisesti seurata tykkäysten kasvua! Palkitsevaa kuin nurmikon tuijottaminen.
Ei sekään meinaan aina kasva.
Mutta mitenkäs sitä haamuraajaa kutittamaan juuri tänään? No koska hiihtoloma! Siis ensi viikolla. Muistan erään äitibloggaajan, joka töihinpalattuaan piiskasi blogiaan aina perjantai-iltaisin, kertoen, että hurja viikko oli, mutta nyt kädessä siideri ja rauha maassa. Samalla tavalla minä huomaan lipuvani kuvioon, jossa avaan blogin aina lasten kyläillessä mummolassa. Myönnettäköön: hänen tähtensä loistivat vähemmän pilvisellä taivaalla kuin minun. Perjantai tulee joka viikko ja minun lapseni vierailevat mummolassa kerran kvartaalissa. Mutta eivätpäs ole siellä vielä. Eli hah, en siis suinkaa bloggaa vain kertoakseni olevani lapsivapaalla! Tai siis, no, jos unohdetaan tämä sivujuonne.
Mutta yllämainitusta syystä varmaan tämä viikonloppu oli unohtunut kalenterissa tyhjäksi. Tajusin vasta tänään kotimatkalla ratikassa, että herramunjee meillä ei ole mitään ohjelmaa ennen sunnuntaista lastenkotoapäästöä. Kerroin huoleni Suurmetsurille, joka tomerasti kävi järjestämään meille vieraita illaksi. Kävi kuin hiirellä räätälinä: ei tullut koko perhettä, tuli vain sen perheen isä, jonka kanssa Hitachi lähti oluelle. Kakskytprosenttinen suoritus kuitenkin.
En valita toki. Lasten nukahdettua voi aina laskeutua äidin laatuaikaan.* Kävin viettämässä Suurmetsurin lämmittämän saunan, ettei mene tuhlunkiin, totesin etten vieläkään uskalla lukea Lopottia, koska jos sen lukee, sitten se on luettu, ja aloin raapia haamuraajaa.
Tiedätte kyllä, miten hyvän ystävän tuntee siitä, että vaikka olisi pitkäkin väliaika tapaamisessa niin aina voi jatkaa siitä mihin jäi.
Hieno lainaus Lincolnilta sekin.
* Lukekaa tässä sellainen itseironinen ja intertekstuaalinen viite äitijargoniin. Ja jos olette Twitterissä, seuratkaa tiliä Man who has it all. Niin hauskaa, koska niin totta.
Mää en niin intoutunut Neljäntienristeyksestä, ettenkö uskaltaisi avata Lopottia. Ehkä ihan hyvä tilanne, voi tarttua siihen rennosti, kunhan vastaan ajautuu.
VastaaPoistaEn oo kuullut tota meemiä, tai voi olla että olen, mutta en muista, koska usein siirappisia meemejä lukiessani mulla alkaa pursuta yhtaikaisesti joka ruumiinaukosta. Mutta totisesti, aika karsea. Kannattaa olla ystäviä, että voi sitten olla näkemättä niitä.
No, ehkä tää vähän puhuttelee mua nyt, kun lapset on sen verran isompia, että ihan hyvin ehtisi ystävien kanssa hömpötellä. Ovat sitten muuttaneet lähes kaikki kaupungista ja viljelevät sitovia pikkulapsia (miesystävien suhteen tätä ongelmaa ei ole). Taannoinen opiskelijaäiti on nyt vähän sormi suussa.
<3 Ehtoisa emäntä - keksii kommentoitavaa huttuisimpaankin tajunnanvirtaan <3
PoistaVielä työt muuten tuo sua tänne "ruuhka"-Suomeen? Kun se Kateuttava Herättävä Blogimiitti niin ikävästi viimeksi kariutui herättämään kateutta vain itsellein.
<3
PoistaTois! Mutta polvi. Mun saikkendaali loppuu tossa maaliskuussa ja heti kun mää uskallan luottaa jalkaan niin, että se mahtuu työpäivän päätteeksikin farkunlahkeeseen, niin tuun. Ilmoitan heti kun.