Ulla-Lena Lundberg: Jää

Kirjan nimi: Jää 
Kirjoittaja: Ulla-Lena Lundberg

Sivuja: 366

Kustantaja: Teos & Schildts & Söderströms

Julkaistu: 2012

Mistä minulle: Ostettu

Kannen kuvan yhteys kirjaan selvisi vasta ihan loppusivuilla.

 Tässäpä teille harvinaisuus: Omilla rahoillani ostettu kovakantinen kirja! Kuten jo aikaisemmin kerroin, nautin jouluisesta Suomen-vierailusta muun muassa kirjakauppojen valikoimia hyödyntämällä. Sain päähäni myös ostaa Jään, vaikka se aiheensa puolesta vaikuttikin minusta vähän mummokirjalta. En ole koskaan ollut erityisen innostunut Finlandia-voittajista, ja tarina ulkosaaristossa asuvasta papista ei varsinaisesti saanut käsiäni hikoamaan jännityksestä mutta... Ehkä minuun iski jonkinlainen isänmaallisuuden ylipuuska.

  

Oikeasti uskon, että saaristoaihe minua tässä kirjassa kiehtoi. Olen itse kotoisin sisäsaaristosta Saimaalta (ei kiinteää tieyhteyttä vieläkään, siis mistään päin saarta), ja vielä esimerkiksi isäni lapsuudessa saaressa elettiin suunnilleen samalla tavalla kuin 1800 luvulla. Tähän saattaa liittyä pientä liioittelua, mutta aika ennen autoa ja telkkaria kuulostaa 1800-luvulta. Varmaan siksi elämä sotien jälkeisenä aikana ulkosaaristossa ei kuulosta minusta niin kaukaiselta kuin voisi luulla.  

Juoni:

Lyhyesti: Länsi- ja itäpuoleen jakautuneeseen saaristoseurakuntaan muuttaa uusi pappi perheineen. Pappi on nuori ja virkaintoinen, mutta onnistuu hyvin sovittamaan toimintansa paikallisiin tapoihin ja tuomaan saaristoon henkäyksen uusia ajatuksia. Hän tuo jopa jonkinlaista yhteishenkä kränäiseen seurakuntaansa. 

Henkilöt:

Pappia kiinnostavampi henkilö on hänen vaimonsa, pastorska. Nuori pappilan emäntä saa tasapainoilla niin miehensä pitkien työpäivien, pienen karjan hoitamisen, perheeseen syntyvien lapsien kuin saarelle kesäaikaan erittäin usein tupsahtavien vieraidenkin välillä. Naiselta ei puutu sisua tai päättäväisyyttä, mutta häntä ei missään tapauksessa ole kuvattu pyhimysmäiseksi yli-ihmiseksi. 

Muut henkilöt on kuvattu uskottavasti, mutta he eivät ole erityisen kiinnostavia - kuten eivät kaikki ihmiset niukan kerronnan ja kuvailun perusteella oikeassa elämässäkään.  

Muut kerronnalliset ratkaisut: 

Mielenkiintoinen loppuratkaisu. Mietin, miten muuten kirjan olisi voinut lopettaa. 

Kirja oli keskivaiheilla aikamoista joutokäyntiä, ja mietin, olisiko sitä voinut tiivistää tarinan kärsimättä. 

Luin kirjan mielelläni, mutta ei se erityisesti sykähdyttänyt. Omassa mielessäni luokittelen tämän mielenkiintoisiin, huolellisesti kirjoitettuihin historiallisiin lukuromaaneihin ja olen pikkuisen hämmästynyt, että Jää voitti Finlandian. Hyvä kirja, ehdottomasti, mutta ei tarjonnut mullistavia uusia ajatuksia tai kehittänyt mitään uutta. 

Kristina Carlson: William N. päiväkirja

Ei vaikuta kamalan lupaavalta, että postaan kuun ensimmäisestä luetusta kirjasta 16. päivä. O-ou. NaNoWriMo, myös jäljessä oleva, vaatii veronsa.

 

Kirjan nimi: William N. päiväkirja

Kirjoittaja: Kristina Carlson

Kustantaja: Otava

Julkaistu: 2011

Sivuja: Vähän, noin 150

Kansi: Georges Pierre Seurat (ainakin jos on Lumiomenaa uskominen, palautin kirjan jo...)

Mistä minulle: Kirjastosta varaamalla

Tosi kiva kuva kun edes kirjan nimestä ei saa selvää.

Suoraan asiaan. William N. päiväkirja on ihan hauska pikku kirjanen, mutta valitettavasti se joutuu nyt patoutuneiden Finlandia -tuntemusteni turvatyynyksi. ANTEEKSI!

William N. on suomalainen, Pariisissa asuva jäkälätutkija. Mies on aika omalaatuinen, pikemminkin taiteilija kuin porvarillisia arvoja arvostava tutkija. Hyvää ruokaa ja juomaa mies kuitenkin arvostaa, ja ruokia kirjassa kuvaillaankin melkein kuin Viisikossa konsanaan. 

Päähenkilö on vähän ärtyisä, ei pidä sosiaalisista tilanteista ja haluaisi omistautua tyäsin vain jäkätutkimuksen eteen päin viemiselle. Kaikki muu on turhaa. Valitettavasti kaikenlaiset muut velvoitteet sotkevat silti päivien kulkua. Ja ihmiset ulkona kadulla saattavat olla vaikka iloisia. Hyi.

Williamin asunto vaikutaa olevan pölyinen, pimeä ja täynnä kirjoja. Ja talvella siellä on hyvin, hyvin kylmä, niin että lämpötila laskee vain 14 Celsiusasteeseen. Se ei oikein sovi palelevalle tutkijalle. 

Kirjalla on löyhä todellisuuspohja, sillä suomalainen William Nylander -niminen, ilmeisesti aika yksinäinen ja erikoislaatuinen jäkälätutkija todella on elänyt 1800 luvulla Pariisissa.

Kirja ei ollut niin tylsä kuin INAhduksen kesken kirjan -arvioinnin perusteella pelkäsin. Mutta ei siinä kyllä niin kamalasti tapahtunut. Vertaukset taiteilijoiden ja tutkijoiden välillä olivat mielenkiintoisia, yhtäläisyyksiähän niissä itse asiassa pitäisi olla (ainakin samanlaista asialle omistautumista, jos huipputuloksia haluaa), mutta... Kantaako se nyt ihan Finlandia -ehdokkaaksi asti? Ovatko muut ehdokkaat samanlaisia tai tätä huonompia? Kirja on siis ehdottomasti hyvä, jos antaisin tähtiä niin ainakin kolme ja puoli, mutta kyseessä ei ole mikään mykistävä pieni kirjanen, ei suurta tarinaa kertova kirja, ei mitään kamalan uutta mieleen tuova kirja, ei kirja joka pyörisi mielessä vielä päiviä lukemisen päättämisen jälkeen... 

Suosittelen tätä kyllä silti kaikille Herra Darwinin puutarhurista pitäneille (vaikka tässä ei mitään kummallista olekaan) ja niille, jotka haluavat ottaa nopeasti tuntumaa yhteen Finlandia -ehdokkaaseen. Muuten, noh, kannan vieläkin vähän kaunaa ainakin Tervon, Hotakaisen ja Jääskeläisen tiedätte-kyllä-miltä listalta pois jättämisen takia. Sori Kristina. 

Kirjan ovat lukeneet ja arvostelleet ainakin

Katja/Lumiomena

Ina/INAhdus

Jaana/Lukukausi - kirjallisia elämyksiä (haa, löysinpä uuden blogin tässä samalla)

PS. Helsingin Sanomien kriitikko on vaihteeksi löytänyt kirjan josta pitää. Hienoa. Olisin tosin voinut jo kritiikin luettua arvata, että minua tämä kirja ei lyö halolla päähän. 

PPS. Myös Parnassossa on arvosteltu ja arvostettu. Unohdin muuten mainita tuon hauskuuden, ja kyllä, kyllä tässä kirjassa oli hauskuuttakin.