B niin kuin Boomslang

Kuva: freeimages.com Kuvaaja: doc

Kuvassa on maailman ainoa myrkyllinen tarhakäärme, Boomslang, joka voi tappaa terveen ja hyväkuntoisen miehen. Boomslangia erehdyttiin pitämään harmittomana, kunnes vuonna 1957 Karl Schmidt kuoli käärmeen pureman aiheuttamiin sisäisiin verenvuotoihin.

Jaa, että mihinkä tämän analogin on tarkoitus johtaa? Mulla nyt vaan sattuu tänään olemaan sellainen olo, että olen Boomslang!

Tiedossa on ollut jo pidempään, että en pysty kauaa jatkamaan nykyisessä työssäni tai ainakaan nykyisessä työpaikassani näillä keuhkoilla.

Oletko koskaan kävellyt kesäkuumalla kampaamon ohi, jossa on ovi auki?

Oletko samalla sattunut haistelemaan kesän tuoksuja, kun nenään on hiipinyt outo ammoniakin ja muiden kampaamokemikaalien tuoksucocktail?

Mieti, että tekisit töitä sellaisessa tuoksussa. Oikeastihan tilanne ei työpaikallani ole niin paha kuin kivijalkakampaamossa. Meillä on erittäin hyvä ilmastointi. Jopa niin hyvä, että kesälläkin pukeudumme neuleisiin töissä ollessamme. Tervekeuhkoiselle ympäristö ei tuota mitään ongelmaa. Mutta kun allergisoituneena ja astmaattisena viettää 8 tuntia päivässä hengitellen pahimmillaan - tai omistajien kannalta parhaimmillaan - kahdeksan kampaajan aiheuttamia käryjä yhtä aikaa, niin voi vain kuvitella kuinka kipeä työpäivän jälkeen on. Niin kipeä, ettei työnteossa ole mitään järkeä. Työtä työtä työtä tehdään, jotta jotta leipää syödään, ei jotta jotta terveys viedään.

Omasta mielestäni olen ollut hyvä, luotettava ja tunnollinen työntekijä. Olisin mennyt töihin vaikka pää kainalossa mikäli se olisi irronnut eikä ajanvarauskirja olisi antanut myöten jäädä suoraan petiin lepäämään. Olen tähän hetkeen asti ajatellut aina vain työnantajan parasta. Tai ongelma on oikeastaan juuri siinä, että ajattelen vieläkin. Ellen ajattelisi, en pitäisi itseäni harmittomaksi kuviteltuna myrkyllisenä tarhakäärmeenä.

Olen kuluneen vuoden miettinyt kuumeisesti, kuinka voin jatkaa parturi-kampaajana edes osa-aikaisesti ilman, että kiusaan itseni henkihieveriin. Kenellekään ei tule varmasti yllätyksenä, että yrittäjyys on ainoa mahdollisuus vaikuttaa omaan työskentely-ympäristöön. Niinpä olen salaa suunnitellut, laskelmoinut ja selvitellyt asioita joka suunnalta. En voi tehdä värjäyksiä tai permanentteja terveydentilani puolesta, mutta ei se leikkaamasta tai kampaamasta estä - etenkään, kun käytössä tulee olemaan hajusteettomat tuotteet. Suunnitelmat ovat siis siinä vaiheessa, että voisin vaikka heti huomenna aloittaa oman toiminnan. Mutku... tilanne on periaatteessa sama kuin parisuhteessa oleva olisi ihastunut toiseen. Tunteet ja ajatukset eivät ratkaise, vaan se miten niiden kanssa toimii.

Olen siis ihastunut omaan suunnitelmaani, mutta musta tulee myrkkykäärme, jos alan markkinoida palveluitani ennen kuin työsuhteeni on päättynyt. Puhumattakaan siitä, että tekisin töitä sekä työnantajan että omaan lukuuni samaan aikaan. Yrittäjällä on toki aina riski, mutta tällä hetkellä lain sanelema lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan tuntuu pelkästään kohtuuttomalta riesalta. Pitäisikö muka irtisanoa itsensä, viettää kuukauden irtisanomisaika löysässä hirressä ja sitten kädet ristissä toivoa, että uutena yrittäjänä saan asiakkaita edes sen verran, että voin ostaa tarjouksesta makaronipussin silloin tällöin? Miten kukaan ikinä uskaltaa lähteä palkkatöistä saman toimialan yrittäjäksi, jos kaikesta pitää olla hipihiljaa ennen kuin on vapaa puhumaan?

Niin tai näin, olen varma, etten pysty aiheuttamaan niin suuria sisäisiä verenvuotoja nykyiselle työnantajalleni, että se johtaisi heidän kuolemaansa. Heillä kyllä riittää makaronia pöydässä, vaikken viiden vuoden yhteisen taipaleen jälkeen jäisikään rinnalle. Se helpottaa. Vähän. Silti musta tuntuu, että olen Boomslang!

RP2 niin kuin Rakas Päiväkirja osa 2

Rakas Päiväkirja!

Toukokuussa mä olin ahdistunut meidän uusista työpaidoista, joiden ainoa tarkoitus oli varmasti näyttää tissit. Tänään sain valita otanko paidan, jossa lukee edessä vihjailevasti I know what you want... ja selässä A perfect haircolor.  En vaan pystynyt, joten valitsin kuvassa olevan. Jotenkin en vaan ole oikein tyytyväinen tähänkään. Töitä tehdessä nimittäin käy niin, että oikeakätisenä mun käsi on koko ajan ensimmäisen s-kirjaimen päällä, jolloin merkitys muuttuu melkoisen epätoivoiseksi. Ehkä logo tekstin yläpuolella ihan hiukan auttaa elämään tämän paidan kanssa.

Eikö me ihan oikeasti voitaisi joskus saada paitoja, joiden kanssa ei joudu epämukavuusalueelleen. Tietääkö kukaan teistä edes mitä tällä mainostetaan?

Kuvaa otettaessa ratkesi, että mun kamera on mies. Näyttöön ilmestyi teksti: "Räpäyttikö joku silmiään?"

T niin kuin takkutukka

Saako toivoa? Ei se mitään, toivon silti.

Hiusten ja hampaiden harjaamista ei pidä jättää väliin monen montaa kuukautta. En uskalla edes ajatella, kuinka suuren laskun hammaslääkäriltä saisi vastaavassa tilanteessa, mutta meillä tukanselvittämiseen, pesemiseen ja leikkaamiseen meni 2.5 tuntia ja työtä teki vuorotellen 5 kampaajaa. Tuntiveloituksella hintaa työlle tuli 135 euroa. Että repikää siitä ja miettikääpä vielä kerran kannattaako hiukset päästää rastoittumaan.

Niin, jos varataan tasausleikkaus tytölle puhelimitse, niin eihän me olla herranjestas osattu varautua siihen, että tytön hiuksia ei ole harjattu kertaakaan sitten viime vuoden toukokuun. Siitä seuraa se, että kampaaja vaihtuu muutaman kerran työn aikana, kun ainahan jollain on vaikutusaika menossa, jolloin voi jatkaa siitä mihin toinen jäi. Minä tosin ilmoitin tytölle, että jos hän olisi mun tenava, niin keritsisin hänet kuin lampaan sen sijaan, että tökin piikkikammalla takkuja auki. Onneksi tyttö ei ollut niin herkkää sorttia, että olisi alkanut itkemään lisää siitä syystä tai vaatinut äitiään pelastamaan itsensä pahalta kampaajatädiltä. Krokotiilin kyyneleitä toki vuodatettiin, koska se selvittäminen ihan varmasti sattui.

Jos tapahtuneesta haluaa keksiä jotain positiivista, niin meille tuli yllätyksenä, että luomurastat voidaan saada sittenkin pois muuta kuin leikkaamalla. Sitä en kuitenkaan vieläkään tajua, että kukaan ei ole oikeasti tarttunut harjaan yli vuoteen, ei edes tytön huoltajat. En oikein jaksa uskoa, että tarvitsee olla kampaaja hävetäkseen takkutukkaista jälkeläistään. Ihan oikeasti hei, opettakaa lapsenne a) harjaamaan hiuksensa vähintään kerran päivässä ja jos ne on pitkät niin mielellään ainakin kahdesti ja b) sama juttu hampaiden kanssa, vaikka olisi töpömmätkin hampaat.

S niin kuin syrjintä

En oikein tiedä kummasta olen enemmän pöyristynyt tänään. Ihmettelenkö enemmän sitä, että taas on nostettu tapetille kuinka raskaana olevia naisia syrjitään työnhaussa? Vai ehkä sittenkin sitä, että raskaana olevat naiset tekee oikeasti aiheesta kanteluita tasa-arvovaltuutetulle? Ehkä kuitenkin enemmän jälkimmäistä.

Jos oletetaan, että johonkin tehtävään on vain yksi hakija eikä häntä palkata, niin voi olla teoreettinen mahdollisuus pystyä näyttämään, että se johtui raskaudesta eikä pätemättömyydestä. Mutta vaikka sellainen ihme sattuisikin, että olisi ainoa hakija, niin ei se ketään automaattisesti pätevöitäkään. Monesti niitä hakuja jatketaan, kunnes se oikeasti sopiva henkilö löytyy. Ihan vaan niinku tiedoksi, tasa-arvovaltuutetullekin. Sitäpaitsi miksi tuhlata energiaa johonkin tollaiseen tuulimyllyjä vastaan taisteluun, kun voi jatkaa elämäänsä eteenpäinkin.

Aina joskus tulee sellainen olo, että joku raja tasa-arvosta vouhottamisen kanssakin pitäisi olla. Miksi jonkun edes pitäisi palkata nainen, joka jää kohta äitiyslomalle ja sen jälkeenkin tulee olemaan useita kertoja vuodessa poissa töistä hoitamassa sairasta lastaan? Miksei mieluummin ottaisi jotakuta, jonka voidaan olettaa antavan paremman tuoton sijoitukselle (palkkaukselle)? Ilmoitan siis tässä ja nyt, että jos itse olisin sellaisessa asemassa, niin ihan varmasti jäisi palkkaamatta, mutta en ikipäivänä tulisi myöntämään, että syy oli raskaus tai pienet lapset. Onhan tarjolla olevissa hakijoissa muitakin eroja eikä kai kukaan tosissaan usko, että ihmisiä palkataan vain, koska on paperilla pätevä. Siitä on tietenkin apua, jos lisäksi on asenne kohdallaan ja on muutenkin hyvä tyyppi - niin eikä ole näkyvästi raskaana tai päiväkoti-ikäisten lasten äiti.

BusyMummyMedia

T niin kuin työhaastattelu

Nyt on just sopiva aamu miettiä työhaastatteluja, vaikkei ne olekaan mulle millään tasolla ajankohtaisia. Niin siinä siis kävi, että surffailin aamukahvini kera työnhakukeskusteluja. Eniten jäin miettimään kysymystä, mikä kysymys on inhokkini työhaastattelussa.

Inhottuja kysymyksiä oli listattu jo ties kuinka paljon:

• Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
• Miksi hait juuri meille?
• Kerro itsestäsi?
• Miksi meidän pitäisi valita juuri sinut?
• Miksi olet vaihtanut usein työpaikkaa?

Listassa ei ole kuin yksi kysymys, joka on mulle joka kerta ylivoimaisen vaikea. Mulla ei nimittäin ole harmainta haisua siitä, missä näen itseni viiden vuoden kuluttua enkä koe suurta tarvetta edes tietää sitä. Ihmiselle, jolle tuottaa suuria vaikeuksia nähdä edes huomiseen (koska aina voi tulla joku vielä parempi juttu), kysymys on ylitsepääsemättömän vaikea. Mä olen siis valinnut tämän kanssa rehellisen tien. Mun elämä on tässä ja nyt, ei menneessä tai tulevassa. Saanko mä miettiä vastausta viisi vuotta? ;) Vastaus ei ehkä ole mitään sellaista, mitä haastattelija on odottanut kuulevansa, mutta ehkä se on nimenomaan se vahvuus.

Ajatellaan vaikka nykyistä paikkaa, jossa mulle ei taidettu edes tollasta kysymystä esittää. Mistä mä olisin silloin voinut tietää, että hiukan vajaa kolme vuotta siitä, mä haen opintovapaata? En niin mistään. Sitä paitsi mä voin osittain syyttää pomoja ja kehityskeskustelua siitä, että päädyin opiskelupaikkaa hakemaan. Siellä he muistivat esittää kysymyksen viidestä vuodesta sekä kysymyksen siitä, että miksi mä olen vaan kampaaja, kun rahkeet riittäisivät mihin tahansa muuhunkin. Siellä he muistivat myös töniä mua ystävällisesti kouluttautumisen suuntaan. Sitä saivat mitä tilasivat - kampaavan tradenomiopiskelijan.

Mitä noihin muihin kysymyksiin tulee, niin mä en ymmärrä, mitä vaikeaa niissä on. Kyllähän sitä nyt luulisi tietävän miksi on hakenut jotain tiettyä työpaikkaa, itsensä ja elämänsä luulisi tuntevan jo ennakolta ja ainakin mä itse arvioin mahdollisuuteni ja osaamiseni jo ennen hakemuksen jättämistä. Näin ollen mulla on vastaus valmiina siihen, miksi heidän pitäisi valita juuri minut.

Viimeinen kysymys miksi olet vaihtanut usein työpaikkaa nousi esiin kommentista, jossa henkilöllä oli useita määräaikaisia työsuhteita. Ei siinäkään tarvitse mustaa valkoiseksi selittää, koska syytönhän työnhakija siihen on, jos tarjolla on ollut vain määräaikaisia oman alan töitä.

Kirsti Paakkanen kertoi esimerkin Tuloskunnossa kirjassa työnhakijasta, joka oli yrittänyt pimittää työtodistuksia lyhyistä työsuhteistaan. Tyttö oli vältellen vastannut, että ne eivät vaan olleet hänen paikkojaan. Kirsti kertoi palkanneensa tytön ja ihailleensa sitä, että tyttö osasi elää unelmiansa eikä jäänyt paikkaan, josta olisi saanut turvatun palkan, mutta ei juuri muuta. Kirsti palkkasi tytön ottaen riskin, ettei hän viihtyisi Womenassakaan. Sama työnhakija kertomuksen mukaan siirtyi myös Marimekolle ja saattaa olla siellä vielä tänäkin päivänä. Että repikää siitä. Ei siellä työhaastattelussa mitään taruja tarvi sepitellä. Hyviä, osaavia ja motivoituneita tyyppejä sinne haetaan. Monesti ne osaavat ja hyvät tyypit on myös ihmisiä.

Millaisia kauhutarinoita tai hyviä kokemuksia sulla on työhaastatteluista?

R niin kuin realisti

Kaikki on varmaan kuulleet hoettavan, että "pessimisti ei pety". Mä uskon, ettei tarvitse olla pessimisti eikä edes skeptikko, jotta voi ottaa vastaan vastoinkäymiset menettämättä toimintakykyään. Riittää, että on realisti: uskaltaa luottaa tulevaisuuteen, muttei kulje laput silmillä. Mä uskon myös, että optimistit on niitä, jotka pettyy kaikkein pahimmin. Optimisteilta puuttuu taito varautua pahimpaan ja siksi se pahin vetäisee oikein kunnolla turpaan, kun osuu kohdalle. Enkä mä tarkoita, että pahimpaan varautuminen olisi jatkuvaa huolissaan olemista. Pelkästään elämän realiteettien tunnustamista. Joskus menee hyvin, joskus huonosti ja joskus hyvin huonosti, mutta aivan varmasti elämä on voittopuolisesti hyvää ja onnellista.

Mä uskon Juicen tavoin, ettei elämästä selviä hengissä. Jos mä joskus (no okei melkein aina) annankin käsityksen, että olen skeptinen miesten vihaaja enkä usko mihinkään prinsseihin/ritareihin valkoisilla ratsuillaan, niin on paljon todennäköisempää, että yritän vaan esittää jotain mitä en ole. Mä olen ehkä vaan nykyaikaistanut käsitystä ritariin punaisessa ferrarissa. Siinä samassa ritarit on päivittäneet käsitystään itsestään nykyaikaisemmaksi. Se sopii mulle oikein hyvin.

Tämä nyt on enemmänkin samantyyppinen juttu kuin se, että aina kuuluu narista töihin menemisestä. Työ on pakkopullaa, vie liikaa vapaa-aikaa ja on muutenkin kaikin puolin tylsää eikä anna yhtään mitään. Jos ne ihmiset, jotka valittaa työstään oikeasti olisi tyytymättömiä työhönsä, niin olisihan ne nyt jo tehneet asialle jotain. Olisihan? Älkää pliis ryöstäkö multa sitä illuusiota.

T niin kuin tatuointi

Nimimerkki maksumies on tätä mieltä:

"Olen asioinut muutamissa tai oikeastaan useissa myymälöissä, joissa nuorehkoilla ihmisillä on näkyviä tatuointeja. Noista muutamalle yrittäjälle olen ilmoittanut, että en tule asioimaan heidän myymälässään, jos tatuoitua henkilöstöä on näkyvissä. Miten lie asia eteni?" 

Mua pelottaa, että maksumies joutuu kohta olemaan asioimatta missään myymälässä ja hänen on ryhdyttävä täysin omavaraiseksi. Eikä pelota. Ehkä hänen sitten on vaan nöyrryttävä menemään myymälään, jossa on kehdattu tuoda tatuoitu henkilöstö näkyviin. :D

Faktahan on kuitenkin se, että jos se tatuoitu henkilö on myymälään palkattu, niin eipä sitä mihinkään piiloteta yhden asiakkaan paheksunnan takia. Tatuoitu henkilö ei enää nykypäivänä tarkoita sitä, että henkilö on kriminaalitaustainen. Maksumies ei näyttänyt saaneen ihan hirveän suurta kannatusta aloituksellaan. Keskustelua on saanut aikaiseksi noin 500 vastauksen verran, mutta miinuskäsi on ollut ihmisillä myös herkässä, koska niitäkin oli melkein 280 kappaletta.

Siinä maksumies on oikeassa, että joillain aloilla voi jäädä työpaikka saamatta tatuoinnin vuoksi. Olen itse ollut aikanaan työhaastattelussa, jossa mulle tehtiin selväksi, että kun mut palkataan, niin mitään lävistyksiä tai tatuointeja ei ala ilmaantua palkkauksen jälkeenkään. Joillain aloilla se tosiaan on ymmärrettävää. Ja mitä siihen lupaamisen tulee, niin helpostihan sellaisen lupaa, kun pelkää kuollakseen kaiken maailman piikkejä. Muuten kyllä saattaisin jopa tatuoinnin ottaa. Tosin mieluummin helposti kätkettävän sellaisen.

Onkos teistä kukaan uskaltautunut hakattavaksi eiku tatuoitavaksi? Vai kuulutteko tekin muka niihin, jotka ei voi edes mennä sisälle myymälään, jossa on tatuoitua henkilökuntaa näkyvillä?

V niin kuin vieraisiin

Väitetään, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Olen myös kuullut, ettei terveydenhoitajan lapsella ole laastaria tai särkylääkettä. Olen itse kokenut, että kokin lapsella ei ole kuin mikropizzoja (onneksi tämä asia on nykyään paremmin, silloin kun vaivautuu kokin patojen ääreen). Olen myös nähnyt todeksi, että kampaajan lapsella on ajoittain hillitön tyvikasvu ja parturin miehellä on epäsiisti kuontalo.

Puolustuksen puheenvuoro

Bisneksen ideahan on aina tuottaa voittoa omistajilleen. Perheenjäsenten - oli ne lapsia tai aikuisia - pitäminen siistinä ei tuota ainakaan mulle edes sitä surullisen kuuluisaa lisäarvoa. Asiakaskunnan rakentamisen kannalta olisi tietysti hienoa, jos ihmiset kyselisi mun läheisiltäni, missä ne käy hoitamassa "päänsä", koska ne näyttää niin upeilta jälleen kerran, mutta... Niin kauan kuin se tarkoittaa sitä, että mun tuoli täyttyisi teini-ikäisistä, niin ei kiitos! Sitä paitsi erityisesti lapsen tyvikasvun piilottaminen näkyy poikkeuksetta mun tiliotteella miinusmerkkisenä (me ei saada niitä aineita ilmaiseksi, tuliko yllätyksenä?). Ja se mies taas, jos sillä on laaja kaveri- ja tuttavapiiri, niin voidaan ottaa harkintaan uhrata hiukan vapaa-aikaa.

Toinen juttu on se, että monesti nämä perheenjäsenet odottaa kyseistä palvelua suoritettavaksi kotona. Ja mä itse olen poikkeuksetta vapaalla silloin. Ei kai kukaan oikeasti rakasta työtään niin paljon, että ensin tekee täyden päivän töissä ja sitten jatkaa samaa kotona - ilmaiseksi! Vilautapa seteleitä, niin johan saattaa yhtäkkiä myös kotona olla välineet siihen hiustenleikkuuseen. Mulla ei ole maksupäätettä kotona, niin vain käteinen käy. Mikään luontaisetuhan hiustenleikkuu ei ole. Käykää siis vieraissa tai varatkaa aika mulle, mutta älkää valittako, että taas on ihan liian pitkät hiukset. Aikuiset ihmiset!

Talouselämä: Pomo ja Väisänen

P niin kuin potkut

Tämän hetken tunnetuimmat potkut ovat ehdottomasti AKT:n Hilkka Ahteen saamat.

Tänä aamuna löysin ainakin maikkarilta tiedon, että potkujen syynä olisi ollut se, että Ahde oli hoitanut päihtyneenä työtehtäviään marraskuussa. Selittelyn makua sanon minä.

Mulla herää mielikuva, että kaverit on kimpassa saunotelleet ja miettineet, että kyllä nämä potkut nyt sittenkin näyttää aika huonolta julkisuudessa. Saivat siinä saunaolusiaan juodessaan idean, että Hilkanhan voidaan väittää hoitaneen työtehtäviään kännissä. Se jos mikä on tarpeeksi iso syy luottamuksen menettämiselle. Yllättäen vielä löytyi kaksi todistajaakin tälle tapaukselle, joista kumpikaan ei muista tarkalleen koska tämä tapahtui. Eihän se olekaan olennaista milloin se on tapahtunut. Jonkun toisen muisti voisi olla parempi, joten tarkkaa ajankohtaa ei missään tilanteessa kannata päästää päivänvaloon.

Epäilen, että tässä jonain päivänä lähiaikoina mulla tulee sanottavaa myös työpaikkakiusaamisesta. Höh! Maailmassa on iso virhe. Nämä potkut ei ole ollenkaan niin kivaa viihdettä kuin Hjalliksen Diilissä jakelemat potkut. Niissä ainakin pelataan avoimilla ja läpinäkyvillä säännöillä.

Ö niin kuin överit

Mikä ihmeen saikuttelubuumi? Voi hyvänen aika sentään, kun isot pomotkin jo ovat alkaneet arvostaa terveyttään enemmän kuin sairaana töihin menoa. Sehän nyt on vallan kamalaa. Antaa nyt sellaista esimerkkiä alemman tason työntekijöille, että sairaana saisi jäädä kotiin lepäämään. Varsinkin silloin se on tosi epäilyttävää, jos sitä sairautta ei voida mitata tai se ei muuten ole ulospäin selkeästi näkyvää. Kyllä kai sitä vähemmästäkin menee konsultin pasmat sekaisin.

Avautumisen sai aikaiseksi Sarasvuon jyrähdys, josta Päivikin eilen hyvin ansiokkaasti kirjoitti. Eilen vielä osasin suhtautua asiaan suhteellisen tasapainoisesti, tänään jo hiukan ärsyttää. Olen huomannut, että Facebookilla on monesti osuutta ärsytyskäyrän nousuun. Kun joka toinen tai kolmas kaveri suosittelee samaa uutista, niin johan alkaa asiat nyppiä ihan tosissaan. Musta tää nyt vaan alkaa mennä överiksi. Enkä mä edes ole vaivautunut lukemaan Sarasvuon kolumnia Hesarissa.

Jos totta puhutaan, niin mä olen niitä tunnollisia työntekijöitä, jotka menee melkeinpä pää kainalossa töihin. Useimmiten se on esimies, joka ilmoittaa, että "sulla muuten alko saikku just nyt". Siis silloin, kun tämä tällainen moraaliton ja epäoikeudenmukainen sairastuminen jostain kumman syystä pääsee tapahtumaan muulloin kuin vapaapäivinä tai loma-aikoina. Eiku, olenhan mä lähtenyt kesken päivän omasta aloitteesta migreenin vuoksi. Soitin aamulla kiltisti töihin ja kysyin mikä tilanne on - ja sovittiin, että mun saikku alkaa puolilta päivin.

Mun kokemus siis on, että suurin osa ainakin mun tuntemista ihmisistä menee töihin kipeänäkin. Jos Valviran pääpomo tai Nokian kaupunginjohtaja jää sairaslomalle juuri jonkin kriisin aikoihin, niin tietenkin se kriisi siihen on syynä. Ei voi olla mitenkään mahdollista, että kysymys oli vain viimeisestä iskusta, joka katkaisi kamelin selän. Tai jos joku on niin vahva, että kokee työn ja ihmisten pariin menemisen olevan juuri oikea tapa käsitellä asiaa, se ei välttämättä ole sitä kaikille.

Kyllä, mä allekirjoitan sen, että polvivamman saanut istumatyöläinen ei välttämättä tarvitse sairaslomaa työstään. Mutta jos mielellä on flunssa, niin se on ihan samanlainen peruste saikutella (voi kilinv... mikä sanakin) kuin vaikkapa syöpä. Mä en usko, että lääkärit kirjoittaa niitä sairaslomia ihan turhaan. Mä luulen, että lääkärit on vihdoin alkaneet ymmärtää, että on muitakin syitä olla työkyvytön kuin mitattavissa oleva kuume. Ja mä todella soisin, että yhteiskunnan asenteetkin alkaisi pikkuhiljaa muuttua. Aika harvassa on ne työntekijät, jotka kärsivät lorvikatarrista. Ei muutaman mädän omenan pitäisi pilata koko säkillistä.

M niin kuin motivaatio

"Työtä, työtä, työtä tehdään, jotta jotta leipää syödään.

Työ ihmisen tuo tekijälleen, mielen niin iloisen."

Tämä rallatus on niin tuttu lapsuudesta. Ihmeellistä aivopesua. Niin vissiin juu.

Ensimmäinen rivi on fakta. Töitä tehdään, jotta saataisiin kurniva vatsa tyydytetyksi. Sitten on vielä ne kaikki muut tarpeet, jotka pitäisi saada täytettyä ja raha on siihen kätevä väline.

Mutta tuoko työ jokaiselle tekijälleen iloisen mielen? Entä jos joutuu pakon edessä tekemään työtä, josta ei vaan yksinkertaisesti tykkää?  Entä jos on kouluttanut itseään vuosia ja päätyy laivasiivojaksi? Entä jos työ olisikin kivaa, mutta ilmapiiri työpaikalla saa ateistinkin varmuuden vuoksi rukoilemaan? Mun villi arvaus on, että iloiseen mieleen ja motivaatioon tarvitaan muutakin kuin raha ja ihan vaan joku työ.

Jos mun pitäisi valita,

a) työ, josta saa paljon rahaa, mutta ei tuo minkäänlaista muuta tyydytystä tai

b) työ, josta saatava raha riittäisi juuri ja juuri elämiseen, mutta josta tulisi syystä tai toisesta iloinen mieli,

niin valitsisin ehdottomasti jälkimmäisen vaihtoehdon. Penniä voi aina venyttää, mutta pinnaa ei!

Teoriassa niin, käytännössä niin ja näin

Vaihtoehdoissa vedettiin mutkat suoriksi. Enhän mä oikeassa elämässä pelkästään hyvään ja iloiseen mieleen tyytyisi, koska raha on oikeasti kätevä väline myös mielialan kohottamiseen. Tottakai penniä voi venyttää, mutta raja siinäkin tulee vastaan.

Mieli on paljon iloisempi, kun tietää, että tiettynä päivänä kuukaudessa tilille tupsahtaa rahaa sen verran, että pystyy suoriutumaan pakollisista asumiskuluista, maksamaan lainanlyhennyksiä ja toivon mukaan saa pahan päivän varalle myös hiukan säästöön, ettei se yksi yllättävä lasku tule ja sotke koko taloutta taas moneksi kuukaudeksi.

Rahalla siis on merkitystä, mutta mä en usko sen motivoivaan voimaan. Siitä tulee pidemmän päälle itsestäänselvyys. Jos esimerkiksi saa hyvästä työstä bonuksen juuri ennen joulua ensimmäisenä vuonna, ja sitten seuraavanakin vuotena ja ehkä jopa kolmantenakin vuotena, niin on aivan saletti, että neljäntenä vuotena sitä menee huutamaan keuhkonsa riekaleiksi pomolle, joka ei maksanutkaan sitä bonusta. Ainahan se on tullut ja sillä on kustannettu joululahjat. Eihän sitä nyt yhtäkkiä voida jättää maksamatta. Vuosien varrella tuppaa unohtumaan, että se bonushan maksettiin vain hyvästä työstä.

Mä uskon ennen kaikkea siihen, että motivaatio pysyy yllä, kun tekee sellaista työtä, jota haluaa tehdä. Kun työpaikalla on ihmisiä, joiden kanssa ei ole turhia kärhämiä ja ketään ei jätetä yksin tuntemaan oloaan ulkopuoliseksi. Kiva työ ja työkaverit ei silti riitä. Pitää olla lisäksi haasteita ja mahdollisuus kehittyä yksilönä. Jos se katto uhkaa tulla vastaan, niin siitä on ponnistettava läpi. Tai vaihdettava paikkaan, jossa on mahdollisuus toteuttaa itseään ja unelmiaan.

Enemmän kuin pitkää ansioluetteloa, mä pelkään sitä, että jämähdän työhön, johon en lähde iloisin mielin.

S niinku säästä satasia

Säästä satasia, värjää hiukset itse artikkelit jaksaa aina hymyilyttää. Se tietää kampaajille paljon rahaa. Korjaamiseen harvemmin riittää yksi kerta (eikä niitä todellakaan voida tehdä samana päivänä eikä edes viikkona eikä siten myöskään yhdellä maksulla), joten säästöjä kuluu pikemmin kuin säästyy.

Tottakai kotona värjääminen tulee edullisemmaksi, jos tietää mitä on tekemässä. Jopa mä suosittelen asiakkaille kotivärjäystä kampaajalla värjäysten välissä, jos hiukset on värjätty yhdellä värillä ja asiakas ostaa juuri sen värin, jota hänelle tarjoan. Mutta mihinkään tee-se-itse-kotona-muuttumisleikkiin en suosittele kenenkään alkavan.

Kotilieden (vai oliko se Kotivinkki - ota noista nyt selvää) uusin numero opastaa tällä kertaa siihen, kuinka niitä satasia säästetään. Varoitellaankin jopa aiheellisista asioista ja tukeudutaan Franck Provost'iin - päivittäistavarapuolen kampaamokuninkaaseen. Jotain kampaajan näkökulmasta olennaisia asioita on kuitenkin jäänyt artikkelin kirjoittajalta huomaamatta.

Opin tänään seuraavanlaisia asioita:

• Värjää mieluummin vaaleammaksi kuin tummemmaksi.
  
  
  Ohje on oikeasti hyvä. Mutta edellyttää siis sitä, että hiuksia ei ole värjätty tummemmiksi aikaisemmin. Värillä ei vieläkään saa vaalennettua väriä, vaan se vaatii sen värinpoiston. Mitä ei ainakaan kannata tehdä kotona, koska lopputulos on lähes poikkeuksetta keltainen tai oranssi. Kampaajat tosin kiittää kauniisti kassaan sujahtavista seteleistä, joten ole hyvä ja säästä satasia
  
  
  Se on myös hyvä muistaa, että jos hiukset on 30 senttiä pitkät ja värjäsit hiukset vuosi sitten, 2/3 hiuksista on edelleen käsitellyt/värjätyt eikä väri vieläkään vaalenna väriä. Ne on käsitellyt, vaikka aiempi väri tai sävy olisikin kulunut melkein näkymättömiin. On aika lailla arpapeliä onnistuuko vaaleammaksi värjääminen vai ei. Siinähän sitten olet. Päässä on 10 senttiä vaaleampaa tyveä ja 20 senttiä tummaa latvaa. Muodikas liukuvärjäys siis.
  
  
  
  
• Ole varovainen värjätessäsi
  vaalennettuja hiuksia tummemmiksi.
  
  
  Ihan ehdoton suosikki. Kun jostain syystä päätetään, että halutaan vaaleanruskea tuhkansävyinen hius, niin eikun markettiin ja ostamaan sellainen sopiva sävy. Kun lopputuloksena on kaunis khakinvihreä, kampaajat kiittävät jälleen kassaan sujahtavista seteleistä.
  
  
  Vinkki: Vaalennettua pohjaa tummennettaessa tehdään esipigmentointi, jotta vältetään se khaki. Kotivärjäyksiin ei tietääkseni ole olemassa esipigmentointiaineita. Jos on ihan pakko värjätä kotona vaalennettua vetyperoksidiblondia, niin lämpimät kullanruskeat on turvallisimpia eikä niidenkään lopputulos ole vaalennetussa pohjassa se samanlainen kuin värikartan tupsu antoi ymmärtää.
• Värjää joka toinen kerta pelkkä tyvi.
  
  
  Tämä onkin tosi helppoa. Edes kampaajana en itse edes yritä värjätä pelkkää tyveä itseltäni. Aikamoinen akrobaatti saa olla. Tietty, jos kaveri auttaa, niin go for it. Siis oikeasti. Suosittelen lämpimästi, vaikka värjättäisiin kampaajallakin.
• Valitse lähellä omaa väriäsi oleva sävy.
  
  
  Jep. Kaikki kampaajien asiakkaat istuu tuoliin ja tahtoo juurikin mahdollisimman lähellä omaa väriä olevan sävyn. Eipä ole ainakaan osunut kohdalle viiteen vuoteen sellaista. Paitsi se onneton, joka oli ensimmäistä kertaa värjännyt hiuksensa ja säästänyt satasia ja halusi sittenkin takaisin oman värinsä. Onneksi on remover, joka poistaa kemialliset pigmentit säilyttäen luonnonpigmentit. Mutta myös sillä on rajansa. Jos on useampaan kertaan värjännyt hiuksensa mustiksi, niin remover poistaa kuitenkin vain yhden kerroksen väriä - jolloin hiukset ovat edelleen tattadaa - mustat!

Kiitos kun kuuntelit! Mä tarvitsin tätä just nyt. :)

P.S. Tresemmé, Franck Provost ja Syoss on tosiaankin kaikki olleet omana aikanaan hyviä kampaamotuotteita. Sille on kuitenkin syynsä, miksi niitä ei enää myydä kampaamoissa. Teknologiat kehittyy ja tietämys lisääntyy. Mutta kaiken kaikkiaan, jos välttämättä haluaa marketin tuotteet, niin ostakaa edellä mainittuja. Ja valitkaa mielellään oman hiustyyppinne tai mahdollisen sen hetkisen "ongelman" perusteella. Joohan?

Edit 19.1.2012
Hurja esimerkki siitä kuinka voi käydä hiuksia värjätessä. Harmi silti, että se on vedetty tollaseen asiayhteyteen. Koska toi sama olisi voinut käydä myös kampaamossa. Koskaanhan ei tiedä, milloin se ensimmäinen reaktio tulee, jos on tullakseen. Vaikka kampaamoissa onkin tarkat inci-luettelot kaikista käytetyistä tuotteista - tai siis ainakin meillä on. Milläs sitä muuten tarkistaa sisältääkö tuote jotain niistä aineista, joille asiakas lääkärin mukaan on allerginen.