Katsoin Yle Areenalta Aamusydämellä (esitysaikaa jäljellä 28.2.2012 klo 9:05 asti) ohjelman, jossa Milla Louhi ja Jessica Love kertoivat transsukupuolisuudestaan. Molemmat menisivät myös oikeassa elämässä aivan täysillä läpi, jos olisin heidät jossain kohdannut. Milla eli miehenä noin neljäkymmentä vuotta. Aivan täydellistä, että vihdoin saa olla oma itsensä. Niin ja Jessica myös.
Ja sitten katse kääntyikin omaan napaan. Mitä jos mun kuuluisikin olla mies?
Mä olin lapsena aivan varma siitä, että jonain päivänä musta vielä tulisi poika. Ei tullut. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa mihinkään, että mä en juurikaan viihdy naisten seurassa. Mä en vaan jaksa niitä sosiaalisia pelejä, joita naisten kanssa tarvitsee hallita. Kyllä mä ne tarvittaessa osaan, mutta en vaan oikein jaksa panostaa niihin.
Yksi muisto lapsuudesta on piirtynyt hyvinkin tarkkaan mieleen. Vietin tosi paljon aikaa isäni kanssa. Kerran oltiin jossakin hänen kaverinsa mökillä ja miehet oli lähdössä kalastamaan. Mun odotettiin jäävän naisten kanssa sinne mökille. Kun sitkeästi yritin väittää, että mun pitää päästä mukaan, niin isä heitti ääliömäiseen tapaansa, että "otapa sitten housut pois ja todista, että sulla on munat". Itkuhan siinä tuli. Mutta pääsin mukaan miesten reissulle. Voitto taisi silloin tuntua aika laimealta, koska 30 vuoden takainen muisto on edelleen enemmän negatiivisesti sävyttynyt.
Jos aletaan miettiä kouluaikoja, niin mä olin taas se, joka pelasi mieluummin poikien kanssa jääkiekkoa kuin harjoitteli jotain älyttömiä temppuja tyttöjen kanssa. Osallistuin innokkaasti koulun tarjoamiin harrastuskerhoihin, kuten puutyökerhoon. Lisäksi mä harrastin jalkapalloa ja lentopalloa monia vuosia paikallisessa seurassa.
Myöhemmin mä menin töihin vartiointialalle ja hankin jopa ammattitutkinnon. Musta ei ollut mitenkään kummallista, että mä ajelin muiden äijien kanssa yöt piiriä. Eikä yksikään työkavereista tasan tarkkaan pitänyt mua hetkeäkään naisena. Kun vedin vartijan vermeet niskaan, mussa ei ollut mitään muuta naisellista kuin tissit.
Parisuhteet ei ole koskaan olleet mulle mitenkään helppoja. Suurin syy siihen on varmasti se, että mä en vastaa monessakaan asiassa rooliodotuksia. En käyttäydy kovinkaan usein naisellisesti. Eikä se varmaan ole mikään ihme, että siitä syntyy riitoja.
Okei, mua ei ole vuosikausiin saanut lähtemään kotiovesta ilman meikkiä. Tiukkaa tekee nykyäänkin, mutta jos edes hiukset on laitettu, niin pystyn tekemään jonkin lyhyen piipahduksen ulkomaailmaan ilman meikkiä. Mutta harvassa on esimerkiksi ne vuodet tai kuukaudet jolloin mulla on ollut naisellinen hiusmalli.
Musta tuli myös äiti, 18-vuotiaana. Neiti on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut, mutta mun on lähes mahdotonta ajatella, että musta tulisi äiti uudelleen. Musta ei vaan kerta kaikkiaan löydy tarpeeksi naista.
Kaikesta huolimatta, mä olen ennen kaikkea nainen. Ehkä en sittenkään olisi halunnut sitä miehistä sukuelintä. Mä saatan olla luonteeltani aika äijä, mutta fyysisesti mä haluan olla nainen. Mitä jos mä olenkin molempia.
***
Jäljellä olisi todella herkullisia aakkosia: C, D, O, Q, Z, Å ja Ö. Nyt olis aihe-ehdotukset todellakin paikallaan.
