Alice Walkerin moderni amerikkalainen klassikko Häivähdys purppuraa valikoitui luettavakseni satunnaisotannalla omasta hyllystä. Eräänä päivänä venyttelin juoksulenkin jälkeen kirjahyllyn vieressä, ja koska luonteeni on kärsimätön ja ilmeisen helposti pitkästyvä, ojensin käteni hyllyyn ja tartuin ensimmäiseen käteeni osuneeseen kirjaan, jotta minulla olisi jotain tekemistä venyttelyn ajaksi. Itse kirjan ostin muistaakseni eurolla jostain kirpparilta viime talvena, joten ehkä sen oli korkea aikakin tulla luetuksi (ei sillä, etteikö hyllystä löytyisi kirjoja, jotka ovat odottaneet luetuksi tuloaan huomattavasti kauemminkin).
Yllätyin hiukan itsekin, miten nopeasti kirja vetäisi minut mukaansa, ja niinpä luinkin sen en nyt ihan siltä istumalta, mutta saman ja seuraavan päivän aikana kuitenkin.
Häivähdys purppuraa on kirjemuotoon laadittu romaani, joka kertoo Celien tarinan – tai jossa ehkä pikemminkin Celie kertoo tarinansa kirjeiden muodossa osoittaen kirjeensä ensin Jumalalle, ja sitten kuolleeksi luulemalleen sisarelleen Nettielle. Celie, köyhä musta nainen Yhdysvaltain etelässä maailmansotien välissä, ei ole varsinaisesti saanut käteensä elämän valttikortteja. Isänsä hyväksikäyttämä ja tälle kaksi lasta synnyttänyt, sitten puolipakolla väkivaltaiselle "Isännälle" naitettu, vähän koulutettu nainen rasistisessa Georgiassa ei oikein muuta osaa kuin alistua kohtaloonsa. Vuosien vieriessä Celiestä kuitenkin tulee vahva yksilö, vuorovaikutuksessa eräiden muiden vahvojen naishahmojen kanssa: kaunis sisar Nettie, ihailtu blues-laulajatar Shug Avery, Isännän pojan Harpon voimakastahtoinen vaimo Sofia ja myöhemmin tyttöystävä Squeak muodostavat Celien ympärille verkoston, jonka turvin Celie pystyy jättämään kurjuuden taakseen. Kirjan loppu on teoksen alkupuoleen nähden yllättävänkin sokerinen, ja luulinkin loppuun saakka, että lukijalta vedetään vielä matto jalkojen alta.
Kirja käsittelee monia vielä tänäänkin ajankohtaisia teemoja, vaikka se sijoittuukin vuosikymmenten taa. Esiin nousevat ainakin rasismi, köyhyys, mustan naisen asema (ja näiden kokema double oppression – seksismi ja rasismi), sukupuoliroolien murtuminen ja niiden keinotekoisesti ylläpidetty luonne, homoseksuaalisuus (Celien ja Shugin suhde), kolonialismi (/post-kolonialismi, erityisesti Afrikka ja siellä tehtävä lähetystyö sekä Yhdysvaltain mustan väestön suhde "alkukotiin").
Kirjan ansioiksi laskisin erityisesti sen tarinan, ja miten nuo yllämainitut teemat nousevat siitä melko luontevasti esiin, eivätkä tunnu rautalangasta väännetyiltä (kuten joskus "kantaaottavan kirjallisuuden" kanssa kokemukseni mukaan käy). Kirjan suomennos on hyvä, vaikka Celien etenkin alussa lähes lukutaidotonta kieltä on varmasti hankala versioida suomeksi. Asialla on Kersti Juva, ja hän onkin merkittävämpiä (elossa olevia) suomentajia, eikä tuota siis pettymystä nytkään.
Vaikka kokonaisuutena pidin kirjasta yllättävänkin paljon, oli lopussa hiukan liikaa sokerikuorrutusta minun makuuni. Samoin kirja tuntuu paikoin aika epärealistiselta, mutta minulla ei kyllä toisaalta ole minkäänlaista realistista käsitystä siitä, millaista kirjan kuvaama elo on mahdollisesti ollut, joten ehkä vain luotan tässä asiassa kirjailijaan. Lisäksi minulle tuli kirjan tarinasta ja toteutustavasta lukiessani toistuvasti mieleen myöhemmin ilmestynyt Sapphiren Push (josta elokuva Precious, ja suomennos nimillä Precious sekä Ponnista!), jossa tosin Walkerin kirja taidetaan mainitakin, joten yhtenäväisyys ei ole mitään sattumaa. Luin Pushin muutamia vuosia sitten, joten muistikuvani ovat haalistuneet, mutta sanoisin, että vaikka Walkerin teos on ehkä romaanina parempi, Push oli – karusta aihepiiristä huolimatta – hauskempi ja jotenkin virkeämpi toteutus.
Häivähdys purppuraa on viime aikoina luettu ainakin täällä ja täällä sekä täällä.
Alice Walker: Häivähdys purppuraa (Color Purple, 1982). Suom. Kersti Juva. Kansi Liisa Holm. WSOY 1986.
Mulle kävi niin, että luin tuon Preciousin kesällä, vain muutamaa viikkoa ennen tätä Häivähdystä. Vähän harmittaa, että meni niin päin, sillä yhtymäkohdat ovat selkeitä ja olisi ollut mielenkiintoista lukea Preciousia paremmilla pohjatiedoilla varustettuna. Mutta ei auta inistä!
VastaaPoistaPidin siis molemmista, paljon. Sokerikuorrutus ei haitannut, vaan pikemminkin pidin sitä sopivana vastakohtana muuten rankalle stoorille. Kielellisesti molemmat olivat myös kiinnostavia (ja suomennoksina hyviä): molempien päähenkilöiden kasvaminen kuvautui kielitaidon paranemisena, oman elämän haltuunottamisena.
Hienoja kirjoja, lukemisen ja keskustelemisen arvoisia. :)
Olisi ollut kyllä mielenkiintoista lukea nämä noinkin lähekkäin kun sinä luit. Itse olin jo ehtinyt melkein unohtaa koko Pushin/Preciousin, mutta sitten tätä lukiessa tuli sellainen olo, että nyt tuntuu aika tutulta! :D
PoistaHieno saavutus tosiaan sekin, että molemmissa puolikielisyys ja kielitaidon paraneminen on onnistuttu tuomaan suomennoksiinkin aika hyvin.
Miusta Celien kehitys on kenties parasta Häivähdyksessä. Ja Shug, oih Shug. Mutta sen sijaan juurikin tuo loppu, joka lähentelee jo äklöä, yhdistettynä kömpelöihin ja yksiulotteisiin Afrikan kirjeisiin, ei oikein toimi. Silti sanoisin, että Häivähdys on kokonaisuudessaan hieno lukukokemus. :)
VastaaPoistaJep, kyllä tämä kokonaisuutena jää plussalle. En tuossa tekstissä muistanutkaan asiaa mainita, mutta minuakin hiukan ärsyttivät Nettien Afrikan-kirjeet (itse asiassa luulin niitä jossain vaiheessa vain Celien mielikuvituksen tuotteeksi, mutta eivät ne tainneetkaan olla sitä...).
PoistaMinä pidin tästä hurjasti :). En oikein edes osaa sanoa, mikä tässä kirjassa niin minuun vetosi, mutta hieno ja tärkeä kirja tämä minulle on :). Kiva kun luit!
VastaaPoistaKiva kun kommentoit :) Hauska välillä lukea näitä vähän vanhempiakin kirjoja (jotka eivät kuitenkaan ehkä ihan vielä ole klassikoita).
PoistaLoppu oli tosiaan aika idyllinen, mutta itse olin siinä vaiheessa jo sen verran kiintynyt henkilöihin että soin heille onnellisen lopun. Hiukan jäin kyllä ihmettelemään sitä, että Afrikka-osuudessa naisten ympärileikkaus kuitattiin loppujen lopuksi kulttuurisena itseilmauksena: se tuntui vähän oudolta, kun kirja muuten otti voimakkaasti kantaa naisen itsemääräämisoikeuden puolesta.
VastaaPoistaAfrikka-osuus oli muutenkin minusta kirjan heikoin lenkki - muuten pidin kovasti.
Olen samaa mieltä, siis Afrikka-osuuden heikkoudesta. Kommentoinkin jo nooralle, että luulin tosiaan ensin Nettien kirjeitä Celien kuvitelmiksi, ne olivat jotenkin naiiveja ja outoja ainakin aluksi. Luulen vähän, että tuo ympärileikkaus-juttu selittyy ehkä sillä, että 1980-luvulla asia ei varmaan ollut juurikaan tapetilla eikä samalla tavalla tunnettu kuin nykyään, niin se saattoi näyttääkin enemmän kulttuurisena itseilmauksena/perinteen ylläpitämisenä. Mutta kyllä se minuakin vähän ihmetytti!
Poista