Ihtensä sivistämistä

Vannoin talvella, että en taatusti tee keväällä pihan eteen yhtään mitään, koska täällä sisäpuolella on ihan tarpeeksi ajanviettotapoja. En edes aio ajatella asiaa.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Odottelin bussia kirjastossa ja raahasin sieltä lopulta läjän puutarhakirjoja kotiin. Mukaan tarttui myös Kailan Talotohtori. Siis se kirja, joka edellisillä omistajilla oli ollut toisessa kädessä remontoidessaan uretaanipäissään.

Huomatkaa virallinen valvoja. Suomalaiset perinnekasvit -kirja kuuluu kissalle. Pitäköön.

Kirjakaupasta taas tarttui Perinnemestarin Rintamamiestalo. Olen lukenut sitä muutaman tunnin teemuki kädessä. Ihan selvästi yleissivistykseen kuuluva kirja, mutta se saa kylmän hien norumaan selässä. Mielessä killuu miljoona mahdollista lahovauriota edellisten vuosien remonttien takia. Noh, jos nyt edes edellisistä selvittäisiin. Yksi vaurio kerrallaan. Uusi elämänohje sen "Ei haittaa, korjataan." fraasin rinnalle.

Puutarhahommista sen verran, että olen kiinnostunut luonnonmukaisesta puutarhasta, joka elättäisi itse itsensä. Olen ehkä maininnut, että meidän tontti on hiekkaharjun kupeessa ja tuolla ikkunan toisella puolella kasvaa hädin tuskin nurmikko.Viime kesä oli siinä mielessä kiva, että kasvit sai vettä ja oli poikkeuksellisen vihreää. On siis turha haaveilla mistään ruusujen täyttämästä metsäpuutarhasta, kun saa olla iloinen jos maata peittää edes sammal. Jokainen naapuri on sanonut, että multa ei pysy maanpinnalla, se katoaa hiekan sekaan jossain vaiheessa. Eikä meilläkään ole kuin pari senttiä multaa nurmikon alla. Suunnitelmat siis pitää tehdä sen mukaan, en aio ravata koko kasvukautta lannoittamassa ja kastelemassa puskia ja perennoja. Kasvimaa taas on asia erikseen.

Mutta kai tässä pitää hiljentyä lomailemaan. Meidän taloudessa pääsiäistä vietetään tasan suklaamunien verran. Raeruohoksi tarkoitetut vehnänjyvätkin unohtui käsilaukkuun, taitaa olla vähän myöhäistä laittaa ne itämään. Nekin oli tarkoitus syöttää kissoille, vaan kelpaavathan ne myöhemminkin.

Pakana toivottaa kaikille kauniita kevätpäiviä.

Kiirettä pittää

Vadelmatalossa on tapahtunut vaikka mitä. On pitänyt blogata miljoonasta asiasta, mutta kevät vaan huristaa eteenpäin, kun minä olen kyynärpäitäni myöten maalissa. Saatte nyt massiivisen sekalaisen remonttipostauksen, kun en malta jakaa useampaan.

Päästiin laittamaan makuuhuoneeseen kattopaneeleita. Paneelit tulevat nyt pitkittäin, ei poikittain, kuten yleensä on tapana laittaa. Saatiin näin nipistettyä huonekorkeutta vähän korkeammaksi, kun vinolle osalle ei tarvinnut laittaa koolauksia. Maali on puolikiiltävää Intoa perusvalkoisena. Löysimme alennuksesta muutaman sangollisen tätä poistuvaa maalia, joten hamstrasimme sen verran, että saamme varmasti maalattua kattopaneelit sillä. Ostimme pellavaöljymaaliakin, mutta yllätyin (senkin) kehnosta peittävyydestä. Laskeskelin, että olisi vaatinut ainakin neljä kerrosta ja siihen vielä useiden päivien kuivattelut päälle. Muuten varmaan oiva maali, kelpaa ensi kesänä aidan maalaamiseen, siinä hommassa kun ei tartte pitää kiirettä.

Valkoisesta laipiosta tulee vinon osuuden takia aika hallitseva ja se vähän hirvittää. Onneksi kellarissa on kuusi rullaa kirjavaa tapettia joka tasoittaa tilannetta, mutta lattiaan täytyy saada jotain väriä. Jos lattiasta tulee harmaa, huoneesta tulee ehkä liian vaalea. Olen pohtinut tilannetta, enkä osaa päättää lattian väriä. Muualle yläkertaan tulee punainen lattia, ehkä se toimisi makuuhuoneessakin. 

Ja sitten asiaan kuuluva saarna. Normaalisti rintamamiestaloissa vinot lappeet eivät ole olleet osa huonetilaa, vaan tälläkin puolella kuuluisi olla sivuvintti. Meidänpä talossa sitä ei ollut. Ja sen takia katon vuotaminen oli saanut niin pahaa jälkeä aikaan toisella sivulla, kun se ei ollut päässyt kuivamaan sivuvintille. 

Toisaalta taas olisi voinut käydä samalla tavalla kuin toisella sivulla, että vedet olisivat valuneet vintin seinää alas ja siitä suoraan välipohjaan, kerta vuotokohdat olivat olleet todella pahoja. Katon tuuletus toteutettiin nyt toisella tavalla ja osa toisesta sivusta otettiin käyttöön. Suorastaan pyhäinhäväistys, mutta päätettiin tehdä sellainen muutos, kun vinttiä ei enää tarvinnut katon kuivatustilaksi. Puolet vintistä on nyt eristettyä varastotilaa, jossa ei ole erikseen lämmitystä. Mutta muistutan kaikkia nyt siitä, että oikeasti sivuvinteillä on muukin tarkoitus kuin hukata tilaa. Jollei katon tuuletusta hoideta muuten, niillä on tärkeä rakenteellinen merkitys ja niiden käyttöön ottaminen saattaa aiheuttaa ongelmia siinä tilanteessa, että katto oikeasti tippaa jostain. Ugh.

Kuvassa näkyvä koppero on vaatehuone. Aikaisemmin vaatehuone oli tuon "alkovin" paikalla vinolla katolla ja se ei toiminut yhtään. Vaatehuoneen paikalla oli taas aukko toiseen huoneeseen. Vaatehuone varmaan jätetään raakalaudalle ja maalataan. Menee silloin pienimmän riesan periaatteella. Jos joskus alkaa ärsyttää, vedetään pinkopahvit päälle.

 Vaatehuoneessa on ovien kokoontumisajot. Peiliovi löytyi entisen vaatehuoneen oven sisältä. Koko täällä asumisen ajan koputtelin kovalevyllä levytettyä ovea ja tiirailin rungon upotuksia sillä silmällä, että siellä on taatusti nätimpi aarre sisällä. Ja olihan siellä. 50-luvulla on ollut yleistä, että vanhoja peiliovia on levytetty piiloon, kun ovat olleet niin rienaavan koristeellisia, eivätkä ole sopineet pula-ajan maailmankuvaan ja muotiin. Ovella on myös vaaleanpunainen sisarus, joka on kellarissa juureskellarin ovena. Olen rapsuttanut vanhaa maalia useamman päivän jo pois, eikä loppua näy. Joudun myös paikkailemaan vanhoja naulanreikiä, mutta eiköhän tästä vielä ovi saada. Ovesta puuttui myös karmit, mies näppäränä teki uudet. Olisi kiva tietää, mistä ovet ovat peräisin, kun ovat varmasti paljon vanhemmat kuin itse talo. Ehkä siitä samasta talosta, jonka vanhoja lahoja pärekattolautoja oli käytetty katon ruodelaudoitukseen.

Vanerinen laakaovi on makuuhuoneen ovi ja se jää lakatuksi, kerta on näin monta vuotta säästynyt maalilta. Se on minusta kaunis. Ja onneksi hyvässä kunnossa, sille ei tarvitse tehdä mitään.

 

Parin viikon takaiset plussakelit aiheutti tässä torpassa harmaita hiuksia. Meidän kellarin takaovi on betonisessa poterossa ja poteroon laskeutuu portaat. Ikävä kyllä sulien aikaan poteroon laskeutuu myös koko lähitienoon vedet. Rännin yli lötsähtelevät loskat tulee suoraan takaoven edustalle ja sulavat järveksi. Siellä on kyllä viemäri, mutta se onneton raukka jäätyy aina umpeen ja katastrofi on valmis. 

Muutama vuosi sitten kaatosateella oli tullut niin paljon vettä, että putki ei ollut ehtinyt vetämään kaikkea ja vedet olivat tulleet kynnyksen yli ja vallanneet koko kellarin. Fiksusti oven edustalle ei oltu tehty mitään, mutta pahiten kärsinyt takkahuone kyllä oli remontoitu muovilla, kipsilevyllä ja lasikuituvillalla paremmaksi.

Joku kaunis kesäpäivä meidän pitää aloittaa tämänkin asian korjaaminen piikkaamalla betonit pois ja kaivautumalla syvemmälle. Viemäriputki saa vaihtua isompaan ja takaovi saa lippakatoksen päällensä. Tehdään samaan tyyliin kuin verannan katto, jotta ei sodi tyylillisesti.

Siihen asti pidetään vesipannu kuumana ja sulatellaan viemäriä auki.

Lauantaina oli kirppispäivä. Löysin vaatehuoneeseen viisi koivuista henkaria 2,50 eurolla. Olen sen sorttinen, että haluan eroon kaikesta muovisesta, tähän lukeutuu vähän hassusti myös henkarit. Meillä ei ole muovisia paistolastoja, kulhoja tai mitään muitakaan. Minulla on menossa suorastaan yhden naisen sota muovisia käyttötavaroita vastaan.

Löysin myös Riihimäen Lasin tuoppeja 50 sentillä kappale. Olen metsästänyt näitä jo pitemmän aikaa ja meinasin kiljua riemusta, kun näin hintalaput. En harrasta oluita, mutta isot tuopit pakottavat minut juomaan tarpeeksi vettä päivän aikana.

Mukaan tarttui myös kaksi puista kynttilänpidikettä, jotka tulevaisuudessa pääsevät koristamaan takkahuonetta ja ruudullisen hameen suoraan 50-luvulta. Arvostan vanhoja suomalaisia vaatteita, niissä on parhaat materiaalit ja saumat eivät purkaudu käsiin. Samaa ei voi sanoa nykyisestä massatuotannosta. 

Nämä vanhat vaatteet myös tuntuvat istuvan minulle paljon paremmin. Kokeilin myös kahta mekkoa, jotka istuivat täydellisesti, mutta arastelin kuoseja ja värejä sen verran, että jätin ne sinne. Vaatekaupoissa alkaa vain keittämään. Jos mekko on ylhäältä sopiva, alhaalta kiristää, jos selkäkappale on istuva, kolttu ei mene kiinni.

Ehdin myös lukemaan kirjastosta raahaamaani kirjapinoa pienemmäksi. Näin salaperäisesti totean, että suosittelen kaikille.