Blogin kuvat ja tekstit: Suvi Ristolainen


sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Saanhan olla lähelläsi hiljaa
ilman toiveita
pyyntöjä ja vaatimuksia
Annathan minun levätä
sylissäsi
sillä tänään minulla ei ole
mitään annettavaa

Olen tyhjä
mutta sinä voit minut täyttää
Saanhan siksi levätä sylissäsi
hiljaa

Vahvojen käsiesi turvassa
löydän itseni uudestaan


keskiviikko 21. helmikuuta 2018


Joskus saapuvat sumuiset päivät
harmaat, hitaat
tarkoituksettomat
mieli tyhjää täynnä

Aika valuu
verkalleen
jonnekin

Asioita on liikaa
tai liian vähän
että niihin voisi tarttua

Kunpa oppisin tyyntymään
hitaiden päivien harmauteen

Sillä pysähtymällä näkee enemmän
ja hiljaisuudessa asuu uuden alku



torstai 15. helmikuuta 2018



Painan korvani männyn runkoa vasten
kaarnan karhea pinta poskellani
kuuntelen hiljaa

Puu ei sano mitään

Talven mentyä tulen takaisin
kiedon käteni lämpimän rungon ympärille
kuuntelen männyn lempeitä sanoja

Lähden pois
 pihkan tuoksu hiuksissani
sydämen syrjässä häivähdys männyn voimaa

Jonakin päivänä palaan


 

perjantai 9. helmikuuta 2018



 Sinun kanssasi,
rakkaani
minä tahtoisin olla kahden
Tänä tavallisen päivän iltana
minä tahtoisin löytää uudelleen
 sen ihmeellisen sävelen
 joka alussa alkoi soida meissä
ja joka niin helposti häviää
arjen alle

Sinun kanssasi,
rakkaani
minä tahtoisin istua hiljaa
ja katsoa kuuta ja tähtiä
koska niin on hyvä
Tai kävellä hämärällä rannalla
ja puhua kauan
puhua kaikki
auringon nousuun asti

Tänä arkisena iltana
minä tahtoisin löytää jälleen
sen ihmeellisen sävelen
joka niin helposti häviää
ja joka on kuitenkin vahvana soinut
alusta asti

Sinun kanssasi, rakkaani

Sinun kanssasi