Ylistys kivikaudelle = siemenvuokaleipä

Leipiä on maailman pullollaan. Eräs viime aikoina kovasti ihastuttanut on kivikautinen vuokaleipä, jonka valmistaminen on erittäin helppoa (mitä nyt puinen nuolijanvarsi katkesi paksua taikinaa hämmentäessäni) ja itse leipä ihan suussasulavaa.

Leipä koostuu erilaisista siemenistä ja on pienellä hunajalisällä varustettuna varsin limppumainen tapaus. Ihan sairaan hyvää, kun päälle panee voita, juustoa ja suolakurkkua. Tai hummusta. Tai graavilohta. 

Saksalaistyyppistä, tummaa jyväleipää muistuttava, superkuituinen ja -proteiininen tapaus täyttää mahan ja pitää nälkää hieman eri tavalla kuin viljaiset serkkunsa ja on juurikin sen tähden ollut varsin kovassa huudossa keittiössäni. Kovin montaa palaa päivässä ei tätä kaveria kuitenkaan kannata ahmia, jos on vähänkin herkkävatsainen. (Harmillista sinänsä, sillä ravitsemussuositusten mukaan leipää olisi hyvä syödä kahdeksan palaa päivässä.)

Leipä on alkujaan tuntemattomaksi jäävän kööpenhaminalaisen ravintolan resepti. Siemenkaupoille mars, leipä uuniin ja herkut päälle!

Kivikauden leipä

(Vinkki: 100 g tarkoitti samaa desimäärää kaikissa muissa paitsi saksanpähkinöissä ja kurpitsansiemenissä. Tieto nopeuttaa hommaa hitusen.)

1 dl oliiviöljyä

5 luomumunaa

1 tl hyvää suolaa

(kunnon loraus hunajaa, mikäli mielet limppumaisen fiiliksen)

100 g saksanpähkinöitä

100 g auringonkukansiemeniä

100 g kurpitsansiemeniä

100 g manteleita

100 g seesaminsiemeniä

100 g pellavansiemeniä

Sekoita oliiviöljy ja kananmunat. Lisää joukkoon muut aineet ja surauta joko blenderillä tai sauvasekoittimella sileähköksi. Sekaan saa jäädä reilusti sattumia ja rakennetta. Voitele leipävuoka, kaada (käytännössä lusikoi) taikina vuokaan ja anna paistua 170 asteessa noin tunti. Jäähdytä ja nauti. 

Resepti täältä. 

Brunssikerhon antia

Ihana Laura perusti brunssikerhon ja minä hinguin tietysti mukaan. Kerhon ensimmäinen kokoontuminen pidettiin Lauran luona, jossa pöytä notkui ja kaikki oli muutenkin kovin idyllistä. Epäidyllistä oli ainoastaan sen, että jouduin suuntaamaan brunssilta suoraan töihin enkä täten voinut heittäytyä brunsseille ominaiseen rentoon mättämistunnelmaan ihan täysillä. Ihanaa oli silti. 

Söimme muun muuassa taivaallisen samettista spelttimannapuuroa, paistettuja vihreitä tomaatteja (elämäni ekat sellaiset, jäin samantien koukkuun), suloista omenaista kääretorttua, mustaherukan lehdistä tehtyä kuohuvaa sekä vuohenjuustocrostineja viinirypälesalsalla. 

Viimeksi mainittu ape oli roikkunut kokeiltavien reseptien listallani ikuisuuden. Eikä turhaan - vuohenjuuston ja viinirypälesalsan yhdistelmä oli varsin herkullinen. Ohje on peräisin maan mainiosta Fanni ja Kaneli -blogista. Suosittelen varauksetta! Ohessa resepti omin, hyvin pienin muutoksini.

Vuohenjuustocrostinit viinirypälesalsalla
(15 kpl) -

1 kokojyväpatonki tai muu hyvä leipä

200 g pehmeää vuohenjuustoa
n. 300 g luomuviinirypäleitä
puolikas punasipuli

tuoretta lehtipersiljaa

1 rkl punaviinietikkaa

suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Viipaloi leipä suupalan kokoisiksi palasiksi. Pilko viinirypäleet ja punasipuli pieniksi. Hienonna persilja. Sekoita kulhossa ja lisää joukkoon punaviinietikka ja pikkuluraus oliiviöljyä. Lisää mausteet. Levitä leipäpaloille reilu kerros vuohenjuustoa. Lusikoi päälle viinirypälesalsa.

Vatsan täydeltä

Neljän naisen ruokakerhomme kokoontui jälleen olohuoneessamme, tällä kertaa kolmipäisenä. Kokkien vähäisempi määrä ei vaikuttanut millään tapaa ruoan määrään, ja jälleen kerran päädyimme notkuvat pöydän ääreltä sohvalle makuuasentoon voivottelemaan. Mitä kaikkea me sitten söimme?

Vanhoja tuttuja parmesanlastuja kera sinihomejuuston. 

Heidin bravuurisalaattia marinoiduilla kasviksilla, lisukkeena fetaa ja mozzarellaa. Heidin juureen tekemää leipää voin kera.

Minun tekemiäni suklaa-hasselpähkinäbiscotteja. Piian tekemiä marenkeja, Uudenkaupungin marenkeja.

Täyteläistä suklaajuustokakkua mansikoin. Piia taitaa yksinkertaisen kauniin koristelun.  

Sitruunajogurttijäätelöä, jonka reseptin kerron seuraavassa numerossa.

Valkoista luomuteetä kukkasen muodossa.

Milloin katetaan taas pöytä?

Leivän syömisestä

Rakastan sitkeäkuorista, vaaleaa ja sisältä pehmeää vehnäleipää enemmän kuin mitään - kukapa ei. Mutta kuten tiedetään, vehnä on terveellistä ja tarpeellista ainoastaan mielenterveyden kannalta, ei niinkään sen muun terveyden.

Itse leivottu leipä, pulla, sämpylä, kakku, patonki, keksi ja torttu ovat minulle elintärkeitä juttuja silloin, kun kaipaan herkkua, lohtua, nautintoa taikka iloa elämääni. Mikään ei ole parempaa kuin uunituore rieska, jonka päälle läsäyttää aimo kasan voita. Parasta lohtua.

Mutta joskus käykin sitten niin, että koen kaipaavani leipäisää lohtua elämääni ihan joka ilta, aamu ja päivä. Kun aloittaa päivänsä rapealla kuorella, ei loppupäivän ajan muuta ajattelekaan kuin rapeaa kuorta. Homma lähtee niin sanotusti käsistä.

Olen jo vuosikausien ajan rajoittanut tiettyjen ruoka-aineiden syömistä, erityisesti arkiruokavaliossani. Vehnä ja sokeri kuuluvat niistä tärkeimpiin. Mutta kun ei ole arki, tai vaikka olisikin, mutta haluan leipoa, leivon vehnästä ja sokerista. Se on minusta aika hyvä diili.

Diili se vaan ryhtyi tuossa joulun jäljiltä hieman rakoilemaan. Ryhdyin tunkemaan patonkia kuonoon vähän liian usein, liian heppoisin perustein ja liian runsaalla kädellä.

Mättämisestä johtuen olo alkoi olla aika hirviömäinen. Käyttöön oli otettava kovat keinot. Viimeisen reilun kolmen viikon ajan olen skipannut sekä vehnät että sokerit muutamaa pikkuista poikkeusta lukuunottamatta. Olo on rutkasti parempi, olen täynnä virtaa ja voimaa. Mielenterveyskään ei leipälakkoilusta ole suuremmin kärsinyt.

Makeanhimo on oikeastaan kokonaan kadonnut. Leivänhimokin on melkeinpä tiessään, ja hyvin nopeasti kävikin selväksi, että useimmiten leipää himoitessani himoitsenkin oikeastaan niitä leivänpäällisiä.

Ja jotta päällisistä ei tarvitsisi luopua, olen leiponut leipää. Jota virallisesti leiväksi tuskin kutsua saa, mutta kutsun kuitenkin. Samanmoisia leipiä olen leivoskellut kyllä jo vuosien ajan, mutta blogista ne ovat jostain syystä jääneet pois.

Esittelen vaihtoehtoleipäresepteistä seuraavassa yhden suosikkini, ihan erityisen herkullisen, terveellisen ja naurettavan helpon tapauksen. Suosittelen kokeilemaan, vaikka välit vehnän kanssa olisivatkin kunnossa.

Leipä on hyvää ihan perinteisesti voin ja juuston kera, mutta myös muissa yhteyksissä. Niistä lisää huomenna.

Siemenleipä

(uunipellillinen, suuntaviivat täältä)

4 munaa (tai 2 munaa ja 2 dl juustoraastetta)

n. 200 g maitorahkaa tai paksua jogurttia

loraus oliiviöljyä

loraus vettä

1 tl merisuolaa

2 tl leivinjauhetta

ripaus ruokasoodaa

3 dl vapaavalintaisia siemeniä tai jauhoja, omaani tuli tänään:

auringonkukasiemeniä

pellavansiemeniä

hampunsiemeniä

seesaminsiemeniä

mantelijauhoa (mitä enemmän tätä, sitä pehmeämpi leivästä tulee)

pellavarouhetta

ruisleseitä

psylliumia (Tämä ei ole pakollista, itsekin ostin sitä vasta nyt ensimmäisen kerran testikäyttöön. Tekee leivästä vähän kuohkeampaa ja leipämäisempää.)

Sekoita huolellisesti keskenään munat ja rahka. Sotke sekaisin jauhot, siemenet ja suola. Lisää kyytiin. Lorauta lopuksi vähän oliiviöljyä ja vähän vettä joukkoon niin, että taikinasta tulee puuromaista tavaraa, helposti pellille levitettävää.

Levitä taikina syvälle uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes leipä rusehtuu pinnalta.

Italialainen unelma 2

Apua, joulu on täällä! Olis tietysti ollut hedelmällistä postailla (ja leipoa...) jouluherkkuja hyvissä ajoin etukäteen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tänään leivoin viimeiset joululahjat, italialaiset suklaaleivät. Chocochilistä löytynyt ohje oli mitä houkuttelevin ja lopputulos varsin herkullinen. Leipä on vähän makea, hitusen limppumainen mutta ehdottomasti erilainen joululeipä. Päälle olen kokeillut tähän mennessä voita ja pehmeää vuohenjuustoa, aika täydellistä. Sinihomejuustokin epäilemättä sopisi.

Taustalla muffinssijengi.

Tein annoksen tuplana ja siitä riitti kolmeen pitkulaiseen, peruskokoiseen leipävuokaan niin, että leivät juuri ja juuri mahtuivat vuokiinsa. Paistoin leivät Elinan vinkistä vaarin ottaneena suoraan kertakäyttöisissä pahvivuoissa, erittäin kätevää.

Jossette enää lahjoiksi, niin joulupöytään! Tehkää! Palaan aamulla areenalle muutaman muun herkun kera!

Italialainen suklaaleipä

(kolme isoa limppua)

6 dl kädenlämpöistä vettä

50 g tuorehiivaa

vajaa 1 dl intiaani- tai ruokosokeria

n. 1 tl merisuolaa

6 rkl öljyä

n. 10-11 dl jauhoja

4 rkl kaakaojauhetta

150 g 70-prosenttista tummaa suklaata

Liota hiiva veteen. Lisää sokeri, suola ja öljy, sekoita. Alusta sekaan keskenään sekoitetut jauhot. Alustamisen loppuvaiheessa lisää murskattu suklaa. Vaivaa taikina käsin tai koneella. Pane vedottomaan paikkaan kohoamaan noin puoleksi tunniksi.

Ota taikina kulhosta, jaa osiin ja vaivaa hieman. Lässäytä vuokiin, anna kohota hetken verran. Sivele sokerivedellä ja pane uuniin. Anna paisua ja paistua vajaat puoli tuntia.

Alkuperäinen ohje: Voi hyvin (9/11)

Mullan alta

Uusi Musta haastoi blogaajia juureshommiin, mikä on varsin jalo teko, sillä juuresten syöminen tuppaa tässä keittiössä toisinaan vallan unohtumaan. Olen niin suuri salaatin, tomaatin ja muiden sellaisenaan syötävien vihannesten ystävä, että erityisesti kesäisin en juuri juureksiin päin ehdi vilkaistakaan. Koska talvi tuppaa viemään lähes kaiken ilon tuoreiden vihannesten syömiseltä, on syytä suunnata katse mullan alle ja kaivaa juurekset tiskiin.

Haasteen suhteen kävi niin, että niitä tipahteli sekä viime että täksi viikoksi. Viime viikon juures oli lanttu, joka lienee melkeinpä lempparini, mutta jonka äärelle en kyllä Uuden Mustan määrittelemissä rajoissa ("kellarin asukeista herkkuja, joissa on jotain ulkomailta lainattua") kiireisen viime viikon aikana mitenkään ehtinyt. Tämän viikon lopulla lupaan siis täräyttää tisiin jotain palsternakasta valmistettua.

Jos ei ulkomailta lainattua, niin jotain varsin perisuomalaista tuli lantusta silti viime viikolla valmistettua.

Perunarieskat ovat aina olleet suurinta herkkuani, mutta koska perunan ja minun välit ovat varsin kinkkiset, ryhdyin aprikoimaan, että perunarieskan kaltaista leipästä lienee mahdollista tehdä jostain muustakin juureksesta.

Keitin lantut, tein niistä muussia, lisäsin vähän jauhoja ja muuta tykötarvetta. Taputtelin taikinan pellille, siirsin uuniin ja istahdin jakkaralle odottelemaan.

Uunista ulos tulleet lantturieskat olivat sekä mitä söpöimpiä että mitä herkullisimpia. Pienen makeutensa ja täyteläisen makunsa vuoksi oikeastaan parempia kuin perunarieskat.

Menetin rieskoille sydämeni! Erä numero kaksi lähtee kohta uuniin gluteenittomana, mantelijauholla. Päälle voita, goudaa ja kurkkua. Hittituote!

Lantturieskat

( noin 6 kpl, tee herraisä tuplana!)

300 g lanttua

1 dl luomumaitoa

1 muna

vajaa 1½ dl vehnä- ja ruisjauhoja (voit korvata myös mantelijauhoilla ja ruokalusikallisella psylliumia)

1 tl merisuolaa

ripaus intiaanisokeria

n. 1 rkl oliiviöljyä tai voisulaa

Viipaloi lanttu pieniksi paloiksi ja keitä palaset kypsiksi. Soseuta ja lisää maito. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin. Taikina saa olla löysähköä. Lusikoi taikinasta kökkänät pellille. Taputtele jauhoisin käsin littanoiksi. Paista rieskoja 250-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, niin että ne saavat pintaansa reilusti väriä.

Siemenleipää pöytään!

On reseptejä, jotka nähdessään tekee heti mieli tarttua toimeen, mutta joiden kohdalla kuitenkin vähän epäilyttää, että onkohan tuo oikeasti herkkua. Osuin viikonloppuna Kalastajan vaimon blogiin, jossa oli tehty knekkistä, näkkileipää. Leipä koostui pelkästään siemenistä, mantelijauhosta, merisuolasta ja kananmunista, mikä sai mut erityisen innostuneeksi terveellisyyden suhteen, mut samalla vähän epäileväiseksi herkullisuuden suhteen.

Olin jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni ystävän suosittelemaa siemenleipäreseptiä, mutten ollut saanut aikaiseksi ryhtyä toimeen, varsinkaan, kun reseptin mukaan leipää piti kuivata uunissa matalalla lämpötilalla monta tuntia. Knekkis-ohjeessa paistoaika oli vain 20-30 minuuttia, joten ryhdyin eilen koulusta tullessani sukkelasti hommiin.

Ja eipä siinä montaa tovia vierähtänyt. Taikina valmistui parissa minuutissa, ja puolen tunnin päästä istuin keittiöjakkaralla ahtamassa kitaani näkkärinpaloja toisensa perään. Tosi hyvää. Addiktoivaa, varsinkin voilla päällystettynä.

Mitään kovinkaan rapeaa ei omasta näkkäristäni tullut, ennemminkin sitkeän pehmeää (en tiedä, onko leivästä tarkoituskaan tulla ihan näkkärimäisen rapeaa), mutta vähät väliä. Olen aika varma, että leipärintamalla mikään yhtä terveellinen ei voi olla näin hyvää.

Siemenleipä

(pellillinen)

3 suurta munaa

10 rkl seesaminsiemeniä

10 rkl auringonkukansiemeniä (panin osan kurpitsansiemeniä)

3 rkl pellavansiemeniä

6 rkl kaurahiutaleita

2 tl merisuolaa

4 rkl jauhettua mantelia (käytin laiskuuttani valmista jauhoa, mutta jos jauhaa mantelit itse, kannattaa ne alkuperäisen ohjeen mukaan jättää sellaiseksi "hiekkamaiseksi")

Sekoita ainekset pehmeäksi taikinaksi. Ei kuivaksi eikä juoksevaksi, vaan helpohkosti pellille levitettävän pehmeäksi. Lisää mantelijauhoa, jos taikina on liian juoksevaa, ja muna, jos liian tönkköä. Levitä taikina ohueksi mutta tiiviiksi levyksi pellille leivinpaperin päälle. Paista 150-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia. Leikkaa levy heti uunista nostettuasi palasiksi. Anna jäähtyä ritilän päällä.

Porkkanaskonssit aamuun ja iltaan

Jos halajaa viikonloppuaamuksi jotain uunituoretta ja hyvää, suosittelen harkitsemaan vakavasti porkkanaskonsseja. En muista, milloin olisi leivän (tai no, leivän ja leivän, kai oikeaoppimsemmin luokiteltuna suolaisen leivonnaisen) teko ollut näin helppoa ja nopeaa. Enkä myöskään muista vielä koskaan tehneeni näin onnistuneita skonsseja.

Resepti salaisuus lienee runsaassa määrässä maustamatonta soijajogurttia ja toki myös porkkanassa, jotka molemmat tekevät palleroista tosi pehmeitä ja hyvänmakuisia. Vaikka leivinjauheella ja soodalla nostatetut leivät ovat useimmiten yhden päivän kamaa, kestivät nämä skonssit hyvinä ainakin kolme päivää.

Tarjosin palleroita illalla kylään tulleille kavereille, joista yhdellä on käynnissä vegaanikokeilu. Soijajogurttiskonssit passasivat siis iltaan mainiosti, viikonloppuna tein samat pallerot maitopohjaiseen luonnonjogurttiin. Hyviä kummatkin, erityisesti artisokkatahnalla, voilla tai kermajuustolla päällystettyinä.

Resepti pienin muutoksin takuuvarmasta Chocochilistä, kiitti taas!

Porkkanaskonssit

3 pienehköä luomuporkkanaa

½ dl ruisleseitä

n. 2 ½ dl vehnäjauhoja

3 dl luomukaurahiutaleita

1 rkl leivinjauhetta (happaman jogurtin takia lisäsin ripauksen soodaakin, mutta en tiedä oliko se välttämätön ollenkaan)

1 tl puhdistamatonta merisuolaa

1 tl raakaruokosokeria

400 g maustamatonta soijajogurttia

3/4 dl rypsi- tai oliiviöljyä

(soijamaitoa)

Kuori ja raasta porkkanat. Lisää kuivat aineet raasteeseen siivilän läpi. Lorauta sekaan jogurtti ja öljy. Lisää soijamaitoa tai vettä, jos taikina on kovin kuivaa. Muotoile taikinasta pyöreitä palleroita käsin tai kahden lusikan avulla. Paista skonsseja 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Röpöläistä rieskaa pellin täydeltä

Onko sallittua palata viime vuoteen, jos on kyse jostain tosi herkullisesta? Palaan joka tapauksessa.

Joskus joulukuun alkupuolella leivoin pellillisen hirveän hyvää rieskaa. Röpörieskaksi kutsuttu, piimän ja ohrasuurimoiden nimeen vannova läpyskä upposi parempiin suihin aika nopeasti. Leivän resepti löytyi Marin vanhasta blogista, jossa kuolasin sitä ties kuinka pitkään ennen kuin ryhdyin töihin.

Parasta päällystettä rieskalle oli mun mielestä tietysti voi, ja niin kuin Marikin vinkkasi, mitä enemmän juustokerroksia, sen parempi. Nuoren, pehmeän ja suolaisen goudan kanssa ei voi mennä kovinkaan pahasti pieleen.

Röpörieska

(1 uunipellillinen)

4 dl rikottuja ohrasuurimoita

1 l piimää

1 tl suolaa

1 dl sämpyläjauhoseosta (tai venhä/hiivaleipäjauhoja)

(1 luomumuna)

Liota ohrasuurimoita piimässä esimerkiksi yön yli tai vähintään kaksi tuntia. Lisää seokseen suola, vehnäjauhot ja muna. Kaada laidalliselle uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 25 minuuttia 250 asteessa.

Överit uudenvuodenaattona ja hampurilaissämpylöiden ihme

Odottelen tässä ihan innolla, milloin joulusta uudenvuoden yli jatkunut mässäily saa vihdoin loppunsa. Aikamoinen herkuttelukierre on käynnissä, eikä punttisalikauden avajaisiakaan ole vielä pidetty.

Pieniä merkkejä mässäilykierteen päättymisestä nähtiin kylläkin jo uutenavuotena, kun kylässä olleen Kädenvääntäjä-Pitkän kanssa koko päivän keittiössä häärittyämme päätin loistokkaan iltamme siihen, että ihan vaan ylensöin itseni pahoinvoivaksi ja olin loppuillan poissa pelistä.

Jälkikäteen ajateltuna lieneekö ylensyönti ihmekään, kun yhdelle ainoalle päivälle valmistamamme menu piti sisällään varsin leipäisän aamupalan, Pitkän maankuulua ja ihan mahtavaa artisokkatahnaa usean (kymmenen) leipäviipaleen kera nautittuna, pari tarjottimellista itse tehtyä sushia, sitruunajäätelöä, hampurilaisbuffetin ranuineen kaikkineen sekä maailman keveimpänä tunnetun jälkkärin, banoffeen. Vaatimatonta. Kuka ihmeessä kuvittelee tarvitsevansa saman päivän aikana kaksi täyttävää (ja suuritöistä) pääruokaa ja saman verran övereitä jälkiruokia?

Olen kuullut kerrottavan, että ruokablogimiiteissä ruokalajien määrä karkaa räikeästi lapasesta, ja niin tosiaankin kävi myös meille. Kun ruokablogaajia oli paikalla vain kaksi ja överit olivat mitä olivat, en kenties koskaan uskalla debytoida ensimmäisessä oikeassa ruokablogikokoontumisessani.

Kaikesta pahoinvoinnista huolimatta aatto oli mitä mainion. En ollut koskaan aiemmin tehnyt itse sushia, ja lopputulos todella yllätti positiivisesti. Makit, nigirit ja muut tehtiin sushimestari-Pätkän opeilla ja ansaitsevat ihan oman postauksensa!

Pitkän väsäämä banoffee oli ensimmäinen suussani vieraillut laatuaan, ja vaikka leipuri itse sekä poikaystävänsä yrittivät kovasti varottaa meitä tortun överiydestä, rakastuin banoffeehen kovin tulisesti. Ihan järjettömän hyvää! Pitkä uhosi tekevänsä tortusta merkinnän lähiaikoina, sitä odotellessa.

Hampurilaisten kohdalla paineet olivat massiiviset. Kaupan oksettaviin vakuumijauhelihoihin vihdoin ja viimein totaalisesti pettyneenä kävin ostoksilla kauppahallissa, ja sain aikaiseksi parhaat jauhelihapihvit ikinä. Olen viime aikoina ollut viittä vaille valmis luopumaan kokonaan jauhelihan iloista, mutta onneksi tieni vei H. Lehdon lihakauppaan. Silloin harvoin, kun tässä keittiössä lihaa tehdään, tehdään se tästä eteenpäin hyvistä aineksista.

Toinen paineita aiheuttanut aspekti hampurilaisbuffetin suhteen oli tietysti itse tehtyjen sämpylöiden mysteeri. Taannoin pyöräyttämäni hampparisämpylät eivät aivan vastanneet odotuksia, ja erheestä oppineena tartuin tällä kertaa varsin hyväksi todettuun lähteeseen, Voisilmäpeliin. Eevan New York Timesista soveltama resepti toimi juuri niin täydellisesti kuin pitikin: sämpylöistä tuli ihanan höttöisiä ja pehmeäreunaisia, ihan oikeita hampurilaissämpylöitä! Joko reseptissä on jotain taikuutta tai sitten monen tunnin kohottaminen vain tekee tehtävänsä. Niin tai näin, tämä resepti jää vakiokäyttöön.

Hampurilaiset täytettiin asiaankuuluvasti cheddarilla, sipulilla, tomaatilla, majoneesilla ja muilla olennaisuuksilla, mutta jauhelihapihvien ohella myös Pitkän soijarouhepihveillä, joista viimeisen vetelin suihini juuri äsken. Tosi hyviä!

Jotta tämä romaani joskus päättyisi, pistetäänpä hyvä kiertämään.

Hampurilaissämpylät, erä 2

(4 kpl)

1 dl vettä (42′C)

2 rkl maitoa

1 tl kuivahiivaa

1 rkl sokeria

1 muna

4 dl vehnäjauhoja

3/4 tl suolaa

1 1/2 rkl pehmeää voita

voiteluun muna ja tilkka vettä

päälle seesaminsiemeniä

Yhdistä lämmin vesi, maito, hiiva ja sokeri. Anna seistä n. 5 minuuttia.

Vatkaa muna kevyesti (käsivatkaus riittää).

Yhdistä kulhossa jauhot ja suola. Nypi voi joukkoon niin että saat aikaiseksi pieniä muruja. Lisää joukkoon vesi-hiivaseos sekä kevyesti vatkattu muna. Sekoita puuhaarukalla taikinaksi.

Siirrä taikina kevyesti jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n. 8-10 minuuttia, kunnes taikinasta tulee sileää ja elastista. Taikina on tahmaista, joten voit joutua lisäämään hiukan jauhoja vaivaamisen helpottamiseksi. Muista kuitenkin, että mitä vähemmän jauhoja lisäät, sitä ilmavampia sämpylöitä saat - älä siis lisää jauhoja liian herkästi vaikka löysä taikina hiukan koetteleekin hermoja.

Pyörittele taikina palloksi ja siirrä peitettynä kohoamaan lämpimään, ei-vetoisaan paikkaan. Kohota kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, n. 1-2 tuntia.

Leikkaa kohonnut taikina 4 osaan ja pyörittele jokainen osa sämpyläksi. Sämpylät kannattaa pyöritellä suoraan leivinpaperilla vuoratulle pellille, sillä pyörittelyn jälkeen niitä on vaikea enää siirrellä. Hampurilaissämpylöistä kannattaa mieluummin tehdä vähän litteämpiä ja vastaavasti leveämpiä kuin tavallisista sämpylöistä tai pullista, ei ihan pallon mallisia. Näin purilaisia on huomattavasti helpompi syödä.

Kohota sämpylöitä liinan alla vielä toiset 1-2 tuntia. Voitele kohonneet sämpylät kevyesti vatkatulla kananmunalla, johon on lisätty loraus vettä. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.

Laita uunin alatasolle uunivuoka, jossa on muutama desi vettä. Tämä pitää uunin sopivan kosteana. (Unohdin, joten sämpyläni eivät kenties sittenkään olleet ihan täydellisiä!) Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Paista sämpylöitä n. 10-15 minuuttia uunin keskitasossa, kunnes ne ovat kauniisti kohonneet ja ruskistuneet.

Pekonia, juustoa ja paahtoleipää ranskaksi

Löysin pakastimesta paketillisen työkaverilta ilmaiseksi saatua paahtoleipää ja ajattelin, että kyllä kai senkin voisi pientä pakastinta täyttämästä käyttää. Osa paketista liukeni alas ihan vaan perinteisten, voileipägrillin välissä paistettujen toustien muodossa, mutta eräänä sunnuntaipäivänä keksin ryhtyä toteuttamaan tousteja vähän jalommassa muodossa. Tein iltapalaksi läjän croque monsier -leipiä, jonka tekemiseen on ilmeisesti olemassa tuhat erilaista tapaa. Oma reseptini on mukaelma Jennifer Donovanin Brunssi-kirjan pohjalta.

Croque monsieur

4 isoa palaa paahtoleipää

voita

n. 50 g pekonia pannulla kypsennettynä

reilusti juustoraastetta

3 rkl maustamatonta jogurttia

2 rkl ranskankermaa

1 tl dijon-sinappia

paprikajauhetta

suolaa ja pippuria

Sekoita keskenään jogurtti, rankankerma, sinappi ja mausteet. Pistä uuni lämpeämään 225 asteeseen grillivastus päällä. Kuumenna valurautapannu ja lisää siihen nokare voita. Voitele neljä leipäviipaletta ja aseta kaksi niistä pannulle voideltu puoli alaspäin. Lusikoi päälle vähän jogurttisoossia, paistettua pekonia ja juustoraastetta. Aseta päälle toiset leipäviipaleet voideltu puoli alaspäin. Paista, kunnes alempi leipä on kullanruskea.

Ota paistinpannu levyltä. Lusikoi leipien päälle loput jogurttisoossista ja vähän juustoraastetta. Mikäli käytät valurautapannua, pane se uuniin grillivastuksen alle ja anna olla niin kauan, että leipien pinta saa rusehtavan värin. Jos käytössäsi on uunia kestämätön pannu, siirrä leivät uunivuokaan ja sen kanssa uuniin.

Ripottele päälle persiljaa tai jätä ripottelematta, nauti kuumana.

Kas, nehän ovat hampurilaissämpylöitä!

Tee kaikki itse -hurmoksessani ryhdyin viime viikolla leipomaan hampurilaissämpylöitä. Tein juuri niin kuin ohjeessa sanottiin (paitsi että lisäsin taikinaan nestettä siinä vaiheessa, kun tajusin, että käsivoimani eivät riitä taikinan vaivaamiseen). Lopputulosta voitte ihailla alta.

Ulkonäön lisäksi myös maku oli aika eksoottinen.

Vertailupintaa.

Reseptissä taisi olla painovirhe. 1 ½ dl nestettä ja 9 ½ dl jauhoja, aika kreisi yhdistelmä. Enpä vaan kehnohkona leipurina tajunnut sitä ennen kuin ryhdyin toimeen. Mutta ei huolta, tämä oli vasta ensimmäinen erä!

Tortillaoivalluksia

Karu mutta mahtava totuus kuuluu, että mitä enemmän tekee itse, sitä vähemmän tarvitsee ostaa kaupasta. Ruoan kohdalla tämä tarkoittaa lähes poikkeuksetta rahansäästöä. Kevenevää kukkaroakin siistimpi juttu mielestäni on kuitenkin se, että itse tekemällä välttyy kätevästi aika suurelta lastilta lisäaineita.

Useimmiten itse tehty on myös parempaa kuin kaupasta ostettu, tuhdisti säilöntäaineita täyteen pumpattu ja mahdollisesti elintarviketeollisuuden jämäaineksista valmistettu pöperö. Kaikkea ei tietenkään aina voi, jaksa tai viitsi tehdä itse, mutta viime aikoina olen kokenut ahaa-elämyksiä varsinkin itse tehtyjen suolaisten leipomusten parissa.

Aikaisemmin esimerkiksi kuvittelin, että on mahdotonta saada itse aikaiseksi täydellisen koostumuksen hodarisämpylöitä. Niinpä en koskaan syönyt kotona hodareita. Kunnes törmäsin Voisilmäpelin Eevan hodarisämpyläohjeeseen, jolla sain aikaiseksi ihan täydellisiä kuumia koiria.

Hodarisämpyläpakahduksesta selvittyäni päätin kokeilla Kädenvääntöä-blogissa kokeiltuja ja ylistettyjä tortillalettuja. Tortillat ovat mun makuuni ihan parasta pikaruokaa, mutta koska kaupan lisäainelättyset eivät sovi mahalleni, olin jo melkein unohtanut, miltä itse täytetyt tortillat maistuvat. Onneksi kokeilin ohjetta, joka oli maailman helpoin, ja jonka lopputulos vähintään sata kertaa parempi kuin kaupan lätyt.

Suurta lisäarvoa itse leivotuille herkuille tuo se, että voi itse päättää, minkälaisia ainesosia sekaan heittää. Suolan voi vaihtaa luomumerisuolaan, sokerin luomuraakaruokoon ja jauhomäärästä ainakin osan korvata tummemmilla ja ravinnerikkaammilla jauhoilla. Kotimainen vehnäjauho -terveysongelmani kannalta silkkaa juhlaa on se, että voin leipoa hodarisämpylät ja tortillalätyt ulkomaisista, tummemmista jauhoista. On kyllä silkkaa tyhmyyttä, etten ole aikaisemmin uskonut kykyihini esimerkiksi tortillalättyjen leipomisen suhteen.

Täytteeksi taannoisille tortilloilleni tein kikherneistä ja valkoisista pavuista mössön. Olen tehnyt soossia kahdesti, toisella kerralla panin siihen pekonia, toisella kerralla en. Kumpikin oli hyvää. Lisukkeikseen papusoossi vaati tuoretta avokadoa, tomaattia ja paksua luonnonjogurttia. Tosi hyvää. Pitkän vinkistä pakastin osan valmiina annospalloina. Todellista pikaruokaa siis.

Olisi muuten mielenkiintoista tietää, kuinka monessa tex mex- tai meksikolaisravintolassa tortillaletut tehdään itse?

Alla ohje, joka sekin on aluperin Voisilmäpelistä.

Huumorinaamatortilla.

Tortillalätyt

18 kpl

n. 9,5dl haluamiasi jauhoja (kuten vehnä- tai maissijauhoja, itse käytin Lidlin sämpyläjauhoseosta)

1,5tl suolaa

6rkl margariinia (käytin voita)

3-3,5dl kiehuvaa vettä

Sekoita jauho ja suola. Lisää margariini pieninä paloina ja nypi jauhojen joukkoon. Kaada sen jälkeen joukkoon n. 3-3,5 dl kiehuvaa vettä. Käytä vettä vain sen verran, että taikina pysyy kasassa. Sekoita aluksi puuhaarukalla, ja työstä käsillä kun taikina ei enää ole polttavan kuumaa. Siirrä taikina jauhotetulle pinnalle ja vaivaa 2-5 minuuttia. Älä vaivaa liikaa!

Pyörittele taikina palloksi ja peitä muovikelmulla. Anna levätä puolisen tuntia. Leikkaa jauhotetulla pöydällä levänneestä taikinapallosta 6 siivua. Jaa jokainen siivu vielä 3 osaan, niin että sinulla on 18 taikinapalaa. Kaulitse pallot pyöreiksi lätyiksi, niin ohuiksi kuin vain saat.

Paista lätyt molemmilta puolilta rasvaamattomalla valurautapannulla. Pannu saa olla kuuma, tortillaan muodostuu “ilmakuplia” paistaessa ja se valmistuu n. 20-30 sekunnissa. Teflonillakin lopputulos on kelvollinen, mutta pannu saattaa kärsiä, koska sitä ei rasvata.

Paputäyte

(3-4 viipaletta pekonia paloiteltuna)

1 prk vapaavalintaisia papuja (kaadoin sekaan tölkillisen kypsennettyä luomupapusekoitusta)

1 pieni punasipuli

2 kynttä valkosipulia

200-300 g hyvää tomaattimurskaa

reilusti chilirouhetta tai -jauhetta

1 tl juustokuminaa

1 tl suolaa

1 tl sokeria

Ruskista syvässä paistinpannussa pekoni, lisää sekaan pilkottu sipuli. Jos et käytä pekonia, lorauta pannuun öljyä ja paista sipuli siinä. Lisää valkosipuli, kuullota hetki. Kaada sekaan tomaattimurska ja pavut. Anna poreilla, lisää mausteet ja maistele. Anna soossin hautua miedolla lämmöllä vartin verran.

Siirappia halloumille

Jokohan kiire alkais hellittää? Olen viime viikkoina kökkinyt lieden ääressä ehkä vähemmän kuin koskaan, huidellut töissä ja koulussa ja syönyt kamalat määrät kaikkea kovin huonoa. Lienee ryhdistäytymisen paikka, myös lievästi unholaan jääneen blogin suhteen.

Tuossa taannoin saimme Pitkältä lahjaksi pullollisen Korpihillan Mustaherukkapunssisiirappia. Pullossa lukee, että sitä voi lorottaa niin jälki- kuin liharuokien maustamiseen, paahtoleivän päälle ja kuumien ja kylmien juomasekoitusten mausteeksi. Olen lirutellut siirappia milloin mihinkin, viimeksi halloumi-basilikaleipien päälle. Ja on kyllä hyvää. Onneksi sitä on vielä paljon jäljellä.

Halloumi-basilikaleivät

yhdelle

2 siivua rapeakuorista maalaisleipää

voita

puoli pakettia halloumijuustoa

neitsytkookosöljyä tai oliiviöljyä paistamiseen

kourallinen tuoretta basilikaa

mustaherukkapunssisiirappia

Viipaloi juusto, kuumenna pannulla pieni määrä neitsytkookosöljyä ja paista viipaleita niin, että ne saavat vähän kullanruskeaa väriä pintaan. Voitele leivät, levitä päälle reilusti basilikaa ja lado päälle halloumiviipaleet. Lorauta pinnalle reilusti mustaherukkapunssisiirappia ja vetele satsi parempiin suihin.

Pesto, ratkaisu maailman pahuuteen

En tahtonut keksiä synttärivieraille mitään suolaista tarjottavaa, joten päätin tehdä sämpylätaikinan ja keksiä siitä ja kaapista löytyvistä ainekista jotain hyvää. Sain aikaiseksi pari pellillistä ihanan rasvaisia ja meheviä pesto-oliivi-tomaattitäytteisiä pökäleitä.

Oikeaoppinen nimi näille olis varmasti joku sämpylähyrrä tai -rulla, eikä tässä muutenkaan oltu varsinaisesti mitään ruutia uudelleen keksimässä, mutta hyviä nämä pökäleet silti olivat. Ja helppoja. En malta edes ajatella, miten hyvältä nämä maistuisivat itse tehdyllä pestolla täytettyinä.

Pesto-oliivi-tomaattirullat

puolen litran sämpylätaikina

täyte:

purkillinen pestoa

pari desiä juustoraastetta

kourallinen kirsikkatomaatteja

saman verran oliiveja

puolikas punasipuli

ruukku tuoretta basilikaa

mustapippuria

oliiviöljyä

Jaa kohonnut sämpylätaikina kahteen osaan. Kauli se levyksi. Voitele taikina pestolla. Ripottele päälle täytteet. Ripottele päälle mausteet ja pirskota pintaan vähän oliiviöljyä. Rulla taikina mahdollisimman tiukaksi paketiksi. Leikkaa rulla noin kolmen sentin paksuisiin osiin, aseta osaset kierrepuoli alas- ja ylöspäin pellille kohoamaan. Paista pökäleet 225-asteisessa uunissa kypsiksi, noin 15 minuuttia.

Tribuutti Nakkifakiirille

Huomenta! Saamme tänään hienoja vieraita Helsingistä, ja sitä silmällä pitäen ryhdyn kohta leipomaan Eevan vinkkaamia hodarisämpylöitä Niitä tarvitaan yöllisessä hodaribaarissa, jolla yritän päästä edes vähänkään lähelle sitä tunnetta, kun puraisee oululaiselta kävelykadulta yöaikaan löytyvän (löytyneen?) Nakkifakiirin kojusta saatavaa uskomattoman hyvää hodaria. Ennen Nakkifakiiria en edes pitänyt hodareista. Todellinen hodarikuningas!

Olen tehnyt kyseisiä hodarisämpylöitä kerran aikaisemmin. Niistä tuli hyviä, pulleita ja ihan hodarisämpylän näköisiä. Ehkä ihan vähän liian tiiviitä, mikä toivottavasti korjaantuu tänään sillä, että pistän taikinaan vähän vähemmän jauhoja. Täytteinä tarjoillaan pitkien nakkien lisäksi ainakin pikanttia majoneesia, paahdettua sipulia ja sinihomejuustoa.

Kiitos reseptistä Eeva!

Hodarisämpylät
(vain 4 kpl, tänään teen kolminkertaisen annoksen)

2 tl sokeria
1 ¼ tl kuivahiivaa
½ dl lämmintä vettä (42′C)
1 dl lämmintä maitoa (42′C)
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
n. 3 ½ dl vehnäjauhoa
voiteluun: munanvalkuainen

Sekoita sokeri, kuivahiiva ja lämmin vesi. Anna hengailla 5 minuuttia kunnes seos alkaa hieman kuplia. Lisää maito, öljy ja suola (huomaathan, että maidonkin tulee olla lämmintä). Lisää jauhot vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Ota taikina kulhosta jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n. 5-10 minuuttia, kunnes taikina on sileää ja joustavaa. Jos taikina tarttuu kovasti käsiin, lisää jauhoa tarpeen mukaan, mutta vältä laittamasta jauhoa yhtään enempää kuin on pakko.

Kohota taikinaa lämpimässä, ei-vetoisassa paikassa 1 ½ tuntia. Jaa sen jälkeen taikina neljään osaan ja pyörittele hodarisämpylän muotoisiksi. Erityisen ilmavia sämpylöitä saat, kun litistät taikinapalan kevyesti suorakaiteen muotoiseksi, nipistät ylä- ja alareunat yhteen ja sen jälkeen vielä sivureunat yhteen, ja nipistelet taikinan “saumaa” niin kauan kunnes pala on sopivan kokoinen ja muotoinen (joo, tällä tekniikalla ei tule erityisen silmää hiveleviä yksilöitä).

Asettele leivinpaperin päälle ja kohota muotoiltuja sämpylöitä liinan alla vielä puolisen tuntia. Voitele valkuaisella ja paista 200-asteisessa uunissa n. 12-15 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kohonneet ja ruskettuneet kauniisti.

Valkosipulijuuston ja ihmisen väliin tarvitaan jotain pehmeää

Välillä leivänhimo yllättää ja iltapalaksi on saatava tuoretta tavaraa. Erityisesti sateisten päivien iltoina sellainen tilanne tulee usein vastaan. Eilen illalla ei kerta kaikkiaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä sämpyläntekohommiin.

Kaadoin sekaan rennolla ranteella leseitä ja siemeniä, ja sämpylöistä tuli kivan tummia ja rouheisia. Hampunsiemenet olivat hämmentävä lisä, poksahtelivat suussa sämpylää syödessä. Päälle voita ja valkosipulikermajuustoa, kuppi teetä huulille ja sohvalle rönöttämään.

Rouheiset iltapalasämpylät

n. 8 kpl

3 dl vettä

1 pss kuivahiivaa (vähän vähempikin riittää, joten jos kaapissa killuu joku avattu pussi, se kannattaa käyttää tähän)

n. 3 dl sämpyläjauhoja

1 dl ruisjauhoja

1 dl ruisleseitä

2 rkl auringonkukasiemeniä

1 rkl hampunsiemeniä

1 rkl pellavansiemeniä

1 tl merisuolaa

1 tl raakaruokosokeria

1 rkl ruokosiirappia

loraus rypsiöljyä

Sekoita keskenään puolet jauhoista ja muut kuivat aineet, myös hiiva. Lorauta sekaan kädenlämpöä hieman kuumempi vesi, sekoita. Lisää siemenet ja siirappi. Alusta sekaan loput jauhot ja lopuksi öljy, jätä taikina löysähköksi.

Anna taikinan nousta vedottomassa paikassa noin puoli tuntia. (Oman taikinani kohdalla kohoamista ei juurikaan tapahtunut. Siihen nähden sämpylät olivat kyllä ihmeen muhkeita ja pehmeitä.) Lusikoi taikinasta pellille sopivan kokoisia kökköjä. Paista sämpylöitä 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Teeleipiä ja reseptiahdistusta

Vaikka ruokablogimerkinnän kirjoittaminen aiheesta "teeleivät" saattaa äkkiseltään kuulostaa vähän tikusta asiaa -osastolta, ovat nämä aamiaiselle pyöräytetyt lättänäleivät kyllä ihan oikeasti postaamisen arvoiset.

Ohje on Sirpa Talkan Makeaa ja suolaista puutarhasta -kirjasta, joka on liian hyvä keittokirja. Useimmiten sitä selatessani sekoan kirjan herkullisista resepteistä niin, etten yksinkertaisesti kykene valitsemaan yhtä ohjetta, vaan ajaudun päättämättömyyden kriisiin ja sullon kirjan vihaisena takaisin hyllyyn. Monet muutkin keittokirjat resepteineen aiheuttavat samanlaista riittämättömyyden tuskaa: milloin koittaa se päivä, josta eteenpäin minulla on aikaa testata kaikki haluamani reseptit?

Äh, takaisin teeleipiin. Ne sisälsivät kermajuustoa ja tuoretta basilikaa, ja maistuivat sekä teen että kahvin kera oikein hyviltä. Alla resepti, joka on alkuperäisestä reseptistä puolet, ja ihan vähän muutenkin muokattu.

Basilika-juustoteeleivät

(2 isoa tai 4 pienempää)

4 dl sämpyläjauhoja

1½ dl täysjyväruisjauhoja

½ rkl leivinjauhetta

1 tl luomumerisuolaa

1 tl intiaanisokeria

kourallinen basilikaa silputtuna

reilu desi kermajuustoa raastettuna

50 g sulatettua voita

2 dl maitoa

Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää basilika, juusto, voi ja maito. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta 4 pientä litteää leipään jauhotetuin käsin. Paista leipiä 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Vaalean leivän himo

On melko masentavaa, että vaalea leipä ei sovi minulle, joka voisin viettää lopun elämäni suunnitellen, rakennellen ja erityisesti syöden erilaisin täyttein päällystettyjä vaaleita leipäviipaleita. Kotimainen (varsinkin lisäaineilla ja muulla kummallisella höystetty) vaalea leipä on ihan myrkkyä vatsalleni, mutta onneksi olen keksinyt muutaman kiertoreitin vaalean leivän äärelle.

Yksi niistä on saksalaisista (ja mitä luultavimmin minkä tahansa muun maan Suomea lukuunottamatta) jauhoista itse leivottu leipä, mutta koska en ole leipien suhteen mikään varsinainen jauhopeukalo, ei itse leivottu leipä useinkaan tyydytä rapeakuorisen vaalean leivän himoa. Toinen vatsalleni sopiva vaihtoehto on matkustaa ihan minne tahansa Suomen rajojen ulkopuolelle ja vetää kupuunsa mitä tahansa vaaleaa leipää. En tiedä miksi, mutta esimerkiksi Italiassa voin ahtaa pötsini täyteen kaiken maailman ciabattaa ilman minkään sortin mahakipuja tai turvotusta. Parin viikon päässä häämöttävän reiliretken teemaksi tuleekin mitä luultavimmin muodostumaan leivän ahmiminen.

Kolmas ja ehdottomasti helpoin tapa vetää vaaleaa leipää ilman oireita on ostaa sieltä saksalaisesta kaupasta sellainen iso, rapea- ja sitkeäkuorinen moniviljaleipä paperipussissa. Maistuu parhaalta voilla päällystettynä.

Tai sitten siitä voi tehdä uunipellillisen ihania bruschettoja.

Tomaattibruschettat

(neljälle)

8 viipaletta vaaleahkoa, rapeakuorista leipää

4 tomaattia tai pari kourallista kirsikkatomaatteja

1 punasipuli

2-4 kynttä valkosipulia

loraus balsamicoa

loraus oliiviöljyä

läjä tuoretta basilikaa

½ rkl raakaruokosokeria

(luomu)merisuolaa

mustapippuria

chilirouhetta

Viipaloi leivät ja voitele ne oliiviöljyllä. Pilko tomaatit, sipuli ja valkosipuli ja sekoita keskenään. Lisää balsamico ja öljy. Mausta oman maun mukaan, sekoita. Paahda leipiä uunissa 225 asteessa niin kauan, kunnes ne saavat pintaansa väriä. Lusikoi leipien päälle tomaattimössö ja nauti.

Maailman paras hampurilainen

Onnekas oli se päivä, jona löysin kenties maailman herkullisimman ruokablogin äärelle. Ree Drummondin, tuttavallisemmin Pioneer Womanin blogi on kiistämättä yksi inspiroivimmista ja hauskimmista ruokablogeista ikinä. Vaikka olen varmasti viettänyt Pioneer Womanin blogissa enemmän aikaa kuin omani parissa, en jostain syystä ole kovinkaan montaa blogin resepteistä toteuttanut. Arkistojen syövereistä löysin kuitenkin otoksen eräästä asiasta, jota en kertakaikkiaan voi jättää mainitsematta.

Kyseessä on Pioneer Womanin sanoin vaatimattomasti maailman paras hampurilainen, ainakin tällä hetkellä. Kolme purilaista ahmittuani en voinut juuri muuta kuin yhtyä Drummondin mielipiteeseen. Haaveilen tästä hampurilaisesta vähintään joka toinen päivä, enkä voi ymmärtää, miten vain muutamalla ainesosalla voi saada aikaiseksi jotain niin hyvää. Kannattaa kokeilla ja valmistautua läpi loppuelämän jatkuvaan purilaishaaveiluun.

Pari juttua vielä.

Pioneer Woman paistaa hampurilaisen osineen parilalla, itse käytin sekä uunia että paistinpannua.

Sipulien karamelisoiminen on ehdottomasti vaivan arvoista ja purilaisen juju. Sinihomejuustossa ei kannata säästellä. Tabascon suhteen voi toki olla varovainen, mutta on aika hämmentävää, miten tosi monta tippaa sitä voi sekä majoneesin että jauhelihan sekaan viskellä ilman, että maku on ollenkaan hallitseva.

Vaihdoin vaalean sämpylän ruisleipään, koska Suomesta ei oikein tahdo saada valmiina hyviä hampurilaissämpylöitä, enkä myöskään jaksanut ryhtyä niitä itse leipomaan. Ruis oli hyvä!

Tätä purkeria ei kannata skipata lihahommien tähden, vaan korvata jauhelihapihvit esimerkiksi Kädenvääntöä-blogin soijarouhepihveillä.

Maailman paras hampurilainen (juuri tällä hetkellä)

400 g naudan paistijauhelihaa

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

reiluhkosti Tabascoa

2 rkl voita

1 punasipuli

2 rkl raakaruokosokeria

1 dl kunnollista majoneesia

4-6 kpl hampurilaissämpylöitä/ruisleipiä hattuineen

100-150 g sinihomejuustoa

salaatinlehtiä

Mausta jauheliha suolalla, mustapippurilla ja haluamallasi määrällä tabascoa (itse pudottelin sekaan kuusi-seitsemän tippaa). Jos käytät pihvien paistamiseen pannua tai grilliparilaa, laita liha vielä odottelemaan, mikäli taas uunia, muotoile pihvit ja iske ne 180-asteiseen uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi paistumaan. (Pihveistä tulee saletisti parempia pannulla paistettuna, kokeilen ensi kerralla).

Paloittele sipulit ja kuumenna pienehkö paistinpannu. Sulata pannulla voi, lisää sekaan sipulit ja ripottele päälle sokeri. Sekoittele sipuleita vähän, anna niiden muhia pienellä lämmöllä 20 minuuttia välillä sekoitellen. Mausta majoneesi tabascolla.

Grillaa tai paahda sämpylät tai ruisleivät. Paista pihvit pannulla tai grillissä molemmin puolin kypsiksi. Lusikoi pihvin päälle karamelisoitunut sipuli ja sinihomejuustoa ja anna pihvien olla pannulla ihan pieni hetki. Voitele paahtuneet leivät majoneesilla, nosta päälle pihvi kuorrutteineen, kasaa päällimäiseksi keko salaattia ja kansi. Syö.