Vuosi 2015

Vuosi sisälsi paljon. Koko vuoden aikana sain kirjoitettua blogiin yhden tekstin ja yhden luonnoksen (Lapsi 2015 -messuista). Nyt on ainakin intoa yrittää kirjoittaa paljon useammin. Kirjoituksessa on käytetty lapsistani nimeä Paju (2012 syntynyt esikoistyttöni) ja Tirppa (kuopuksemme 2014 syntynyt tytär) joita jatkossakin käytän blogissani. Kuvia lapsista tulee, mutta ei kasvokuvia, joista heidät voi tunnistaa. Ehkä näette siis tulevan vuoden aikana myös jotain näistä tapahtumista:

Vuoden aikana:

- Neuloin enemmän kuin edellisvuonna, mutta vähemmän kuin monena muuna.

- Laihdutin lankavarastoa edelliselle kymmenluvulle, olin maltillinen lankaostoksissa, mutta ilmeisesti aina joskus kiltti kun sain useammankin ihanan lahjan joka sisälsi lankaa.

- Yritin kovasti madaltaa korjattavien vaatteiden pinoa, korjasin mm. Läjän kumppari ja tarravikaisia kestovaippoja, mutta toisaalta kasvatimme samaista pinoa neljän hengen voimin niin, ettei se vajunut lopulta lainkaan. Ompeluaikaa käytin kuitenkin myös uusien juttujen ompeluun.

- Isännöimme toukokuussa 4H:n IFYE:tä eli kansainvälistä 4H-vaihtaria ja saimme myös pääsiäisenä kylään edllisvuoden vaihtarin. Haluaisitteko kuulla kokemuksistamme tällä saralla? Viime vuoden vaihtari oli minulle kai kuudes jonka isäntäperheenä toimin. (Kuvassa minä ja tämän keäsinen vaihtarimme lintutalolla Heinolassa)

- Meille saapui laatikkopyörä. Babboe City E on kulki kesällä pitkin Päijät-Hämettä. Kilometrejä kertyi satoja ja rakastin uutta perhekulkuneuvoani. Tästäkin kirjoittelen lisää sitten myöhemin. Ihan alkaa hymyilyttää kun tulee kesän muistot mieleen. Viimeinen reissu tehtiin tällä marraskuussa muistaakseni, kun haimme Tirpan kanssa Pajun kerhosta 1,5 kilometrin päästä kun olin satuttanut varpaani ja kävely teki kipeää. Pyörällä reissu sujui hetkessä vaikka vaatetta saikin olla reilusti.

- Saimme pihaan varaston ja leikkimökin rungon. Osallisuuteni näihin rakennuksiin oli kyllä pääasiassa lastenhoidollisella ja ruokahuollollisella puolella, varsinaisen rakennustyön kallistuessa pääasiassa miehen ja hänen isänsä harteilla hänen äitinsä aurttaen minua tai heitä miten kulloinkin tarvittiin. Kuvassa varaston runko ja laaduntarkastaja.

- Olen viettänyt monia iloisia ja myös niitä raivostuttavia hetkiä lasten kanssa kotona ja kaupungilla. Tirppa on kasvanut pienestä vauvanrääpiskästä ihastuttavaksi taaperoksi joka kävelee, maukuu kissan perään ja sanoitta selvittää milloin mitäkin asiaa. Pajusta on kasvanut hujauksessa iso puhelias ja toimelias tyttönen, joka osaa ja tekee jos tahtoo, mutta heittäytyy toisinaan vauvaksi. Toisinaan ilahduttaa ihanilla tarinoillaan ja oppimillaan taidoilla, toisinaan vihastuttaa käyttämällä taidokkaasti hyväkseen äidin heikoimpia lenkkejä. Lomailtukin on. Kuva on reisusta Korkeasaareen, mukana kuvassa olevien lisäksi mieheni ja äitini.

- Olen käyttänyt tuntikaupalla aikaa vapaaehtoisena kantoliinaohjaanana niin kotona kuin perhekerhoissa ja vapaamuotoisisa tapaamisissa ja muidenkin kotona. Tätä hommaa varten tuunasin myös kirppikseltä ostetun levyniveleisen 50cm nuken liinaharjoittelunukeksi. Parisen kiloa riisiä sisään (myös muoviosiin sukkahousupusseissa) ja harjoittelu on aidompaa.

- Olen perustanut yrityksen ja harjoitellut yrittäjyyttä, pitänyt kotikutsuja ja luonut materiaalia yritykselleni. Haaveillut tulevasta, pettynyt, toivonut, uskonut ja jatkan niitä kaikkia varmasti myös 2016. Suunnitelmia ja toiveita on, ensimmäisenä on suunnitelmissa käynti verotoimistossa kyselemässä ja oppimassa mm. maahantuonnista EU-maista ja niiden ulkopuolelta.

- Menetimme loppuvuodesta toisen kissamme, josta tuli suuri suru. Paju huutelee edelleen ulkoa usein molempia kissoja. Asumme pienen hiekkatien päässä ja sen perusteella mihin asti kyseinen kisu meitä seursi, ei sen reviiriin kuulunut ainuttakaan autotietä. Yöt se nukkui sisällä, kunnes eräs ilta ei tullutkaan kotiin, eikä ollut katuvana aamulla odottamassa, eikä ollut lukinnut itseään naapurin autotalliinkaan kuten kerran. Siinä vaiheessa minulta loppui lähes koko toivo. Vastuussa katoamisesta on luultavimmin lähimetsän ilves jollainen on viimetalvena nähty näillä nurkilla. Ja vuosi sitten samoihin aikoihin katosi kaksi kissaa lähinaapurustossa. En jaksa myöskään enää neuvoja pitää kissat sisällä. Ratkaisumme on tarkkaan harkittu puntaroiden niin oma ja kissan mielenterveys ja riskit ympäristössä. 

- Menetin viimeisen oman isovanhempani pappani kuoltua huikeassa 96 vuoden iässä. Hautajaisreissu vei koko perheen pohjoiseen (tästä voisin kirjottaa ainakin lapsiperhe matkustaa -näkökulmasta) ja lapsuuden mummolareissujen maisemiin ja muistoihin. Onnekseni saan vielä pitää miehen mammaa myös omanani. Meidän kaikkien mamma ilahduttaa meitä lasten syntymäpäivillä ja muissa juhlissa ja toisinaan muutoinkin saadessaan kyydin ja me vastavuoroisesti vierailemme hänellä aina sinne suunnalle mennessä. Kuvassa papallekin rakas näkymä jokivarresta, paikasta jossa venettä pidettiin ja josta pappa lähti kalaan tuhansia kertoja. Tuulimyllyt muuttivat maisemaan muutamia vuosia sitten.