Historian pienmiehiä

 

Viides runokokoelmani Historian pienmiehiä (Aviador 2023) ilmestyy perjantaina 26.5.2023. Julkkarit Helsingissä Oodissa klo 17–19, esiintymässä myös Hesarin kehuma esikoisrunoilija Katja Meriluoto. Tervetuloa sinne! Aion pitää julkkarit myös Tampereella jossain vaiheessa kesää – yritän muistaa päivittää tiedon tänne, kun aika ja paikka varmistuvat.

Kyseessä on paluu yksisuuntaiseen runouteen palindromikauden jälkeen (vaikka Tero Tähtinen sanoikin, ettei runous koskaan ole yksisuuntaista). Takakannessa on tällainen pakkausmerkintä:

Tämä teos säilyy
avaamattomana
huoneenlämmössä.
Avattuna toivon sen
lämmittävän hetkisen.

Kirjassa on runoja enimmäkseen vuosilta 2016–2022, mutta kaikkein vanhimmat mukaan päässeet sanat löysin kalenteristani heinäkuulta 2012, jolloin en vielä edes tiennyt kirjoittavani runoja. Uusin runo on tämän vuoden tammikuulta, eli voidaan sanoa, että tässä on nyt yli vuosikymmenen työn tulos. Kiitos ja kuulemiin, kaunista kesää kaikille!

Ihon siniset joet

Saatan olla jäävi arvioimaan teosta, jossa on minulle omistettu runo ja kaikkea, mutta sanonpa silti, että tämä kirja on puhdasta kultaa!

Pyrähdit polulleni
kuin varpunen ostoskeskukseen.

Vai olinko se minä, joka nousin
lasinhauraana niityllesi
huomatakseni, kuinka eksyksissä olen.

Niklas Salmi: Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään
(Enostone 2021)

Antti Sinervon pakahduttavat runot

Tamperelainen Antti Sinervo kirjoittaa runoja, jotka vievät jalat alta pienillä sanoilla ja suurilla tunteilla.

Sinervon (s. 1955) esikoiskokoelma Syvän ja matalan reuna ilmestyi vuonna 1996 yhtenä Sanasadon ensimmäisistä julkaisuista. Ihastuin siihen vuonna 2015.

Hellästi
valo
koskettaa
puun lehtiä:

Kuin tuntematon kuiskaisi,
tietävä ja varma.

Kuin rikkoutunut lasi
eheytyisi.

Kirjan löydettyäni kuulin, että Sinervolta olisi tulossa toinenkin julkaisu. Odotin innokkaasti, mutta aika kului, mitään ei kuulunut ja vähitellen aloin menettää toivoni.

Lauantaina 10.8.2019 koin harvinaisen hienon yllätyksen kirjallisissa puutarhajuhlissa, kun lavalle nousi toisen runokokoelmansa julkaiseva Antti Sinervo! Esitys oli kaikessa vaatimattomuudessaan elämäni koskettavimpia runoelämyksiä. En ollut tavannut runoilijaa aiemmin enkä tunne häntä sen enempää, mutta olemuksen ja runojen perusteella hänen sydämensä on puhdasta kultaa.

Unelmissani
pujotan
aamutossut
tuhatjalkaisen
kaikkiin
pieniin
jalkoihin.

Runoilija Antti Sinervo ja onnellinen fanipoika. Kuva: Simo Ollila

Uusi kirja Kesän kukkakimppu (Sanasato 2019) on mielestäni esikoistakin parempi, timanttinen kokoelma. Takakansi kertoo, mistä Sinervon runoudessa on kyse: "Hänen runonsa ilmaisevat elämää ihmeenä ja ihmisen osaa siinä."

Ruusu kasvaa piikki piikiltä,
lehti lehdeltä ja kukka kukalta
juuri sellaiseksi kuin se on,
eikä siihen ole mitään lisättävää,
eikä sitä voi korjata mitenkään.

Tule kesäpäivän tuuli
ja silitä ruusun piikit
ja sen tuoksuvat kukat.

Silitä harmaantuvaa,
tyhmää päätänikin.

Esityksen jälkeen riensimme kilvan ylistämään runoja. "Harvoin osuu sanat näin suorana luotina rintapieleen", totesi eräs kirjailija. Kehuja kuunnellessaan runoilija totesi, ettei ole koskaan ennen saavuttanut suosiota runoillaan. Mielestäni hän ansaitsisi sitä rutkasti lisää. Uusi kirja on näköjään nyt (27.8.2019) ilmestynyt Prisman valikoimiin. Kannattaa toki myös tehdä hankintaehdotus kirjastoon (ISBN: 9789527176603).

Tiistaina 1.10.2019 (luultavasti klo 20) Sinervo esiintyy Tampereella Kulttuuriravintola Kiven runokaraokessa. Nähdään siellä!

P.S. Kun kumminkin aloitte miettiä, todettakoon tässä, että Antti Sinervo on Helena Sinervon isoveli.

Aattelu rulettaa – palindromirunoja

Kolmas kirjani on ilmestynyt!

Kaikki kannet on taiteillut vaimoni Anna Kytömäki.

Aattelu rulettaa (Aviador 2018) on aivan erilainen teos kuin kaksi aiempaa runokokoelmaani. Sen runot ovat palindromeja, eli niitä voi lukea myös takaperin.

Kustantajan kuvaus sisällöstä:
"Virtuoosin taidolla kirjoitetuissa, yhtaikaa sekä humoristisissa että syvällisissä runoissa seikkailevat tavallisten suomalaisten lisäksi tunnetut urheilijat, kirjailijat ja poliitikot."

Tämän kanssa ei voi olla poseeraamatta näin.

TERVE SANA
KIEROSSA MIELESSÄ
 
Suoreni
leikillä älli.
 
Sana,
sisälläsi sana,
sillä älli.
 
Kielinerous!

Kirjan voi tilata esim. täältä. Pitäisi löytyä myös Akateemisesta Kirjakaupasta, samoin Suomalaisesta ainakin Tampereella.

P.S. Hesari suosittelee:

Kiitos upeasta yllätyksestä, toimittaja Iida Nieminen!

Tammikuun nuukimmat

Hellurei! Poplaari on ollut olemassa kahdeksan vuotta ja kolme päivää. Blogitekstejä on kertynyt yhteensä 189, joista 175 neljän ensimmäisen vuoden aikana. Luvut kertovat kaiken olennaisen blogin elinvoimaisuudesta, mutta en usko sen suostuvan koskaan kuolemaan pois, olen niin huono luopumaan mistään.

Luin viime vuonna paljon hyviä kirjoja. Tässä kaikki lukemani aikajärjestyksessä:

1. Antti Eskola: Vanhuus
2. Leena Kulmala: Hopeakolikot laulurastaiden kurkuissa
3. Jukka Pakkanen: Muistaakseni
4. Hannu Mäkelä: Muistan – vapaus
5. Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
6. Petri Tamminen: Suomen historia
7. Riikka Palander: Seeprakivi
8. Anni Kytömäki: Kivitasku (käsikirjoitus)
9. Philip Teir: Donner-ryhmä [Akta dig för att färdas alltför fort]
10. Paul Auster: Invisible
11. Tapani Kinnunen: Julkinen eläin
12. Asko Ahonen: Epävarmuuden aika
13. Peter Cameron: Someday This Pain Will Be Useful to You
14. Tommi Melender: Tässäoloa tai unta
15. Philip Teir: Talvisota – avioliittoromaani [Vinterkriget. En äktenskapsroman]
16. Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti [Varje slag mitt hjärta slår]
17. Kauko Röyhkä: Lapinpoika
18. Irvine Welsh: The Blade Artist
19. Colm Tóibín: Nora Webster (suom.)
20. Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja
21. Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
22. Leif Färding: Luominen
23. Rob Jovanovic: Throwing Frisbees at the Sun – A Book About Beck
24. Hanna Weselius: Alma!
25. Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
26. Timo Salo (toim.): Tiedeaforismikirja
27. Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa
28. Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä
29. Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä [We Should All Be Feminists]
30. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe [All the Light We Cannot See]
31. Heikki Niska: Solisevaiset
32. Juha Itkonen: Minun Amerikkani
33. Sami Rajakylä: Pankkipoika
34. Kirsti Kuronen: Pönttö
35. Karl Ove Knausgård: Kevät [Om våren]
36. Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju Nonna
37. Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu [Så här upphör världen]
38. Graeme Simsion: The Best of Adam Sharp
39. J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt [Kitchens of the Great Midwest]
40. Nadja Sumanen: Rambo
41. Graeme Simsion: The Rosie Project
42. Graeme Simsion: The Rosie Effect
43. Leif Färding: Olen onnen poika
44. Pekka Hiltunen: Iso
45. Maggie Shipstead: Seating Arrangements
46. Matti Mäkelä & Tero Tähtinen: Vanha metsuri ja metsähippi
47. Michael Popek: Forgotten Bookmarks
48. Rauni Anita Martikainen: Kävelykirjoituksia
49. Karl Ove Knausgård: Kesä [Om sommeren]
50. Emma Cline: Tytöt [The Girls]
51. Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia [Onna no inai otokotachi]
52. Anna-Leena Härkönen: Valomerkki
53. Esa Hirvonen: Takana kapakan akat
54. Pertti Lassila: Armain aika
55. S. E. Hinton: Me kolme ja jengi [The Outsiders] (ties monennenko kerran)
56. Alex James: All Cheeses Great and Small
57. Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta [Historie om et ekteskap]
58. Pertti Lassila: Ihmisten asiat
59. Johan Bargum: Lyhykäisiä [Korta stycken]
60. Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä
61. Tuomas Anhava (suom.): Kuuntelen, vieras
62. Hanif Kureishi: The Nothing
63. Pekka Kytömäki, Arto Lappi & Niklas Salmi (translated by Donald Adamson): Lungfuls of Silence – Keuhkojen täydeltä hiljaisuutta
64. Anni Kytömäki: Kivitasku
65. Tom Perrotta: Mrs. Fletcher
66. Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin
67. Russell Senior: Freak Out the Squares
68. Saku Lillukka: Et löydä sitä muualta
69. Laura Barnett: Greatest Hits
70. Muffe Halla-aho: Henkilöön käyvää
71. Irma Kerppola: Teerunoja
72. Asko Sahlberg: Amandan maailmat
73. Laura Barnett: The Versions of Us
74. Ossi Nyman: Röyhkeys
75. Pekka Hiltunen: Onni
76. Ritva Ylönen: Kalle Päätalo – kirjailijan elämä
77. Kazuo Ishiguro: Yösoittoja [Nocturnes]
78. Sarah Winman: Tin Man
79. Väinö Linna: Tuntematon sotilas
80. Kati Tervo: Kesäpäiväkirja
81. Karl Ove Knausgård & Fredrik Ekelund: Home and Away
82. Markku Toivonen: Lauluja tyhjyydestä
83. Pertti Poskiparta & Hannu Peltonen: Ennen aamun heräämistä
84. Hannu Linkola: Du & jag Kent
85. Roddy Doyle: Smile
86. Kalle Tamminen: Sekasointuinen kitumaa
87. Toinen tuntematon
88. Tapani Kinnunen: Kuumat raiteet
89. Minka Heino: Pinnalla. Pop!
90. Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
91. Harri Hertell (toim.): Lavaruno-opas
92. Angie Thomas: Viha jonka kylvät [The Hate U Give]
93. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
94. Pekka Hiltunen: Sysipimeä
95. Pekka Hiltunen: Varo minua
96. Eero Vanhatalo: Tapa hengittää
97. Hannu Peltonen & Pertti Poskiparta: Kaupungin siipien kuiske
98. Johan Bargum: Suomalainen ruletti [Finsk rulett]
99. Miten lauluni syntyvät?
100. Sauli Sarkanen: Paarmalintu
101. Jari Litmanen: Litmanen 10
102. Per Petterson: Hevosvarkaat [Ut og stjæle hester]
103. Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan [See You in the Cosmos]
104. Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä [Case Histories]
105. Seija Salminen: Olkoon nimeni Sade
106. Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia [One Good Turn]

Vähemmän runoja ja enemmän romaaneja kuin parina edellisenä vuonna. Parasta oli kirjaston varausmaksujen poistuminen, luin enemmän uutuuskirjoja kuin ikinä. Vanhoista tutuista tekijöistä hienoimpia elämyksiä tarjosivat mm. Tamminen, Knausgård, Haahtela, Bargum ja Kytömäki. Vaikuttavimpia uusia tuttavuuksia olivat Lassila, Hiltunen ja Barnett. Muista teoksista erityismaininnan ansaitsevat ainakin Pettersonin Hevosvarkaat ja Stradalin Keskilännen keittiöt. Innostuin myös dekkareista ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella: Hiltusen Studio-sarja ja Atkinsonin Jackson Brodie -kirjat tuli ahmaistua nopeassa tahdissa. Lisävinkit ns. kaunokirjallisista dekkareista ovat tervetulleita.

Sarjakuviakin luin. Listasin vain ne, jotka luin ensimmäistä kertaa:

1. Aino Louhi ja Kaija Papu: Kuvatus 5
2. Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä – Koko maailman paino
3. Suvi Ermilä: Hauho
4. Line Hoven: Love Looks Away
5. Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
6. Jeffrey Brown: Cats Are Weird
7. Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
8. Kati Närhi: Seitsemäs vieras
9. Mika Lietzén: Jääkärit – viisi kertomusta

Musiikkia kuuntelin last.fm:n mukaan ennätysmäärän. Tässä kuunnelluimmat:

1. Dipper 524
2. The Proper Ornaments 411
3. Kent 376
4. Major Leagues 376
5. Ride 365
6. Cloud Nothings 356
7. Pixies 340
8. Slowdive 322
9. Magnapop 289
10. Tomi Nordlund & Syvä Joki 279
11. Stef Chura 217
12. Rips 210
13. Communions 199
14. The Lemonheads 197
15. Real Estate 187
16. The Clientele 181
17. Shame 174
18. The Charlatans 173
19. Bad Religion 172
20. H.Grimace 166
21. B Boys 160
22. Screaming Trees 154
23. Popsicle 152
24. Pip Blom 149
25. METZ 146
26. Nirvana 135
27. Salad 134
28. Suede 133
29. Mark Lanegan 131
30. Echobelly 128
31. Hole 118
 =  Pavement 118
33. Protomartyr 115
34. Daddy Issues 113
 =  Galaxie 500 113
 =  The Wannadies 113
37. Beck 109
 =  Canshaker Pi 109
39. Melkbelly 108
40. DMA's 107
 =  The Gotobeds 107
42. Alice in Chains 97
43. Don Huonot 94
 =  Peaness 94
 =  The National 94
46. dEUS 91
47. The Boo Radleys 88
48. 22-Pistepirkko 86
 =  Beastie Boys 86
50. Shed Seven 85

Tämäkin lista oli taas täynnä yllätyksiä, äkkiä laskettuna 13 bändiä joista en ollut ennen kuullutkaan. Laitetaan vielä muutama suosikkibiisi:


Slowdive tuli takaisin, näki ja voitti.


Real Estaten sinkku sinkku koukutti tehokkaasti, vaikka albumi jäikin vähemmälle kuuntelulle.


Protomartyr iski kuin ikisuosikkini Whipping Boy parhaimmillaan.

Kirjarintamalla tapahtui sen verran, että saatiin Arto Lapin, Niklas Salmen ja Donald Adamsonin kanssa julkaistua kaksikielinen runoantologia.

Itse en ole kirjoittanut juuri muuta kuin palindromirunoja, päässäni naksahti siihen malliin reilu vuosi sitten. Toivottavasti niitäkin päätyy kansien väliin jossain vaiheessa – odotellessa toivotan hyvää alkanutta vuotta!

2018

Olet
uusi vuosi,
ruusu,

melu ja hiki,
haju, lemu,
suuri souvi,

suutelo.

Valo pilkkoo pimeää

 

Runoilija Pekka Kytömäki tässä taas moi! Nyt kävi niin, että kirjoitin toisen runokokoelman. Teoksen nimi on Valo pilkkoo pimeää, ja sen julkaisi Sanasato perjantaina 30.9.2016.

Ensimmäinen kirjani Ei talvikunnossapitoa  (Sanasato 2015) sai hyvän vastaanoton ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Toinen kokoelma jatkaa esikoisen viitoittamilla poluilla: pieniä runoja kissoista, kirjoista, rakkaudesta, metsästä ja muista suurista aiheista.

En suostu jäämään
yhden hudin ihmeeksi.
Olen uusinut
kynänkantolupani
ja tähtään ladon seinään.

Kansi ja kuvitus: Anna Kytömäki

Blogiarvioita kirjasta:
Kirjojen keskellä 14.10.2016
Kirjakaapin avain 4.1.2017
Luettua elämää 24.2.2017
Satun luetut 14.3.2017
Bibliofiilin päiväunia 25.4.2017
Mitä luimme kerran 22.11.2017
Kirjojen kuisketta 19.2.2018

Haastattelu:
Ylöjärven Uutiset 14.11.2016 (paperiversio ilmestyi 9.11.)

Molempia kirjoja voi tilata signeerattuna minulta (peku75 ät hotmail piste com, hinta 15 €/kpl + mahdolliset postikulut). Tampereella niitä myy Tulenkantajien kirjakauppa.

Niklas Salmi: Tuntemattomissa taivaankappeleissa

Runoilija Niklas Salmi (s. 1988) julkaisi kaksi vuotta sitten esikoisensa, mainion haikukokoelman Siipimobiili. Viime viikolla ilmestynyt toinen kokoelma herättää mielenkiinnon jo nimellään: Tuntemattomissa taivaankappeleissa.

Uutuusteoksessa Salmi on laventanut ilmaisuaan. Mukana on edelleen haikuja ja muutama yksirivinenkin, mutta pisimmät runot täyttävät kevyesti puoli sivua.

Arkipyhä.
Vasta-auenneiden silmiesi
                    ilotulitus.

Runojen pituus on tietysti sivuseikka. Tärkeintä on, että jokainen sana on paikallaan. Salmi liukuu vaivattomasti pienistä arkisista tuokioista korkeisiin sfääreihin, Välimeren maisemista Suomen talveen. Kirja on täynnä tarkkoja havaintoja, osuvia kielikuvia ja sanaleikkejä, jotka toivoisin itse keksineeni.

PAKKASILLA

Elohopea laskee kymmeneen.
Ihmislapset piiloutuvat koloihinsa.

Koen vahvaa hengenheimolaisuutta Niklas Salmen kanssa. Siksipä olenkin iloinen, että meillä on sama kustantaja, tamperelainen Sanasato. Meillä molemmilla on myös kotona oma kansitaiteilija – Niklaksen kirjojen kannet on suunnitellut hänen vaimonsa Jelena Salmi. Lisäksi meillä on yhteisiä suosikkirunoilijoita, joista eräälle Niklas on kirjoittanut hienovaraisen kunnianosoituksen (joku ehkä huomaa kenelle):

Istun merenpohjassa, ihmettelen:
ylläni leiskuttaa siipiään
                         rausku,

allani kareileva hiekka
kuin kirahvin turkkia.

Olenko koskaan nähnyt
                                   mitään näin
                          unenomaista,

olenko koskaan ollut
                         yhtä hereillä?

Kauniita, ajatuksia herättäviä runoja. Suosittelen lämpimästi.

Runoilija Pekka Kytömäki esittäytyy

Moi pitkästä aikaa!

Olen taas ollut huono bloggaaja, mutta jotain muuta olen saanut aikaiseksi: runokirjan. Tamperelainen kustantamo Sanasato julkaisi viime viikolla esikoiskokoelmani, jonka nimi on Ei talvikunnossapitoa.



Lainaan tähän kirjan kansitekstejä:

Kokoelman aforistiset runot liikkuvat leikkisästi luonnossa ja kaupungissa. Ulkoasu vaihtelee haikumittaisesta vapaamuotoiseen.

Runot nauloja:
parhaat saa uppoamaan
kertaiskulla.
Tämä pääsi vääntymään.

Pekka Kytömäki (s. 1975) on tamperelainen kääntäjä ja perheenisä. Hän alkoi lukea ja kirjoittaa runoja 37 vuoden herkässä iässä.

Kannen ja muut kuvitukset on taiteillut vaimoni Anna Kytömäki.

Jos kiinnostaa, voit lukea lisää uudelta Facebook-sivultani.

Täällä blogissa en ajatellut ruveta markkinoimaan kirjaa sen enempää. No, ehkä linkitän tähän perään joitain arvioita, jos sellaisia ilmestyy. Katsotaan...

Kaunista syksyä kaikille!

*****

Haastatteluja:
Ylöjärven Uutiset 9.9.2015
Aamulehti 15.9.2015
Kohtaamisia 30.9.2015
Lukulamppu (Mitä luet?) 19.11.2015

Arvioita:
Luettua elämää 15.9.2015
Luetut, lukemattomat 4.10.2015
Suomi lukee 5.10.2015
Kirjojen keskellä 28.10.2015
Kannesta kanteen 18.11.2015
Leena Lumi 1.12.2015
Rinkka ja nojatuoli 4.1.2016
P.S. Rakastan kirjoja 6.7.2016
Kulttuuri kukoistaa 11.2.2017
Tahaton lueskelija 12.3.2017
Kirjakaapin avain 30.4.2017
Lukuisa 20.1.2019

Muuta:
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 29.4.2016

Jälkihuomautus:
Muista myös toinen kirjani Valo pilkkoo pimeää.

Harri Hertell: Älä häiritse iltaa

Lavarunousaktiivina tunnettu Harri Hertell (s. 1985) on juuri saanut julki kolmannen runokokoelmansa. Älä häiritse iltaa (ntamo 2015) on pieni suuri kirja.

Jo ulkoasu viehättää – kirja on kaunis ja siro, kämmeneen sopiva. Ja sisältö on kuoriensa arvoista. Kuten takakansikin kertoo, "kaupunkilyriikastaan tunnettu Hertell on siirtynyt Helsingin kiihkeästä elämänrytmistä luonnon äärelle". Hän on kirjoittanut "aforisminomaiset, pelkistetyt" runonsa Lammassaaressa vanhalla itäsaksalaisella kirjoituskoneella. Tuloksena on vajaat 60 sivua erittäin miellyttävää luettavaa, kaksi runoa joka sivulla.

Nukkuessasi
nenäsi ujeltaa
kuin tuuli.

Sitä kuunnellen
vaivun uneen
vietän yöni aavikolla.

Juuri tällaisia runoja haluaisin itsekin kirjoittaa (ja olen yrittänytkin). Lisätietoja kirjasta on runoilijan ja kustantamon sivuilla. Suosittelen lämpimästi.

Kalle Tammisen yksinkertaisia runoja

Valkeakoski. Hajumuistista tulvahtavat lapsuuden mummolamatkat, kun ajettiin siitä ohi. Paperitehtaiden lemu on historiaa, sittemmin kaupunkia on mainostettu mansikkapaikaksi.

Valkeakoskella asuu runoilija Kalle Tamminen. Kakskyt ja risat, kirjoittanut jo kolme kelpo kokoelmaa: Pygmi (2012), Elämä, sarja katkenneita hetkiä (2013) ja Yksinkertaisia runoja (2014). Kaikki on julkaissut Kustannusosakeyhtiö Hai.


Uusimman kirjan takakannessa lukee:
"Jos Raymond Carver (1938–1988) eläisi, hän suosittelisi tämän kokoelman lukemista."
Ei välttämättä hirveän kaukaa haettu vertailukohta.

Tamminen kuvaa vähäeleisesti pikkukaupungin menoa, arkea, pieniä juhlia. Valvottuja öitä, krapula-aamuja. Nuoruusmuistoja, menetyksiä, vaihtuvia vuodenaikoja.

Syysaurinko ei lämmitä.
Se on irrallinen lisä maisemaan.

Pidän näistä runoista. Niissä on rosoa ja herkkyyttä. Ei elämää suurempia oivalluksia vaan sitä itseään, elämää. Hetkiä jotka virtaavat ohi, hetkiä joihin kiteytyy jotain.

Aurinko tekee nousuaan.
Tyhjänpanttina seisovat liikennevalot
räpsyttävät oranssia.

Tammista ei ehkä vielä voi sanoa Suomen Carveriksi, mutta hänellä on aikaa.

Heräämisen vaikea myrsky

Erkka Filander voitti
Hesarin esikoispalkinnon teoksellaan
Heräämisen valkea myrsky.
Hieno juttu, onnittelen.



Satuin lainaamaan kirjan juuri sopivasti.
Luin sen palkitsemispäivän iltana.
Eilen luin sen uudelleen.
Aikamoinen pläjäys.
61-sivuinen runomyrsky.

Omistin keuhkollisen ilmaa
jonka olin muuttanut iloni tuoksuiseksi.

Filander on tosi lahjakas, palkintonsa ansainnut.
Pakko myöntää: minulle kirja oli hieman liikaa.
Se vyöryy päälle, jyrää pehmeästi alleen.
Hengästyttää, häikäisee, hämmentää.
Ihastuttaa mutta myös turhauttaa.

Vika lienee lukijassa, olen tottumaton tällaisiin purkauksiin.
Ryöpytys ja vellonta tulevat varmaan kirjoittajalta luonnostaan.
Ne sopivat toki myrskyn luonteeseen:
välillä tyyntyy, sitten puhuri taas yltyy.

Ylitsepursuilun joukossa on paljon hienoja hetkiä.
Kauniita kuvia ja oivalluksia, joista nautin ihan irrallisinakin.

Väsymys valahtaa yltäsi
kuin kylpyvesi.
Olet kulkenut pitkän matkan suljetuissa silmissä,
katseessa vielä hetken silmäluomien maisemat.

Pieniä, lähes huomaamattomia viisauksia.

Kun halutaan nauttia maailmasta
istutaan ja nautitaan vaikka portaikossa.

Turhan suuri osa tekstistä viuhuu kuitenkin yli.
Haluaisin heittäytyä, liitää mukana, mutta mätkähtelen maahan.

Katuojat kiekuvat eteisen jalanjäljissä
ja yrittävät saavuttaa tulipalojen äänen.

Ehkä asenteeni on väärä, eihän kaikkea tarvitse ymmärtää.
En kuitenkaan mahda mitään sille, että turhaudun.

Kaiken kaikkiaan hyvä mutta ristiriitainen kokemus.
Täytyy lukea joskus kolmannenkin kerran.
Mutta ehkei ihan heti. (*



Kirja on ladattavissa Poesian sivuilta.

*) Oli sittenkin pakko lukea kolmannen kerran jo muutaman päivän päästä, ennen kuin palautin kirjan kirjastoon. Todella vahva teos.

Runoisku

Kevätpäivä kesken marraskuun!

Illan tummetessa lampsin
kirjastosta kotiin päin
hyvillä mielin.
Kadulla kansaa laidasta laitaan –
minä luultavasti ainoa,
jonka repussa viisi
Mikko Kilven runokirjaa.

Piipahdus Akateemiseen ja yllätys:
uutta Juhani Tikkasta?
Ei ollut uutta, oli vanhaa,
Viita-akatemian runoisku.



Otin kirjan, kun käskettiin.
Mietin näyttäisinkö sen kassalla,
mutta päätin osoittaa urheilumieltä.
Kävelin ulos kirja kädessä,
vartijat antoivat mennä.

Hauska kokemus ja ilmainen runoteos
yhdellä iskulla. Kiitos!

Runoilijaimme ääni

Tämän teoksen tarjoama sana on kokonaisuudessaan, runoilijoitten itsensä esittämänä, puhuttu julki radiossa kevätkaudella 1945 esityssarjassa "Runoilijaimme ääni". Sarjan tarkoitus oli [– –] tarjota runoutemme ystäville tilaisuus kuulla nykyhetken huomattavimpien runoilijoittemme oma persoonallinen ääni.



Kertun aarre oli päätynyt kirpputorille,
kuolema lienee erottanut.
Entisaikain ihmisillä oli hienoja käsialoja.



Kirjassa pääsee ääneen yhdeksäntoista runoilijaa.
Jokaisesta on pieni esittelyteksti ja piirroskuva.
Oiva tilaisuus paikkailla aukkoja runosivistyksessä.
Aale Tynniltäkään en aiemmin ole lukenut mitään,
vaikka muistan nimen jo lapsuuskodin hyllystä.



Runo nimeltä "Pieni poikani" koskettaa, varsinkin kun tietää pojan,
runoilija Matti Pirisen, kuolleen jo 28-vuotiaana.

----------

Toissa päivänä kuulin hieman erilaisten runoilijoiden ääntä, kun kirjastossa esiintyi kolme skottirunoilijaa: Donald Adamson, Liz Niven ja Chrys Salt. Kokemus oli vaikuttava ja inspiroiva. Sama kolmikko (ja kaksi muuta runoilijaa) esiintyy Arkadia International Bookshopissa Helsingissä tiistaina 15.10. klo 18. Suosittelen!

Oletteko muuten lukeneet Maila Pylkkösen runoja?

Koulun aamuhartaudessa pelotti, että karjaisen kesken virrenveisuun PERKELE SAATANA; kun pelikaverit riisuvat pukukopissa kamppeitaan, pelkään että suustani pääsee OLETTEKO MUUTEN LUKENEET MAILA PYLKKÖSEN RUNOJA?

– Petri Tamminen, Muita hyviä ominaisuuksia (2010)



Maila Pylkkönen: Jeesuksen kylä
Otava 1958, 82 sivua
(Yliopiston kirjaston poistomyynnistä ma 18.2.2013, luettu samana päivänä)

Ilman Tammista olisin luultavasti sivuuttanut tämän 20 sentin poistokirjan jonain hihhulijulkaisuna. Pylkkönen (1931–1986) vaikuttaa kuitenkin olleen kaukana hihhulista.

Kuolemasta on vähän tietämistä,
lähtö on harvoin kaunis,
mutta elämä on lempeys ja voima,
vaikeneminen
     ainoa yksinäisyys ja uskonto jonka tunnustan.

Jotkin runoista ovat hieman vaikeaselkoisempia, mutta enimmäkseen Pylkköstä on helppo ymmärtää. Kokoelma sisältää muun muassa nättiä luonto- ja lapsikuvausta.

Lapset lumisotasilla. Äidit ikkunoissa
     puistamassa päätä.
Pienet mönkiäiset hihkuvat
tuiskinassa, tuiskuttavat lunta.
Isojen lasten leikki on peliä,
punaposkista, vakavaa, vikkelää.
Unohdettu pikkuveli syö lunta kintaastaan.
Pienet pihlajanmarjat nauravat suu raollaan.

Runot eivät varsinaisesti vieneet jalkoja alta, mutta mukavaa luettavaa ne olivat. Vaikka teoksen alaotsikkona on "runoluonnos", sisältö ei tuntunut luonnosmaiselta.

Niin, oletteko te muuten lukeneet Maila Pylkkösen runoja?
Itse voisin lukea lisääkin joskus.

★★★½

Sanovat sitä runoudeksi

Olen tehnyt varovaista tuttavuutta kirjaston runo-osastoon.
Palautushyllystä poimin ohimennen tämän.



Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi
Like 2003, 138 sivua
(Kirjastosta, luettu ti 29.1.2013 n. klo 22.25–23.03)

Kymmenen vuotta sitten en seurannut kirjallisuuskenttää, mutta käsittääkseni Arno Kotro oli siihen aikaan melkoinen kohurunoilija. Esikoiskokoelman luettuani en ihmettele miksi.

vajosimme viattoman onnellisuuden tilaan

kuin pienet lapset
keksimme kaikelle uudet nimet

vertailumuodot sinne
missä niitä ei ole

meillä on suhde
   tehdään siitä suhteempi

minä rakastan sinua
kunpa olisit
   vielä sinumpi

Kotro kirjoittaa myrskyisästä suhteesta ja sen jälkimainingeista tavalla, joka tuskin jättää moniakaan kylmäksi. Hän vuodattaa sivuille sydänverensä, tunnustaa syntinsä ja luetteloi lääkityksensä.

aina sattuu ja tapahtuu
   kun minä juon

minulle tapahtuu

ja
   sinuun sattuu

Hän on taitava sanankäyttäjä, sitä ei voi kiistää.

usko pois että

toivottomuuden ja rakkaudettomuuden jälkeen

uskottomuus

   ei tunnu enää missään

Kotro keksii uusia sanoja, yhdistelee nokkelasti sanapareja:
yksilö/kaksilo
jälkiviisaus/jälkityhmyys
vahingonilo/vahingonsuru.
Jossain vaiheessa sukkeluudet menevät jo överiksi.
Tai ehkä olen vain kateellinen, kun haluaisin olla yhtä sukkela.

sinä ehdotat minulle viinilasillista
   minä väistän
   se osuu ikkunaan

Ehkä oli virhe lukea koko kokoelma kerralla, mutta minkäs tein, kun sivut kääntyivät kevyesti ja nopeasti. Kenties Kotro toimisi paremmin vähän pienempinä annoksina. Joka tapauksessa täytynee lukea lisää joskus. Lieneekö muu tuotanto samaa sarjaa?

★★★½

Rivi riviltä, lyönti lyönniltä

Raymond Carver: Rivi riviltä, lyönti lyönniltä
Valikoima runoja, suom. Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen, WSOY 1994, 154 sivua
(Divarista 15.9.2012, luettu loppuun ti 15.1.2013 klo 23.09) 

Ilta pimenee, tuuli tyyntyy, katu hiljenee. Vain kirjoituskoneen epäsäännöllinen nakutus ja himmeä valonkaje avoimesta ikkunasta.

Heräsin tänä aamuna
pakottavaan haluun makoilla sängyssä koko päivä
ja lueskella. Hetken olin kahden vaiheilla.

Sitten katsoin ulos sateeseen.
Ja annoin periksi. Pääsin täydelliseen
sovintoon tämän sateisen aamun kanssa.

Mies jää tuijottamaan tekstiä. Nousee tuolista, venyttelee vähän, sytyttää savukkeen.

Heräsin veritippaan
silmäluomella. Naarmu
joka ulottui puolen otsan poikki. Mutta
minähän nukun yksin nykyisin.
Miksi ihmeessä kukaan kävisi
itsensä kimppuun, edes unessa?

Mies katsoo ulos. Vastapäätä heilahtaa verho, naapurin kyyläkin valvoo vielä. Hän pitää miestä luuserina, joka vetää lonkkaa kaiket päivät, korkeintaan käy kalassa joskus.

Vetelehtijä! setäni huusi minulle
niin kauan sitten. Hän oli oikeassa.
Olen varannut aikaa tänään,
kuten kaikkina päivinä,
tyhjän toimittamiseen.

Naapuri ei tiedä, että mies on kirjailija. Naapuri lukee vain dekkareita, mies on erikoistunut ytimekkäämpään ilmaisuun.

Taannoin 1960-luvun puolivälissä huomasin, että minun oli vaikea keskittyä laajamuotoisempaan kerrontaan. Sekä luku- että kirjoitusyritykset tuottivat jonkin aikaa ongelmia. Olin kadottanut pitkäjänteisyyteni; minulla ei enää ollut kärsivällisyyttä yrittää romaanin kirjoittamista. Siihen liittyy niin monia asioita, juttu olisi liian pitkästyttävä tässä kerrottavaksi. Mutta tiedän, että paljolti kaiken tuon takia kirjoitan nyt runoja ja novelleja. Aloita ja lopeta. Älä haikaile. Anna mennä. Saattaa olla, että menetin ylipäänsä kunnianhimoni samoihin aikoihin, alta kolmekymppisenä.

Mies huokaisee, tarttuu tyhjään kahvikuppiin. Empii, laskee kupin pöydälle, kaivaa kaapista pullon. Lääkärillä oli eilen huonoja uutisia.

Hän sanoi, ettei hyvältä näytä
hän sanoi että pahalta näyttää, oikeastaan tosi pahalta
hän sanoi, laskin niitä kolmekymmentäkaksi yhdestä
keuhkosta ennen
kuin lopetin laskemisen

Mies on pian poissa, mutta hänen sanansa jäävät.

★★★★