Driftin' Back

Jos joku olisi 10–20 vuotta sitten näyttänyt kristallipallosta, että tulen rakastumaan Neil Youngin lähes puolituntiseen kappaleeseen, reaktioni olisi ollut näkemisen arvoinen.

Young oli tylsä vanha ukko. Joitain hänen biisejään diggailin covereina (esim. Pixiesin Winterlong ja Teenage Fanclubin Burned), mutta muuten ei kiinnostanut yhtään.

Onneksi ihminen voi muuttua. En edelleenkään tunne Youngin tuotantoa hyvin, mutta muutamia vuosia sitten huomasin pitäväni useista kappaleista kovasti. Cinnamon Girl, Old Man, nam. Kaikkein eniten sykähdytti Down by the River, yhdeksänminuuttinen järkäle vuodelta 1969. Olin ihan hiljattain julistamassa sitä yhdeksi maailman parhaista biiseistä, mutta sitten...

Kuulin viime viikolla kappaleen Driftin' Back, jonka Young levytti 43 vuotta Down by the Riverin jälkeen.



Aivan käsittämätön biisi! 27 minuuttia! En muista koskaan ennen kuulleeni yli 15-minuuttista kappaletta, jonka kesto olisi oikeutettu. Yli 10-minuuttisiakin muistuu mieleen vain kourallinen. (Jos tiedätte hyviä pitkiä biisejä, kertokaa ihmeessä.)

"Don't want my mp3", Niilo laulaa. "When you hear my song now, you only get five percent. You used to get it all." Vähän hävettää kuunnella tätä Spotifysta tai Youtubesta, mutta jos tässä on vain viisi prosenttia tehosta, vinyyliltä kuultuna kappale olisi yksinkertaisesti liikaa.

Pelastavia lauluja ja kirjoja

Kone on remontissa, kuvien lisääminen ei oikein onnistu. Julkaisenpa sitten pari listaa.

Jyri kirjoitti ranskalaisesta Ten songs that saved your life -sivustosta, jossa ihmiset listaavat elämänsä tärkeimpiä biisejä ilman mitään selityksiä. Tässä omani:

Ten songs that saved my life (37 min)

1. Galaxie 500 – Blue Thunder
2. Joy Division – Digital
3. Geneva – Into the Blue
4. Nirvana – Lithium
5. Suede – Animal Nitrate
6. Ronderlin – Reflected
7. Blueboy – Popkiss
8. The Wrens – Hopeless
9. Pixies – Gouge Away
10. The National – Mr. November

Helmi K sovelsi samaa ideaa kirjoihin, ja pakkohan sitäkin oli matkia:

Ten books that saved my life

1. S. E. Hinton: Me kolme ja jengi (1985)
2. John Irving: The World According to Garp (1995)
3. Nick Hornby: High Fidelity (28.12.1998)
4. Erlend Loe: Supernaiivi (6.4.2001)
5. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän (23.4.2007)
6. Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon (17.7.2008)
7. Helen Walsh: Once Upon a Time in England (2.11.2008)
8. Heidi Köngäs: Vieras mies (8.11.2008)
9. Iris Murdoch: Kello (14.2.2010)
10. Haruki Murakami: Norwegian Wood (21.3.2012)

Ei tässä nyt muuta. Kivaa vappua, ihmiset!

Kuukauden biisi: January

Select-lehden yllättävä lopetus kymmenen vuotta sitten jätti minut tyhjän päälle, semminkin kun Melody Maker meni melkein samassa rytäkässä ja olin jo vieraantumassa NME:stä. Kaipasin laadukasta kuukausijulkaisua, joka kertoisi mitä Britannian pop-piireissä tapahtuu, mieluiten kylkiäis-cd:n kera. Lehtipisteestä löytyi Uncut, josta innostuin joksikin aikaa, kunnes kyllästyin lehden klassikkopainotteisuuteen ja kannessa jatkuvasti pönöttäviin samoihin naamoihin.

Puolentoista vuoden Uncut-irtonumeroista jäi kuitenkin käteen kelpo läjä kokoelma-cd:itä, joiden kautta tutustuin lukuisiin yhtyeisiin Interpolista lähtien. Mukana oli myös monia pienempiä bändejä, kuten January, joka veti hiljaiseksi maaliskuussa 2001 tällä kappaleella:


January oli Australiasta Lontooseen muuttaneen Simon McLeanin johtama yhtye, joka julkaisi kaksi hienoa levyä: I Heard Myself in You (2001) ja Motion Sickness (2004). Ensimmäisen levyn tuotti Spiritualized-tuottajana kunnostautunut Mads Bjerke. Januaryn musiikki on astetta maanläheisempää kuin Spiritualizedin, mutta välillä leijaillaan melko korkeallakin. All Time pysyy mukanani aina.

Flow

Flow-tilassa ihminen uppoutuu tekemiseensä niin, että hän on yhtä tekemisen kanssa. Ulkomaailma menettää merkityksensä ja tekemisestä syntyy ikään kuin virta, jonka vietäväksi tekijä antautuu.

Itse pääsen lähimmäksi tuota tilaa lukiessani hyvää kirjaa tai poimiessani marjoja.



Just let it flow.

(Luuliko joku, että tämä juttu käsittelisi sitä yhtä festivaalia? ;)

Into the blue

Geneva - Into the Blue
On a day like today
nothing gets better
come what may
I could just disappear
into the blue, into the blue

Tämä on aika täydellinen kappale, samaan aikaan kohottava ja koskettava. Näissä tunnelmissa poistun työpaikaltani reiluksi kuukaudeksi. Nähtäväksi jää, miten lamalomailu vaikuttaa blogin päivitystahtiin, mutta ainakin nyt tuntuu, että mielelläni viettäisin mahdollisimman paljon aikaa jossain muualla kuin tietokoneen ääressä. Palaillaan!

Popkiss ja tilastonikkaroinnin ilot

Kuten useimmat last.fm-käyttäjät tietänevät, palvelusta on helppo tarkistaa, mitä kappaleita on tullut kuunneltua miltäkin yhtyeeltä ja moneenko kertaan (esimerkiksi kaikki kuuntelemani Galaxie 500 -biisit ovat tässä). Huomasin kuitenkin vasta hiljattain, että sieltä saa näkyviin myös jokaisen kappaleen kaikki soittokerrat (14.2.2005 lähtien; sitä vanhemmat kuuntelutiedot eivät tallentuneet yhtä tarkasti). Eniten kuuntelemani kappale on Blueboyn Popkiss, ja sen kaikki 121 kuunteluajankohtaa näkyvät tässä.



Näköjään siis kuulin Popkissin ensimmäistä kertaa 14.6.2005. Toden teolla se upposi seuraavalla viikolla, mp3 juuttui soittimeen 23.6. Kappaleesta tuli todellinen kestosuosikkini, ja kuunteluja on kertynyt tasaisesti vuosittain. Välillä on ollut piikkejäkin, kuten toukokuussa 2006, jolloin sain hankittua tuon Sarah Recordsin vuonna 1993 julkaiseman seiskatuumaisen eBaystä. En tiedä mitä normaali ihminen tuollaisilla tiedoilla tekisi, mutta tilastonikkareille ne avaavat monia mahdollisuuksia. Samoin stalkereille, sillä linkkeihin voi tietysti vaihtaa kenen tahansa käyttäjätunnuksen omansa tilalle.

Jaa miltä se Popkiss sitten kuulostaa? Sen kertovat Spotify, jossa tosin on merkitty biisin nimeksi tekijätiedot eli "Stewart/Girdler" (laulaja Keith Girdler on valitettavasti jo kuollut), ja YouTube:



Eihän tuo mikään oikea video ole, mutta mutruhuuli sopii kyllä kuvitukseksi.

(Niin, ja nyt ei sitten puhuta tästä toisesta Blueboysta:



Ihan kiva kuulla tuokin pitkästä aikaa, mutta kuten muistelinkin, länkytys käy helposti hermoille.)

LISÄYS 190210:
Yhdeksänkymmenentuhannen last.fm-kuuntelun raja ylittyi sopivasti eilen. Biisi nro 90 000 oli kaiketi The Lemonheadsin If I Could Talk I'd Tell You, maailman parhaita biisejä sekin!