Kevään ääniä

Reginan uusi biisi on kuin höyhenen isku vasten kasvoja.



Siitä tuli niin keväinen mieli, että inspiroiduin tekemään samanhenkisen soittolistan. Puoli tuntia etelätuulta, olkaa hyvät:

Kevyttä kevättä

Regina - Jos et sä soita (2011)
Olin aina luokitellut Reginan "eka demo oli paras" -kategoriaan, mutta nyt bändi pani pakan sekaisin julkaisemalla yhtäkkiä parhaan kappaleensa. Kuulostaa erehdyttävästi kadonneelta indiepopklassikolta vajaan kahdenkymmenen vuoden takaa.

Rocketship - I Love You Like the Way That I Used to Do (1996)
Tämä jenkkibändi teki melkein liiankin täydellistä kevytjumitussöpöpoppia, mutta pieninä annoksina se toimii kuin lapsuuden suosikkimehujää kesän ensimmäisenä hellepäivänä.

Club 8 - Everlasting Love (1998)
Tätä svedu-duoakaan en nykyään välttämättä jaksa koko albumia yhteen menoon, mutta esim. tämä kappale on edelleen täysin vastustamaton.

Wilma - Lumo (1993)
Wilma saattoi olla 90-luvun paras kotimainen yhtye. Jos ei ihan, niin ainakin melkein. Ensimmäiset mielleyhtymäni tuosta Reginan biisistä olivatkin juuri Wilma ja Club 8.

Stereolab - Captain Easychord (2001)
Tämänsorttinen soittolista ei olisi mitään ilman Stereolabia. Kapteeni Helpposointu saa kaikki marssimaan samaan tahtiin.

Popsicle - Sunkissed (1994)
Jos minulta kysytään, ruotsalainen Popsicle oli yksi maailman parhaista kitarapopbändeistä. Turhan harvoin kuitenkaan kysytään.

The Lucksmiths - T-Shirt Weather (2000)
Sitähän tässä jo kaipaillaan. No, kunhan nyt ensin päästään toppatakeista. Odotellessa voi vaikka kuunnella Lucksmithsin koko tuotannon, joka on näköjään vihdoin spotifoitavissa.

Darren Hanlon - The Unmade Bed (2004)
Lucksmithsin tavoin myös Darren on kotoisin Australiasta. Muuta en miehestä tiedäkään, mutta musiikkinsa perusteella hän vaikuttaa hurmaavalta kaverilta.

Brian - You Can't Call Home (1992)
Brianistakaan en tiedä muuta kuin että se on/oli irlantilainen yhtye, joka julkaisi kaksi albumia 90-luvulla. Bändiä suositteli minulle eräs 55-vuotias amerikkalainen indiepopguru, joka totisesti tuntee asiansa.

Sellaista. Hei, suositelkaas jotain kivoja kevätlevyjä.

Signeerattu ensipainos

Milloin tavaroiden ostelu muuttuu keräilyksi? Kokoelman koosta se tuskin on kiinni – ehkä ennemminkin asiaan sijoitetusta henkisestä ja aineellisesta pääomasta.

Tietysti on yksilöllistä, pitääkö itseään keräilijänä vai ei. Oma levynkeräilyharrastukseni alkoi tammikuussa 1995, kun eksyin ensimmäistä kertaa Epe'sin alennusmyyntiin ja tajusin, että levyjä voi ostaa halvalla ja paljon. Sitä tietä sitten kuljin viitisentoista vuotta, kunnes viime syksynä koin äkillisen "parantumisen" (vähän kuin Harvey Pekar).

Tunnen toki pahempiakin tapauksia – itse en sentään koskaan hamstrannut mitään promoja tai saman levyn erimaalaisia painoksia. Mutta vaikka levykokoelmani on hieman supistunut huippuajoista, se ei silti edelleenkään ole millään lailla kohtuuden rajoissa. Loppujen lopuksi on vaikea löytää järjellisiä perusteita esimerkiksi sille, että omistaa samoja levyjä kahdessa eri formaatissa.



(Mutta tuo Pale Saintsin The Comforts of Madness on kyllä hieno levy, klassista 4AD-soundia vuodelta 1990.)

Eikä tarina tähän lopu. Kun yksi pakkomielle hellittää, toinen tulee tilalle. Nyt haalin kirjoja. Tai onhan niitä tullut osteltua aiemminkin, mutta nyt niiden metsästykseen liikenee enemmän energiaa.

Yksi pisimpään etsimistäni kirjoista on Juha Itkosen esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä. Pokkaripainos oli kai juuri myyty loppuun, kun kiinnostuin Itkosesta. Reilun kolmen vuoden tuloksettoman kirppis- ja divarihaeskelun jälkeen kyllästyin ja ostin kirjan huuto.netistä. Olikin melko hyvä diili, kovakantinen kirja vitosella (olen nähnyt pokkaristakin maksettavan pitkälti toistakymppiä). Myyjä tosin huijasi väittämällä, ettei kirjassa ole merkintöjä, vaikka etulehdellä oli joku tuherrus...



Tähän loppuun vielä päivän teemakappale:
The Lucksmiths - T-Shirt Weather

Kohta levykauppaan, heh.