Carol Shields & Blanche Howard: A Celibate Season

Carol Shields (1935–2003) on jälleen ajankohtainen juuri ilmestyneen suomennoksen myötä. Ruohonvihreää on saanut erinomaisen vastaanoton kirjablogeissa – siihen ovat ihastuneet ainakin Karoliina, Katja, Leena, Minna ja jossain määrin myös Maria. Itse luin alkuteoksen The Box Garden viime vuonna, mutta aion ehdottomasti ostaa ja lukea myös suomennoksen, kunhan saan sen jostain sopuhintaan. Sitä odotellessa luin vielä suomentamattoman kirjeromaanin, jonka Shields kynäili 80-luvulla yhdessä kollegansa Blanche Howardin (s. 1923) kanssa.



Carol Shields & Blanche Howard: A Celibate Season
(Coteau Books 1991 / Fourth Estate 2000, 231 sivua)

Jock (Jocelyn) ja Chas (Charles) ovat olleet naimisissa parikymmentä vuotta. Heillä on kaksi lasta ja talo Vancouverissa, Kanadan länsirannikolla. Rauhallinen avioelämä joutuu koetukselle, kun Jock saa ainutlaatuisen työtarjouksen tuhansien kilometrien päästä, Ottawasta. Hän pääsisi lainopilliseksi neuvonantajaksi kymmenen kuukauden projektiin, jonka aiheena ovat naiset ja köyhyys. Tilaisuus on liian hyvä tuhlattavaksi, ja rahakin on tarpeen, sillä Chas on jäänyt työttömäksi arkkitehdin toimestaan. Aviopari uskoo selviytyvänsä väliaikaisesta etäsuhteesta ja kodin vetovastuun vaihdosta suuremmitta ongelmitta, ja niin Jock lentää itään ja Chas jää pitämään kotia pystyssä.

Pariskunta päättää pitää yhteyttä kirjeitse, koska kaukopuhelut tulisivat liian kalliiksi. Kirjeet kulkevat tiuhaan, uudessa elämäntilanteessa riittää ihmettelemistä ja kuulumisissa kertomista. Kirjeenvaihto osoittautuu muutenkin yllättävän antoisaksi yhteydenpitokeinoksi.

Dear Chas,
I love getting letters from you – do you realize that we've been married twenty years and have never written to one another before? I feel as though I'm catching glimpses of a whole new you that's been lurking there all along and that I didn't even suspect. Do you feel that way? Actually it's even a bit scary.

Aluksi Jock potee koti-ikävää, mutta vähitellen kotiasiat jäävät taustalle, kun hän alkaa nauttia työstään ja viihtyä työtoveriensa kanssa. Kotona Chas pyörittää taloutta parhaan kykynsä mukaan, yrittää pikkuhiljaa työllistää itseään ja ryhtyy kirjoittamaan runoja aherruksen vastapainoksi. Lasten kanssakin on omat haasteensa: 17-vuotias Greg huitelee illat ties missä, ja 13-vuotias Mia joutuu pärjäämään herkässä elämänvaiheessa ilman äidin turvaa. Onneksi apuna ovat naapurit, nuori kotiapulainen ja isoäidit, jotka kaikki haluavat tukea "yksinhuoltajaa". Ennen pitkää talossa alkaa kuitenkin rampata liikaakin väkeä, ja kaikenlaista sattuu ja tapahtuu.

Olen aina pitänyt kirjeromaaneista ja kirjeistä (tutustuinhan aikoinaan vaimoonikin kirjeitse). Kirjeet sopivat erinomaisesti tällaisen tarinan kerrontamuodoksi, ne ikään kuin korostavat Jockin ja Chasin välistä fyysistä etäisyyttä. Vajaan vuoden aikana pariskunta ehtii toki tavatakin muutaman kerran, mutta tapaamiset eivät suju suunnitelmien mukaan ja selibaattikausi uhkaa vain venyä... Tapaamisten aikana Jock ja Chas eivät tietenkään kirjoita toisilleen, mutta niitä edeltävä odotus ja niiden jälkeinen pettymys näkyvät kirjeissä herkullisesti.

Dear Jock,
Well, we seem to have arrived at that well-publicized dark night of the soul. (Davina would call this an inadmissible cliché, but have you noticed that all things worth saying seem to come in cliché form? Like "communication gap," "conflict of roles," "crossroads of life," "end of the road," and so on and on.)
All right then, let's settle for something like "an unwillingness to admit that we are drifting (have drifted) apart and all because of this goddamn-Ottawa-job-that-was-thrust-on-us." No, scratch out all of the above and put back "dark night of the soul."

Chasin kirjeet on kirjoittanut Shields ja Jockin osuudet Howard. Yhteistyön tulokset ovat saumattomat, molemmilla on sana hallussa viimeisen päälle, joten koko teos ansaitsee "taattua Shields-laatua" -leiman. Toivottavasti tämäkin suomennetaan joskus. Howardin kirjoittamasta esipuheesta käy ilmi sellainen hämmentävä tieto, että naiset joutuivat etsimään kirjalle kustantajaa vuosikaudet, ennen kuin tärppäsi. Itse innostuin siinä määrin, että seuraava askel voisi olla A Memoir of Friendship: The Letters Between Carol Shields and Blanche Howard, johon on koottu kirjailijoiden välistä tosielämän kirjeenvaihtoa kolmen vuosikymmenen ajalta. Myös Howardin oma tuotanto alkoi kummasti kiinnostaa. Shieldsin romaanit onkin nyt sitten kaikki luettu, huokaus.

****(½)

P.S. Lukeeko kukaan muu suomalainen mies Shieldsiä? Herätys, äijät, ette tiedä mistä jäätte paitsi! Lukekaapa nyt alkajaisiksi vaikka Larryn juhlat, "hersyvän hauska, lämpimän ironinen menestysromaani tavallisen miehen elämästä".

Blogistanian Globalia

Viime kuussa jäin rannalle, kun kirjabloggarit valitsivat oman Finlandia-voittajansa Sallan järjestämässä äänestyksessä. Mutta kun Karoliina käynnisti vastaavan äänestyksen viime vuonna julkaistuista käännöskirjoista, päätin osallistua. Juttu on ajastettu ilmestymään keskiviikkona klo 10.00, samalla kellonlyömällä kuin muidenkin listat.

Seuraavassa ovat ehdokkaani suunnilleen mieluisuusjärjestyksessä. Mukana aiemmin kirjoittamani "syväanalyysit" kirjoista.

1. David Nicholls: Sinä päivänä
(One Day, 2009, suom. Sauli Santikko)
Luettu englanniksi heinäkuussa.

One Day on tosiaan käsitelty jo niin monessa paikassa, että jätän sen juonen referoimatta tilan säästämiseksi. Toteanpahan vain, että Dexterin ja Emman tarina viihdytti ja kosketti minuakin kovasti. Kirpeää lisämakua lukemiseen tuli siitä, että kaikista vuoden päivistä Nicholls on sattunut valitsemaan juuri heinäkuun viidennentoista, joka on elämäni synkimmän tapahtuman vuosipäivä. Jos minulta kysytään, kirja on kaikki kehunsa ansainnut.

2. Colm Tóibín: Brooklyn
(Brooklyn, 2009, suom. Kaijamari Sivill)
Luettu suomeksi heinäkuussa.

Koukuttava tarina irlantilaistyttösestä, joka lähtee Amerikkaan töihin. Toíbín kuvaa 50-lukulaisen nuoren naisen elämää kiehtovasti ja uskottavasti.




3. Carol Shields: Pikkuseikkoja
(Small Ceremonies, 1976, suom. Hanna Tarkka)
Luettu suomeksi maaliskuussa.

Shieldsin 35-vuotiaan esikoisromaanin suomennos tuli ihan puun takaa. Minulla oli sattumoisin juuri lainassa kahden ensimmäisen romaanin alkukielinen yhteisjulkaisu Duet, mutta en onneksi ollut vielä ehtinyt lukea sitä, joten ei ollut mitään tekosyytä jättää tätä ostamatta. Ilokseni voin todeta, että ohuudestaan ja esikoisuudestaan huolimatta Pikkuseikkoja ei kalpene yhtään Shieldsin myöhempien mestariteosten rinnalla. (Kirjassa mainitaan jopa Iris Murdoch, hiih!)

4. Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
(The Summer Without Men, 2011, suom. Kristiina Rikman)
Luettu englanniksi maaliskuussa.

The Summer Without Men kertoo naisesta, jonka mies ehdottaa kolmenkymmenen aviovuoden jälkeen "taukoa". Nainen joutuu hetkeksi mielisairaalaan ja palaa sitten kotiseudulleen toipumaan. Varsin miellyttävä kirja. Ei ehkä mikään mestariteos, mutta vetävä tarina ja paljon kiinnostavia eri-ikäisiä (nais)hahmoja.

5. Dan Rhodes: Taputtavat pikku kätöset
(Little Hands Clapping, 2010, suom. Elina Koskelin)
Luettu suomeksi marraskuussa.

Dan Rhodes on vinksahtaneiden tarinoiden mestari, ja tämä kirja on hänenkin mittapuullaan sieltä kieroimmasta päästä. Saksassa on omituinen pikku museo, josta huolehtii sen yläkerrassa asuva vanha mies. Museonhoitajalla ja eräällä lääkärillä on erikoinen, suorastaan puistattavaksi osoittautuva järjestely. Samaan soppaan Rhodes sekoittaa portugalilaisten maalaisnuorten rakkaustarinan, joka johtaa uhkaavasti kohti mainittua museota. Kertomuksessa on varsin roalddahlmaisia piirteitä, musta huumori kukkii, mutta inhottavatkaan hetket eivät mene överiksi. Tykkäsin siis, niin kuin olen tykännyt Rhodesin kaikista muistakin kirjoista.

Tuossa taisivatkin olla kaikki viime lukemani uudet käännöskirjat. Onneksi kaikki olivat niin hyviä, että ne kehtasi hyvin listata ehdokkaiksi. Olen aika varma, että myös Michael Cunninghamin uutuus kuuluisi tälle listalle, mutta valitettavasti en ole ihan vielä ehtinyt lukea sitä. Muita kiinnostavia lukemattomia ovat esim. Jonathan Franzen ja Karl Ove Knausgård. Ja tämän äänestyksen myötä niitä toivottavasti löytyy lisää.

Lisäys:
Tulokset on nyt julkaistu. Voittajaksi selviytyi Sarah Waters kirjallaan Vieras kartanossa.

Huhtikuun lukemisto

Lukukuukausi alkoi lupaavasti. Välillä vauhti hyytyi levybisnesten takia, mutta pääsiäisenä ehdin taas korjata tilannetta.



Siri Hustvedt: The Blindfold (1992)
Havahduin Hustvedtin esikoisen olemassaoloon vasta jonkin aikaa sitten, ja saman tien törmäsinkin siihen kirjastossa (kiitos taas henkilökunnalle hyvästä hyllytyksestä). Tämä Iris Vegan -nimisestä nuoresta naisesta kertova kirja on yhtä omalaatuinen kuin sen jälkeen ilmestynyt Lily Dahlin tarina. Mielenkiintoista luettavaa, ei siinä mitään, mutta tuskin monikaan osasi povata Hustvedtille massasuosiota varhaistuotannon perusteella. Eiköhän tämä kuitenkin jossain vaiheessa ilmesty myös suomeksi, jos Kristiina Rikmanin kalenterissa on tilaa. (Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, Irvingin esikoisromaanikin on edelleen suomentamatta.)

Turkka Hautala: Paluu (2011)
Salon jälkeen odotukseni olivat sitä luokkaa, että Hautalan toinen teos oli hankittava tuoreeltaan. Ja ah miten mainion lukuelämyksen se tarjosikaan! Nuori mies palaa kotikaupunkiinsa etsimään isäänsä ja itseänsä. Menneisyydestä löytyy hyviäkin muistoja, mutta myös sellaisia seikkoja, jotka olisivat saaneet jäädä löytymättä. Hautala osaa kirjoittaa jotenkin niin lämpimästi ja luontevasti, että minuun uppoaa jokainen sana – myös murteelliset ilmaukset, joista muutaman merkitys jää kyllä vähän epäselväksi (Mittä ropannu viime aikoi? s. 274). Jo vain, tämä taisi olla kuukauden paras. Hautalassa on ainesta vaikka Juha Itkosen manttelinperijäksi.



Alice Munro: Liian paljon onnea
(Too Much Happiness, 2009, suom. Kristiina Rikman 2010)
Sivistyksessäni riittää aukkoja paikkailtavaksi, vaan nyt niitä on yksi vähemmän. Ensimmäisen Munroni jälkeen en vielä osaa sanoa, tuleeko minusta fani, mutta tuttavuus sai ainakin lupaavan alun. Pian kahdeksankymmentä täyttävä kanadatar on kirjoittanut lähes pelkästään novelleja, ja tämä kokoelma osoittaa, että hän kyllä osaa sen homman. Henkilöille sattuu ja tapahtuu, kamaliakin asioita, mutta Munron kyydissä lukijan mieli ei kovin pahasti järky. Minulla on viime vuosina ollut vaikeuksia innostua novelleista, koska haluaisin lukiessani viettää hahmojen seurassa pidempiä aikoja, mutta tällaiset tarinat ovat omiaan muuttamaan asennettani. Yhdessä tarinoista Munro sivuaakin itseironisesti novellikirjailijan asemaa (s. 64):

Kirjan nimi on Miten meidän tulisi elää. Novellikokoelma, ei romaani. Se jo sinänsä on pettymys. Se syö kirjan arvoa, saa kirjailijan vaikuttamaan joltakulta, joka väijyy Kirjallisuuden porteilla eikä ole päässyt turvallisesti sisäpuolelle.

Mark Oliver Everett: Things the Grandchildren Should Know (2008)
ROCK MUSIC! DEATH! CRAZY PEOPLE! LOVE! huutaa kansitarra, ja tuota kaikkea on todellakin tarjolla tässä Eels-yhtyeen johtohahmon omaelämäkerrallisessa teoksessa. Ytimekästä kutsumanimeä E totteleva 48-vuotias muusikko kertoo dramaattisesta elämästään ihastuttavan vähäeleisesti. Läheisiä kuolee ympäriltä yksi toisensa jälkeen, mutta musiikinteon vimma pitää E:n hengissä ja järjissään. Vaikuttavaa eikä ollenkaan masentavaa luettavaa. Omat Eels-kuunteluni ovat ensimmäisen levyn jälkeen jääneet varsin pintapuolisiksi, mutta tämä kyllä houkuttaa kaivamaan syvemmältä.

Carol Shields: The Box Garden (1977)
Luettuani viime kuussa Shieldsin esikoisen en voinut olla tarttumatta sen sisarromaaniin. Kirjan pääosassa on Pikkuseikkojen Judithin sisko Charleen. Saman suvun parissa siis pyöritään, mutta näiden kahden kirjan tunnelmat tuntuivat melko erilaisilta. Vaikea sanoa, kuinka paljon erilaisuus johtuu kirjojen sisällöstä ja kuinka paljon siitä, että luin ne erikielisinä. Oli miten oli, tarina oli kerrassaan mainio, täynnä tuttua loistavaa henkilökuvausta, ja olipa mukana vähän jännitystäkin. Oli mukavaa viimein tutustua alkukieliseen Shieldsiin, mutta toivotaan silti, että suomentaja Tarkka saa kirjan pian työpöydälleen.

Bo Carpelan: Kesän varjot
(Berg, 2005, suom. Oili Suominen 2005)
Hävettää tunnustaa, etten saanut luettua Carpelania hänen elossa ollessaan, vaikka ehdin sympatisoida miestä pitkään. Nyt oli korkea aika korjata asia. Tämä kirja vastaa melko hyvin sitä lämpöistä mielikuvaa, jonka olin kirjailijasta muodostanut. Runollista tekstiä oli vaivatonta lukea, mutta tarina kyllä liihotteli ohi suurempia jälkiä jättämättä. Olisikohan jossain muussa Carpelanin kirjassa vähän enemmän tarttumapintaa?

-----

P.S. Oliko tänään jotkut häät vai? En ole rojalisti vaan royle-isti, hehe.

Maalissaalis

Jottei musiikki ihan unohtuisi, todettakoon heti alkuun, että hankin tässä kuussa peräti kaksi uutuuslevyä.



Elbow – Build a Rocket Boys!
Englantilaisyhtyeen viides levy on sanalla sanoen tyylikäs. Varsinkin kahdeksanminuuttinen avausraita The Birds on harvinaisen komeaa kuultavaa.

Jonny – Jonny
Tämän superkokoonpanon ytimessä on skottilais-walesilainen voimakaksikko, Teenage Fanclubin Norman Blake ja Gorky's Zygotic Myncin Euros Childs. Erittäin hauska levy, tsekatkaa vaikka yli kymmenminuuttinen Cave Dance -pläjäys. Muiden kappaleiden pituus vaihteleekin sitten 1.40:n ja 3.35:n välillä.

(Näitäkään levyjä tuskin olisin raaskinut ostaa ilman jouluna saamaani lahjakorttia. Kiitos vaan!)

Sitten vakioaiheeseen eli kuukauden kirjoihin.



James Salter: Leikkiä ja ajanvietettä
(A Sport and a Pastime, 1967, suom. Ilkka Malinen 1988)
Tämän hain kirjastosta heti luettuani Joanan blogista, että Joel Haahtela oli maininnut kirjan suosikkinaan. Salterin tyyli vaikuttikin aluksi hyvin haahtelamaiselta ja ehdin jo innostua tosissani, mutta vähitellen tarina meni liikaa yhden asian ympärillä pyörimiseksi. (Aihepiiri tuli yllätyksenä, sillä vilkaisin etukäteen vain kansia enkä huomannut takaliepeen juonikuvausta.) Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvä, enimmäkseen kaunista kieltä. Haahtela kohtaa Henry Millerin?

Barbara Stoney: Enid Blyton
(Enid Blyton, 2006, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Mukava yllätys Kirjatorin kahden euron päiviltä. Tätä ennen en tiennyt Enid Blytonin (1897–1968) elämästä yhtikäs mitään, nyt tiedän vähän enemmän. Alun perin jo vuonna 1974 julkaistu, 2000-luvulle päivitetty elämäkerta kertoo tytöstä, joka ei koskaan oikein aikuistunut. Enidin elämään kuului vanhempien avioeron salailua, välien katkaisu äidin kanssa, kaksi omaa avioliittoa, kaksi tytärtä ja satoja kirjajulkaisuja. Jännintä oli kuulla Blytonin kirjoitusprosessista: hän istahti kirjoituskoneen ääreen, keskittyi ja saman tien näki mielensä näyttämöllä lapset, jotka ryhtyivät seikkailemaan omin päin. Enidin tarvitsi vain kirjoittaa tarina muistiin niin nopeasti kuin sormet antoivat myöten.



Siri Hustvedt: The Summer Without Men (2011)
Tästähän kirjoitin jo ennakkojutunkin. Varsin miellyttävä kirja. Ei ehkä mikään mestariteos, mutta vetävä tarina ja paljon kiinnostavia eri-ikäisiä (nais)hahmoja.

Enid Blyton: Seikkailujen laiva
(The Ship of Adventure, 1950, suom. Laila Järvinen 1961)
Jälleen yksi mieleenpainuva seikkailu, tällä kertaa Välimerellä aarteen perässä. Elämäkerran lukeminen antoi tähän mielenkiintoiset eväät, mutta turha analysointi unohtui pian, kun tarina vei mukanaan. Kokoelmastani puuttuu enää kaksi osaa: Seikkailujen joki ja Seikkailujen sirkus (ostan mielelläni, jos jollakulla on ylimääräisiä).

(Tässä välissä oli tarkoitus lukea Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta, mutta en jaksanut kuin reilut 80 sivua. Epäilemättä hyvä kirja, mutta synkeät ihmiskohtalot alkoivat masentaa enkä halunnut velloa viikonloppuani alakulossa. Tuli kyllä vähän huono omatunto.)

Tim Thornton: Death of an Unsigned Band (2010)
Tästä kirjailijasta ja kirjasta en ollut kuullutkaan – kiitokset kirjastontädille tai -sedälle, joka oli asettanut sen esille. Levytyssopimusta tavoittelevasta lontoolaisyhtyeestä kertova romaani on kerrassaan mainio tapaus, jota voi suositella kaikille Hornby-faneille. Kirjasta pystyy varmasti nauttimaan, vaikkei olisikaan perehtynyt vuosituhannenvaihteen brittiskeneen, mutta vielä enemmän siitä saanee irti, jos muistaa JJ72:n, Gay Dadin ja King Adoran. Kirjan päähenkilöbändi kuulostaa paperilla niin hyvältä, että olisin takuulla tykännyt siitä kymmenen vuotta sitten. Thorntonin ensimmäinen kirja The Alternative Hero alkoi tämän myötä kiinnostaa sen verran paljon, että harkitsen sen tilaamista.

Carol Shields: Pikkuseikkoja
(Small Ceremonies, 1976, suom. Hanna Tarkka 2011)
Shieldsin 35-vuotiaan esikoisromaanin suomennos tuli ihan puun takaa. Minulla oli sattumoisin juuri lainassa kahden ensimmäisen romaanin alkukielinen yhteisjulkaisu Duet, mutta en onneksi ollut vielä ehtinyt lukea sitä, joten ei ollut mitään tekosyytä jättää tätä ostamatta. Ilokseni voin todeta, että ohuudestaan ja esikoisuudestaan huolimatta Pikkuseikkoja ei kalpene yhtään Shieldsin myöhempien mestariteosten rinnalla. (Kirjassa mainitaan jopa Iris Murdoch, hiih!) Muuta en oikein osaa tästä sanoa – jos haluatte tarkemman kuvauksen, katsokaa mitä vaikkapa Leena on kirjoittanut. Kyllähän tämän täytyy olla kuukauden paras. Sain juuri tietää, että se henkilö, jonka ansiosta tutustuin Shieldsiin, lukee kuin lukeekin tätä blogia. Suurkiitos vielä kerran!

Helmikuussa luettua

Helmikuu oli melko kiireinen, mutta muutama kirjakin mahtui ohjelmaan.



Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann
(Swann: A Mystery, 1987, suom. Hanna Tarkka 2010)
Mary Swann oli (fiktiivinen) maatalon emäntä, jonka harmaa elämä päättyi synkästi väkivaltaisen aviomiehen käsissä. Jossain välissä Swann ehti kuitenkin kirjoittaa pieniä runoja, jotka nostivat hänet postuumiin kulttisuosioon. Tämä kirja kuljettaa tarinaa neljän eri henkilön näkökulmasta ja huipentuu Swann-symposiumiin, jossa sattuu ja tapahtuu. Carol Shields on tarinankertojana mielestäni samaa kaliiperia kuin John Irving – hän tuntuu saavan aikaiseksi kiehtovan kertomuksen aiheesta kuin aiheesta. Tämä ei ehkä ole ihan Shieldsin paras kirja, mutta erittäin hyvä silti. Suomentaja Hanna Tarkka on jälleen kerran tehnyt nimensä veroista työtä, joten lukunautinto on taattu.

(Tässä välissä aloitin Anita Brooknerin Rantahotellia, mutta se ei oikein lähtenyt. Luin jotain 40–50 sivua, kun ajattelin että siinä alkaisi tapahtua tai ilmenisi jotain nerokasta, sentään Booker-palkittu ja kaikkea, vaan eipä ei. En tykkää jättää kirjoja kesken, mutta mieluummin silti jätän kesken kuin luen mitään väkisin.)

Erlend Loe: Kurttila
(Kurtby, 2008, suom. Tuula Tuuva-Hietala 2008)
Epäonnistuneen lukuyrityksen jälkeen valitsin varman päälle. Loe on yleensäkin helppoa luettavaa, ja (varhaisnuorille suunnatut?) Kurt-kirjat ovat sieltä kevyimmästä päästä. Kurttila puolestaan on Kurt-kirjoista sieltä sekopäisimmästä päästä: Kurtin perhe lähtee lomalle kohti Suomea mutta jämähtääkin Ruotsiin keskelle omituista uskonnollista yhteisöä. Viihdyttävää.

Riitta Jalonen: Veteen pudonneet (2007)
Kirjatorin kivan näköisiä 50 sentin kirjoja tämäkin. Nopeasti luettu pikkutytön tarina, nättiä tekstiä, mutta ei siitä lopulta jäänyt kovin paljon käteen saati päähän. Kirja lähtikin kiertoon pian yllä olevan kuvan ottamisen jälkeen. (Riitan mies on Olli Jalonen, jonka kehutun Poikakirjan haluaisin lukea.)

Nicole Krauss: Rakkauden historia
(The History of Love, 2005, suom. Terhi Leskinen 2006)
Tämä hömppärakkausromaanin näköinen opus olisi varmasti jäänyt lukematta ilman suositusta. Hyvä ettei jäänyt, kirja antoi paljon. Pääosissa ovat vanha juutalaismies, nuori juutalaistyttö ja mystinen kirja, joka on kulkenut omia reittejään halki sukupolvien ja yli kielirajojen. Monitahoinen tarina kestää varmasti toisenkin lukukerran. Nicole Kraussin mies on arvostettu kirjailija Jonathan Safran Foer, jolta en (vielä) ole lukenut mitään. Näköjään minulle on tullut tavaksi tutustua kirjailijapariskunnista ensin naisen tuotantoon (vrt. Jaloset ja Hustvedt-Auster), mikä saattaa kertoa jotain minusta lukijana.

John Irving: Leski vuoden verran
(A Widow for One Year, 1998, suom. Kristiina Rikman 1998)
The World According to Garp teki minusta Irving-fanin parikymppisenä. Nyt on kaikki kirjat luettu jo kauan sitten eli on aika aloittaa uusintakierros. Leski vuoden verran tuli luettua tuoreeltaan, joten vuosia ehti kulua täysi tusina. Tämä on (muistaakseni) ainoa Irvingin kirja, jonka päähenkilö on nainen. Muut elementit ovat tuttuja: kirjailijaelämää, kuolemaa ja menetyksen pelkoa, seksiä ja väkivaltaa, sovinnontekoa menneisyyden kanssa. Vain paini puuttuu – tällä kerralla tilaa saa squash. Kirja teki minuun nyt vielä suuremman vaikutuksen kuin 23-vuotiaana. Irving on nero, haluaisin kätellä häntä ja pyytää nimmarin johonkin kirjaan. (Toivottavasti hän käy Suomessa vielä joskus, viimevuotisesta visiitistä kuulin liian myöhään.) Kuukauden paras.

Vuosikatsaus

Ajattelin joskus syksyllä, että täytyy pitää blogi hengissä vuodenvaihteeseen asti, jotta voin listata vuoden parhaat levyt. H-hetken lähestyessä into ei ollut kovin suuri, mutta sain kuin sainkin aikaiseksi.

Kymmenen parasta oli helppo valita, mutta järjestys on aika lailla arvottu:

1. Tindersticks - Falling Down a Mountain
Tätä tuli kuunneltua eniten, kai se sitten on paras. Tindersticks sen kuin paranee vanhetessaan.

2. The National - High Violet
Meinasi aluksi kuulostaa liian laskelmoidun nationalmaiselta, mutta muutaman kuukauden tauon jälkeen huomasin, että on se vaan hieno, parhaimmillaan kerrassaan tyrmäävä.

3. Surfer Blood - Astro Coast
Ei tehnyt isompaa vaikutusta keväisellä ensikuuntelulla, mutta kesällä osui ja upposi, loistava fiilis ja mureaa kitarointia.

4. Olavi Uusivirta - Preeria
Olavin sekametelisoppa sai lihakset nykimään ja silmäkulmat kostumaan.

5. Best Coast - Crazy for You
Valloittavan pirteää pop-energiaa.

6. Minä ja Ville Ahonen - s/t
Kypsä esikoislevy kuulostaa paremmalta kerta kerralta.

7. Laivue - s/t
Jyväskylän pojat löivät pöytään debyytin, joka ylitti odotukseni. Scifi-henkisistä sanoituksista, surahtelevista kitaroista ja krautahtavista rytmeistä muodostui yllättävän helposti sulatettava paketti.

8. Interpol - s/t
Interpol meinasi ensin vaikuttaa tylsältä, mutta jokin levyssä viehätti, ja toiston myötä se hiipi salakavalasti sydämeeni.

9. Teenage Fanclub - Shadows
TFC yltää listalle kuin listalle rutiinisuorituksellakin.

10. The Chemical Brothers - Further
Kemikaaliveljekset onnistuivat luomaan kiinnostavaa uutta materiaalia ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella.



Ihan kivoja levyjä julkaisivat myös mm. Band of Horses, Delay Trees, Hole, Nada Surf, The Radio Dept. ja The Zephyrs. Pettymyksiä olivat Manic Street Preachers ja These New Puritans sekä valitettavasti myös Magenta Skycode. Paljon on tietysti vielä kuulematta (saa suositella).

Kirjoja ehdin lukea tänä vuonna aika monta. Lukujärjestys:

1. Raija Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
2. Petri Tamminen: Muistelmat (II)
3. Joel Haahtela: Katoamispiste
4. John Irving: Last Night in Twisted River
5. Raija Siekkinen: Häiriö maisemassa
6. Sari Vuoristo: Irti
7. Iris Murdoch: Kello [The Bell]
8. Henry Miller: Hiljaiseloa Clichyssä [Quiet Days in Clichy]
9. Mårten Westö: Eräänlaista lämpöä
10. Carol Shields: Ellei [Unless]
11. Nick Hornby: Otherwise Pandemonium
12. Iris Murdoch: Yksisarvinen [The Unicorn]
13. Einar Már Guðmundsson: Beatles-manifesti [Bítlaávarpid]
14. Iris Murdoch: Enkelten aika [The Time of the Angels]
15. Helmi Kekkonen: Kotiin
16. Carol Shields: Larryn juhlat [Larry's Party]
17. Rob Jovanovic: A Version of Reason - In Search of Richey Edwards
18. Iris Murdoch: Italialaistyttö [The Italian Girl]
19. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
20. Carol Shields: Sattumankauppaa [Happenstance]
21. Iris Murdoch: The Sandcastle
22. Nick Hornby: Shakespeare Wrote for Money
23. Iris Murdoch: A Severed Head
24. Roddy Doyle: The Commitments (II)
25. Inka Nousiainen: Kivienkeli
26. Iris Murdoch: An Unofficial Rose
27. Ian McEwan: Sovitus [Atonement]
28. Pelé: The Autobiography
29. Kauko Röyhkä: The Velvet Underground ja Lou Reed
30. Iris Murdoch: The Sea, the Sea
31. Carol Shields: Rakkauden tasavalta [The Republic of Love]
32. Anna Gavalda: Karkumatka [L'Echappée belle]
33. Roddy Doyle: The Snapper (II)
34. Nick Hornby: High Fidelity (III)
35. Carol Shields: Kivipäiväkirjat [The Stone Diaries]
36. Katja Kallio: Elokuvamuisti
37. Erlend Loe: Supernaiivi [Naiv. Super.] (II)
38. Einar Már Guðmundsson: Kaikkeuden enkelit [Englar alheimsins]
39. Jonathan Coe: The Dwarves of Death
40. Tim O'Brien: July, July
41. Iris Murdoch: Nunnia ja sotilaita [Nuns and Soldiers]
42. Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia
43. Irvine Welsh: Crime
44. Raija Siekkinen: Saari
45. Roddy Doyle: The Van (II)
46. Dan Rhodes: Kulta [Gold]
47. John Irving: Elokuvaurani - muistelma [My Movie Business. A Memoir]
48. John Bayley: Iris - A Memoir of Iris Murdoch
49. Juha Itkonen: Seitsemäntoista
50. Iris Murdoch: Hyvä oppilas [The Good Apprentice]
51. Kauko Röyhkä: Tien laidalla Waterloo
52. Irvine Welsh: Reheated Cabbage
53. Mark E. Smith: Renegade - The Lives and Tales of Mark E. Smith
54. Iris Murdoch: Jackson's Dilemma
55. Jouni Paakkinen: Simpsonit - keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä
56. Dan Rhodes: Pieni valkoinen auto [The Little White Car]
57. Enid Blyton: Seikkailujen laakso [The Valley of Adventure] (II)
58. Dan Rhodes: Timoleon Vieta palaa kotiin [Timoleon Vieta Come Home]
59. Iris Murdoch: The Flight from the Enchanter
60. Panu Räty: Muuri
61. Turkka Hautala: Salo
62. S. E. Hinton: Rumble Fish
63. Henry Rollins: Mustan kahvin blues [Black Coffee Blues]
64. Miettinen: Pitkäjano
65. Miina Supinen: Apatosauruksen maa
66. Sami Hilvo: Viinakortti
67. Enid Blyton: Viisikko aarresaarella [Five on a Treasure Island] (II)
68. Carson McCullers: Yksinäinen sydän [The Heart Is a Lonely Hunter]
69. Ian McEwan: Polte [Solar]
70. Aapeli: Koko kaupungin Vinski (III) (L)
71. Bernhard Schlink: Viikonloppu [Das Wochenende]
72. Roddy Doyle: Brownbread and War
73. Enid Blyton: Seikkailujen saari [The Island of Adventure] (II)
74. Aapeli: Vinski ja Vinsentti (III) (L)
75. Enid Blyton: Seikkailujen linna [The Castle of Adventure] (II)
76. Carson McCullers: Surullisen kahvilan balladi [The Ballad of the Sad Café]
77. Eduard Uspenski: Takuumiehet [Garantijnyje tšelovetški] (II) (L)
78. Iris Murdoch: The Nice and the Good
79. Carson McCullers: Heijastuksia kultaisessa silmässä [Reflections in a Golden Eye]
80. Enid Blyton: Seikkailujen meri [The Sea of Adventure] (II)
81. Iris Murdoch: Under the Net
82. Kaj Korkea-aho: Katso minuun pienehen [Se till mig som liten är]
83. Jonathan Coe: The Accidental Woman
84. Paavo Rintala: Pojat
85. Iris Murdoch: A Word Child
86. Iris Murdoch: Henry and Cato

(II) = toinen kerta
(III) = kolmas kerta
(L) = luin ääneen lapsille

Suurimman vaikutuksen tekivät Katoamispiste, Last Night in Twisted River, Larryn juhlat sekä Kello ja monet muut Murdochit.



Tällaisiin lukemiin tuskin pääsen kovin pian uudestaan, ehkä sitten eläkkeellä. Kiitän entistä työnantajaani ylimääräisestä vapaa-ajasta ja perhettäni kärsivällisyydestä!

Kärsivällisyydestä kiitän myös teitä, hyvät lukijat. Tilastojen mukaan täällä käy edelleen päivittäin kymmeniä ihmisiä, vaikka mitään ei tapahdu. Olen ollut tosi jumissa tämän blogin kanssa - kirjoitteluun ei vain tunnu riittävän aikaa, energiaa eikä motivaatiota. Koko touhu tuntuu jotenkin teennäiseltä.

En haluaisi lopettaa blogia kokonaan, mutta ei tällaista jahkailuakaan pidemmän päälle jaksa. Olisiko sellaisessa blogissa mitään järkeä, joka päivittyisi säännöllisesti kerran kuukaudessa? En tiedä, mutta ajattelin että voisin kokeilla. Palannen siis asiaan noin kuukauden päästä. Hyvää uutta vuotta!

Ostoksilla jälleen

Tampereen Keskustorilla oli tänään väkee kun pipoo. Aamulehden järjestämää peräkonttikirppistä mainostetaan Suomen suurimmaksi käytetyn tavaran myyntitapahtumaksi, eikä väite välttämättä ole liioiteltu.


(Kuva: Tomi Vuokola / Aamulehti)

Tapahtuma pidetään vain kaksi kertaa vuodessa, koska useammin järjestettynä se ei kuulemma tuntuisi miltään. Itse en panisi pahakseni, jos kirppis olisi kerran kuukaudessa ja väkimäärä hitusen hillitympi. Tuhansien ihmisten massa puuroutui taas paikoin pahasti, mutta kuten aina, kärsivällinen kiertäminen tuotti tulosta.



Tänä vuonna ilmestynyt Carol Shieldsin kirja maksoi kaksi euroa, vanhat virvoitusjuomapullot euron kappale. Mainioita lisäyksiä kokoelmiin.

Illemmalla pyöräilin vielä automarketiin lamppuostoksille. Sattumalta vilkaisin myös dvd-osastolle, jossa odotti iloinen yllätys.



Vaimon kanssa ehdittiin vuosikausia ihmetellä, eikö Villi Pohjola -sarjaa muka koskaan julkaista kotimaisena dvd-versiona. Mutta nyt se on vihdoin täällä, ensimmäinen kausi koostettuna kolmelle levylle. Olettaisin, että jatkoakin seuraa (mistä saa tietoa tulevista dvd-julkaisuista?). Onhan tätä nuoruusvuosien suosikkisarjaa esitetty uusintana moneen otteeseen, mutta harvoin sitä on ehtinyt nähdä. Nyt saa katsoa ihan silloin kun haluaa, ah.

Kirjahüllü

Työkuvioita järjestellessä tuli laitettua myös koti kuntoon. Kirjatkin saivat lisää tilaa hengittää. Hyllyt näyttävät nyt paljon asiallisemmilta, kun teokset on lajiteltu kirjailijoittain.

Paraatipaikalle pääsivät Haahtelat, Murdochit, Hornbyt, Tammiset ja pari muuta valikoitua opusta.



Samalla selvisi, kenen kirjoja on hyllyissä eniten:

1. Iris Murdoch (23 kirjaa)
2. John Irving (16)
3. Nick Hornby (14)
4. Erlend Loe (10)
= John Steinbeck (10)
6. Anna-Leena Härkönen (9)
7. Carol Shields (8)
8. Roddy Doyle (7)
= Joel Haahtela (7)
= Ian McEwan (7)
= Petri Tamminen (7)
= Irvine Welsh (7)
(Päivitys 211010: Murdoch nousi kolmostilalta ykköseksi!)

Ketkäs teidän hyllyjänne hallitsevat?

Tekohengitystä

Hiljaista.

En halua, että tästä tulee yksi niistä ankeista blogeista, jotka lakkaavat päivittymästä ja jäävät ikuisesti kasvamaan virtuaalisammalta.

Toisaalta en myöskään jaksa lukea noita vanhoja juttujani enkä kirjoittaa lisää samanlaisia. Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä?

Tärkeimpinä kiinnostuksenkohteinani ovat pysyneet kirjat (edelleen Carol Shields ja Iris Murdoch - edesmenneet viime vuosisadan naiskirjailijat jyräävät) sekä sarjakuvat (Harvey Pekar, jonka tuotoksia olen hankkinut jo kuuden albumin verran). Uutta kuunneltavaa en ole jaksanut etsiä ollenkaan, vaan olen taantunut entistä tukevammin 90-luvulle. Tätä menoa kuuntelen pian pelkkää brittipoppia ja grungea.

Nyt tosin testailen uutta The Radio Dept. -albumia Spotifyssa. Puolentoista kuuntelukerran perusteella levy vaikuttaa hitusen pirteämmältä kuin kolme kuukautta sitten pelkäsin, mutta tuskin tätä silti tulee ostettua ainakaan täyteen hintaan. Paljon mieluummin fiilistelen vaikka Shed Seveniä (Change Giver ♥) tai Scarcea:

Lomailua

Reipasta talvilomailua: on hiihdelty, pulkkailtu, rakennettu lumiukko ja -juna. Ukko sai yllättäen seistä puistossa melkein kolme päivää, ennen kuin joku kävi sen romauttamassa.



Yksi viikon kohokohdista oli keilailuilta veljen kanssa. Keilahalli tuli tutuksi yläasteen ja lukion liikuntatunneilla, mutta sen jälkeen on tullut käytyä keskimäärin kerran kahdeksassa vuodessa. Pitää ehdottomasti alkaa käydä useammin, sen verran kivaa oli. En ole ikinä edes yrittänyt opetella heittämään mitään kierteitä tms., mutta jostain syystä osun usein suunnilleen siihen mihin tähtään. Paras sarjani tuotti tällä kertaa 178 pistettä, eli en jäänyt kauas vuonna 1994 tekemästäni ennätyksestä (182?). Pienellä harjoittelulla 200 pistettä ei välttämättä olisi mahdoton tavoite. Nyt kun uhoan tässä julkisesti, on melkein pakko ruveta treenaamaan.

Levyrintamalla on ollut aikas hiljaista. Olen ostanut viikon aikana peräti yhden levyn (0,50 €):



Kirjoja on sen sijaan taas tullut kahmittua, 26 euron edestä:



Kuvaan halusi myös Eetu-kissa (pian 10 v). Noista kirjoista kenties juttua myöhemmin, mutta sen verran voin jo sanoa, että olen taas löytänyt uuden suosikkikirjailijan: Carol Shields. Tai totta puhuen en itse löytänyt mitään, vaan Shieldsiä suositteli minulle eräs nainen, jonka kanssa juttelin bussissa kirjamessuilta palatessani. Jutteleminen busseissa ventovieraille ei kuulu tapoihini, mutta tuolloin en voinut pysyä vaiti, kun naisen kädessä oli sama kirja, johon olin itsekin juuri hakenut omistuskirjoituksen. (Jos satut lukemaan tämän, kiitos nappiin osuneesta suosituksesta! Itseäni jäi hieman harmittamaan, etten muistanut mainita Heidi Köngästä kotimaisia suosikkikirjailijoitani luetellessani.)