Kesän makua & maailman helpoin pannacotta

Marttojen ruokakurssilla, pari kesää sitten, opin kuinka tehdään maailman helpointa pannacottaa. Mikäli olisin lueskellut kaupassa pakettien takakansia, olisi resepti löytynyt sieltäkin. Hyytelösokeri Multi:n paketista. Kiehauttamalla hetken aikaa seosta, jossa on 1 dl hyytelösokeri Multia ja 5 dl maitoa tai kermaa, ja antamalla sitten jäähtyä, on herkullinen jälkiruoka valmis. Tämän helpompaa ei voi olla. Pakastimen pohjalta löytyi purkillinen oman puutarhan vadelmia vuoden takaa, pisteeksi iin päälle. Eikä siinä vielä kaikki. Taannoin alennuksesta ostamassani Iittalan värivikaisessa Kastehelmi-jälkiruokapikarissa sai lisäksi silmänruokaa. Näin helppoa se on. 

Kesäisen kattauksen täydensivät sisarelta saamani emalinen vesikannu, tädiltä saadut pirteän keltaiset lasinaluset, sekä äidiltä saadut mansikkaservetit. Jaa ettäkö mitä ruokaa oli? Kevyttä kermaista ja sinappista salviapossua, tsatsikin ja perunoiden kanssa. Nam! Normaali arki-ilta! ;) 

Käsilaukun kätköistä

Nemin innoittamana ajauduin pohtimaan käsilaukkuni sisältöä, jossa pussukat ovat myös merkittävässä osassa. Ensimmäisen pussini hankin juurikin rahapussista pursunneita etukortteja varten. Pussukan sisiliskokuvio oli se, johon ihastuin. Sisiliskon timanttisilmät ovat jo tippuneet matkan varrelle. Muutoinkin pussi on jo reissussa rähjääntynyt, mutta toimii edelleen käytössään.

Uusin pussini on matkamuisto Santorinilta. Toiminnallisena tarkoituksena sillä on lääkkeiden säilytys, mutta suloinen aasi oli jälleen kerran se syy, miksi pussukka käsilaukkuuni tuli hankittua. 

 

En tiedä mahtaako kyseessä olla samankaltaisuus vaiko sattuma, mutta jostain syystä olen ihastunut aaseihin jo aikapäiviä sitten. Ensimmäisen aasini sain isosiskoltani, joka oli hankkinut sen jo ennen syntymääni. Kuultuaan tulevasta pikkusiskosta, oli hän käynyt ostamassa säästöillään vinkuvan oranssisen kumiaasin. Aikanaan siskoni saadessa jälkikasvua, hankin molemmille lapsille pehmeät Ihaa-aasit, jotka vein sairaalaan ensitapaamisella. Lapsena eräs mieleenpainuneimmista televisiosaduista oli Lea Pennasen kirjoittama Piilomaan Pikku Aasi. Kun siis lomailimme Santorinilla, jossa aasi on eräs saaren tunnusmerkeistä, tarttui mukaan yksi jos toinenkin aasitavara. Tällä aasitaustalla ei niitä vain voinut ohittaa.

Aasien lisäksi myös muut eläimet ovat lähellä sydäntäni. Tämä lienee ollut tiedossa, saadessani mieheltä tuliaiseksi kotimaista käsityötä olevan lehmäpussukan. Tämä pikkukassi toimii eräänlaisena käsilaukun jatkeena, eli silmälasikotelon sekä muiden mukana kulkevien tavaroiden säilytyspaikkana, kun käsilaukkuun ei enää mahdu. 

Pussin tuotemerkki on Maikko, mutta muuta en valmistajasta tiedä. Eniten Googlen kuvahaussa tuloksia kyseisellä hakusanalla löytyy Avalonin Aarteiden nettikaupasta, mutta tekijä jää silti hämärän peittoon. Tietääkö kukaan lisää tästä mystisestä tuotemerkistä? 

Pussukoiden lisäksi käsilaukussani on myös muita pieniä esineitä, jotka piristävät päivääni. Retrohenkiset peltirasiat ovat uusia. Lapsuudesta tuttu Vitalis toimii nykyään huulirasvana Paola Suhosen suunnittelemassa rasiassa. Serlan paperitehtaan vanha mainos taas on tullut uudelleen piparminttupastillirasiaan. 

Vaan löytyypä käsilaukun pohjalta myös pieniä paloja punaista. Tällä kertaa Pariisista ostetun taskupeilin sekä korttikotelon muodossa. Sillä eiväthän ne kaikki etukortit nykypäivänä tuohon yhteen pussukkaan toki mahdu!

Hillopurkit

Ensimmäisiä purkkeja, joita voin katsoa keräilleeni, ovat Arabian Tutti Frutti ja Pomona -sarjojen purnukat. Iloisen kirkkaat retrovärit tulevat näissä, kuten monissa muissakin kotini esineissä, hyvin esille. Muutamia vuosia sitten Arabia-buumin ollessa kovimmillaan, purkkien hinnat nousivat melko korkeiksi. Nyt on havaittavissa hintojen laskua, yleisen keräilyinnon kiinnittyessä tällä hetkellä ehkä enemmän emaliastioiden suuntaan. Pitäisi varmaankin tarttua tilaisuuteen ja lähteä metsästämään edullista Arabiaa. Keräilyni on kuitenkin luonteeltaan enemmänkin tilanteisiin tarttumista. Kun näen silmää miellyttävän astian tai asian, saatan sen hankkia, mikäli hintakin on siedettävä. Keräilyarvolla tai tuotteen kunnolla ei ole niinkään väliä, koska tarkoituksenani ei ole myydä tuotteita eteenpäin, vaan piristää omaa elinympäristöä. 

 Tutti Frutti -sarjan suunnittelijana on pääasiassa toiminut Ulla Procopé. Purkkeja on tehty vuodesta 1959 lähtien, ainakin vuoteen 1965 saakka. Samaa purkkimallia on valmistettu myös Pomona-sarjana 1970-luvun puoliväliin saakka. Purnukoita löytyy kahta eri kokoa. Niihin on myyty aikanaan myös irtokansia, jotka luonnollisesti nostavat myyntiarvoa hieman. Omat pienet Tutti Fruttini ovat vuosilta 1959-1965. Kuvioina niissä ovat vadelma, herukka, sekä kirsikka, joka on ollut käytössä lapsuudenkodissani ja kulkeutunut sittemmin sisareni keittiöstä lahjoituksena purkkikokoelmaani. 

Tutti Fruttia löytyy hyllystäni myös yksi suurempi purnukka, omenakuviolla. 

Siinä kun Tutti Frutti -purkin kylkeä koristaa yksittäinen, suurempi kuvio, kiertää Pomonassa toistuva kuvio purnukan ympäri. Pomonan kuvien suunnittelijana on pääasiallisesti toiminut Raija Uosikkinen, ja ne on valmistettu vuosina 1965-1973. Purkkihimon itsessäni synnytti aurinkoinen appelsiinikuvio, joka suorastaa huusi ostamaan. Sittemmin seuraan on liittynyt myös puolukka sekä arkikäytössä sokerikkona toimiva mansikka, joka on kuviona tuttu myös äitini soppakulhosta. 

Strawberry fields forever! 

Retroilua

Hyvää huomenta! 

Herätessäni aamulla uusretroista lakanoista, pohdin kuinka paljon piristystä iloiset värit ja kuviot tuovat päivään. Viime vuonna Anttilat ja Citymarketit tarjosivat ihanan värikkäitä Pirta-lakanoita, joista meinasi retrohullu sisustaja vallan sokaistua. Tarttuihan sieltä mukaan muutaman vuoden tarpeet lakanoita, pakko myöntää. Pahaksi onneksi kodin karvapallot ovat kovin aktiivisia teroittamaan kynsiään petivaatteisiin, joten kuluva luonnonvarahan nämä tekstiilit toki ovat. 

Verrattaessa värimaailmaa oikeaan retroon, ollaan täysin samalla aaltopituudella. Siirtyessäni sängystä noustuani aamukahvin keittoon, jatkaa keittiön kahvipannurivistö samaa tyyliä. Pannut ovat peräisin aina 50-luvulta saakka, vanhimpana äitini ensimmäinen oma astia, 15-vuotislahjaksi saatu valkoinen emalipannu. Sama muotoilu toistuu Finelin 60-luvun punaisessa kahvipannussa, jonka sain yhdessä Finelin sinisen Pikku Pehtoorin kanssa tädiltäni. Molemmat kannut olisivat täysin käyttökelpoisia, toisin kuin valkoinen kahvipannu, joka on ahkerassa käytössä sakkautunut sisäpuolelta kalkkipitoisesta vedestä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole käyttänyt näitä, koska käyttöpannukseni olen valjastanut uudemman teräspannun. 

 Käyttökunnossa ei myöskään ole toiselta tädiltä saamani keltainen Pehtoori, joka oli palvellut viime vuodet kastelukannuna hänen kesämökillään. Onnekseni tätini oli halukas luopumaan pannusta, ja näin tuokin keltainen kaunotar löysi tiensä lämmittämään mieltäni. Vaihtokaupassa tätini sai lämmikkeeksi kutomani villasukat. Hyvä, lämmin, hellä, on siis mieli jokaisen, ja pannuriviä katsoessa on itselläni joulu ainainen. ;)

Pehtoori ja Pikku Pehtoori ovat siis Finelin tuotantoa 50-luvun lopulta ja ne on suunnitellut Antti Nurmesniemi. Keskellä oleva punainen emaliastia on alkuperältään Puolassa valmistettu voisulakasari. Vaikka puolalainen emalituotanto on hinnaltaan murto-osan suomalaisesta, ei astioiden kauneus jää lainkaan kotimaisten varjoon. Värit ovat yhtälailla kirkkaita ja piristäviä. 

Näitä katsellen tämäkin päivä lähti käyntiin aurinkoisesti!

Pieni pala viikonloppua

Viikonloppu on alkamassa. 

Punainen jääkaappini on täynnä ruokaa.

Odottaen että vanhat ystävät saapuvat.

Ja saamme laittaa ihanan punaisen padan liedelle porisemaan!
Hyvää viikonloppua kaikille! 

Taulumaailmaa, osa 2.

Itse tehdyt maalaukset ja piirrokset sekä omat valokuvaotokset eivät ole ainoa keino saada uniikkia taidetta seinille. Myös vähemmän luovana päivänä voi saada aikaan kaikkea mukavaa, jossa lepuuttaa silmiään. Esimerkiksi Marimekon ja Vallilan kankaista löytyy itseäni houkuttavia kuoseja jatkuvasti. Miina Äkkijyrkän ihanat, kosteasilmäiset, lumoavan luonnolliset vasikat toimivat puukehikkoon pingotettuna olohuoneen katseenvangitsijana. Näin millä tahansa kauniilla kankailla voi luoda vaihtuvia tunnelmia ihan ITE! Ei tarvita muuta kuin vähän rimoja, liimaa, ruuveja ja niittipyssy. Ensin rimat liimattiin yhteen lapaliitoksella ja tämän varmistettiin kiinnityksen pitävyys ruuveilla.  Kehikon kulmiin ruuvattiin vinotuet, jonka jälkeen kangas pingotettiin ja nidottiin kireästi kehyksen ympärille. 

Melko paljon on tullut ripustettua myös erilaisiin kehyksiin laitettuja julisteita. Ihanat hedelmä- ja maustejulisteet jotka ostin Printempsin tavaratalosta Pariisista piristävät muutoinkin värikästä keittiötäni omalta osaltaan. Kun sopivia punaisia kehyksiä ei kaupasta juuri oikealla hetkellä löytynyt, ratkaisuna ripustusongelmaan maalasin perusvalkoiset kehykset punaisella Miranolilla. Lopputuloksena pirteät, kiiltävän punaiset kehykset. 

Hienoja sisustusjulisteita löytyy myös esimerkiksi elokuva-, teatteri- tai bändijulisteista. Kehystettyinä ja mahdollisesti rajattuina monesta ei arvaisi julisteen alkuperäistä tarkoitusta. Yläpuolella vasemmalla oleva juliste on Marko Haavisto & Poutahaukat -yhtyeen keikkajuliste. Loistava bändi, tyylikäs keikkajuliste. 

Pienempinä tauluina monenlaiset ihanat nostalgiakortit luovat myös tunnelmaa tai ottavat puhtaasti kantaa. Ajalta jolloin sensuuri oli jotain muuta kuin nykyään. Kuten ylhäällä oikeanpunaisessa kortissa on kannanotto esitetty.

Ehkäpä kaiken tämän jälkeen mieltänne voi askarruttaa, kuinka näin monenlaiset ja runsaslukuiset taulut sopivat yhteen kotiin. Omasta mielestäni hyvin. Kotini on ehkä hieman tilkkutäkki, mutta ainakin meille erittäin kotoisa. Yksityiskohtia täällä on paljon. Niistä tulette jatkossakin kuulemaan -paljon!

Purkit ja purnukat, osa 2

Kuten jo kerroin, löytyy purkkikasastani purkkeja joka lähtöön. Muutamasta hieman enemmän. 

Pauligin Juhla Mokan keräilypurkkeja on tullut vuodesta 2008 lähtien yksi joka vuosi. Itseltäni noista purkeista löytyvät ne, jotka olen saanut lahjaksi tai silmää miellyttäneet, jotka olen itse hankkinut. Kuudesta kahvipurkista hyllyyni on päätynyt siis neljä kappaletta, joista tässä kuvassa näkyvät Sannojen (Annukka 2009 ja Mander 2010) suunnittelun tulokset. Valkoisella pohjalla olevat punaiset kuviot ovat Sanna Annukan käsialaa, "Rakkaita kotimuistoja Suomesta". Sanna Manderin suunnittelua taas on vieressä oleva turkoosinsävyinen purkki, "Kesäiset kahvihetket puutarhassa". Lisää tietoa kyseisistä kahvipurkeista löydät Pauligin sivuilta. 

Ulkomaan retkiltä mukaani ovat tarttuneet iloisen keltainen Banania-kaakaopurkki Pariisista ja valkopohjainen La Lidia-paprikajauhepurkki Espanjasta. Kaakaopurkissa ei koskaan kaakaota ole ollutkaan, mutta paprika on jo käytetty ruoanlaittoon.

Pariisin kaakaopurkin löysin hurmaavasta kauppakäytävästä. Katetut kauppakäytävät ovat sateisena päivänä kuin luotuja turisteille, jotka laahustavat ahmien ilmapiiriä, vailla päämäärää. Matkallani kymmenkunta vuotta sitten oikaisimme usein yhden niistä, Passage Jouffroyn lävitse. Käytävän varrella olleen liikkeen ikkunasta iloiset kasvot aurinkoisen keltaisesta peltipurkista katsoivat joka kerta houkuttelevasti. Ja niinhän tuo purkki piti saada mukaan vielä lähtöpäivän aamuna.

Lapsuusmuistot kulkevat mukanani punaisessa teerasiassa, jossa mummoni säilytti nappeja. Sekä lapsuuskodistani mukanani tulleissa kultaisessa tai vihreässä teerasiassa, kuin myös kahdessa vanhassa Pauligin kahvipurkissa. Pussikahvi on peräisin äitini poikamiestyttöboxista 60-luvulta. Löytyypä sieltä vielä ehdat kahvinpavutkin sisältä.

Emaliastioista ovat nykyään monet muutkin hullaantuneet, niin hurjia hintoja kirppiksillä näkee. Itselleni astioissa ei ole tärkeintä käyttökelpoisuus, koska ruoanlaittoon kelpaavia astioita omistan kyllä nytkin jo mukavasti. Vaan se visuaalisuus. Kuvassa näkyvät Esteri Tomulan Vegeta-kasari ja keltainen kattila ovat niitä "hulluja" hankintojani, joissa on pohja puhki. Mutta hyllyllä seistessä tämä ei haittaa. Siellä ne silmiäni hivelevät. Punainen kattila on syntymäpäivälahja äidiltäni. Kattila tarttui matkaan yhteisen harrastuksemme, antiikkimessuilla haaveilun lomassa. Punainen kahvipannu taas tuli lahjana tädiltäni, jolla ei pannulle ollut enää käyttöä omassa kodissaan. Molemmat punaiset ovat täysin käyttökelpoisia.

Kaikki neljä edellä esiteltyä emaliastiaa ovat Wärtsilä-konserniin kuuluneen Arabian Järvenpään emalitehtaan tuotantoa. Tunnettu tuotemerkki joka kaikkia yhdistää on Finel. Viisi kirjainta jotka nykyään ovat arvossaan. Villitysten tullessa ja mennessä odotan kuitenkin aikaa, jolloin emalin myyntihinta taas laskee. Näin ovat suhdanteet aina ennenkin vaihdelleet, ja näin tulevat vaihtelut edelleen jatkumaan.