Liityin Sheferijm - Ajatuksia kirjoista! -blogin Tundran lumoissa -lukuhaasteeseen. Haasteessa luetaan kirjallisuutta tundraan ja taigaan liittyen. Tähän sopii lukemani Eowyn Iveyn Maailman kirkkaalle laidalle -teos, jonka päähenkilöistä toinen, everstiluutnantti Allen Forrester, lähtee johtamaan retkikuntaa Alaskan Wolverinejoelle. Toinen päähenkilö on Forresterin tuore vaimo, Sophie, joka joutuu jäämään Vancouverin kasarmille.
Tapahtumat teoksessa vievät noin vuoden verran. On vuosi 1885. Yhdysvallat on juuri ostanut Alaskan Venäjältä, ja Wolverine-joen yläjuoksu on kartoittamatonta aluetta. Alueella on kyllä ollut venäläinen retkikunta aiemmin, mutta sille on käynyt huonosti. Forresterin pienen retkikunnan etenemistä lukija saa seurata hänen päiväkirjamerkinnöistään. Päiväkirjat kuuluvat nyt Walter Forresterille, jonka isosetä tutkimusmatkailija oli. Walter Forrester on jo vanha mies, ja käy kirjeenvaihtoa Alpinen historiallisen museon näyttelykuraattorin kanssa lahjoittaakseen isosetänsä arkistot ja esineistön museoon.
Joen pinta oli aiemmin talvella varmasti painunut jääonkaloksi, jonka reunamat olivat parimetriset. Railon syvyyksissä näimme Wolverinen virtaavan veden, tummaakin tummemman, niin syvän, ettei siinä taatusti pärjäisi mies eikä eläin.
Retkikunnan taival on vaivalloinen. Luonnonolosuhteet ovat vaativat. Wolverinejoen jyrkkäreunainen kanjoni on täynnä päällekkäin kasautuneita jäälauttoja, ja kevät on koittamassa. Taivalluksen epävarmuutta ei suinkaan vähennä toisiaan vastaan riitautuneiden intiaaniheimojen läsnäolo ja kannibalismin pelko. Intiaanien apu on kuitenkin tarpeen, koska he tietävät kulkureitit. Taustalla kulkee myös maaginen, ikivanha, mustahattuinen intiaani, ukko, joka yllättäen ilmestyy paikalle, istuu välillä puiden latvuksissa ja huhujen mukaan pystyy lentämään. Muitakin intiaanien syntytarinoita tulee esille.
Nainen lakkasi liikkumasta meidän lähestyessämme & katseli meitä oudoilla silmillään - niin kiiltävillä & mustilla, ettei niissä näyttänyt olevan keskikohtaa lainkaan. Hänen ihonsa ei ollut valkoinen niin kuin meillä eikä ruskea niin kuin intiaaneilla, vaan läpikuultavan harmaa. Hänen huulensa olivat sameanmustat, kuin hiilellä sivellyt & hänen kummassakin poskessaan kulki leveä, valkoinen pystyjuova kuin maalattuna.
Allenin taistellessa luonnonoloja vastaan raskaana oleva Sophie-vaimo tylsistyy kotona kasarmilla. Hän kirjoittaa miehelleen kirjeitä, joissa kertoo tapahtumista ja odotuksesta, toivoen tutkimusmatkan tulevan pian päätökseen. Sophie oli alun perin lähdössä miehensä mukaan, sillä rakkaus luontoon, erityisesti lintuihin, oli Sophien elämän kantava voima. Sophie ei oikein jaksaisi elää viktoriaanisen ajan perheenemännän elämää. Hänen kotinsa on sotkuinen, ja usein hänen nähdään harhailevan "karhujen syöttinä". Sophie, edelläkävijä monessakin suhteessa, kuitenkin keksii itselleen mielekkään ajanvietteen pysyäkseen järjissään.
Maailman kirkkaalle laidalle on seikkailukirja mutta samalla myös kaunis rakkausromaani. Lumilapselle tyypilliseen tapaan myös tämä teos sisältää myyttisiä piirteitä, mikä tuo teokseen oman ulottuvuutensa. Miltään satukirjalta tämä ei kuitenkaan tunnu, sillä maagisia aineksia on vain rippunen. Päiväkirjojen, kirjeiden sekä Walterin ja kuraattorin välisen viestittelyn lisäksi teoksessa on kuvia, lehtileikkeitä ja muuta materiaalia. Oikein hyvä lukukokemus.
Helmet 2018 -lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 42. Kirjan nimessä on adjektiivi. Lukuhaasteen edistymistä voi tarkkailla sivupalkissa olevan linkin takaa.
