Affinity Konar: Elävien kirja

Olen lukenut hurjan paljon holokaustista kertovia kirjoja, koskettavia selviytymistarinoita, jotka tietysti olosuhteista johtuen muistuvat toisiaan. Affinity Konarin teos Elävien kirja (WSOY, 2017) tuo kauhistuttavuudessaankin jotain uutta, sillä näkökulma on 12-vuotiaiden kaksostyttöjen, jotka "pääsevät" Sedän, Mengelen, koekaniineiksi Auschwitzissa.

Siskokset, Pearl ja Stasha, toimivat vuorotellen kertojina. Näin siskosten teot näyttäytyvät kahdesta suunnasta ja teos saa syvyyttä. Mengelen teoilla ei teoksessa mässäillä, mutta julmuus ja mielettömyys tulevat kuitenkin esille. Epäinhimilliset ihmiskokeet ovat toisaalta siskoksille tae mahdolliseen selviytymiseen. Kaksoset päättävätkin jakaa toisilleen tehtävät: Pearlin on muistettava menneisyys Stashan keskittyessä tulevaisuuteen.

Elävien kirja on kuvaus kaksosten välisestä rakkaudesta ja hyvin vahvasta siteestä. Sanotaanhan, että kaksonen voi tuntea toiselle aiheutettavan kivun. Itselläni ei tästä ole kokemusta. Joka tapauksessa tyttöjä pitää heikossa elämänliekissä ajatus siitä, että toinen selviäisi jotenkin Sedän teoista. Teoksen henkilöt ovat ainakin ulkoisesti tavallisiin keskitysleirikuvauksiin verrattuna erikoisia, keräsihän Mengele ympärilleen niin kaksoset, kolmoset, lyhytkasvuiset kuin albiinotkin. Jokainen on kuitenkin tunteva yksilö, jonkun lapsi, sisar.

Loppupuolella  intensiivisyys laskee ja teos tuntuu hieman "läsähtävän". Kokonaisuus on kuitenkin lukukokemuksena positiivinen, varsinkin kauniin kielen takia. Tarkat kuvaukset ja kokemattoman nuoren näkökulma ovat parhaita puolia.

Pearlissa oli uudenlaista harmautta; silmien alle oli kuin huomaamatta tullut hopeiset kuut, ja kun näin kerran sattumalta hänen kielensä, huomasin että siihen oli kasvanut nukkapeite. Pearlin kieli oli aina ollut paljon viisaampi kuin minun. Sanoin itselleni, että se oli pukenut sen ruman takin suojakseen, estämään sitä sanomasta rumia asioita, ja että oma kieleni hyötyisi sekin vastaavanlaisesta varokeinosta.

Kävin muutama vuosi sitten Auschwitzissa, joten minun oli helppo nähdä tapahtumat mielessäni. Ihme, jos tästä kirjasta ei tehdä elokuvaa.

Laitan tämän Helmet haasteen kohtaan 21. Sankaritarina.

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä

Sata suomalaista 2017 - osa 7

Sini Helmisen Kaarnan kätkössä (Myllylahti, 2017) "aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen". Näin teosta kuvaillaan takakannessa. Teoksen päähenkilö on lukion päättävä Pinja, suorittaja, joka penkkaripäivänä huomaa poikaystävänsä Artun pettäneen hänet ilkeästi - ja vieläpä Pinjan parhaan ystävän kanssa. Mikä klassinen - ja herkullinen - aloitus!

Pinjalla on salaisuus. Hän on ollut pienenä selkäleikkauksessa, josta on jäänyt kipeät arvet. Yhdessä tämän ja hylätyksi tulemisen kokemuksen takia Pinja linnoittautuu kotiinsa. Vain pikkusisko saa hänet irtautumaan eristäytyneisyydestään. Kuka on Tuulia, tyttö, joka ilmestyy tyhjästä Pinjaa häiritsemään ja jonka kanssa Pinja kinastelee niin, että äiti ehdottelee jo psykiatrin tapaamista. Terapiaan Pinja ei mene, mutta äiti saa hänet pakotettua menemään töihin hoitamaan kaupungin istutuksia. Samassa paikassa on töissä Virve, punatukkainen ja vihreätukkainen tyttö, joka tuoksuu pihkalle ja joka saa Pinjan oudon sekaisin. Mitä tapahtuu Hollolassa, isovanhempien luona, jonne äiti on karkottanut Pinjan "epänormaalin" suhteen takia? 

Teoksesta on hankala kertoa, jottei paljastaisi liikaa juonesta. Selitys Pinjan outoon synnynnäiseen "selkävammaan" löytyy. Teoksessa kuljetaan niin reaalimaailmassa kuin Hiiden mailla sekä Tapion ja Tellervon tanhuvilla. Suomalaisen mytologian hahmot, metsänneidot ja sinipiiat tulevat tutuiksi, mutta kovin pintapuolisesti. Henkilöt jäävät kovin stereotypisiksi, eikä asioiden anneta kehittyä tarpeeksi hitaasti. Toisaalta kysehän on neliosaisen sarjan aloitus, joten toiveissa on henkilöiden syventäminen. Varsinkin Pinjan äiti jää ohueksi, samoin Arttu. Täysin ei myöskään vielä käy selville, mikä Virven on ajanut kotoaan. Pelkkä kyllästyminen paikkaan ei riitä.

Mytologian tuominen nykypäivään on kiinnostavaa. Ehkäpä palaamme vielä Hiitolaankin, nyt siellä vierailu jäi lyhyeksi pyrähdykseksi. Huumoria on yritetty tuoda mukaan, mutta lähinnä Tuulian puhekielinen sanailu tuo myötähäpeää. Pinjan seksuaali-identiteetin hakeminen on ihan kiinnostava aihe, mutta tässä minusta jopa turha. Aineksia on liian paljon, ja epäloogisuuksiakin on. Opettajaäidin lapsi on päiväkodissa kesälläkin, isoisä vie alaikäisen baariin jne. Jostakin kumman syystä minulle tulee mieleen, että teos olisi toiminut parhaiten itsenäisenä teoksena, jossa olisi keskitytty Pinjan elämään abivuoden jälkeen, henkiseen kasvuun ja petoksesta selviytymiseen, ilman väkisin liimattua fantasiaosuutta. Nyt jää mielikuva, että Pinjan nykypäivä oli ympätty teokseen hutiloiden, jotta päästää fantasiaosuuksiin. Osuudet ovat kuin eri teoksista. Ehkäpä tämä tasoittuu jatko-osien myötä.  Pakko kuitenkin kysyä, miksi esikoiskirjan pitää aloittaa neliosainen sarja.

Aion siis tosiaan lukea jatko-osat, vaikka tässä kriittinen olenkin ollut. Toki otan teoksen esille myös vinkatessani kirjoja yläkoululaisille. Ehkäpä jonkun saa tarttumaan kirjaan tälläkin, jos ei muuta niin kertomalla, että tässä alaikäinen ryyppää. Se toimii aina. 

Helmet-haasteessa laitan tämän kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Kirjastossamme on ulko-oven luona nuortenkirjahylly, jossa on henkilökunnan suosituksia houkuttelemassa nuoria (ja vähän vanhempiakin) lukemaan.