Mehujehu

Heureka! Taas on suomalaiset keksiny jotain mullistavaa! Ainakin näin äidin näkökulmasta Mehujehu* on mullistava keksintö :)

Varsinkin autolla tai vaunulla liikkeellä ollessa ja uhman yllättäessä perheemme ensiapupakkaukseen on kuulunut pieni rusinapaketti (mielellään sellainen, jossa on prinsessan kuva) ja pillimehu. Mutta kun siinä meinaa käydä niin, että niitä pillimehupurkkeja puristellaan ympäriinsä: omille vaatteille, vaunuun, autonistuimelle, äidin vaatteille jne... Näette varmaan mitä ajan takaa. Ja sitten kun se kullannuppu viimein nukahtaa, niin loput mehusta valuvat suupielestä ja pillin kärjestä edellä mainittuihin paikkoihin. Ruokapöydässä sama homma toistuu. No ei toistu enää!

Joku ehkä väittäisi, että mehujehu menee samaan kategoriaan konttauskypärien ym. kanssa hyödyllisyytensä puolesta, mutta itse kyllä näen tuotteelle selkeän kohderyhmän, joka varmasti osaa arvostaa mehutahrattomia konflikteja ja helpompia mehun juomisen harjoitteluhetkiä :)

Koska olen varma, että myös siellä ruudun toisella puolella on keksintöä arvostavia yksilöitä, järjestänkin yhdessä Innotuningin kanssa arvonnan, jossa voit voittaa PINKIN (tietysti!) mehujehun itsellesi :) Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tunnistettavine yhteystietoineen tämän postauksen tai facebook-julkaisun kommenttikenttään. Aika alkaa nyt ja sitä riittää aina tuonne ensi viikon torstaihin 13.3. saakka. Onnea matkaan! :)

Mehujehu -lasten oikeesti

Edullinen ehkäisy

Äiti haluaa nukkua. Isä haluaa nukkua. Esikoinen haluaa nukkua. Kuopus ei halua nukkua. Mitä siitä nyt tulis, jos kaikki haluais nukkua. Ei se yhteiskunta vaan pyöri sillä tavalla, että me kaikki vaan nukuttais.

Ymmi Hinaaja on samaa mieltä.

Terveisiä siis reissun päältä! Ollaan yövytty nyt kahdella kolmesta vävystä ja veikkaan, että tytöt eivät ole saamassa serkkuja ihan heti. Sen verran tehokasta ehkäisyä on seurata hetki lapsiperheen elämää kaksiossa... 

Ensinnäkin, tytöt eivät ole tottuneet nukahtamaan samassa huoneessa, joten sitä leikin, kikatuksen ja kiukuttelun määrää riittää ihan kunnon tovi, ennen kuin molemmat hyytyvät omiin nurkkiinsa. Vanhempien kömmittyä viereen ja juuri päästyä uneen alkaa sitten kuopuksen uuvutustaistelu kierros kaksi. Hän herää usein puolen yön jälkeen, mutta nukahtaa omaan sänkyynsä vaipanvaihdon jälkeen ilman ongelmia. Tämä ei päde reissussa, kun äiti ja isä ovat ihan vieressä ja olisi niin mukava jo nousta ylös ja leikkiä vähän. Kun kukaan ei yrityksestä huolimatta lämpene ajatukselle alkaa raastava huutokilpailu, josta kiittävät sekä aamulla aikaisin  heräävä isä, myös seinän takana nukkumista yrittävä vävy puolisoineen (ja epäilemättä myös seinänaapurit). Kuopus ei ole tottunut siihen, että häntä rauhoitellaan keskellä yötä, joten kaikki yrityksen hyssytellä häntä pahentavat vain asiaa. Reilun tunnin kiukuttelun, huudon ja kiemurtelun jälkeen kuopus nukahtaa lopulta -vain herätäkseen uudelleen ennen kuutta. 

Mutta en mä tässä nyt voi teille uneksi muuttua. Ehkäisyksi voin, sillä jos joku haluaa käyttää edullista, hormoonitonta ehkäisyä, niin tilaa vaan meidät (tai vaihtoehtoisesti jonkun toisen huonounisen lapsiperheen) yökylään, niin ei varmasti tee mieli lisääntyä ihan hetkeen!

PS. Jos joku ei säikähtänyt unen puutetta, niin voidaan keskustella myös aiheista "tuikkulyhdyt sohvapöydällä", "suklaavanukas tuolin pehmusteessa" ja "ykköshätä (joskus myös kakkoshätä) olohuoneen matolla".

Kiirekiikku

Kiirekiirekiirekiirekiire. Vai onko?

Muistan elävästi, kuinka lukion matematiikan opettajani kertoi äitinsä neuvosta: Kun on kiire, niin pitää istua kiikkuun ja kiikkua niin kauan, että kiire menee ohi. 

Tässä talossa on ilmeisesti ollut joskus jollain muullakin kiire, kun on kiikusta maali noin kulunut.

Normaalien joulukiireiden lisäksi viidettä viikkoa jatkuva keittiöremontti (ja pesuhuone ja sauna ja kodinhoitohuone...) ei varsinaisesti helpota kiireen tunnetta.

Koska tässä kaaoksessa ei yksinkertaisesti enää yksi päivä tunnu missään ja huomenna on itsenäisyyspäiväkin, niin päätin ottaa tuosta ohjeesta vaarin. Sen sijaan, että olisin käynyt tämän kasan kimppuun ja taitellut kestovaipat käyttövalmiiksi...

...aionkin seuraavaksi käydä tämän vaihtoehtoisen, kiireettömän, kasan kimppuun ja rentoutua pienen hetken, kunnes arki vie taas mukanaan.

Moneltako ruokakaupat menee tänään kiinni? Pitää varmaan lopettaa haaveilu ennen sitä, että ehtii hakea ruokaa perheelle!

Ammattiylpeys

Minulla on maailman tärkein ammatti. Olen vanhempi kahdelle lapselleni (isä on vähintään yhtä tärkeä heille). Mutta. Äitiys ei ole oikea ammattini.

Tiedättekö, kun on 18 vuotta käynyt kouluja ja opiskellut, niin se ei ikään kuin riitä, että vaan hengailee kotona. Minusta on aika ajoin ihanaa olla äiti (uskokaa vaan, vaikka yleensä täällä vain valitan), mutta työttömyys ottaa mielen päälle. Olisin mieluummin maksamassa veroja takaisin, kun olen niillä veromarkoilla ja -euroilla kouluni aikanaan käynyt. Koen myös, että minulla on paljon annettavaa farmasialle ja asiakkaille. Miksi istuisin tietojeni ja taitojeni päällä, kun voisin niitä jakaa eteenpäin? Haluan myös oppia uutta alalla, joka menee kuin höyryjuna eteenpäin. (Kuopiossa on ollut farmasian opetusta 40 vuotta. Alkuaikoina asiakkaalle sai hädin tuskin antaa selvityksen lääkkeen vaikutuksista, jos hän apua pyysi. Nykyään meillä on velvollisuus antaa neuvontaa, emme kysele ja tenttaa asiakkaita ilkeyttämme ;) Toivottavasti Kuopiossa pysytään jatkossakin ajan hermolla ja annetaan näin hyvät valmiudet työelämään.) Vuodet kotona lyövät vasten kasvoja, kun jossain vaiheessa töihin paluu koittaa. Koska se koittaa. Jos ei muuten, niin teen sen työpaikan itselleni. Suomi on täynnä rohkeita ihmisiä, jotka alkavat yrittäjiksi, miksi minä en voisi olla yksi heistä? Työtä se vaatii, alkupääomaa ja rohkeutta, oikean ajoituksen ja oikeat realistiset markkinat jne. (Eveliina, jos luet tätä, niin olet mun idoli! Olet uskomattoman rohkea ikäiseni kahden lapsen äiti, joka on ennakkoluulottomasti lähtenyt alallamme yrittäjäksi. Laittakaahan lukijat Evenmed korvan taakse!)

Onneksi ammattiliiton kautta pysyy ajan tasalla monissa asioissa, vaikka en työelämässä aktiivisesti juuri nyt olekaan. Olen myös saanut kunnian edustaa proviisoreita liiton edustajistossa ja huomenna työrupeama sitten alkaa. Siellä kehiin hyppää vähän asiallisempi minä kuin täällä blogin puolella (joskin asiattomilta jutuilta tuskin kahvitauolla vältytään). On upeaa nähdä koko hieno joukko alan ihmisiä, ei mitään hiirulaisia kuulkaa ;) Toivottavasti saadaan valittua kunnianhimoinen ja samaan aikaan järkevä hallitus seuraavaksi neljäksi vuodeksi, niin saadaan alan asioita taas eteenpäin. 

PS. Arvonta on huomenna, vielä ehtii äänestämään ja osallistumaan :)

Kävikö pahasti?

Joko olet kuullut Kävikö pahasti-kampanjasta? Sinä et tietysti tällaista kampanjaa edes tarvitsisi, koska olet hyvä sydämeltäsi. Kaikki eivät ole. Jaetaan siis ilosanomaa avun jakamisesta eteenpäin, siitä tulee tämän vuosisadan rutto joka tarttuu kaikkiin, vaikka kuinka piiloutuisivat koloihinsa! :)

Eli aloitetaan yhdessä taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. Kampanjan sanomana on välittää viestiä, että me yhä avaamme ovet pyörätuolissa istuvalle tai rattaiden kanssa kulkevalle, autamme kaatuneen pystyyn ja keräämme tämän tavarat maasta, kysymme kävikö pahasti. Soitamme ambulanssin jos yhtään epäilemme jonkun sitä tarvitsevan, ja jäämme odottamaan että se löytää perille. Tämän kampanjan tarkoituksena on leivittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdia ajatus. 

Osallistu mukaan kampanjaan postaamalla "Kävikö pahasti?" -logo blogiisi ja vaikka ylläoleva tekstipätkä tai tiivistä asia omin sanoin: tyyli on vapaa, asia tärkeä.  Voit linkittää alkuperäisen tarinan ja kommentit, tai kertoa postauksessa myös omia kokemuksiasi auttamistilanteista tai törmäämistäsi auttamatta jättämis-tilanteista, tarkoitus on herättää ajatuksia ja keskustelua. Jos sinuakin kiukuttaa ihmisten välinpitämättömyys, niin sinulla ei tarvitse olla blogia osallistuaksesi, sillä voit jakaa kampanjan viestiä eteenpäin myös sen facebook-sivujen kautta.

Tämä kampanja muistuttaa myös positiivisen palautteen merkityksestä ja herätti minussa halun jakaa teille tapauksen, jolloin olin itse avun saajana enkä antajana. Siitä ei ole kuin pari viikkoa, kun äitiyttäni testattiin ihmisten ilmoilla oikein toden teolla. Paikallisessa ruokakaupassa kolmevuotiaan uhmakohtaus on tietysti ollut odotettavissa (eikä minun hermoillani missään nimessä vältettävissä). Joten kun olimme ajautuneet esikoisen kanssa siihen tilanteeseen, että uhkailu-lahjonta-kiristys kombinaatiokaan ei enää auttanut ja oli ryhdyttävä sanoista tekoihin (tässä tapauksessa huutavan ja potkivan kolmevuotiaan toimittaminen rauhoittumaan autoon) tarvitsin kipeästi apua yksivuotiaan hoitamisessa. Uskottavuuteni äitinä ei tähän kohtaukseen saisi kaatua, mutta ei yksivuotiasta oikein yksinkään voi ostoskärryihin jättää ja mukaan häntä ei voinut ottaa, koska kyllä, minulla on vain kaksi kättä (joita molempia tarvittiin esikoisen kanssa). Onneksi veikkauspisteen työntekijälläkin oli kaksi vapaata kättä ja ensijärkytyksen jälkeen hän vastasi pyyntööni pitää sylissä kuopusta sen aikaa, kun toimittaisin esikoisen rauhoittumaan, myöntävästi. Kuuma oli kuulemma tullut kymmenkiloista punttia kannellessa ja lottoa samalla myydessä, muuten oli mennyt molemmilla hyvin, mutta tuo parin minuutin apu oli minulle korvaamaton. Nykyään esikoinen käyttäytyy kaupassa esimerkillisesti ja käsittääkseni vain minä sain henkisiä kolhuja tilanteesta (olenko ainoa, joka on toteuttanut uhkauksen viedä lapsi autoon, jos kiukuttelu ei lopu?)

Kiitos siis sinulle Ylivieskan Citymarketin myyjäneiti avustasi! Kenellekään ei käynyt pahasti :)

Syntymäpäivät

Tyttäremme täyttävät lyhyen ajan sisällä vuoden ja kolme vuotta. Laskettu aika oli molemmilla sama päivä. Ja kyllä, olemme kuulleet kaikki mahdolliset vitsit aiheeseen liittyen.

Koko Suomi leipoo, meilläkin. Kolmevuotiaan ehdoilla mentiin, joten pinkkiä, sydämiä ja prinsessoja oli joka puolella. Kakusta ei löytynyt tällä kertaa lusikkaa.

Tarkoituksena on juhlia tyttöjen syntymäpäivät niin kauan kuin mahdollista samalla kertaa. Voi olla, että tämä ensimmäinen kerta jää viimeiseksi; veikkaan, että neljävuotias osaa jo vaatia omia oikeuksiaan (omia synttäreitä) eri tavalla kuin kolmevuotias. Tällä kertaa kuitenkin juhlittiin tyttöjä sukulaisten kanssa prinsessatyyliin remontin keskellä ja väittäisin juhlia varsin onnistuneiksi kekkereiksi. Sankarit ainakin simahtivat heti sänkyihinsä, isä ja kummisetä väsyivät jo vähän aiemmin.

Veljekset hyytyivät ennen siskoja.

Nyt pitäisi varmasti herkistellä hetki ja muistella tuota ihanaa ensikohtaamista. En muistele, sillä hollywood-elokuvat valehtelevat päin näköä (tässäkin asiassa); synnyttämisessä ei ole mitään ihanaa. Ainoa positiivinen asia on itsesuojeluvaisto, joka pakottaa ihmisen unohtamaan kivun siten, ettei sitä voi jälkikäteen enää elävästi muistaa. Toki aika kultaa muistot (tässäkin asiassa), mikä varmasti on suurin syy siihen, että perheisiin ylipäätään syntyy useampi kuin yksi lapsi. Muut syyt ovat epäoleellisia.

On ne silti ihania, enkä vaihtaisi pois mistään hinnasta. Sisko ja sen sisko <3

Kalenteri

Syksyni ei ala kalenterin, vaan (surullista kyllä?) television mukaan. On IHANAA, kun tutut sarjat palaavat tauolta! (Katsoit itsekin eilen Salkkareita, myönnä pois!) Itselläni on tapana pitää telkkaria auki lähes yötä päivää, vaikka en sitä intensiivisesti katsoisikaan. Hiljaisuus on ahdistavaa. Arvostan etenkin sarjoja, joita voi katsoa yhdessä lasten kanssa samalla, kun tekee ruokaa, lajittelee pyykkejä ja siivoaa. No tuota viimeistä kohtaa ei kyllä usko kukaan minun tekevän, mutta muuten kyllä vietän arkisin aamupäiväni mieluiten jammaten esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa tai Voice of kidsin tahdissa tyttöjen hytkyessä vierellä. True bloodin tyyppiset vampyyrien silpomiset puisella seipäällä eivät varsinaisesti sovi taustalle pienten lasten leikkeihin, joten CSI, Dexter ja muut vastaavat jätetään suosiolla iltaan ja ne katsotaan lasten mentyä nukkumaan.

TV:n edessä käytetyn ajan voisi käyttää tehokkaamminkin. Olen jonkin verran tehnyt kuntopiiriä viime aikoina katsoen samalla suosikkisarjoja. Voisinkin tehdä itselleni sellaisen treenikalenterin, kuten kuntosaleilla, mutta omani olisikin sidoksissa tv-ohjelmien lähteysaikoihin eikä kuntosalin viikko-ohjelmiin. Vähän niin kuin tähän tyyliin:

Uusi suosikkisarja, Nashville. Country-musiikin tahdissa on hyvä treenata :)

Maanantai

21:00 AVA: Erilaiset äidit + kuntopiiri

Tiistai 

lepopäivä

Keskiviikko

21:00 Nelonen: Nashville + kahvakuula

Torstai

lepopäivä 

Perjantai

20:00 Liv: Jutta ja puolen vuoden superdieetit + TRX-kuntopiiri

Lauantai

21:30 Yle1: Uutisvuoto + kuntopiiri 

(hei let's face it, olen lauantai-iltana kotona ehkä pikkujoulua lukuunottamatta, joten voin ihan yhtä hyvin tehdä kuntopiirin)

Sunnuntai

19:10 Tanssii tähtien kanssa + venyttelyä ja jammailua lasten kanssa

Syrjänen kiilasi suosikikseni tanssijoista.

Antakaapa hyviä vinkkejä suosikkiohjelmien suhteen? Ehkä en ole huomannut kaikkia helmiä vielä, kertokaa heti!!

Euroteamin nimikointinauhat

Päiväkodin aloittaminen aiheutti taas päänvaivaa vaatteiden kanssa. Jokainen sukka ja sormikas olisi taas nimettävä, hohhoijaa sanon vaan. Hommia riittäisi tässä huushollissa muutenkin... Permanent-tusseihin en enää koske, vahingosta oppineena, joten jotain muuta on keksittävä.

Me olemme käyttäneet jo Norjassa Euroteamin nimikointinauhoja* tytön vaatteiden nimeämiseen. Pidän noista kangasnauhoista, joihin saa valita haluamansa fontin, värin ja kuvionkin lisämaksua vastaan. Jostain luin, että säästäminen nimeäminen oli viety uudelle tasolle äidin leikatessa kuviot talteen niitä sukkia, hanskoja ja pipoja varten, kuulemma tiesivät päiväkodissa kenen se punainen kukka on ;)

Meiltä löytyy tämä fontti...

... ja tämä värivaihtoehto. (Siskoni sanoisi taas, että "tylsää", mutta minusta tuo on hieno!)

Itse en kokenut tarpeelliseksi kirjata muuta kuin nimen, se menköön myös pikkusiskolla sitten aikanaan. Sukunimikin on sen verran harvinainen, että tuskin sekoittuu kenenkään muun pikkutytön kanssa. Tekisi melkein mieli laittaa kuvia noista omista ompeluvirityksistä, mutta jatketaan sovitulla linjalla ja pidetään lapset anonyymeinä. Nimikointinauhat ovat pysyneet hyvin paidan kauluksissa silityksen jälkeen ja sukkiin ym vaikeisiin vaatteisiin olen ne ommellut (etunimi toiseen ja sukunimi toiseen sukkaan). Joihinkin vaatteisiin tuli kaksikin niminauhaa, kun anoppi oli nimennyt jo ennen meille toimittamista osan vaatteista ja meillä on tapana laittaa nimi vähän eri paikkaan. No ainakin päiväkodissa palautuu paita oikealle omistajalle :)

Kierrätystä ajatellen aion kokeilla jatkossa myös noita tageja, kun oli sen verran hikistä hommaa niminauhojen poistaminen. Ommellut nauhat oli tietysti helppo ratkoa irti, mutta niiden ompelemisessa menee hermot ikuisuus.

Toimitus on ollut aina nopeaa (tosin varmasti elokuussa ruuhkaa riittää, kuten muissakin vastaavissa firmoissa koulujen ja päiväkotien alkaessa). Paitsi kerran toimitusta ei alkanut kuulua. Ajattelin, että ehkä ongelma voisi olla postissakin, kun laitoin milloin minkäkin toimitusosoitteen asuessamme Norjassa. Kyselin tilauksen perään ja sain vastaukseksi sen lähteneen heti tilauksen jälkeen. Kummallista. Veljelleni avauduin postin toimitusvarmuudesta, kunnes sain tietää, että tilaus oli tullut jo aikoja sitten, mutta koska se "paketti" olikin kirjekuori, toimitus oli hautautunut muun postin sekaan. Eli hyvin pelasi toimitus silloinkin, pienellä veljeni aiheuttamalla viiveellä vain ;)

Äiti neuvolassa

Project Maman Katja kirjoitteli aiheesta "äiti neuvolassa" ja jäin hänen kehoituksestaan miettimään mitä itsestäni kirjattaisiin neuvolan tietokantaan. Ehkä jotain tähän tyyliin:

Baobab Kidsin neuvolakortin kannet

Hallitsee monia ikäryhmältään edellytettäviä taitoja, kuten auton tankkaamisen ja luottokortilla nettikaupassa maksamisen, mutta ei tiedä mitä tulee tehdä, jos sairastuu (lääkäriystävälle soittamista ei voi laskea). Puhuu sujuvasti äidinkielensä suomen lisäksi myös norjaa, muutenkin kuin sunnuntaiaamuisin kylpyhuoneessa. Pituuskasvu pysähtynyt keskikäyrälle, mutta paino sahannut edestakaisin normaalin ja ylipainon välillä. Nyt menossa alaspäin normaalille käyrälle, mutta kysyttäessä ymmärtääkö, ettei voi jatkossa enää syödä jäätelöä iltapalaksi joka ilta, jos haluaa painokäyrän pysyvän kohtuullisissa korkeuksissa, ei ymmärrä kysymystä. 

Kärsii etenkin stressin aiheuttamasta atooppisesta ihottumasta, joka on kuitenkin opiskeluajoista hieman hellittänyt. Fyysisesti ihottumaa lukuunottamatta lähes terve. Lonkat reistailevat vielä synnytyksen jäljiltä. Muistutetaan, etteivät fysioterapeutin ohjeet auta, jos niiden mukaisia lonkanseutua vahvistavia liikkeitä ei tee. Väittää liikkuvansa enemmän kuin liikkuu. Aikomus osallistua puolimaratonille on epärealistinen, jos lenkkiohjelman tuijottelu ei vaihdu lenkkipolkujen tuijotteluun. 

Osaa nauttia vapaa-ajastaan huolehtimatta koko ajan lastensa voinnista. Kysyy onko tämä normaalia, vai pitäisikö siitä olla huono omatunto. Ei kuulemma ole. Selvitettävä, missä ja kenen kanssa lapset ovat äidin vapaa-ajalla. On huomannut pelkäävänsä korkeita paikkoja. Ei itsensä, vaan lasten takia. Ehkä hänellä on sittenkin omatunto. Kärsii kaltaistensa pienten lasten äitinä kroonisesta univajeesta, joka on välillä niin paha, ettei yöllä saa unta, kun laskee montako tuntia ehtii nukkua, jos saa nukkua heräämättä aamuun saakka. Tiedostaa, että katkeamattomina aamuun asti jatkuvat yöunet ovat epärealistinen haave, joten kehoitetaan hyväksymään totuus ja käyttämään nuo mietintähetket mieluummin itse nukkumiseen.

Välttänyt pahimman kolmenkympin kriisin. Ei todennäköisesti usko vielä olevansa kolmekymppinen. Elämässä kuitenkin paljon kolmekymppiselle tyypillisiä asioita, kuten mies, pienet lapset, omakotitalo, farmariauto, koira ja valtavat silmäpussit. Tunnustaa aloittavansa lauseet välillä sanoin: Silloin, kun minä olin nuori...  

Ei halua puhua tunteista ja välttelee itkemistä viimeiseen saakka. Kärsinyt selvästi äidin menettämisestä nuorena. Toipunut kuitenkin olosuhteet huomioon ottaen hyvin, josta kiittelee läheisiä suhteita perheeseensä.  Seurataan tilannetta.

Kertoo kokevansa riittämättömyyttä äitinä, vaimona, tyttärenä, ystävänä, kollegana ja naisena. On hiljalleen kuitenkin hyväksymässä, ettei vuorokauteen saa lisää tunteja, eikä viikkoon lisää päiviä. Ei vaikka valvoisikin kaikki yöt. Kärsii siis tyypillisestä kiltin tytön syndrooman aikuisiän vaiheesta, jolloin pyrkii itse tekemään kaiken ja olemaan täydellinen kaikessa mitä tekee. Toisaalta, kertoo harrastavansa kotitöitä ja siivoaa mieluiten aina heti huomenna.

Mainitsee useaan otteeseen ammetåken selitellessään puutteitaan, unohteluaan ja yleistä hajamielisyyttään. Kyseessä ilmeisesti jokin norjalaisten käyttämä (teko)syy, epäilys tämän totuuspohjasta on hatara. Seuraavalla kontrollikäynnillä kartoitetaan uudestaan unenlaatua ja määrää. Pyritään myös särkemään hellävaroen sitä kuplaa, jossa kyseinen henkilö ilmiselvästi elää.

Barbien tukan selvitys

Nyt kun esikoinen käy pari päivää viikossa päiväkodissa, niin voin rauhassa varastaa lainata osan hänen leluistaan. Tämä käsittelyn saanut barbie on meidän sisarusten vanha ja jo aika huonossa kunnossa. Ajattelin kuitenkin testata netistä löytämääni ohjetta sen hiusten pelastamiseksi: How to fix your dolls crazy hair

Tarvitaan siis:
astianpesuainetta (ei shampoota!)
pyykin huuhteluainetta
harja
kuumaa vettä
pyyhe
sakset
suojakäsineet
(hermoja)

Pestään hiukset ensin astianpesuaineella. Harjataan se mitä pystytään (itse selvittelin hiuksia myös pitkän tovin ihan sormilla aukoen). Hierotaan hiuksiin huuhteluaine ja huuhdellaan kuumassa vedessä. Harjataan ja toistetaan käsittely tarvittaessa. Muotoile hiukset haluamallasi tavalla (jos osaat, minä en osannut) ja anna kuivua.

Tulos on huomattavasti parempi kuin odotin, mutta rehellisyyden nimissä mainittakoon, ettei tuo millään uutta vastaa. Esikoinen oli jopa hieman loukkaantunut, että olin sekaantunut barbien kuohkeaan kampaukseen. Mitähän se sanoo, kun kuulee, että tein saman hänen lempihevoselleen...

Päiväkoti -ja kulttuurishokki

Päiväkoti ei ole meille uusi asia, esikoista voi jo sanoa konkariksi sillä saralla. Mutta tänään oli ensimmäinen kerta, kun hän meni suomalaiseen päiväkotiin. Tutustumispäivänä emme päässeet paikalle, kun priorisoimme isovanhempien kanssa vietetyn ajan sen edelle.

En epäillyt hetkeäkään, etteikö tyttö pärjäisi. Hän kyllä pärjää. Mutta jäin autossa miettimään ohjaajan kysymystä "Jännittääkö sinua?". Vastasin refleksinomaisesti "Ei yhtään, tyttöhän on ollut ennenkin päiväkodissa ja tykkää hirveästi.". Mutta miten minä sitten oikeasti pärjäsinkään? No, onneksi yläasteella (vai onko se nykyään yläkoulu vai mikä?) ei ollut välituntia, etten ajanut kenenkään lähikauppaan karanneen oppilaan yli, sen verran olivat ajatukset jossain muualla kuin liikenteen seuraamisessa heti tuon tilanteen jälkeen. 

Kulttuurishokki tuli kotona, kun aloin selaamaan muutamaa tulostetta, jotka sain mukaani. Informaatio oli säälittävää vähintäänkin vaatimatonta. Oli siellä se puhelinnumero johon ilmoittaa, jos tulee vaikka oksennustauti, eikä lapsi pääsekään hoitoon. Mutta kun on tottunut saamaan matkaansa elokuussa oikein vihkon täydeltä tietoa (joskin siinäkään ei ollut kaikkea tarvitsemaamme) olin hieman hämmentynyt. Missä olivat vapaapäivien ja lyhennettyjen päivien aikataulut ja henkilökunnan suunnittelupäivistä aiheutuvat kiinniolot? Missä oli lista juhlista (sekä kristittyjen, muslimien että maan omien merkkipäivien osalta)? Missä oli katsaus kuukausittain vaihtuvista teemoista, joiden ympärille leikit ja laulut rakentuvat? Missä oli listaus päiväkodin arvoista ja tavoitteista? Missä olivat viittaukset lakiteksteihin, jotka säätelevät päivähoitoa?? Shokki koski osittain myös itse päiväkotia. Vuosi on sen osalta vasta alussa, mutta missä olivat värit, kuvat, eläimet ja piirustukset seiniltä? Missä olivat suuret naulakot liian monine vaihtovaatteineen ja vanhemmille matkalla olevine viesteineen?

Jos oli viikonloppuna vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin meno jatkuu varmasti vähintään yhtä villinä jatkossakin :D

Ehkä en tarvitsekaan kaikkea tuota tietoa tänään koskaan. Riittää, että lapsi on ja kokee itsekin olevansa turvassa, luotettavissa käsissä ja viihtyy muiden lasten kanssa. Ohjaajia oli vähän, mutta he olivat välittömiä. Vein esikoisen vähän myöhässä (vähän kesti lähdön kanssa...) ja luulin, että kaikki muut lapset olivat olleet jo ennen kyseisessä ryhmässä. Hämmästyin kuullessani kaikkien aloittaneen tänään, lapset olivat kuin kotonaan.

Iltapäivällä lapsi oli nukahtanut autoon ja itki herätessään "Isi haki minut pois päiväkodista, minä haluan takaisin.". Päivän kokemukset käytiin moneen kertaan innostuneena läpi. Oli leikitty barbeilla, legoilla, poneilla ja autoilla. Oli syöty jogurttia, leipää ja juotu maitoa. Oli ollut patjoja, joilla oli nukuttu. Oli laulettu äiti kalasta (?). Oli ollut paljon tyttöjä, poikia ja tätejä (mutta ei yhtään setää). Oli ollut kivaa! Huomenna uudestaan (ja äitikin taitaa jo pärjätä vähän paremmin) :)

Naked truth -body, vol. III

Viimekertainen postaus tästä aiheesta saavutti käsittämättömän suosion ja ajattelinkin nyt uusia lukijoita varoittaa etukäteen; Ei täällä mitään paljasta pintaa näy, mamma heiluu vain mummokalsareissaan! I'm sorry :D

Tämä projektihan alkoi suhteellisen pian kuopuksemme syntymän jälkeen ja Norjassa paino putosikin ihan mukavasti, kiitos jumppien ja jyrkkien mäkien sekä autottomuuden. Suomeen palattuamme vietin enemmän aikaa pullakahvien kuin urheilun parissa ja suunta oli uhkaavasti ylöspäin. Päätin, että nyt on taas kerran otettava itseä niskasta kiinni ja mutsien kympin jälkeen vähän lisätsemppiä antamaan lähdin mukaan Fitfarmin kuuden viikon superdieetille.

Kiloja on lähtenyt tuossa ajassa 8,5 ja senttejä sitäkin enemmän. Lihasta on varmasti tullut läskin (ja kämmenistä kuoriutuneen ihon) tilalle kaikkien niiden askelkyykkyjen ja punnerrusten jälkeen.

Muuttolaatikoita piti penkoa jonkin aikaa, ennen kuin Kari Traan luottokalsarit löytyivät, mutta tässä ne taas ovat, kohta lepattaen päälläni (yeah right)! ;)

Matka jatkuu vielä superdieetti extran parissa, mikä tarkoittaa käytännössä uutta kuuden viikon jaksoa uusine ruokaohjeineen ja kotijumppineen. Syyskuun loppupuolella osaan jo toivottavasti tasapainoilla arjen kanssa niin, että hyvät opit sulautuvat luontevasti perheen ruokavalioon, jotta tuon keittiövaa'an voisi jo laittaa välillä kaappiin (niin hyvä apu kuin se on ollutkin, niin en halua jäädä sen orjaksi).

21.9. olisi sitten se Espoon rantamaratonkin, hittolainen. Puolikas tosin, mutta silti (pitäis varmaan ehtiä juostakin jossain välissä vähän ennen tuota koitosta...)! Onneksi seuranani ovat kolme muuta miniää. Kerroinhan jo, että mieheni veljilläkin on hyvä maku ;)

Fitfarmin superdieetti: aamupala ja iltapala

Kaksi päivää jäljellä omaa Fitfarmin superdieettiä! Alkaakin rahka tulla jo kohta korvista... :D Toisaalta on hirveän helppoa, kun syö joka aamu suunnilleen saman aamupalan, koska silloin tietää kuinka kauan sillä jaksaa ja arjen pyörityksessä se kyllä helpottaa ainakin ihan pikkiriikkisen, jos äiti käy edes suunnilleen täysillä puolille päivin rahkan voimin.

Iltapalaksi rahkaa, vehnäleseitä, mustikoita ja mansikoita.

Aamupalaksi rahkaa, vehnäleseitä, soijalesitiiniä, mansikoita ja mehukeittoa.

Sama sotku sekoitettuna.

Onni onnettomuudessa on ollut se, että pidän rahkasta, muuten olisi saattanut tulla aikamoista nielemistä näiden aamu- ja iltapalojen kanssa. Toinen onni on, että elämme keskellä parasta marja-aikaa ja aamupalamarjat voi käydä hakemassa tuoreena n. 30 metriä kotiovelta. Pakastinarkkukin on jo puolillaan marjoja ja viinimarjamehuja!

Iltapalaksi rahkaa, vehnäleseitä ja mustaherukoita.

Iltapala vedetään hyvin samalla tyylillä kuin aamupala, mutta hieman vaatimattomammin; aamulla rahkaa kaikilla mausteilla ja illalla karsittu malli. 

Aamupalaksi rahkaa, vehnäleseitä, soijalesitiiniä, mustaherukoita ja mehukeittoa.

Ja sotkuhan siitäkin tuli.

Iltapalaksi raejuustoa, vehnäleseitä ja mehukeittoa.

Raejuusto tuo mukavaa vaihtelua välillä ja onhan sitä maailma pullollaan muitakin proteiinin lähteitä!

Aamupalaksi rahkaa, vehnäleseitä, mansikoita ja mehukeittoa.

Kunnon aamupalapirtelö! On muuten todella helppo ottaa mukaan, jos lähtee vaikka heti aamusta liikenteeseen. Sheikkeriin vaan ja hörppii sitten matkan varrella :)

Töissä käyville ja muuten vain kiireisille voin suositella noita pirtelöitä. Niitä voi tehdä vaikka illalla valmiiksi jääkaappiin ja napata vain lähtiessä mukaan. Pakastemarjat käyvät tähän erityisen hyvin, voisi jopa luulla, että tässähän menee litratolkulla jäätelöpohjaista pirtelöä, kun heittää vähän makeutusainettakin joukkoon ;) Maustamaton rasvaton rahka kun ei varsinaisesti ole luonnostaan makea.

Aamupalaksi rahkaa, vehnäleseitä, soijalesitiiniä, mustia ja valkoisia viinimarjoja ja mehukeittoa.

Maanantaina on tankkauspäivä ja silloin kyllä aion syödä jotain aivan muuta kuin rahkaa koko päivän! :D

"Äiti rauhoitu"

"Äiti rauhoitu" -kun komensin esikoista syömään, eikä vain selostamaan asioitaan tädilleni eli mummulle.

"Äiti, nyt sinä höpsit" -kun kerroin pappan olevan pömpelissä (=pannuhuoneessa).

"Kiitos avusta isi!" -kun käskin kiittämään mummua, jota mieheni oli lähdössä viemään kotiin.

"Pappa metsästi marjoja!" -ylpeäni, kun pappa kävi ensimmäisen kerran katsastamassa viinimarjapensaiden satoa.

"Olkaa varovaisia portaissa!" -kun isi meni yläkertaan näyttämään putkimiehelle tulevaa työmaata.

"Äiti sanoo isistä" -kävellen tuvan penkin päästä päähän käden lanteilla tuima ilme kasvoillaan, kun vieraita oli paikalla. Äidillä oli selvästi ollut asiaa isille aiemmin aamulla...

"Ei, minä olen prinsessa!" -kun kysyttiin, onko hänen nimensä sanotaan nyt tässä vaikka Neiti, kun en hänen oikeaa nimeään täällä käytä.

"Äiti minä säikäsin" -kun tyttö juoksi mökillä sisälle luokseni tiputtuaan ensin pää edellä järveen (ja pappa perässä).

"Vauvalla tuli pinkki ohtaan" -kun vauva löi päänsä ja siihen tuli punainen kuhmu (pappa oli katsonut snookeria ja tyttö seurasi koko ajan, kun mies auttoi ja nosti pinkin pallon aina takaisin oikealle paikalle).

"Minä en jaksa enää nukkua" -kun mökillä oli yritetty nukahtaa parin tunnin ajan.

"Nyt tuli sotku" -kun maitolasi tippui kädestä iltapalalla tytön lähes nukahdettua pöytään.

"Äiti kato, minä sain isiltä karkin!" -kun isi oli juuri sopinut esikoisen kanssa, ettei kerrota äidille karkista.

"Käyny jo!" -kun oltiin lähdössä ulos ja käskin käymään potalla (edellisestä käynnistä kulunut useampi tunti). Toistuu joka kerta.

"Ei ole mahdollista" -kun näytin, että naula, jota pidin kädessäni on samanlainen kuin pukuhuoneen seinässä näkyvä naulankanta.

"Äiti kuuntele, kuuntele nyt" -jatkaen omia juttujaan jollain suomen ja norjan sekoituksella ottaen samalla poskista kiinni, kun yritin väliin sanoa jotain "tärkeää".

"Äiti katso, hauskaa!"

Ja lopuksi my personal favorite:

"Äiti, ei nousta vielä" -kun vauva nukkui, isi oli jo noussut töihin ja saatiin köllötellä ihan kahdestaan. 

-ja nyt kaikki on ihan että aww ;)

Fitfarmin superdieetti: lounas

Tonnikalasalaatti raejuustolla, kurkulla ja aikamoisella annoksella sitä varsinaista salaattia

Reissussa tonnikalasalaatti kurkulla, raejuustolla ja kesäsipulilla

Päivän pyttipannu: nakkeja, keitettyä kananmunanvalkuaista, vihreää paprikaa, kesäsipulia ja kesäkurpitsaa

Matkalle salaatti kurkulla, kesäsipulilla ja 3 % fetajuustolla. Lisänä nuotiolla hiillostetut nakit :)

Nakkimunakas kesäkurpitsalla ja kesäsipulilla. Nyt mua kyllä vähän naurattaa :)

Kanaa, paistettu muna ja kesäkurpitsaa

Siinähän niitä, viime aikojen lounaita. Kuten huomaatte, lounas koostuu lihasta/kanasta/kalasta, proteiinista raejuuston, fetajuuston tai kananmunanvalkuaisen muodossa ja reilusta määrästä miesten mielestä myrkkyä vihreää. Valitettavan usein tuo lihaosuus on kevytnakkia (joo joo, tiedän, että siinä on vain reilu 60% lihaa ja makkarat luokitellaan leivoksiksi!), mutta helppous on puolustukseni. Esikoinen on mielin kielin, kun saa makkaraa, joten vältetään ainakin yksi konflikti päivässä, kun hän saa haluamaansa lounasta ja pysyy vähän aikaa verensokerit ylhäällä ja mieli hyvänä molemmilla.

Lounas yleensä valmistetaan vaipanvaihtojen, kolhujen parantelun, riitojen sovittelun, jäähyilyn, pyykkivuoren ja muuten vain yleisen kaaoksen keskellä, joten tämän lähemmäs gourmeeta ei meillä päästä. Hengissä on silti pysytty ja superdieetti edistyy hyvää vauhtia. Vajaan kahden viikon päästä saatan minäkin väläytellä Mintun A beautiful body -haasteeseen kuvia, kun pääsen välietappiin asti, mutta pidetään vaan visusti ne erotiikantappajat päällä ;D

Huolestumisen SM-kisat

Meinasin tukehtua ruokapöydässä, kun mieheni luki päivän otsikoita (poikkeuksellisesti oikein painetusta lehdestä): Huolestumisen SM-kisat Mikkelissä. 

Mieleeni nousi heti kuva kisoista; osallistujia olisi tietysti moneen lähtöön, mutta vahvimmin voitosta taistelisivat luonnollisesti äidit, joiden sykettä, verenpainetta ja huudon desibelejä mitattaisiin erinäisin laittein heidän kirmatessaan kullannuppujensa perässä radalla, jossa muuttuvia tekijöitä olisi aivan liian paljon yhden äidin hallittavaksi. Liian syviä vesiesteitä, kiipeilytelineitä ilman pehmusteita, liian pieniä, teräviä tai muuten vain vaarallisia leluja siellä täällä, bonuksena hiekkalaatikko, jonka kätköistä löytyisi potentiaalisesti kissanpissan lisäksi narkkareiden jättämiä muistoja itsestään (sekä niitä pistäviä että haisevia). Olisi ruokailua ilman käsienpesu- tai desinfiointimahdollisuuksia, puhumattakaan, että tietäisi mitä lisäaineita tarjottava epämääräisen näköinen ruoka sisältäisi! Ja sitten joutuisi lähettämään lapsensa tuolle radalle jonkin ventovieraan seurassa!

Kuva on varastettu YLEn sivuilta.

Eihän noita kisoja voisi voittaa kukaan muu kuin joku superäiti!! Pettymykseni oli suuri, kun luin juttua itsekin ja totesin kyseessä olevan vain joku poliittinen kannanotto (Marko Hoikkaniemi pohti talouskasvua blogissaan). Yhtään vähättelemättä poliitikkoja (he tekevät oikeasti tärkeää työtä, joskin toiset tekevät sen paremmin/huonomin kuin toiset), se on kuulkaa pientä mitä Kreikassa tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa, kun äitien omassa pienessä kuplassa on kyse vain seuraaviin päiväuniin selviämisestä!

Itse en kuulu varsinaisiin hössöttäjämutseihin, joten huolestumisen SM-kisoissa en pärjäisi. Mutta stressaaminen, se on minun lajini! Jos stressaamisen SM-kisat joskus järjestetään niin olkaa varuillanne, tulen murskaamaan teidät kaikki! Jos siis muistan ilmoittautua ajallaan, saan järjestettyä lapset hoitoon ja mahdollisista töistä vapaata, muistan missä kisat järjestetään ja löydän paikalle, vieläpä ajoissa, muistan tankata oikein ja nukkua, jos eivät vaan lapset valvota... Mutta mitä jos auto ei starttaakaan aamulla, niin miten sitä sitten pääsee perille ja mitä jos en sitten h-hetkellä osaakaan enää stressata tai jos stressi laukaiseekin niin hirveän ihottuman, että joudunkin tiputukseen enkä pääse lähtöviivalle ollenkaan??!?

Lakisääteiset päiväunet

Tässä univelkaani potiessa olen pohtinut muun muassa sitä, kuinka epäreilu ammatinvalinta äitiys oikeastaan on. Eivät ole äidit olleet kovin vahvoilla työehtosopimusneuvotteluissa. 

Muilla ammattikunnilla on mm. lakisääteiset ruokatunnit ja ylityölisät, kun taas äideille maksetaan kehnoa vanhempainrahaa tai aivan naurettavaa kotihoidontukea. Mutta koska työni äitinä on oma valintani, niin sanottu kutsumustyö, en aio nyt valittaa enempää kaikista epäkohdista. Yhden asian nostaisin kuitenkin esille, koska se on niin tärkeä sekä työntekijälle eli äidille sekä työnantajalle eli lapselle. Vaadin, että seuraavalla TES-kierroksella äidit nousevat yhtenäisenä rintamana vaatimaan lakisääteistä päiväunipykälää työehtosopimukseen yhteisen hyvän nimissä. Unohdetaan vaatimuslistalta ne kuumana nautitut kahvikupit ja yksityisyys vessakäynneillä, valitaan päiväunet! Kunnon pitkät, häiriöttömät päiväunet, joiden jälkeen äiti taas jaksaa kärsivällisesti jos minkälaiset oikut, mitä jälkikasvun päähän milloinkin juolahtaa.

Vetoan maalaisjärjen lisäksi myös työaikalakiin 9.8.1996/605:

6 luku

Lepoajat ja sunnuntaityö

28 §

Päivittäiset lepoajat

Jos vuorokautinen työaika on kuutta tuntia pidempi eikä työntekijän työpaikalla olo ole työn jatkumisen kannalta välttämätöntä, on hänelle annettava työvuoron aikana säännöllinen vähintään tunnin kestävä lepoaika, jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikaltaan. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia lyhyemmästä, kuitenkin vähintään puolen tunnin pituisesta lepoajasta. Lepoaikaa ei saa sijoittaa välittömästi työpäivän alkuun eikä loppuun. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, työntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen.

Jos työaika vuorotyössä tai jaksotyössä on kuutta tuntia pidempi, on työntekijälle annettava vähintään puoli tuntia kestävä lepoaika tai tilaisuus aterioida työn aikana.

Työmme äiteinä vaatii kyllä jatkuvaa työpaikalla olemista, mutta jos nyt saisi vaikka sellaisen reilun vartin päivässä torkahtaa. Tai muumien ajan, sellaisen rapiat kakskyt minuuttia. Siinä ehtis sen kahvinkin juoda tai käydä vessassa yksin.

Ja nyt, jos joku neropatti keksii neuvoa, että nuku silloin, kun lapset nukkuvat, niin tiedoksi vaan, että todennäköisyys sille, että molemmat lapset nukkuvat yhtä aikaa (varsinkin, kun esikoinen ei nuku päikkäreitä enää kuin autossa) on suunnilleen samaa luokkaa kuin Suomen pääseminen jalkapallon MM-kisoihin. Että nuku siinä sitten. Loppuilta lasten mentyä nukkumaan on vanhempien parasta työaikaa (nytkin aletaan tapetoimaan heti, kun tämä postaus on valmis). Ainakaan tämä remontti ei edistyisi yhtään, jos menisin oikeasti ajoissa nukkumaan. Joten ainoa vaihtoehto jaksaa tätä hullunmyllyä on säännöllisten päiväunien sisällyttäminen arkeen.

Mothers, are you with me? Paha vaan, kun en tiedä milloin seuraavat neuvottelut ovat ja kuka äitejä siellä edustaa...

PIN-koodi

Eihän se tämäkään Lapin reissu täysin ilman vastoinkäymisiä mennyt. Tämä uusi niin sanottu älypuhelimeni meni syystä tai toisesta pois päältä ja normaalitilanteessa olisin näppäillyt nelinumeroisen PIN-koodini ruudulle ja jatkanut sitä mitä ikinä olinkaan tekemässä, mutta toisin kävi. 

Olin nimittäin juuri sillä hetkellä kuskin paikalla, joten mieheni sai hoitaa tämän vaativan tehtävän. Kerroin hänelle koodin (jota olen käyttänyt jo pitkään) ja hän hoiti työtä käskettyä. "Virheellinen PIN-koodi". Mitä ihmettä? Olin varma, että mies oli tunaroinut ja näppäillyt numerot väärin, mutta hän vannoi olleensa huolellinen. Olisinko sitten muka unohtanut vaihtaa alkuperäisen avauskoodin? Täysin mahdollista. En varmasti, eihän kukaan nyt sellaista asiaa unohda. Kokeillaan silti sitä operaattorin antamaa numerosarjaa (jonka lapsikin ratkaisisi ilman suurempaa yritystä), nimittäin jos "oikea" koodi ei kelvannut, niin ehkä olin tässä ammetåkessa unohtanut koko asian. "Virheellinen PIN-koodi". Ei voi olla totta!  Mikä ihme se koodi voisi oikein olla? Neljä numeroa, lukemattomia vaihtoehtoja. Mitä olin oikein ajatellut, kun vaihdoin tunnusluvun? Mistä asiasta minun piti se muistaa? Ei mitään hajua. Epätoivoisesti kokeilin vielä viimeistä vaihtoehtoa, jonka keksin, mutta en ikinä käyttäisi sitä kännykässä, tiesin sen jo kokeillessa. "SIM-kortti lukittu, syötä PUK-koodi." 

Suunnilleen tässä vaiheessa maailmani romahti ja hyvä, että tiellä pysyttiin, kun en itkulta nähnyt mitään ärsytti niin paljon! Ongelma ei varsinaisesti ollut se PIN-koodi. Mieheni näppärästi auttoi naista hädässä (ja käyttäytyi asiallisesti, vaikka joku muu olisi varmaan nauranut päin naamaa kohtaukselleni) ja selvitti PUK-koodin operaattorin nettisivuilta kirjautumalla sinne ensin käyttäjätunnuksella (jonka arvelimme olevan sama kuin puhelinnumero, oikein meni) ja salasanalla (jonka saimme kirjautumalla ensin nettipankkiin ja muistamalla pari muuta käyttäjätunnusta ja salasanaa lisää). Kaikki operaattorin tunnuksethan olivat tietysti kotona, joten onneksi noilla muilla tunnuksilla pääsi eteenpäin (ei varsinaisesti tehnyt mieli jonottaa miehen puhelimessa asiakaspalveluun puolta tuntia tämän asian takia). Palatakseni asiaan, ongelma oli siis se, että jos en yhtä PIN- koodia muista, niin mitä sitten ylipäätään muistan? Miten pystyisin pitämään kasassa tämän korttitalon, jos en muista neljää numeroa oikeassa järjestyksessä? Milloin tulee se päivä, kun unohdan jotain oikeasti niin tärkeää, että sattuu jotain peruuttamatonta tai muuten ikävää? Olen tottunut olemaan tilanteen herra, tällainen epävarmuus omasta kapasiteetista on sietämätöntä, sekä minulle että muille.

Ammetåke, I still hate you!

Handsfree suklaalle

Siis tiedättekö mikä on vaarallista? Ei kännykkään puhuminen ratissa, ei tekstiviestien kirjoittaminen/lukeminen ratissa (eikä meikkaaminenkaan, jos tietää mitä tekee). Suklaan syöminen ratissa on vaarallista! Siinä voi käydä todella huonosti!

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tällainen täysin hypoteettinen tilanne, että äiti olisi päässyt käymään kaupassa yksin (hahhahaa!!) No, ehkä kuva olisi vähän realistisempi, jos sanotaan, että vähintään yksi lapsi nukkuisi takapenkillä turvaistuimessaan kiltisti niska menosuuntaan, eikä juuri tällä hetkellä heittelisi tuttia ympäri auton tavaratilaa, eikä tekisi muutakaan äidin huomiota vaativaa tai vaikka tekisikin, niin äiti ei nyt siitä välittäisi. Yhtään. Nimittäin äidin huomion on vienyt TÄYSIN suklaa. Oletetaan, että kyseessä olisi vaikka, sanotaanko Kismet tai mikä nyt vain kenenkin kohdalla toimii jakamattoman huomion keskipisteenä. Nyt kun siellä kaupassa on käyty ja ostettu taas koko jääkaappi täyteen murkinaa, on äidin aika palkita itsensä suklaalla. (Onhan se nyt ihan perusteltua, nimittäin lasten kanssa ruokakaupassa käynti on vähintäänkin kertausharjoitusten kaltainen urakka.)

Kismet, niin hyvää ettei sanotuksi saa.

Suklaa täytyy hävittää nopeasti, ennen kuin auto kaartaa kotipihaan (ei yleensä tuota ongelmaa). Mies olettaa äidin itsekurin olevan edelleen huipputasoa ja toistaiseksi painon laskun poissaolo hidastuminen on ollut selitettävissä vähenevällä imetyksellä ja stressillä ynnä muilla tekosyillä ihan aiheellisilla faktoilla, mutta suklaa täytyy hävittää myös jälkiä jättämättä ja tässä se ongelma tuleekin.

Koska suklaan syöminen nopeasti onnistuu ja suojapaperinkin voi aina rutata johonkin hoitolaukun loputtomista pikkutaskuista ongelmaksi koituu sotkeminen. Suklaata on täysin mahdoton syödä sellaisessa paniikissa ja kiinni jäämisen pelossa ilman sotkua. Aina joku murunen tipahtaa syliin tai auton penkille tai rattiin tai kaikkiin edellä mainittuihin ja siitähän se riemu repeää (varsinkin, kun ilmastoinnista huolimatta auton lämpötila lähentelee lauantaisaunan jälkilämpöjä näillä helteillä). Kohtuu helppoa siivota sitä sotkua satasen vauhdissa tai liikennevaloissa... Kotiin siivoamista ei voi jättää, koska se olisi epäilyttävää. Ostoskassissa sulavat jäätelöt pakasteet kun normaalisti tuodaan sisälle ja pakastimen uumeniin juoksujaloin.

Mutta minulla on ratkaisu tähän suureen naisia ja etenkin äitejä piinaavaan ongelmaan. Handsfree-laite suklaalle! Sellainen, joka sopivina paloina tarjoaisi äidille palkinnon ilman, että katsetta tarvitsee siirtää liikenteestä tai käsiä nostaa ratista. Se olisi luonnollisesti kokoontaitettava ja sen voisi vaikka naamioida joksikin miehille tunnistamattomaksi meikkipaletiksi tai vastaavaksi. Ihan varma hitti! :D Jouluksi lanseerattaisiin luonnollisesti omat variaatiot salmiakille, pähkinöille jne... You name it!

Nyt haetaan siis jotain PEZin tyyppistä, mutta vähän järeämpää. Eihän tuosta tule kuin vihaiseksi(/vihaisemmaksi).

Nyt vain täytyisi saada tämä idea markkinoitua jollekin aloittelevalle, vielä konkurssille niskojaan nakkelevalle start up -firmalle, jotta saataisiin idea konkreettiseksi äidin, auton ja parisuhteen pelastajaksi. Ei teillä satu olemaan ketään tuttua, joka on odottanut koko elämänsä tätä mahdollisuutta? ;)

PS: Siltä varalta, että mieheni lukee tätä, niin haluaisin vielä korostaa, että kyseessä on hypoteettinen tilanne.

Organic spirit

Organic spirit

Sunnuntain kymppi ei olisi voinut paremmin päättyä, kuin jalkahierontaan pian maaliin saapumisen jälkeen. Paitsi, että nokitin kaikki muut ja olin varannut maanantaillekin hieronnan! Sinänsä vähän huono ajankohta, että heti hieronnan jälkeen lähdin kuuden tunnin kotimatkalle, mutta kyllä vaan teki terää siitäkin huolimatta :)

Olin kieltämättä vähän skeptinen Organic spiritin* suhteen. Olen tottunut urheiluhierontaan; tiedättekö sellaiseen, jossa säärien kipeitä penikoita hieroessa pääsee huuto ja kyyneleet valuvat hierontapöydän pehmusteille. Onneksi en ole Paavo Väyrynen, vaan olen joskus (tosi harvoin!) väärässä.

Organic spirit on kyllä henkimaailmankin hommia, mutta vain sanan positiivisessa mielessä. He tarjoavat palveluita erityisesti raskaana oleville, synnyttäneille ja vauvoille, kaikkea hieronnasta ja vyöhyketerapiasta aina akupunktioon ja doula-palveluihin asti.

Itse sain rentouttavan hieronnan lisäksi myös tarkistettua lonkkani Terhin osaavissa käsissä (paikallaan olivat molemmat, oikea puoli oli vaan löysä). Katsottiin myös yhdessä pari lonkanseutua vahvistavaa liikettä lopuksi, nyt pitäisi enää saada aikaiseksi tehdä niitä liikkeitä... Niinpä niin, sitä työkseen neuvoo ihmisiä lääkkeiden käytössä, muttei itse jaksa paria jumppaliikettä tehdä. Taitaa olla ryhdistäytymisen paikka. Vai moniko myöntää, että auton huoltokirja on aina kunnossa ja öljyt tarkistetaan ja vaihdetaan jatkuvasti, mutta oma hyvinvointi ei yllä tärkeysjärjestyksessä top 10 -listalle?