Ainekirjoitushaasteen kooste

Eiliseen ainekirjoitushaasteeseen osallistuivat seuraavat naiset (käsialanäytteineen): 

Etna -Kädestä pitäen: Ja ei, kotona olo ei tarkoita sitä että aivoja ei olisi tai etteikö niillä saisi aikaiseksi jotain muutakin kuin vaihdettua vaipan ja laulettua "olen omena".

Hannele -Rakkaudella Hannele: Lastensuojelutapauksia on tietysti murheellisen paljon, mutta vaikkapa liian valkoiseksi sisustettu koti tai äidin korkokengät eivät ole vielä se kaikkein pahin, mitä ihmistaimelle voi tapahtua.

Kukkavarvas -Uusioperheen kuviot ja kaviot: Eikö sitä mattoa saisi puhtaammaksi yhtään vähemmällä mölyllä? Ja parhaanne mukaan toki tähtäätte ampumisharjoituksenne aina lapsen päiväuniaikaan. Tämä on salaliitto roskakuskien kanssa, jotka toki myös saapuvat vain lapsen ollessa unilla. 

Liina -Pudonneita omenoita: Etten osaa mitään todella siistiä, kuten päälläseisonta tai levitaatio

Paula -Kupla: ...esikoinen vielä onnellisena rutistaa hymy huulilla: "Äiti, sinulla on iso maha. Niinku muumilla. Niinku samanlainen!"

Pikkuplaneetta -Pikkuplaneetta: Hoitaja G ei koe ansainneensa F:n kiukkuja. Tänäänkin hän on tukenut F:n lapsen kynänpitelyharjoituksia ja keksimällä keksinyt lapselle puuhaa, ettei hän sotke isompiensa leikkejä.

Suotar -Ylityspaikka: Nimesin haasteeni rohkaisevasti Pieleen Menee Kuitenkin -liikuntahaasteeksi.

Tippalilla -Nepetalactoni: ...juuri tästä ei parane koskaan ja ennuste on huono. Mä vastasinki sille, että me tehdään sitten Ipanasta esimerkkitapaus ja vilautin leveintä hymyäni.

Tuuli -Tuulista: Nämä pienet draamakuningattaret ovat kaikille tuttuja. Vähitellen he oppivat sietämään pettymyksiä, sitten odottamaan niitä ja – kaikista rasittavimmillaan rakastettavimmillaan – pahoittamaan mielensä jo valmiiksi.

Äni -Mukki Makki: Tosikoinen - luonnollisesti - itkeä tihrustaa ja poikkeuksetta toistaa mielensäpahoittajatanssinsa: kääntyy ympäri, kävelee metrin kauemmaksi tarkasti vältellen mahdollisia lohduttavia sylejä, heittäytyy vatsalleen lattialle ja parkuu parkumistaan. Henkeä vetäessään vilkaisee vielä kieltäjää, kunnes jatkaa kovemmin.

Käykääpäs lukemassa neitokaisten vuodatuksia! Koska ainekirjoitushaaste on Liinan lapsi, niin siirrän pyynnöstä vuoroni hänelle. Jäämme odottamaan haasteen kohtaloa :)

Mielensäpahoittaja

Tänään ainekirjoitushaaste saa jatkoa naisille (ainakin itselleni) niin kovin helpon aiheen parissa. Saanko esitellä:

Mielensäpahoittaja

Naisella on etuoikeus pahoittaa mielensä mistä tahansa ja milloin tahansa. Halusi tai ei. Sitä ei aina itsekään voi ennakoida mielensä juonenkäänteitä, kun koskaan ei tiedä mitä päivä tuo tulleessaan. Joskus, kuten tänään, tuo pahanmielenkätyri oli ompelukone. Tai saumuri. Tai oikeastaan ne verhot, jotka on tarkoitus ommella ylijäämäpaloista. Eihän siitä mitään tule, kun tällä omalla kokemuspohjalla lähtee ompelemaan rullakappaverhoja sellaisesta tilkkutäkistä. Ei tule suoraa saumaa, eikä riitä hermo, mutta periksikään ei voi antaa. Prkl.

Viime viikolla pahoitin mieleni (en muista enää mistä) ja revin sitten kynsinauhoja ja kynsiä siinä kiukuissani. No sattuipa sitten niin, että peukaloni kynsi liuskoittui siinä ohessa ja suutuspäissäni repäisin sen irti, jolloin kauhukseni huomasin katsovani kynnen tyvessä kynsipohjaa hermoineen ja haavanesteineen kynnen sijaan. Hirveä paniikki päälle ja tarvittavat toimenpiteet tuhon suojaamiseksi. Tuska oli aikamoinen ja siitähän se sitten paha mieli vain otti lisää tulta alleen. Prkl.

Ja niin kuin siihen paljaaseen kynsipohjaan ei olisi jo valmiiksi sattunut tarpeeksi, niin sehän piti tietysti seuraavana päivänä lyödä jääkaapissa johonkin terävään reunaan, niin että veri lensi ja seuraavat pari tuntia täristiin shokin jälkimainingeissa sohvalla peiton alla. Eikä ole mitään iloa yläasteella käydystä näppiksen kurssista ja siellä opitusta kymmensormijärjestelmästä, kun tässä nyt yhden käden etusormella tätä tekstiä hakataan. Hukkaan meni sekin aika, olisi kannattanut käydä köksän tunnilla, niin ei tarvitsisi aina lasten syödä voileipiä lounaaksi. Prkl.
 

Mies on myötätuntoinen ja yrittää lohduttaa, mutta se ei auta, että hän käy itse koulutuksissa ja kertoo terveisiä tutuilta ja kysyy sitten miten täällä on pärjätty. No en ole kuule kateudeltani saanut muuta tehdyksi kuin itkettyä menetettyä ammattitaitoa, ihmissuhteita ja kynttä. Ei minusta enää mihinkään muuhun ole kuin kakkavaippoja vaihtamaan, eikä oikein enää siihenkään, kun en halua sitä itseään vasten hermoja. Prkl.

Kakasta puheen ollen kuopuksen vaippaihottuma talttui kertakäyttövaipoilla ja sekös otti kestovaippailijaa aivoon. Eikö sen pitäisi mennä juuri toisinpäin? Että luonnonkuidut ovat parempia vauvan pyllylle kuin muovi. Mutta ilmeisesti kuivuus oli parempi kuin yön läpi märkä vaippa kuopuksellemme. Mutta mikä siinä on, että niiden kertakäyttövaippojen pitää haista niin imelälle? Varmaan jollekin kedonkukkasille yrittävät tuoksua, mutta kyllä on sellainen löyhkä, että mieluummin haistelen kyllä ihan sitä pissaa, tietää ainakin, että pitää vaihtaa se vaippa. Prkl.

Ja sitten, kun on jo valmiiksi niin hyvä mieli, niin esikoinen vielä onnellisena rutistaa hymy huulilla: "Äiti, sinulla on iso maha. Niinku muumilla. Niinku samanlainen!" Mitä siihen sitten sanot? Perseelleen meni sekin dieetti taas. No en sanonut, mutta mietin. Ihme on kun ei herkkuja syömällä vyötärö löydy! Prkl.

Ja luntakin satoi taas ja tuli pakkanen. Se oli lyhyt kesä se. Prkl.
 

Opettajan kommentti: Minä niin mieleni pahoitin, kun et aloittanut "Kyllä minä sitten niin mieleni pahoitin". Ei muuta. Hyvin kuulostaa menevän.

Arvon uuden haasteen laatijan ASAP, kunhan tästä illasta ensin selvitään ilman kenenkään romahtamista.

Ainekirjoitushaaste -seitsemäs aihe

No johan onni potkaisi; on minun vuoroni päättää mielivaltaisesti seuraava ainekirjoitushaasteen aihe. Jos et tiedä mistä on kyse, niin käypäs katsomassa Liinan aloittaman haasteen pohjustus täältä ja viimeisimmät kirjoitukset Kukkavarpaan tontilta.

Minua on niin masentanut, kun nuo olympialaiset loppuivat (ja monesta muustakin tarkkaan valikoidusta syystä), joten päädyin aiheeseen:

Mielensäpahoittaja

Voi olla, että joku Kyrö-niminen heppu on jo aiheesta menestyneesti kirjoittanut, mutta uskoisin, että lähinnä äideistä koostuva haasteen vastaanottava joukko keksii aiheeseen uusia näkökulmia. 

Deadline on totutusti sunnuntaina kl 18.00, sunnuntain päivämäärä olkoon 16.3. Kerran kuukaudessa on ihan sopiva väli tässäkin, eikö?

Ilmoittautukaa osallistujat tämän postauksen kommenttikentässä ja mainostakaa mielellään omassa blogissanne, niin saadaan taas aktivoitua lisää porukkaa mukaan :) Mainitkaa myös jo tässä vaiheessa, jos ette halua olla näissä aiheenvalitsemisarpajaisissa mukana. 

En malta odottaa, että pääsen inspiroitumaan teidän harmeistanne! :D

Ennen vanhaan

Vuodenvaihteen yli keräsivät bloggaajat voimiaan, mutta nyt on koittanut taas aika antaa suodattamattoman ajatuksen virrata. Ainekirjoitushaasteen aiheen antoi tällä kertaa Uusioperheen kuvioiden Kukkavarvas:

Ennen vanhaan

Elettiin markka-aikaa, kun aloitin pelaamaan. Harjoitusaikojen muutoksista ilmoitettiin päivän paikallislehdessä eikä facebookissa. En aina päässyt treeneihin lyhyellä varoitusajalla, koska tänne korpeen lehti jaettiin vasta puolilta päivin (jaetaan muuten vielä nykyäänkin), eikä iltapäivän ohjelmaan voinut enää vaikuttaa. Lyöntitekniikkaa harjoiteltiin lyömällä palloa autotallin seinään niin paljon, että vanha hirsi hakkautui lähes läpi asti vuosien saatossa. Nykyään lyöntitekniikkaa harjoitellaan kuvaamalla oma lyönti älypuhelimeen ja analysoimalla sitä yhdessä valmentajan kanssa. Isäni pelasi aikoinaan tämän pienen kylän omassa joukkueessa, joka voitti keskustan "oikean" joukkueen. Nykyään parhaat pelaajat kerätään aluejoukkueisiin jo junnuiässä. Proteiinin määrää ja sen lähteitä ruokavaliossa analysoidaan ravintoneuvojan kanssa, itse vedin navan täyteen sitä mitä kaapista sattui löytymään (eli hirvenlihaa ja pottuja). Vuosia on tullut lisää yhtä paljon kuin kilojakin, 30 metrillä kellotettu aika on noussut samassa suhteessa. Taktisiin asioihin kiinnitetään huomiota jo pienimpien junnujen kanssa, niiden, jotka hukkuvat pelipaitaan ja maila ylettyy pään yläpuolelle.

Huomaan, että minusta on tullut se joukkueen täti. Se, jolla ei ole enää omia tavoitteita (eikä ominaisuuksia niiden tavoitteluun), mutta joka apinan raivolla pyrkii auttamaan toisia heidän tavoitteissaan. En ole varma edes siitä, mitä ne ovat, mutta pyrin jakamaan jokaisen tiedonmurun joka mieleni syövereissä liikkuu. Neuvon kyllästyksiin asti olkapään asentoa heittäessä ja mailan korkeutta ja kulmaa eri lyönneissä. Kerron tyhjänpäiväisiä tarinoita, niitä omia tähtihetkiäni, ja toivon, että nuoremmat saavat niistä jotain muutakin irti kuin ärsytyksen.

Lohduttavaa tässä muutoksen virrassa on huomata, että jotkin asiat eivät koskaan muutu; verryttelyasut ovat edelleen aivan yhtä hirveitä kuin ennen vanhaan!

Opettajan kommentti: Please! Kas kun et aloittanut "silloin kun minä olin nuori"! Kunnon kalkkis... Kannattaiskohan sitten vain säästää omaa rajallista aikaansa ja jättää nämä tarinat omaan tietoonsa? Sinuna vaihtaisin mailan jo kävelysauvoihin!

Kukkavarpaiden välistä löytyy tiedot muista osallistujista ja omat aikaisemmat kirjoitukseni löydät nopeasti ainekirjoitushaaste-tunnisteen takaa! :)

Karkkien top 10

Katja, mahtavaa, että joku muukin kiusaantui kirjahaasteesta. Karkkihaasteesta en kiusaannu (paitsi, että minua kiusaa se asia, ettei minulla ole nyt karkkia suussa).

Need I say more?

Minuun eniten vaikuttaneet karkit ovat siis:

Kismet: Niin hyvää, ettei sanotuksi saa. Onko tälle keksitty jo handsfree? Olin niin liikuttunut, kun suklaakonvehtien rinnalle oli noussut Kismetin lahjapakkaus (8 kpl!!). Love at first sight!

Lontoon rae: Ei junamatkaa ilman lontoon rae pussia. On mahdollista, että olisin ollut 10 kiloa hoikempi opiskeluaikana ilman tätä karkkia. Saisivat muuten korjata jo nimen siihen pussiinkin, se mikään lontoo rae ole!

Pandan juhlapöydän konvehdit: Joulu <3 "Pakolliset" joululahjat <3 Toissavuotiset konvehdit uudelleen jaossa <3 (ei muuten ole koskaan lähtenyt meiltä eteenpäin)

Turkin pippurit: Niitä saa Norjasta!!  Ei muuten kannata vetää sitä jauhetta henkeen tai voi joutua saikulle ärsyttävän yskän takia, koska a) ääni ei lähde ja jos lähtee, niin puhe keskeytyy yskänpuuskaan, b) joudut käyttämään niin vahvoja yskänlääkkeitä, että hourit ympäri vuorokauden normaalia enemmän.

Sirkusaakkoset: Maku, koostumus, muotoilu, pölyttyvät rakkausviestit kirjahyllyllä (not in our home, mutta lähisuvussa kuitenkin).

Nallekarkit: En oikeastaan tykkää, mutta ainoa, jota olen maistanut pitsassa (?). Oli makeaa.

Geisha: Suklaiden kuningatar! Kaikissa muodoissa. Jos Katja kiljahti ääneen nähdessään pätkis-pussin kaupassa ensimmäistä kertaa, niin minä hypin ja kiljuin nähdessäni Geisha-jäätelön ensimmäisen kerran :D

Vaahtokarkit: En juuri näistäkään välitä, mutta eräs nimeltä mainitsematon esikoinen välittää. Päiväkodissa eivät juuri välittäneet olkapäistä varpaisiin asti levinneestä vaahtoeritteestä. Varmaan jotain mahatautia, totesin, kun en häpeäkseni voinut myöntää kuraamisen johtuvan viikonloppuna iltapalaksi nautitusta vaahtokarkkipussista. Lapsi parka. Sääliksi kävi myös kerhotätejä. Hitto, että hävettää vieläkin. Suosittelen siis välttämään liian suuria annoksia noin kaksivuotiaiden kanssa, jos ette halua siivota kukkurallista potallista vaahtokakkaa (tai sitä samaa kolmesta vaatekerroksesta).

Panda lakumix original: Vähän liian iso pussi. Tulee paha olo, kun tällaisen vetää varttitunnin automatkan aikana. Muuten bueno.

Ufot: Ufot on ihan parhaita, ihan sama minkä värisiä ovat kunhan ovat punaisia. Miksei näitä saa valmiiksi pussitettuna, minä vaan kysyn? Toisaalta, 2,1 kilon karkkilaatikko on kyllä mielestäni ihan realistinen annoskoko.

Nomnom.

Tässä postauksessa meni noin varttitunti. Tärkeysjärjestys se olla pitää sanon minä! Ja tämä postaus todellakin tägätään ruoka-tunnisteella (ei ehkä laihdutus-tunnisteella tällä kertaa...)!

Paras ystäväni

Ainekirjoitushaaste on saavuttanut jo leikki-iän ja haasteen heittäjä on tällä kertaa Leluteekin Emilia. Nyt kirjoitetaan aiheesta:

Paras ystäväni

 

Opettajan kommentti: No et sitten mitään muuta keksinyt... Tyhjä paperi, ihan oikeastiko? Olisit nyt kertonut edes lapsuuden pehmolelusta tai koiranpennusta! Eikö sinulla ole parasta ystävää? Ystäviä? Edes yhtä ystävää?? Taidat olla aika säälittävä. 

Olisit kirjoittanut vaikka lenkkikengistä, jotka toimivat psykologinasi, kun purat viikon paineet pitkällä lenkillä illalla, pimeällä, kun kukaan ei näe, kun hikeen sekoittuu vähän kyyneleitä. Tai kuinka aviomiehesi on nykyään paras ystäväsi ja ymmärtää sinua silloinkin, kun kukaan muu ei enää ymmärrä (itsesi mukaan lukien). Kai sinulla edes teininä oli joku tyttöporukka, joka paransi maailmaa, eikö kaikilla ole ollut sellainen? Tiedätkö joku sellainen ystävä, joka pitää hiuksista kiinni, kun puhuu norjaa valkoiseen luuriin? Onneksi et sentään mitään nyyhkytarinaa kertonut, kuinka et olisi selvinnyt vauvavuodesta ilman vertaistukea ystäviltä, jotka eivät hekään löytäneet pukluttomia paitoja vaatekaapistaan ja siistiytyminen tarkoitti hiusten laittamista ponnarille. Kiitos, että säästit meidät myötähäpeältä. Huoh, alan jo kuulostaa ihan sinulta. Ryhdistäydy nainen! Olet häpeäksi bloggaajakollegoillesi!

Liekohän Liina tiesi mihin ryhtyi, kun haastoi meidät ensimmäisen kerran? Omat neljä edellistä ainettani löytyvät ainekirjoitushaaste-tunnisteen alta, koosteen muista "bestiksistä" löydät Emilian blogista varmasti parin päivän sisällä (tai voit kilkata tämän kommenttiboksin kautta eteenpäin) Vieläkö kestätte, jos näitä tulee lisää? ;)

Sankaritarina

Ainekirjoitushaaaste part IV. Oikeassa kulmassa Täti-ihminen heittämässä haasteen vasempaan kulmaan, jossa mm. Kupla iskee aiheeseen kynsillään ja jälki näyttää tältä (huomautan jo tässä vaiheessa, että kyseessä on fiktiivinen tarina, joka on saanut vahvasti vaikutteita todellisista tapauksista):

Sankaritarina

"Olipa kerran Elsi, 75-vuotias mummo, jolla oli suuria huolia terveyteensä liittyen. Hän oli kärsinyt masennuksesta jo pitkään, eikä tilannetta auttanut se, että viime vuonna hän oli kaatunut pahasti kotonaan ja joutunut lonkkaleikkaukseen. Liikkuminen onnistui enää pyörätuolin avulla ja kotona asumisen jatkuminen oli kyseenalaista. Elsi pelkäsi joutuvansa vanhainkotiin. Kipulääkityksestä oli tullut osa arkea ja koktailin täydensivät psyykenlääkkeiden lisäksi mm. virtsatietulehdusten estolääkitykset, hormonit, ruuansulatukseen liittyvät lääkkeet sekä sydän- ja verisuonisairauksiin käytetyt lääkkeet. Tämä pieni mummo käytti päivittäin 22 eri lääkettä, joista 15 säännöllisesti ja 7 tarvittaessa! Aikamoinen paukku terveellekin aikuiselle, saati sairaalle vanhukselle.

Elsi ja hänen omaisensa olivat huolissaan tulevaisuudesta, näin ei voisi jatkua. Elsin lääkäri otti yhteyttä paikalliseen apteekkiin, koska hänellä oli hyviä yhteistyökokemuksia muiden asiakkaidensa lääkitysongelmien ratkaisemisessa. Apteekilla proviisori Jouni otti Elsin tapauksen pohdittavakseen. Hänellä oli perustutkintonsa lisäksi lääkehoidon kokonaisarvioinnin* tekemiseen oikeuttava erityispätevyyskoulutus ja juteltuaan lääkärin kanssa hän otti Elsin ongelman ratkottavakseen. Jouni tapasi Elsin tämän kotona ja he juttelivat mm. Elsin terveydestä, lääkityksestä ja lääkkeenottoon liittyvistä ongelmista Jounin mukanaan tuoman kaavakkeen johdattelemana (Elsi tarjosi makoisat pullakahvit ;) ). Lisäksi Jouni sai käyttöönsä mm. Elsin lääkityshistorian, veriarvot ja epikriisin. Kotikäynnillä selvisi myös, että Elsi käytti tunnollisesti vitamiineja ja luontaistuotteita, koska halusi selkeästi pitää huolta itsestään. Yksi näistä luontaistuotteista oli mäkikuisma, jota käytetään mm. lievien masennus- ja unihäiriöoireiden hoitoon.

Jouni pohti Elsin tilannetta kaikkien tietämiensä faktojen valossa ja teki lääkärille lääkkeisiin liittyvän muutoslistan, jonka hän kävi yhdessä lääkärin kanssa läpi. Lääkäri oli samaa mieltä suurimmasta osasta ehdotuksia ja niitä alettiin yksi toisensa jälkeen toteuttaa samalla Elsin kuntoa tarkasti seuraten.

LHKA:n jälkeen tehtyjen lääkitysmuutosten avulla Elsin terveys parani merkittävästi. Mäkikuisman käyttö lopetettiin yhteistuumin sen jälkeen, kun Elsille oli selvennetty, että sillä on voimakkaita yhteisvaikutuksia monien lääkkeiden kanssa; Elsin käyttämän masennuslääkkeen haittavaikutukset olivat voimistuneet, kun sitä oli käytetty yhdessä mäkikuisman kanssa. Mm. huimaaminen, joka todennäköisesti oli aiheuttanut myös lonkkaleikkaukseen johtaneen kaatumisen, oli nyt kurissa. Hänen liikkumisensa oli paranemaan päin, sillä huimaamisen vähentymisen lisäksi kipulääkitys oli lisätty riittäväksi ja hänelle paremmin sopivaksi (suurten vaikeasti nieltävien kapseleiden tilalle vaihdettiin tasaisesti kipulääkettä vapauttava laastari) ja nyt lyhyet kävelyt onnistuivat jo tuen varassa. Myös henkinen jaksaminen oli liikkumisen paranemisen myötä vahvistunut ja masennuslääkkeen annostus oli titrattu iäkkäälle sopivammaksi. Unihäiriöitä esiintyi enää harvakseltaan ja nukahtamisongelmiin hänelle riitti nykyään yleensä vahvojen riippuvuutta aiheuttavien unilääkkeiden sijaan miedompi melatoniini. Nesteenpoistolääke muutettiin tarvittaessa käytettäväksi, kun se oli aiemmin ns. "jäänyt päälle" ja löytynyt joka päivä lääkedosetista aamulääkkeiden kohdalta. Lääkekustannukset eivät olleet olleet Elsille aiemmin varsinainen ongelma, vaikka ne veivätkin kuukausittain kelpo osuuden hänen eläkkeestään. Nyt kustannukset olivat kuitenkin huomattavasti pienemmät jo sen takia, että turhat lääkkeet oli lopetettu (22 lääkkeen sijaan Elsi käytti enää kahdeksaa lääkettä), mutta myös siksi, että KELA-korvausnumero sepelvaltimotaudin hoidossa käytettyihin lääkkeisiin oli saatu ajantasalle sen puuttuessa aiemmin kokonaan.

Jatkoseurannassa Elsi säteili elämäniloa ja kiitti moniammatillista tiimiä ja etenkin LHKAn tehnyttä proviisoria (suora lainaus): Jouni on minun sankarini."

Minäkin haluan olla tuo arjen sankari ja sellainen minusta tuleekin. Aion käydä LHKA-koulutuksen ja tuoda osaamiseni Elsin kaltaisten ihmisten saataville, jos vain Luoja, KELA ja kaupungin budjetti niin suovat.

LHKA koulutusinfoa löydät täältä. Jos ilmoittaudut NYT, niin joudut pääset samaan ryhmään kanssani :D

Opettajan kommentti: Aika läpinäkyvää lobbausta, onkohan foorumi nyt ihan oikea? Sitä paitsi, jos tätä nyt sattuisi joku päättäjä tai potentiaalinen työnantaja saati asiakas lukemaan, niin olisit kyllä voinut heittää sekaan vähän enemmän tilastonumeroita ja tutkittua faktaa. Mutta kiva, jos joku mummo voi paremmin, ei se minulta pois ole.

Liinan aloittama ainekirjoitushaaste jatkaa voittokulkuaan. Omat kirjoitukseni löydät ainekirjoitushaaste-tunnisteen alta, täti-ihminen koonnee neljännen haasteen osallistujat yhteen paikkaan, joten jos haluatte lukea lisää sankaritarinoita, niin klik klik siihen suuntaan.

* Lääkehoidon kokonaisarviointi on asiaan erityispätevyyden saaneen farmaseutin tai proviisorin tekemä potilaan lääkityksen syvällinen arviointi. Päätöksen arvioinnin teettämisestä tekee lääkäri, mutta aloite voi tulla potilaalta, omaisilta tai hoitohenkilöstöltä. Syynä lääkehoidon kokonaisarvioinnille voi olla esimerkiksi huono hoitoon sitoutuminen, ongelmia lääkehoidon toteuttamisessa, haitta- tai yhteisvaikutusepäily, heikko hoitovaste tai hoidon toteutuminen, epärationaalinen lääkehoito, lääkkeitä 5 tai enemmän, potilas käy usean lääkärin luona tai korkeat lääkekustannukset. Potilaan korkea ikä yhdistettynä johonkin edellä mainittuun syyhyn on selvä aihe lääkehoidon kokonaisarvioinnille. Usein toteutunut lääkehoito on jotain muuta, kuin reseptien tai potilaskertomuksen perusteella on oletettavissa. Lääkehoidon kokonaisarviointiin kuuluu potilaan haastattelu hänen kotonaan, jolloin lääkkeiden käyttö on helpompi muistaa ja todentaa. Ellei kotihaastattelu ole mahdollinen pyritään tiedot keräämään muista lähteistä. Lisäksi hyödynnetään sairauskertomuksen tietoja. Lääkityksen mahdollisesti aiheuttamat haitta- tai yhteisvaikutukset, ali- tai yliannostus, lääkehoidon rationaalisuus ja tarkoituksenmukaisuus tarkistetaan tai arvioidaan. Tarkistuksissa käytetään ajan tasalla olevia tietolähteitä ja ohjelmia.

Joulujuoksu 2013

Mua yleensä ärsyttää, kun joulua aletaan huutamaan ovista ja ikkunoista jo heinäkuussa, mutta joskus joulun hyödyntäminen hyvissä ajoin on paikallaan. Tarkoitan tässä tapauksessa joulujuoksua.

Kiitos iPhonen kuvanlaadun, kysymykseni "haittaako ketään, jos laitan tän kuvan blogiin?" osoittautui turhaksi.

Kyseessä on Pelastakaa lapset ry:n järjestämä keräys, jonka tuoton avulla sijoitetaan lapsia sijaisperheisiin mm. joulun ajaksi. Osallistuin tänään kymmenen kilometrin lenkille ja lahjoitin yhdelle lapselle viikonlopun tukiperheessä. Keli oli mitä mainion ottaen huomioon vuodenajan, n. 8 lämpöastetta ja suhteellisen vähän sadetta ja tuulta. Tonttulakit päähän, hyvä seura ja menoksi. Suosittelen!

Aluksi vähän hämmennyin, että miksi kaikilla on sama juoksunumero, ihan tyhmää, kyllähän kunnon urheiluhenkeen kuuluu rehellinen kilpailu ja omat lähtönumerot. Kunnes luin tekstiä vähän eteenpäin ja häpesin vähän. Tuossa on 912 lasta liikaa.  Eikä tämä ole kilpailu.

Haastankin siis kaikki teidät lukijat mukaan! Sinun ei tarvitse osallistua mihinkään massatapahtumaan (mutta jos haluat, voit vaikka järjestää oman joulujuoksun!), voit toteuttaa liikuntaosuuden vaikka saunalenkkinä. Tärkeintä on muistaa täyttää lomake ja lahjoittaa vähintään yhdelle lapselle yksi päivä tukiperheessä (20€). Jakakaa tätä sanomaa myös eteenpäin, eiköhän turvata mahdollisimman monelle lapselle onnellinen joulu ja lapsuus tänä vuonna!

Mitä tänään syötäisiin?

Liinan lanseeraama ainekirjoitushaaste on saavuttanut jo trilogian mittasuhteet. Aiheen sai tällä kertaa kunnian päättää Tuuli.

Mitä tänään syötäisiin?

Jotain nopeaa ja helppoa. Jotain edullista, mutta silti maukasta. Jotain mikrolämmityksen kolme kertaa kestävää. Jotain, mitä osaa valmistaa yläasteen seiskaluokan köksätuntien opeilla ja tosi-tv:n kokkiohjelmien perusteella. Jotain, mihin aineet löytyvät kaapista ja mihin aika riittää. Toistetaan viisi kertaa päivässä, joka päivä. Peace of cake! (Joskus syödään sitä kakkuakin)

Meillä on tapana sanoa, että aamulla syödään kuoripottuja ja illalla potunkuoria. Totuus ei tuosta kauas heitä, sillä yleensä meillä syödään hirvenlihaa ja perunoita. Joskus saattaa olla porkkanoita. Ja sen lihattoman lokakuun voitte tunkea... Sanotaan nyt vaikka takataskuun. Nimim. hirvimiehen tytär, jonka taloudesta löytyy kolme pakastinta täynnä hirvenpaistia, jauhelihaa, lihalientä ja koiralle luita.

Ymmärrän kyllä lihattoman lokakuun jalon tavoitteen sivistää lihateollisuuden pahuudesta ja epäeettisyydestä,  mutta katselen näiden sarvien omistajaa mieluummin ruokapöydässä kuin auton tuulilasissa.

Lapsen ruokavalion koostaminen monipuolisesti, valmistaminen riittävästi, viisi kertaa päivässä toteutuu todella hyvin, kun lapsi syö ensimmäisen kerran illalla puoli kuudelta. Palan kurkkua. Edesmennyt äitinikin oli jo sitä mieltä, että meidän tuvan pöydän alla eläisi kana jos toinenkin. Niin eläisi vieläkin ja leveästi vielä. Hävikki on siis aikamoista. Seuraavat ruokaympyrät eivät perustu minkäänlaiseen faktatietoon, eikä niistä ole saatavilla aineistoa tai viitelähteitä. Kyseessä on ns. omasta päästä luusoppaa -tyyppinen havainnollistava kuvasarja tähän väliin.

Jotta ruokailu ei menisi eettisyyden pohdiskelun, sisällön päättämisen ja lasten erikoisominaisuuksista selviämisen jälkeen liian helpoksi, niin lisätään keittoon vielä keittiöremontti. Helpoin vaihtoehto tässä vaiheessa olisi tietysti kääntyä einesten luvattuun maailmaan, mutta minua on valistettu, että einekset ovat lyhin tie helvettiin, mitä ruokaan tulee. Niissähän on kaiken maailman lisäaineita ja muita myrkkyjä, kuka niitä nyt söisi saati lapsilleen syöttäisi. Ja myrkkyjähän voikin vältellä eineksistä kieltäytymällä.... Jos minun kuitenkin tulisi valita äidin burnoutin ja einesruokien välillä, niin valitsisin einesruoat epäröimättä!

Onneksi siellä pakastimessa on kuitenkin näin hirvenmetsästyskauden alussa vielä vähän tilaa muullekin ruumiin ravinnolle kuin sille hirvenlihalle, joten minäpä poikkeuksellisesti ennakoin keittiöremonttiin liittyvää ruoanlaittodilemmaa ja valmistin kasan gourmee-ruokaa varastoon: makaronilaatikkoa, kalakeittoa, kanarisottoa, kaalilaatikkoa, lasagnea, kesäkurpitsapaistosta ja lihakeittoa. Pakastimen sisällön lisäksi käytettävissä on jääkaapin sisältö, leivät, hedelmät ja kuivamuona. Liesi ja uuni ovat poissa pelistä, joten suunnitelmallisuus on poikkeuksellisesti päivän sana. Yleensä kun alan miettiä menuta suunnilleen siinä vaiheessa, kun jompi kumpi lapsista raapii jääkaapin ovea ja itkee nälkäänsä. Kadehdin heitä, jotka laativat viikon menun valmiiksi ja käyvät vain kerran viikossa kaupassa. Heidän on pakko tulla ulkoavaruudesta.

Lusikalla syömisen harjoittelu kannattaa aina aloittaa mustikkarahkasta!

Opettajan kommentti: Aika ala-arvoista käyttää söpöä lapsen kuvaa pelastamaan hätäisesti kyhättyä tekstiä, säälittävää. Tosin lapsi on kaunis vaikka mustikalla kuorrutettuna, joten saat anteeksi. Mitä tekstiin tulee, niin siinä ei taaskaan ollut päätä eikä häntää. Oletkohan nyt aivan oikealla alalla? Ja mitä pahaa hirvet ovat koskaan sinulle tehneet?

Toisella kierroksella ainekirjoitushaasteen haaviin tarttui taas pari uutta blogia ja kooste niistä löytyy täältä (omat kirjoitukseni löydät ainekirjoitushaaste-tunnisteen takaa). Saapa nähdä kuinka laajalla rintamalla tähän kolmanteen osaan tartutaan.

Kävikö pahasti?

Joko olet kuullut Kävikö pahasti-kampanjasta? Sinä et tietysti tällaista kampanjaa edes tarvitsisi, koska olet hyvä sydämeltäsi. Kaikki eivät ole. Jaetaan siis ilosanomaa avun jakamisesta eteenpäin, siitä tulee tämän vuosisadan rutto joka tarttuu kaikkiin, vaikka kuinka piiloutuisivat koloihinsa! :)

Eli aloitetaan yhdessä taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. Kampanjan sanomana on välittää viestiä, että me yhä avaamme ovet pyörätuolissa istuvalle tai rattaiden kanssa kulkevalle, autamme kaatuneen pystyyn ja keräämme tämän tavarat maasta, kysymme kävikö pahasti. Soitamme ambulanssin jos yhtään epäilemme jonkun sitä tarvitsevan, ja jäämme odottamaan että se löytää perille. Tämän kampanjan tarkoituksena on leivittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdia ajatus. 

Osallistu mukaan kampanjaan postaamalla "Kävikö pahasti?" -logo blogiisi ja vaikka ylläoleva tekstipätkä tai tiivistä asia omin sanoin: tyyli on vapaa, asia tärkeä.  Voit linkittää alkuperäisen tarinan ja kommentit, tai kertoa postauksessa myös omia kokemuksiasi auttamistilanteista tai törmäämistäsi auttamatta jättämis-tilanteista, tarkoitus on herättää ajatuksia ja keskustelua. Jos sinuakin kiukuttaa ihmisten välinpitämättömyys, niin sinulla ei tarvitse olla blogia osallistuaksesi, sillä voit jakaa kampanjan viestiä eteenpäin myös sen facebook-sivujen kautta.

Tämä kampanja muistuttaa myös positiivisen palautteen merkityksestä ja herätti minussa halun jakaa teille tapauksen, jolloin olin itse avun saajana enkä antajana. Siitä ei ole kuin pari viikkoa, kun äitiyttäni testattiin ihmisten ilmoilla oikein toden teolla. Paikallisessa ruokakaupassa kolmevuotiaan uhmakohtaus on tietysti ollut odotettavissa (eikä minun hermoillani missään nimessä vältettävissä). Joten kun olimme ajautuneet esikoisen kanssa siihen tilanteeseen, että uhkailu-lahjonta-kiristys kombinaatiokaan ei enää auttanut ja oli ryhdyttävä sanoista tekoihin (tässä tapauksessa huutavan ja potkivan kolmevuotiaan toimittaminen rauhoittumaan autoon) tarvitsin kipeästi apua yksivuotiaan hoitamisessa. Uskottavuuteni äitinä ei tähän kohtaukseen saisi kaatua, mutta ei yksivuotiasta oikein yksinkään voi ostoskärryihin jättää ja mukaan häntä ei voinut ottaa, koska kyllä, minulla on vain kaksi kättä (joita molempia tarvittiin esikoisen kanssa). Onneksi veikkauspisteen työntekijälläkin oli kaksi vapaata kättä ja ensijärkytyksen jälkeen hän vastasi pyyntööni pitää sylissä kuopusta sen aikaa, kun toimittaisin esikoisen rauhoittumaan, myöntävästi. Kuuma oli kuulemma tullut kymmenkiloista punttia kannellessa ja lottoa samalla myydessä, muuten oli mennyt molemmilla hyvin, mutta tuo parin minuutin apu oli minulle korvaamaton. Nykyään esikoinen käyttäytyy kaupassa esimerkillisesti ja käsittääkseni vain minä sain henkisiä kolhuja tilanteesta (olenko ainoa, joka on toteuttanut uhkauksen viedä lapsi autoon, jos kiukuttelu ei lopu?)

Kiitos siis sinulle Ylivieskan Citymarketin myyjäneiti avustasi! Kenellekään ei käynyt pahasti :)

Haaste s11s

Kiitos Jenni haasteesta, here it goes! Kerrataan kuitenkin ensin säännöt:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään

2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille

4. Haastajan tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa

5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat

6. Eikä takaisin haastamista

11 asiaa minusta:

1.  Syksyn yksi kohokohdista oli, kun Vain elämää -sarja alkoi taas. Voi että on ihana vähän fiilistellä hyviä biisejä ja tarinoita, kun koko Suomella huuli väpättää yhtä aikaa.
2.  Minua harmittaa, etten puhu enää puhtaasti murteella. Kuulostaa tyhmältä puhua "kirjakieltä", kun osaisin puhua paikallisten tavoinkin. Ehkä se palautuu vielä.
3.  Vain lukioaikaisen matematiikan opettajani luennot lottoamisen järjettömyydestä ja voittamisen epätodennäköisyydestä ovat estäneet minua aloittamasta lottoamisen. En minä päävoittoa haluaisi, sellainen parisataatuhatta riittäisi... Jos lottoaisin, niin en ikinä kestolottoaisi. Siinähän menisi monta euroa hukkaan, jos tulisi päävoitto ja pelaisi tavallaan turhaan loput kierrokset.
4.  Olen nyt onnellisesti kotona, vaikka kaipaankin välillä Norjaan. Siellä oli niin ihanan huoletonta, jopa vähän epätodellista.  
5.  Minua hävettää välillä tosi paljon koko Naked truth body -projekti. Varsinkin tällaisina hetkinä, kun maali ei lähesty vaan pikemminkin etääntyy. Huokaus sentään, kun olisi joskus tyytyväinen itseensä.
6.  Mulla on maailman paras ammatti ja alalla on aivan huippuja tyyppejä. Kuulkaa niitä hiljaisia anteeksipyytäviä apteekin tätejä ei enää usein näe!
7.  En ole oikeasti niin näppärä sanakäänteissäni kuin annan täällä ymmärtää. Oikeassa elämässä parhaat vitsit tulevat mieleen aivan liian myöhään, tilanne on jo lipunut käsistä ja joudun nielaisemaan sanani takaisin (vaikka yleensä en jätä juttua kertomatta, vaan nolaan itseni).
8.  En oikeastaan pidä liikunnasta, mutta liikun silti. Liikunnan jälkeen on useimmiten hyvä olo, mutta aloittamisen kanssa takkuaa. Haluaisin olla riippuvainen liikunnasta, niin ei tarvitsisi koko ajan piiskata itseään aloittamaan.
9.  Minulla on maailman paras perhe ja suku :) No doubt!
10.  Ostin robottipölynimurin. Siivoaminen on silti p****estä.
11.  Toivoisin, että minulla olisi enemmän aikaa ja taitoa ottaa valokuvia. Haluaisin lisäksi sihteerin arkistoimaan kuvat tietokoneelle, käsittelemään ne ja teettämään parhaat tauluiksi seinälle.

Kuopus isänsä käsissä kolmen kuukauden ikäisine varpaineen.

Jennin kysymykset

1.  Olosuhteet alkavat olla kohdallaan, pelaisitko yön ulvojaa? HAHAHA, aivan mahtava peli (kannattaisiko patentoida??) Olen valitettavasti tutustunut noihin zombie-versioihin liiankin usein, tosin (onneksi) harvenevalla tahdilla nykyään.
2.  Sienestätkö? Ilmoittauduin kansalaisopiston sienestyskurssille, koska haluaisin osata sienestää. Kurssi peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi, joten kohtaloni on kai tyytyä säilykepurkkiherkkusieniin.
3.  Kuka kehui sinua viimeksi, miten? Tytär 3 vuotta: Äiti, sinä et pelkää yhtään mörköjä. Kehu, joka pysäytti ihmettelemään äitiyden kaikkivoipaisuutta.
4.  Ketä kehuit viimeksi, miten? Tytärtä (1 v.), joka söi hienosti itse omalla lusikalla sotkematta niin paljon kuin yleensä (taisi olla kova nälkä).
5.  Kuinka aiot hemmotella itseäsi seuraavaksi? Kävin eilen kampaajalla (puolentoista kuukauden aikomisen jälkeen). Lasketaanko se? Postissa tuli juuri Avotakka ja parin soiton jälkeen selvisi, että kyseessä on lahjatilaus (kuitenkin on kestotilaus ja lasku tulee perässä, murr...). Toivottavasti ehdin jossain välissä hemmotella itseäni ja asettua alas lukemaan lehteä.
6.  Mitä isänpäivälahjaksi? Öööö... mies lukee tätä blogia, joten heitän pallon miehelle; toiveita voi esittää kommenttikenttään!
7.  Hyvä kasvisruokaresepti? Kesäkurpitsaa, paprikaa ja sipulia (minkälaisesta sipulista itse sattuu pitämään) pannulle ja mausteeksi vähän pippuria ja ripaus suolaa. Kyytipojaksi vielä kananmunaa tai raejuustoa. Helppo ja nopea lounas!
8.  Nenäkannu - uhka vai mahdollisuus? Mahdollisuus näin myyjän näkökulmasta, käyttäjänä se vaikuttaa enemmän uhkaavalta.
9.  Osaatko neuloa sukat tai lapaset? Kysy vain, että kuinka monet ja millä tekniikalla! Suosituin postaukseni on ylivoimaisesti Junasukat aikuiselle :)
10.  Yllätysvieraat tulevat vartin päästä. Mitä teet? PANIIKKI!!! Mitään ei ole tehtävissä niin lyhyessä ajassa, joten pyyhin varmaan pöydän (jos löydän sen rojun alta) ja laitan kahvin tippumaan. Suljen mahdollisimman monta ovea ja toivon, että vieraat eivät ole kiinnostuneita tour of the housesta.
11.  Milloin on sopiva aika aloittaa lasten uhkailu joulupukilla ja tontuilla? Anytime! Heti, kun lapsi ymmärtää, että uhkailuun oikealla tavalla reagoimalla voi saavuttaa jotain hyödyllistä myös omalta kannalta. 

Meidän ikkunasta näkyy viisi joutsenta, jotka ovat majoittuneet naapurin pellolle. Ei kaikkien kuvien tarvitse liittyä aiheeseen millään tavalla (halusin vain vähän leuhkia!).

Paulan kysymykset:

1.  Tunnenko minä sinut? Miten?
2.  Oudoin ruoka, jota teillä on tapana syödä?
3.  Jos saisit valita ammattisi riippumatta koulutuksesta, palkkatasosta ja muista käytännön asioista ja järjestelyistä, niin mitä tekisit?
4.  Minkä kirjan luit viimeksi (kokonaan)?
5.  Miksi kirjoitat blogia?
6.  Mikä on paras asia kotonasi?
7.  Mitä asiaa et muuttaisi itsessäsi?
8.  Mikä on ollut turhin hankintasi?
9.  Mikä on paras ajansäästövinkkisi?
10.  Miten rentoudut?
11.  Nouseeko kätesi ylös, kun pyydetään vapaaehtoista?

Itse haastan seuraavat daamit ja gentlemanin, olkoonkin, että kaikki eivät bloggaa aiheesta äitiys (ja osalla varmasti yli 200 lukijaa, mutta en ole selvännäkijä), vær så god!

Gone with the Norwegianin Jonna

Vihreä lintu

Lydas

Periaatteen nainen

Epätäydellisen naisen Sara

Rouva Ruuhka

Eleonooras hyggen Anni

HuiHaiVein Helena

Peace, love and poopdiapersin Essi

Go Eve Go

ja viimeisenä, muttei vähäisinpänä Sulhasen puheen Antti

Can't wait :)

Mikä meitä yhdistää

Liinan lanseeraaman kirjoitushaasteen toisen aiheen sai kunnian päättää Leopardikuningatar ja se menee näin:

Mikä meitä yhdistää

Papin aamen. Aihetta pyydettiin pohtimaan parisuhteen kannalta ja - kliseistä ehkä- mieleeni tuli ensimmäiseksi avioliiton solmiminen ja suhteen virallistaminen läheisten edessä. Aamen sille. 

Lapset. Meillä on kaksi ihanaa tyttöä. Siitä huolimatta, kun aihe lasten lopullisesta lukumäärästä nousi esille väärällä hetkellä (olin tainnut vaihteeksi taistella uhmaiän kanssa koko illan), olin sitä mieltä, että meillä on jo nyt kaksi liikaa. Parisuhteen kannalta lapset ovat joskus enemmän erottava kuin yhdistävä tekijä. Tarkoitan sitä, että lasten kasvattamisesta, päivärytmistä, harrastuksista, pukeutumisesta, lukumäärästä, nimistä, kavereista jne voi keskustella loputtomasti. Eräskin facebook-päivitys tässä viikonloppuna julisti, kuinka äidin oltua poissa kotoa oli isä lapsineen viettänyt viikonlopun living on the edge; oli hypitty sängyllä, syöty jälkiruoka ennen pääruokaa ja mikä kauheinta, puettu päälle ruutua ja raitaa yhtä aikaa ja menty ihmisten ilmoille :D (tämä tapaus ei liity omaan mieheeni ja lapsiini, tietääkseni) 

Avioehto. Mikä on minun on myös sinun; paitsi jos lusikat menevät jakoon. Mielestäni avioehdossa ei ole kyse pessimismistä vaan realismista. Etenkin, jos parisuhteen osapuolet ovat liiton solmimisen hetkellä tai tulevaisuudessa kovin epätasa-arvoiset taloudellisesti esim. perinnön tai oman uran vuoksi. Onpahan selvää alusta asti, ettei kumpikaan osapuoli ole suhteessa hyötyäkseen taloudellisesti eikä elääkseen toisen siivellä. 

Haaveet. Aika moni parisuhde on kaatunut siinä vaiheessa, kun on oikeasti oltu elämän tienristeyksessä ja huomattu, että halutaankin eri suuntiin. Eri suuntiin elämän sisällön suhteen, maantieteellisesti tai ajallisesti. Täydelliseltä vaikuttava elämä ja parisuhdekin kaipaa haaveita ja erityisesti niitä yhteisiä haaveita, joista saa voimaa jaksaa yli raskaiden päivien. 

Toisen hyväksyminen virheineen. Itsehän olen tietysti lähes täydellinen, joten minun virheissäni ei ole juuri sietämistä... Huonon huumorintajun sietäminen/jakaminen on eduksi suhteessa kuin suhteessa. Simpsoneitakin saa katsoa, kunhan toinen saa katsoa sillä aikaa Täydellisiä naisia. 

Salaisuus. Mieleeni on jäänyt eräs kerta, kun Clarissan steppitunnilla seurasin (en ole mikään stalkkeri, mutta he sattuivat seisomaan lähelläni) erään tuttavapariskunnan kommunikointia. He näyttivät koko ajan siltä, kuin heillä olisi ollut jokin salaisuus, josta kukaan muu ei tiedä. Terveisiä vaan Sannalle :) Samanlaisen kipinän minäkin haluan säilyttää. 

Mikä meidät sitten pitää yhdessä? Kysymyksen jalostaminen tähän muotoon on ajankohtaisempi kuin alkuperäinen kysymys tässä lapsiperheen hektisessä arjessa, jossa parisuhde on väistämättä jouduttu laittamaan välillä kirjahyllylle. Tekisi mieleni sanoa, että meitä pitää yhdessä mieheni käsittämätön kärsivällisyys ja puheeni suodatuskyky. Todellisuudessa meidät pitää yhdessä tietoisuus siitä, että tämä vaihe menee ohi. Niin hyvässä kuin pahassa. Juuri ehdittyäni valittaa kuinka raskasta on pienten lasten kasvattaminen, se on myös aika ihanaa. Mutta ihanaa on myös, kun lapset kasvavat ja meille vanhemmillekin jää taas enemmän aikaa yhdessä. Siihen asti pienistä hengähdystauoista suuri kiitos sukulaisille ja ystäville, jotka auttavat meitä aika ajoin muistamaan, että tässä perheessä on isän ja äidin lisäksi myös aviopari. 

Takaisin tehtävänantoon. Jos ei oteta huomioon Leopardikuningattaren johdattelua käsittelemään aihetta parisuhteen kannalta, niin minua henkilökohtaisesti kiinnostaa mikä meitä yhdistää, juuri Sinua ja minua? Olet ehkä tavannut minut? Saatat jopa olla sukua minulle? Ehkä eksyit tänne muiden ainekirjoitushaasteeseen osallistuneiden blogeista? Blogi on avainsana, siitähän tässä on kyse. Olet syystä tai toisesta (omasta halusta tai pakotettuna) klikannut auki Kupla-blogin postauksen aiheesta Mikä meitä yhdistää. Tässä tapauksessa vastaus on yksinkertainen, se on blogi (VR:n langaton nettiyhteys se ei ainakaan ole!)

Tähän väliin tulisi Viivi&Wagner-klippi, jossa Viivi ihmettelee, miksi he ovat yhdessä, kun he ovat niin erilaisia, johon Wagner vastaa "Eikö riitä, että rakastaa?". En löytänyt kyseistä klippiä, joten joudutte nyt kuvittelemaan sen :)

Opettajan kommentti: Kirjoitit jo aiheesta, toisin kuin viimeksi, mutta aiheen käsittely jäi kovin pinnalliseksi ja luettelomaiseksi. Oletko varma, että sinua on napanuoran leikkaamisen jälkeen yhdistänyt mikään muihin ihmisiin?

Muita aineita voit käydä lukemassa tämän linkin takaa! Ensimmäisen Minusta tulee isona -aineeni taas löydät täältä. Jatkoakin on luvassa, halusitte tai ette! :)

Minusta tulee isona

Liina lanseerasi ainekirjoitushaasteen ja vähän jälkijunassa otan siihen osaa minäkin. Here goes nothing!

Minusta tulee isona

Alkuun heti tyhjän paperin aiheuttama jäätyminen; tämähän on kuin ylioppilaskirjoituksissa. Tosin siitä on niin pitkä aika, etten oikeastaan muista enää koko tilanteesta mitään, oletan vain, että jäädyin silloinkin. Tarkoittaako tämä sitä, että olen jo iso? Jos iso tässä yhteydessä tarkoittaa vanhaa, niin olen hyvässä vauhdissa, mutta en vielä kauhean iso.

Entä jos iso tarkoittaa suurta? Todella iso olen ollut kaksi kertaa. Ihmelaihdutusmetodia etsiville kerrottakoon, että synnyttämällä lähtee kymmenen kiloa hetkessä. Sattuu vaan ihan p****leesti ja laihduttamista edeltää yhdeksän kuukauden paisuminen. En voi aivan varauksetta tätä metodia suositella, sillä laihtumista seuraa myös erinäisiä velvollisuuksia vähintään seuraavien 18 vuoden ajan sekä arpia sattumanvaraisissa paikoissa.

Jos iso on joku tärkeä, vaikutusvaltainenkin kenties, olenko silloin iso? En ole poliitikko, enkä koe kutsumusta alalle, mutta kolmenkympin ylitettyäni ja lapsia saatuani olen selvästi valveutuneempi asian suhteen kuin vielä opiskeluaikoina. Silloin riitti, että opintotuki kolahti tilille tiettynä päivänä ja hampaat sai kiskottua suusta neljällä eurolla, ruuan sai Amicasta parhaillaan 1,65 eurolla. Nykyään mietin välillä (koska mieheni pakottaa haluaa keskustella asiasta) Kreikan kriisiä ja maan sisäistä vallan (viittaan tässä yhteydessä vallan sanalla sekä vallankäyttöön että vanhahtavaan kovin sanan synonyymiin) monimutkaista byrokratiaa, joka tuhlaa aikaa, rahaa, energiaa, miestyövuosia, verotuloja ja rahaa. En silti koe, että ammetåkeni kanssa kykenisin toimimaan vakavasti otettavana poliitikkona. Arvostan todella korkealle äitejä, jotka siihen pystyvät! Järjestötason asiat minua ovat kuitenkin aina kiehtoneet ja toivottavasti ennen joulua olen jo vaikuttamassa (muutakin kuin koulutuksen tarjoilua suunnittelemassa) oman alani asioiden parissa.

Tarkoittaako iso suurikenkäistä? Uraohjusta, korkeassa asemassa työskentelevää työntekijää tai jopa johtajaa? Kouluja olen käynyt kunnioitettavat 18 vuotta, joten luulisi sen johonkin riittävän (tai sitten opiskeleminen oli vahvuuteni). Tällä hetkellä olen kuitenkin korkeasti koulutettu työtön ja koen itseni varsin pieneksi ammatillisella tasolla. Erityispätevyyskoulutus nostanee hieman katsettani ylöspäin, joten panostetaan siihen!

Lasteni silmissä iso, se olen varmasti! Kolmevuotias sanoi minua kerran jopa hirviöksi (enkä halua tietää mistä/keneltä oli sen oppinut)! Olen se ilkeä äiti, joka kieltää kaiken kivan ja komentaa koko ajan turhan kärkevästi ja ääntään korottaen. Samalla olen kuitenkin se syli, johon juostaan turvaan (jos pappa ei ole lähettyvillä) ja hän, joka osaa avata solmuun menneet prinsessakorut. Äitinä en ole täydellinen, kaukana siitä. En oikeasti voi sietää ainaista ruoanlaittoa, pyykkäämistä, siivoamista, vaipanvaihtoa ja kitinää (omaa ja lasten). Mutta nautin suuresti tyttöjen kikatuksesta, haleista, kiitoksista, aitoudesta ja heidän kanssaan peuhaamisesta. Tytöilleni olen juuri se oikea rakastava äiti. 

Haluaisin ajatella, että iso on vahva. Voimakaskin, mutta luja ja sisukas. Suomi tuli saamenmaahan -dokumentissa Kirsti Länsman sanoo pysäyttävästi kotiseudustaan "Täällä olen vahva". En tiennyt sitä vielä puoli vuotta sitten, mutta koska olen nyt palannut kotiin, juurilleni, nyt olen vahva. Vastaus kysymykseen on vahva.

Opettajan kommentti: Olet ymmärtänyt tehtävänannon väärin ja kirjoittanut otsikon vierestä. Olisit ruvennut keihäänheittäjäksi, jos olet niin vahva. Olisit päässyt urasi jälkeen kansanedustajaksikin. Säästän numeroita, enkä anna sinulle arvosanaa. Ehkä ne antavat sulle sieltä sossusta vielä joskus rahaa.

Liina on listannut osallistujat aiheen tiimoilta, käykäähän kurkkaamassa jos kiinnostaa (taatusti laadukkaampaa ja syvällisempää pohdintaa kuin täällä!)