37. Gone with the Wind (1939)

Tuulen viemää on niitä harvoja vanhoja klassikkoelokuvia, joita olen nähnyt useita kertoja. Edellinen katselukerta on tainnut olla kyllä viime vuosituhannen puolella, mutta nuoruusvuosina kerkesin nähdä tämän ainakin kymmenisen kertaa. Siksi monet kohtaukset olivat jo entuudestaan hyvin vahvasti mielessä. Olen nähnyt myös Making of -dokumentteja ja muuta oheismateriaalia kulissien takaa. Elokuva on siis kaikin puolin tuttu.

Elokuvaan liittyy muutamia lapsuusmuistoja. Muistan, kuinka erikoista minusta oli että elokuva voi olla niin pitkä, että se kestää koko päivän (vähän alle neljä tuntia). Kuinka niin kauan jaksaa istua paikallaan? Muistan myös, että elokuvan alussa Scarletilla on todella leveähelmaisia mekkoja, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen. Suunnittelinpa joskus jopa nimeäväni aikuisena tyttäreni Taraksi, koska se on elokuvassa niin merkittävä paikka. Lapsena myös ihmettelin miten näin vanha amerikkalainen elokuva on värillinen, vaikka tuoreemmatkin suomalaiselokuvat ovat mustavalkoisia. Enpä tiennyt silloin, että Tuulen viemää onkin erikoistapaus myös Hollywood-elokuvien keskuudessa.

Joskus 1990-luvun alkupuolella sain Joulupukilta elokuvan VHS-kasetilla. Katsoin elokuvan silloin yöllä siskoni kanssa suklaakonvehteja mussutellen. Loppupuolella äiti heräsi aamukahvia keittämään ja hämmästeli, että emmekö me ole vielä ollenkaan menneet nukkumaan. Tuosta tapauksesta lähtien Joulu on liittynyt Tuulen viemään. Olisi jotenkin hassua katsoa tämä keskellä kesää ilman suklaata! Niinpä tälläkin kertaa katsoin elokuvan joululomalla suklaakonvehtien ja siskoni kera.

Luin Tuulen viemää -teoksen ihan vähän aikaa sitten. Jo ennen kirjan saattamista loppuun, aloin haaveilla elokuvan katsomisesta piakkoin. Koska kirja oli vielä tuoreessa muistissa, onnistuin järkyttämään itseäni elokuvan vertailulla alkuperäiseen teokseen. Periaatteessa elokuva on hyvin uskollinen kirjalle. Käytännössä kuitenkin eroja on paljon. Elokuvasta puuttuu ainakin neljä minun mielestäni melko keskeistä henkilöhahmoa. Ennen niin ihana elokuva tuntui nyt kirjan lukemisen jälkeen melko kalpealta kuvajaiselta hienosta tarinasta. Tämä todistaa, että piditpä elokuvasta kuinka paljon tahansa on kirja aina vielä parempi. Jos siis pidät tästä elokuvasta, rakastut ikihyviksi kirjaan!

Scarlettin ja Rhettin tarina jatkuu neliosaisena minisarjana nimeltä Scarlett. Olen nähnyt myös tämän jatko-osan joskus 90-luvulla, mutta en silti muista onko tarinassa onneton vai onnellinen loppu. Taidanpa siis perehtyä jatko-osaan joko kirjana tai tv-versiona piakkoin. Jatko-osa ei ole Margaret Mitchellin käsialaa, joten alkuperäistä tarinankertojaa kunnioittaakseen voisi jatkosepustuksille myös viitata kintaalla. Tekee vaan mieli tietää mitä silloin seuraavana päivänä tapahtuikaan...

INFOLOOTA

Gone with the Wind / Tuulen viemää

Ohjaus:
Victor Fleming

Pääosissa:
Clark Gable
Vivien Leigh

AFI:n sija 6.
IMDb:n sija 157.
IMDb:n arvio 8,2

Kuva Wikipediasta

35. A Streetcar Named Desire (1951)

Kun elokuvalle paiskataan näin erikoinen nimi, on vaikea tehdä mitään järkeviä arvauksia leffan aihepiiristä tai juonesta ennakolta. Nimi tuntui pitkään kovin kaukaa haetulta ja tuulesta temmatulta. Nimelle tulee kuitenkin ihan järkevä selitys, tai ainakin viittaus siihen mistä nimi on elokuvalle temmattu. Kysehän on kuitenkin kuvainnollisesta hyppäämisestä "Viettelysten vaunun" kyytiin.

Elokuvassa Blanche tulee siskonsa Stellan luokse vierailulle. Sisarukset ovat viimeiset rippeet ennen voimissaan olleesta plantaasin omistaneesta perheestä. Nyt omaisuutta ei enää ole. Stella elää köyhissä oloissa avioliitossa rahvaanomaisen puolalaistaustaisen miehen kanssa. Liitto ei ole erityisen ruusuinen. Elokuvan kuuluisin kohtaus onkin vaimoaan ikkunan alla epätoivoissaan huutava Stanley.


"Hey Stellaaaaaaaa!"

Tykkäsin tästä elokuvasta. Oli mielenkiintoista nähdä Marlon Brando nuorena miehenä sekä Vivien Leigh jossain muussa elokuvassa kuin Tuulen viemässä. Vivien tekee hienon roolityön tässä elokuvassa. Hänen keimailuaan ja flirttailuaan on mukava seurata.

Naisten mekot olivat ihastuttavia, vaikka mustavalkoisesta elokuvasta ei voinutkaan päätellä millaisia leningit todella olivatkaan. Blanchen matka-arkku lipastomaisine lokeroineen näytti niin upealta, että haluan sellaisen itsekin. Ei tosin kovin käytännöllinen matkustamisen kannalta, mutta ehkäpä pienenä vaatekaappina makuuhuoneessa...

INFOLOOTA
A Streetcar Named Desire / Viettelysten vaunu

Ohjaus:
Elia Kazan

Pääosissa:
Vivien Leigh
Marlon Brando
Kim Hunter

AFI:n sija 47.
IMDb:n sija 224.
IMDb:n arvio 8.0

Kuva Wikipediasta

24. Some Like It Hot (1959)

Kun köyhä muusikkokaksikko sattumalta todistaa mafian suorittaman teloituksen, alkaa pakomatka etelän lämpöön vaikuttaa oikein mukavalta ajatukselta. Edessä onkin opettavainen sukellus toisen sukupuolen elämään:

"Will you look at that! Look how she moves! It's like Jell-O on springs. Must have some sort of built-in motor or something. I tell you, it's a whole different sex! "

Oikein viihdyttävä ja mukaansatempaava pätkä. En oikeastaan edes ehtinyt huomata, että tässä oli mukana Marilyn Monroe, niin hyvin elokuva piti otteessaan. Eräässä monologin pätkässä Marilyn oli kyllä loistava. Silmät säihkyivät ja siristelivät, koko naama loisti ja tekstiä tuli solkenaan. Tykkäsin.

Enemmän kuitenkin nautin pääosamiesten toilailuista ja keskusteluista. Sehän se on parasta huumoria, kun miehet pukeutuvat naisiksi, vai mitä?

"But, you're *not* a girl! You're a *guy*, and, why would a guy wanna marry a guy?"

Näppärää dialogia ja paljon hauskuutusta. Todellinen hyvän mielen elokuva. Tästä saisi varmasti mielenkiintoisen esseen jollekin naistutkimuksen kurssille, jos katsoisi tarkkaan sillä silmällä. Nyt panin merkille vain muutamia sukupuoliseikkoja, jotka tuotiin esille niin ilmiselvästi.

INFOLOOTA

Some Like It Hot /Piukat paikat

Ohjaus:
Billy Wilder

Pääosissa:
Marilyn Monroe
Tony Curtis
Jack Lemmon

AFI:n sija 22.
IMDb:n sija 85.
IMDb:n arvio 8,4

Kuva Wikipediasta

19. The Treasure of the Sierra Madre (1948)

Humphrey Bogart on niin hassu nimi, että voiko sellaisella esiintyä muussa kuin komediassa tai lasten animaatiossa? Noh, Sierra Madren aarre ei ole kumpaakaan, vaan traaginen kertomus köyhän miehen halusta päästä kiinni leivän syrjään. Rikkauksien tavoittelu uhkaa kuitenkin rappioittaa rehdin pummin. Elokuva antaa aihetta pohdinnalle: Kuinka pitkälle sinä olisit valmis menemään rikastumisen toivossa?

En ollut aluksi ihan selvillä tapahtumien ajankohdasta. Naisten lyhyet hameet vähän kummastuttivat, mutta olihan tapahtumapaikkana Meksiko, missä muoti on voinut olla hyvinkin toisenlaista kuin vaikkapa ameriikassa. Wikipediatarkastus varmisti, että tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle. Mainittava on vielä se seikka, että elokuvassa ei ole ainokaistakaan merkittävää naisroolia. Testosteroni jyllää, eikä naisille anneta suunvuoroa.

Kulttuurien kohtaamisen seuraaminen antaisi aihetta monenlaisiin antropologian esseisiin, ja valkoisen miehen "ylivertaisuutta" voisi tarkastella ja arvioida monesta vinkkelistä. Tapahtumapaikkojen kuumuus ja viidakon villeys välittyivät katsojalle hyvin, vaikka alkupuolen trikkikuvapätkät olivatkin nykyaikaisiin tehosteisiin tottuneelle huvittavia. Myös tappelukohtaus oli realistisen oloista nujakointia, verrattuna nykyaikaisiin mätkimispätkiin, joissa kehenkään ei oikeastaan edes satu.

Elokuva ei ole juoneltaan niin suoraviivainen, kuin voisi aluksi kuvitella. Yllätyksiä ja käänteitä on riittämiin pitämään mielenkiintoa yllä.


Infoloota

The Treasure of the Sierra Madre/ Sierra Madren aarre

Ohjaus:
John Huston

Pääosissa:
Humphrey Bogart
Walter Huston
Tim Holt

AFI:n sija 38
IMDb:n sija 75
IMDb:n arvio 8,5

Kuva wikipediasta

12. Paha maa (2005)

Tunnustan heti aluksi, että olen katsonut hyvin vähän uusia suomalaisia elokuvia viimeiseen 10-15 vuoteen. Inhorealistiset ja harvasanaisen masentavat tekeleet tekivät tehtävänsä murrosikäisenä nähtyinä. Kiinnostus suomalaisia leffauutuuksia kohtaan on ollut hyvin matalaa. Koska en ole aktiivisesti pyrkinyt näkemään Paha maa -elokuvaa, se onkin jäänyt toistaiseksi kokematta. Onneksi siis aloin tähän leffaurakkaan, jonka myötä tämäkin pätkä päätyi nähtäväkseni!

Keskeltä kumpujen
Mullasta maan
Isät ylpeinä katsovat poikiaan
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe
- Eppu Normaali -

Tämä Eppu Normaalin kappale kertoo aika hyvin elokuvan aiheen. Melko perinteistä suomalaista melankoliaa, mutta vain aihepiiriltään. Kerrontatapa on kiehtova, ja muistuttaa hieman Crash-elokuvan tyyliä, jossa tuntemattomien ihmisten tarinat kietoutuvat yhteen. Kerronnallisesti ja ohjauksellisesti elokuva tarjosi mukavia pieniä yksityiskohtia ja oivalluksia. Miellytävä katselukokemus ja toimiva kokonaisuus.

Leffassa oli kaksi yllätystä. Ensiksi yllätyin siitä, että muutamia vuosia sitten teinityttöjen kovastikin ihannoima Jasper Pääkkönen osaa näytellä. Toinen yllätys oli, että kovin luihun ja epäluotettavan näköinen Mikko Leppilampi on parrakkaana todella sympaattinen ja hellyyttävä.

INFOLOOTA
Paha maa / Frozen land

Ohjaus:
Aku Louhimies

Pääosissa:
Jasper Pääkkönen
Mikko Leppilampi
Pamela Tola
Petteri Summanen
Matleena Kuusniemi
Mikko Kouki
Sulevi Peltola

Ilmestynyt 2005
HS:n listan sija 18
IMDb:n arvio 7,5

Kuva Wikipediasta

2. Modern Times (1936)

Huomaan väittäneeni mykkäelokuvan aikakauden lopuksi jo Chaplinin teosta City Lights. Yllätyinkin aika lailla, kun huomasin Modern Times (Nykyaika) -elokuvan ilmestyneen viisi vuotta myöhemmin. Faktojen tarkastus paljastikin, että Chaplin suunnitteli Modern Times -elokuvsta alunperin dialogillista äänielokuvaa, mutta totesi äänen antamisen Kulkurille olevan huono idea. Elokuva onkin mykkäelokuvan ja äänielokuvan välimuoto. Vaikka varsinainen dialogi puuttuu on mukana puhuttuja äänitteitä ja lauluja. Kuulemmepa jopa Kulkurin esittämän hienon lauluesityksen.

Laulu ei ole kuitenkaan tämä alla olevan videon Smile. Panin merkille elokuvaa katsellessani, että Smile-kappaleen melodia soi usein tapahtumien taustalla. Olen kyllä tiennytkin, että kappale on Charlie Chaplinin, mutta nyt tiedän sen liittyvän juuri Modern Timesiin. Kappaleen sanoitetun version on tehnyt tutuksi Nat King Cole, mutta ovathan sitä laulaneet useat muutkin artistit. Kappale on yksi ehdottomista suosikeistani. Haikeudessaan sydäntä sykähdyttävä.


"Smile though your heart is aching, Smile even though it's breaking. When there are clouds in the sky you'll get by."

Tässä elokuvassa vinoillaan nykyaikaiselle tehokkaalle liukuhihnatyöskentelylle ja sitä kautta myös kerrotaan teollistumisen aiheuttamista ongelmista. Tehtaiden koneet vipuineen, vempaimineen ja suurine hammasrattaineen ovat mainiota katseltavaa. Kaikki tämä on kuitenkin vain taustaa rakkaustarinalle, jota varjostavat City Lightista tuttuun tapaan taloudelliset ongelmat.

Mukava ja viihdyttävä pätkä, joka vangitsi toisinaan myös pienen tyttäreni huomion. Onneksi hän on hyvinkin liian pieni ymmärtämään vitsit, joissa Kulkuri käyttäytyi hassusti huumeiden tai alkoholin vaikutuksen vuoksi. Muuten voisin sanoa elokuvaa passeliksi koko perheen yhteiseen iltapäivään, mutta tietyssä iässä sedän nenään päätyvä valkoinen jauhe voi aiheuttaa hankalia kysymyksiä.

Infoloota:
Modern Times / Nykyaika
Ohjaus: Charlie Chaplin
Pääosissa: Charlie Chaplin,
Paulette Goddard
Ilmestyi: 1936
IMDb:n arvosana 8,5
IMDb:n sija 60
AFI:n sija 78

Kuva Wikipediasta

1. City Lights (1931)

Päätin aloittaa leffaurakan sieltä vanhemmasta päästä. Sopiva pätkä alkupalaksi löytyikin Chaplinin tuotannosta. City Lights (Kaupungin valot) on mykkäfilmi ajalta, jolloin jo oli alettu tehdä äänielokuvia. Voitanee siis sanoa, että tämä elokuva edustaa oman aikakautensa loppua.

En ole varma olenko nähnyt elokuvan joskus menneinä vuosina, ainakin monet pätkät tuntuivat kovin tutuilta. Aikaisemmin en ainakaan ole katsonut tätä ajatuksella alusta loppuun. Elokuvassa Kulkuri (Tramp) rakastuu sokeaan tyttöön, jota tämä haluaisi auttaa taloudellisessa ahdingossa. Toisaalla Kulkuri ystävystyy juhlivaisen miljonäärimiehen kanssa. Miljonäärimiehen ja Kulkurin ystävyydestä voi tehdä huomion, että ei yötä myöten juhliminen ja humalahakuinen juominen ole nykynuorison keksintöä. Kyllä sitä on osattu kautta aikojen.

Muistikuvani Chaplinin huumorin perustumisesta hänen omiin jalkoihinsa kompasteluun osoittautui oitis vääräksi. Chaplinin eleet ja ilmeet ovat toki tärkeässä osassa komediallisen tunnelman luomisessa ja äänettömässä ilmaisussa, mutta kompastelun tasolle ei huumori kuitenkaan jää. Monenlaisista tavallisistakin tilanteista löytyy humoristisia puolia, kunhan Chaplin on mukana. Lisäksi olin aika yllättynyt, että elokuvassa vitsailtiin ja vihjailtiin homoeroottiseen suuntaan. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa nyrkkeilijä hämmentyy Kulkurin flirttailevista elkeistä niin, että ei tohdi vaihtaa housuja hänen nähtensä.

Elokuva on hauskaa ja viihdyttävää katseltavaa. Olohuoneessa samaan aikaan leikkivä tyttärenikin jäi välillä katsomaan elokuvaa, tuskin kuitenkaan siitä paljon ymmärtäen. Mukaansa tempaavaan katsottavaa siis. Ainoastaan nyrkkeilykehään sijoittunut kohtaus oli pitkästyttävä. Tämä johtui varmasti siitä, että omasta mielestäni kaikista urheilulajeista nyrkkeily on yksi vastenmielisimmistä ja vähiten kiinnostavista. En jaksanut katsella sitä edes huumorilla höystettynä.

Elokuva oli mielenkiintoinen ikkuna menneeseen aikaan. Ihania vaatteita, vanhoja autoja ja entisaikaista elämänmenoa. En usko yhdenkään elokuvassa esiintyneen henkilön olevan enää hengissä. Siitä tuli vähän haikea olo ja omakin kuolevaisuus tuppaantui pyörimään ajatuksissa. Näistä tunnelmista jatketaan.

Infoloota:
City Lights / Kaupungin valot
Ohjaus: Charlie Chaplin
Pääosissa: Charlie Chaplin
Virginia Cherrill
Harry Myers
Valmistunut 1929
Julkaistu 1931
IMDb:n arvosana 8,6
IMDb:n sija 46
AFI:n listan sija 11

Kuva Wikipediasta