Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
![]() |
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase. Suuri suomalainen kirjakerho, 1984. |
Kun Allu pääsee Torven kylälle "pakkotöihin", vastassa ovat oudot sukulaiset: perheen isä Svante on kotityranni, äiti Lahja touhottaa, ja Allun serkku Tauno on tilan "luuseripoika". Allun toinen serkku Rutanen on vähän säälittävä "feikkihoppari", joka yrittää "päteä" Allulle. (s.8) Maalaiskylän elämä tuntuu Allusta aluksi tylsältä ja oudolta. Tauno "angstaa" ja "emoilee". Syy selviää pian.
Tilalla tehdään päivät pitkät heinätöitä. Ne ovat raskaita ja inhottavia. Heinänteko on tärkeää elukoiden takia, mutta niiden salaisena tarkoituksena on väsyttää pojat kuoliaaksi, jotta he eivät "ottaisi hatkoja" iltaisin. Mutta tyypit lähtevät kuitenkin. Allua ihmetyttää, miksei Tauno lähde iltaisin kylille mukaan, vaan Häräntappoaseen kanssa yksin metsään.
Rutanen esittelee Allun kylän "jengille", johon kuuluvat Touko ja Ripe ("koviksia", mutta pelkkiä sivuhahmoja), mustatukkainen Kerttu ("blingblingpissis") ja blondi Vuokko ("joka pukeutuu H&M:n postimyyntiriepuihin") (s. 15). Rutanen ja Allu "fillaroivat Lahjan munamankelilla", mutta Toukolla on "Suzukin mönkkäri" ja Ripellä "viritetty skootteri". Kerttu ja Vuokko ajavat Kertun mopolla (s.16). Allulle näytetään "kylän mestat": leikkikentän huvimaja, rämä bussi romuttamolla ja hautausmaan nurkka. Allu alkaa sopeutua maalaiselämän kummallisuuksiin: "salaröökaus" on kova juttu. Ainoastaan Tauno "hiipparoi" yksin metsässä. (s. 18)
Aluksi jengillä on ihan "tavismeininki", kierrellään "mestoja" ja "heitetään läppää". Kertulla ja Allulla alkaa pian "synkata". Jutun alkamista kuitenkin varjostaa Kertun synkkä salaisuus. Allu ei tiedä, että Kerttu kärsii kylän kirouksesta. Siitä ei puhuta ulkopuolisille. Ei edes Vuokko, joka on "lääpällään" Alluun ja "kyylää ja liimautuu iholle" (s. 25-26), yritä vihjailla mitään. Kun Kerttua ei joka ilta näy (Vuokko selittää, että se johtuu Kertun "tiukkisuskismutsista"), alkaa Allu pian "lämmetä" myös Vuokolle. Allusta tuntuu pian, että häntä revitään kahteen suuntaan.
Allu ei tiedä, että Vuokkokin on kylän kirouksen uhri, mutta Vuokolle on käynyt paremmin kuin Kertulle. Hän on saanut osakseen kirouksen hyvät puolet, "Vaikutuksen/charmin" ja hallitsee itse "muodonmuutosta". Kerttu puolestaan on traaginen hahmo. Hän kärsii urheasti salaa yksinäisyydessä, jossa vuodatetaan monta kyyneltä ja ainoa ystävä on korvapuoli kissanpentu. Kertun runot ovat vaikuttavia, erityisesti se, jossa Kerttu pelkää, että kissa kasvaessaan vahingossa metsästää Kertun "muodonmuutoksen" aikana. Kun Allu ihmettelee, miksei Kertusta kuulu mitään, Vuokko selittää Allulle jotain "syömishäiriöstä ja depiksestä" (s. 42). Kirous on kuitenkin puhkeamassa.
Yhtenä iltana sitten Rutanen joutuu jäämään Lahjan kanssa "vetämään lakanoita", eikä Allu halua lähteä yksin. Niinpä Allu seuraa Taunoa salaa metsään. Metsässä Tauno "skitsoaa" jotain omituista itsekseen ja ammuskelee variksia. Ihan kuin Allu aavistaisi jotain, hän ryntää Taunon luo ja vaatii Taunoa lopettamaan. Tauno "aggreaa" kuitenkin jotain äänistä, jotka puhuvat sen päässä varisten kielellä. Allulla menee hermo ja hän lähtee kotiin päin. Yhtäkkiä Tauno osuu varikseen, joka valahtaa maahan Allun eteen kuin kohtalon oikusta. Varis alkaa "muuttua" (s.54-56). Se onkin Kerttu! Onneksi Tauno ei osunut kuin siipeen ja Allu ja Kerttu pakenevat. He selvittävät välinsä hautausmaalla, jossa Kerttu kertoo kaiken: kirouksen voisi ehkä "heijastaa" toiseen rituaalin avulla.
Tämän jälkeen Kerttu ja Allu ovat erottamattomat, vaikka Tauno vainoaa ja kiristää Kerttua, koska hänkin näki muodonmuutoksen. Vuokko yrittää Allua edelleen ja esittää Kertun "BFF:ää", vaikka on oikeasti liittoutunut Taunon kanssa. Lopputarinan ajan Allu ja Kerttu etsivät yhdessä ratkaisevan rituaalin sanoja ja muita välineitä. Loppuratkaisu on todella jäätävä ja jännittävä, sillä Vuokko pystyy "vaikuttamaan" Alluun jo voimakkaasti ja Tauno ilmestyy sotkemaan kuviot juuri väärällä hetkellä. En kuitenkaan kerro tässä keneen kirous heijastetaan tai onnistuuko rituaali!
Sitten äiti soittaa ja pakottaa Allun takaisin kotiin kastelemaan kukkia äidin lomamatkan ajaksi. Allu joutuu palaamaan takaisin kaupunkiin ja Kerttu on "täysin hajalla" (s. 92). Onneksi kännykät on kuitenkin keksitty!
Itse tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon. Härkösen huumori näkyy arkipäiväisten heinähommien kuvailussa, ja yliluonnollinen juoni paljastuu pikku hiljaa. Etenkin Kerttu on paljon syvällisempi kuin miltä näyttää. Kirja oli tosi vaikuttava ja oli kivaa lukea suomalaisista päähenkilöistä, joille tapahtuu kaikkea epätavallista ja yliluonnollista. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka tykkäävät lyhyistä kirjoista, joissa on rakkaustarina, draamaa ja yliluonnollisia tapahtumia. Kirjasta on tehty myös televisiosarja.
***
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Suuri suomalainen kirjakerho, 1984
98 s.
***