Kasoittain kirjoja

Kuva Finnkinon sivuilta Jos vielä jään kertoo Miasta, jonka elämä muuttuu kirjaimellisesti kertarysäyksellä yhtenä lumisena päivänä. Hän herää kolaripaikalta ja huomaa olevansa kunnossa, mutta kummallisen tunnoton. Kun hän näkee itsensä makaamassa tien pientareella, hän tajuaa olevansa jonkinlainen haamu elämän ja kuoleman välissä. Kukaan ei näe eikä kuule häntä, ja hän joutuu yksinään selviytymään sekä huonoista uutisista että päätöksenteosta. Hänen itsensä vastuulla on päättää, lähteäkö vai jäädä. Yleensä haluan lukea kirjan ensin ja vasta sitten katsoa siitä tehdyn elokuvan, mutta tämän kanssa kävi toisin päin. Vaikka kirja on ohut, ei sen lukemiseen löytynyt aikaa ennen leffaa, enkä vielä viikko leffan jälkeenkään ole ehtinyt lukea sitä ihan loppuun. Tämän kirjan kohdalla ei kuitenkaan oikeastaan haitannut, että kirjan lukee jälkijunassa, sillä leffa noudattaa kirjaa aika hyvin (siihen asti kun olen sitä ehtinyt lukea). Sekä leffassa että kirjassa tapahtumat kulkevat kahde

Kuva kustantajan sivuilta Presidentin elämä kiinnostaa, ja varmaan aika moni tavallinen tallaaja olisi halukas kurkistamaan presidentin arjen kulisseihin. Tarja Halosesta on tehty dokumenttielokuva Rouva Presidentti, joka kuvaa presidentin elämää noin puolentoista vuoden ajalta. Olen nähnyt tuon elokuvan, ja muistaakseni pidinkin siitä. Maria Romantschukin muistelmat Ei, rouva presidentti antavat mahdollisuuden kurkistaa presidentin työhön toisesta näkökulmasta. Romantschuk on toiminut Halosen lehdistöavustajana tämän ulkoministeriaikana ja myöhemmin lehdistöpäällikkönä presidenttiaikana. Vaikka kirjassa kuvataan Romantschukin työuraa, ajat Halosen alaisena ovat kuitenkin kirjassa pääosassa. Kirja ei etene ihan aikajärjestyksessä, vaan aikaa presidentin palveluksessa kuvataan enemmänkin tiettyjen teemojen, tapahtumien ja henkilöiden kautta. Presidentin lähimpään avustajakuntaan kuului Halosen aikana viisi ihmistä, joista Romantschuk oli yksi. Muita olivat kansliapäällikkö,

Kuva kustantajan sivuilta Jostain Pullisen haastattelusta luin, että hän kirjoittaa mielensisäisistä maisemista. Kohta kaikki alkaa onkin lähinnä päähenkilö Kirsin ajatuksia ja muistoja aikana, jolloin hän yrittää päästä takaisin jaloilleen. Kirsi on vuosia ollut Juhanin toinen nainen. Hän on eronnut omasta miehestään jo kauan sitten, ja odottaa Juhanin tekevän samoin. Juhanin avioliitto jatkuu kuitenkin edelleen, ja lopulta hän kertoo Kirsille, ettei voi enää jatkaa suhdetta. Tarina alkaa Kirsin saapuessa pienen merenrantakaupungin hotelliin sidottu haava kädessään ja pyörällä päästään. Pikkuhiljaa tapahtumia aletaan keriä auki: mitä Kirsille on tapahtunut, mitä hän on tehnyt, miten tähän tilanteeseen ylipäänsä on päädytty ja miten tästä eteenpäin. Kirjassa on monta eri aikatasoa: on nykyhetki eli Kirsi hotellissa, Kirsin ja Juhanin suhde ja Kirsin lapsuus. Eri ajoissa liikutaan pääosin Kirsin ajatuksissa ja muistoissa, kertojana kaikissa on Kirsi. Teksti on välillä tajunnanv

Kuva kustantajan sivuilta Tutustuin romanikulttuuriin joitakin vuosia sitten työn kautta, ja huomasin silloin että aiheesta oli aika vaikea löytää "kunnollista" tietoa. Etsin tuolloin yleistietoa nykyajan romanien elämästä Suomessa, mutta löysin lähinnä vanhentuneita, tiettyyn alaan liittyviä tai muuten asian vierestä oleviin kirjoihin. Netistä muistaakseni löysin muutamia hyviä esitteitä aiheesta, jotka oli tehty tarjoamaan yleistajuista tietoa romanikulttuurista valtaväestölle. Vaikka tuosta ajasta on jo kulunut muutama vuosi, olen silti edelleen kiinnostunut romanikulttuurista ja sen eroista ja samankaltaisuuksista suhteessa omaan kulttuuriimme. Marja Björkin kirja kiinnosti siis kovasti. Mustalaisäidin kehtolaulussa kerrotaan kolmen romanisukupolven elämästä naisten näkökulmasta. Päähenkilönä on Marita, ja hänen elämäänsä seuraamalla tutustutaan myös hänen vanhempiensa ja lastensa elämiin. Maritan vanhemmat Väinö ja Sikri ostavat mökin tavallisesta naapurustosta

Kuva kustantajan sivuilta Varasin Lasteni tarinan luettuani siitä ensin muutamasta blogista. Tämä on yksi niistä monista kirjoista, joihin olen innostunut tarttumaan blogien kautta. Lukulistani kasvaa kasvamistaan ja kirjaston kassa kilisee kun haen sieltä vähintään viikoittain varaamiani opuksia. Kummu kertoo kirjassa kaksostensa vaikeasta elämänalusta sekä omista ja sukunsa traumoista. Kaksosten elämä alkoi keskosina, ja ensimmäiset kuukaudet vietettiin vastasyntyneiden teho-osastolla elämästä taistellen. Lapsiin oli vaikeaa tutustua kaikkien letkujen ja johtojen keskellä, eikä toisaalta ollut varmuutta siitä, saavatko nämä elämät jatkua. Kummu kertoo siitä, miten ei uskaltanut luottaaa lastensa henkiinjäämiseen, ei uskaltanut oikein rakastaakaan niitä kun ei tiennyt kuinka kauan saa heidät pitää. Lasten rankka alkutaival traumatisoi äidin. Tai ehkä herätti hänessä usean sukupolven traumat. Kuten monille meistä, myös hänelle oli pienestä pitäen opetettu että kestää pitää

Tämä kirja herätti ensimmäisen kerran huomioni kirjakaupassa, jossa hipelöin sitä ja laitoin nimen muistiin. Sen jälkeen luin siitä muutaman blogiarvion ja kiinnostuin entisestään. Joku muukin oli kiinnostunut, asetuin kiltisti kirjaston varauslistan hännille ja jäin odottamaan. Lopulta sentään sain kirjan käsiini, ja se kulki mukana laukussa jonkun aikaa ennen kuin ehdin aloittamaan. Kirja kertoo A. J. Fikrystä, leskeksi jääneestä kirjakauppiaasta Alicen saarella. Saari on vähän hankalien kulkuyhteyksien päässä, mutta kesäisin riittää turisteja. Vaimonsa kuoltua A. J. on jatkanut kaupan pitämistä, vaikka alunperin kauppa olikin vaimon ajatus ja hän myös kaupan henki. Kustantamosta varoitetaan uutta myyntiedustajaa, että Alicen kirjakauppias on vähän erikoinen, eikä sinne kovin paljoa kirjoja tilata. A. J. on hyvää vauhtia matkalla rappiolle, ja kaiken lisäksi hänen arvokas Edgar Allan Poen kirjansa varastetaan. Muutama päivä tapauksen jälkeen A. J. löytää kaupastaan odottamatto

Tämä oli minulla matkalukemisena Tukholmanreissulla, koska paluumatkalla käytiin Ateneumissa katsomassa Toven 100-vuotisjuhlanäyttely. Olin kuullut, että näyttelystä saa enemmän irti kun on lukenut ensin kirjan. Lukemisen paikka ja aika ei ollut ehkä kaikkein otollisin, luin laivassa ja melkoisella vauhdilla, sillä halusin saada kirjan kokonaan luettua ennen näyttelyä. Onnistuin siinä kyllä, mutta samalla kirja tuntui vähän pakkopullalta, olisi ehkä ollut hyvä antaa sen lukemiselle vähän enemmän aikaa. Kirja sisältää kuitenkin pitkän ajanjakson ja paljon asiaa, joten pohdiskelulle olisi ollut hyvä suoda vähän enemmän tilaa. Elämäkerta ei kuitenkaan ollut mitenkään kuiva tai tylsää luettavaa, kiireestä oma ähkyni vain johtui. Luulen, että jos teksti olisi ollut oppikirjamaista ja vilissyt taidetermistöä, olisin jättänyt sen suosiolla kesken. Teksi on kuitenkin aika helppoa, ja taidetta käsitellään siten että maallikkokin pysyy kärryillä ja ilman sanakirjaa. Oma käsitykseni Tovest