Muumilaakson marraskuu ylioppilastehtävänä

Muumilaakson marraskuu ylioppilastehtävänä

Keväällä 2014 yo-kokelaat olisivat voineet valita äidinkielen essee-kokeen kirjoitustehtäväksi seuraavan ”Mitä Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu -kirjan luku (s. 6–8) kertoo peloista ja niiden hallinnasta?”

Katkelma on kolmannesta luvusta Vilijonkan ikkunan pesusta, joka johtaa katolle … katkelma alkaa sanoin ” Eräänä marraskuisena torstaipäivänä sade lakkasi ja Vilijonkka päätti pestä ullakkokerroksen ikkunat…”

Jos olisin kokelas, kommentoisin myös kirjan piirrosta, jossa Vilijonkka on katolla. Keho on jännittynyt, jalat näyttäisivät tärisevän ja silmät ovat laajenneet. Ainakin kehon jäykkyys, jalkojen asento ja silmät osoittavat pelkoa.

Vilijonkka ajautuu katkelman mukaan katolle liian nopeasti ötökkäkammonsa ja puhtausviettinsä vuoksi. Hän häätää kiusallisen ötökän pois, ja menee pesemään ikkunaa ulkoa päin katolle, jolloin hän joutuu jopa hengenvaaraan.

Pelkoa kuvaavat ilmaisut on helposti löydettävissä:

” Päätä huimaavan sekunnin ajan hän kiisi vatsallaan pitkin kattoa, töppöset tömähtivät päin räystästä, ja siinä hän sitten makasi. Ja nyt Vilijonkka säikähti. Pelko ryömi varpaista kuonon nipukkaan ja karvasteli kurkussa musteenmakuisena. Vilijonkka sulki silmänsä mutta näki maan kaukana alapuolella, ja hämmästys ja pelko salpasivat hänen leukapielensä niin ettei hän voinut edes huutaa…”

Tummennettuna on tuntemuksia ehkä jo huimaus kuvastaa pelkoa, "säikähti" on ensimmäinen joka kuvaa pelon alkupistettä, Vilijonkka myös maistaa pelon, ja hänen näköhavaintonsa on pelottava.

Toiminnalla Vilijonkka ottaa tilannetta haltuun, mutta pian ovat uudet pelot edessä, jota Tove Jansson kuvaa mestarillisesti:

”Nyt hän tunsi tassunsa hipaisevan ukkosenjohdatinta, hän takertui siihen henkensä edestä ja luisui hitaasti silmät ummessa toiseen kerrokseen, eikä maan ja taivaan välillä ollut mitään muuta kuin ohut rihma ja muuan rihman varassa kiikkuva vilijonkka”.

Seuraavat ilmaisu minusta myös kuvaavat pelon fyysisiä tuntemuksia.

polvien tutina ja Vilijonkan sydän alkoi pompottaa.

Pelko siis ilmenee tärinänä ja pulssin kohoamisena.

”En saa katsella en ajatella,…yli äkkijyrkän katon … putouksen tyhjyyteen, ja jalkoja alkoi taas vapisuttaa ja maailma kieppui, nyt alkoi huimaus. Se riuhtaisi hänet irti seinästä, puureunus kävi tassujen alla soukaksi kuin sirppi, ja yhden ainoan loputtoman silmänräpäyksen ajan..”

Viimeinen tummennettu kohta tarkoittaa ajantajun muuttumista, mitä selitetään jatkossa ja  jota voimistetaan ilmaisulla ”siihen hän jähmettyi toisen lyhyen ikuisuuden ajaksi …”  Voimistaminen tapahtuu ilmaisulla lyhyt ikuisuus. Myös jähmettyminen kuvaa pelon lamaavaa vaikutusta.

Vilijonkka pääsee katolta ja ”Nyt alkoi jo tuntua paremmalta. ”

Vilijonkka ei menettänyt pelostaan huolimatta toimintakykyään eikä edes kekseliäisyyttään. Hän pitää silmiään kiinni ja yrittää olla ajattelematta. Hän hokee mielessään asioita.

Tilanteen lauettua hän ottaa tilannetta haltuun pohtimalla. Hän näkee tilanteen uusin silmin, ja päättää hakeutua muiden ihmisen seuraan eli muumimamman. (Muumimamma on tekstissä kirjoitettu pienellä).

Vilijonkka pohtii myös kuolemaa ja tavaraa, hänen ensimmäinen ajatus on omituinen ”Enhän minä kuole ensinkään” Hän tajuaa olevansa ympäröity turhalla tavaralla, hän haluaa vapautua tavarasta, ja ajatuksistaan, alitajuisesti hän tuntee tavaran olevan turhaa, ja hänen on tajuttava myös kuoleman välttämättömyys.

Hieno katkelma, jonka keskimmäistä kuvaakin kannattaa kommentoida pelon ilmentäjänä.

Koska kyse on esseevastauksesta kannattaa pohtia, kuinka paljon viittailee tekstiin, tämä ei ole tekstitaitovastaus.

******

Tove Jansson kirjoitti ruotsiksi eli kääntäjä Kaarina Helakisa on tehnyt hienoa työtä.

Muumilaakson marraskuusta olen blogannut täällä.

Taikatalvi -kansikuva

Tove Jansson on itse tehnyt Taikatalvi -teoksen kansikuvan.

Minusta kuvan tarkastelukulma on alhaalta oikelle. Kansikuvassa Tuutikki istuu sillankaiteella, jossa kesällä Nuuskamuikkunen soittaa huuliharppua. Ei ole kesä, eikä Nuuskamuikkusta näy. Kaikki on autiota ja "hiljaista".

Tuutikin takana on täysikuu, on siis yö tai kaamos. Tuu-tikillä (=Tuutikki) ja Muumipeikolla on katsekontakti.
Tuu-tikki hymyilee, on kotonaan talvessa, Muumipeikko tarvitsee kuunvalossa lisävaloa, turvaa, hän katsoo ylöspäin Tuu-tikkiä, kuvastaa epävarmuutta.

Sillasta tulee varjoja, hahmoista ei.

Jos valkoinen merkitsee kuollutta, lumivaippa on valkea, myös mustaa on kuvassa. Valkean ja mustan kontrastina löytyy Tuu-tikin punavalkea paita, keltaiset hiukset, sekä öljylampun punainen ja keltainen. Tuutikki on turvallinen, elävä, kasvot ovat ilmeikkäät.

Kuvassa merkittävää on kuun suuruus.

Uimahuoneen valot edustavat lämpöä ja turvaa.

Kuvaa ei ole kirjassa. Kirjassa muumipeikko tapasi Tuu-tikin ensimmäisen kerran tekemässä lumilyhtyä. Tässä kummastuttaa Tuu-tikin jälkien puuttuminen, Muumipeikon tulo sillan ulkopuolelle on myös outoa.

Sama kansi englanninkielisessä pokkaripainoksessa, värimaailma on haalistunut, minusta tämä on myös hieno kansikuva, kuten yläkuvakin. Tämä näyttää erilaiselta vaaleampien (haaleampien) värien vuoksi, mutta myös kuu on alempana, taivasta näkyy enemmän, myös hahmot ovat "pienempiä" Tuutikki näyttää erilaiselta (silmät).

Muumit, vieraanvaraisuus ja omistaminen

Janssonin muumikirjat ovat loistavia, niissä on oma filosofiansa. Kävin juuri äsken kommentoimassa muumien suhdetta omistamiseen.Muumit ovat avoimia ja vieraanvaraisia, ja samaten suhtautuvat hieman laajasti omistamiseen.

Muumipeikko ja pyrstötähdessä piisamirotan asuinsija tuhoutuu, kaveri tulee pessimismiään viljelemään muumitaloon. Muumit ottavat aina vieraat vastaan.
Muumien lähtiessä tähtitornille ainoa mammonan perään oleva on Nipsu, joka haluaisi granaatteja mukaan, mutta kuinkas sitten kävikään. Granaatit saivat jäädä.
Muumit kävivät kaupassa, tavaran loppusumma oli liian iso, mutta kaupasta selvittiin ulos, eikä kauppias tainut jäädä voitolle.
Samassa kirjassa hemulit keräävät toinen hyönteisiä ja toinen postimerkkejä. Postimerkit lähtivät lentoon ja se oli varsin traumaattinen kokemus hemulille, postimerkit löytyivät. Muumit piiloutuvat Nipsun löytämään luolaan.
Niiskuneidin nilkkarengas löydetään ja annetaan Niiskuneidille. Niiskuneidillä on myös omistaminen verissä. Joskin hänellä ei ole juuri muuta kuin nilkkarengas ja otsatukka.

Taikurin hattu -kirjassa muumitalossa asuu Pikku Myy, eli kaikki kynnelle kykenevät majoitetaan myös Niiskuneiti. Kirjassa on kaavakuva huonejaosta. Hattivattien saarella hemuli ottaa hattivattien ilmapuntarin, josta maksettiin Niiskuneidin otsatukan verran hintaa. Hattivatit hakivat omansa vain pois.
Tiuhti ja Viuhti lienevät varkaita. He lienevät ottaneet Mörön löytämän kuningasrubiinin, jota Taikurikin havittelee. Taikuri on hävittänyt hattunsa, jonka muumit ovat ottaneet käyttöönsä. Hattu on yllätyksiä täynnä. Se lopulta vaihdetaan kuningasrubiiniin Mörön kanssa. Taikuri puolestaan ei voi ottaa kuningasrubiinia Tiuhdilta ja Viuhdilta, mutta asia ratkaistaan toiveella. Kirjan toiveissa Nipsu on taas mammonan perään. Niiskuneiti haaveilee silmistä, jotka näki laivan keulakuvassa, jonka muumit löysivät vedestä. Muumimammalle tärkeä esine on käsilaukku, joka katoaakin, ja etsitään, ja löytyy, on Tiuhdilla ja Viuhdilla.

Vaarallinen Juhannus -kirjassa. Muumit jättävät veden valtaan jääneet talon, ja asettautuvat teatterin, jonka ottavat käyttöönsä. Nuuskamuikkunen, joka ei piittää maallisesta mammonasta ja vihaa kieltoja, repii puiston kieltotaulut. Viljaana ja erilleen joutuneet Muumipeikko ja Niiskuneiti taas polttavat kyltit, jotka löytävät. Muumeille on tyypillistä vieraanvaraisuus, ja löytötavaran hyödyntäminen.

Taikatalvi teoksessa Pikku Myy ottaa Mamman tarjottimen, ja Tuutikki asuttaa uimahuonetta. Muumimamman hillot syödään, ja talossa asuu joukoittain porukkaa.

Muumipapan uroteoissa Muumipappa on tervetullut heti Fredriksonin laivaan, mihin myös Juksu ja Hosuli majoittautuvat. Hosuli omistaa Maxwell kahvipurkin ja paljon nappeja. Hosuli on Nipsun isä, joten omistaminen on verissä.

Muumipappa ja meri teoksessa muumit purjehtivat majakalle, ja asettautuvat asumaan. Oma talo jää tyhjäksi. Majakanvartija sen sijaan oleilee saarella, mutta ei palaa ennen kuin lopussa vartiopaikalle. Kuka majakan omistaa jää arvoitukseksi, ja on sivuseikka, mutta suhde omistamiseen on edelleen sama.

Muumilaakson marraskuu teoksessa, muumit ovat poissa, ja muut asukkaat asettautuvat muumitaloon. He asuvat siellä resursseja kaikkia resursseja käyttäen, mutta säästäen paikan hengen ja tavarat.

Näen omistamisen olevan samanlaista kuin sukujen kesämökeillä, Porukkaa pyörii nurkissä, ja kaikki saavat käyttää joustavasti tiloja. Vastavuoroisuus saa systeemin toimivaksi. Jos vastavuoroisuutta ei ole, vieraanvaraisuus kärsii, ja silloin jokainen linnoittautuu pitämään kiinni omista tavaroistaan.
***
20.12.2012

Jostain syystä googlesta tullaan hakusanalla muumi jouluruno.

Muumit nukkuvat talviunta, Kuusi -tarinassa novellikokoelmassa Näkymätön lapsi Muumit heräävät joulua ennen ja hääräävät joulua, mutta eivät tiedä mikä se on, jotta googlen haku ei olisi aivan turha tässä huonohko runo

Joulu on pian jo ovella
painaa stressi povella

Kampsu huutaa kiire, kiire
Joulua varten kuusi kaada
kaikkea on pakko saada
ruuat osta, laita, lahjat hanki ja paperiin kääri
kiire, kiire,  kaikki hääri

Muumit ihmeissään kuusen ostaa
lahjat ja ruuat sisälle nostaa

valmiiksi laatikot laittaa
pikkumönkiäisille ruuat kyllä maittaa

kuusi on koristettu
piha somistettu

nyt voi joulu tulla
ja juhlamielellä olla

***
Raukeina he pieluksille pään painavat, 
ja kevääseen levollisna uinuvat
talviunilla kevään tuloon asti, 
kunnes Nuuskamuikkusen sulosävelmät heidät herättää

***
Varsinaisia joulurunoja (moneen tilanteeseen) on täällä