Mitfordin murhat (Jessica Fellowes)

Florence Shorev saapui Victoria-asemalle taksilla kello 14.45.

Tätä ennen en ole juurikaan perehtynyt Mitfordin aatelisperheen elämään 1900-luvun alkupuolella, tiedän lähinnä perheen kuuden sisaren elämän olleen skandaalinkäryinen ja poliittisia ristiriitoja täynnä. Mitfordin murhat aloittaa sarjan, joka perustuu tosielämän murhiin ja historiallisiin henkilöihin. Kirjailija Jessica Fellowes on Downton Abbey sarjan luojan, Julian Fellowesin, veljentytär. Laitoin odotukset vähän korkeammalle tämän kirjan kohdalla kuin Julian Fellowesin Belgravian.

Takakannesta: Lontoolainen työläistyttö Louisa Cannon pakenee julmaa setäänsä ja päätyy sattuman kautta Mitfordin perheen lastenhoitajaksi upeaan maalaiskartanoon. Hänestä tulee 16-vuotiaan Nancy Mitfordin uskottu ja ystävä, ja yhdessä tytöt myös joutuvat keskelle salaperäisen junamurhan tutkintaa. Mitä tapahtui Florence Nightingalen kummityttärelle, joka nousi junaan Victorian asemalta, mutta ei koskaan saapunut määränpäähänsä? 

Mitfordin murhat on rauhallisempien mysteerien ystäville, jotka eivät pidä väkivallasta tai nopeatempoisesta juonesta. Kirja keskittyy enemmän tarinaan ja ihmisten välisiin suhteisiin ja niiden kehittymiseen. Luinkin kirjaa enemmän luokkayhteiskunta kuvauksena kuin dekkarina. Tyystin ei tietenkään rikostutkinnat puutu, vaan lukijaa hämätään matkan varrella, mikä on kirjalle pelastus. Tällä kertaa linkitys Downton Abbey tv-sarjaan ei tunnu niin tuulesta temmatulta, mutta Agatha Christieen on matkaa, vaikka Louisa poliisiystävänsä kanssa kovasti yrittävätkin.

Louisa ei sanonut mitään vaan käveli edellä lastenkamariin tavoittaakseen Dianan ja Deccan. Hän oli toivonut että hän ja Nancy olisivat enemmän samanlaisia kuin erilaisia, mutta ehkä hän oli sittenkin ypöyksin.

Jessica Fellowes - Mitfordin murhat

(The Mitford Murders, 2017)

Otava, 2018

Arvostelukappale

Sarjakuvia kuolemasta, yksinäisyydestä ja rikoskomisariosta

Lukemiseni ei ole mitenkään erityisen tavoitteellista - tai kyllä se tavoitteellista on, mutta nuo suunnitelmat aina unohtuvat matkan varrella ja muistan ne näköjään yleensä vasta ihan loppuvuodesta ja sitten alkaakin kunnon loppukiri. Tällä kertaa loppukirin kirjoja ovat sarjakuvat ja kotimaiset sekä toivoisin ehtiväni jonkin näytelmänkin vielä lukea. Mieluiten Shakespearea. Ajallisista syistä alla on niputettuna kolme viimeksi lukemaani sarjakuvaa, jotka kaikki tekivät vaikutuksen.

Fábio Moon & Gabriel Bá - Daytripper

Takakannesta: Daytripper kertoo kirjailijan uraa havittelevan Brás de Oliva Domingosin tarinan. Jokainen kirjan kymmenestä luvusta näyttää meille erilaisen otoksen Domingosin olemassaolosta — rakastumiset, kuolemat ja kaikki lukemattomat mahdollisuudet niiden välimaastosta. Daytripper on maaginen tarina vaihtoehdoista ja valinnoista. 

Daytripper on jo kannesta lähtien upea albumi ja etenkin lukujen alkukuvat ovat todella taidokkaasti tehty. Haaveilin että koko sisältö olisi ollut samantyylinen. Myönnän, että alussa en ollut aivan niin vakuuttunut tarinasta ja sen tarkoituksesta, kun näin vain väläyksiä Brásin elämästä, jotka näyttivät päättyvän aina samalla tavalla, mutta varsinkin loppu sai mieleni muuttumaan täysin ja sai pisteet nousemaan silmissä. Daytripper ei ole mitään peruskauraa vaan kokeileva, kaunis ja vaikuttava, jonka voisi aivan hyvin lukea uudelleen ja pohtia elämää syvemmin.

"Sillä vasta kun hyväksyt kuolevasi voi elämäsi todella alkaa."
 




Bryan Talbot: Grandville

Takakannesta: Scotland Yardin lujahermoisin rikoskomisario LeBrock tutkii brittidiplomaatin itsemurhaa. Jäljet vievät Ranskaan, jossa selviää kokonainen epäilyttävien itsemurhien sarja. Alkaa kuumottava ajojahti pitkin Pariisin kapeita kujia. Pian LeBrock huomaa, että koko keisarikunnan kohtalo on hänen käsissään.

Grandville aloittaa steampunk-henkisen fantasiasarjan, jossa Britannia on juuri hävinnyt Napoleonin sodan ja Eurooppaa johtaa Ranskan keisarikunta. Anarkistit mellakoivat, mutta propagandakoneisto jyrää kaiken alleen. Rikoskomisario LeBrock on haastavan tehtävän edessä, mutta sherlockholmesasuisena ja jamesbondmaisesti hän hoitaa homman.

Kuvat ovat läpi albumin näyttäviä, täynnä yksityiskohtia ja huimaa liikettä. Omaan makuun räiskintää ja lentävää verta oli liiaksi. Eläimien agenda oli pääteltävissä heidän lajistaan, sillä kuinka luotettavana esimerkiksi kettua tai sikaa voi pitää? Samaa hyvis-pahis erottelua on käytetty myös Blacksad-albumeissa. Hauska yksityiskohta oli Grandvillen vain palvelijoiksi kelpaavat ihmiset, jotka näyttävät Tintti-sarjakuvista karanneilta ja joita eläimet kutsuvat "taikinanaamoiksi". "Kuuluvat karvattomaan simpanssilajiin-- Eivät ole koskaan saaneet kansalaisoikeuksia."

Vaikka albumin on kannessa sanottu olevan tieteellis-romanttinen trilleri, jää romantiikka pahasti tappaluiden ja sotimisen alle.






Anne Muhonen: Ystäväni varjo

Takakannesta: Haluan löytää ystävän. (Ja lisää rohkeutta.)

Säästin loppuun kaikista koskettavimman sarjakuvan, joka hyvin minimalistisin elkein onnistuu sanomaan niin paljon ja niin vahvasti. Todellinen sarjakuvien mestariteos. Päähenkilö on yksinäinen ja tahtoisi ystävän, muttei tiedä mistä sellaisen saa. Hän sättii itseään ja miettii mikä omassa olemisessa on vikana. Hän on sullonut itsensä niin vahvasti tietynlaiseen muottiin, että sen rikkominen pelottaa. Ja se mitä muut voisivat ajatella. Etenkin jälkimmäinen.

Kuvitustyyli on edellisiin verrattuna hyvin pelkistettyä ja se pelailee vain yhdellä värillä, joka muuttuu tarinan edetessä. Hahmot ovat ilmeikkäitä, eikä sarjakuva ole kuitenkaan liian synkkä aiheesta huolimatta. Varjo toi omalta osaltaan ripauksen huumoria mukaan ja loppu oli toiveikkaan kaunis. Vahva suositus Ystäväni varjolle!

★★★★½
Fábio Moon ja Gabriel Bá - Daytripper

(Daytripper, 2010)

Vertigo, 2012

Kirjastosta

★★★½
Bryan Talbot - Grandville (#1)

(Grandville, 2013)

Like, 2012

Kirjastosta

★★★★★
Anne Muhonen - Ystäväni varjo

2009

Kirjastosta

Lars Kepler - Hypnotisoija (+elokuva)

"Tulta, ihan kuin tulta.
Ne olivat hypnotisoidun pojan ensimmäiset sanat."

kirjan alku

Lars Kepler kirjailijanimen taakse kätkeytyy ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Hypnotisoija on ensimmäinen suomalaistaustaisesta rikoskomisario Joona Linnasta kertova dekkari ja samalla myös minun ensimmäinen Keplerini. Mikäli seuraavan ajattelin lukea, niin ihan heti se ei tapahdu, pitää ensin toipua Hypnotisoijasta.

Tukholmalaisen lähiön urheilukentältä löydetään raa'asti murhattu mies. Myöhemmin myös miehen vaimo ja tytär löytyvät surmattuina. Perheen poika Josef on elossa, mutta vakavasti loukkaantunut. Suomalaistaustainen rikoskomisario Joona Linna pyytää traumoihin erikoistunutta lääkäriä Erik Maria Barkia hypnotisoimaan Josefin, jotta murhaajan tuntomerkit saataisiin selville. Bark suostuu, vaikka on aiemmin vannonut, ettei enää koskaan hypnotisoi ketään. Samalla hän joutuu mukaan painajaismaisten tapahtumien ketjuun. Takakansi

Hypnotisoijassa seurataan kahta juonta, joista ei tiedä onko niillä tekemistä keskenään, ja jos on niin mitä. Kaikki ei tietenkään hyvän dekkarin tavoin avaudu hetkessä, vaan ripaus ripaukselta lukijalle valotetaan mm. Erikin menneisyyttä ja syytä miksi mies oli vannonut ettei hypnotisoi enää. Joona Linnastakin jotain kerrotaan, mutta sen kummemmin häneen ei perehdytä. Kenties sitten seuraavien osien aikana?

En pystynyt lukemaan kirjaa iltaisin ennen nukkumaan menoa, vaikka noin muuten ihan hyvin siedän kaikenlaista, tämä jäi kuitenkin piinaamaan liikaa, jos pimeinä iltoina sen erehtyi nappaamaan lukupinosta. Hypnotisoija on raaka ja siinä on ahdistavia juttuja, jotka eivät varmasti heikkohermoisille sovi. Paikoitellen on turhaa mäsäilyä väkivallalla, jota en arvosta. Kirja kyllä vie mukanaan vahdikkailla käänteillä ja piinavalla tunnelmalla. Kaikki päättyy elokuvamaiseen, nopealla tahdilla eteneviin traagisiin tapahtumiin lumisissa ja kylmissä maisemissa.

Hypnotisoija -elokuva

Katsoin Lasse Hallströmin ohjauksen oikeastaan ihan vain Mikael Persbrandtin vuoksi. Hän on minulle tuttu Komisario Beck -elokuvista kovanaamaisena poliisina. Mikään yllätys ei ole, että Joona Linnaa näyttelee suomalainen Tobias Zilliacus, sillä onhan hän kirjassakin suomalaistaustainen. Mainitaan myös Lena Olin, joka tekee huikean roolisuorituksen.

Luodakseen selkeämmän kokonaisuuden katsojalle kirjan toinen juoni on poistettu kokonaan - tai oikeammin liitetty saumattomasti pääjuoneen kuuluvaksi. Tämä valitettavasti aiheuttaa sen, ettei katsojalle jää hoksattavaksi juurikaan oivalluksia, vaan asiat tarjotaan heti valmiina.

Todella paljon on muutenkin tapahtumia joko muutettu ja jätetty kokonaan pois, joten yllätyksiä on luvassa, vaikka kirjan olisikin ennestään lukenut. Sinänsä ihan hyvä. Tällä tavalla joitain kauheuksia on voitu jättää huoletta pois ja itseasiassa juuri sellaisia, joiden katsomista etukäteen vähän pelkäsin. Emme siis onneksi kohdanneet näin visuaalisessa muodossa. Samat elementit löytyy kirjasta ja elokuvasta, mutta jälkimmäisessä pakka on pistetty huolella sekaisin.

Elokuvasta on myöskin tehty katsojaystävällisempi, sillä siinä on vähemmän väkivaltaa. Tarkennan heti perään, että raakuuttaa löytyy, mutta kirja on hyvin selkesti brutaalimpi ja kammottavampi. Keskiössä on Erikin ja hänen vaimonsa perhekriisi ja huonot välit toisiinsa, josta muodostuu selviytymistarina, kun heidän poikansa kidnapataan. Hypnotisointi on kaikkien tapahtumien alku ja juuri, mutta Erikin entistä työnkuvaa ei olleenkaan näytetä, vaan kaikki ohitetaan parilla hassulla lauseella. Tämä valinta kummastuttaa suuresti ja laittaa elokuvan hataralle pohjalle.

Synkempien trillereiden ystäville nämä molemmat sopivat, eikä väkivaltaa tai ahdistavaa tunnelmaa saa hätkähtää.

______________________________________________________________

★★★½
Lars Kepler - Hypnotisoija

(Hypnotisören, 2009)

Tammi, 2011

Omasta hyllystä

★★★
Hypnotisoija (Hypnotisören)

Rikos/ Draama / Trilleri, 2012
Ohjaus: Lasse Hallström
Pääosissa: Tobias Zilliacus, Mikael Persbrandt, Lena Olin

Paula Hawkins - Nainen junassa

"Junaradan sivussa lojuu kasa vaatteita."

kirjan alku

Paula Hawkinsin esikoinen on paljon markkinoitu trilleri, jota kannessa mainostettiin Tess Gerritsen sanoin 'tiheätunnelmaiseksi', mutta todellisuus osoittautui taas jälleen kerran erilaiseksi.

Rachel matkustaa päivästä toiseen samalla paikallisjunalla. Junan ikkunasta hän alkaa seurata radanvarren talossa asuvaa pariskuntaa, jolle hän kuvittelee mielessään täydellisen onnellisen elämän.
   Sitten eräänä päivänä hän näkee jotain, mikä muuttaa kaiken, ja pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa. Rachel haluaa auttaa ja kertoo tietonsa poliisille, mutta tulee kietoutuneeksi yhä kohtalokkaamma tavalla vieraiden ihmisten elämään. Takakansi

"Sinä et tunne häntä, 
mutta hän tuntee sinut"

Jännittävää olla vaihteeksi lukijan roolissa niin että tietää enemmän kuin romaanin henkilöt - tai ainakin luulee tietävänsä. No aika selkeähän tämä juonikuvio oli, mutta ihan kaikkea en kuitenkaan ollut osannut ratkaista ennen loppua. Suurin ongelma on, että kirjan yleisilmettä leimaa hidastempoinen ja laahaava kerronta, joka vähentää kirjan jännitystä aika minimiin. Tiivistä tunnelmaa ei ehdi rakentua, eikä jännitys kasaantua. Tiukempana kokonaisuutena olisi voinut toimia paremmin, nyt edettiin vähän liiankin rentoon tahtiin. Loppu sen sijaan oli kiitettävästi rakennettu, vaikka syyllisenkin paljastusta olisi voitu pitkittää sinne h-hetkeen asti, eikä vihjailla hänen suntaansa niin avoimesti.

Sympaattiseksi en ketään kirjan henkilöitä nimittäisi, kaikki olivat enemmän tai vähemmän vastenmielisiä. Varsinkin päähenkilö Rachel, jonka elämä on suistunut alamäkeen juomisen myötä. Meni mies ja elämä. Jäljelle jäi junalla matkustelu ja haaveilu. Myönnän kuitenkin, että onhan hän hyvinkin erilainen muihin dekkaripäähenkilöihin verrattuna. Se onko hän yhtään parempi, niin siitä voidaan olla montaa mieltä. Itseäni taitaa kuitenkin viehättää enemmän voimakkaammat päähenkilöt, niin sanotusti "oman elämänsä sankarit". Rachelia ei voida sanoa kovinkaan luotettavaksi kertojaksi, sillä alkoholihan tunnetusti huonontaa muistikapasiteettia ja tärkeästä illasta hänellä onkin vain hataria muistikuvia.

Tässä on jotain hyvin samanhenkistä kuin alkuvuodesta lukemassani Kiellettyjen hedelmien kujassa. Molemmat jollain tapaa arvaamattomia kaikessa ennalta-arvattavuudessaan. Kepeitä kirjoja, joita suosittelenkin ensisijaisesti kevyiden mysteerikirjojen ystäville, mutta itselleni turhan leppoisia, eikä edes kovin yllättäviä. Lumiomenan Katja kirjoitti mielestäni osuvasti, "ettei kirjaa ehkä kannatakaan lukea trillerinä, vaan alkoholistinaisen kehityskertomuksena." Taisin siis liikaa olla tuon trilleri-sanan perään... Minkäs teet.

_______

Paula Hawkins - Nainen junassa

(The Girl on the Train, 2015)

Otava, 2015
Etukansi: plainpictures/Bildhuset

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½

Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Hän näkee junan ikkunasta talon, jossa asuvaa pariskuntaa hän alkaa (ehkä kummallisen) tiiviisti seurata. Hän antaa heille nimet, ja kehittää taustalle tarinat. Hän kuvittelee heille onnellisen elämän.

Eräänä päivänä Rachel näkee jotain, joka muuttaa kaiken. Vielä enemmän muuttaa se, kun pariskunnan nainen katoaa. Rachel päättää kertoa tietonsa poliisille, eikä ikinä olisi uskonut, mihin kaikkeen hän sotkeutuukaan. - See more at: http://kristankirjat.blogspot.fi/2015/08/paula-hawkins-nainen-junassa.html#sthash.gM03PDVm.dpuf

Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Hän näkee junan ikkunasta talon, jossa asuvaa pariskuntaa hän alkaa (ehkä kummallisen) tiiviisti seurata. Hän antaa heille nimet, ja kehittää taustalle tarinat. Hän kuvittelee heille onnellisen elämän.

Eräänä päivänä Rachel näkee jotain, joka muuttaa kaiken. Vielä enemmän muuttaa se, kun pariskunnan nainen katoaa. Rachel päättää kertoa tietonsa poliisille, eikä ikinä olisi uskonut, mihin kaikkeen hän sotkeutuukaan. - See more at: http://kristankirjat.blogspot.fi/2015/08/paula-hawkins-nainen-junassa.html#sthash.gM03PDVm.dpuf

Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Hän näkee junan ikkunasta talon, jossa asuvaa pariskuntaa hän alkaa (ehkä kummallisen) tiiviisti seurata. Hän antaa heille nimet, ja kehittää taustalle tarinat. Hän kuvittelee heille onnellisen elämän.

Eräänä päivänä Rachel näkee jotain, joka muuttaa kaiken. Vielä enemmän muuttaa se, kun pariskunnan nainen katoaa. Rachel päättää kertoa tietonsa poliisille, eikä ikinä olisi uskonut, mihin kaikkeen hän sotkeutuukaan. - See more at: http://kristankirjat.blogspot.fi/2015/08/paula-hawkins-nainen-junassa.html#sthash.gM03PDVm.dpuf

Vladimir Krjukov - Huvimaja Monrepoossa

"Kevyt viri kiiri järven pintaa ja häviää."

kirjan alku

Viimeisiä viedään kun kirjamessut lähestyvät ja enää ei ole kauheasti aikaa saada keskenolevat venäläisten kirjoittamat kirjat luettua. Lukemaan tämän kirjan houkutti rikostarina ja etenkin todella näyttävä kansi! Varmasti yksi upeimmista kansista ikinä. Kauniin taulun tuosta saisi vaikka seinälle.

Lappeenrannassa eletään vuotta 1913, kun paikallisen venäläisen sahalta löytyy päätön ruumis. Poliisin ensisijainen epäilty on sahanomistajan poika Nikolai, joka on nähty lähellä rikospaikkaa. Miehen suunnitelmat mennä naimisiin rikkaan viipurilaisen tehtailijan tyttären kanssa kariutuvat nekin ja pidätetyksi joutuminen ajaa hänet pakomatkalle kotikaupunkiinsa Pietariin.

Kirjan alussa Nikolain asiat näyttävät olevan hyvin siihen asti, kunnes hän Monrepoon puiston kauniissa huvimajassa näkee jotain, joka romuttaa täysin hänen suunnitelmansa ja pian sen jälkeen poliisit ovatkin kintereillä. Romatiikka ei jää vain Lappeenrantaan, vaan pakomatkalla Nikolai saa kokea uuden ihastuksen ja saa seuraa. Mitään piilottelevaa elämää Nikolai ei Pietarissa vietä, eikä hänen uskoisi pakoilevan poliiseja, ilmeisesti suomalaisten poliisien valta ei Pietariin asti ulotu...

Huvimaja Monrepoossa on harmiton, nopealukuinen välipaladekkari, joka ei tarjoa odotettua rikostutkintaa ja murhaajaehdokkaiden perässä juoksentelua johtolankoja etsiskellen, vaan etsivätyön seuraamisen sijaan keskitytään Nikolain pakomatkaan ja hänen Pietarissa oleskeluunsa. Lyhyeen sivumäärään nähden tarinaa pohjustetaan ihmeellisen pitkään kirjan lähtiessä rullaamaan eteenpäin verkkaiseen tahtiin.

_______

Vladimir Krjukov - Huvimaja Monrepoossa

(Besedka v Monrepo)

Zona A, 2011
Kansi: Toms Gutmanis

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½

Agatha Christie - Murha Mesopotamiassa (+elokuva)

"Bagdadin Tigris Palace -hotellin aulassa istui 
sairaanhoitajatar lopetellen juuri kirjoittamaansa kirjettä."

kirjan alku

Mesopotamiassa arkeologisia kaivauksia johtavan muinaistutkija tohtori Leidnerin vaimo murhataan. Kirjan kertojana toimii Louise Leidnerin avuksi palkattu sairaanhoitaja Amy Leatheran, sillä vaimo on ollut hysteerinen ja luullut toistuvasti olevansa vaarassa. Yöllä hän näkee naamion ikkunassaan ja kaiken tämän sätkyilyn taustalla on rouvan aikaisempi avioliitto.

Retkikunta muodostuu monista erilaisista ihmisistä, joiden keskuudessa syyllinen on ja Christie johdattelee lukijan epäilemään vuorollaan kaikkia samalla ovelasti harhauttaen oikein syyllisen kannoilta. Syyllistä on todella vaikea arvata varsinkaan tässä kirjassa, sillä juoni on todella ovela. Erittäin koukuttava kirja Christieltä jälleen!

"En usko, että koskaan unohdan ensimmäistä tapaamistani Hercule Poirot'n kanssa. Tietenkin totuin häneen myöhemmin, mutta aluksi hän oli todella järkytys, ja varmaan kaikista muistakin tuntui samalta! -- Hänet nähdessään teki yksinkertaisesti mieli nauraa!"

Christien mies oli arkeologi, joten ei ihme, että murhamamma on osannut niin hyviä kuvauksia kirjoittaa ja liuta muitakin hänen dekkareitaan sijoittuu Lähi-idän suuntaan.

_______

Elokuva alkaa jo heti kohtauksella, jota kirjasta ei löydy, ja joka toimii sivujuonena tarinassa. Tämän takia kirjan kaksi kuolemaa kohoaa elokuvassa jopa neljään ennen kuin Poirot on saanut harmaat aivosolunsa toimimaan.

Poirot saapuu kaivauksille Hastingsin luo, jota ei muuten häntäkään kirjasta löydy, ja he saavat rikoksen ratkaistavakseen.

Uskon vahvasti, että kirjassa voi lukijaa hämätä paremmin, sillä elokuvissa ihmisten ilmeet ja eleet paljastavat niin paljon enemmän. Kirjassa lukija on enemmän kirjoittajan armoilla ja joutuu tyytymään siihen mitä tämä kertoo. Elokuvien informaatio on niin paljon suurempaa. Syyllisten tietäminen onkin ollut paljon helpompaa näiden filmatisointien kohdalla, kun taas joissain Christien kirjoissa minua on vedetty täysin nenästä.

Agatha Christie - Murha Mesopotamiassa

(Murder in Mesopotamia, 1939)

WSOY, 2010

Kirjastosta lainattu
Agatha Christie 125-vuotta -haaste
Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani
Rikos yhdistää
Neiti Lemon erehtyy
Simeon Leen testamentti (+elokuva)

Ruumis kirjastossa

Vaarallinen talo
Lomahotellin murhat (+elokuva)

Ikiyö (+elokuva)

Yksinäinen kevät

 

 

Jo Nesbø - Verta lumella, osa 1 (Dekkariviikko)

Verta lumella, osa 1 - Jo Nesbo

(Blood on Snow, 2015)

Johnny Kniga, 2015
Päällyksen kuva: Photobooth
Päällys: Martti Ruokonen

Kirjastosta lainattu

"Pumpulimainen lumi kieppui ympäri katulampun valossa."

kirjan alku

Dekkarituntemukseni jälleen laajenee, sillä yhtään Nesbon kirjaa en aikaisemmin ole lukenut, joten näin ollen sillä ei ole paineita vertautua kirjailijan muihin paksuihin dekkareihin. Odotuksia ei juuri ollut, joten kaikki hyvä on pelkkää positiivista.

Joulu 1977. Päähenkilö on oslolainen Olav, joka on löytänyt omaksi alakseen ihmisten tappamisen. Huumeiden tai parittamisen kanssa työskentelyyn hän on aivan liian heikko ja herkkäluontoinen. Olavin seuraava toimeksianto saa kuitenkin miehen varuilleen, sillä se liippaa liian läheltä pomon yksityisyyttä. Ja tuolla alueella liikkuminen on hyvin riskialtista tekijän itsensä kannalta, sillä ei ole hyvä tietää pomostaan liikaa.

Olav rikkoo radikaalisti perinteisten dekkarien palkkamurhaajan olemusta. Tässä ei olekaan kyse kylmähermoisesta ja tunteettomasta miehen järkäleestä, jonka elämän ainut tarkoitus on suorittaa hänelle annettu tehtävä moitteettomasti ja herättää kauhua ympärillään. Olav on helläsydäminen romantikko, joka vähättelee itseään ja jonka heikkoutena on naiset (ja sen hän itse tietää) kuten rampa ja kuuromykkä Maria ja huumekauppias Hoffmanin vaimo. Tämä sympaatinen ja hieman hömelö hahmo sai täysin minut puolelleen jo alkumetreistä lähtien, enkä pitänyt häntä niin kovin pahana miehenä, vaikka hei haloo, hänhän on palkkamurhaaja! Sitä se kirjojen lukeminen teettää; Voi tuntea empatiaa vaikka ketä kohtaan.

"Ja meissä herää toivo, tuskallinen ja hermostuttava toivo, joka kaihertaa eikä suostu sammumaan. Toivo siitä että on olemassa keino huijata kuolemaa, eräänlainen takareitti paikkaan, josta emme tienneet. Että on olemassa jotain, millä on merkitystä. Että on olemassa tarina."

Ja Olav luki vieläpä Victor Hugon Kurjia. Kukapa sellaisesta miehestä voisi olla pitämättä. Päähenkilö mies, joka rakastuu naiseen ei tunnu niin kliseiseltä ja miljoonaan kertaan nähdyltä kuin dekkarien naiset, jotka retkahtaa mieheen ja saavat minut huokaamaan ärsytyksestä. No tai riippuu miten asia on kuvattu. Mistähän tämäkin johtuu.

Tarina vetäisee välittömästi mukaansa, mutta aivan liian pian tuo yhteinen reissumme loppui. Toisen parisataasivua ei olisi yhtään haitannut. Niin vaivatonta se lukeminen oli ja kieli kaikenlisäksi erittäin hyvää. Nautin siis kovasti ja kirjan jatko-osaa saamme odottaa vielä syksyyn asti. Jos jollain on laajempi kokemus Nebon kirjoista, niin saa suositella jotain hyvää luettavaa hänen tuotannostaan, sillä aion kyllä palata tämän miehen rikosromaanien ääreen!

Tähtiä: ★★★★½

Kirjankansibingo: Abstrakti kuvio

Frank Peretti - Pimeys laskeutuu

Pimeys laskeutuu - Frank Peretti

(This Present Darkness, 1986)

Aika Oy, 1999
Kansi: R. DiCianni

Omasta hyllystä

"Oli myöhäinen sunnuntai-ilta, kun kaksi työvaatteisiin pukeutunutta hahmoa ilmestyi 
täysikuun valaisemalle valtatie 27:lle lähellä Ashton-nimistä pikkukaupunkia."

kirjan alku 

Lapsena kahlasin läpi kokonaan Perettin seikkailusarjan ja joku aika sitten selvitin, että Frank Peretti on kirjoittanut myöskin aikuistenkirjoja, jotka vaikuttivat erittäin lupaavilta. Pimeys laskeutuu on ensimmäinen Perettin kirjoittama aikuistenkirja, esikoistrilleri.

Ashtonin yliopistokaupunki tulee olemaan hyvän ja pahan taistelukenttä, kun enkelit ja demonit taistelevat pikkukaupungin hallinnasta. Paikallislehden toimittaja Marshall Hogan aavistaa kaupungissa olevan jotain tekeillä ja saa vihiä vaarallisesta salaliitosta, joka pian saa otteen koko kaupungista ja ajaa sen pimeän puolelle. Hänen oma tyttärensäkin on jo vieraantumassa perheestä ja joutumassa mukaan tähän härämäperäiseen liikkeeseen, mutta miten hänet voi pitää turvassa, kun käännyttäjänä tuntuu toimivan yliopiston oma opettaja. Marshall ei voi myöskään kääntyä kenenkään puoleen, sillä kaupungin vaikutusvaltaisimmat ihmiset ovat salaliitossa mukana.

Omalla tahollaan pastori Hank Busche käy taistelua pahaa vastaan. Hänen edeltäjänsä oli aikanaan savustettu ulos virasta ja nyt on Hankin vuoro, sillä hän edustaa hyvää. Salaliittolaiset ovat konneet joukkonsa, mutta kirkonmiehenä Hankilla on omat apujoukot takanaan. Kaikista hän ei ole itsekään täysin tietoinen, mutta korkeampi voima johdattaa häntä tällä raskaalla polulla.

"Hänen lehtensä toimittaja oli pidätetty väärin perustein ja pistetty putkaan koko yöksi, ja jollakin tavalla hän ei enää piitannutkaan siitä. Tämä välkkyvähampainen poliisipäällikkö teki hänestä valehtelijan, eikä hän pannut vastaan. Hän yritti herätellä itseään turtumuksesta ja muistuttaa mieleenssä, mitä asiaa oli varsinaisesti tullut poliisiasemalle hoitamaan."

Uskon, että taistelu hyvän ja pahan välillä olisi tullut hyvinkin selväksi ilman enkelit vastaan demonit asetelmaa, joka tuntui aavistuksen verran päälleliimatulta ja vieraannuttavalta. Olisivathan ne voineet olla tarinassa mukana, mutta niiden osaa olisi voinut hieman madaltaa ja jättää ehkä enemmän salaperäisyyden verhon taakse, niin kauhean suuren roolin sijaan. Reaalimaailma on kun on enemmän minun juttuni, vaikka maagisesta realismista hyvin paljon pidänkin. Pimeys laskeutuu menee kuitenkin jo enemmän fantasian puolelle.

Itse kaupungin asiat kun olivat niin paljon kiinnostavampia: siellä vallitseva täydellinen sekasotku siitä kaikesta juonittelusta ja salaliitto... Tuo kaikki olisi riittänyt minulle vallan hyvin. Demonien ja enkelien näkyvyyttä vähentämällä olisi myös kirjan pituutta saanut hieman lyhennettyä ja paketista olisi tullut paljon tiiviimpi. Muuta negatiivista ei ole sanottavana. Juoni toimi mainiosti, kirja oli jännittävä. Se oli aikalailla sellainen kuin odotinkin.

"Kaikki tuntui olevan oudolla tavalla liikkumatonta. Usva peitti taivaan, aurinko mollotti taivaalla epäselvänä tulisena pallona, ilma oli nihkeän kuuma. Oli hiljaista.
   Silti kukaan ei pystynyt rentoutumaan."

Henkilögalleria on hyvä ja mielenkiintoinen erilaisine tyyppeineen ja pienet vivahteet tekivät heistä hyvin eläväisiä ja niin sanotusti massasta erottuvia. Pahaa ei myöskään voiteta liian helposti, vaan kunnon taisteluja käydään - niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Ikään kuin synkkä pilvi leijuu kirjan yllä pahan varjostaessa ihmisten elämää valmiina tekemään uhrinsa elämästä helvettiä.

Entä sortuuko kirja saarnaamiseen? Hieman joo, mutta se on osa Perettin tyyliä, joten se pitää vain kestää. Kirja on kirjoitettu niihin aikoihin, kun new age -liike tuli enemmän ihmisten tietouteen, joten Pimeys laskeutuu on herättänyt myös paljon keskustelua sen uskonnollisesta ja spiritistisestä sisällöstä ja sen totuudenmukaisuudesta. Mutta tämä romaaninhan on fiktiota, eikä kirjoittaja väitä sen olevan muuta, joten miksi tehdä asioista liian monimutkaisia ja ylitulkita kirjaa, ottaa se kirjaimellisena elämänohjeena, kun se ei sitä ole. Pimeys laskeutuu on vetävä romaani.

Tähtiä: ★★★½

Kirjankansibingo: Maisema

Frederick Forsyth - Shakaali

Shakaali - Frederick Forsyth

(The Day of the Jackal, 1971)

Seven, 2009
Kannen kuva: Fennopress/Photonica/Rieder

Omasta hyllystä

"Kello kuusi neljäkymmentä maaliskuisena aamuna Pariisissa on kylmää, ja vielä kylmemmältä tuntuu, kun teloituskomennuskunta valmistautuu panemaan toimeen kuolemantuomiota."

kirjan alku

Frederick Forsyth on tunnettu trillereistään, jonka lajin edustaja myös Shakaali on. Shakaali myöskin teki kirjailijan viimein tunnetuksi.

"-- huikea trilleri legendaarisesta ammattimiehestä, maailman pelätyimmästä palkkamurhaajasta." Kun on suunnitteilla Ranskan presidentti Charles de Gaullen murhaaminen, niin vain yksi mies sopii siihen hommaan; Tuntematon mies, joka ilmoittaa nimekseen Shakaali. Kukaan ei tiedä hänestä juuri mitään, eikä hänen teoistakaan, joka tarkoittaa tietenkin sitä, että hän on hoitanut aiemmat hommansa hyvin. Mikään halpa ei Shakaali myöskään ole, mutta hänet palkannut taho ei siitä hätkähdä.

Alku alkoi kankeasti, mutta vähitellen pääsin sisälle juoneen ja kirja olikin nopeasti luettu. Ongelma oli nimittäin asioiden hidas vauhtiinpääsy, sillä kaikkea piti pohjustaa hartaasti ja huolella myöhempää varten, mutta näin kärsimättömälle lukijalle se tuotti hieman harmaita hiuksia. Politiikka ei myöskään ole kauhean lähelläni sydäntäni, mutta sen asian ohi pääsin suhteellisen nopeasti.

"Hän näytti mieheltä, joka pystyisi aina hallitsemaan itsensä, mutta silmät kiusasivat Ridinia. Ne olivat avoimet ja näyttivät katsovan rehellisesti, mutta väriltään ne olivat pilkullisen harmaat, kuin talviaamun pakkassumu. Kesti muutaman sekunnin ennen kuin Rodin tajusi, että niissä ei ollut minkäänlaista ilmettä. Mitään ei näkynyt niistä ajatuksista, joita tuon savuverhon takana saattoi olla, ja Rodin tunsi hiukan levottomuutta. Hän ei pitänyt sellaisesta, mitä ei voinut ennustaa eikä niin ollen hallita."

Yksi romaanin hienoimpia asioita on todella tarkat kuvailut kaikista yksityiskohdista ja vaikka en olekaan kauhean kiinnostunut aseiden rakenteesta tai niiden ominaisuuksista, niin arvostan vaivannäköä mikä romaanin tekemiseen on nähty. Se antaa painoarvoa kirjassa esiintyville asioille ja välillä tunsin lukevani enemmänkin dokumentaarista kertomusta kuuluisasta palkkamurhaajasta kuin puhdasta romaania.

Vaikka Shakaali rakentuukin vain sen seikan ympärille, että presidentin vastainen ryhmä on palkannut  nimettömän salamurhaajan tappamaan presidentin, niin se pitää otteessaan. Salajuonta rakennetaan suurella vaivannäöllä yhtäkään pikku yksityiskohtaa jättämättä huomiotta. Lopulta on huikeaa seurata, kun itse tapahtumaketju lähtee liikkeelle ja kaikkien noiden pienten yksityiskohtien merkitys aukenee ja selviää konkreettisesti kuinka tärkeitä ne olivat suunnitelman onnistumiseksi. Palkitseva lukukokemus.

Shakaalin kannet on hyvin kiinnostavat, sillä monenlaisia versioita siitä olen nähnyt, mutta tämä iskee ehdottomasti parhaiten.

Tähtiä: ★★★