Hey now, we've got to make it rain somehow

Lainasin Yleltä ja Zepalta tämmöisen listan. Eli "postaa nämä 10 kesäkuvaa, niin elämäsi näyttää täydelliseltä".

Kyllä vaan nyt näette, miten täydellinen kesä minulla on ollut!

1. Kesävarpaat



Nämä ovat minun ihan omat varpaat. Ja joku perhonen, joka siihen istahti.

2. Mansikkakakku



Ite tein. Tietysti.

3. Viiniä tai skumppaa



Valkkaria mökin terassilla.



Tai vähän perinteisemmin kossupullo puuvajan takana.

4. Reipas urheilusuoritus



Tuo ei välttämättä näytä reippaalta suoritukselta, mutta meikäläisen epänormaalin alhaisilla sykkeillä tuo todellakin oli reipas suoritus. Porrastreeniä, juoksua jne. Tuota suoritusta ennen korkein minulta mitattu syke oli 152 bpm. Itse suorituksista ei ole kuvia olemassa, koska enpä juuri kuljeta puhelinta/kameraa mukana urheillessani.

5. Kirja



Kirjan alla varvastossut ikään kuin todisteena, että kesä ja ulkona ollaan lukemassa.

6. Hauska kuva lapsista



Kuvassa jotain täysin minulle tuntemattomia lapsia ja lapsenmielisiä ruokkimassa alpakkaa. Sori siitä.

7. Luonto ja eläimet



Hullu lokki (huomaa heijastus järven pinnasta) hyökkii telkkäpesueen päälle.



Toinen varmaan yhtä hullu lokki itselleen luontaisten lihapatojen ääressä.

8. Festivaalihuumaa



Hän relaa.



Tummempi käsi on meikäläisen.

9. Pieleen mennyt leivonnainen tai hiileksipalanut makkara



Minun leivonnaisenihan eivät mene pilalle, mutta ihan lesoillakseni laitoin kuvan juhannuksen lettukesteistä.



Bonuksena Omar-munkkikahvit mökillä.

10. Born to be wild



Pakaasini odottelemassa reissuun lähtöä.



Meikäläisen autenttinen mökkilook. Born to be wild, sanos!


Vamos!

Kauneus sekoittaa mun pään

Tämä on kyllä paras kesä ikinä! Jos nyt muutenkin on ollut kivaa ja sää suosinut, niin oman työhyvinvointini kannalta erittäin hyvä kesä.

Töissä on siis ollut kivaa. Ilmeisesti töissä ei välttämättä tarvitsisi olla aivan näin kivaa, mutta onhan se aina plussaa. Hommat tulee kuitenkin hoidettua. (Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat, kuten vanha viidakon sanonta kuuluu). Suurin kunnia kivuudesta kuuluu työkavereilleni, eikä vähiten sille kesäpojalle.

Joo, oletan että viime kesän pakit ovat yhä voimassa (että näsäviisaat "anonyymit" voivat siellä pyyhkiä tietävän virneen pois naamoiltaan), mutta aijai, miten armotonta flirttiä. Ja — jos saan lisätä — se on kyllä molemminpuolista.

En edes tajua, miten joku tyyppi vaikuttaa minuun näin voimalla. Munasarjani menevät käppyrään pelkästään tyypin näkemisestä. Se on niin suloinen ja samaan aikaan niin kuuma. (Ja oikeasti ihan tosi tavis, mutta siinä vaan on sitä je ne sais quoi). Jos se ei olisi myös niin siveellinen (ainakin luulen olevan), niin raahaisin sen kotiini ja tekisin sille melko tuhmia asioita.

En siis aio ottaa toista kertaa samoja pakkeja, niin tyhmä en ole, mutta helpolla en sitä aio päästää. Viehätysvoimastani on pelissä tällä hetkellä noin 150 %. Olenpahan sitten ainakin kiusaus hänen elonsa polulla, jos en muuta.

Itkuhan tästä pitkästä ilosta tulee, mutta en murehdi sitä vielä. Scarlett O'Haramaisella tyylillä mennään: I can't think about that right now. If I do, I'll go crazy. I'll think about that tomorrow!

Oodi kesälle

Alkaa tuntua, että olen kohta ainoa ihminen näillä leveyspiireillä, jota ei vituta nämä helteet. Ei se mitään. Ainoa, mikä harmittaa, on se tieto, ettei tämä pitkään kestä. Kohta taas palellaan ja vietetään seuraavat yhdeksän kuukautta sisätiloissa.

Ihanaa, kun ei tarvitse vetää vaatetta niskaan ulos lähtiessä. Riittää kun työntää lipilapit (flip-flops) jalkaan ja painaa ulos. Aurinko tuntuu hyvältä iholla. Tuulenvire tuntuu hyvältä paljaissa säärissä. Tämä on ensimmäinen kesä ties kuinka moneen vuoteen, kun hyppelehdin ulkona hameessa ja paljain kintuin, koska sääreni alkavat olla katseenkestävät.

Rakastan näitä lämpöisiä kesäiltoja. Voisin olla ulkona yötä myöten. Jos minulla olisi parveke, nukkuisin siellä. Kaikista ihaninta olisi nukkua pihalla, vaikka riippumatossa, mutta näin kaupungin keskustassa se ei oikein ole mahdollista. Tai kuten Zepa sanoi: "ihmiset on nykyään niin sekaisin, että joku tulee kumminkin tappamaan".

Lisäksi olen huomannut auringonpaisteen vaikuttaneen positiivisesti muuhunkin kuin ihon väriin. Nukun nimittäin yhtä lyhyitä yöunia kuin aina muulloinkin työviikoilla, eli jotain viisi tuntia yössä, mutta en ole töissä enkä töiden jälkeenkään yhtään väsynyt. D-vitamiini rulaa.

Ja läskikin näyttää paremmalta ruskeana kuin valkoisena.

Voi kunpa tämä kesä kestäisi ikuisesti.

Ei kestä. Tiiän. Nyyh.

Tough guys

Eilen oli Tammerfest goes Viikinsaari -tapahtuma. Hyvän livemusiikin lisäksi saimme pienen livedraamapläjäyksen.

Tapahtumassa esiintyi paikallisia bändejä, kuten Lovex ja Jaakko & Jay, joiden (noista jälkimmäisen siis) vuoksi minäkin saareen purjehdin. Tai no ihan lautalla tulin, mutta kuitenkin. (Ai niin, olihan siellä myös Amendfoil Keikyästä, etteivät kaikki ihan paikallisiakaan bändejä olleet). Jaakon & Jayn esiintymisaika oli toiseksi viimeisenä klo 19. Yllättäin saaressa oli myös Viikinsaaren kesäteatterin esitys klo 19. Tietämäni mukaan näillä kahdella tapahtumalla oli välimatkaa 900 metriä.

Melko nopeasti Jaakon & Jayn aloittamisen jälkeen paikalle lipuu joku todella ylimielisen näköinen ja siten myös käyttäytyvä teatterijäbä, joka käskee laittaa ääntä hiljaisemmalle, koska kesäteatteri häiriintyy. Jostain syystä tätä ylimielistä teatterijäbää jopa aluksi toteltiin, niin ettei Jaakosta & Jaysta meinannut kuulua mitään siihen edes muutaman metrin päähän nurtsille. Jossain vaiheessa tilanne eteni jopa niin absurdiksi, ettei äänentoistolaitteita muka olisi saanut käyttää lainkaan ennen varttia yli yhdeksää, johon oli siinä vaiheessa semmoiset rapsakat kaksi tuntia.

Nooh, punkkarithan eivät pienestä lannistu ja hyvä keikka siitä saatiin silti aikaiseksi. Jaakko & Jay sanoivat, että kerta joku heidät sinne on pyytänyt soittamaan, niin he ainakin soittavat. Äänetkin rupesivat kuulumaan taas vähän ajan päästä. Yleisöllä oli kivaa ja tiedättehän, pienet vastoinkäymiset sekä järjestävän/esiintyvän tahon osoittama pienimuotoinen anarkia vain kohottavat monesti tunnelmaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Viikinsaaren kesäteatterin näytöksen väliajalla näytelmän ohjaaja ja pääosaesittäjä Mikko Rasila sitten paukkasi paikalle kuin draama queen, joka hän kai on. Rasila yritti viittoa Tammerfest goes Viikinsaaren järjestänyttä Christopher Leeta sivummalle, mutta lopulta tämä viihdyttävä "neuvottelu" käytiin järjestysmiehen turvaamana siinä aivan yleisön silmien edessä. Lee käyttäytyi koko ajan täysin asiallisesti, mutta Rasilan kädet huitoivat, silmät pullistuivat päästä ja tyyppi oli oikeasti sen näköinen, että on valmis lyömään. Hän ei kuulemma pysty keskittymään rooliinsa, kun musiikki häiritsee. Ymmärrän, mutta jos ei aikuinen ihminen pysty käyttymään asiallisesti, niin ei hän myöskään ansaitse mitään myönnytyksiä.

*klik isommaksi*

Viidakkorummun mukaan Tammerfestien musiikki ei edes oikeasti kuulunut kesäteatterille asti. Tämän todisti näytelmää katsomassa ollut tuttava, joka ei viitsinyt enää mennä edes katsomaan toista puoliaikaa. Näytelmä vaan oli huono ja meni kaikin tavoin penkin alle. Jonnekin se harmitushan sitten on purettava. Ja mikäs onkaan kivempi ärsytyksen kohde "korkeakulttuurin" edustajalle kuin rokkarit ja punkkarit.

Olen kyllä salaa (enkä niin kovin salaakaan) tosi ylpeä tapahtuman järjestäjistä sekä Jaakosta & Jaysta, että piiruakaan ei annettu periksi. Harmi, ettei Lovex sattunut esiintymään juuri kesäteatterinäytöksen aikaan, koska a) meteli olisi ollut paljon kovempi (jokainen, joka Jaakkoa & Jayta on livenä kuullut tietää, ettei siitä duosta ihan valtavaa meteliä lähde: akustinen kitara ja maailman pienin rumpusetti, katso kuva!) ja b) ylimieliset teatteriheebot olisivat varmasti saaneet teinityttöjen vihat niskoilleen ja se, jos joku, olisi ollut pelottavaa. Loppujen lopuksi sitten illan viimeinen esiintyjä, joka oli Leen oma bändi/tietovisa (?) Rock Science Finland, jätti oman performanssinsa väliin, ettei draamaa enää enempää ruokita.

*klik isommaksi*

Vaikea sanoa kumpi oli buukannut saaren tapahtumaansa ensin. Jollain tavallahan tämä "hirvittävä katastrofi" olisi ollut vältettävissä, kuten että teatteri ei vaan olisi esiintynyt samana päivänä Tammerfestien kanssa, mutta kaipa kyseessä oli jonkinlainen informaatiokatkos. Mutta olisihan sen voinut hoitaa nätimminkin eikä noin, Mikko Rasila. Ei noin.

Suuret kiitokset Tammerfest goes Viikinsaaren järjestäjille. Oli kivaa, musiikki oli hyvää ja sää suosi, paitsi 15 minuuttia ennen paluulaivaan astumista alkoi sataa kaatamalla. Ei haittaa. Rauhaa ja rakkautta!

There ain't no cure for the summertime blues

Päivää. Vai pitäisikö sanoa iltaa? Kohta jo yötä. Mitäpä tänne kuuluu?

Itsellenihän kuuluu sellaista, että olen palannut työelämään ainakin hetkeksi. Muistatteko sen viime kesän kesäpojan? Niin. Sekin on palannut. Mmmmm...

No eikä kun. Kaikki on aivan hyvin. Vähän kyllä tekee heikkoa, kun se yhä näyttää niin hyvältä ja on vieläpä niin miellyttäväkin ja kiva. Lähettää hyviä viboja suuntaani, varmasti aivan tietoisesti. Ja kaiken lisäksi törmäillään paljon useammin kuin viime kesänä. Mutta toisaalta tämä kaikki on puhtaasti positiivista, koska minulla ei ole enää suuria odotuksia (lue: mitään odotuksia) tyypin suhteen. Vaikka ihana onkin, olen keskenänikin tullut siihen tulokseen, että olisimme ns. mismatch. (En tosin lupaisi pistää hanttiin, jos vastapuoli jotain yrittäisi, koska järki ja tunteet eivät viihdy meikäläisen kuupassa yhtä aikaa. Mutta enköhän voi luottaa siihen, ettei se yritä.)

Hauskalla tavalla olen myös huomannut tämän kuntoremonttini vaikuttaneen muutamaan miespuoliseen työkaveriini melko positiivisella tavalla. Lähinnä niihin nuorimpiin työkavereihin (tuolla firmassa nuorimmatkin ovat jo päälle kolmekymppisiä, kesäpoikia lukuunottamatta). Tyypithän ovat alkaneet suhtautua minuun yhtäkkiä suuremmalla lämmöllä. Voisin jopa sanoa niiden flirttailevan kanssani! Pitäisi kai varmaan loukkaantua, kun en pullukampana ole ollut kovin kiinnostava kohde, mutta en jaksa. Olen lähinnä imarreltu.

Mutta ei ketään potentiaalista sulhasta eikä mitään semmoista muutenkaan. Aion tänä kesänä keskittyä työntekoon ja jättää kaiken haihattelun. Ei vanha pää (tai sydän) enää kestä semmoista. No paitsi ehkä ihan vähän aion hymyillä kesäpojille.

Tänään on hyvä päivä

Hassua herätä liian aikaisin aamulla tekstiviestin ääneen, lievästi ärtyneenä nousta katsomaan kuka siellä häiriköi kauneusuniani ja huomata, että puhelimeen ei ole tullut yhtään viestiä. Ei yhtä ainutta. Piippaus onkin luultavasti kuulunut kadulta tai sitten omasta päästäni. Sen jälkeen yrittää saada uudestaan nukuttua, mutta vessahätä ja nälkä vievät voiton, ja on pakko kammeta itsensä pystyyn. Pollajukeboksi alkaa kuin tilauksesta soittaa Samae Koskisen biisiä Hyvä päivä. Ulkona paistaa aurinko ja on vielä hiljaista. Ainoastaan jakeluautot ja tervapääskyt ovat liikkeellä.

Eikä jääkaapissa tietenkään ole aamupalaa. Kesän ehdottomasti parhaita puolia on se, että voi vetää vain mekon päälle, työntää varvastossut jalkaan ja kipittää kauppaan ostamaan aamupalaa sillä välin, kun kahvinkeitin hoitaa oman hommansa. Erikoisaamun kunniaksi olisi tehnyt mieli italialaista aamupalaa; lattea ja hillolla täytettyä croissantia, mutta lähikahvilat eivät ole vielä auki.

Ulkona tuoksuu huumaavasti kesälle ja varjossa on vain ihan vähän liian viileätä hihattomalle kesämekolle. Tervapääskyt kirskahtelevat yläpuolellani. Kaupassa alkaa taas kuin tilauksesta soida Elokuun Tänään lähtee. Tekee mieli tanssahdella. Tyydyn kuitenkin vain ostamaan ihan tavallisen hillottoman croissantin ja persikkajogurttia. Kotimatkalla hymyilyttää jotenkin hullulla tavalla.

Kun pääsen kotiin, saan kutsun kaverilta lähteä kesäkahvilaan. Croissant odottakoon myöhempään.

Ehkä tänään tosiaan on hyvä päivä.

Mä herään aikaisin ja nappaan fillarin, 
tänään on hyvä päivä. 
Mä poljen kaupunkiin, haluun nähdä ihmisii, 
tänään on hyvä päivä. 
Lintu langalla, olut lounaalla, 
tänään on hyvä päivä. 

Samae Koskinen - Hyvä päivä

Jottei kellään olis orpo olo

Musiikkimakunihan on pääosin hyvinkin "katu-uskottavaa" (ironiset lainausmerkit, toim.huom.). Kuuntelen siis melko raskasta rokkia ja kunnon punkia, enkä mitään Nickelbackia ja Pää kiitä. Toisinaan korvieni karvasoluja kutkuttelee kuitenkin toisenlainenkin musiikki, joista ajattelin antaa pari näytettä nyt.

Olen kauhean iloinen, että kotimaisen musiikin nuoresta sukupolvesta löytyy porukoita, jotka tekevät semmoista elämäniloista ja letkeätä musiikkia sen ainaisen mollissa soitetun itku-ulinan sijasta, koska sitä tämä maa totisesti tarvitsee.

Ensimmäisenä esimerkkinä käytettäköön vuoden takaista Kuningasidean Enemmän duoo ku sooloo -biisiä:



Minusta tuo on vaan kertakaikkisen ihana kappale!

Toinen hyvänmielenbiisini on tuoreempi biisi tältä vuodelta, Elokuun Tänään lähtee, josta muuten jo aiemmin otin otsikon kirjoitukselleni:



Ajattelin ottaa tästä jälkimmäisestä tämän vuoden kesäbiisini, ellei mitään vielä parempaa putkahda esiin.

Olen ilmeisesti vanhemmiten pehmennyt ja alkanut sulattaa jopa reggae-sointuja, sillä aiemmin kyseinen musiikkilaji on ollut yksi inhokeistani heti countryn jälkeen. Tai sitten nuo on vaan niin hyvin tehty ja sellaisella positiivisella lempeydellä, ettei haittaa vaikka tyylilaji olisi mikä.

Ei voi oikeasti mökötyttää sen jälkeen kun noita yllämainittuja kuuntelee!

Don't forget the mexican spices, without them you won't get the flavor of sunshine

Unohtui tuosta edellisestä kyselystä pois yksi viime kesän kohokohtiani, mutta ehkä se ansaitseekin oman postauksen.

Istuskelin kesäkuun alkupuoliskolla kotona sohvalla, todennäköisesti tietokoneen ääressä jotain räpeltämässä. Oli kaunis, hiljenevä kesäilta ja ikkunani oli avoinna. Yhtäkkiä kadulta alkoi kuulua laulua. Laulu oli niin kaunista, että aluksi epäilin sen tulevan jostain äänitteeltä, mutta nopeasti ymmärsin joukon nuoria heleä-äänisiä naisia ihan oikeasti laulavan ikkunani alla. Eivät ne minulle tietenkään laulaneet vaan jollekin ilmeisesti täysin satunnaisesti valikoituneelle vanhalle pariskunnalle.

Esityksen jälkeen he esittelivät olevansa lauluyhtye Gello. Menin välittömästi Youtubeen ja sieltä heidän esittämänään löytyikin se samainen kappale: Chili con Carne!

Voitte kuvitella, että se kuulosti livenä vielä kauniimmalta. Aivan mahtava esitys ja uskomaton tilanne. Tuo muisto lämmittää minua tällaisena pimeänä ja sateisena talvipäivänäkin.

Kesävaateblues

Minulla on ongelma olkaimettomien rintsikoiden kanssa. Siis sellainen, että niitä ei oikeastaan ole. Rintsikoita siis, ongelmia kyllä on.

Oikeasti minulla on muutamat olkaimettomat rintsikat, mutta vain yksiä niistä voin käyttää. Yhdet puristavat kuin perkeleet, joten voin käyttää niitä vain, jos en halua hengittää. Mitä sitä nyt hengittämään, sehän on yliarvostettua. Ihmettelen, minkä kokotaulukon mukaan ne on tehty, kun ne ovat tismalleen saman kokoiset kuin normaalistikin rintsikkani. Kyllä ne pienemmälläkin puristamisella päällä pysyisi. Ja sitten minulla on parit olkaimettomat rintsikat, joiden etuosa jää töröttämään kuin mikäkin tarjotin. Siinäpä sitä sitten olisi rinnat kivasti kuin... no, tarjottimella.

Sitten on ne yhdet, jotka ei purista eikä törötä, mutta jotka ovat jo ainakin 10 vuotta vanhat ja alkavat olla kulahtaneet ja vastenmieliset. Ja siksi pitäisi saada jostain uudet. Sekä valkoiset että mustat mielellään. Mutta kaupoissa iskee epätoivo, kun valikoima on joko tyhmä, huono tai olematon. Ja siitä seuraakin sitten kysymys, että mistä te muut ostatte olkaimettomat rintsikkanne? Vai ettekö osta? Itse kuulun siihen joukkoon, jonka mielestä rintsikan olkaimet spagettiolkain- tai muun avaran topin kanssa näyttävät typeriltä. Myös ne silikoniset. Tai varsinkin ne. Paitsi jos ne ovat tosi kivat ne olkaimet, harvoin ovat.

Toinen ongelma löytyy flip-flopien eli varvastossujen eli varvassandaalien saralta. En löydä enää sellaisia kaupoista!!! Siis sellaisia kunnollisia, joissa on nätit kankaiset nyörit ja muutenkin osaset paikoillaan. Kaupoissa myydään tänä kesänä vain niitä kauheita muovisia varvastossuja, jotka tappavat varpaanvälit eivätkä pysy jaloissa suorassa. Jopa luottovarvastossukauppani H&M on alkanut myydä niitä kumilärpättimiä. Itken sisäisesti tätä surkeata kohtaloani. Sillä vaikka minulla on varvastossuja paljon, niin ne eivät ihan kauhean montaa kesää kestä kävelyä. Siksi uusien tarve on jokakesäinen. Ja nyt en vaan löydä kunnollisia mistään!

Ostin pari kesää sitten Prahasta aivan ihanat lempparivarvastossuni. Valitettavasti en ostaessani tiennyt, että niistä muodostuu lempparit, sillä muuten olisin ostanut niitä heti kolmet. Tai kymmenet. Ostin kyllä toisetkin, mutta ne ovat väriltään hempeän roosat, enkä oikein välitä siitä väristä. Kyllä kunnon varvastossujen pitää olla mustat. Kaksi kesää ne lempparit ovat palvelleet oikein hyvin, mutta nyt niiden pohja alkaa olla niin ohueksi kulunut, että pienenkin kiven päälle harkitsemattomasti astuminen aiheuttaa tuskankiljahduksia.

Jos ette vielä ole ymmärtäneet, niin rakastan varvastossuja! Sen lähemmäksi paljain jaloin kävelyä ei voi päästä, paitsi kävelemällä paljain jaloin. Jos saisin päättää, käyttäisin varvastossuja vuoden ympäri. Tai saisinhan minä päättää, mutta sitten varpaat jäätyisivät. Ja putoaisivat pois. Eikä sekään olisi kovin kivaa.

Kuva: Natalie Dee

Tiina neuvoo, ohjaa ja opastaa, osa 381

Ihan pienenä vinkkinä miehille (ja miksei toki naisillekin): Kun kesä on jatkunut jo pitkälle, ja olette viettäneet aikaa ulkona auringonpaisteessa, ehkä hieman päivettyneetkin, niin älkää, toistan älkää sitten yhtäkkiä kesken kesän päättäkö ajella päätänne puliksi! Se näyttää ihan todella typerältä. Jos halutaan kesäkalju, niin vedetään se sitten heti mielellään jo toukokuussa tai viimeistään kesäkuun alussa, tai vaihtoehtoisesti pysytellään visusti pois auringosta ainakin siihen parturointiin asti. Paitsi tietysti jos tarkoitus onkin näyttää siltä, että päähän on vedetty joku useaa astetta ihon väriä vaaleampi nahkakypärä. Mutta ei pidä sitten ihmetellä, kun ihmiset purskahtelevat nauruun ympärillänne.

Toinen aika paha on kesäparta, jonka monet miehet mielellään kasvattavat lomallaan. Annetaan ensin leuan ja ylähuulen peittyä tuuheaan karvoitukseen, vietetään koko kesä auringonpaisteessa ja sitten syksyn tullen töihin palatessa vetäistään se parta pois. Sepä ei sitten näytäkään yhtään tyhmältä, eipä. Muissa osissa vartaloa rusketusrajat voivat olla jopa ihan söpöt, mutta ei päässä.

No, tämä ohjeistus tuli nyt tietysti ihan liian myöhään, koska vahinko on varmasti ehtinyt jo tapahtua, mutta ensi kesänä tiedätte sitten paremmin.

Hei hoi hauki!

Hei taas! Minulla oli kiva viikonloppu. Olikos sinulla kiva viikonloppu? Mitä sinä teit? Oletko ollut terveenä? Minä en ole ollut terveenä.

Onnistuin vilustuttamaan itseni perjantai-iltana istuskellessani keskustassa kuuntelemassa Leningrad Cowboysia. Lämmintä kyllä oli yli 20, mutta olin ehkä jo ehtinyt tottumaan niihin 30 asteen helteisiin, niin eihän tällainen lämpöisten säätilojen ihminen tuollaisia äkillisiä viilentymisiä kestä sairastumatta. Ja kävi myös tosi viileä tuuli illalla.

Eilinen ja tänään ovat olleet niin kankeita päiviä kuin vaan olla ja voi. Aamuisin meinaan ihan väkisin nukahtaa bussiin, eikä sellaista ole käynyt kertaakaan aikaisemmin tänä kesänä. Myös töissä hereillä pysyttely on aika haasteellista. Silmät vaan lupsuivat. Nyt on sitä paitsi töissäkin niin hiljaista, että menisin loppupäiväksi kotiin viettämään saikkua, jos vaan jaksaisin. No, kyllä tää tästä.

Viikonloppu oli kiva pienestä flunssasta huolimatta. Meillä oli lauantaina blogityttöjen piknik, vaikka ei niitä enää blogitytöiksi laske, nykyisin ne ovat ihan ystäviä vain (mutta enpäs nimeä että ketkä, ähä ähä, saavat itse paljastella jos haluavat). Itä-Suomen vahvistuksemmekin oli saapunut sulostuttamaan seuraamme, joten täytyi oikein kilistellä skumppalaseja (tai -muoveja). Näimme illan aikana mm. pelledorkahypyn Hämeensillalta suoraan Tammerkoskeen ja kuulimme (onneksi tosi huonosti) Lauri Tähkän joikausta, joka aiheutti "sormet korviin ja kovaa lallatusta" -reaktion eräässä osanottajassa. (Olinko se minä?) En nyt sano muuta kuin että jos se Elonkerjuu on ensi vuonnakin Tammerfestin "pääsesiintyjä" (eli se lauantain vetonaula), niin käyn kopauttamassa festarin järjestäjiä kepillä takaraivoon. Jos ne tulisivat vaikka tolkkuihinsa.

Sunnuntaina meillä oli ohjelmanumerona Tammerfestin teltan purkaminen. Emme siis suinkaan itse purkaneet, vaan silmät pyöreinä seurasimme vierestä, kun sitä oli purkamassa tusina nuoria ja hyvin ruskettuneita paidattomia virolaispoikia. Seuraava kesän kohokohta onkin sitten maailmanpyörän pystyttäminen Keskustorille. Viime kesänä maailmanpyörän mukana Tampereelle tuli yksi tosi ihku poika, toivottavasti se tulee tänäkin vuonna. Voi sitä jälleennäkemisen riemua vuoden odottamisen jälkeen... (Siis minun puoleltani, se tuskin muistaa minua nähneensäkään koskaan.)

Kesä on kyllä ihmisen parasta aikaa.

Mañana

Voi vitsit, mua onnettaa tänään. En millään viitsisi lakata hymyilemästä.

Tentit on takana ja harkkatyöt palautettu. Edessä on ainakin pari viikkoa lomaa. Aurinko paistaa ja on lämmintä. Ei tarvi sukkia. Hiuksetkin on saaneet uuden kevyemmän kesäasun ja kaupasta on ostettu ihania kesävaatteita. Se yksi supersöpökin oli niin ihana, että en jaksa edes vielä murehtia sitä, miten luulin jo päässeeni siitä ylitse ja ohitse ja päättäneeni lopettaa hajattelun, kunnes se tänään tuli ja vesitti kaiken sillä hymyllään ja niillä tähtisilmillään. Enkä jaksa tänään edes murehtia sitä, pääsenkö tenteistä lävitse tai tuleeko harkkatyö bumerangina takaisin. Senkin aika on sitten joskus myöhemmin.

Kesä ja perhoset ♥

Elämä moukaroi

Yhtäkkiä tuli ikävä niitä aikoja, kun saattoi illalla touhuta kotona jotain ja samalla jutella äidin kanssa. Kun lämpinä kesäiltana oli tullut sisälle varjoon, viiletettyään ensin koko päivän jossain ulkona kuumassa auringossa. Kotona oli parvekkeen ovi auki, sieltä tuli viileä tuulahdus sisälle ja kuului autojen hurinaa, lokkien ja pääskyjen kirkumista sekä satunnaisen junan kolinaa. Ehkä se tuli siitä, kun tämä on ensimmäinen kesäni kaupungissa kymmeneen vuoteen. Siis kaupungin ytimessä, hiljaista lähiöelämää ei lasketa.

Yhteisasuminen vanhempien kanssa ei mitenkään päin toimisi enää tässä iässä, mutta välillä tuntuu, että olisi mukava olla vielä se viaton 15-vuotias, jota ei kesällä painanut sen enempää vastuu kuin huoletkaan. Silloin tietysti kaikki, varsinkin tunteet, oli aika paljon traagisempia kuin tänä päivänä. Silloin elämä ei ollut lyönyt päätä niin paljon vastapalloon (Samuli Putroa lainatakseni), että olisi vielä kyynistynyt.

Olen tainnut saada auringonpistoksen, kun tällaisia ajattelen. Olen nimittäin tänään ollut kokonaisvaltaisen onnellinen istuessani ulkona kuumassa auringonporotuksessa kuunnellen Jaakkoa & Jayta. Onni taitaa olla siinä.

Etsin huivin jostain ja lähden takaisin ulos. Heippa, pupuset!

Enimmäkseen Harmiton jokainen kai meistä on

Kävin tänään mattopyykillä. Pesin yhden pienen ja kaksi isoa räsymattoa. Se oli mukavaa. Seuraavaksi pitäisi sitten tietysti pestä lattiat, että ne puhtaat matot tohtii laittaa takaisin lattialle. Mutta sen teen vasta ehkä huomenna tai ylihuomenna...

Pari kertaa pesuhetkeni aikana satoi vettä, mutta se ei haitannut, koska olin onnistunut kastelemaan itseni muutenkin. Opinkin, että mattopyykille mentäessä kannattaa ottaa mukaan 1) housut, joista ei huomaa, vaikka ne olisivat ihan läpimärät (mustat siis) ja 2) juotavaa. Meinasin kuolla janoon, kun aurinko porotti ja oli kuuma ja olin rehannut niiden mattojen kanssa. En voinut käydä kaupastakaan ostamassa juotavaa, koska en ollut ottanut rahaa mukaan enkä niissä läpimärissä housuissa olisi kehdannut kauppaan mennäkään. Pesu-urakan jälkeen kuivattelin housujani penkillä (jalassa siis yhä) ja mietin jo mäntysuovan juomista janooni ja toivoin, että Näsijärvessä olisi juotavaa vettä. Kyllä sitä joku koira kävi hörppimässä siinä rannassa, joten kaipa minäkin olisin voinut sitä juoda. Mutta ehkä en ollut vielä niin äärimmäisessä hädässä.

No, nyt matot ovat tuossa pihalla kuivumassa. Yöksi on luvattu sadetta, joten täytyy kohta käydä hakemassa ne sisälle. Käyn ehkä hakemassa ne vasta pimeän turvin, niin ei tarvi vaihtaa mitään sivistyneempiä vaatteita päällä. Tällä hetkellä kun olen pukeutunut toppiin ja pyjamahousuihin. Naapurien juorukerhokin on taas partiossa tuossa pihalla.

Asiasta toiseen. Tinka ystävällisesti vinkkasi minulle Metuja-nimisen bändin uudesta levystä. Ei siksi, että musiikki olisi niin hyvää, vaan siksi, että levyn nimi on Enimmäkseen Harmiton. Ja tietysti levyltä löytyy saman niminen kappalekin. Otsikko on siitä lainattu. Pakkohan se oli käydä myspacessa kuuntelemassa (käykää tekin, linkki tuossa bändin nimen takana). Otan tuon nyt tietenkin jonkinlaisena tribuuttina itselleni tai blogilleni. Hehee.

Instant Karma's gonna get you

Laittakaa siitä video pyörimään taustalle ja jatkakaa lukemista. Olkoon tämä muuten samalla vaikkapa sunnuntaiklassikko (vaikka onkin maanantai).

Viikonloppu meni mökkeillessä. Oli oikein lämmintä ja aurinkoista, kuten KESÄLLÄ kuuluukin olla. Tuli saunottua ja uitua ja rusketuttua ja grillattua ja juotua siideriä, kuten mökillä kuuluukin tehdä. Muuten oli ihan kiva viikonloppu, paitsi kissa aiheutti perjantai-iltana ja -yönä pientä (no okei, SUURTA) huolestumista. Yöunet jäivät aika lyhyiksi miettiessä kissan terveydentilaa, mutta onneksi kyseessä taisi olla vain joku lyhytaikainen ähky tai muu vatsavaiva ja aamulla kaikki oli jo ihan hyvin.

Sain perjantaina uuden pakastimen. Vanhassakaan ei varsinaisesti ollut muuta vikaa kuin että se oli tosi vanha ja todennäköisesti kulutti sähköä ihan älyttömästi. Tämän uuden pitäisi kuluttaa paljon vähemmän sähköä, tietysti. Ainut huono puoli siinä tuntuu näillä näkymin olevan omituinen plopsahtava ääni, kun pakastin alkaa käydä tai lakkaa käymästä. Ehkä ne on ne plussa-pallot, jotka plopsahtelee.

Olen kärsinyt viime päivinä kummallisista vatsavaivoista. Oikeaan kylkeen pistää välillä ja säteilee siitä selkään. Arvelen, että kyseessä on jonkinlaiset ruoansulatukselliset vaivat (niitähän minulla aina on), mutta voitte tietysti tehdä jotain pelottavia diagnooseja, jos haluatte ruokkia luulosairauttani. Toivon, että se menee itsellään ohi, ettei tarvisi lääkäriin lähteä. Olen tänään syönyt kaurapuuroa ja juonut paljon vettä.

Sitä vaan ihmettelen, että miksi tuo yksi (Yoko Ono?) tuossa videolla neuloo jotain side silmillä?

STFU

Mistähän se johtuu, että Suomessa ihmisillä on melko vinksahtanut suhtautuminen kesään? (Retorinen kysymys, kyllähän minä tiedän mistä se johtuu).

Kesää odotetaan melkein koko vuosi ja sitten kun se kesä vihdoin on täällä, niin aletaan pelätä sen loppumista niin, että koko kesä meneekin melkein huomaamatta ohi. Kesäkuu ensin valitetaan sitä että on kylmää ja sataa vettä. Sitten heinäkuussa, kun alkaa lämpöisemmät ilmat, ollaan ehkä viikon verran ihan euforiassa ja osa alkaa jo valittaa sitä miten on liian kuuma ja sataakin tarvisi välillä. Heinäkuussa tyypit alkavat nähdä syksynmerkkejä siellä ja täällä, ja viimeistään elokuun alussa aletaan jo puhua kesän loppumisesta ja loppukesästä. Loputtomiin.

Miksei kukaan ikinä puhu lopputalvesta? En muista juuri koskaan kuulleeni minkäänlaista keskustelua siitä, että kun talvi nyt loppuu ja ihan kohta tulee kevät. Kielessämme ei oikeastaan ole edes ilmaisuja alku-, keski- tai lopputalvi. Kaikki kaksitoista kuukautta ovat aikaa jolloin joko odotetaan kesää, surraan kesän loppumista tai muuten vaan valitetaan kesän laadusta. Anteeksi nyt vaan, mutta minua ärsyttää ihan oikeasti.

Mutta koska minulla on nyt vielä ihan kesä, kuten säätilastakin voi päätellä, niin minä lähden nyt kesämökille!

Kesä! Loma! Aurinko! Varvastossut!

Tänään on ollut ihan tosi hieno kesäpäivä! Ehkä olette sen itsekin havainneet, mutta ajattelin nyt kertoa varmuuden varalta kuitenkin. Meinasin päivällä lähteä käymään kaupungissa, mutta bussikorttini oli mennyt vanhaksi eilen. Lähdin kävellen lataamaan bussikorttiani lähimmälle R-Kioskille, joka on siis useamman kilometrin päässä. Aurinko paistoi, oli lämmintä ja kuuntelin siinä kävellessäni hyvää musiikkia mp3-soittimestani. Mikäpä siis sen mukavampaa. Sitten kävelin sen saman matkan takaisin tänne korpeeni (reittioppaan mukaan reissullani oli pituutta reilut 6 km), kävin vielä ruokakaupassa ja nyt istun tässä. Mukava päivä. Jalkapohjani tosin on hiukan hellät, koska kuljin koko matkan varvastossuilla, joissa sisäpohja on tuollaista... mitä lie olkea tuo nyt ikinä onkaan, aika karheat kuitenkin.

Vähän ihmetytti, kun kävin Ärrällä lataamassa sen bussikorttini ja yritin maksaa sen pankkikortilla, niin kassa sanoi että ei myyntioikeutta. Siis häh? Ikinä ennen ei ole pankkikortilla maksaessa tullut mitään tuollaista vastaan. Pelästyin jo ylittäneeni tilini, mutta kun tarkistin saldon, niin tilillä kyllä oli katetta. Ei tosin aivan niin paljoa mitä tuo bussikortti maksoi, mutta mistä lähtien pankkikortilla maksettaessa on tarkistettu tilin saldo? Pankkikortissahan on juuri ollut se hieno puoli, että tilipäivää edeltävänä päivänä on voinut hummailla pankkikortilla vapaasti, kun rahat on menneet tililtä vasta seuraavana arkipäivänä. Ja nyt yhtäkkiä: ei myyntioikeutta! Onneksi siinä on myös visa, että sain ostokseni kuitenkin maksettua.

Poikkesin siinä matkani varrella myöskin yhdessä kenkäkaupassa ja ostin itselleni synttärilahjan. Kerta minua oltiin lahjottu rahalla, niin mielestäni sen voi silloin käyttää johonkin epäjärkevään, mutta ah niin tarpeelliseen, kuten kenkiin. Olen tarvinut noita kenkiä niin pitkään ja nyt kun niitä kerta oli siinä kaupassa, niin tein hyvin nopean ostopäätöksen. Ja sain muuten 9 euroa alennustakin niistä ihan pyytämättä, vaikkeivät ne edes olleet oikeasti alennuksessa. Kovasti mukava myyjä, tai todennäköisesti koko kaupan omistaja. Ja ne kengäthän siis olivat nämä:

Heitin muuten talviturkkini juhannuksena. On yleensä synti ja häpeä (minulle itselleni siis), jos juhannuksenakaan ei vielä ole käynyt uimassa, ja vaikka vesi oli ihan todella kylmää, niin pakkohan sitä sitten oli saunasta pulahtaa nopeasti järvessä. Uin kuitenkin ihan oikeasti pienen lenkinkin siinä järjettömän kylmässä vedessä, enkä vain kastellut itseäni laiturin rappusilla.

Nyt jatkan hyttysenpuremieni raapimista.

Mitä en ole koskaan ennen tehnyt, osa 358

Minulla on siideri, minulla on läppäri, minulla on langaton netti ja istun parvekkeella kirjoittamassa tätä tekstiä. Otin siitä kännyllä todisteeksi oheiset kuvat. Pöytää minulla tosin ei ole täällä parvekkeella, joka vaikeuttaa huomattavasti siiderinjuontia, kännyllä kuvaamista ja kuvien siirtämistä läppäriin sekä bloggaamista samanaikaisesti. Mutta mitäpä elämä olisi ilman pieniä haasteita.




Kesä ♥