Kolmen kuukauden kuulumiset

Voisin aloittaa itkemällä, miksi blogin kirjoittamisesta ei tule mitään, mutta se on niin tuttua ruikutusta ja lisäksi kiinnostuneet voivat lukea aiemmat kirjoitukseni maailmantuskastani ja kuorruttaa ne työhön uppoutumisella sekä erinäisellä kesähäröilyllä. Mietin jo, pitäisikö lyödä naula arkkuun tähän blogiin, mutta en taida raskia. Eli kompensoin jättikuulumisilla! Karsin meri- ja venehenkiset kuvat pois, ja ompelusta kirjoittelen myöhemmin.

Aloitetaan tällä otuksella. Nämä ovat pantterikiipijöitä ja näitä on kaksi. Varsinkin jälkikasvu on rakastunut näihin tyyppeihin.

Kuten aiempinakin keväinä, tänäkin keväänä humalluin tulppaaneista. Niistä ei tullut hirveästi kuvia mutta jokunen sentään. Kuka kieltää postaamasta niitä nyt.

Kävin kesän alusta sukujuurilla. Tässä isoenon mailla.

Tällaisiakin tulppaaneja tuli. Todella näyttäviä.

Akvaariossa kasvatin myös hieman kultapyrstösateenkaarikalojen parvea. Ovat nyt kyllä paljon isompia kuin tässä kuvassa.

Tässä Angelique-tulppaaneja.

Nämä sain tuliaisena kaverilta. Aika upea väritys.

Pitkin kesää poimin kesäkukkia sisälle maljakkoon.

Ja noin muuten kuntoutin koipea kuntosalilla. Tästä syystä on tullut vähän vaateongelmia, mutta niistä toisella kertaa.

Keijupuutarha oli aika ihana idea, suosittelen lämpimästi.

Ja kasvimaapalstaa olen myös pitänyt.

Parvekkeelle kasvatin siemenistä kaikenlaista.

Nämä sipulista.

Kasvimaasymmetriaa.

Mesimarja-villivadelma-ahomansikka -sekoitusta talven pimeyteen. Eli tämän lisäksi paljon muutakin marjanpoimintaa.

Ja papujen poimintaa.

Ja vadelmien poimintaa...

Ja sienten poimintaa...

Nyt tarvitaan ajatuksenharhautusvinkkejä

On Sonntag. Ihmeellinen viikonloppu takana. Lapset olivat molempina öinä yökylässä ja meikäläinen ehti tehdä ja toimia. Aivan kummallinen juttu, kerrassaan! Seurauksena siivosin liinavaatekaapin (ainakin melkein), ja sitä onkin saanut kauan odottaa. Tein myös illalla kolmen ruokalajin aterian sadonkorjuuhengessä (maa-artisokkakeitto, punajuuripasta, syntinen puoloffee).

Asiaintila korjaantui aamupäivällä, kun porukka palaili. Lopun päivää onkin ollut taas kaista niin tukossa, että pää on meinannut räjähtää. On se jännä juttu.

Ennen kuin pääsen sadonkorjuuaiheisiin kuviin -- ne taitavatkin olla ihan viimeisiä tälle syksyä, siirtykäämme piakkoin sisätiloihin -- täytyy kuitenkin esittää avoin kysymys, johon kaipaisin mielipiteitä ja apua.

Millä ajatuksilla täytätte tyhjät hetkenne? 

Mulla on ollut viikkotolkulla selkeästi liikaa aikaa ajatella ja aina mielen perukoilta ja aivopoimujen syvimmistä sopukoista hiippailee Haitallisia Ajatuksia. Olen pohtinut, että varmaan kahdesta syystä. 1) Mulla ei ole isompia huolia. Pyrin siis luomaan niitä. Jotenkin en tätä toimintamallia kannata, sillä olisi rakentavampaa huolehtia sitten, kun on jotain syytä. 2) Olen liikaa yksin.

Ehkä on kyse välitilasta: lasten kanssa alkaa helpottaa. Ei ole mitään ihmeempää meneillään. Inhoan omia tunteitani, erityisesti tarvitsemista. Inhoan tarvitsemista ja haluamista, jonkun tai jonkin. Erityisesti, jos pitää odottaa.

Olenhan tässä odotellut kaikenlaista. Otetaan viaton esimerkki: odotin yhtä työyhteydenottoa. Sitä ei tullut loppuviikkoon mennessä ja päässäni alkoi soida repeatilla tämä (kannattaa kuunnella, niin kohta soi sullakin, lyömätön klassikko!). Olin aivan raivostunut tästä tarvitsemisesta, ja kuinka avuttomaksi se tekikään, kun sähköpostia ei paukahtanut! Paitsi sitten perjantai-iltapäivänä ja kaikki olikin kunnossa. Tämähän ei nälkääni tyydyttänyt vaan mielipaha jäi.
  
Tällaisesta olemattomasta draamasta haluaisin eroon. Haluaisin luoda niin rikkaita sisäisiä maailmoja, etteivät niitä harhauttaisi ulkoiset tekijät ja tosielämän kuviot. Uppoutuisinko kiihkeästi työhön? En osaa. Harrastuksiakin riittää. Lapset nielevät kaistaa tehokkaasti. Yritän joka päivä tavata jonkun. Olen lukenut ja katsonut elokuvia. Olen kutonut ja leikellyt tilkkuja. Silti mieli pomppaa omiin ajatusratoihinsa, haluamaan ja tarvitsemaan. Vai kuuluuko epätasapaino Olemisen Ytimeen?

Siirrytäänpäs näistä hourailuista vielä syksyn viimeisiin (?) ulkokuviin ja -tapahtumiin.

Tein kimppuja kotiin, koska aivan pian maa käännetään. Keltaiset ovat maa-artisokan kukkia!

Luksusta, kun kimppuja on enemmän kuin yksi.

Itse asiassa suorastaan maagista, sillä koti ei näytä tällä hetkellä kammottavalta rytöläjältä! Melkein voisin kuvitella itseni teennäisesti ihailemaan lasteni leikkejä jonkin sisustuslehden sivuilla. Kuitenkin joku lukija haksahtaisi luulemaan, että kodissani viipyilee harmonia siinä missä todellisuudessa tuonkin kiiltelevän (yleensä jankkisen) parketin läpi riehuu lelu-, vaate-, roju-, ja sotkuarmada. Viipyillään mieluummin hetki sisustuslehtiajatuksessa...

Pakko oli kuvata nämä kaverit: maa-artisokkia! Annoin nämä naapuripalstan pitäjälle keittokokeiluun. Näitä ajattelin puikata muutaman takapihan reunamille näkösuojaksi. Ihan mahtavia!

Syyskuun lopun tunnelmia ennen koneita...

Tässä loppusatoa. Auringonkukkia maljakkoon, yksi linnuille. Pari ämpärillistä juureksia, kärryn pohjalla ruusupapuja, punainen ämpäri täynnänsä mustajuurta. Hyvä kesä!

Näin.

Stressinlievitystä

Elämässä alkaa hiljalleen pukata ankarampaa stressiä. Töitä on paljon, ja lisäksi lisätöitä, joita en ole aloittanutkaan. Perjantaiksi pitää kirjoittaa puhe, kotia ei tullut taaskaan imuroitua, vaikka koko viikonlopun touhusin,...

Tässähän olisi kaksi vaihtoehtoa: lamaantua, tai....puuhastella ankarasti. Olen ollut koko viikonlopun kotosalla ja touhunnut maanisen ankarasti.

Eilen hommasin kukkapenkkitarpeita ja riehuin pari tuntia kasvimaalla, tänään tein kukkapenkkiä ja sienestin. Tuunasin akvaariota, järkkäilin paikkoja,...

Olin jo viikko sitten varma, että laitan koko kasvimaan ensi vuodeksi pressun alle, kun mistään ei tule mitään, lähinnä ajankäytöllisesti. On niin korvennut, kun heti elokuun alusta hoitohommat menevät puihin.

Mutta visiitti ranchille eilen oli kiva. Porkkanoita on tulossa valkoisia, keltaisia, oransseja ja violetteja, muutakin evästä lähti matkaan.

Olen myös raskinut ottaa pari kertaa kukkia mukaan palstalta.

Ja onhan siellä nyt sangen satoisaa. Edessä oleva palsta ei ole mun, vaan mun Himopalstailija-naapurin.

Auringonkukatkin kukkivat.

Ja punajuuria tulee. On muuten hyvä pasta, kun tekee punajuurista. Pannulle hautumaan sipulia ja pilkottua punajuurta, voi maustaa kaapista löytyvillä yrteillä. Kun punajuuri on pehmennyt, sekaan kermaa, mustapippuria, aurajuustoa tai vuohenjuustoa.

Tässä taas yksi sadonkorjuusuosikki. Pilkotaan perunoita, porkkanoita, palsternakkaa (sitäkin tulee tänä vuonna omalta palstalta), punajuurta, sipulia, valkosipulia, mulla myös kesäkurpitsaa. Paljon oliiviöljyä, yrttejä ja ripaus suolaa. Uuniin tunniksi.

Metsästä irtosi tänään ämpärillinen lampaankääpiä. Olin esikoisen kanssa sienessä, nautittiin. Esikoinen löysi yhden herkkutatin, lisäksi bongattiin pari raatoa. Pari puoliksi syötyä kangastattia löytyi kans. Pieni pettymys, mutta ei tämän kääpäsadon kanssa saa valittaa. Yritin myös kuumeisesti löytää orakkaita, muttei onnistanut. *toistetaan taas toteamus kääpäsadosta*

Koska kukkapenkissä ei ole vielä esittelemistä, näytetään mun yrttiloota. Nimittäin kuvassa ylinnä kukkiva anis/yrtti-iiso on Aivan Ihana ja houkuttelee pölyttäjiä. Nämä olen kasvattanut siemenestä ja minulta löytyy myös taimia, varmasti myös ensi vuonna. Etualalla värimintun kukinta, sen vieressä kukkii sitruunamelissa ja vasemmalla reunimmaisena kamomillasaunio.

Olen tilaillut sipulikukkiakin, mutta eivät ole saapuneet. Eilen bongasin kivan sekoituslootan pinkkejä ja violetteja sipulikukkia Tokmannilta hintaan 5,99. Ei ollut laisinkaan paha, eli suositukseni sinne suuntaan. Ei tosin mitään hirmu isoja sipuleita, eli ei tule isot kukatkaan.

Josko näiden voimin kestäisi taas ensi viikon sisäisen levottomuuden, kaaoksen, kiireen, stressin ja häsellyksen...?

Lipaston tuunaus ja muita arjen sankaritarinoita

Olen ankarasti yrittänyt orientoitua arkeen edelleen jatkuvien vierailujen ja marjastuksen ohessa. Yksi kesäloman tavoite saatiin päätäntöön: tyttärelle tuunattu klaffilipasto.

Kyseinen lipasto on vuosimallia 1980 ja vanhempieni aikoinaan Sotkasta hankkima, Katariina-merkkinen. Sen väri oli elähtänyt mänty, joten hionnan jälkeen lipasto sai ylleen valkoisen maalin.

Annoin lapsen valita vetimiä, jotka hankittiin Colore-putiikista.

Tällaisia ne ovat. En itse ole kovin leikkisä sisustaja enkä usko, että itse käyttäisin näitä vetimiä, jos lipasto tulee pois lasten käytöstä omaan käyttöön. Alkuperäiset numikat ovat kuitenkin tallessa ja kai lastenhuoneessa saa jotain leikkisää olla...

Tämä kasvukaden satoa ajattelen lasi puolityhjänä -periaatteella, en oikein itsekään tiedä, miksi. Pihatöissä kukkia on katkeillut, kukinnat ovat menneet hassusti niin, että pihalla on pelkkää vihreää, porkkana ei kasva... Mutta kasvimaalta saa jo paljon syötävää ja kyllä pihakin menettelee. Pitää vaan pysyä poissa omakotitalojen pihoilta.

Nämä ovat avomaankurkkuja älyttömän rankkasateen jälkeen. Saivat vähän hiekkakylpyä...

Ajankäytöstä ja ehtimisestä

Matalapaine sen kuin jatkuu, niin keleissä kuin kallossakin. Melko kirottua kehittää itselleen jurppimusta ilman mitään selkeää syytä (ehkä syy selviää joskus tai sitten ei, hieman silti hävettää, jos vertaa itseään vaikka teinityttöön Malawissa).

Jotain tällaista kehää ajatukseni kiertävät: en ehdi tehdä mitään kunnolla. En ehdi, tai siis halua liikkua. Vanhenen ja rumenen. En riitä mihinkään.

Tästä eteenpäin lapset vain urputtaa enemmän ja enemmän. En muutu muuksi, vaan olen oma välillä poissaoleva ja kärttyisä itseni. Haaveilen jonkin epämääräisen aikaansaamisesta. Lipsahdan suorittamaan elämääni, jonka rutiinit on luotu tarjoamaan nautintoa, ei tyytymättömyyden tunteita. Kuritan ruumistani välttelemällä sen huoltamista, vaikka kynsien lakkausta tai rentouttavaa saunaa.

Eilen olin festareilla ja kiinnitin huomiota keikalla pyllyään kirnuaviin nelikymppisiin ja minisortsiasuisiin teineihin, jotka humaltuneena istuskellessaan paljastivat kaikkea liikaa. Koin ahdistavaa ulkopuolisuuden tunnetta. Mutta toisinaan ahdistus kertoo, että on matkalla jonnekin. Ehkä jätän hyvästejä sille tytölle, joka nautti festareista (ja monesta muusta asiasta), ehkä kerään itseluottamusta ihmisenä, joksi olen tulemassa.

Nuori minä olisi voinut varmaan laulaa mukana:

mahikset on vähissä täällä
puun ja kuoren välissä täällä
mut valo paistaa tunnelin päässä
nyt sinnittelet, pysy kii elämässä

pystymetsää ja laaketa peltoo
maisema herättää jumalan pelkoo
täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä
oot nuori ja rauhaton sydän
kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään
kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä

Ja niin edelleen (nuo sanat taitavat viitata kotikylääni...pakko oli päästää sisäinen festarikävijä tännekin jollottelemaan). Mutta täällä ollaan edelleen, täällä on paikkani. Mitään suurta ihmettä ei enää tapahdu, pelastajaa ei saavu, vaikka kuinka iskisi päätään seinään. Sitäkin on jännä tavailla. Että tässä sitä tosiaan ollaan, näissä puitteissa. Nämä olet valinnut, näillä mennään.

Korniahan sitä on tällaisia kelailla. Mutta jospa jo huomenna olen paremmalla päällä. Ja sitä odotellessa, voisihan sitä olla iloinen vaikka näistä asioista:

Söin iltapalaksi mesimarjoja.

 Napsin myös ensimmäiset herneet.

 Seuraan härkäpapujen kasvua.

 Tutustun maa-artisokkaan (mulla oli tosin vain kaksi säälittävää mukulaa).

Mutisen mustajuurelle, että susta ei tuu ikinä mitään, mutta silti haaveilen että siitä tulisi superstarba.

Vähän sama palsternakan kanssa. Tiedän ainakin, mitä en syö tänä syksynä.

Mutta tiedän, mitä syön huomenna: kesäkurpitsalasagnea (ja kerron kohta, mitä söin kuluneen viikon aikana...pahoittelen tuplapostaustani tälle iltaa). Napsin ensimmäiset mangoldilehdykkäisetkin ruotineen. Menossa mukana myös avomaankurkku ja kyssäkaali.

Opettelin myös akkojenlehdestä uudenlaisen lettikampauksen.

Silti tuijotan kaukaisuuteen ja olen naama norsunvatulla.