V niin kuin valintaperuste

Jos olisit menossa sokkotreffeille, mutta et saisi tietää hänestä mitään muuta kuin ammatin, niin mikä olisi mielestäsi kiinnostavin ammatti. Sanokaa myös perusteluja, mikä on kyseisessä ammatissa hyvää ja huonoa. Seksikkäin ammatti esille. (Suomi24)

Valinnanvapautta oli ikävästi rajoitettu, mutta vaihtoehdot olivat seuraavat:

1. Poliisi

2. Investointipankkiiri

3. Fyysikko (Tutkijatohtorina yliopistolla)

4. Lentäjä

5. Diplomi-insinööri

6. Sähkömies

7. Palomies

8. Lääkäri

Olen itseasiassa niin tylsä, että en lähtisi sokkotreffeille laisinkaan enkä varsinkaan pelkkään ammattitietoon nojaten. Elämä on opettanut, että jos pidän diplomi-insinöörejä tylsinä ja kuivina tyyppeinä, niin seuraavana hetkenä kivoja ja hauskoja dippainssejä marssii jonossa elämääni. Samalla tavalla annetuista vastauksista oli nähtävissä, miten stereotyyppisesti ammatit luokitellaan. Jos olet investointipankkiiri, niin taloutesi on luultavasti kunnossa, mutta arvomaailmasi niin kova, että kukaan ei voi tulla 10 metriä lähemmäs sinua. Jos taas olet lääkäri, olet sosiaalinen, ihmisläheinen ja omaat pehmeät arvot. Mun mielestä on aika käheetä, jos on ammatti. Enkä todellakaan usko, että ammatin perusteella voi määritellä ne arvot, joita toinen edustaa yksityiselämässään.

Mutta koska Suomi24 oli muotoillut kysymyksen tarkoittamaan seksikkäintä ammattia, niin vaihtoehtoisista ammateista valitsen ehdottomasti palomiehen. En vain lähtisi hänen kanssaan välttämättä treffeille, koska valinta perustuisi ulkokuoreltaan seksikkään palomiehen (Oulu Fire Fighters ry - kuvagalleria) stereotypiaan.

Riittäisikö tieto sokkotreffikaverin ammatista sinulle? Vai viettäisitkö mieluummin lopun elämääsi yksin kuin menisit tuntemattoman fyysikon kanssa treffeille?

I niin kuin itsensä syyllistäminen

Mikä siinä on, että personal trainerin puhelut aiheuttavat nykyään melkein samanlaisen reaktion kuin puhelinmyyjienkin puhelut. Toki sillä erotuksella, että puhelinmyyjälle en koskaan soita takaisin enkä edes pode siitä huonoa omaatuntoa. Ehkä syyllisyyden tunteella on jotain tekemistä sen kanssa, että kesän aikana ei ole paljoakaan tullut liikuttua.

Raineri soitti tiistaina ja päätin jättää vastaamatta. Tänään soitin takaisin ja jouduin myöntämään, että tarvitsen häntä. (Miettikää nyt. Soitin miehelle ja sanoin tarvitsevani häntä. Ja että olen vielä valmis maksamaankin hänen seurastaan. Tän naisen täytyy olla pahasti sekaisin.) Vielä vähän aikaa. Itse asiassa seuraavat kymmenen viikkoa. Sitä mä kuitenkin aloin miettiä, että mistähän mä oikeasti maksan. Salilla voi käydä ilman vieressä höpöttelevää kaveria. Juomapullon osaan täyttää itsekin, jos juoma loppuu kesken treenin. Ruokavaliolle ei tarvitse tehdä mitään. Toistaiseksi olen myös pysynyt tavoitteessa, vaikka olenkin lusmuillut enemmän kuin sallisin itselleni. Mun täytyy siis olla jotenkin hullu, kun haluan ostaa itselleni syyllisyydentunnetta. Kun kerran viikossa multa tentataan muun höpöttelyn ohessa, että mitä viikon aikana on tullut tehtyä, niin syyllisyys ajaa mut myös ainakin bodypumpiin, spinningiin ja steppiin. Tai ainakin luulen toivon niin. Ainakin syksyn aikataulut näyttää lupaavilta sen suhteen.

Piiskaan nyt silti hiukan vielä itseäni siitä, että tarvitsen muka maksetun piiskurin. Vaikka kaipa rahojaan voisi huonomminkin sijoittaa. Miksi itseensä sijoittamisesta seuraa lähes poikkeuksetta syyllisyys?

PS. Tuksu on yhtä tunnettu brändi kuin Nokia, ainakin omasta mielestään. Varoitus: Linkki johtaa juutuubi videoon, enkä ole varma itkettääkö mua vai naurattaako sittenkin enemmän.

K niin kuin kiitollinen

Muuttolintu  Salaa Onnellinen -blogista  antoi tunnustuksen, joka olisi tarkoitus kierrättää eteenpäin. Laita hyvä kiertämään on hieno periaate, joten enpä jemmaile sitä tämän kauempaa. Kiitos Muuttolintu.

Säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it-lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se on kerrottu vain Post It –lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin. 

Säännöt ovat tällä kertaa kovin helppoja toteuttaa, joten toteutan jokaisen. Kiitän, jaan, liitän ja olen iloinen.

Lempiblogeja on kylläkin hirmuisesti enemmän kuin 5, mutta tällä kertaa tunnustus lähtee seuraaville viidelle bloggaajalle. Nollavaimon paluu, Termostaattori, Enimmäkseen Harmiton, Solmukohtia ja Ajatusmurusia -blogien kirjoittajille. Käyn teille kaikille asiasta vielä huutelemassa illalla, mutta saa tämän täältä poimia aikaisemminkin.

U niin kuin uudelleensyntyminen

Mullapa on todiste siitä, että uudelleensyntyminen on totta. Ainakin tietokoneiden maailmassa. Tarinalla on onnellinen loppu, mutta ennen sitä oli kompuroitava kivikkoisella tiellä.

Puhelu myyjälle meni odotusten mukaisesti (toim. huom. odotukset eivät olleet korkealla) ja aiheutti kevyttä suuttumusta. Selitin teoriani läppärin varhaisiän dementiasta, johon sain vastaukseksi, että "Kuulostaa tosi oudolta. Mun uran aikana ei ole koskaan tullut vastaan tuollaista tapausta. Se johtuu ihan varmasti viruksesta ja silloin korjaus menee minuuttiveloituksella eikä missään nimessä kuulu takuun piiriin." Jotenkin mystisesti puhelu katkesi (hupsista s***ana) ja sain jatkaa jutustelua paljon kivamman kaverin kanssa, joka vastasi vain kysymykseeni eli siihen, että haluan puhelinnumeron paikkaan, joka voi oikeasti auttaa eikä heitellä arvioita myyjän näkökulmasta.

Huoltonumerossa vastasi mielettömän kiva tyyppi, joka saattoi olla vahingossa eksynyt väärälle alalle. Hän ei siis vastannut millään tasolla sitä kuvaa, jonka olen saanut it-nörteistä. Tosin näkemykseni heistä perustuu pitkälti erään kanssabloggarin luomaan stereotypiaan, joka saattaa olla osittain vääristynyt, sillä lähelle on vaikeinta nähdä. Epänörtistäkin vika kuulosti kummalliselta, mutta arveli sen löytyvän kiintolevyltä. Ehdotti kuitenkin, että soittaisin ensin valmistajan tekniseen tukeen, koska siellähän luultavasti tiedetään, jos tällaisia ongelmia on ollut aikaisemminkin.

Ellei epänörtti olisi ollut niin kiva ja miellyttävä puhelinääninen, niin olisin saattanut ärsyyntyä tässä vaiheessa pompottelusta. Siitäkin huolimatta, että vikahan oli alunperinkin myyjäyrityksessä, jonka asenne oli hiukan kurja. Muistan kokemuksen, kun seuraavalla kerralla suunnittelen jonkin laitteen ostamista. Saattaa olla, että säästö samasta tuotteesta ei ole silloin tärkein ostopäätösperusteeni.

Teknisen tukeen soittaminen oli tehty äärettömän vaikeaksi. Paina 1, jos haluat ostaa tuotteen ja paina 2, jos jo omistat tuotteen. Sitten paina 1, jos asiasi koskee televisiota etc ja 2, jos asiasi koskee tietokonetta etc. Ja vielä lopuksi paina 1, jos haluat tunnistautua seitsemän numeroisen sarjanumeron avulla ja paina 2 jos haluat tunnistautua 15 numeroisen sarjanumeron avulla. Aaaaaargggh!

Kun lopulta olin saanut kaikki valinnat tehtyä puheluun vastasi paljon enemmän it-nörtin stereotypiaa vastaava ihminen. Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän alkoi pyytämään tuhansien selityksien kera sähköpostiosoitetta, jotta voi lähettää ohjeet pariin juttuun, jotka voisin tehdä ennen kuin jatketaan asian käsittelyä. Selitysten pituus sai miettimään, että paljonko puhelinyhtiö maksaa yksittäiselle neuvojalle siitä, että saa pitkitettyä puhelua. Toisaalta ylihidas artikulointi ja saman asian selittäminen kahdellasadalla eri tavalla saa mut normaalistikin hermostumaan. Se, että itse on hidas tajuamaan asioita, ei tarkoita, että kaikki olisivat sitä. Sitä paitsi mun nimeni ei ole niin vaikea, että pitäisi joutua tavaamaan sähköpostiosoite (etunimi.sukunimi@jotain.com), jotta saadaan se oikein.

Syy varhaisiän dementiaan ei koskaan selvinnyt. Se oli joku henkimaailman juttu, joka hävisi niillä parilla jutulla. Tai oikeastaan vain sillä toisella: järjestelmän uudelleenasentamisella. Nyt sitten odotellaan tuleeko läppärille uusi varhaisiän dementia hetken kuluttua. Nyt ainakin jaksaa vielä muistaa päivällä tehdyt asennukset. Aamulla voi olla jo toisin.

N niin kuin neuvoa-antava?

Tänään ei ole ollut ollenkaan niin hyvä sunnuntai.

Pienempi ongelma on uusi läppäri, reilun viikon vanha. Aamusta alkaen sille kaikki on ollut aina eka kerta. Jos vaikka kuvittelee kirjoittavansa wordilla jotain, niin pitää ensin asentaa ohjelmisto, jota ei enää uudelleenkäynnistämisen jälkeen ole koko koneella. Sama juttu nettiselaimien kanssa. Tykkäisin käyttää chromea tai tulikettua, mutta seuraavan kerran, kun koneen käynnistää, niitä ei enää ole. Koneella on siis varhaisiän dementia tai alzheimerin tauti melkein vastasyntyneenä. Vaan sehän hoituu takuuna, joten en siitä nyt hirveästi jaksa stressata.

Suurempi ongelma on vanha pesukone. Se tykkää olla linkoamatta ja tyhjentämättä vesiä. Nämä on nyt niitä juttuja, joihin sittenkin saattaisin tarvita miehen. Se saattaisi osata ainakin kertoa, kuinka saan kätevimmin tyhjättyä koneeseen jääneet vedet ja paketoitua koneen odottamaan pyykkikoneiden hautausmaalle vientiä.  Sedät hakee sen kuitenkin pois viikon päästä, kun tuovat uuden tilalle. Anyone? For dummies ohjeita kommenttilootaan, jookos? Kuvitetut ohjeet ottaa vastaan aakkostarinat ättä gmail piste com (saahan sitä toivoa)

Lähde: Tukes, piirtäjä Kerberos

L niin kuin lisääntyminen

Julistauduin jo antifeministiksi, mutta huomaan, että sisälläni asuu  myös pieni antimaskulisti. Olen varma, että tiedätte kenestä puhun, vaikka en linkittäisikään hänen kirjoitukseensa miesten lisääntymisoikeuksista. (Vihje: alkaa Hoolla ja loppuu Ännään)

Kenelle voi reklamoida, jos miesten ainoa keino hallita lisääntymistään tai lisääntymättömyyttään on käyttää ehkäisyä tai kieltäytyä seksistä? Onhan se nyt kerrassaan epätasa-arvoista, että mies ei voi vain osoittaa mielekästä naista kadulla ja päättää lisääntyä tämän kanssa. Ajatella, että siihen tarvitaan vielä naisen suostumuskin. On sekin kuulkaa epätasa-arvoista, että miehellä voi teoriassa olla rajaton määrä naisia yhtä aikaa raskaana, mutta nainen voi olla raskaana vain yhdelle miehelle kerrallaan.

Tottakai nainen haluaa lisääntyä, kantaa lasta joskus jopa henkensä uhalla vatsassaan 9 kuukautta ja huolehtia yhteisestä jälkikasvusta yksin vähintään seuraavat 20 vuotta. Nainen muistelee aikaa ilolla silloinkin, kun mies päättää voivansa palauttaa vauvan vähän kuin postimyynnistä ostetun epäsopivan tuotteen äidilleen ja lähtee mahdollisesti joko lähiöpubiin tai vaihtaa nuorempaan naiseen. Jos lapsi on onnekas, lapsen isä haluaa joskus tutustua lapseensa. Jos lapselle käy vielä parempi tuuri, niin mies maksaa säännöllisesti elarinsa. Jos huono, valtio maksaa jotain joka tapauksessa. Joo, ei naisen pidä oikeasti saada päättää kenen kanssa lisääntyy. 

Sitä mä vaan, että hyvät femakot ja maskulistit, voisitteko kerrankin kääntää katseenne pois sieltä omasta navastanne. Lisääntymisessä ei ole kysymys teidän oikeuksistanne vaan ihan oikeasta ihmiselämästä, jonka te olette mahdollisesti saattaneet alkuun. Kysymys on vain ja ainoastaan lapsen oikeuksista. Jos lapsen oikeudet pidetään kirkkaina mielessä, niin ei tarvitse miettiä kumpi on tasa-arvoisempi lisääntymisessä. Siitä lapsesta teidän kuuluu pitää huolta eikä omista oikeuksistanne. Daa pahvit!

PS. Olenko koskaan muistanut kertoa, että aamuisin saatan olla joskus vähän pahalla päällä? Kyllä se tästä, kun saan edes kupillisen kahvia.

T niin kuin turvallisuus

Viikon keskustelupalstalöytö on ihmettelevän sinkun käsialaa. Hän pohdiskelee, miksi miehet tuntuvat valitsevan kumppanin turvallisuuden perusteella. Turvallisuuden tunnetta hänen mielestään lisää se, että tyttöystävä on tavallisen näköinen, persoonaton ja jopa epäseksuaalinen, jonka hän epäilee myös pihtaavan pitkiä aikoja. Ei noussut kiukku, nousi tavallisen persoonattoman tytön kikatus.

Lahjomaton rivien välistä lukijani sanoo, että sinkku on jotenkin vahingossa ajautunut tilanteeseen, jossa kaikesta persoonaansa panostamastaan ajasta huolimatta, mies ei sittenkään vaihtanut turvallista ja tasapainoista "harmaavarpustaan" räiskyvään muka-persoonalliseen undulaattiin. Ihan vaan sillä, että sinkku myöntää keskustelun edetessä esimerkin koskettavan yksittäistä henkilöä.

Voi näitä. Miksiköhän siinä taas kävi näin? Olisiko ehkä sittenkin niin, että kun etsitään elämänkumppania niin vauhti ja vaaralliset tilanteet eivät ole se ykkösjuttu? Sitoutuessaan ihmiset luultavasti haluavat, että kumppanikin olisi yhtä sitoutunut ja näin ollen myös turvallinen. (Eikä nyt puututa siihen, että jos teoriani pitää paikkaansa, niin on mahdollista, ettei se mies sittenkään ollut kaiken aikaa niin sitoutunut suhteeseensa)

Oikeasti en kiinnostunut keskustelunavauksesta siksi, että pääsisin lyttäämään ihmistä, joka selkeästi vielä hakee omaa paikkaansa ja persoonaansa. Uskon oikeasti, että jos persoonallisuuttaan täytyy korostamalla korostaa, niin ei vielä ole oikeasti löytänyt itseään. Siinä sanonta tyhjät padat kolisee eniten pitää täysin paikkansa.

Kiinnostuksen herätti sanayhdistelmä turvallinen kumppani. Turvallinen kun ei mun ajatusmaailmassa ole synonyymi tylsälle, persoonattomalle, epäseksuaaliselle tai pihtarillekaan. Mulle turvallinen edustaa yksinkertaisesti  molemminpuolista sitoutumista ja sitä, että ei tarvitse koko ajan olla varpaillaan. Sitä, että on varaa olla myös epätäydellinen pitämättä toista silti itsestäänselvyytenä. Tarkoitus ei ole, että pyrkii jäämään siihen epätäydellisyyden tilaansa. On aivan varmaa, että kun selättää yhden ongelman omassa elämässään tai itsessään, niin elämä tarjoilee jälleen uuden kasvun ja kehityksen paikan. Kenenkään ei tarvitse pelätä tulevansa liian täydelliseksi.

Koska en tietääkseni ole vieläkään muuttunut mieheksi, niin on mahdotonta mennä sanomaan, miksi miehet valitsevat mieluummin turvallisen ja inhimillisen kumppanin kuin muka täydellisen ja aina halukkaan persoonallisuuden. Eräs oletettavasti miespuolinen kommentoija sanoi, että

Suurin osa näistä "miehet pelkää minua kun olen niin vahva"-tyypeistä on oikeasti vähän hankalia ihmisiä, joiden kanssa ei ole niin kauhean kiva olla parisuhteessa, jos ei pidä alamäestä vuoristoradalla.

Minäkin nautin vuoristoratani mieluiten huvipuistossa. Parisuhteeseen en sellaista kaipaa. Ai, mutta minähän olenkin uusioneiti. Siihenkin on tietenkin syynsä. Uusioneitinä olo lisää turvallisuuden tunnettani.

K niin kuin kengät, kärsivällisyys & kampaus

Olen tänään oppinut monen monta juttua, jotka minun olisi toisaalta jo pitänyt tietää. Tänään luomani tulevaisuuden säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kun tiedät, että päivä sisältää paljon seisomista ja kävelemistä, älä laita uusimpia asuun sopivia kenkiä jalkaasi. Älä tee sitä, vaikka ne näyttäisivät kuinka kivoilta. Olen varma, että myös ne paljon mukavammat pistokkaat olisi näyttäneet hyviltä.
2. Älä ikinä lupaa teinitytölle, että on okei, jos hän ei olekaan tasan sovittuna aikana treffipaikalla. Olen varma, että kaikilla teinitytöillä virtaa hitunen espanjalaisverta suonissaan eivätkä he siksi kykene ymmärtämään määrettä "vähän myöhässä". Kun hän on jo kolme varttia myöhässä ja soitat hänelle, niin matka kestää vähintään vielä toiset kolme varttia. Olisit voinut sinä aikana käydä, vaikka ravintolassa syömässä, ellet olisi äiti-ihminen. Äiti ihmiset odottaa vatsa kurnien arvon tyttärensä saapumista. Ja sitten ne odottaa myös, että tyttärestä saadaan valokuva, jossa suu on kiinni ja silmät auki.
3. Mitä tutumpi kampaaja, sitä enemmän teillä on erimielisyyksiä siitä, millainen kampaus sopii tulevaan passikuvaasi. Etenkin jos olet myös itse kampaaja. Toisen on ymmärrettävä, että kyseinen kuva tulee myös ajokorttiin, jonka kanssa joutuu elämään pahimmassa tapauksessa vuoteen 2047 saakka.  Toisen on puolestaan ymmärrettävä, että kampaaja ei voi päästää kampaamosta ulos sellaista kampausta, jota ei kehtaa tunnustaa tehneensä. Toinen ei halua tehdä liian kasarimaista otsaa ja toinen ei halua liian 2010-lukua. Onneksi lopulta löydettiin se välimuoto, joka ei ollut tekijän mielestä liian kasaria eikä kammattavan mielestä mikään aurinkolippa.
4. Varaudu jonottamaan poliisin lupapalveluissa seisten epämukavilla kengilläsi lähes tunnin, koska kaikki istumapaikat on varattu ja koska et pysty enää liikkumaan tarpeeksi nopeasti varataksesi vapautuvaa paikkaa. Valitse oikeasti seuraavalla kerralla viisaammin, koska kenkäongelman vuoksi jäi asioita vielä hoitamattakin. Ei olisi enää voinut vähempää kiinnostaa, vaikka meidän oveen ei ikinä vaihdettaisikaan virallista sukunimeä.

Jännitysellä odotan, mitä rakkoni tuumivat huomisesta työpäivästä.

Jotkut kengät on oikeasti tarkoitettu vain makuuhuonekäyttöön. Missä se sukupuolipihtailija silloin on, kun sitä oikeasti tarvittaisiin?

M niin kuin medialukutaito

Tuomo Pietiläinen kirjoittaa Hesarissa otsikolla Sponsorointi syö journalismia ja nostaa esiin kolme kysymystä, joita media-alan tekijät ja kuluttajat ovat kesän aikana joutuneet pohtimaan.

Ensimmäinen kysymys koskettaa yllättäen Enkeli-Elisaa. Voiko kirjailija keksiä supersurullisen tarinan ja syöttää sen totena julkisuuteen, jotta teos myisi paremmin? Edelleen olen sitä mieltä, että sana fiktiivinen on esiintynyt tarinan yhteydessä alusta alkaen, joten siinä valossa kirjailija saa tehdä näin. Lukijalla on vastuu siitä, mitä hän ymmärtää. Mutta pidän moraalisesti kyseenalaisena sitä, että kirjoitetaan blogia esiintyen tarinan päähenkilön vanhempina ja annetaan viimeiseen asti ymmärtää, että blogia kirjoittaa nimenomaan Elisan isä Miksu ja äiti Riikka. Sen asian kohdalla olen siis itsekin tullut höynäytetyksi. Voin kuitenkin elää oman vajaavaisen arviointikykyni kanssa.

Toinen kysymys liittyi erään tuotantoyhtiön toimintamalliin. Voiko tuotantoyhtiö laskuttaa yli satatuhatta euroa siitä, että halukas muuttofirma saa esiintyä sen dokumentaarisessa televisio-ohjelmassa? En ymmärrä miksi ei saisi. Jos muuttofirma on halukas maksamaan kuusinumeroisia lukuja sen kaltaisesta mainonnasta, niin antaa mennä vaan. Mielipiteeseeni tosin vaikuttaa se, että en usko televisiomainontaan tai tuotesijoitteluun, vaikka dokumentti saattaa lisätä niiden uskottavuutta. Mielestäni muuttofirma olisi voinut sytyttää samasta arvosta seteleitä palamaan ja saanut sillä tavoin yhtä paljon tuottoa sijoitukselleen. Jälleen vastuu on viestin vastaanottajalla. Ohimennen sanoen joidenkin tutkimusten mukaan on niin, että 90 prosenttia ostopäätöksistä tehdään ystävien tai muiden vertaisten kokemusten perusteella. Ei siksi, että joku maksoi maltaita mainonnasta. Parasta mainosta on siis ylivoimaisesti paras asiakaspalvelu, jonka asiakkaat mielellään suosittelevat ystävilleen ja puolitutuilleen. En toki kiellä, että tietty muuttofirma jää varmastikin mieleen, jos se on näkynyt dokumentissa. Sen jälkeen sillä on kuitenkin vielä valtavasti töitä edessä, jotta siitä tulisi se ainoa oikea muuttofirma.

Kolmas kysymys liittyi siihen, että tunnetut toimittajat twiittaavat rahasta. Voiko televisiokanava maksaa tunnetuille toimittajille siitä, että nämä katsovat yhtiön aamushowta ja twiittaavat siitä mielipiteitään julkisuuteen? Tietenkin televisiokanava saa ostaa twiittejä. En näe tässä mitään ongelmaa ellei kanava aseta ehtoja sille, minkälaisia mielipiteitä kyseinen toimittaja saa Twitteriin päästää. Mielipide on aina mielipide, mutta ei välttämättä kuitenkaan totuus.

Onko tässä kaikessa sittenkin kysymys valtavirtamedian kriisistä? Halutaan ehdottomasti nostaa kaikenlaisia olemattomia metsänpeikkoja esiin, että oma toimeentulo ei vaarantuisi? Jos ihmiset alkavatkin muodostaa mielipiteensä jonkun muun kuin vuosikymmeniä arvostetussa asemassa olevan lehden antamiin tietoihin perustuen, niin lehdelle saattaa käydä huonosti. Lisäksi se asettaa toimittajille paineita, kun uutiset pitäisi saada ulos nopeasti ilman, että luotettavuus kärsii. Sitten käy kuten Enkeli-Elisan kohdalla. Toimittajilla oli liian kiire saada juttuja aikaiseksi, ettei ehditty tarkistaa taustoja tarpeeksi huolellisesti. Totuushan on, että edes Hesari ei pyöri ilman rahaa. Tarvitaan myyvimmät jutut, suurimmat mainostajat ja paljon tilaajia, jotta juttu kulkee jatkossakin. Kaikki edellä kuvatut esimerkit saattavat olla suuri uhka heille.

Mutta koska maailma muuttuu ja onneksi myös suurin osa viestien vastaanottajista ovat oppineet medialukutaitoa ja -kriittisyyttä, niin saattaisi olla aika valtavirtamediankin alkaa miettiä kuinka pysyä arvostettuna äänitorvena sosiaalisen median rinnalla. Oikea tapa on tuskin alkaa osoitella syyttävästi sinne sun tänne. Itse ainakin olen aina suhtautunut varauksella niihin, jotka pyrkivät nostamaan itseään mustamaalaamalla toisia.

E niin kuin energiantuhlausta

Wow, mun mielipidettähän oikein kerjätään jo vauva.fi -sivustollakin. ;D

Onko haitallista esittää sepitetty tarina totena?

Kirjoittaja haluaisi ilmeisesti tietää, mitä ajattelen nyt, kun Vettenterä on tunnustanut jotain. Näin hyvin siis olen tilanteesta kartalla. En tiedä, mitä on tunnustanut eikä mua edelleenkään ihan hirvittävästi kiinnosta. En ole käsittääkseni missään vaiheessa edes sanonut, että tarina on mielestäni satavarmasti totta. En ole pitänyt tärkeänä sitä, että onko tarina totta siinä mielessä, että kaikkia jälkiä voitaisiin seurata ja jäljittää joku tietty itsensä hengiltä ottanut teini, hänen vanhempansa, läheisensä ja entinen koulunsa. Olen pitänyt tärkeänä sitä ajatusta, että ihmisten pitää välittää toisistaan enemmän ja pitää huoli, ettei kenenkään tarvitse turvautua ääripään ratkaisuun. Jollain muulla tavoinhan se kiusaaminen on saatava loppumaan, mutta se on kokonaan toinen tarina.

Eli siis ei, ei Vettenterä ole mielestäni ainakaan mulle mitään selitystä velkaa. Hän kirjoitti fiktiivisen tarinan tosielämän tapahtumista. Sana fiktiivinen tarkoittaa siis kuvitteellista, jos joku ei vielä tiennyt. Ja kun sanaa fiktiivinen käytetään, niin kytken pois päältä kokonaan "Tahdon kuulla totuuden ja vain totuuden, mitään siihen lisäämättä tai pois jättämättä" -moodin. 

Ajatukseni ovat siis ennallaan ja olen varma, että jos kaikki tuo energia, joka tuon kohun ympärillä pyörii käytettäisiin kiusaamisen vastaiseen työhön, niin kiusaaminen loppuisi kaukaisimmalla planeetallakin.

Ugh, olen puhunut. Palaan kiusaamisaiheeseen ehkä joskus, jos mulla on oikeasti tärkeää sanottavaa siitä. 

K niin kuin kroonisesti kipeät

Naisilla vaikuttaisi olevan valtava hoivavietti, jonka voimalla he uskovat parantavansa kenet tahansa. Olen todistanut tätä ilmiötä itse lähipiirissä, mutta myös keskustelupalstoilta löysin uskonvahvistusta asialle. Olen saattanut hetken aikaa uskoa parantavaan voimaani itsekin, mutta olen onneksi päässyt yli sellaisista kaikkivoipaisuuskuvitelmista.

Ensimmäinen tapaus kertoo, että hänen miehensä on välinpitämätön ja suuttuu helposti aivan mitättömistä asioista. Kuitenkin kännissä mies on niin ihana, kun puhuu naimisiinmenosta ja lapsien hankkimisestakin. Nyt hän sitten miettii, että miten saisi miehensä yrittämään enemmän. Näyttäisi siltä, että juottamalla tälle lisää vaikkapa olutta. Jos kerran mies on kännissä kiva, niin kannattaa pitää huoli siitä, että tämä on sitä koko ajan. Varsinkin silloin, kun vielä syntymättömät lapset ovat pieniä, niin ei jää sitten lapsille ikävää kuvaa aina vihaisesta isästä.

Tälle käytökselle nainen oli löytänyt selityksen miehen lapsuudesta, jossa miehen äiti on ollut ja on edelleen kova paapomaan perheen miehiä ja isä taas on helposti ärtyvää ja kovin ankaraa sorttia. Eihän aikuiselta mieheltä voi odottaa, että käyttäytyisi kuten aikuinen, jos lapsena on ollut vaikeaa. Ei tietenkään voi.

Toinen huokailee sitä, että hänen miehensä syyttää häntä pettämisestä koko ajan ja vaatii tunnustusta jostain mitä hän ei ole tehnyt. Ellei tunnustusta tule, mies jättää hänet. Ehkä hänkin pääsisi helpoimmalla, kun joka kerta vain tunnustaisi pettävänsä. Jos on esimerkiksi ollut yksin kotona koko päivän, niin ainahan voi sanoa ottaneensa postinjakajan kanssa pikaiset. Tosin kokemuksesta tiedän, että vaikka tunnustuksen muotoilisi miten sarkastiseksi, se ei saa toista havahtumaan todellisuuteen. Mutta ainakin sillä saa sen jankutuksen loppumaan ennen seuraavaa kertaa. Jättäähän se tietenkin myös tässä tapauksessa, mutta aivan yhtä tosissaan kuin jos ei tunnusta.

Tämä mies oli saanut naiseltaan diagnoosin epäluuloinen persoonallisuushäiriö. Saattaa olla, että diagnoosi on jopa oikea ja tästä syystä myös tätä miestä tulee ymmärtää. Mitä siitä jos jonkun ajan kuluttua nainen huomaa katkoneensa välit jopa vanhempiinsa, koska saattaahan olla, että kaikki paha tapahtuu vanhempien siunauksella. Olisihan se nyt loogistakin, kun samat vanhemmat ovat jo kasvattaneet lapsestaan epäluotettavuuden perikuvan.

Mietintämyssyyn joutui se, että hakevatko naiset diagnosoimalla miehensä hyviä selityksiä ystävilleen, miksi eivät jätä miestään? Vai onko ajatuksena se, että kun diagnoosi löytyy, niin sairaus voidaan parantaa? Yllä olevat esimerkit vain taitavat olla varsin kroonista lajia eikä edes kuolemaan johtavia - paitsi ehkä kumppanin kuolemaan. 

Sitä paitsi yleisesti tuntuu olevan vallalla sellainen käsitys, että sairasta ihmistä ei saisi jättää. Nopeasti ajateltuna se tuntuu itsestäkin moraalisesti varsin pitävältä väitteeltä. Mutta kuinka pitkälle pitää sietää sitä, että tulee sairauden varjolla kohdelluksi itse ala-arvoisen huonosti? Viekö sairaus mennessään myös velvollisuuden toimia itse oikeudenmukaisesti, kunnioittavasti ja moraalisesti?

Mun mielestä kumppanin sairaus on sittenkin aika huono tekosyy jatkaa suhdetta, jossa itse on koko ajan kärsijän roolissa. Se oksennusämpäri, johon kaikki paha olo syljetään. Mitä mieltä sinä olet? Mihin se raja pitäisi vetää?

S niin kuin sukupuolitesti

Kerta Termostaattori, Tiina ja Zepakin, niin tietty minäkin.

Transtukipisteen sukupuolitesti sanoo, että olen sukupuolineutraali nainen.

Testi osoitti vääräksi luuloni, että saattaisin olla mies. En ole. Kyllä minä olen nainen, ainakin ripauksen verran. Pukeudun mekkoihin ja korkokenkiin, meikkaan, laitan hiukseni, mutta testin mukaan en tuo sukupuoltani esille. Niin no, voihan miehetkin tehdä halutessaan kaiken tuon.

Ei testi silti erehtynyt mitenkään. Enhän edelleenkään ymmärrä, miksi kaikki maailman asiat pitäisi nähdä sukupuoliarvotettuna. Miksei me vaan muka voitaisi olla... ihmisiä?

Niin ja haluanhan mä olla kaikkien kaveri. Ainakin melkein.

K niin kuin kritiikki

Puhuttiin rakkaan ystävän kanssa siitä, mitä lausahdus "oon mitä oon" tekee parisuhteelle. Pähkinänkuoressa tulin siihen tulokseen, että ennemmin tai myöhemmin sillä varmistaa, että on parisuhteeton. Se on rumin ja kaiken lisäksi tyhmin sammakko, mitä voi suustaan päästää.

Tunnustan, että olen itsekin käyttänyt sitä. Se on äärettömän tehokas keskustelun- ja kehityksentappaja. Se on myös viimeisen päälle tehokas tapa sanoa toiselle, että vikise mitä vikiset, mutta mua ei vois vähempää kiinnostaa, mitä sä oot mieltä. Se taipuu myös muotoon ajattele mitä ajattelet, mutta tässä suhteessa vain toinen meistä voi olla tärkeä - ja se toinen olen minä! Jos lausahdus pääsee omasta suustani, tarkoitan nimenomaan sitä, että musta on tullut välinpitämätön. On tultu tilanteeseen, jossa ei enää kiinnosta nähdä pienintäkään vaivaa parisuhteen hyväksi.

Toisaalta lausahdus saattaa lipsahtaa suusta myös silloin, jos koen itseni uhatuksi suhteessa. Siitä on tullut keino suojella omaa minuutta ja identiteettiä. Olipa tarve itsensä suojeluun todellinen tai ei, se on merkki siitä, että suhteessa on jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Jos kokee olemisensa uhatuksi, ajautuu puolustuskannalle eikä ole vastaanottavainen pienimmällekään kritiikille. Ei edes silloin, vaikka se olisi esitetty hyvässä hengessä.

Osittain lausahduksen pesiytyminen sanavarastoon johtuu myös siitä, että ainakin mut on kasvatettu siihen, että mulla on oikeus olla oma itseni eikä mun tarvitse alistua toisten tahtoon. Kukaan ei muistanut riittävästi korostaa sitä, että palautetta voi silti kuunnella, maistella ja tunnustella eikä ainoa oikea vastaus kritiikkiin ole vetäytyä kuoreensa tai nostaa piikkejä pystyyn. Tarkoitus ei myöskään ole, että aina mukautuu toisen toiveisiin kyseenalaistamatta niitä yhtään. En edelleenkään kysy kuinka korkealle, jos joku pyytää minua hyppäämään. En luultavasti edes hyppää, ellei edessä satu olemaan ojaa, joka on ylitettävä. Mutta pysähdyn varmasti miettimään, oliko toisen sanoissa jotain, mistä voisi olla hyötyä omalle hyvinvoinnille tai kehitykselle.

Tottakai paljon on kiinni myös siitä, kuinka esimerkiksi toisen käyttäytymiseen liittyvä asia esitetään. Kysymyslauseen muotoon asetettu kritiikki aktivoi toisen miettimään vastausta sen sijaan, että se olisi automaattinen "mä oon mä enkä muuksi muutu s***ana!". Joten ei tässä nyt ketään ole tarkoitus päästää helpolla. Jos saa usein vastaukseksi kyseisen lausahduksen, voi ehkä olla tarpeen tarkistaa omaa viestintätapaansa.

Pääseekö oon mikä oon sammakko koskaan sinun suustasi? Jos voisit muotoilla sen toisin, mitä sillä oikeasti tarkoitat?

H niin kuin hellä, hellempi, hellin

Hellä

Vannon todellakin sinkin nimeen, mitä flunssan hoitoon tulee. Mitä siitä, jos otin myös vähän c-vitamiinia, seleeniä ja antihistamiinia. Sinkki on se, jonka ansiosta mun ei ole tänään tarvinnut edes miettiä olenko huomenna jo työkykyinen. Tai voinko mennä jo tänään gynelle. Mitä nyt hetkittäin tulee jotain kummia yskäkohtauksia.

Hellempi

Naapurinsedästä (se mikään setä ole) on alkanut kuoriutua varsin huomaavainen herrasmies. Kun he tulevat pariskuntana vastaan, molemmat heistä tervehtivät, kuten hyvien naapureiden kuuluukin. Mutta kun herran näkee yksin, niin tapahtuu kummia. Kuten silloin kun tuttu mersu kurvaa vastaan, niin kuski vilkuttaa (oikeesti vilkuttaa) iloisesti. Tänään näin hänen säntäilevän hirveällä kiireellä kotia kohti, joten moikkasi vaan kaukaa. Manasin mielessäni, että nyt joudun odottamaan hissiäkin kauppakasseineni vaikka kuinka kauan, kun se ei voi odottaa ja käyttää hissiäkin aina. Mutta enpäs joutunutkaan, kun kiva setä oli lähettänyt hissin mulle valmiiksi alas. Luulen, että se on harvinaisen huomaavaista ja ajattelevaista miehiseksi ajatustoiminnaksi. Hyvin on naapurintäti kouluttanut miehensä olemaan pokerinaamalla, kun liikkuvat yhdessä.

Hellin

Hyvä on leidit. Olitte oikeassa, miesgyne on hellääkin hellempi ellei jopa hellin - jopa vatkatessaan rintoja. Lupasi soitella parin viikon sisään. Toivon tosin tällä kertaa, että tämä mies ei perääni soittelisi. Ei siksi, etteikö olisi ollut miellyttävä nuorehko mies. Vaan siksi, että hänen soittonsa tietää huonoja uutisia. Tosin lupasi, että saan soitella hänelle milloin vaan on jotain mielessä. Niin ja sainhan mukaani reseptinkin, ettei tulisi niin paha mieli kassalla. Oi miksi, miksi en opiskellut lääkäriksi? Ja kyllä, nyt kun se oikea on löytynyt, niin enhän mä häntä mihinkään vaihda.

Tilintekoa

Sitä vaan, että miksi te ette kertoneet ollenkaan mitään siitä, kuinka paljon suuremman vaivan joutuu näkemään mennessään miesgynelle? Pitää pyyhkiä pölyt ja hämähäkinseitin huolella pois, laittaa jokainen karva ojennukseen, poistaa ylimääräiset karvat (myös kulmista) ja muutenkin kiillottaa, puunata ja hajustaa paikkoja. Toki sitä kohteliaisuussyistä on naisgynelle mennessäkin pitänyt tarkemman huolen, mutta se ei ole koskaan vetänyt vertoja tämänpäiväiselle ruljanssille.

Ai jännittikö mua? No, jos verenpaine on normaalisti mitattaessa maksimissaankin jotain 120/70, niin nyt saatiin lukemaksi 149/95. Mitäs luulette? Olikohan siinä hiukan  ihan järjettömästi valkoisen takin ja ekakertalaisen lisää?

A niin kuin apua

Miehet hajaantukaa! Täällä ei ole teille mitään. Tai saattehan te jäädäkin, mutta en usko, että teillä on mitään annettavaa mulle tässä aiheessa.

Naiset puolestaan jääkää ja kertokaahan mielipiteitä. Juuri sinun mielipiteesihän voi auttaa tekemään oikean päätöksen.

Olin varaamassa aikaa gynelle, mutten sitten voinutkaan. Ongelmaksi muodostui kyseisten lääkäri-ihmisten etunimi. Voiko mennä gynelle, jonka etunimi on Toivo, Kimmo tai Eero? Okei, ei se etunimi ole ongelma vaan se, että nimi viittaa vääränlaiseen elimeen jalkovälissä. Luultavasti muilla on samankaltaisia ongelmia kuin mulla, koska Riitoille, Merjoille tai Leenoille voi varata ajan vasta parin kolmen viikon päähän. Ei taida olla tarpeen sanoa, että en ole koskaan käynyt miesgynellä enkä oikein usko, että haluaisin nytkään tehdä niin. Mutta jos joku teistä on käynyt, niin jääkö siitä pahatkin psyykkiset traumat? Tai jos et ole käynyt, niin riittää kun vakuutat mut siitä, että on ihan tervettä olla sukupuolirasisti tässä asiassa.

Eihän tässä mikään kiire sillai ole, kunhan nyt vaan pääsisi heti. Tai sittenkin vasta kun lenssusta on parannuttu. Mutta se on aivan varmasti jo ensi viikolla.

L niin kuin lomalla

En muista olenko koskaan maininnut, että anellessani opintovapaata viime lokakuussa menin samalla sanomaan, että en haluaisi tänä kesänä pitää ollenkaan lomaa vaan olisin käytettävissä koko kesän. Jotenkin kuvittelin, että kun sanaan opinto liitetään sana vapaa, niin mähän olen käytännössä lomalla koko ajan. Nyt noin 100 opintopistettä rikkaampana (yhdessä lukuvuodessa) olen huomannut, että se ei lisännyt vapaa-aikaa vaan sen lisäksi, että koko ajan oli jotain tekemistä oli myös koko ajan huono omatunto siitä, että jokin raportti tai essee ei edennyt tarpeeksi nopeasti.

En ole ollut tällaisen kesän aikana kovinkaan harmissani tekemästäni ratkaisusta. En varsinkaan ollut harmissani nähdessäni tilinauhan, jolla lomat kuitattiin pidetyiksi lähes nollaveroilla. Eilen kuitenkin selailin töissä ajanvarauskirjaa ja mietin olevani kohta niin loman tarpeessa, että sairaslomakin kelpaisi. Huomasin myös, että tällä viikolla listoissa ei vielä ollut sellaisia omia asiakkaita, jotka eivät suostu muiden penkkiin istumaan eikä mulla ole yhtään vastuuvuoroakaan, joten mun poissaolosta ei oikeasti aiheutuisi kenellekään mitään harmia. Suomalaisethan eivät sairasta, koska haluavat olla lojaaleja työkavereilleen. Niin myös minä. Puhuin asiasta myöhemmin varomattomasti ääneen ystävän kanssa.

Tänä aamuna heräsin kurkkukipuun, mutta ajattelin sen menevän ohi parissa tunnissa. Ei mennyt. Neljä tuntia jaksoin leikkiä reipasta ennen kuin totesin, että maailmankaikkeus meni sitten kuulemaan ajatukseni ja päätti hoitaa asian. Joskus tuntuu, että se voisi käyttää myös tervettä järkeä. Sairasloma ei ole loma, joten en nyt oikeasti sellaista toivonut. Se "olen niin loman tarpeessa, että sairaslomakin käy" oli vaan vitsi. Mutta tässä sitä nyt ollaan: keuhkot-kipeenä-lomalla.

A niin kuin aikalisä

Mä olen taas käynyt keskustelupalstoilla ja te saatte korjata sadon. Kiitos ja anteeksi.

Sain viestin kumppanilta, joka ilmoitti haluavansa aikalisän. Emme olleet vielä edenneet tapailua pidemmälle...

Kirjoittaja kaipasi uskonvahvistusta johonkin suuntaan siitä, mitä se aikalisä oikeasti on. Viesti, aikalisä, emme olleet vielä edenneet... tarvitseeko enempää edes sanoa? Ihmettelen syvästi, miksi kirjoittaja käyttää viestin lähettäjästä nimitystä kumppani.

Todellisuudessa on vaikeaa mennä arvailemaan, mitä aikalisä kenellekin tarkoittaa. Mun mielestä oikeampi termi olisi saattohoito, koska aikalisältä palataan harvoin jos ollenkaan romanttisessa mielessä yhteen (lue: minä en ole koskaan tehnyt niin, joten sen täytyy olla totuus). Saattohoidettava saa rauhassa alkaa kuolettaa tunteitaan, muttei hänen tarvitse päästää irti kertarysäyksellä. Se on sellainen pehmeä lasku, jonka aikana yleensä sekä hoitaja että hoidettava tajuavat selkeästi, etteivät sittenkään tarvitse sitä toista ihmistä jäädäkseen henkiin. Toinen tai molemmat heistä voi myös tajuta, että ilman toista on helpompi hengittää. Tässä tapauksessa saattohoito on onnistunut.

Joskus Useimmiten saattohoitaja on vain pelkästään roikottaja. Ihminen, joka ei joko saa sanottua mitä oikeasti ajattelee tai haluaa jättää varmuuden vuoksi portin raolleen, jotta voi livahtaa siitä vaivihkaa takaisin. Tai sitten rassukka ei oikeasti tiedä itsekään, mitä haluaa. Aikalisä on tällaisessa tilanteessa äärettömän hyvä termi. Voi jättää toisen odottamaan kieli pitkällä ja sydän pamppaillen jatkoa, koska siihenhän aikalisä urheiluterminäkin viittaa. Peli ei ole vielä päättynyt vaan hiotaan strategioita. Jos aikalisä halutaan pitää, olisi reilua kertoa toiselle, mihin sillä tähdätään. Ja jos kysymys oikeasti onkin siitä, että sattuu elämässä olemaan sellainen vaihe, jolloin työ/koulu/harrastus/you-name-it vie paljon aikaa, niin ehkä silloin kannattaisi kertoa totuus eikä vaatia yksipuolisesti aikalisää. Jos on tarkoitus pelata samassa joukkueessa, niin miksi jättää toinen epätietoisuuteen ja arvailemaan mitä mikäkin oikeasti tarkoittaa? Tai miksi samassa joukkueessa pelaava ei saisi osallistua päätöksentekoon?

Kunpa keskustelupalstalla kysymyksen esittänyt nainen/mies oikeasti vain tekisi päätöksensä itse. Kukaan tuskin koskaan tulee lähettämään viestiä, että "meidän pitäisi saattohoitaa tämä suhde". Paitsi jos muutenkin on selkärankaa sanoa, ettei juttu vastaakaan niitä odotuksia, joita oli asettanut. Saattohoidetulla suhteella on edellytykset ainakin kehittyä ystävyydeksi. Aikalisä aiheuttaa vaan turhaa katkeruutta, elleivät osapuolet tiedä, että perimmäisenä tarkoituksena on alkaa käsittelemään eroa.

V niin kuin valikoiva

Vihjailin kahvitauolla, että elämässä on viimeisen viikon aikana tapahtunut yhtä jos toista. Asiaa hankaloittaa se, että kovin yksityiskohtaisesti en kaikkiin tapahtumiin voi enkä halua pureutua blogissa. En ainakaan ihan vielä, kun kaikki on niin epämääräisen epävarmaa. Saman päivän aikana on mahdollista kohdata silmästä silmään elämän hiuskarvan varassa oleminen sen molemmissa ääripäissä.

En yleensä ole märehtijäsorttia. Märehtijällä tarkoitan ylihuolestunutta ihmistä. Sellaista, joka aina ja koko ajan miettii missä seuraavaksi räjähtää ja voiko taivas sittenkin pudota niskaan. Karistan usein turhat huolet miettimällä ensin voinko tehdä asialle jotain. Jos itseltäni saama vastaus on ei, ravistelen turhan lastin hartioiltani ja keskityn niihin asioihin, joille voin jotain tehdä. Tai sitten vain katselen taivasta, nautin auringosta ja iloitsen elämästä. Myönnän, että se on taito, joka on täytynyt tietoisesti opetella. Jotkut saattavat saada sellaisen tiedon geeniperimässä, mutta jotkut joutuvat ottamaan oppinsa ympäristöstä. Yritys ja erehdys on erittäin tehokas oppimisen muoto.

Tosi asiassa nyt ei ole tapahtunut oikeasti mitään peruuttamatonta. Jostain syystä vain olen alkanut kokemaan asioita ja tapahtumia paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin. Johtuu luultavasti siitä, että huomaan sen kirjeen saatuani vapautuneeni kaikin tavoin. Olen siten alkanut päästää myös piilevää tunneihmistä mukaan kuvioihin. Tosin on sanottava, että nautin siitä, että saan olla täysin oma itseni, vaikka joskus hämmästynkin tunneihmiseni voimakkuutta.

Elämän yksi ääripää on kuolema. Totuus on myös se, että äitini ei ole enää mikään nuori tytön hupakko. Sen huomaa pelkästään jo siitäkin, että hän toistelee monien lauseiden yhteydessä sitä, että on jo niin vanha. Ilmeisesti peilikuvan lisäksi tunne vanhuudesta voi joissain tapauksissa olla epärealistinen. Yhtenä päivänä hän nimittäin soitti, että pitäisi käydä hänelle kaupassa, kun hän ei nyt pysty kävelemään itse, koska jalka on niin kipeä. Luonnollinen kysymys siinä kohtaa on, että onko hän loukannut jalan. Ei, ei ollut. Hänelle ei myöskään tullut mieleen mennä jalan kanssa lääkäriin, koska hän nyt on jo niin vanha, että kuuluukin olla kaikenlaisia kremppoja. Kyllä, me päädyimme painostuksestani Pulssin päivystykseen. Ja ei, se ei onneksi ollut niin vakavaa kuin pelkäsin. Ongelma hoituu ja on osittain jo hoitunut tulehduskipulääkkeillä sekä verenkiertoa edistävillä voiteilla. Jouduin kuitenkin muuntelemaan totuutta äidille siitä, että jos se on veritulppa, niin ei silloin mitään sairaalaan joudu vaan ihan vaan hetkiseksi liuotushoitoon. Muussa tapauksessa hänen olisi ollut pakko mennä suihkuun ja vaihtaa alusvaatteetkin ennen kuin lähdetään. Miksi me ihmiset ollaan niin turhamaisia, että vaikka hengenlähtö uhkaisi, niin pitää ensin käydä suihkussa ja valita paremmat vaatteet?

Elämän toisesta ääripäästä en ole valmis vielä puhumaan. Huomaan kuitenkin löytäneeni itsestäni myös sen huolestuvan aikuisen, joka ei enää osaakaan siirtää mielessä myllertäviä asioita ihan noin vain syrjään sillä ajatuksella, että elämässä tapahtuu vain se mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi - hyvässä ja pahassa. Toki on myös niin, että kaikki mikä tapahtuu ei ole kohtalon käsissä vaan on seurausta itse tehdyistä huonoista valinnoista. Kohtalonuskonikin on näköjään tilannesidonnainen ja valikoiva.

V niin kuin vinkki

Me ollaan melkein salaa kaikilta puuhailtu sellaista hyvää juttua. Vintti sen aloitti haikailemalla menneisiin aikoihin ja blogistanian yhteisöllisyyteen. Muistattehan te muutkin blogistanian muinaisjäännökset, köh siis jalokivet esimerkiksi millaisia Ihanat naiset oli. Ja sitten me muut (Herkku, Marika, Mymskä , niin ja tietysti minä, mutta tehän olette jo täällä) innostuttiin ideasta niin, että tänään se on vihdoin ilmestynyt - ensimmäinen tumma paahto by Vintti.

Tulkaahan kahvitauolle meidän kanssa. Tulkaa jo!

S niin kuin silmäpeli

"Tai ehkä ohikiitävän hetken silmäpeli jonkun tuntemattoman vastaantulijan kanssa riittäisi sekin."

Herkku kommentoi postausta R niin kuin rauhoittumisaika

Pahoittelen, että pitkästä kommentista poimin vain yhden irrallisen virkkeen. Se vain kolahti tosissaan, kun lauantainen muisto on vieläkin niin elävästi mielessä.

Meillä oli viime lauantaina tosi hiljainen päivä töissä (aurinko sateisena kesänä+DBTL=asiakaskato), joten ehkä siitäkin syystä muhun ei ollut mitenkään vaikeata tehdä vaikutusta. Tiedättehän, että kun tarjontaa työpäivän ratoksi on vain vähän, niin erottuakseen joukosta riittää, että on aikuinen eikä ole täysin tuppisuu. Puheenaiheillakaan ei väliä. Voin aivan hyvin jutella siitä kuinka monta a-kirjaimella alkavaa maata olympialaisiin osallistuu, jos joku vaan haluaa. Mutta tämä viehättävä vastakkaista sukupuolta edustava yksilö vieläpä onnistui saamaan mussa jonkun epätavallisen ujostus reaktion aikaan, koska katsekontaktin hakeminen toistuvasti oli niin ilmeistä. Miten ihmeessä satunnaisen parturinsa silmiinkatsomisestakin voi tehdä sellaista taidetta? Sen suuremmin ylistämättä voin sanoa, että ne olivat ilmeikkäimmät näkemäni silmät pitkiin pitkiin aikoihin. Siellä jossain asui salaperäinen elämänilo. Onko ihan pakko tunnustaa? Kyllä hän oli kaikinpuolin katseenkestävä ilmestys muutenkin, jos olisin kestänyt katsoa. Se ilmeikkyys ja hänestä huokuva ilo vaan olivat ne ominaisuudet, jotka tekivät vaikutuksen.

Koska tänään on jo keskiviikko ja yhä muistan lauantaisen asiakaskohtaamisen, niin olen valmis allekirjoittamaan Herkun kommentin täysin. Ohikiitävästä silmäpelistä tuntemattoman vastaantulijan kanssa voi ammentaa iloa pitkäksi aikaa eikä edes tarvitse alistua treffeille. Saati että tuntematon saisi koskaan tietää tehneensä mitään syvempää vaikutusta.