R niin kuin ruutupaita

Mun suhtautuminen ruutupaitoihin on hiukan kompleksinen. Mä olen kokenut todella vaikeita aikoja, kun ne on tulleet uudelleen muotiin.

Meillä on ollut tapana viettää syksyisin ennalta pikkujoulut työporukan kanssa, koska eihän me joulun alla enää oikeasti mihinkään ehditä. Viime syksynä meille oli järjestetty yllätysohjelmaa, mikä ei välttämättä jälkeenpäin ajateltuna ollut suunniteltu ihan kaikkein järkevimpään järjestykseen. Kuvitelkaapa 10 tyttöä juhlahepenissä yksityissalsatunnilla (se on se tanssi) ja sen jälkeen syömässä, juomassa ja viettämässä iltaa yökerhossa. Koska liikunnallinen osuus tuli yllätyksenä, meillä ei ollut vaihtovaatteita tai mahdollisuuksia mennä suihkuun. Ei tasapuolisuuden vuoksi myöskään niillä tytöillä, jotka tiesivät ohjelman ennakolta. Yök.

Miten meidän epäpikkujoulut liittyy ruutupaitoihin? Ihan vaan siten, että arvatkaapa oliko siellä yökerhossa ainuttakaan miestä, jolla ei olisi ollut ruutupaitaa. Yritä siinä sitten käyttäytyä sivistyneesti, kun 10 vuotta sua itseäsi nuorempi ruutupaita yrittää tulla jutuille. Siinä kohtaa sitä alkaa jo olla äärettömän iloinen siitä, ettei salsatunnin jälkeen voinut käydä suihkussa. Melkein niinkuin opettelee lentämään siltä varalta, että kaveri ei vielä ole niin humalassa, että tuntisi nenässään olevan juuri sopivan hetken poistua. No ei, oikein kiva poika se oli.

Mä olen kuitenkin kasvanut hiukan ruutupaita-asian suhteen menneinä kuukausina. Uusilla silmillä katsottuna se ei välttämättä olekaan huono valinta. Tai nykyiset ruutupaidat ei sittenkään ole niin moukkamaisia kuin ne flanelliset esi-isänsä. Ne saattaa joillain näyttää jopa hyvältä.

Mistäkö tämä ruutupaitafiksaatio nyt pulpahti mieleen? Äitini unesta. Äitihän soittaa mulle joka sunnuntai ja tällä kertaa hänellä oli kerrottavanaan uni, jonka oli nähnyt musta. Olimme kuulemma jossain ravintolassa ja paikalla oli myös uusi mies mun seuralaisena. Oli kuulemma oikein hyvännäköinen ja mukava mies, mutta... Äitikin päätti kertomuksensa siihen, että eihän se oikeasti voinut olla mikään sun miesystäväkokelas, koska sillä oli ruutupaita. Mä jotenkin ymmärrän, että ystäville on tullut asiasta avauduttua, mutta että äidillekin. En paljastanut kuitenkaan, ettei ne kaikki ruutupaitaiset sittenkään ihan kamalia ole. Ja sitäpaitsi äitihän sanoi, että se oli hyvännäköinen ja mukava, joten suotta sitä takertumaan pieniin yksityiskohtiin. 

V niin kuin valinta

Mitä tulee ottaa huomioon puolisoa valittaessa?

Vinkki: On muuten helpommin luettavissa toi, kun klikkailee isommaksi.

Siinä sanotaan kutakuinkin niin, että Obaman mielestä miehen pitää valita itseään parempi nainen.
Ja Iltalehti haluaa tietää tarvitaanko muutakin kuin rakkaus.

Ennen kuin käyn läpi yhtään keskustelussa esiin tullutta ominaisuutta, mun on pakko ihmetellä, miksi useimmat miehet (tai ainakin mä luulen, että ne oli miehiä) ajattelee, että heidän on tyydyttävä siihen mitä saavat. Toy ota, ellet muuta saa. Valinnanvapaus on keskustelun mukaan vain naisilla ja miesten pienellä eliitillä. Ehkä ajatuksella on kuitenkin itseään toteuttava vaikutus.

Toinen valinnanvapauteen liittyvä kysymys oli se, että joidenkin mielestä kohtalo on se, joka päättää eikä ihmiset oikeasti valitse puolisoaan. Jumantsuka sentään, ainahan voi valita sen, että elää mieluummin yksikseen. Vanha kansa on ihan oikeasti päästellyt suustaan sellaisia sammakoita, ettei mitään rajaa. Aatelkaa nyt sitäkin "parempi tossun alla kuin taivasalla". Sit nää luulee, että niiden on mentävä sinne tossun alle, koska se on kohtalo. Sitäpaitsi silloinkin se oli varmasti paljon enemmän naisten kuin miesten pakko. Jos piti tulla toimeen, niin oli parempi vaan synnytellä lisää lapsia ja elää toisen ehdoilla. Niissä oloissa musta olisi varmaan tullut Minna Canth.

Alkuperäinen kysymys oli, että tarvitaanko muutakin kuin rakkaus. Aika hyvin koko rakkaus tuli torpattua. Se ei ollut ollenkaan niin tärkeää kuin varallisuus, kemia, koulutustaso, sivistys, kommunikointitaidot, huumorintaju ja oikeanlainen luonne. Ihmiset on sittenkin aika laskelmoivia puolisoa valitessaan. Niin vastenmielistä kuin se onkin, niin mun on pakko allekirjoittaa melkein kaikki noista.

Vastenmielisin mulle on varallisuuskohta. Toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä ja toisaalta sillä on kaikki merkitys. Loppujen lopuksi tärkeintä on se, että elää sen mukaan, mihin on varaa. Sillä pärjää aika pitkälle. Mä olen sen kantapään kautta kokenut niin moneen kertaan. Mullakin on taipumusta ostella joskus juttuja, jotka ei olisi välttämättömiä, mutten mä mitään silti ilman laskelmia osta. Kellään ei varmasti ole niin tarkkoja henkilökohtaisia budjetteja kuin mulla. Jos näyttää siltä, ettei rahat riitä, niin sitten se turhuus jää saamatta sillä erää.

Mielenkiintoisin naisnäkökulma oli se, että on tärkeää nähdä, kuinka mies kohtelee äitiään. Se sisältää harvinaisen paljon viisautta. Jos se mies kohtelee äitiään tai muita läheisiään huonosti ja vihamielisesti, niin sulla on ihan takuuvarmasti sama kohtalo, kun suhde etenee pidemmälle.

T niin kuin työhaastattelu

Nyt on just sopiva aamu miettiä työhaastatteluja, vaikkei ne olekaan mulle millään tasolla ajankohtaisia. Niin siinä siis kävi, että surffailin aamukahvini kera työnhakukeskusteluja. Eniten jäin miettimään kysymystä, mikä kysymys on inhokkini työhaastattelussa.

Inhottuja kysymyksiä oli listattu jo ties kuinka paljon:

• Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
• Miksi hait juuri meille?
• Kerro itsestäsi?
• Miksi meidän pitäisi valita juuri sinut?
• Miksi olet vaihtanut usein työpaikkaa?

Listassa ei ole kuin yksi kysymys, joka on mulle joka kerta ylivoimaisen vaikea. Mulla ei nimittäin ole harmainta haisua siitä, missä näen itseni viiden vuoden kuluttua enkä koe suurta tarvetta edes tietää sitä. Ihmiselle, jolle tuottaa suuria vaikeuksia nähdä edes huomiseen (koska aina voi tulla joku vielä parempi juttu), kysymys on ylitsepääsemättömän vaikea. Mä olen siis valinnut tämän kanssa rehellisen tien. Mun elämä on tässä ja nyt, ei menneessä tai tulevassa. Saanko mä miettiä vastausta viisi vuotta? ;) Vastaus ei ehkä ole mitään sellaista, mitä haastattelija on odottanut kuulevansa, mutta ehkä se on nimenomaan se vahvuus.

Ajatellaan vaikka nykyistä paikkaa, jossa mulle ei taidettu edes tollasta kysymystä esittää. Mistä mä olisin silloin voinut tietää, että hiukan vajaa kolme vuotta siitä, mä haen opintovapaata? En niin mistään. Sitä paitsi mä voin osittain syyttää pomoja ja kehityskeskustelua siitä, että päädyin opiskelupaikkaa hakemaan. Siellä he muistivat esittää kysymyksen viidestä vuodesta sekä kysymyksen siitä, että miksi mä olen vaan kampaaja, kun rahkeet riittäisivät mihin tahansa muuhunkin. Siellä he muistivat myös töniä mua ystävällisesti kouluttautumisen suuntaan. Sitä saivat mitä tilasivat - kampaavan tradenomiopiskelijan.

Mitä noihin muihin kysymyksiin tulee, niin mä en ymmärrä, mitä vaikeaa niissä on. Kyllähän sitä nyt luulisi tietävän miksi on hakenut jotain tiettyä työpaikkaa, itsensä ja elämänsä luulisi tuntevan jo ennakolta ja ainakin mä itse arvioin mahdollisuuteni ja osaamiseni jo ennen hakemuksen jättämistä. Näin ollen mulla on vastaus valmiina siihen, miksi heidän pitäisi valita juuri minut.

Viimeinen kysymys miksi olet vaihtanut usein työpaikkaa nousi esiin kommentista, jossa henkilöllä oli useita määräaikaisia työsuhteita. Ei siinäkään tarvitse mustaa valkoiseksi selittää, koska syytönhän työnhakija siihen on, jos tarjolla on ollut vain määräaikaisia oman alan töitä.

Kirsti Paakkanen kertoi esimerkin Tuloskunnossa kirjassa työnhakijasta, joka oli yrittänyt pimittää työtodistuksia lyhyistä työsuhteistaan. Tyttö oli vältellen vastannut, että ne eivät vaan olleet hänen paikkojaan. Kirsti kertoi palkanneensa tytön ja ihailleensa sitä, että tyttö osasi elää unelmiansa eikä jäänyt paikkaan, josta olisi saanut turvatun palkan, mutta ei juuri muuta. Kirsti palkkasi tytön ottaen riskin, ettei hän viihtyisi Womenassakaan. Sama työnhakija kertomuksen mukaan siirtyi myös Marimekolle ja saattaa olla siellä vielä tänäkin päivänä. Että repikää siitä. Ei siellä työhaastattelussa mitään taruja tarvi sepitellä. Hyviä, osaavia ja motivoituneita tyyppejä sinne haetaan. Monesti ne osaavat ja hyvät tyypit on myös ihmisiä.

Millaisia kauhutarinoita tai hyviä kokemuksia sulla on työhaastatteluista?

P niin kuin pidennys

Turhamaisuuden huippu on nyt koettu. Tai ei ihan vielä, mutta melkein.

Käväisin töissä hipelöimässä pidennyshiuksia ja kohta mä pääsen kokeilemaan käytännössä enkelikiharoita. Niin, en vain hipelöinyt vaan valittiin myös oikeasti sävyt ja asianomaiset henkilöt on käskytetty tekemään tilaus. Olenhan mä ennenkin käyttänyt kasvatuksessa kepulikonsteja, mutta vain osittain. Tällä kertaa sieltä on tulossa hiukset koko pään pidennykseen. 

Järkytys oli ehkä suurin, kun tajusin, että musta tulee Christina Aguilera kopio. Mä peruisin koko jutun, ellei kontrasti olisi sittenkin hiukan...hmmm... no pehmeämpi.

Sitä paitsi mä tiedän jo valmiiksi, että vaikka kuinka suunnittelen aamuisin kihartelevani uusia hiuksiani, niin käytännössä mulle käy Cameron Diazit. Aukiharjatut kiharat ja poninhäntä. Kai sellaisen kanssa voi elää. Voihan? 

Mutta toivottavasti kärsivällisyyteni riittää edes tähän. Parilla pinnillähän eilisistä kiharoista tekee edes vähän laitetun näköisen. Se täytyy kuitenkin lisätä, että kuvahaku ohjasi mut johonkin hääfoorumille, jossa joku suunnitteli haluavansa alla olevan hääkampaukseksi. Toisille tietyt jutut on arkea ja toisille juhlaa.

R niin kuin rakkaus

Älkää nyt vaan luulko, että mulla olisi rakkaudesta jotain fiksua sanottavaa. Kun joku ottaa puheeksi rakkauden, mä jään yleensä tuijottamaan johonkin kaukaisuuteen ja yritän tekeytyä näkymättömäksi. Mitä enemmän mulle tulee ikää, sitä vähemmän mä haluan puhua aiheesta, josta mä en taida sittenkään tietää kovinkaan paljoa.

Siitä huolimatta mulla on selkeä käsitys siitä, että ihastuminen, rakastuminen ja rakastaminen eivät ole synonyymejä. Mulla on myös selkeä käsitys siitä, että ihmiset sekottaa monesti ihastumisen rakkauteen. Miten ne voisi ikinä olla sama asia, kun toinen tapahtuu hormonitoiminnan seurauksena alle viidessä sekunnissa ja toinen tunne syntyy, kehittyy ja jalostuu vuosien kuluessa?

Tarvitseeko sanoa, että mä en usko rakkauteen ensisilmäyksellä? Ensisilmäyksellä voi ihastua, muttei rakastua eikä ainakaan rakastaa. Korkeintaan voi rakastaa sitä tunnetta, jonka toinen saa aikaiseksi, mutta tuskin se kertoo paljoakaan tunteista sitä ihmistä kohtaan. Voihan sitä tietenkin uskotella itselleen, että ensisilmäyksellä tuntee toisen niin läpikotaisin, että tietää täsmälleen toisesta ihan kaiken ja pystyy näkemään tulevaisuudenkin. Tietää kuinka vuosien päästä olisi valmis repimään korvansa irti, ettei tarvitsisi kuunnella sitä maailman ihaninta ihmistä ja silti rakastaa. Tietää kuinka ne vitsit, jotka alussa tuntuu olevan tosi hauskoja lakkaa olemasta niitä, ellei repertuaari kehity ihmisen mukana ja silti haluaa kuunnella niitä jatkossakin. Mun näkökulmasta rakkaus on oikeastaan aika arkista.

Jos joku laittaa mut selkä seinää vasten ja vaatii vastauksia mun tunteista, niin yleensä korvaan r-sanan välittämisellä, kiintymyksellä, arvostamisella tai jollain vastaavalla (jos mulla nyt jotain sellaisia tunteita olisi). Joku vois väittää, että ne on sanoja, jotka liittyy läheisesti r-sanaan, mutta yhtä moni ei osaa niitä yhdistää siihen lainkaan. Se ei tietenkään ole mun ongelmani vaan useimmiten sen ongelma, joka mut on ajanut nurkkaan. Valehtelemaan mä en ala. Höh!

J niin kuin jääräpää

"Mä olisin kyllä tullut aikasemmin, mutta kun mun piti kinata oinaan kanssa rakkaudesta ja makkarasta."

Oinas on ehdottoman tärkeä osa tarinaa. Jos se olisi ollut rapu tai vaikka rukoilijasirkka, niin neitihän olisi tullut sovittuun aikaan. Mutta koska kyse oli oinaasta, niin sen oli pakko saada viimeinen sana. Ja koska se oli oinas ja hän itse on jääräpää, niin mun kuuluu ymmärtää, ettei voinut pitää kiinni sovitusta. Multa meni nyt kyllä joku kohta pahasti ohi, koska en ymmärtänyt oikeutusta. Ymmärsittekö te?

Äitinä mä olen toki ylpeä kasvatustyöni tuloksesta. Jääräpäänhän mä halusinkin kasvattaa. Tai oikeastaan halusin, että osaa pitää puolensa. Seuraavaksi taidetaan alkaa keskustelemaan siitä, mitkä asiat on kinastelun arvoisia ja mitkä ei. Sitä ennen mun lienee syytä palauttaa hänelle mieleen, että kumpi meistä oikeasti on jääräpää.

Valokuvahaaste: Looking down

Onpas tuolla alhaalla jo pimeää.

K niin kuin kaunis

Samantha Brick kirjoitti Daily Mail -lehteen jutun siitä, kuinka vaikeaa hänellä on, koska on kaunis. Jos mä nyt menisin sanomaan, että kuvat hänestä eivät saaneet aikaan mussa mitään WOW-elämystä (paitsi että mä haluan samanlaisen peilin kuin hänellä) tai että en tuntisi tarvetta tuhlata häneen jäätäviä katseita, niin sekin tulkittaisiin kateudeksi. No, en siis sano. Kunhan nyt heittelin ilmaan teoreettisia mahdollisuuksia omista ajatuksistani.

En mä väitä, etteikö olisi kiva, kun tuntematon lähettelee litroittain shampanjaa. Junalippukin olisi kiva saada seuraava maksaa tyylisesti. Mutta ei siitä nyt sentään kateellinen tarvitse olla. Mitä enemmän maksajalla on alkoholia veressään, sitä enemmän on myös shampanjaa tarjolla. Alkoholihan tunnetusti kaunistaa ainakin aamuun asti. Junaliput mä tilaan kuitenkin netistä, joten siihen pitäisi jo saada sellainen kotona olan takana kiikkuva maksaja.

Tarina osoittaa mulle pitkälti sen, että kaunis ei ehkä ihan aina ymmärrä, milloin kannattaisi pitää ajatukset omanaan.

M niin kuin mustasukkaisuus

Tämä on taas niitä aiheita, jotka on roikkuneet luonnoksissa jo ties kuinka pitkään. Ei vaan saa otetta tai aihe on liian räjähdysaltis. Olen mä sitä kyllä sivunnut yhdessä jos toisessakin kirjoituksessa aikaisemmin tavalla tai toisella.

Voisi auttaa, kun menisi itseensä ja kurkkaisi peiliin. Enhän mä itsekään ole kokonaan moisen tunteen yläpuolella. Ongelma siitä tulee vasta, kun tärkeä ihminen hakee omalle asemalleen vahvistusta pyrkimällä tekemään musta tavalla tai toisella mustasukkaisen. Se, jos joku on omiaan tappamaan toisen aseman/tärkeyden mun elämässä. Kuka nyt ehdoin tahdoin turpiinsa ottais kerta toisensa jälkeen? Helpompaa on antaa tunteiden kuolla, vaikkei sekään hetkessä tapahdu.

Monesti väitetään, että jos ei ole mustasukkainen, ei ole tunteitakaan. Ei se kuitenkaan niin ole. Mä pidän omasta mustasukkaisuudestani huolimatta koko tunnetta enemmän omistamisenhaluna kuin rakkautena. Eikä omistamisella ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.  On silti luonnollista, että pelkää menettävänsä jotain itselleen tärkeää. Ristiriita on siinä, että antamalla mustasukkaisuuden ottaa niskalenkin, käyttäytyy itse niin, että toinen pakenee henkensä edestä.

Suurin ongelma mustasukkaisuus on mulle silloin, kun musta ollaan mustasukkaisia ja sen takia mun menemisiä ja tulemisia pyritään rajoittamaan. Erityisen vaikeaa siitä tulee, jos mä joudun vastaamaan puhelimeen jotain sata kertaa päivässä ja kertomaan mitä milloinkin teen. Mä tiedän kyllä, että se rajoittaa ihan yhtä lailla sen mustasukkaisen osapuolen menemisiä ja tulemisia, kun joutuu käyttämään  sekä vapaa-aikansa että työaikansa toisen vahtimiseen, muttei se paljoa ole lohduttanut.

Joskus sata vuotta sitten (lue: 2000-luvun alussa. Heh, kylläpä aika rientää ja sitä rataa) kävin Rusentava rakkaus -ryhmäterapiassa. Se oli aika opettavainen kokemus - minä ja ne sairaalloisen mustasukkaiset. Vasta siellä mä tajusin oikeasti, kuinka paljon mustasukkaisuus rajoitti niitä, jotka olivat itse mustasukkaisia. Vasta siellä mä tajusin, mitä kaikkia todella typeriä tekoja se voi saada aikaiseksi. Se oli valaisevaa ja pelottavaa. Muttei se silti antanut tarpeeksi ymmärrystä, että olisi voinut pelastaa mun silloisen suhteen. Se ei toki ollut tarkoituskaan. Tarkoitus oli selvittää, että voisinko mä elää siinä suhteessa vai en. En voinut.

Mä kuitenkin olen vahvasti siinä uskossa, että pystyn sulattamaan tietyn määrän mustasukkaisuutta, jos se on terveellä pohjalla. Terve pohja kai tarkoittaa sitä, että asia pystytään selvittämään puhumalla ja se helpottaa molempia osapuolia. Mä en oikein pysty edes ymmärtämään, miksi musta pitäisi olla mustasukkainen. Paitsi tietenkin, jos on ryssinyt omat mahdollisuutensa. Mä kun kuitenkin olen uskollinen ennen kaikkea omille tunteilleni.

K niin kuin kampaajalla

Mä koin tänään jotain uutta ja ihmeellistä. Kävin kampaajalla.

Mä tiedän, että se on ihan tavallista - suurin osa ihmisistä käy kampaajalla. Mutta ei se mulle ole sitä. Kuten ei sekään, että viime kerrasta oli yli 2 kuukautta. Mä olen tottunut siihen, että joku hoitaa työn, mutta ne ei tee mitään itsenäisiä päätöksiä. Ei tehnyt tämäkään, mutta ainakin ehdotteli kaikenlaisia kivoja pikku juttuja, jotka mä sitten hylkäsin. Pääasia oli, että edes ehdotti. Taidan alkaa oikeasti käymään jatkossakin vieraissa. Maksaahan se vähän enemmän (aika paljon enemmän, kun se kuuluu normaalisti työsuhteen etuihin), mutta on siitä kuitenkin muutama vuosi, kun on voinut olla oikeasti asiakkaan asemassa.

Parasta reissussa oli kuitenkin se, että mä voitin itseni. Kasvatusprojekti jatkuu.

Mikä oli paras asia, joka sulle sattui tänään?

J niin kuin jääkiekko

Miten voi aina yksi ja sama mies saada mut kiehahtamaan tavalla tai toisella. Suomipopin Taavi on siinä erityisen hyvä, jopa silloin kun ei välttämättä edes puhu omasta puolestaan. Komppaa vaan muita. Hulluinta on kuitenkin, että mä tartun johonkin jääkiekkoaiheeseen. Antakaa mun kaikki kestää.

MM-kisat on siis tulossa ja lippujen hinnoista on keskusteltu jo kauan eikä erityisen positiiviseen sävyyn. Enemmänkin niin, että jos lippujen hinnat alkaa ykkösellä ja ovat kolminumeroisia, niin paljonko se sitten tekee nelihenkiselle perheelle. Mä lyön pääni pantiksi, että harvassa on ne perheet, joista kaikki haluaa ylipäätään lähteä katsomaan lätkää. Voi olla, että samalla hinnalla sama porukka pääsisi lomamatkalle, mutta elämä on valintoja täynnä. Ja jos se nyt oikeasti on rahasta kiinni, niin tuskin ne sinne lomamatkallekaan lähtee maksamalla kerralla koko summaa.

Ei mun hihat kuitenkaan ihan suoraan tosta palaneet. Enemmän teki mieli vetää ranteet auki siksi, että radioaalloilta kantautui näkökulma, että hintojen takia kisoista on tulossa pukupellejuhlat. Ja jotta hiukan enemmän saatiin nostettua mun verenpainetta, niin siihen piti vielä lisätä, että pukupellet latistaa tunnelmaa ja siellä katsomossa ollaan sitten kuin kirkossa. Mä olen aivan saletti, että Taavi ei henkilökohtaisesti tunne yhtään ns. pukupelleä. Voisi tulla aikamoisena yllätyksenä, että sieltä puvun alta paljastuu ihan samanlainen ihminen kuin me kaikki muutkin.

Ja ei. En ota kantaa hintoihin. Kattokaa ite tuolta. 

R niin kuin realisti

Kaikki on varmaan kuulleet hoettavan, että "pessimisti ei pety". Mä uskon, ettei tarvitse olla pessimisti eikä edes skeptikko, jotta voi ottaa vastaan vastoinkäymiset menettämättä toimintakykyään. Riittää, että on realisti: uskaltaa luottaa tulevaisuuteen, muttei kulje laput silmillä. Mä uskon myös, että optimistit on niitä, jotka pettyy kaikkein pahimmin. Optimisteilta puuttuu taito varautua pahimpaan ja siksi se pahin vetäisee oikein kunnolla turpaan, kun osuu kohdalle. Enkä mä tarkoita, että pahimpaan varautuminen olisi jatkuvaa huolissaan olemista. Pelkästään elämän realiteettien tunnustamista. Joskus menee hyvin, joskus huonosti ja joskus hyvin huonosti, mutta aivan varmasti elämä on voittopuolisesti hyvää ja onnellista.

Mä uskon Juicen tavoin, ettei elämästä selviä hengissä. Jos mä joskus (no okei melkein aina) annankin käsityksen, että olen skeptinen miesten vihaaja enkä usko mihinkään prinsseihin/ritareihin valkoisilla ratsuillaan, niin on paljon todennäköisempää, että yritän vaan esittää jotain mitä en ole. Mä olen ehkä vaan nykyaikaistanut käsitystä ritariin punaisessa ferrarissa. Siinä samassa ritarit on päivittäneet käsitystään itsestään nykyaikaisemmaksi. Se sopii mulle oikein hyvin.

Tämä nyt on enemmänkin samantyyppinen juttu kuin se, että aina kuuluu narista töihin menemisestä. Työ on pakkopullaa, vie liikaa vapaa-aikaa ja on muutenkin kaikin puolin tylsää eikä anna yhtään mitään. Jos ne ihmiset, jotka valittaa työstään oikeasti olisi tyytymättömiä työhönsä, niin olisihan ne nyt jo tehneet asialle jotain. Olisihan? Älkää pliis ryöstäkö multa sitä illuusiota.

S niin kuin sielunveli

"Sun ongelmas on, että sä et ymmärrä, mitä se sana tarkoittaa. Ihmiset kuvittelee, että sielunveli on joku täydellinen kumppani, sitähän kaikki tahtoo. Mutta todellinen sielunveli on sun peilis, se tyyppi joka näyttää sulle kaiken, mitä sä yrität piilotella, se tyyppi joka saa sut kiinnittämään sun huomion ittees, niin että sä voit muuttaa elämääs. Todellinen sielunveli tai -sisko on luultavasti tärkein ihminen, kenet koskaan tapaa, koska se repii muurit alas ja läimäyttää hereille."

Elisabeth Gilbert: Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä

Lainaus säilyttää kestosuosikkiaseman mun mielessä sielunveli kuvauksista vuodesta toiseen. Se myös jatkuu osuvasti, mutta en mä vielä halua sinne asti mennä. Tässä on hyvä nyt. Ei liikaa painavia totuuksia samalla kertaa.

Have you seen my soul mate?

Nyt pitää mennä nauttimaan auringosta. Siellä on melkein kesä! :)

P niin kuin pöh

Anteeksi häiriö. Nyt ei irtoa. Ei niin yhtään mitään.

Aakkonen päivässä pitää mielen virkeänä. Just.

***Hetkisen myöhemmin***

"Eilen olin niin pahalla päällä, että mies päätti viedä minut romanttisesti ulos."

Heli Vaaranen @ I<3samarakas

Ehei. En usko. Ei tollasia miehiä olekaan. Mutta jos on, niin mä ymmärrän täysin, miksi Heli oli "jo elokuvan päätyttyä sulaa vahaa". Mutta mä luulen, että Heli vaan haluaa tehdä meidät muut kateellisiksi. 

R niin kuin Reinikainen

Mikä Reinikainen? Älkää edes kysykö.

Soudellaan mieluummin hetki hiukan syvemmissä vesissä, koska yön pimeinä tunteina saatoin ymmärtää muistaa jotain valtavan suurta. Mä olen yrittänyt vakuuttaa (eniten luultavasti itselleni), että mä tarvitsen kokonaisen armeijan ollakseni edes tyytyväinen. Että mulle ei riitä yksi ei ehkä täydellinen, mutta melko lähellä täydellistä olevan inhimillinen. Tietenkin mä olisin iloinen kokonaisesta armeijasta ja erityisesti siitä, ettei olisi pakko sitoutua johonkin yhteen. Sillä tavalla välttyy kohtaamasta omia pimeitä puoliaan, kun ottaa kaikesta vaan sen hyvän.

Parasta parisuhteettomuudessa on se, että saa tehdä täsmälleen kuten haluaa. Kukaan ei ole "sanelemassa" kotiintuloaikoja eikä kyselemässä kenen kanssa mihinkin on menossa. Kurjinta parisuhteettomuudessa on se, että kaikesta huolimatta sitä kaipaa jotain toista aikuista (tai vähemmän aikuista), jonka kanssa arkensa jakaa. Ristiriitaista. Ei huvita tilittää, mutta sittenkin pitäisi saada tilittää. Puhumattakaan siitä kaikesta muusta. Ota tässä nyt edes itsestään selvää.

Mun muistin palautuminen liittyi aika läheisesti siihen sanaan, jota ei saanut sanoa ääneen, sillä samasta paikasta alitajuntaan jäi pyörimään kolme olennaisen tärkeää sanaa: puhua samaa kieltä. Ei, en tarkoita sitä lihakimpaletta kenenkään suussa. En myöskään sitä, että toinen puhuu suomea ja toinen norjaa. En myöskään sitä, että pitää olla kaikesta samaa mieltä. Ainoastaan sitä, että puhutaan samaa kieltä. Sitä, ettei tarvitse olla varmuuden vuoksi piikit pystyssä tai pukeutua haarniskaan. Sitä, ettei ole maailmanloppu, vaikka toisen ajatukset ei olisi lähelläkään omia. Ei kukaan jaksa sellaista taistelua. Ja ehkä. Siis vain ehkä ihmiset oikeasti puhuisivat enemmän omista ajatuksistaan, jos ei tarvitsisi pelätä ajautuvansa puolustuskannalle.

Maailmanloppuun kun kuuluu läheisesti se, että on pakko yrittää muuttaa asioiden tilaa itselle suotuisammaksi. Mikä on tietenkin täysi mahdottomuus, jos puhutaan ihmisen perusluonteesta. Parhautta on, kun edes yrittää ymmärtää toisen näkökulman. Ei sitä tarvitse muuttaa mitenkään vain siksi, ettei se ole oma. Välttääkseni sen, ettei kukaan meinaa tukehtua palkokasviin nenässään, jätän kertomatta mieleen tulleita esimerkkejä.

Muistinpa vaan, että ei enää mitään jättiläisiksi luultuja tuulimyllyjä vastaan taistelevia Don Quijoteita.

Reinikainen on muuten se tv-sarjan poliisi. Mutta ei se nyt liity tähän mitenkään. Mä vaan satuin heräämään yhtenä päivänä siihen, että unessa joku sanoi mulle: "siitä se Reinikaisen poika vasta olisi ihmeissään". Häh? Mähän sanoin, ettei kannata kysyä. Enempää en muista. Eikä se luultavasti ollut edes mitään olennaista. Kunhan ajattelin, että olisi kiva, kun joku löytäisi blogiin hakusanalla Reinikainen eikä pelkästään etsiessään seksikkäitä miehiä, joita täällä jo onkin pilvin pimein.

A niin kuin arki

Mitäs jos kerrankin ihan arkisia jorinoita tästä mun loistokkaasta arjestani.

Eräs kanssabloggari vakuutti mut eilen siitä, että se ei olekaan kuollut sukupuuttoon. Ai mikä se? No ei sitä nyt ainakaan ääneen voi sanoa. Kyllä te tiedätte. Se!

Tänään koin yllättävän tunnustuksen siitä facebookissa. Aion jakaa sen teidänkin kanssa, mutta lupaattehan kuunnella myös vastapuolen selityksiä.

Ensinnäkin. No niin, mä tosiaan taisin sanoa sitä pedariksi, mutta ihan vaan liian nopean kieleni ansiosta. Olisi taas pitänyt muistaa miksi ihmisellä on kaksi korvaa ja vain yksi suu. Mä kyselin neidiltä sen uudesta poikaystäväehdokkaasta ja kuulin vain sen, että se on nuorempi. En sitä, että ikäeroa on 29 päivää. Suu puhui nopeammin kuin olisi ollut tarpeen. That's it! 

Toiseksi. Meillä on monessa asiassa erilaisia näkemyksiä. Siivoaminen on yksi niistä. Täytyy silti muistaa kiittää tehdystä työstä jahka tuo matkapuhelinterroristi kotiutuu. Mistä tuli mieleen, että toinen käsityksistä liittyy aikaan. Mikä on ilta ja mikä on yö ja välillä jopa, mikä on tänään.

Kolmanneksi. En tosiaan antanut kokisrahaa ja vetosin nimenomaan yllä mainittuihin syihin. Hampaat ei todellakaan tykkää. Tosta selluliitti jutusta en nyt ole täysin varma. Olen jostain kuullut, että hiilihappojuomat aiheuttaisivat naisilla selluliittia. Mutta täytyy toisaalta sanoa, että nuori neiti on hyvä esimerkki suurkuluttajasta, jolla ei ole selluliittia.

Onneksi toi oli kuitenkin kirjoitettu sydämestä päätellen kaikella rakkaudella ja terveisiä kotiin tyylisesti. :D

Edit. Kuuli radion ensisoiton tänään. Pitihän se arvata, ettei juutuupista mitään kunnon versiota löydy. Mutta on tämä tyhjää parempi. Hiiliin puhaltamisella saattaa olla vaarallisia seurauksia.

T niin kuin tervehdyttävää

Mä yritän (huomatkaa, että pelkästään yritän - en taatusti onnistu) nyt olla puuttumatta siihen, että Suomessa voi saada talousrikoksista suhteessa kovemmat tuomiot kuin esimerkiksi Malmin raiskauksesta, joka siis oli normaali tuomio huomioonottaen kova. Ei siinä mitään, se on varmaan yksi syy, miksi me ollaan niiden joukossa, joilta pyydetään tukiaisia (En valitettavasti tarkoita tukiaisia isolla T-kirjaimella). Mutta koska se ei mitenkään käy mun järkeen, että häkki kolahtaa kuudeksi vuodeksi kirjanpitorikoksista, velallisen epärehellisyydestä, lahjonnasta ja mitä noita syytekohtia nyt olikaan, niin... Silloin on ehkä hyvä hetki olla hiljaa. En siis sano, että Merisalo olisi pyhimys, puhdas pulmunen tai mitään muutakaan erityisen ylevää, mutten silti ymmärrä. Vaikka ei sitä oikein ymmärtänyt emeritusprofessori Aulis Aarniokaan. Eikä hän edes halunnut lähteä vertailemaan mitään tekoja keskenään.

Kertokaas te viisaampina, miten on mahdollista, että keskimääräinen rangaistus törkeästä raiskauksesta on vajaa 4 vuotta, mutta joihinkin materiaalisiin juttuihin liittyvistä rikoksista kakkua tuleekin 6 vuotta? Tervehdyttävää tai ei, niin tämä on mulle jotain rakettitiedettä ihmeellisempää.

T niin kuin tatuointi

Nimimerkki maksumies on tätä mieltä:

"Olen asioinut muutamissa tai oikeastaan useissa myymälöissä, joissa nuorehkoilla ihmisillä on näkyviä tatuointeja. Noista muutamalle yrittäjälle olen ilmoittanut, että en tule asioimaan heidän myymälässään, jos tatuoitua henkilöstöä on näkyvissä. Miten lie asia eteni?" 

Mua pelottaa, että maksumies joutuu kohta olemaan asioimatta missään myymälässä ja hänen on ryhdyttävä täysin omavaraiseksi. Eikä pelota. Ehkä hänen sitten on vaan nöyrryttävä menemään myymälään, jossa on kehdattu tuoda tatuoitu henkilöstö näkyviin. :D

Faktahan on kuitenkin se, että jos se tatuoitu henkilö on myymälään palkattu, niin eipä sitä mihinkään piiloteta yhden asiakkaan paheksunnan takia. Tatuoitu henkilö ei enää nykypäivänä tarkoita sitä, että henkilö on kriminaalitaustainen. Maksumies ei näyttänyt saaneen ihan hirveän suurta kannatusta aloituksellaan. Keskustelua on saanut aikaiseksi noin 500 vastauksen verran, mutta miinuskäsi on ollut ihmisillä myös herkässä, koska niitäkin oli melkein 280 kappaletta.

Siinä maksumies on oikeassa, että joillain aloilla voi jäädä työpaikka saamatta tatuoinnin vuoksi. Olen itse ollut aikanaan työhaastattelussa, jossa mulle tehtiin selväksi, että kun mut palkataan, niin mitään lävistyksiä tai tatuointeja ei ala ilmaantua palkkauksen jälkeenkään. Joillain aloilla se tosiaan on ymmärrettävää. Ja mitä siihen lupaamisen tulee, niin helpostihan sellaisen lupaa, kun pelkää kuollakseen kaiken maailman piikkejä. Muuten kyllä saattaisin jopa tatuoinnin ottaa. Tosin mieluummin helposti kätkettävän sellaisen.

Onkos teistä kukaan uskaltautunut hakattavaksi eiku tatuoitavaksi? Vai kuulutteko tekin muka niihin, jotka ei voi edes mennä sisälle myymälään, jossa on tatuoitua henkilökuntaa näkyvillä?

P niin kuin päivänvalo

Mä luulin olevani jo ihan pilalla, kun en saanut sappea kiehahtamaan oikein mistään edes hetkiseksi. Puhumattakaan siitä, että se olisi riittänyt polttoaineeksi kokonaisen blogikirjoituksen ajaksi. Melkein jo tunnustin, että elämä on ihanaa, kun kovalevy on telakalla ja aurinkokin paistaa (no ei nyt, mutta usein). Onneksi hakulauseet pelasti mut totaaliselta häpeältä.

Se nimenomainen hakulause antoi ymmärtää, että nyt on tosi kyseessä. Vaimo aikoo jättää, koska tyyppi pitää yhteyttä exiinsä. Koska mä nyt olen hiukan herkkä noiden exien suhteen siinä mielessä, että katson oikeudekseni saada pitää heihin yhteyttä, niin mielessä käväisi, että hittojako se tollasta googlelta kysyy. Antaa sitten vaan jättää, eihän se menetä siinä yhtään mitään.

Tällä kertaa second thought (mikä se on suomeksi?) tuli yllättävän nopeasti. Entä jos sillä vaimolla on kuitenkin kaikki inkkarit kanootissa tai muumit muumilaaksossa, ja jätettävä osapuoli onkin se, joka pitää yhteyttä exiin tavalla, joka ei kestä päivänvaloa. Mä olen antanut itseni ymmärtää, että sellaisiakin tyyppejä on, jotka ehdottelee exilleen for old times' sake (enkö mä todellakaan osaa enää sanontoja suomeksi?) esimerkiksi seksiä palauttaakseen mieleen vanhat onnelliset ajat. Ällöttävä ajatuskin, että sillä pitäs olla seksiä sekä vaimon että exän kanssa. Mikä ihmeen kaikkien halukkaiden sankari se oikein kuvittelee olevansa. Yök.

Niin että terkkuja sille, joka tänne päätyi moisella hakulauseella. Kannattaa pitää mielessä se, ettei tee mitään sellaista, mikä on ehdottomasti vaimolta salattava. Jompi kumpi (epäilen että mies) niin ansaitsee palkkansa.

Ja kyllä: siinä oli ilmainen vinkki parisuhteen kaikille osapuolille. Ei tartte testailla.

P.S. Koska valmistajan arvion mukaan kovalevy on telakalla vielä 10 päivää (lue: Neo viettää laatuaikaa itsensä kanssa vielä 10 päivää ja haistattaa pitkät kaikille raporteille ja elintasomittareille), niin kyselyynkin tupsahti 10 lisäpäivää. Ne, jotka eivät vielä ole uhrautuneet antamaan arviotaan oman elämänsä keskiarvosta, voi siirtää katseensa oikeaan yläkulmaan ja klikata oikeaa vaihtoehtoa. Kiitos! :)

T niin kuin tavallinen

"Täysin tavallinen suomalainen perhe"

väittää Iltalehden otsikko

Tunkekaa nyt jo "täysin tavalliset" hanuriinne jytkyn seuraksi.

Täysin tavalliset perheet ei asu Bulevardilla. Täysin tavallisten perheiden isät ei ole huippujohtajia. Täysin tavallisten perheiden isät ei ota koko perhettä hengiltä, kun tilanne käy ahtaaksi. Täysin tavallisten perheiden isät ei aja rekan alle ja aiheuta vielä ulkopuolisillekin tuskaa. Täysin tavallisten perheiden isien työkaverit ei oikeasti usko, että on täytynyt tapahtua jotain todella omituista.

Se todella omituinen osuus on se, mitä se muka täysin tavallinen perheenisä meni tekemään. Mikä jumala se oikein kuvitteli olevansa? Miksi se luuli, että sillä on oikeus päättää muidenkin elämästä? Mua ei kiinnostaisi pisaraakaan, jos se olis kiivennyt niiden Bulevardin arvotalojen ullakolle ja vaikka hirttänyt itsensä (ja siis vain itsensä, pitikö siihen sotkea muukin perhe). Mutta se mua suututtaa, että kaikista mahdollisista itsemurhatavoista valitaan se, jolla saadaan sotkettua vielä ulkopuolisiakin mukaan. Sillä rekkakuskilla on varmaan tosi kivat oltavat.

Hannu Lauerma,  psykiatrisen vankimielisairaalan vastaava ylilääkäri kuvaili ihmistyyppiä aika osuvasti:

"He ovat henkilöitä, jotka rupeavat järjestämään pienimuotoista maailmanloppua silloin kun oma maailma on jostain syystä romahtanut."

Joskus tästä ihmistyypistä kuullaan puhuttavan myös nimityksellä draama queen sukupuolesta riippumatta.

Että älkää tulko puhumaan mulle mistään tavallisesta! Tavallisesti ihmiset ottaa toisensa huomioon. Tavallisesti ihmiset löytää syytä myös itsestään - jopa silloin kun sitä ei ole. Tavalliset perheet edustaa ainakin mulle keskiarvoa. Mutta voihan se olla, että mä olen missannut jotain olennaista ja meillä on Suomessa paljonkin koulutettuja huippujohtajia, joilla on koti Bulevardilla ja jotka tappaa perheensä ja itsensä, kun ehkä itse ovat töpänneet. Ei sitten viitsinyt edes jättää mitään selitystä teoilleen, niin saadaan pidettyä meidän virkavaltakin kiireisenä ja poissa oikeiden rikollisten kimpusta. Olishan se tietty ollut kamalaa, jos kulissit ois kaatuneet. Kerrassaan noloa.

Puuh! Kiitos ja anteeks. Breivikistä mä en edes ala.

P niin kuin palvelu

Tätä mä kutsuisin hyväksi palveluksi. Sunnuntai-iltana kello yhdeksän ja homma hoituu.

Toisaalta kutsuisin tätä myös ihan uskomattoman hyväksi tuuriksi. Onhan mulla tämä mun miniläppärini, mutta ei sillä mitään raportteja väännetä, kerta ei ole ohjelmia sellaseen turhuuteen. Ainakin on kerrankin hyvä syy pyytää lisäaikaa tehtäviin. :D

Tämä siis piti jakaa teidän kanssa, koska pienestä asiasta voi saada niin paljon iloa.

V niin kuin viisi virkettä

Joskus tulee hetkiä, kun viiden virkkeenkin tuottaminen on työn ja tuskan takana.
Usein siihen liittyy lämmin auringonpaiste ja sisäinen hyvä fiilis.
Kaukaa menneisyydestä muistan, että tällaisia päiviä on ollut ennenkin.
Kaukaa menneisyydessä maailma oli yhtä kaunis kuin tänään.
Aamulla mielessä pyöri kysymyksiä ilman vastauksia: mikä on totta ja mikä tarua?

Valokuvahaaste: how you feel today

If you know what I mean :)

Mä sanoisin, että tämän tunnekuvan löytäminen oli työn, tuskan ja pilliin puhaltamisen takana.
En puhaltanut tarpeeksi suuria lukemia, kun kerta tonne asti pääsin.

V niin kuin vieraisiin

Väitetään, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Olen myös kuullut, ettei terveydenhoitajan lapsella ole laastaria tai särkylääkettä. Olen itse kokenut, että kokin lapsella ei ole kuin mikropizzoja (onneksi tämä asia on nykyään paremmin, silloin kun vaivautuu kokin patojen ääreen). Olen myös nähnyt todeksi, että kampaajan lapsella on ajoittain hillitön tyvikasvu ja parturin miehellä on epäsiisti kuontalo.

Puolustuksen puheenvuoro

Bisneksen ideahan on aina tuottaa voittoa omistajilleen. Perheenjäsenten - oli ne lapsia tai aikuisia - pitäminen siistinä ei tuota ainakaan mulle edes sitä surullisen kuuluisaa lisäarvoa. Asiakaskunnan rakentamisen kannalta olisi tietysti hienoa, jos ihmiset kyselisi mun läheisiltäni, missä ne käy hoitamassa "päänsä", koska ne näyttää niin upeilta jälleen kerran, mutta... Niin kauan kuin se tarkoittaa sitä, että mun tuoli täyttyisi teini-ikäisistä, niin ei kiitos! Sitä paitsi erityisesti lapsen tyvikasvun piilottaminen näkyy poikkeuksetta mun tiliotteella miinusmerkkisenä (me ei saada niitä aineita ilmaiseksi, tuliko yllätyksenä?). Ja se mies taas, jos sillä on laaja kaveri- ja tuttavapiiri, niin voidaan ottaa harkintaan uhrata hiukan vapaa-aikaa.

Toinen juttu on se, että monesti nämä perheenjäsenet odottaa kyseistä palvelua suoritettavaksi kotona. Ja mä itse olen poikkeuksetta vapaalla silloin. Ei kai kukaan oikeasti rakasta työtään niin paljon, että ensin tekee täyden päivän töissä ja sitten jatkaa samaa kotona - ilmaiseksi! Vilautapa seteleitä, niin johan saattaa yhtäkkiä myös kotona olla välineet siihen hiustenleikkuuseen. Mulla ei ole maksupäätettä kotona, niin vain käteinen käy. Mikään luontaisetuhan hiustenleikkuu ei ole. Käykää siis vieraissa tai varatkaa aika mulle, mutta älkää valittako, että taas on ihan liian pitkät hiukset. Aikuiset ihmiset!

Talouselämä: Pomo ja Väisänen

P niin kuin provosoituminen

Koska en ole täydellinen. Ja koska tämän kerran annan itseni provosoitua mitättömistä blogiin kuulumattomista asioista, niin poimin reiluus keskustelusta (mj):n esittämän syllogismin. (Aristotle's Logic) Jos ymmärsin oikein ajatusketjun, niin se meni kutakuinkin näin: koska ihmiset pettävät toisiaan ja sillä voidaan mitata parisuhteen kestävyys, niin pettäminen on oikein.

1. premissi: Pettämistä tapahtuu parisuhteissa.

2. premissi: Pettämällä mitataan parisuhteen kestävyys.

Päätelmä: Pettäminen on ehkä kuitenkin oikein.

Hitto, sehän näyttää epäloogisesti ihan toimivalta päättelyketjulta. Mun johtopäätös olisi, että se voi olla joko oikein tai väärin - kumpikaan premisseistä ei yhdessä eikä erikseen vakuuta oikeasta vastauksesta. Jotkut saa potkua omaan parisuhteeseen syrjähyppelyllä tai luvallisella vaihtelulla, ja toiset saa pelkästään luvan hypellä jatkossakin ihan rauhassa sinne minne tykkää. Mutta ei siitä sen enempää.

Kukin sopikoon keskenään parisuhteensa pelisäännöt ja testaustavat. (Hei pliis, ei niitä kuulu testailla) Mä en ole mikään Delfoin oraakkeli, vaikka useimmiten hölisenkin sekavia. Muilta osin olisinkin täysin epäpätevä: en ole 50-vuotias, en ole neitsyt (edes horoskoopiltani, nyyh), en luultavasti ole syönyt vain määrättyä ruokaa eikä mun elämäntavoista saa millään muotoa ikinä säännöllisiä. Enkä muuten ole koskaan edes asunut siinä nimenomaisessa temppelissäkään. Ihan vaan jos joku luuli niin.

Mä tiedän, ja teen teillekin nyt tiettäväksi, että parisuhdeasioissa olen pikemminkin kuin Matti Nykänen.

"Jos teillä menee hyvin, niin ei kun meikäläinen paikalle

ja se on sen seitsemän sekuntia ja kaikki on päin persettä."

Yhdessä asiassa mä kuitenkin olen hyvä. Todistamaan (itselleni siis, enhän mä nyt toisille mitään viitsis todistella), että mitkään parisuhteet ei ole mua varten. Pari kolme suhdetta vois olla parempi, jos vaan luonto antaisi periksi ottaa yhdeltä viihdyttävä seura, toiselta sitä itseään ja kolmannelta luottokortti -luonnollisesti riittävän suurella käyttövaralla.

PS. Miksi kommenttien kellonajat näyttää ihan mitä sattuu, vaikka julkaisuajankohta näyttää olevan oikein?

Valokuvahaaste: Stairs

Tän siitä saa, kun ei ota stressiä valokuvahaasteesta. Lähtee liikenteeseen ilman kameraa ja kotiutuu melkein lannistettuna. Ai mutta onhan mulla puhelimessa kamera ja pihalta löyty portaat onneen. Jos olisin kehdannut, olisin myös kokeillut sitä onnea. Olisihan toi nyt valtavan hyvä Lintsin korvike, aitoa odotellessa.

P niin kuin pikavippi

Pikavippifirman mukaan onni on 900 %:n vuosikorko.

Silmäkulmissa välkkyy vieläkin hiukan punaista, kun näin sen tyypin uutisissa hymyilemässä leveästi ja väittämässä, että nyt julkisuuteen ei pääse lainkaan ne tarinat, joissa on käynyt onnellisesti. Olisi sitten marssittanut ne onnelliset tarinat puhumaan puolestaan, kerta niitä on niin paljon.

Iltalehden kyselyyn on tällä hetkellä vastannut noin 15300 lukijaa, joista nopeasti laskettuna noin 460 on ollut sitä mieltä, ettei pikavippejä pitäisi kieltää kokonaan. Ne on varmaan ne onnelliset, jotka saavat jotain kiksejä korkojen maksamisesta. No, tykkäähän jotkut äidistä ja jotkut toiset tyttärestä.

Yrittäkääpä vakuuttaa mut siitä, että pikavipit on jotain muuta kuin viimeisiä oljenkorsia. Mä en vaan usko, että yksikään normaalisti toimeentuleva ihminen turvautuisi pikavippiin. Mikä voi olla sellainen tilanne, että on pakko turvautua pikavippiin. Ja sitten uuteen pikavippiin: Ja jälleen uuteen pikavippiin. Noita firmojahan riittää, joten aika kauan voi kiristää köyttä kaulansa ympärillä. Onhan se nyt selvää, että velkakierteestä pääsee parhaiten ottamalla uutta velkaa. Not!

Mä varmaan menettäisin yöuneni kokonaan, jos joutuisin tekemään päivääkään töitä pikavippifirmalle. Yök! 

N niin kuin napakoru

Päikkärit on parhautta.

En ole pitkään aikaan nähnyt sellaisia unia, joista olisin muistanut mitään. Siksi nyt on ihan pakko istahtaa kirjoittamaan tämän päiväinen uni aika tuoreeltaan muistiin. Etenkin, kun unesta herääminen tuntui hyvältä.

Unessa mun napakoru oli kasvanut irti. (Toim.huom. Mulla ei ole napakorua eikä mulle tule sellaista - kait) Koru oli kasvanut irti siten, että ei ollut jättänyt edes pienen pientä arpea paikalle, jossa se oli ollut. Mulle tuli kauhea paniikki, että se on pakko saada takaisin ja aloin tunkea sitä väkisin ihon läpi. Kun se vihdoin oli paikoillaan, mä tajusin laittaneeni sen väärinpäin. Niinpä revin sen irti ja yritin uudelleen. Enää en saanut sitä lainkaan paikoilleen eikä siitä taaskaan ollut jäänyt mitään jälkeä.

Herättyäni mulla oli aika vahva tunne siitä, että napanuora on katkaistu ja napatynkäkin pudonnut tarpeettomana pois. Jäljellä oli vain ihana ja syvä rauha. Helpotuksen tunne siitä, että ei ole enää mitään pakkoa mihinkään. Elämä on tässä ja nyt!

R niin kuin reiluus

Luonnoksissa on roikkunut ties kauan valmis otsikko R niin kuin rehellisyys. Välillä olen vilkuillut sitä syrjäsilmällä, mutta jättänyt koskematta siihen ihmetellen, että mikä kumma on kun sellaisesta aiheesta ei lohkea mitään. Nyt mä olen ehkä oivaltanut, miksi kynnys on ollut niin äärettömän korkea.

Mulle - ja varmaan monelle muustakin teistä - on pienestä pitäen hoettu vanhan kansan viisautta: rehellisyys maan perii. Kuinka ne kehtas tehdä niin? Varsinaista myrkkyä!

Rehellisyys itsessään on hyvä, kun sillä tarkoitetaan vilpittömyyttä. Valitettavan usein sen nimissä tehdään paljon pahaa. Totuudentorvet suoltaa suustaan rehellisyyden nimissä asioita, jotka loukkaa toisia. Joskus taas rehellisyydellä halutaan puhdistaa pelkästään omaatuntoa ja osoittaa muka sitä kautta, että ollaan luottamuksen arvoisia.

Päätin siis muotoilla sanonnan uudelleen ja korvata sanan rehellisyys sanalla reiluus. Reiluuteen sisältyy ajatus siitä, että reilu toimii toisten ihmisten hyväksi. Reilu ihminen on luonnollisesti rehellinen, mutta kieltäytyy käyttämästä sitä pahaan ja on samaan aikaan oikeudenmukainen ja ymmärtäväinen. Reilu ihminen ei myöskään tee mitään sellaista, mikä hänen pitäisi rehellisyyden nimissä oksentaa toisen niskaan.

Rakennetaan esimerkki. Otetaan
1 Mari
1 Jari
1 Aviokriisi
1 Rehellisyys
1 Reiluus

Mari ja Jari on olleet naimisissa muutaman vuoden eikä kemiat lyö kipinää enää lainkaan samaan malliin kuin aiemmin. Voisi helpolla sanoa, että kotona asiat on täysin perseellään. Jari on ratkaissut omalta osaltaan ongelman olemalla mahdollisimman vähän kotona ylitöiden varjolla. Marille se sopii samasta syystä erittäin hyvin. Mari saattaa aavistaa jotain, mutta ei kysele, koska nauttii olostaan kotona yksin.

Joidenkin viikkojen päästä Marin kotiutuessa töistä Jari istuu sohvalla pitkissä kalsareissaan ja oluttölkki kädessä. Pöydällä on jo muutamia oluttölkkejä. Voimantunteessaan Jari on päättänyt olla rehellinen ja kertoo, että hänellä on ollut rinnakkaissuhde jo lähes kuukauden. Nyt Jari on sitä mieltä, että koska hän oli rehellisyyden nimissä kertonut totuuden, Marin pitäisi antaa hänelle anteeksi ja pitää häntä jatkossakin luotettavana.

Mari ei ole tyhmä. Mari osaa katsoa myös peiliin ja tietää, että olosuhteet kotona takuuvarmasti ajoivat toisen tekemään, mitä teki. Hän näkee asian siitä huolimatta toisin. Asiaa on salattu viikkoja, on suorastaan valehdeltu ylitöistä ja ehkä jopa muustakin. Miksi rehellisyys muka olisi osoitus luotettavuudesta? Samat olosuhteet Marillakin oli kotona eikä hän reiluuden nimissä mennyt tekemään mitään vastaavaa.

Pähkinänkuoressa:
Rehellinen on totuudentorvi, joka vähät välittää muista.
Reilu on myös rehellinen, mutta hän ennalta ehkäisee toisten loukkaamisen toimimalla oikein.

Tämä oli tietenkin vain yksi esimerkki siitä kuinka puhutaan niin totta kuin osataan. Maailmaan niitä mahtuu tuhansittain erilaisia. Mun mielestä mulla on silti oikeus olla vanhan kansan viisauksia vastaan. Mä haluan, että ihmiset on ennen kaikkea reiluja toisilleen.

Styledip

T niin kuin tahtoo

Mä olen vaikuttunut. Mä haluan. Tahdon. Ihan pakko saada. Se säästäisi niin paljon kaikkien aikaa ja hermoja. Pidemmällä juoksulla myös rahaa, kun meille jäisi aikaa tehdä sitä enemmän.

Mitä mä nyt sitten tahdon? Että perinteiset viivakoodit poistuu. Että kun meille saapuu tuhannen tuotteen erä, jotakin niin mun ei tarvitse laskea niitä yksi kerrallaan. Ja että mun ei jatkossakaan tarvitse inventoida sitä määrää perinteisillä menetelmillä. Paitsi että mä kyllä osaan jo delegoida. Voisinhan mä delegoida sittenkin jonkun käyttämään sitä laitetta.

Mä olen rakastunut: RFID-teknologiaan. Huoks!

Rakkauden huumassa on vaikea saada mitään järkevää tekstiä aikaiseksi. Tiedätte nyt kuitenkin, että mä löysin tänään sen oikean. Vanha tuttu, mutta aivan uudet sfäärit. Olipahan antoisa yritysvierailu. :D

Valokuvahaaste: Cold

Lounaaksi Peppersackiin. 

Sain tänään kylmää kyytiä. Mun on ehkä pakko muuttaa käsitystäni ikäerosta. Näkemäni perusteella ja virhearvioinnin tehneenä voin sanoa, että ei sillä iällä ole sittenkään mitään väliä. Jos mä en edes osaa sanoa jonkun olevan mua 20 vuotta vanhempi, niin tuskinpa sillä tosipaikan tullenkaan olisi mitään väliä. Ei musta ole mitään rajoja laittamaan sen suhteen.

J niin kuin järki

Luonnoskansio on ihan pop. Aina silloin tällöin. Sieltä on kätevä poimia aakkosia tarpeeseen tai tarpeettomuuteen.

Sunnuntai-illan projekti oli käydä läpi Suomi24:n Järki ja tunteet-palstaa. Oli sen verran hutera olo lauantaista - ei niinkään alkoholista vaan univelasta, että katsoin aiheelliseksi pakoilla velvollisuuksiani koulun suhteen. Olisihan se nyt suorastaan rikollisen syntistäkin tehdä koulutehtäviä kirkollisena pyhänä. (Siis saanhan mä käyttää niitä tekosyynä, vaikken kirkkoon kuulukaan) En ollut vakuuttunut edes palstaa lukemaan alkaessani, että järki ja tunteet voisi mitenkään kulkea käsi kädessä eikä se edes liene palstan tarkoitus. Palsta vahvisti sitä käsitystä, että toiset valitsevat järjen äänen kuuntelemisen ja toiset menevät tunteella. Nämä on silti näitä asioita, joista on vaikea mennä sanomaan että toisen tapa on väärä ja toisen oikea. 

Mä olen nykyään pitkälti järki-ihminen. Jos joku ei vielä tiennyt. Varmuuden vuoksi tein Helmen testinkin asiasta. Pitihän se varmistaa, kun viime aikoina on ajoittain tuntunut siltä, että heitän kohtuullisen helposti aivot narikkaan. Oikeastaan musta olisi harvinaisen kivaa käyttää molempia tilanteen niin salliessa. Sellainen tilannehan on aina, kun mitkään hälytyskellot ei kilkata äärettömän häiritsevästi. Voitte myös uskoa, että  mun hälytyskellot alkaa kilahdella suhteellisen herkästi.

Mut mitä siitä palstasta? Siellä käsiteltiin pitkälti samoja asioita kuin mä olen täällä jo aiemmin vouhottanut. Jättääkö ukkomies vaimonsa, kun niillä ei ole muuta yhteistä kuin lapsi? (Ei, se vaan sanoo, ettei niillä ole muuta saadakseen haluamansa) Kuka on syyllinen pettämiseen? (Kaikki: pettäjä eniten, kakkonen suhteessa vähemmän ja jopa sen hetkinen kumppani - tosin kaikkein vähiten) Mitä tehdä, kun vatsanpohjassa nykäiseekin miehen ystävän seurassa eikä sen oman kulta mussukan kanssa? (Olisko syytä miettiä ihan vakavasti suhteen tilaa?) Miksi mies juo ja lopettaako se sen? (Koska sillä on ongelma, tuhansittain tekosyitä eikä se lopeta) Onko joku kiinnostunut vai eikö se ole? (Pitäisikö kysyä siltä itseltään?)

Viimeisimpänä mieleen jäi parikymppisen tytön murehtiminen siitä, kun hän on saanut jo ainakin kahdet pakit. Voi pyhä puudeli sentään, että elämässä voikin tulla traagisia vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Ihan kauheeta. Kuinka tostakin nyt oikein selviää. (Sallikaa mun nauraa) Se on varmasti todella kauheeta.

Hän on siis saanut jo kahdet pakit. Eikä edes mitään totaalityrmäyksiä vaan on saanut vastaukseksi, etteivät miehet hae mitään vakavaa. Nyt tyttönen sitten miettii, että mikä hänessä mahtaa olla vikana, kun ei kelpaa kenellekään ja jääkö hän nyt lopuksi iäkseen yksin. Ja mä mietin, että onko nämä aloitteet tehty aina karkauspäivänä kapakassa kontillaan kosien? Siis millä sanoilla sun tarvii niitä aloitteita tehdä, jotta saat vastaukseksi "en hae mitään vakavaa". Koska tyttö kirjoitti faktana, että on tehnyt aloitteet baarissa, niin mulla on täysi syy epäillä, että on suorastaan kosinut välittömästi - oli varmaan sormuskin valmiina. Se kontaktin vakavuuden taso ei ainakaan mulle ihan ensimmäiseksi tulisi mieleen, ellei joku suoraan sano haluavansa parisuhteeseen. Jos mukana olisi myös sormus, mä menettäisin puhekykyni. Ja jos joku mulle baarissa niin sanoisi, niin arvatkaapa mitä vastaisin. Oliskohan jotain sen suuntaista, että en hae mitään vakavaa. Mitä mä oikeasti ajattelisin, olisi taas ihan toinen tarina.

"Askel ja pysähdys kerrallaan,
yksi nurin, yksi oikein,
etsi tietä joka hehkuu,
polkua joka puhuu"

U niin kuin ulkonäkö

"Ulkonäköä vaille täydellisesti sopiva"

Pelkkä otsikko nosti karvat pystyyn ja ihan varovasti hiivin lukemaan, mitä muuta henkilöllä oli asiasta sanottavanaan. Ja ei, häntä ei ällöttänyt läheisyys henkilön kanssa, mutta häntä hävetti liikkua julkisilla paikoilla yhdessä. Kieltämättä hankala tilanne, mutta toisaalta kaikkeahan ei voi koskaan saada. Ehkä kuitenkin voisi olla olennaisesti kamalampaa, jos kuori olis kunnossa, mutta sisältö pelkkää paskaa.

Kirjoittajan puolustukseksi pitää sanoa, että hän ymmärsi olla pettynyt itseensä, koska pohjimmiltaan on ollut sitä mieltä, ettei ulkonäöllä ole väliä. Se on pointti, joka hiukan jarruttelee sitä, mitä aioin sanoa. Ulkonäkö ei ole koskaan ollut mulle tärkein kriteeri, mutten toisaalta ole myöskään joutunut tilanteeseen, että olisin joutunut ketään häpeämään.

Häpeämättömyyteen voi olla monta syytä. Ensinnäkään mä en osaa hävetä toisia ihmisiä. Jos he ovat sinut itsensä kanssa, niin se on mulle aivan fine. Tietty itsensä hyväksyminen ja itseluottamus ikäänkuin kaunistaa. Toisaalta voi olla, etten koskaan ole kohdannut ulkoisesti niin vastenmielistä ihmistä, että olisi tullut tilaisuus hävetä. Tai sitten mun maailmaan ei vaan mahdu lainkaan ns. rumia ihmisiä. Eiku, mahtuuhan. Niin päin on käynyt, että joku kaikkien upeana ilmestyksenä pitämä tyyppi on osoittanut todelliset karvansa puheillaan ja teoillaan, ja yhtäkkiä mä olen huomannut myös hänen ulkonäkönsä muuttuneen vastenmieliseksi.

Tietenkin meillä jokaisella on omat mieltymykset siitä, mikä miellyttää silmää. Toinen tykkää tummasta, toinen vaaleasta ja kolmas punapäästä. Yhdelle ehdoton edellytys on, että silmien pitää olla ruskeat, toisen mielestä vihreät ja kolmannelle sillä ei niin ole väliä. Mutta koska noi on kaikki ominaisuuksia, joita pystyy helposti nykyaikana muuttamaan, niin voiko niillä sittenkään olla niin väliä? Mikä sitten olisi niin vastenmielistä, että toista pitäisi hävetä? Onko teillä jotain ehdottomia edellytyksiä sille, miltä mahdollisen kumppanin on näytettävä? 

Valokuvahaaste: younger you

Huomaaks sen, etten osannut päättää kuinka paljon nuorempi minä?

Yli 30 vuotta

Alle 30 vuotta

vai

Alle 15 vuotta

P niin kuin painajainen

Joku ajoi mut pitkästä aikaa miettimään entistä elämääni. Niitä vuosia kun sain vilkuilla olkani yli, säikähtelin pienimpiäkin ääniä enkä todellakaan lähtenyt viemään edes roskia pimeän tultua. Tämäkin on yksi niistä traumoista, joita nykyään pystyy miettimään aiheuttamatta itselleen pahaa oloa.

Jossain näin uutisen, että kun raiskaaja lupautui menemään naimisiin uhrinsa kanssa, hän vältti tuomion. Yllätys, että tyttö ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa itsensä hengiltä. Mua ei sentään kukaan raiskannut. Mun elämänhalukin säilyi. Tein vain nuoruudessani todella huonon valinnan, josta toki seurasi myös jotain maailman tärkeintä.

Mä olen ihmetellyt sitä, miten ihmiset aina jaksaa tuoda esiin kuinka jokin epäonnistunut valinta vei heiltä heidän parhaat vuotensa. En mä ole menettänyt parhaita vuosiani kenellekään. Mä jouduin muuttamaan suuntaa radikaalisti, mutta myös sain todella paljon. Tietenkin silloin aivan aluksi, kun heräilin öisin hiestä märkänä painajaisiin siitä, että joku tunkeutuu meille kotiin toteuttamaan uhkauksensa ottaa mut ja lapsen hengiltä, niin katkeruus uhkasi nostaa päätään. Painajaiset jatkuivat, kunnes muutettiin "piiloon", vaihdoin nimeni ja sain sen turvin olla jopa pari vuotta ihan rauhassa ja koota itseäni.

Kotiseuduille palaamisen jälkeen, "painajainenkin" palasi. Oli kaikenlaisia tekaistuja oikeudenkäyntejä, jotka kaatuivat omaan mahdottomuuteensa. Oli hiipparoimista nurkissa ja typeriä hätäisesti kirjoitettuja kirjeitä teipattuna ulko-oveen. Se herätti alkuun mussa niitä vanhoja pelkoja eikä asiaa kauheasti auttanut se, että silloinen kumppani ei oikein osannut suhtautua asiaan. Näin toistuvasti unta siitä, että yritin soittaa hätänumeroon, mutta kukaan ei vastannut tai sanottiin, ettei ehditä tulla. Että mä olisin omillani. Kunnes sitten tajusin, että siitä pelottavasta ihmisestä ei ollut oikeastaan enää kauheasti jäljellä.

Törmäsin häneen joulukuussa tuolla meidän porraskäytävässä. Oli tulossa tipauttamaan postiluukusta synttärikorttia tyttärelleen, mutta ojensikin kuoren mulle ja lähti myös mun kanssa samaa matkaa pois. En mä mykäksi sentään mennyt, mutta enpä mä myöskään paljoa puhunut. Kiitin aluksi kohteliaasti ja sitten vastasin jo hiukan v**tuuntuneesti, ettei mulla ole tapana heittää toisten postia roskiin oli se keneltä hyvänsä.

Toisaalta mä olen iloinen siitä, että vaikkei hän koskaan ollut isä tyttärelleen, niin on edes vanhemmiten alkanut muistaa toista pienillä rahasummilla edes merkkipäivinä. Siitäkin huolimatta, ettei pimu erityisesti halua tavata isäänsä. Ehkä sekin joskus muuttuu.

Se, mitä tapahtui vuosia sitten ja mikä jatkui vuosia, ei koskaan tule unohtumaan. Me ei myöskään koskaan tulla olemaan edes puheväleissä. Mutta jos mä jotain siitä opin, niin sen, että mussa on pakon edessä hurjasti voimaa. Ja toisaalta myös sen, että pahimmastakin tilanteesta selviää.

appleplusskeleton

Valokuvahaaste: Inside your wallet

Valitan, ei siellä mitään ole. Joitain kortteja ja yksi valokuva eräästä rakkaasta.

Laukun pohjalle näyttää jääneen myös yksi Olvi muistoksi eilisestä.
Jospa sen illalla tuhoaisi, ettei jää kiusaamaan.

A niin kuin aamuhartaus

Täysin ilman omaa ansiotani heräsin tänäänkin, mistäpä muualta kuin omasta sängystäni ja yksin. Se ei sinänsä ole mikään ihme, sillä villinkin yön jälkeen mun tavoite on herätä omasta sängystäni. Pahin painajainen kävisi muussa tapauksessa toteen vasta aamulla. Tiedättehän sen painajaisen, jolloin pitää miettiä pakosuunnitelmaa ja päässä kilkuttaa muutenkin jo ne seitsemän pientä kääpiötä hakuillaan? Ei kiva.

Nollishan mut laittoi omassa blogissaan pohtimaan näinkin syvällisiä heti aamusta. Meillä on vähän niin kuin yhteinen aamuhartaus seksuaalisen vallankumouksen merkeissä. Mä haluaisin uskoa, että mitään varsinaista seksuaalista vallankumousta ei ole, koska mä tykkään katsella maailmaa pinkkien linssieni läpi. Tottahan se on, että jotkut eronneet naiset ottaa ilolla vastaan sen, mitä on tarjolla. En mä silti usko, että on olemassa oma eronneiden naisten rotu, jotka käyttäytyy kaikki tietyn kaavan mukaisesti ja huitelee tuolla estoitta ja rajoitta nuorien kollien kanssa välittämättä tuon taivaallista moraalista, omasta maineestaan tai kunniastaan.

Jos otetaan huomioon mun tarve herätä omasta sängystä yksin ja vielä ne vaaleanpunaiset linssitkin, niin mun moraali ei kyllä kestäis kollien vaihtoa lennosta ja vaan huvin vuoksi. Mä tykkään kyllä viettää aikaani kollien kanssa, koska ne on useimmiten paljon parempaa seuraa kuin nartut. Mutta niiden kanssa samaan sänkyyn päätyminen onkin sitten jo monimutkaisempi juttu. Eihän kuninkaallisetkaan kelpuuta edes puolisoaan samaan sänkyyn. Ei edes Kalle Kustaa...

Valokuvahaaste: Shadow

Olin tänään vankilassa.
Läsnä oli myös useita varjoja.

I niin kuin ihastuminen

Nainen, kai sä tiedät, ettei ihastuminen ole totta? Se on aivojen ihan oma keino saattaa sut nesteeseen.

Ihastuminen tapahtuu alle viidessä sekunnissa. Ennen kuin hitaampi on ehtinyt tervehtiä, toinen on jo täysin in löööv. Viidessä minuutissa munasarjatkin on saaneet viestin, että nyt olis kuuma kolli lähettyvillä. Kymmenen minuutin sisään aivot sylkee vielä hiukan hormoneja peliin. Oksitosiiniryöppy valmistelee sut elämäsi koetukseen. (Ilmankos sitä pumpattiin muhun synnytyssairaalassakin?)

Lohduttavaa on, että vuoden päästä sä et enää muista, mitä koskaan edes näit siinä tyypissä. Armollista. ;)

Woman's Health: Love or lust?

Samojen asioiden vihaaminen yhdistää paljon

tehokkaammin kuin jotkut...

hormonit!

Ihastumisesta päästään sujuvasti siihen, että mun lemppari Bilebändiehdokas The Jags tarvii tänään paljon ääniä. Jos sulla ei ole mitään suuria intohimoja siitä kuka on kingi, niin voit yhtä hyvin klikata tästä nyt heti ja antaa äänesi The Jagsille Facebookissa. Joo, pitää olla rekisteröitynyt käyttäjä, että saa äänestysoikeuden. Fb äänien painoarvo on vaan 10 % kaikista annetuista äänistä, mutta kuitenkin. Jos sulla ei ole mitään käsitystä siitä, keitä nää tyypit on, niin bileet sun omassa kodissa alkaa illalla kello 19:30. Yle kakkosen lähetyksen ajan voi äänestää tekstiviestitse tai soittamalla parempaa bändiä.