Viehättävä Vieraan lapsi

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi. Otava. 2012. Englanninkielinen alkuteos The Stranger's Child. Suomentanut  Markku Päkkilä. 535 sivua.

Siitä lähtien, kun luin ensimmäiset postaukset Alan Hollinghurstin pari vuotta sitten ilmestyneestä tiiliskivestä Vieraan lapsi, on kirja kiinnostanut minua. Koska arvioiden lukemisesta on jo aikaa, en enää edes muista, mitä tarkalleen kirjalta odotin, mutta ainakin hyvää lukukokemusta. Sen myös sain, sillä puutteistaan huolimatta kirja kiehtoi ja piti otteessaan loppuun asti.

Vieraan lapsi on Iso-Britanniaan sijoittuva, noin sadan vuoden ajanjakson kattava romaani. Sen keskiössä on kaksi perhettä, Valancet ja Sawlet, joiden  vaiheet kietoutuvat monin tavoin toisiinsa. Romaani etenee kronologisesti vuodesta 1913 tämän vuosisadan alkupuolelle asti. Tapahtumat kietoutuvat runoilija Cecil Valancen ja hänen tuotantonsa ympärille. Vaikka Cecil kuolee sodassa jo kirjan alkupuolella, niin hän on läsnä tuotantonsa sekä perheenjäsentensä ja ystäviensä ja näiden muistojen kautta.

Kirjan alussa Cecil tulee vierailulle opiskelukaverinsa ja läheisen ystävänsä George Sawlen kotiin Two Acresiin, ja Georgen nuori pikkusisko Daphne rakastuu Ceciliin. Two Acresin maaseutukartanosta muodostuu Cecilin ohella kirjan toinen punainen lanka. Cecilin vierailu Two Acresissa on nimittäin merkittävä hänen tulevan maineensa kannalta, sillä hän kirjoittaa vierailun aikana Daphnen muistikirjaan runon, josta tulee hyvin kuuluisa ja taajaan siteerattu. Myös Cecilin mysteeri, jota muun muassa elämäkerturi Paul Bryant myöhemmin yrittää selvittää, kietoutuu vuoteen 1913, Two Acresiin ja niihin henkilöihin, jotka olivat tuolloin kartanossa paikalla.

Kirja on jaettu viiteen osaan ja kullakin osalla on omat keskeiset henkilöhahmonsa, joiden tarinat kuitenkin lopulta kytkeytyvät toisiinsa. Romaanissa on runsaasti henkilöhahmoja ja välillä tuntui, että ovatkohan kaikki henkilöt todellakin tarpeen. Lukija on nimittäin välillä eksyksissä ja kovilla suuren henkilögallerian kanssa, mutta toisaalta kirjailija lopulta kytkee aika hienostikin henkilöiden tarinat toisiinsa. Välillä on myös tyhjäkäyntiä, etenkin kirjan loppupuolella, mutta kokonaisuutena kirja on onnistunut enkä missään vaiheessa pitkästynyt sitä lukiessani.

Vieraan lapsen keskeisenä ja koko kirjan läpäisevänä teemana on homoseksuaalisuus ja sen historia. Minua kuitenkin jäivät kiehtomaan erityisesti kysymykset julkisuuskuvan rakentumisesta tai siitä, miten sattumanvaraisesti se voi syntyä. Kirja kuvaakin hyvin sitä, miten nuorena kuolleesta, lupaavasta, muttei erityisen hyvästä runoilijasta sukeutuu merkittävä hahmo, kokonaisen sukupolven tulkki, jonka tuotanto ja hahmo kiinnostavat myös jälkipolvia. Kirjassa kiinnostivat myös muistoihin, muistamiseen ja elämäkertojen tuottamiseen liittyvät kysymykset sekä tietenkin se brittiläisyyteen liittyvä outo lumovoima, josta en tunnu saavan kyllikseni.

Moni on tykännyt Vieraan lapsesta, mutta toki on niitäkin, joita kirja ei ole puhutellut. Liisa viehättyi ja ihastui kirjaan, vaikkei alussa saanutkaan otetta henkilöistä ja tapahtumista. Katjan mielestä teos on ajallisesti hyppelehtivä, mutta huikeaa ajankuvaa rakentava ja kaunokirjallisesti kiehtova. Saralle romaani oli paitsi ikuisuusprojekti, niin myös varsin palkitseva lukukokemus, josta jäi hyvä jälkimaku. Leenan kirja jätti joksikin aikaa unenomaiseen labyrinttiin, kun taas romaania rakastanut Karoliina jäi hämilleen. Kaisa Reetta kertoo kirjan olleen haastava, mutta myös upeita kirjallisia oivalluksia sisältävä. Minna ei lämmennyt kirjalle ollenkaan ja arveli, että kirja olisi pitänyt jättää kesken. Ammalle kirjan jälkipolte vastaavasti jäi hieman tasapaksuksi.